lauantai 20. helmikuuta 2016

229. Lara Fabian: Ma vie dans la tienne (2015)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
Lara Fabian on ollut ranskankielisen popmusiikin kiintotähtiä jo kahden vuosikymmenen ajan. Raskaan Le Secret -albumin jälkeen Fabian palasi takaisin helpommin lähestyttävän ja radioystävällisen europopin pariin. Uusien yhteistyökumppanien tuella Lara sai uudelle levylleen iloa, lämpöä ja kauneutta, joita hänen edelliseltä levyltään ei juurikaan löytynyt. Tätä levyä on ilo kuunnella.

Belgialais-italialais-kanadalais-ranskalainen Lara Fabian on saanut nauttia jokseenkin katkeamattomasta menestyksestä Euroopan ja Pohjois-Amerikan ranskankielisillä musiikkimarkkinoilta jo lähes 20 vuoden ajan. 2000-luvulla hänen suosionsa laajeni myös itä-Eurooppaan ja hän on kiertänyt ahkerasti entisen Neuvostoliiton alueen maissa. Suomessa laulajatar konsertoi viimeisen puolentoista vuoden aikana neljä kertaa, mutta Fabianin musiikki on silti jäänyt täällä varsin tuntemattomaksi. Käydessäni hänen konsertissaan Finlandia-talolla keväällä 2015 huomasin, että vähintään puolet konsertin yleisöstä näytti olevan Suomessa asuvia venäläisiä.

Suosio on antanyt Fabianille mahdollisuuden kokeilla musiikissaan eri teemoja ja eri yhteistyökumppaneita. Vuonna 2015 julkaistu Ma vie dans la tienne on jo kuudes peräkkäinen Lara Fabian -albumi, jonka lauluntekijät ja tuottajat ovat vaihtuneet. Vuonna 2013 julkaistun tupla-albumin Le Secret Fabian teki amerikkalaisen laulaja-lauluntekijä Jane Clewerin kanssa. Levyn 17 kappaleen joukosta löytyi yksittäisiä helmiä (mm. mielestäni hänen uransa kaunein laulu Que j'étais belle) ja levy myi erinomaisesti, mutta itse pidin levyä vaikeana ja raskaana kuunnella. Onneksi kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt Ma vie dans la tienne on toista maata.
Levyn aloituskappaleessa (joka oli myös levyn ensimmäinen singlejulkaisu) on enemmän värejä, valoa ja iloa kuin Le secret -tuplalevyn kappaleissa yhteensä. Maailman murheiden ja mielen syvyyksien sijaan levy kertoo tavallisen naisen elämästä, jollainen Fabiankin väittää parrasvalojen ulkopuolella olevansa. Iloisesti väritetty video on samaa maata kappaleen kanssa, kumpaakin on mahdoton kuunnella/katsella hymyilemättä.

Tällä kertaa Lara Fabian kutsui rinnalleen lauluntekijäparivaljakon David Gategno & Elodie Hesme, jotka ovat aiemmin tehneet lauluja mm. Céline Dionin ranskankielisille levyille. Kappaleen nimiraita Ma vie dans la tienne on yksi levyn kappaleista, joiden säveltämiseen ja sanottamiseen Fabian osallistui myös itse. 
Tämä kappale on hellä rakkauslaulu toiselta ystävältä ystävälle. Jos Laran edellisen albumin balladit sortuivat paatokselliseen veisaamiseen, onnistuu tämä kappale olemaan samaan aikaan herkkä ja vaikuttava. Pienen hymyn kera.
Levyn kahden ensimmäisen kappaleen positiivinen tunnelma kattaa koko levyn. Hymy on herkässä myös kappaleessa Ton désir, joka on yksi levyn harvoista rytmikkäämistä hetkistä. Kepeydestään huolimatta Ton désir on mieleenjäävä ja tarttuva popkappale. joka ei sovituksellaan pyri tavoittelemaan tämän vuosikymmenen muodikkaita soundeja, vaan heijastaa 1990-luvun ranskalaisen popmusiikin kaikuja.

Vielä kauemmas ajassa vie kappale Envie d'en rire, joka haitareineen ja muine akustisine soittimineen tuo minulle mieleen Aki Kaurismäen Le Havre -elokuvan satamatunnelmat.
Le Secret -albumin jälkeen olin huolissani, että Fabian olisi siirtynyt täysin ylitaiteellisen ja yliampuvan musiikin maailmaan. Ma vie dans la tienne -albumi on tervetullut muistutus siitä että Lara Fabian, niinkuin muutkin popmusiikin diivat, ovat parrasvalojen ulkopuolella "tavallisia naisia, rakastavia puolisoita ja kaikki ongelmat ratkaisevia äitejä", kuten levyn aloituskappaleessa sympaattisesti todetaan.

p.s. Nykyisen tavan mukaan levystä julkaistiin tietyissä nettikaupoissa "Edition deluxe" jossa bonus-dvd:n lisäksi oli muutama ylimääräinen kappale. Näistä maininnan arvoinen on Fabianin venäläis-ukrainalaisen yhteistyökumppanin Igor Krutoy;n  säveltämä Je vais revois l'hiver. Kappale osoittaa, että hienon popkappaleen ei tarvitse tavoitella taivaita. Joskus tavallinenkin voi olla kaunista.


lauantai 13. helmikuuta 2016

228. Ringo Starr: Ringo (1973)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
The Beatlesin hajottua "orvoksi" jääneen rumpali Ringo Starrin ensimmäinen popalbumi todisti yleisölle, että hän oli muutakin kuin hauska kaveri kolmen neron taustalla. Starrkunnostautui albumilla sekä lauluntekijänä, rumpalina että tulkitsijana, ja levyn onnistui keräämään ex-beatlet ensimmäistä ja viimeistä kertaa esiintymään samalle albumille. Toimivista kappalevalinnoista, hyvästä tuotannosta ja tähden sympaattisesta charmista koottu levy jäi Ringon uran huippuhetkeksi.

The Beatlesin hajottua yleisön odotukset kohdistuivat yhtyeen voimakaksikon suuntaan. John Lennonilla ja Paul McCartneyllä kesti kuitenkin vuosia, ennenkuin he pystyivät täyttämään nämä odotukset, ja vuosien 1971-72 vaihteessa molemmat kohtasivat uransa aallonpohjan. Albumeita Wings Wild Life ja Some time in New York City pidetään Beatles-nerojen urien pohjanoteerauksina.

Samaan aikaan George Harrison oli vallannut USA:levylistojen kärkisijat soololevyillään All things must pass ja Living in the material world ja niittänyt mainetta Bangladeshin hyväksi järjestämällään hyväntekeväisyyskonsertilla. Ringo Starrin soolosinglet It don't come easy ja Back off boogaloo olivat listamenestyksellään alkusoittoa vuoden 1973 täysosumalle. Esimakuna albumilta julkaistiin single Photograph, jonka Ringo oli kahden aiemman hittinsä tavoin säveltänyt entisen bändikaverinsa Harrisonin kanssa.
Kappale iski oikeaan rakoon. Haikea sävel ja teksti, Phil Spectormainen rönsyilevä orkesterisovitus ja Starrin vilpitön ja riittävän vahva tulkinta (jota Harrison säesti omalla taustalaulullaan) vetosivat nostalgiannälkäiseen yleisöön. Kappaleesta tuli ansaitusti Ringon soolouran suurin hitti ja se nousi USA:n singlelistan kärkeen. Hetken aikaa parivaljakko Harrison/Starr oli kuumempi nimi levyetiketissä kuin Lennon/McCartney.

Vaikka the Beatles ei kokoontunut virallisesti yhteen kertaakaan tammikuun 1970 jälkeen, olivat yhtyeen jäsenet tehneet yhteistyötä jo ennen Ringon sooloalbumia. Starr oli soittanut sekä Johnin että Georgen levyillä, ja Harrisonin soolokitara oli yksi Lennonin Imagine-albumin tärkeimmistä elementeistä. Paul tyytyi toistaiseksi leikkimään omassa hiekkalaatikossaan.

John Lennonin Ringolle säveltämän I am the greatest kappaleen äänistyshetkellä kohtasivat neljästä beatlesta kolme. Johnin pianon ja Georgen kitaran (Ringo soitti tietenkin rumpuja yhdessä Jim Keltnerin kanssa) rinnalla bassoa soitti vanha Hampurin tuttu Klaus Voorman. Sopivan itseironisessa kappaleessa Ringo käy läpi elämäänsä todeten sen tosiseikan, jonka kaikki tiesivät. Hän oli maailman paras Ringo.
Vaikka McCartney ei edelleenkään mahtunut samaan studioon Lennonin ja Harrisonin kanssa alkoivat yhtyeen hajoamisen haavat jo arpeutua. Ringo-albumilla McCartney liittyi Starrin taustajoukkoihin kahdella kappaleella. Yhdessä vaimonsa Lindan kanssa sävelletyllä Six o'clock -kappaleella Paul soitti pianoa ja lauloi vaimonsa kanssa taustoja. Kappaleeseen You're sixteen (vanha Johnny Burnette -klassikko) Paul imitoi laulutaidollaan saksofonilta kuullostavan soolo-osuuden. Albumin toisena singlenä julkaistu kappale antoi Ringolle jo toisen USA:n listaykkösen.
Vaikka vanhojen bändikavereiden vetoapu auttoikin levyn menestystä (George oli mukana neljällä, Paul kahdella ja John yhdellä kappaleella) osoitti albumi, että Ringolla oli lahjoja myös lauluntekijänä. Photographin ohella tunnetuin levyn Starr-originaaleista oli vetävä Oh my my, jonka Starr sävelsi yhdessä muusikko Vini Poncian kanssa. Myös tämä kappale menestyi erinomaisesti singlelistoilla, mikä innoitti John Lennonia lähettämään Ringolle kuuluisan postikortin: "Onneksi olkoon. Ettäs kehtaat! Tee MINULLE hittibiisi". Lennon joutui odottamaan ensimmäistä soololistaykköstään seuraavaan vuoteen asti. Starrin omia sävellyksiä tältä albumilta löytyi neljä.
Tärkeä kiitos Ringo-albumin menestyksestä kuuluu myös sen tuottajalle. Ringo Starr osasi laulaa, mutta hänen äänialansa oli varsin suppea, ja tuottaja Richard Perry osasi hyödyntää Ringon rajallisia laulutaitoja täydellisesti. Starr esiintyi sympaattisesti ja vaivattoman kuuloisesti. Levy päättyy hienoon kappaleeseen You and me babe, jonka taustalla oli tälläkin kertaa tukijoukkoja menneiltä ajoilta. Laulun sävelsi Beatles-roudari Mal Evans yhdessä George Harrisonin kanssa, jonka tunnistettava kitarasoolo värittää koko kappaletta.
Kappaleen ja koko albumin päätteeksi Starr kiittää levyn tekoon osallistujia. Koko porukka (mm. kaikki Beatlet vaimoineen) löytyvät myös levyn kansikuvasta.

Valitettavasti Ringo Starr ei kertaakaan onnistunut toistamaan Ringo-albumin menestystä. Richard Perry tuotti myös seuraavan albumin Goodnight Vienna, johon Beatle-tukea toi John Lennon, mutta se ei menestynyt enää samalla tavalla. Tämän jälkeen sekä Ringon sooloura että yksityiselämä joutuivat pahaan alavireeseen. Starr selvisi alkoholismistaan ja avioerostaan, mutta myöhempien soololevyjen menestys on ollut korkeintaan kohtuullinen. Paremmin hän on menestynyt studiomuusikkona (mm. Paul McCartneyn ja George Harrisonin soololevyillä) ja kierrellyt konserttilavoja Ringo Starr and his All stars band -kokoonpanonsa kanssa näihin päiviin saakka.

Lue myös: