torstai 31. joulukuuta 2015

226. Edith Piaf: Qu'as-tu fait John? (1947)

Joulukuussa juhlittiin Edith Piafin 100-vuotispäivää. Juhlan kunniaksi esittelen pari Piafin kappaletta, jotka ovat meillä jääneet tuntemattomaksi pääasiassa sen vuoksi, että ne eivät aukea kuulijalle ilman ranskankielisen tekstin ymmärtämistä. Ensimmäiseksi Piaf ja lauluntekijä Michel Emer kertovat synkän tarinan Yhdysvaltain kuumasta Etelästä, ajalta jolloin toiset olivat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Sain joululahjaksi Edith Piafin menestysvuosien katalogista vastaavan Warner Musicin kokoaman juhlaboksin. Tyylikkääseen ja suurikokoiseen kansioon oli koottu Piafin sodanjälkeisen uran koko tuotanto (kymmentä Decca-levy-yhtiölle tehtyä levytystä lukuunottamatta), kymmenen cd:llistä studioäänitteitä ja toinen mokoma konserttitallenteita. Boksin arvoa kohottivat lisäksi 10-tuumainen vinyylialbumi ja kolmiulotteiset pop-up-kuvat Piafin uran varrelta. Levykä kuunnellessani kiinnitin huomioni useaan kappaleeseen, jotka toki olin kuullut aiemminkin mutta jotka vasta nyt saivat minut ymmärtämään niiden merkityksen.

Yksi näistä kappaleista on vuonna 1947 levytetty Qu'as-tu fait John? Dramaattisen rakkauslaulun sijaan laulu oli kertomus joka Ranskan sijaan sijoittui vuosisadan vaihteen Yhdysvaltoihin. Siellä mustien oikeusturva oli olematon, ja pienestäkin epäilystä tummaihoisen elämä saattoi päättyä lyhtypylvääseen (samaa lynkkausteemaa sivusin jo Annie Lennoxin Nostalgia-albumin arvostelussa). Laulun kirjoitti Piafille yksi hänen suosikkilauluntekijöistään, Ranskanjuutalainen Michel Emer, joka aiemmin oli säveltänut hänelle monta hittiä (mm. aiemmin esittelemäni kappaleen L'accordéoniste).

Laulussa puuvillapelloilla työskentelevää Johnia syytetään valkoisen naisen raiskaamisesta. Paikallinen sheriffi katsoo tumput suorina viattoman pojan lynkkaamista. Kun miestä syyttäneen naisen omantunto alkaa kolkuttaa, ei sheriffi tee elettäkään virheen korjaamiseksi.
Tässä tarkempi käännös, jonka olen tehnyt alkutekstin ja siitä netistä löytyneen englanninkielisen käännöksen perusteella:

Lousianan sydämessä 
polttavan auringon alla
John ahkeroi Savannahin 
suurella puuvillapellolla.
Suurten hikipisaroiden alla
hän työnsä väsyneenä lopettaa, 
kun väkijoukko vihainen juoksee tärisevän John-paran luo.
Margaret osoittaa häntä syyttävällä sormellaan:
"Tuo kävi minuun käsiksi!"

Mitä teit, John, mitä teit?
Kävitkö käsiksi valkoiseen naiseen?
Mitä teit, John, mitä teit?
Joitko liikaa sunnuntaina,
aivan känniin huppeliin?
Mitä teit, John, mitä teit?

John viedään kylään,
toimistoon sheriffin.
Valkoinen joukko raivoissaan
vaati nopeaa tuomiota.
"Pannaan roisto roikkumaan,
oppikoon hän siitä olemaan". 
John sätkii oksan päässä,
kunnes lopulta hiljenee.
Miehet ja naiset valkoiset
menevät kotiin nukkumaan.

Mitä teit, John, mitä teit?
Ei saa koskea valkoiseen naiseen.
Mitä teit, John, mitä teit?
Loppusi näit oksan päässä!
Sinut hirtettiin, niinkuin oikein on.
Mitä teit, John, mitä teit?

Nukkuva talo herää kovaan kolinaan.
Katuva Margaret ovea tuskissaan koputtaa.
Sheriffi herää, kysyy mitä nyt?
"Minä se neekeriä himoitsin, minä olen syyllinen. 
Minä häneen kosketin, mutta hän ei suostunut."
Vihainen sheriffi hänelle tiuskaisee:
"Mitä tuollaisia taruja mustan miehen tähden! 
Mene, anna olla. Hyvää yötä, Margaret, hyvää yötä vaan."

Mitä teit, John, mitä teit?
Torjuitko valkoisen naisen?
Mitä teit, Jon, mitä teit?
Silti jouduit hirteen.
Tuuli vastaa hymyillen: "Nyt on hän onnellinen. 
Taivaassa ilon sai hän luona hyvän Jumalan".



Kiihkeä sovitus ja Piafin tulkinta tukevat kertomusta erinomaisesti, Kuulijan on helppo kuvitella mielessään Etelän kuumuus, väkijoukon sokea raivo ja Johnin pelko epäoikeudenmukaisuuden edessä. Ilman tekstin ymmärtämistä kappale jää täysin irralliseksi, eikä sitä juurikaan ranskankieltä ymmärtävien Piaf-fanien piirin ulkopuolella tunneta.

Edith Piaf esitti kappaletta ahkerasti konserteissaan 1940-luvun loppupuolella ja kappale äänitettiin jo vuonna 1947. Sitä ei kuitenkaan julkaistu kuin osana levyllä ollutta sikermää. Ensimmäisen kerran äänite julkaistiin kokonaisuudessaan vasta vuonna 1973.
Englanninkieliset käännökset lähes kaikista Edith Piafin kappaleista löytyvät internetistä (esimerkiksi sivulta http://lyricstranslate.com/en/edith-piaf-lyrics.html), joten kielitaidon puutteen ei tarvitse olla esteenä maailman suosituimman ranskalaisen laulajan musiikista nauttimiseen.

Lue myös:



keskiviikko 23. joulukuuta 2015

225. Annie Lennox: Nostalgia (2014)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
Artisti voi vanheta monella tavalla. Hän voi takertua nuoruuteen tai ottaa kaikki irti iän tuomasta elämänkokemuksesta ja arvovallasta. Näin on jokaisella soololevyllään tehnyt Eurythmicsin-yhtyeen suursuosuosiosta ja sitä seuranneesta menestyksekkäästä soolourasta nauttinut Annie Lennox. 60-vuotissynttäreitään hän juhli vuosi sitten julkaisemalla albumillisen soul-, blues- ja jazz-klassikoita. Lennoxin pettämätön tyylitaju kattaa levyn jokaisen kappaleen aina silmiä hivelevään kansikuvaan asti.

Harvaa uutta levyä olen odottanut tällä vuosituhannella kuin Annie Lennoxin albumia Nostalgia. Eurythmics-uran jälkeen tehdyt viisi erinomaista sooloalbumia olivat jo kertoneet tarinaa hienosta muusikosta, joka jokaisella albumillaan halusi kertoa asioista, jotka olivat tärkeitä hänelle juuri sillä hetkellä. Diva (1992) oli vielä varsin nuoren solistin vakuuttava itsenäisyyden osoitus Eurythmics-vuosien jälkeen, Bare (2003) oli keski-ikäisen naisen hätähuuto henkilökohtaisten ongelmien keskellä ja Songs of mass destruction (2007) Lennoxin kannanotto naisen asemaan ja maailman tilanteeseen yleensä. Olin oppinut että jokainen Lennoxin soololevy oli odottamisen arvoinen tapaus.

 Nyt Lennox kaivautui edellisen vuosisadan alkupuoliskon amerikkalaiseen lauluaarteistoon. 
Hoagy Carmichaelin Memphis in June (jonka aikaisemmin oli levyttänyt muiden muassa Nina Simone) aloittaa albumin tunnelmallisesti. Lennox kertoo levyn kommenteissa että häntä on erityisesti kiehtonut sanoittaja Paul Francis Websterin tapa kuorruttaa tavallisia asioita häpeämättömän koreilivilla lisämääreillä tyyliin "Everythings so peacefully dandy". 

Itse en ehkä kiinnittänyt niin paljoa huomiota tekstiin, mutta vaikka Annie kuullostaa modernilta itseltään, hän rakentaa kappaleessa kauniin sillan entisaikojen glamouriin. Tämä glamour saa sopivasti säröä albumin ensimmäisellä singlelohkaisulla, jossa Lennox tekee selvää Screamin' Jay Hawkinsin omalaatuisesta rakkauslaulusta I put a spell on you. Vaikka Lennox ei pyrikään esityksessään imitoimaan Hawkinsin raakkumista, hän antaa kaiken omasta ääniarsenaalistaan tähän upeaan esitykseen. 
Vanhojen laulujen lisäksi Lennox kunnioittaa levyllä viime vuosisadan merkittäviä amerikkalaisia laulajia. Jazzlegenda Billie Holiday saa levyllä huomiota kahden kappaleen verran. Niistä toinen on hieno God bless the child, jonka lähtökohtana oli hänen äitinsä siteeraama raamatunlause heidän riidellessään menestyksestä nauttimaan päässeen Hollidayn ansaitsemista rahoista.
Nostalgian toinen Billie Holiday -cover on synkkä Strange fruit, joka kertoo lähes inhorealistisin vertauskuvin Yhdysvaltain etelävaltioita vuosisadan alussa kuohuttaneesta lynkkausaallosta, jossa mustia hirtettiin puihin ja lyhtypylväisiin. Rankan tekstinsä vuoksi suuri Columbia levy-yhtiö kieltäytyi julkaisemasta kappaletta. Itsenäisen pienen levy-yhtiön julkaisemana kappaleesta tuli Holidayn uran menestynein levy. Ihmisoikeusasioita uransa aikana edistäneen Annie Lennoxin tulkinta kappaleesta on upea.
Löytyy albumin nostalgisesta aarteistosta tavallisia rakkauslaulujakin. Itseäni kosketti levyä kuunnellessa eniten Annien versio mm. Jo Staffordin listaykköseksi laulamasta 50-luvun hitistä You belong to me. Big band -sovituksella alun perin julkaistu kappale saa Nostalgialla herkän piano ja jousitaustan.
Upean musiikin lisäksi en voi kuin ihailla sitä tyylitajua, jolla koko paketti on laitettu kokoon. Vähäisin elementti tästä ei ole levyn kansi, joka jälleen kerran saa kaipaamaan vanhaan kunnon vinyylikauteen, jolloin kuvaa sai ihailla 30x30 cm pahvikotelon kannesta. Synkistä väreistään huolimatta kuva on rauhoittava ja lämmin. Pitkän uran tehnyt Lennox ei yritäkään piilotella ikäänsä, hän antaa ryppyjen näkyä, eikä yritä viedä huomiota värikkäillä vaatteilla tai yliampuvilla meikeillä. Valokuva yksinkertaisesti mustaan pukeutuneesta Annie Lennoxista on kaunein, mitä kuusikymppisesä laulajasta on koskaan otettu.

Kantta katsellessa ja levyä kuunnellessa on helppo uppoutua nostalgiaan ja matkustaa ajassa 50-70 vuotta taaksepäin. 42 minuutin mittaisena levy on vain hitusen liian lyhyt. Tekisitkö, Annie, toisen minun mielikseni?

Lue myös: