torstai 14. helmikuuta 2013

158. Edith Piaf: Une enfant/Chante-moi (savikiekko 1951)

Ranskalainen chanson-legenda Edith Piaf kertoi lauluissaan usein tarinan viattomuudesta ja optimismista joka päättyy tragediaan ja kuolemaan. Piafin ääni sopi hyvin draamaan, ja sitä on riittämiin kappaleessa Une enfant. Se ei kuulu laulajansa tunnetuimpiin kappaleisiin mutta se on yksi helmi tämän ranskalaislaulajan laajassa tuotannossa. Savikiekon toiselta puolelta löytyvä lempeä ja onnellinen Chante-moi tuo esiin Piafin valoisamman puolen.

1950-lukua voidaan pitää Edith Piafin menestyksekkäimpänä vuosikymmenenä. Tällöin sodasta toipuneessa Ranskassa oli tarvetta taitaville artisteille ja mikä tärkeintä, ihmisillä alkoi olla jälleen rahaa käydä konserteissa ja ostaa levyjä. Piaf saavutti Euroopan lisäksi suurta menestystä myös Yhdysvalloissa.

Suurena laulajatähtenä hän auttoi alkuun myös monia muita artistinalkuja. Yksi näistä oli nuori armenialaissyntyinen Charles Aznavour, joka kirjoitti laulun Une enfant varta vasten mentorilleen. Laulu kertoo rikkaasta, elämäänsä kyllästyneestä tytöstä, joka etsii jännitystä ja rakkautta karkaamalla hunsvottipojan matkaan tuhoisin seurauksin. Laulu sisälsi kaikki ne elementit, joita Piaf kaipasi: epätoivoista rakkautta, naivia optimismia, nuoruutta ja kuolemaa.
Lapsi, tyttö vain kuudentoista.
Kevään lapsi,
lepää tiellä.

Hän tuli sieltä, 
missä rikkaus oli elämääkin tärkeämpää.
Hän jätti perheensä pojan vuoksi.
Boheemin, joka osasi rakkauden sanat
niin kauniisti sanoa,
ja sai hänen kyllästyneen
 sydämensa hehkumaan.
Kaksi aurinkoista sydäntä lähti matkaan
ilman osoitetta
mukanaan vain heidän nuoruutensa
ja kielletyn hedelmän makeus.

Lapsi, tyttö vain kuudentoista.
Kevään lapsi,
lepää tiellä

Kahta rakastunutta sydäntä ei voinut vangita
ei aika, ei kausi eikä paikka.
He elivät päivä kerrallaan
ja kulkivat pysähtymättä paikasta toiseen.
He etsivät tilaa suurelle rakkaudelleen,
sen nykyhetkelle ja tulevaisuudelle.
Rakkaus oli kaunis, sokea,
joka keinui kuin laulu
sinisen taivaan alla.

Lapsi, tyttö vain kuudentoista.
Kevään lapsi,
lepää tiellä.

Mutta pojan rakkaus oli liian suuri, 
että se olisi mahtunut pienen tytön sieluun.
Tyttö eli sydämensä tahtiin,
ja pojan sydän oli hänen maailmansa.
Tämä maailma ei ollut Jumalan mieleen.
Heidän ainoa ravintonsa oli heidän rakkautensa.
Kun se ei enää riittänyt, antoi poika periksi ja
jätti tytön vain muutaman murenan vuoksi.
Lapsi jäi yksin nälkäisenä.

Lapsi, tyttö vain kuudentoista.
Kevään lapsi,
lepää tiellä
kuolleena.
(käännös allekirjoittaneen)

Laulun dramaattista kertomusta täydentää hienosti sen sovitus. Jokaisen kertosäkeen sovitus on erilainen korostaen näin myös laulun kertomuksen dramaattisia käänteitä. 

Savikiekon B-puolella on Edith Piafin itse sanoittama Chante-moi (laula minulle), jossa laulun kertoja pyytää kadulla laulavaa poikaa laulamaan kauniita lauluja rakkaudesta, lauluja jotka poistaisivat surun kertojan sydämestä. Kappaleen sävelsi tunnettu ranskalainen orkesterinjohtaja Robert Chauvigny. Piaf levytti laulun myös englanniksi omalla aksentillaan. Aiemmin esittelemäni Sous le ciel de Paris -kappaleen tapaan Chante-moi on hyvä esimerkki siitä, miten Piaf osasi tulkita myös vähemmän dramaattista materiaalia.
1950-luvun menestyksen vuosilla oli myös kääntöpuolensa. Myrskyisät ihmissuhteet ja terveysongelmat veivät Piafin lääkkeiden, huumeiden ja alkoholin väärinkäyttäjäksi, mikä rapautti heiveröisen laulajan kuntoa entisestään. Piaf kuoli 47-vuotiaana syksyllä 1963, eli hänen kuolemastaan tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta.

Lue myös:

maanantai 11. helmikuuta 2013

157. Bonnie Raitt: Luck of the draw (1991)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
1970-luvulla liudan erinomaisia mutta huonosti myyneitä levyjä tehneen Bonnie Raittin onni kääntyi 1980-luvun lopussa. Albumi Nick of time nosti Raittin listaykköseksi Yhdysvalloissa. Sitä seurannut Luck of the draw menestyi vieläkin paremmin ja se on yli 7 miljoonalla myydyllä kappaleellaan kitaristi-laulajan menestynein albumi. Avain menestykseen oli esittäjänsä varovainen askel suurta yleisöä miellyttävämpään suuntaan.

Warnerin annettua Bonnie Raitille potkut 1980-luvun puolivälissä hän sai pian uuden mahdollisuuden Capitol-levy-yhtiön suojissa. Uudella levy-yhtiöllä laulaja-kitaristi otti varovaisen mutta samalla tietoisen askeleen blues-scenestä lähemmäs mainstream-poppia. Muutos kannatti välittömästi, sillä Raittin ensimmäinen Capitol-albumi Nick of time oli suuri menestys. Seuraava albumilla Luck of the draw Raitt astui askeleen pitemmälle, ja lopputuloksena oli laulajan toistaiseksi menestynein albumi.
Levyn aloituskappale on hyvä esimerkki siitä, miten Raitt sovelsi menestysreseptiä vanhaan tyyliinsä. Leppoisasti etenevä ja sovinnaisesti tekstitetty blues-pop-country-kappale miellytti sekä hänen vanhoja blues-fanejaan, mutta kappale sopi myös poppiradioiden soittolistoille.

Albumin toinen singlejulkaisu menestyi vieläkin paremmin. I can't make you love me on intiimitunnelmainen blues-balladi yksipuolisesta rakkaudesta. Kappaleen hienon pianosoolon soittaa Bruce Hornsby. Raittin lauluääni sopii täydellisesti tähän haikeansurulliseen rakkauslauluun, josta tuli esittäjänsä suurin singlehitti.
Laulaja halusi osoittaa, että hän uudesta menestyksestään huolimatta ei halunnut hylätä bluesjuuriaan. Delbert McClintonin kanssa duetoitu Good man good woman sai vuonna 1991 Grammy-palkinnon vuoden parhaasta rock duetosta.
Hitaat kappaleet ovat kuitenkin minun mielestäni Luck of the draw -albumin parhaita hetkiä. I can't make you love me -hitin lisäksi kappaleissa One part be my lover ja All at once 42-vuotias Bonnie Raitt osoittaa taitavuutensa tulkitsijana. Raitt on myös itse säveltänyt molemmat kappaleet.
Nick of time ja Luck of the draw -albumien aloittama menestys on jatkunut näihin päiviin saakka. Viimeisimmän albuminsa Bonnie Raitt julkaisi keväällä 2012 ja tähänastisella urallaan hän on saanut 9 Grammy-palkintoa. Suomessa Raitt vieraili vuonna 2003 ollen Järvenpään PuistoBlues-tapahtuman pääesiintyjä.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

156. Bonnie Raitt: Give it up (1972)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
Amerikkalainen blueskitaristi ja laulaja Bonnie Raitt sai läpimurtonsa 1980- ja 90-lukujen vaihteessa albumeillaan Nick of time ja Luck of the draw. Hän oli kuitenkin tehnyt sitä ennen jo pitkän uran, yhdistäen levyillään bluesia, countrya, folkia mainstream-popmusiikkiin. Yksi hänen hienoimmista albumeistaan on hänen toinen levynsä Give it up, joka ei kuitenkaan hätyytellyt levymyyntilistoja.

Opiskellessani helsinkiläisessä kansanopistossa vuonna 1991-1992 pääsin käsiksi pääkaupunkiseudun kirjastojen todella laajaan levykokoelmaan. Kirjaston ansiosta tutustuin Bonnie Raittin tuotantoon, joka oli kiinnostanut minua jo pitkään. Aloin pikkuhiljaa kerätä Raittin levyjä kokoelmiini. Levyjen löytämistä vaikeutti se, että levykaupoilla oli vaikeuksia sijoittaa hänen albumeitaan oikeaan tyylilajiin. Laulaja-kitaristin albumeita sai etsiä milloin blues- ja milloin country-hyllyistä. Hänen monipuolinen tyylinsä olisi oikeuttanut levyjen sijoittamisen myös folk-, pop- ja rock-kategorioihin.

Slide-kitaran taitajana tunnettu Raitt teki 1970-luvulla monta tyylikästä albumia, jotka osoittivat hänen taitonsa kitaransoiton lisäksi tulkitsijana ja lauluntekijänä. 23-vuotiaan artistin toinen albumi Give it up on yksi parhaista esimerkeistä siinä, miten hän onnistui vaivatta eri tyylilajeissa. Hänen kitaransoittonsa on helposti tunnistettavaa ja sopivasti "räkää" sisältävä lauluääni tuo eloa ja sisältöä kappaleeseen kuin kappaleeseen.

Albumin räväyttää käyntiin Raittin oma sävellys Give it up or let it go. Laulun sovitus vie ainakin minun mielikuvitukseni jonnekin amerikkalaiselle maaseudulle, jossa naiset eivät kiertele ja kaartele vaan sanovat suorat sanat, kun niiden aika on.
Albumilta löytyy kaksi Bonnie Raittin omaa sävellystä, jotka eroavat toisistaan melkoisesti. Levyn aloittavan heinähatturevityksen jälkeen tuleva Nothing seems to matter on rakkauslaulu, jossa Raitt näyttää herkemmän puolensa.
Bonnie Raittin monista tyylilajeista tunnetuin on hänen blues-kitarointinsa. Tätä lajia puhtaimmillaan edustaa kappale Love me like a man.
Nuori kalifornialaislaulaja sai paljon vaikutteita myös länsirannikon laulaja-lauluntekijöiltä Carole Kingistä Joni Mitchelliin. Kappale Too long at a fair on laulajansa näköinen balladi, jota hän tosin ei itse ollut säveltänyt. Tämänlaisissa rauhallisissa kappaleissa Raitt on mielestäni laulajana parhaimmillaan.
Albumin tunnetuin kappale on Eric Kazin säveltämä Love has no pride, jonka alunperin teki hitiksi amerikkalainen country- laulaja Linda Ronstadt. Monet pitävät kuitenkin Bonnie Raittin versiota tästä epätoivon täyttämästä rakkauslaulusta kaikkein parhaana tulkintana.
Give it up ei Bonnie Raittin 70-luvun levyjen tapaan juurikaan tehnyt vaikutusta hyvistä arvosteluista huolimatta. Albumi nousi parhaimmillaankin Amerikan listan sijalle 138. Huonon myynnin vuoksi levy-yhtiö Warner antoi Raittille lopulta potkut 1980-luvulla. Tämä osoittautui Raittille onnenpotkuksi, sillä Capitol-yhtiölle siirryttyään hän teki heti pari miljoonia myynyttä ja Grammyillä palkittua albumia 1980- ja 90-lukujen vaihteessa.