 |
| Kuuntele albumin 2013 versiota Spotifyssa. |
Machoileva rokkikukko Freddie Mercury hämmästytti fanejaan ja sai levy-yhtiön repimään peliverkkarinsa ilmoittaessaan tekevänsä sooloalbumin yhdessä espanjalaisen oopperadiiva Montserrat Caballén kanssa. Kun levy levy-yhtiövaihdoksen jälkeen lopulta tehtiin eivät kriitikot oikein tienneet mitä siitä sanoa. Vuosien kuluessa ja eritoten Mercuryn kuoleman jälkeen albumia on alettu arvostaa, ja sitä pidetään hänen musiikkilajien rajoja rikkovana mestariteoksenaan. Levyn äänitysten aikoihin Queen-vokalisti sai tiedon HIV-diagnoosistaan ja tämä vaikutti laulujen teksteihin ja äänitteen yleistunnelmaan.
Queenin pitkän ja menestyksekkään uran tunteville on ehkä yllätys se kuinka lyhyt ja kuoppainen yhtyeen laulusolistin Freddie Mercuryn sooloura oli. Kahdesta sooloalbumistaan ensimmäisen Mercury teki niinkin myöhään kuin vuonna 1985. Minäkin suurena Queen-fanina ostin Mr Bad Guy -albumin innostuneena. Parin kuuntelun jälkeen levy unohtui hyllyn perälle ja jossain vaiheessa vein levyn divariin.
Myös muualla vastaanotto oli tyly. Vaikka Mercury itse oli tyytyväinen levyynsä, se oli kaupallinen katastrofi. Yleisen mielipiteen mukaan se oli tyylitajuisen poplevyn sijaan itsetyytyväisen artistin tympeä egotrippi. Toisin kuin Queen-levyjä tehtäessä Mercurylta puuttui nyt vastavoima, joka olisi pitänyt eri tyylien kanssa mesoneen supertähden aisoissa.
Kaivattu vastavoima löytyi arvaamattomalta taholta. Mercury oli pitkään ihaillut oopperaa ja etenkin espanjalaista oopperalaulajaa
Montserrat Caballéa. Espanjanvierailullaan tähti oli puolihuolimattomasti maininnut ihailevansa sopraanoa ja haluavansa levyttää tämän kanssa. Caballé tarttui tarjoukseen eikä Mercury voinut perääntyä. Parin tapaamisen jälkeen tähtien kemia toimi niin hyvin, että yhden singlen sijaan he päättivät tehdä yhdessä kokonaisen albumin.
Vuonna 1987 singlenä julkaistu
Barcelona-kappale oli Mercuryn ja hänen tuottajakumppaninsa
Mike Moranin tilaustyö Caballélle, joka halusi heidän levyttävän laulun hänen kotikaupungistaan. Aihevalinta oli osuva senkin vuoksi, että kaupunki oli juuri valittu vuoden 1992 olympiakaupungiksi. Mercuryn ja Caballén oli tarkoitus esittää kappale kisojen avajaisissa.
Jo ensimmäinen yhteistyön hedelmä osoitti, että vaikka laulutapa olikin toinen, ei Mercury jäänyt tulkinnassa kakkoseksi. Toinen esimerkkikappaleeni, Freddien suosikkimaata ylistävä
La japonaise osoittaa kuinka tarkka ja taidokas Mercury oli laulajana. Mercuryn ja Moranin monivivahteinen sävelmä on jälleen huikean hieno synteesi oopperaa ja poppia ja se yhdisti myös taidokkaasti japanilaisia sävelkulkuja länsimaiseen musiikkiin.
Freddie Mercury suhtautui intohimoisesti Barcelona-projektiin ja Caballé, Moran ja levyn kolmas tuottaja, Queenin viimeiset levy tuottanut
David Richards tukivat häntä omalla innostuksellaan ja ammattitaidollaan. Kaikki eivät kuitenkaan olleet vakuuttuneita. Ensimmäisen soololevyn epäonnistumisesta varovainen CBS-levy-yhtiö sai hepulin kuullessaan Mercuryn levyttävän oopperalaulajan kanssa, ja "kenkää" saanut rokkikukko sai etsiä uuden levy-yhtiön albumilleen. Tämä ei hidastanut Mercury-Caballé-junaa, ja levylle tehtiin toinen toistaan hurjempia tyylikeitoksia. Levyn uljaimassa kappaleessa
The Golden boy popin ja oopperan liemeen lisättiin aimo annos gospelmausteita. Vaikka alla nähtävällä musiikkivideolla aukoo suutaan täysiverinen gospelkuoro, levyn hengennostatuksesta vastasi oikeasti joukko Britannian kokeneimpia studiolaulajia.
Queen-solistin heittäytymistä Barcelona-albumien kappaleisiin voi vain ihailla. Taustalla oli kuitenkin vakavampia asioita. Freddie Mercury sai projektin alkumetreillä tiedon Aids-diagnoosistaan, ja Montserrat Caballé on haastatteluissa kertonut kuinka Mercury jo sairauden alkumetreillä halusi tehdä hyvää työtä ja laulaa niin hyvin kuin mahdollista niin kauan kuin hän siihen vielä pystyi. Onneksi Mercuryllä oli vielä kolme musiikkipitoista vuotta edessään.
Lähimpänä Queenin tyyliä on balladi
How can I go on, joka on myös levyn kappaleista ainoa, johon Montserrat Caballén klassinen laulu sopii mielestäni huonosti. Laulun kirjoittanut Mercury verhoili tuskansa kauniisiin mutta karuihin tekstiriveihin.
On suola meren haihtunut pois
Seison sen rannalla kruunuani vailla
alastomana ja haavoilla.
Minua osoitat julmalla sormellasi.
Eikö kukaan usko minua,
kuule huutoani ja ota minua hoitoonsa.
Miten tästä eteenpäin,
päivästä päivään.
Kuka antaa minulle voimaa kestää.
Missä olen turvassa, minne kuulun.
Tässä surun suuressa maailmassa.
Kappaleella How can I go soitti bassoa helposti tunnistettavaan tyyliinsä Queen-basisti
John Deacon. Albumin muu instrumentaatio on lähes yksinomaan peräisin Mike Moranin soittamasta syntetisaattorista. Moranin sovitukset ovat niin taidokkaita, että ainakaan minä en kaipaa levylle oikeaa orkesteria.
Queenin haukkumiseen tottuneilla kriitikoilla oli vaikeuksia suhtautua Mercury/Caballé-yhteistyöhön. He eivät tietenkään voineet kehua tätä epäortodoksista tyylien sekamelskaa, mutta harva uskalsi myöskään avoimesti epäillä suuren oopperadiivan tyylitajua. Levyä kuvattiinkin sanoilla "outo", "haastava" ja "erilainen". Vasta Mercuryn kuoleman jälkeen levy on saanu ansaitsemansa hyväksynnän myös arvostelijoilta. Levyä pidetään nykyään Freddie Mercuryn lyhyen soolouran ehdottomana huippukohtana.
Vuonna 2012 albumista julkaistiin uusi verio, jossa levyn instrumentaaliosuudet levytettiin uudelleen sinfoniaorkesterille sovitettuna. Itse pidän kuitenikin enemmän albumin alkuperäisestä versiosta. Kummasta sinä pidät enemmän, esimerkkilinkit molempiin versioihin löytyvät yllä. Spotifysta löytyy valitettavasti vain uusi versio.
Lue myös:
