sunnuntai 30. joulukuuta 2018

267. Patricia Kaas: Mademoiselle chante... (1988)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Patricia Kaas on yksi harvoista ranskaksi laulavista artisteista, jotka ovat onnistuneet nousemaan supertähdeksi kielialueensa ulkopuolella, myös Suomessa. Hänen ensimmäinen albuminsa julkaistiin viisi vuotta ennen varsinaista kansainvälistä läpimurtoa, mutta se kertoi jo ikäistään kypsemmän laulajan ainutlaatuisesta karismasta. 

Kuten muissakin pohjoismaissa, myös Suomessa ranskankielisellä popmusiikillla ei juurikaan ole ollut pääsyä radioiden soittolistoille myyntilistoista puhumattakaan. Kanadanranskalaisen Céline Dionin (joka englanninkielisen repertuaarinsa vanavedessä on saanut kohtalaista suosiota myös ranskankielisellä tuotannollaan) ohella vain Patricia Kaas on vakavasti lyönyt kiilaa englannin- ja suomenkielisen popmusiikin hegemoniaan. Kaasin suurimman suosion vuodet osuivat 1990-luvun puoliväliin, mutta ensimmäisen kerran muistan kuulleeni hänen ääntään jo 1980-luvun loppuvuosina.
Kaas oli aloittanut uransa jo 1980-luvun alkuvuosina, mutta vasta ranskalaisen popin kultakynän Didier Barbelivienin kirjoittamat kappaleet tekivät hänestä tähden. 20-vuotiaan laulajan ensimmäinen hitti oli Barbelivienin säveltämä Mademoiselle chante le blues vuodelta 1987, jota soitettiin myös Yleisradion keski-eurooppalaista poppia esittelevissä musiikkiohjelmissa. Tuntematon laulaja nousi välittömästi Ranskan popin kärkikaartiin ja hänet palkittiin vuoden parhaana uuteena tulokkaana.

Seuraavan kerran kuulin Patricia Kaasin äänen kesällä 1989, jolloin olin kielikurssilla bretagnelaisessa St. Malon kaupungissa. Näin televisiossa kappaleen Elle voulait jouer cabaret musiikkivideon, joka tuntui kertovan cabaret-tähtenä uransa aloittaneen laulajan oman tarinan. Videossa nuori laulaja unelmoi urasta parrasvalojen loisteessa, mutta päätyy lopulta esiintymään tehdastyöläisille. Didier Barbelivienin säveltämä kappale oli jälleen erinomainen ja sopi Kaasin kypsälle äänelle täydellisesti.
Matkamuistoksi kielikurssilta ostamani Kaasin ensimmäinen albumi Mademoiselle chante... osoittautui laatulevyksi myös muiden raitojensa osalta. Yksi parhaista oli levyn aloittava Mon mec à moi, jonka suomeksi ovat levyttäneet mm. Lea Laven ja Eila Kantola. Lavenin vuonna 1989 tekemä levytys osoittaa, että Kaas oli huomattu Suomessa jo monta vuotta ennen varsinaista läpimurtoa.
Toinen suosikkini on ilmeisen henkilökohtainen D'Allemagne, joka julkaistiin singlenä vain vuosi ennen Berliinin muurin murtumista. Ranskan itärajalla lapsuutensa viettänyt, saksankielen paikallista murretta äidinkieleltään puhunut Patricia oppi ranskankielen vasta kuusivuotiaana. Laulun tekstissä Kaas palaa juurilleen, vanhempiensa kotimaan kamaralle kuvaillen tunnelmia muurin molemmilta puolilta.
Vuonna 1988 Kaas oli kotimaassaan jo supertähti, ja muutamassa vuodessa glamouria tihkuvan laulajan menestys laajeni ympäri Eurooppaa. Viimeistään vuonna 1993 julkaistu kolmas albumi Je te dis vous ylitti kielirajat ja monien muiden maiden lailla siitä tuli suurmenestys myös Suomessa myyden platinalevyn arvoisesti. Didier Barbelivienin ohella Kaasille kirjoittivat lauluja Ranskan muutkin suurnimet, kuten esimerkiksi Jean-Jacques Goldman, jonka säveltämä Il me dit que je suis belle on Kaasin tunnetuimpia lauluja. Hitiksi täällä nousi myös kappale Ceux qui n'ont rien, jonka taustalta löytyy jälleen "kummisetä" Didier Barbelivien.

Kaasin menestys Suomessa kesti muutaman albumin ja suomenvierailun verran, mutta vuosituhannen vaihduttua hänen äänensä Suomessa hiljeni. Kiinnostus Kaasiin heräsi uudelleen lyhyesti vuonna 2009, jolloin hän edusti Ranskaa Eurovision laulukilpailuissa.


Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

perjantai 21. joulukuuta 2018

266. John Lennon & Yoko Ono/Plastic Ono Band: Happy XMas (War is over)/Listen the snow is falling (single 1971)

John Lennonin ja Yoko Onon lähes 50 vuotta sitten levyttämä joululaulu on joka vuosi yksi soitetuimmista joululauluista ympäri maailman. Phil Spectorin ylitsepursuavasti tuottama joulusingle yhdisti onnistuneesti Lennonin pariskunnan rauhankampanjan jouluiseen tunnelmaan. Happy XMas on yksi niitä joululauluja, joista ei mielestäni kannata tehdä cover-versioita.

"War is over if you want it" -mainostaulut olivat osa John Lennonin ja häneen tuoreen vaimonsa Yoko Onon kampanjaa rauhan puolesta, jonka he aloittivat neljän viikon mittaisella bed-in-"lehdistötilaisuudella" vuonna 1969. Kampanja huipentui kaksi vuotta myöhemmin levytysstudiossa, missä edellämainittu iskulause muodosti loppukliimaksin yhteen Lennonin tunnetuimmista lauluista.

Lennon ja Ono muuttivat New Yorkiin kesällä 1971 saatuaan Lennonin Imagine-albumin valmiiksi. Albumin ja etenkin sen nimikappaleen menestys vakuuttivat pariskunnan siitä, että he voisivat jatkossakin jatkaa rauhanviestin julistamista musiikin keinoin. Happy Xmas, jonka äänitykset alkoivat lokakuussa oli tekstiltään ja tuotantotavaltaan suoraa jatkoa Imagine-albumille.
Lennonit pyysivät singlen tuottajaksi 1960-luvun tuottajaneron Phil Spectorin, joka oli "harjoitellut" joululevyn tuottamista jo kahdeksan vuotta aiemmin albumilla A Christmas gift for you from Philles (kts. edellinen artikkeli). Tämän legendaarisen joulualbumin lisäksi Lennonien innoittajana toimi Spectorin vaimolleen Ronnie Spectorille (The Ronettes -yhtyeestä tunnetuksi tullut Veronica Bennett) tuottama single Try some buy some, jonka mandoliinisovitukseen John oli erityisen ihastunut.

Spector päästi joulumielensä valloilleen, ja kappale kuorrutettiin jousisektiolla, mandoliineilla, kulkusilla ja lapsikuorolla. Muussa yhteydessä yliampuvan runsasta sovitusta olisi pidetty mauttomana, mutta tähän kappaleeseen se sopi erinomaisesti. Tuotannollinen kuorrutus toimi etenkin kertosäkeessä, joka Yokon laulamana olisi muuten ollut vaikea pala suurelle yleisölle. Jouluinen sovitus naamioi hienosti myös sen, että joululaulun sijaan kappale on itse asiassa Vietnamin sodan vastainen protestilaulu.

Jo toista kertaa Spectorin tuottaman joululevyn ajoitus epäonnistui. A Christmas gift for you -albumin kohtaloksi koitui julkaisupäivän osuminen Kennedyn murhapäivään. Lennonien joulusingle puolestaan julkaistiin liian myöhään, että se olisi mahtunut radioiden joulusoittolistoille. Britanniassa julkaisu lykkääntyi vuodella tekijänoikeuskiistojen vuoksi. Single menestyi vain kohtalaisesti ja toivottu jouluhitti siitä tuli vasta jouluna 1980 John Lennonin traagisen kuoleman jälkeen.

Minun suhtautumiseni Johnin ja Yokon joululauluun on aina ollut kaksijakoinen. Eniten kappaleessa minua häiritsee se, että sen melodia on käytännössä varastettu mm. Peter, Paul & Maryn esittämästä kansansävelmästä Stewball. Minun on näinollen vaikea pitää kappaletta erityisen taitavana sävellyksenä. Toinen häiritsevä tekijä on kappaleen lukuisat cover-versiot, jotka kaikki ovat mielestäni enemmän tai vähemmän epäonnistuneita ja joita nykyään kuulee radiosta alkuperäistä useammin.

Alkuperäisversion kohdalla keskinkertaista lainamelodiaa kompensoi erinomainen levytys. John Lennonin vilpittömän tehokas tulkinta tekee kappaleesta uskottavan ja Yoko Onon laulu sopii hyvin kertosäkeeseen. Levytyksen kruunaa akustisen kitaran, orkesterin ja joulukilkuttimien ympärille rakennettu erinomainen sovitus sekä lapsikuoron laulama "War is over if you want it" vastamelodia.

Singlen b-puolelle sijoitettiin Yoko Onon esittämä ja säveltämä joululaulu Listen the snow is falling.
Happy XMas -kappaleesta on tullut joulun ikivihreä, jota valitettavasti yhä useammin kuulee cover-versioina. Céline Dionin ja Arja Korisevan kaltaiset taitavatkaan laulajat eivät ole onnistuneet tavoittamaan alkuperäislevytyksen uljautta. En olekaan tähänastisessa elämässäni kuullut yhtään onnistunutta versiointia kappaleesta, joka perustuu John Lennonin tulkinnan, hienon sovituksen ja Phil Spectorin muhkean tuotannon saumattomaan yhteispeliin.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , ,

265. A Christmas Gift for You from Philles Records (1963)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Kriitikoiden ja toimittajien parhaiden rock-albumien listoilta löytyy omituisuus, joka istuu huonosti Beatlesin, Bob Dylanin. Rollareiden, Marvin Gayen, U2:n ja Joni Mitchellin joukkoon. Tuottajaguru Phil Spectorin vuonna 1963 luoma joululevy ei ensimmäisinä vuosinaan juurikaan herättänyt huomiota, mutta pikkuhiljaa sen arvostus nousi ja viimeistään vuoden 1972 uusintajulkaisu teki siitä maailman tunnetuimman joululevyn, jonka 60-luvun alun viaton jouluilo istuu hyvin niin joulumarkkinoiden taustanauhaksi kuin kinkunpaiston taustamusiikiksikin.

Vuonna 1963 Phil Spector oli Yhdysvaltojen merkittävimpiä musiikkituottajia. Philles-levymerkillään hän julkaisi etenkin mustien lauluyhtyeiden ja solistien poplevyjä. Artisteille kappaleita sävelsivät menestyneimpien kustannusyhtiöiden ykköslauluntekijät (Mann & Weil, Berry & Greenwich, Goffin & King, Leiber & Stoller). Spectorin tuottamista kappaleista tunnetuimpia olivat The Ronettesin Be my baby ja The Crystalsin Then he kissed me. Myöhemmin Spectorin tehdas tuotti ikivihreät You've lost that loving feeling ja River deep, mountain high.

Philles-levytysten tuntomerkki oli Spectorin lanseeraama, muhkeasta soundimaailmasta tunnettu "Wall of sound". Kymmenien ammattimuusikoiden luoma äänimatto jakaa edelleen ihmiset jyrkästi kahteen leiriin. Osa ihmisistä pitää "äänivallia" vallankumouksellisena ja kekseliäänä tapana luoda ainutlaatuisia äänimaisemia tavalliselle poplevylle. Toisten mielestä suttuinen ja ylisovitettu äänivalli pilaa hyvätkin kappaleet. Yhden asian suhteen ollaan kuitenkin yksimielisiä: Phil Spectorin suureellinen äänimaailma sopi erinomaisesti joulumusiikkiin.
Puhaltimet, jouset ja kulkusten kilinä luo hienon maton Darlene Lovelle, jonka laulama ikivihreä White Christmas on Phil Spectorin joulualbumin hienoimpia hetkiä. Vahvaääninen Love oli yksi niistä harvoista artisteista, jotka eivät jääneet Spectorin tuottamilla levyillä runsaasti sovitetun orkesteritaustan jalkoihin.

Minulle Phil Spector oli tunnettu lähinnä The Beatlesin jäsenten kanssa tekemästään yhteistyöstä. Kun joulualbumien klassikko pompahti esiin useilta parhaiden albumien listoilta, hankin levyn hyllyyni tamperelaisesta divarista. Levyä kuunnellessani tajusin, että sen lähes kaikki kappaleet olivat minulle tuttuja, joko radion jouluohjelmistosta tai tavaratalojen muzak-raidoilta. Ensimmäinen reaktioni oli puistatus, mutta pikkuhiljaa levyn vanhanaikainsn charmi alkoi miellyttää minuakin.
Toinen Phillesin vakioartisti oli Veronica Bennettin tähdittämä The Ronettes -yhtye, jonka suurin hitti oli ollut aiemmin samana vuonna julkaistu Be my baby. Spectorin joulualbumille The Ronettes äänitti kolme laulua joista Sleigh ride on mielestäni paras. Viisi vuotta myöhemmin Bennettistä tuli rouva Ronnie Spector. Myrskyisä avioliitto omalaatuisen tuottajaneron kanssa kesti vain viisi vuotta.
The Crystals oli The Ronettesin tapaan New Yorkilainen tyttöyhtye, jonka tunnetuimpia hittejä olivat He's a rebel (jonka soolo-osuudet lauloi aiemmim mainittu Darlene Love) ja Uptown. The Crystalsin versio Joulupukki matkaan jo käy -kappaleesta on yksi tunnetuimmista ja monet popartistit ovat omissa versioissaan kopioineet The Crystalsin fraseerausta kappaleen kertosäkeessä.

Levyn tähti Jack Nietzchen orkesterisovitusten ja Spectorin tuotannon ohella on kuitenkin Darlene Love, jonka kaikki neljä tulkintaa ovat levyn huippukohtia. Albumin ainoa uusi joululaulu oli säveltäjäpari Ellie Greenwich & Jeff Barryn yhdessä Phil Spectorin kanssa säveltämä Christmas (Baby please come home), joka on monesti nimetty parhaaksi pop-säveltäjien kirjoittamaksi joululauluksi.
Nyttemmin pop- ja jouluklassikoksi nimetty albumi julkaistiin epäonnisesti John F. Kennedyn murhapäivänä. Sen markkinointi hukkui murhauutisointiin eivätkä amerikkalaiset muutenkaan olleet jouluna 1963 juhlatuulella, joten kesti vuosia ennenkuin levy nousi nykyiseen klassikkoasemaansa. Suurimman buustin levy sai vuonna 1972, jolloin se julkaistiin John Lennonin ehdotuksesta uudelleen the Beatlesin Apple levymerkillä.
Monille, myös minulle, A Christmas gift for you edustaa Coca-Colan punaista amerikkalaista joulua puhtaimmillaan. Levyn aiheet pyörivät lahjojen, pukin, porojen ja lumen ympärillä, eikä siltä juurikaan löydy joulun varsinaista sanomaa. Tästä huolimatta levy muistuttaa hellyttävästi 55 vuoden takaisesta viattomuuden ajasta, ajasta jolloin elämä oli näennäisen helppoa ja joulut olivat vielä lumisia kaikkialla.

Kahdekan vuotta myöhemmin Phil Spector osoitti jälleen miten hyvin hänen tuotantotekniikkansa sopi joulumusiikkiin. Esittelen John Lennonin ja Yoko Onon jouluklassikon seuraavaksi.
 
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , ,

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

264. Bohemian Rhapsody - Original soundtrack (1969-1991, 2018)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Marraskuussa 2018 ensi-iltansa saava Bohemian Rhapsody -elokuva kertoo Queen-yhtyeen ja sen laulajan Freddie Mercuryn tarinan. Yhtyeen elossaolevien jäsenten kokoama soundtrack-albumi on koskettava oppitunti siitä, mistä yhtyeessä oli kysymys ja miten se nousi pieniltä areenoilta Wembleyn Live Aid -konsertin ykköstähdeksi. Suurimpien hittien lisäksi se sisältää hyvin valittuja makupaloja yhtyeen konserttitallenteista sekä pari yllätystä, jotka saivat ainakin minun hymyni ulottumaan korvasta korvaan.

Mamma Mia -elokuvan kakkososan teatteri-illan mieleenpainuvin hetki ei ollut mikään elokuvan Abba-kappaleista vaan elokuvaa ennen esitetty tiiseri tulevasta ohjelmistosta. En ollut tietoinen, että toisesta suosikkiyhtyeestäni Queenista oltiin tekemässä elokuvaa, mutta tuo traileri ja etenkin sen lyhyt mutta isolla kankaalla nähtynä vaikuttava Live-aid-kohtaus käänsi katseeni marraskuun ensi-iltaan.

Tätä kirjoittaessani en vielä ole nähnyt itse Bohemian Rhapsody -elokuvaa, mutta elokuvan soundtrack-albumin hankin heti sen julkaisun jälkeen. Vaikka elokuvan ennakkoarviot ovat vaihdelleet varovaisen myönteisestä täyteen lyttäykseen, on soundtrack saanut lähes yksinomaan kehuvia arvioita. Näihin arvioihin on myös minun vanhana Queen-fanina helppo yhtyä. Yhtyeen vielä aktiiviset jäsenet kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor ovat koonneet yhtyeen tarinaa hienosti kuvaavan albumin, josta löytyy myös muutamia yllätyksiä.
Heti ensimmäiseksi minua ilahdutti se, että soundtrack ei tyydy olemaan vain uusi kokoelma-albumi, jossa yhtyeen tunnetuimmat kappaleet esitetään jälleen kerran eri järjestyksessä. Taylor ja May ovat valinneet levylle myös harvinaisempia kappaleita, jotka kuitenkin ovat tärkeä osa yhtyeen tarinaa. Queenin ensimmäinen single ja ensimmäisen albumin avauskappale Keep yourself alive on yksi näistä kappaleista. Suurelle yleisölle tämä ketterästi rullaava kappale on tuntematon, mutta toivottavasti elokuva ja soundtrackille sijoitettu live-versio tuo kappaleelle uusia faneja.

Levyn toinen harvinaisuus oli todellinen yllätys ja minulle levyn ehdoton huippuhetki. Brian May ja Roger Taylor kuuluivat ennen Queenia yhtyeeseen Smile, jonka laulusolistin Tim Staffelin ja Mayn kirjoittamasta Doing alright -kappaleesta kuullaan soundtrackillä täysin uusi versio. Uuden version runkona on Staffelin, Mayn ja Taylorin elokuvaa varten vuonna 2018 äänittämä uusi versio, jossa kolmikko vuorottelee lauluosuuksissa. Kappaleen väliosassa kuullaan Staffelin laulusuoritusta lähes 50 vuotta aiemmalta Smile äänitteeltä, johon Taylor ja May ovat lisänneet uudet taustaharmoniansa. Väliosan kitarariffi puolestaan on editoitu mukaan Queenin vuoden 1973 ensialbumilta. Doing alright on minulle yksi rakkaimmista varhaisista Queen-kappaleista, ja olenkin erityisen iloinen siitä että tämä kolmen äänitteen yhdistelmä toimii näin hienosti.
Minulle Queen on aina ollut hienojen studioalbumien yhtye, enkä ole koskaan innostunut yhtyeen livelevyistä. Tämä soundtrack-albumi muistuttaa kuitenkin myös minulle, kuinka tainomaisia Queenin konsertit parhaimmillaan olivat. Kappaleen Love of my life (jonka hieno alkuperäisversio löytyy Night at the opera -albumilta) livetallenteella Freddie Mercury johtaa yli 400 tuhannen ihmisen yleisön yhteislauluun kuin taikasauvaa heilauttaen. Brasiliaisyleisö laulaa kappaleen puhtaasti ja lähes täydellisellä englannilla.
Soundtrack-albumi, ja ilmeisesti myös elokuva, huipentuu Live aidiin -tapahtumaan, joka oli Queenin uran ehdoton kohokohta. Levyltä löytyy, ensimmäistä kertaa, yhtyeen esiintyminen Wembley areenalla kesällä 1985 lähes kokonaisuudessaan.
Levyn toinen suuri yllätys löytyy sen loppupuolelta. Vuonna 1978 julkaistun Jazz-albumin suurin hitti Don't stop me now yllätti valmistautumattoman kuulijan uudella versiollaan, jossa vanhaan hittiin on lisätty Brian Mayn uusi kitaraosio. Vaikka yleensä pidän alkuperäistä versiota aina parempana, niin tämän tymäkän uusversion ensimmäinen kuuntelukerta piti suuni hymyssä alusta loppuun saakka, eikä kappale huonone useammallakaan kuuntelukerralla.
Näiden yllätysten ja harkittujen valintojen lisäksi Bohemian Rhapsody -elokuvan soundtrack-albumilta löytyvät suurimmat Queen-hitit alkuperäisversioina. Mukana ovat muun muassa Britannian listaykköset Bohemian Rhapsody ja Under pressure sekä Yhdysvalloissa listakärkeen nousseet Crazy little thing called love ja Another one bites the dust (julkisuudesta vetäytynyttä basisti John Deaconiakaan ei siis soundtrackilla unohdeta). Elokuva päättyy vuoteen 1985, joten vuonna 1991 Britannian listaykköseksi noussutta Innuendo-kappaletta ei levyltä löydy. 1990-lukua levyllä edustaa ylväs Show must go on, jonka arvelisin soivan elokuvan lopputekstien aikana.

Bohemian Rhapsody ei pyri korvaamaan Greatest hits I ja II -albumeja kokon uran kattavana kokoelmana. Se on rakkaudella koottu tarina tuntemattomasta lontoolaisyhtyeestä, joka 15 vuoden aikana nousi pikkuklubeilta popmusiikin korkeimmalle valtaistuimelle. Toivottavasti se innostaa hitit jo tuntevia faneja tutustumaan myös Queenin muuhun tuotantoon. Ehkä saamme tälle elokuvalle vielä jatko-osankin.

Lue myös:



Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , ,

lauantai 20. lokakuuta 2018

263. Carpenters: Close to you (1970)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa

Richard ja Karen Carpenterin muodostaman sisarusduon kohdalla sanonta "kolmas kerta toden sanoo" osoittautui liian vaatimattomaksi, sillä jo heidän toinen albuminsa oli täysosuma. Tympeän kannen sisältä löytyi levy täynnä hyvin valittuja kappaleita ja täydellistä harmoniaa. Hitit Close to you ja We've only just begun onnistuivat tuomaan puhtaan harmonisen laulusoundina ihmisille tutuiksi, ja levystä alkanut suosio jatkui monta vuotta.

Richard ja Karen Carpenter eivät lannistuneet, vaikka heidän erinomainen ensilevynsä Offering jäi kauppojen hyllyille. Levy-yhtiöpomo, paremmin jazzmuusikkona tunnettu Herb Albert uskoi suojattiensa kaipaavan vain oikeaa kappalemateriaalia ja kääntyi säveltäjäveteraani Burt Bacharachin puoleen. Lauluntekijäpari Burt Bacharach-Hal Davidin ylijäämävarastosta löytyi kappale They long to be close to you, joka oli jäänyt Dionne Warwickin ja Richard Chamberlainin albumeilla vain täytebiisin asemaan. Albert ja pienen suostuttelun jälkeen myös Richard Carpenter uskoivat, että uudestaan sovitettuna se sopisi täydellisesti Richardin ja Karenin esitettäväksi.
Carpentersin ensimmäinen ykköshitti on malliesimerkki Richard Carpenterin sovittajan- ja tuottajankyvyistä. Warwickin ja Chamberlainin levyillä Close to you oli ollut laahaava tusinaballadi, mutta Richardin pianovetoinen sovitus ja sisaren kanssa lauletut harmoniat toivat sävellyksen parhaat puolet esiin. Karenin hunajaisen kaunis lauluääni viimeisteli kokonaisuuden, ja kappale nousi listaykköseksi Yhdysvaltojen lisäksi mm. Australiassa ja Kanadassa.

Seuraavan hitin etsiminen sai yllätyskäänteen, kun Richard Carpenter näki paikallisen pankin televisiomainoksen, jonka melodiassa hän kuuli välittömästi hittipontentiaalia. Richard jäljitti mainosjinglen säveltäjän Roger Nicholsin, ja tämän pöytälaatikosta löytyi Richardin toivomat ainekset kokonaiseen kappaleeseen kertosäkeineen ja väliosineen. Tiedossa ei ole, kuinka monta uutta asiakasta kappaleen We've only just begun hittiversio toi Crocker bankin tiskille, mutta Carpenters-yhtyeelle mm. USA:n listakakkoseksi noussut kappale oli uusi askel kohti supertähteyttä.
Carpentersin toinen albumi, listaykkösen mukaan nimetty Close to you oli siltä julkaistujen kappaleiden tapaan suurmenestys, ja näin Carpenterin sisarukset olivat muutamassa kuukaudessa nousseet tuntemattomuudesta Amerikan suosituimmaksi lauluyhtyeeksi. Ensimmäisellä albumilla vielä hapuileva tyyli loksahti kohdalleen nopeasti, ja yhtyeen millintarkkoihin sovituksiin ja kristallinkirkkaiosiin lauluharmonioihin perustuva soundi oli valmis toisen albumin julkaisuun mennessä.

Close to you oli muiden hyvien albumien tapaan täynnä hienoja kappaleita. Vielä parin vuoden ajan Carpentersin hiteiksi valikoitui lainakappaleita, mutta alusta alkaen Richard Carpenter osoitti taitonsa tuottajan ja sovittajan lisäksi laulunkirjoittajana. Richardin tekstittäjäkumppanina toimi opiskelukaveri John Bettis, jonka kanssa hän sävelletty Maybe it's you muistutti jo paljon pari vuotta myöhemmin kaverusten kirjoittamia hittejä Goodbye to love ja Yesterday once more.
Kolme vuotta veljeään nuoremman Karen Carpenterin ääni oli ainutlaatuinen. Close to you -albumin julkaisun aikoihin vasta 20-vuotiaan Karenin ääni oli kypsä, sävykäs, tarkka ja lämmin, ja Richardin kohtalona oli jäädä yleisön silmissä sisarensa varjoon. Hieno I kept on loving you oli yritys nostaa Richard parrasvaloihin, Karenin tukiessa häntä rumpujen ja taustalaulun muodossa.
Yhtyeen ensimmäisiltä albumeilta löytyneitä veli Carpenterin laulamia kappaleita ei kuitenkaan noteerattu. Richardin lauluääni oli suhteellisen väritön mutta teknisesti yhtä tarkka ja puhdas kuin Karenilla ja sisarusten äänet soivat yhdessä hämmästyttävän hyvin. Hyvänä esimerkkinä tästä on kappaleen Mr. Guder jazzahtava väliosa, jota kuunnellessa on vaikea uskoa että se on tehty vuosikymmeniä ennen sekvenssereiden, samplereiden tai autotunen käyttöä levytysstuioissa.
Mr.Guder -kappaleessa Richard ja John Bettis vinoilivat entisen pomonsa kustannuksella, joka oli antanut Disneylandissa työskentelevälle trubaduuriparille potkut heidän soitettuaan huvipuistoyleisölle vääränlaista musiikkia. Myöhemmin Richard pahoitteli kappaleen ivallista tekstiä, mutta tiettävästi herra Guder oli vain otettu siitä, että hän pääsi suositun duon kappaleen aiheeksi.

Close to you -albumin kansi osoitti jälleen kuinka vaikea A&M-levy-yhtiöllä oli markkinoida puhtoisesta ja vaarattomasta musiikistaan tunnettua sisarparia. Kansi muistutti lähinnä hengellisen nuorisolehden kansikuvaa, eikä se yhtyeen jäsenten mielestä antanut oikeaa kuvaa kunnianhimoisesta muusikkoparista.
Menestyshittien ja -albumien tauoton sarja jatkui 1970-luvun puoliväliin asti, ja studiotyöskentelyn lomassa Richard ja Karen konsertoivat ahkerasti sekä Yhdysvalloissa että ympäri maailmaa. Tiukka rytmi vaati veronsa ja 1970-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kaupallinen menestys alkoi laskea ja sisarusten henkinen terveys kärsiä. Carpentersin ura katkesi surullisesti Karenin ennenaikaiseen kuolemaan vasta 32-vuotiaana vuonna 1983.

Lue myös:

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

torstai 4. lokakuuta 2018

262. Aretha Franklin: I never loved a man the way I love you (1967)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Joskus pelkkä levy-yhtiön vaihto voi tehdä ihmeitä. Aretha Franklinin siirtyminen suurelta Columbia-yhtiöltä R&B:n erikoistuneelle Atlantic-yhtiölle teki hetkessä keskinkertaisesti menestyneestä jazz-laulajasta koko maailman soulkuningattaren. Jo Franklinin ensimmäinen Atlantic-albumi oli täysiosuma ja myyntimenestys. Parhaan albumin valitseminen Arethan tuotannosta on vaikeaa, mutta vuonna 1967 julkaistu I never loved a man the way I love you on erittäin vahva ehdokas.

Maailmassa on hirveästi hyvää musiikkia ja lukemattomasti erinomaisia levyjä, eikä kukaan pysty perehtymään kaikkeen kuuntelemisen arvoiseen musiikkiin vaikka haluaisikin. Silti näin jälkikäteen ajatellen on ihme, että minä musiikin suurkuluttajana olen sivuuttanut Aretha Franklinin laajan ja laadukkaan tuotannon lähes kokonaan. Tarvittiin vain oikea hetki ja oikea kimmoke, joka sai minut tutustumaan artistiin, jonka arvelin itseäni miellyttävän mutta jonka levyjä en vain ollut ehtinyt kunnolla kuuntelemaan. Valitettavasti, tälläkin kertaa, tämä kimmoke oli Franklinin kuolema elokuussa 2018.
Franklinin superlatiiveja halveksuva tulkinta Otis Reddingin kappaleesta Respect oli minulle tuttu suosikkitelevisiosarjasta Murphy Brown, joka kertoi soulia rakastavasta piinkovasta uutistoimittajasta. Respect soi sarjan ensimmäisen jakson alkutekstien aikana kertoen heti kärkeen minkälaisesta henkilöstä sarjassa oli kysymys. Laulu kertoi myös paljon Franklinista itsestään. Siinä missä Reddingin alkuperäisversio oli miehen epätoivoinen vetoomus dominoivalle vaimolleen, muuttui laulu Franklinin suussa itsevarman naisen vaatimukseksi miehelleen: "Kunnioita minua tai muuten...". Kappaleesta tuli nopeasti uuden feministisen liikkeen tunnusmelodia ja se antoi voimaa etenkin amerikan mustille naisille. Olisi sitä voinut albumin huonomminkin aloittaa.
Blogissani esiteltävän levyn valitseminen Franklinin tuotannosta oli vaikeaa. Pelkästään kahtena ensimmäisenä Atlantic-vuotenaan hän julkaisi neljä erinomaista albumia, joista kukin voisi olla (ja ehkä tulevaisuudessa onkin) mukana 300 levyn listallani. Tämän albumin valinnan syynä oli sen kappalevalikoiman tasaisen korkea laatu ja se, että uralleen uuden alun saaneen Franklinin innostus ja energia on niin käsinkosketeltava. Levyllä myös tunnelmat vaihtuvat saumattomasti toiseen. Hyvänä esimerkkinä tästä on harkitun hillitty Do right woman - do right man, missä soulin kuningatar osoittaa lahjansa pohdiskelevan vetoavana tulkitsijansa myös hieman matalammassa sävellajissa.

Ensimmäisellä Atlantic-albumillaan Franklin ei täysin hylännyt jazzia, jota hänet oli laitettu Columbialla laulamaan. Franklinin oma sävellys Don't le me lose this dream on souljazzia parhaimmillaan. Myöhemmin samana vuonna Britannian valkoisen soulin kuningatar Dusty Springfield levytti kappaleesta erinomaisen version albumilleen Where am I going.
Yksi Atlantic-tuottaja Jerry Wexlerin tärkeimmistä päätöksistä Arethan levyjä tuottaessaan oli antaa Franklinin soittaa itse pianoa levyillään. Erinomainen pianisti pystyi kanavoi sielukkuutensa laulun lisäksi myös koskettimille ja, kuten Wexler itsekin totesi, pianon ääressä Franklin puhkesi kukkaan myös laulajana. Pianon ja laulun hienoa yhteispeliä voi kuulla mm. albumin päätösraidalla A change is gonna come.
Levy-yhtiön vaihdos teki Franklinistä välittömästi yhden Amerikan tunnetuimmista laulajista ja maailman tunnetuimman soul-tulkitsijan. Respect-single oli listaykkönen Yhdysvalloissa ja albumikin nousi listan kakkoseksi. Ja tämä oli vasta alkua, sillä Atlanticin, tuottaja Jerry Wexlerin ja  vasta 25 vuotta täyttäneen laulajan yhteistyö jatkui menestyksekkäästi pitkälle 1970-lukua.

Oma tutustumiseni Franklinin 55 vuotta ja lähes 40 studioalbumia kattavaan levytysuraan on vielä pahasti kesken, mutta lupaan että helmiä hänen katalogistaan tullaan kuulemaan myös tässä blogissa.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

lauantai 22. syyskuuta 2018

261. The Beatles: Live at the BBC/On Air – Live at the BBC Volume 2 (1963-1965, 1994/2013)

Kuuntele Spotifyssa: Live at the BBC, On Air - Live at the BBC Volume 2
The Beatlesin BBC:lle tekemät radioäänitykset olivat lähes 30 vuotta saatavilla vain epämääräisillä bootleg-levyillä. Britannian yleisradioyhtiö soitti kappaleita myös radio-ohjelmissaan, mutta Beatles-fanien piti odottaa vuoteen 1994 asti, ennenkuin kappaleita sisällytettiin viralliselle ja lailliselle cd-levylle. Kyseessä oli eittämättä merkittävin Beatles-julkaisu yhtyeen hajoamisen jälkeen.

Yli 50 vuotta The Beatles -yhtyeen läpimurron jälkeen yhtyeen uraa tulee helposti rytmitettyä heidän levyjulkaisujensa mukaan. Jo pelkästään tästä näkökulmasta yhtye ehti lähes 10 vuoden yhteisen toimintansa aikana enemmän kuin nykyajan suuryhtyeet parissa kymmenessä vuodessa. 13 albumista ja singlejulkaisuista koostuva levytuotanto ei kuitenkaan riitä kertomaan koko tarinaa. 

Yhtyeen ensimmäisin vuosina Britannian yleisradioyhtiö BBC:n rdiolähetykset olivat tärkeä linkki yhtyeen ja sen fanien välillä. BBC:n ohjelmissa yhtye sai esittää sitäkin musiikkia, jota ei runsaudenpulassa heidän albumeilleen mahtunut. 
The Beatlesin nousu tuntemattomuudesta kansallisen radiokanavan soittolistoille oli nopea. Vasta kolme kuukautta aiemmin ensimmäisen singlensä julkaissut yhtye kutsuttiin tammikuussa 1963 radion suosituimpaan nuortenohjelmaan Saturday club. Singlekappaleiden Please please me ja Love me do lisäksi he esittivät kappaleet Keep your hands off my baby ja Beautiful dreamer, joita he eivät koskaan julkaisseet levyllä. Nämä historialliset äänitteet ovat ensimmäiset, jotka julkaistiin yhtyeen virallisilla BBC-albumeilla, ja tämä kuuluu osaltaan myös tallenteiden äänenlaadussa. Nämä äänitteet olivat kuitenkin vai alkusoittoa sille kymmenien historiallisten äänitysten sarjalle, joita the Beatles BBC:lle teki vuosina 1963-1965.

60-luvulla levy-yhtiöt olivat huolissaan siitä, että radiosoitto vähentäisi levyjen myyntiä. Muusikkojen ammattiliitto vastaavasti kantoi huolta siitä, että levyjen soittaminen radiokanavilla veisi työn muusikoilta. Näiden syiden vuoksi äänilevyjen soittaminen oli tiukasti rajoitettua BBC:ssä, jolla oli radiotoiminnan monopoli Isossa Britanniassa. Jos sen hetken suosituimpia artisteja haluttiin radioon, heidän piti tulla studioon esittämään kappaleensa itse. 
Vuonna 1963 Britannian suosituimmasta bändistä ei ollut epäilystäkään. Kesäkuussa the Beatles esitti BBC:n studiossa live-yleisön edessä Liverpoolin Cavern clubin asiakkaille tutuksi tulleen kappaleen Some other guy. Toinen mielenkiintoinen äänitys kesäkuulta oli John Lennonin ja Paul McCartneyn Billy J. Kramerille säveltämä I'll be on my way. Kumpaakaan kappaletta yhtye ei julkaissut omilla levyillään.
    Ensimmäiset radio-ohjelmansa rumpali Pete Bestillä varustettu kotikaupunkinsa ulkopuolella tuntematon yhtye oli tehnyt jo keväällä 1962 (näistä esityksistä on jäljellä vain huonolaatuisia radiotallenteita, joten niitä ei ole sisällytetty cd-julkaisuille). Rumpalin vaihduttua Ringo Starriksi yhtyeen nousuvauhti oli nopea. Vuosi ensimmäisten radiolähetysten jälkeen the Beatles oli Britannian suosituin yhtye ja kutsuja radioon ja televisioon sateli enemmän kuin yhtye pystyi toteuttamaan. Kesäkuussa alkoi yhtyeen oma radio-ohjelma Pop goes the Beatles, jossa se sai esittää suurelle yleisölle tuntemattomia kappaleita kuten Soldier of love, Lonesome tears in my eyes ja So how come no one loves me.
    Vaikka vain pieni osa radioäänityksistä tehtiin elävän yleisön edessä, ei BBC:n studioillakaan tehdyissä äänityksissä ollut mahdollisuuksia kikkailuihin. Aikaa oli vähän ja käytössä oli vain yksiraitainen äänityslaitteisto, joten kappaleet tallennettiin käytännössä livenä ilman päällekkäisäänityksiä. Kiireessä ja rajallisilla resursseilla tehtyjen äänitysten laatu osoittaa, kuinka taitavia ja rutinoituneita muusikoita yhtyeen jäsenistä oli nuoresta iästään huolimatta tullut.

    Ohjelmat antoivat yleisölle mahdollisuuden tutustua yhtyeen jäseniin myös ihmisinä. Keskustelut ohjelmien juontajien kanssa avasivat yleisölle ennenkuulemattomalla tavalla sitä, minkälaisia John, Paul, Ringo Starr ja George Harrison olivat henkilöinä menestyksen ja hittien takana.
    Kaiken kaikkiaan liverpoolilaisnelikko äänitti BBC:n sessioissa yli 30 kappaletta, joita he eivät koskaan julkaisseet omilla levyillään. Syy tähän oli yksinkertainen. Ohjelmista suurin osa tehtiin vuoden 1963 aikana, eikä yhtyeen kahdelle sen vuoden aikana julkaistulle albumille mahtunut kuin muutama lainakappale. Toisaalta the Beatles esiintyi vuoden 1963 aikana lähes 50 radio-ohjelmassa, eikä yhtyeen levyttämät kappaleet millään riittäneet BBC:n tarpeisiin.
    Kaikki edellä listatut kappaleet olivat sellaisia, jotka saivat virallisen levyjulkaisunsa vasta BBC-albumien myötä. Toki lähes kaikki yhtyeen tuona aikana levyttämät kappaleet saivat myös omat BBC-versionsa. Kappaleen Honey Don't Beatles esitti radiossa lähes puolitoista vuotta ennen sen julkaisua Beatles for sale -albumilla. Ringo Starrin laulamasta albumiversiosta poiketen radioesityksessä soolon lauloi John Lennon. Toisena esimerkkinä yhtyeen ensimmäisen albumin avausraita I saw her standing there, joka eroa hämmästyttävän vähän Abbey Roadin studiolla tehdystä äänitteestä.
    Vuoden 1963 jälkeen the Beatlesin kiireet kasvoivat Amerikan valloituksen myötä, eikä yhtyeellä ollut enää mahdollisuutta käydä BBC:n studioilla entiseen malliin. Käyntien tarkoituksena oli entistä enemmän myös julkaistujen levyjen markkinoiminen, joten harvinaisten kappaleiden esittäminen jäi minimiin. Viimeisen kerran yhtye esiintyi livenä BBC:n studioilla toukokuussa 1965, jolloin he esittivät mm. liveversion uusimmasta singlestään.
    BBC ei arkistoinut maailman suosituimman yhtyeen esiintymisiä ohjelmissaan.Onneksi kuitenkin osa ohjelmista taltioitiin BBC:n kansainvälisille asemilleen lähettämille kokoomalevyille. Ohjelmien tuottajat ja juontajat tekivät ohjelmista omia kopioitaan, ja osa esityksistä tallentui kotiäänittäjien kelanauhureille. Yksi tärkeimmistä tallenteista oli ääninauha, jonka BBC:n yövuorolaiset olivat äänittäneet itselleen aamuyön kahvitaukojen viihdykkeeksi. Näistä eri lähteistä BBC:n toimittaja Kevin Howlett kokosi 1980-luvulla radiosarjan the Beatles at the Beep. Howlett oli myös avainhenkilö, kun 1990-luvun alussa BBC-äänitteistä alettiin koota virallista kokoelmacd:tä kaupallisille markkinoille. Kun ensimmäinen kokoelma-cd the Beatles Live at the BBC -julkaistiin vuonna 1994, se myi maailmanlaajuisesti yli 8 miljoonaa kappaletta. Jatko-osa On air - live at the BBC Volume 2 julkaistiin 19 vuotta myöhemmin.

    Nämä kaksi tupla-cd:tä eivät ole täydellinen kokoelma the Beatlesin BBC-äänitteitä. Bootleg-muodossa on julkaistu jopa 25:n cd:n BBC-kokoelmia. Viralliset levyt sisältävät kuitenkin tärkeimmän, 96 liveäänitettä (joiden laatu on olosuhteisiin nähden käsittämättömän hyvä) joista 32:ta ei löydy yhtyeen virallisilta studioalbumeilta. 
    Lähettänyt klo Ei kommentteja:
    Tunnisteet: , ,
    Tilaa: Blogitekstit (Atom)