Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1970-luku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1970-luku. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. marraskuuta 2023

282. The Beatles: Free As a Bird/Real Love/Now And Then (1995/1996/2023)

 


Vuosien 1969-70 vaihteessa hajonneen The Beatlesin elossa olleet jäsenet George Harrison, Paul McCartney ja Ringo Starr saivat vuonna 1980 kuolleen John Lennoin leskeltä kasetin, joka sisälsi kolmen demoa. Näistä kaksi, Free As a Bird ja Real Love julkaistiin vuonna 1995 ensi-iltansa saaneen The Beatles Anthology -sarjan yhteydessä, mutta kolmas jäi teknisten haasteiden, ja ilmeisesti myös sisäisten erimielisyyksien vuoksi viimeistelemättä. Lähes 30 vuotta myöhemmin nämä haasteet saatiin selätettyä ja "viimeiseksi The Beatles -kappaleeksi" tituleerattu Now And Then julkaistiin suurelle yleisölle marraskuussa 2023. Minulle nämä kolme kappaletta musiikkivideoineen luovat eheän ja koskettavan trilogian, joka kunnioittaa yhtyeen historiaa ja etenkin yhtyeen perustajaa John Lennonia. Kappaleiden kuuntelijat saavat itse päättää, onko kysymys "oikeasta" Beatlesista vai jostain muusta. 

John Lennonin murha kotiovelleen New Yorkissa joulukuussa 1980 päätti spekulaation vuosikymmenen. Vuodesta 1970 alkaen lehdistö ja yhtyeen fanit olivat pitäneet yllä toivoa siitä, että The Beatles palaisi yhteen, tekisi levyn tai kenties jopa kiertueen. Promoottorit tarjosivat miljoonien dollarien porkkanaa Beatlesin yhdistymiseksi, ja yhtyeen jäsenet itsekin - etenkin John Lennon - pohtivat ääneen mahdollisuutta tehdä jälleen musiikkia entisten yhtyetovereiden kanssa. Lennonin kuoleman myötä nämä spekulaatiot päättyivät. Kunnes vuonna 1994 tapahtui kummia.

The Beatlesin tarinasta kertova dokumentti The Beatles Anthology toi vanhat yhtyetoverit yhteen ja George Harrison, Paul McCartney ja Ringo Starr päättivät tehdä sarjaan uutta musiikkia. John Lennon haluttiin jossain muodossa mukaan, joten hänen leskensä Yoko Ono antoi Paul McCartneylle kasetillisen demoja, jotka John oli äänittänyt 197-luvun lopulla. Helmikuussa 1994 Harrison, McCartney ja Starr aloittivat työt McCartneyn studiolla Sussexissa. Kappaleista ensimmäinen Free As a Bird paljastettiin maailmalle The Beatles Anthology -dokumenttisarjan ensimmäisen jakson yhteydessä marraskuussa 1995.

Vaikka ennenjulkaisematonta Beatles-materiaaliaa oli julkaistu ennenkin, Free As a Bird oli poikkeuksellisen iso tapaus maailmanlaajuisesti. Kyseessä oli ensimmäinen kerta tammikuun 1970 jälkeen, kun yhtyeen jäsenet olivat äänittäneet uutta materiaalia The Beatles nimen alla. Muistan kuinka Vaasan Anttila-tavaratalossa keski-ikäiset miehet hykertelivät keskenään: "Tätä on odotettu 25 vuotta!".

Minä odotin enemmän samana päivänä ensi-iltansa saanutta The Beatles Anthology -dokumenttisarjaa (sarjan neljä jaksoa esitettiin viikon sisällä MTV3-kanavalla nimellä "The Beatles Story"). Olin suhteellisen tuore Beatles-fani, ja mahdollisuus nähdä tuntikaupalla yhtyeen haastatteluja ja videomateriaalia oli kuin joululoma olisi alkanut kuukauden etuajassa.

Free As a Bird -musiikkivideon näin ensimmäisen kerran Ruotsin TV4:n Gomorron Sverige -ohjelmassa samana aamuna, enkä vieläkään ole päässyt yli siitä kuinka hienosti rakennettu se on. Taitavasti kuvattu ja nerokkaasti editoitu neljän ja puolen minuutin video on täynnä viittauksia Beatlesin lauluihin ja elämänvaiheisiin. Tarkkaavainen Beatles-fani voi löytää videosta jopa sata Beatles-tärppiä, ja itse laulu jää helposti sivuseikaksi. 

Levytyksenä uusi Beatles-kappale oli minulle pettymys. Kesti hetken ennenkuin hyväksyin huonolaatuiselta äänitykseltä poimitun narisevan äänen John Lennoniksi, eikä kappaleessa tuntunut olevan sitä beatlemaista energiaa, mitä olin odottanut. Lennonin demo oli keskeneräinen, joten Paul, Ringo ja George olivat säveltäneet kappaleeseen väliosan, jonka Paul ja George laulavat vuorotellen ennen Harrisonin kitarasooloa. Pikkuhiljaa aloin pitää kappaleesta ja hyväksyin levynteon olosuhteiden tuomat rajoitukset lopputulokseen. Vuonna 2015 kappale miksattiin uudelleen, jolloin Lennonin lauluraitaa onnistuttiin parantamaan.


Myöhemmin samalla viikolla julkaistu Real Love aukeni minulle nopeammin.
Toisin kuin ensimmäinen "uusi" Beatles-kappale, Real Love ei ollut minulle täysin uusi tuttavuus. Lennonin demo kappaleesta soi jo vuonna 1988 julkaistussa dokumenttielokuvassa Imagine: John Lennon. Tiesin siis suunnilleen mitä odottaa. Helmikuussa 1995 McCartneyn kotistudiolle palannut kolmikko oli työskennellyt nauhan kanssa, jonka tekninen laatu oli parempi, tempo oli hieman nopeampi ja yleissävy oli duurivoittoinen. Tällä kertaa sävellys oli valmis, joten muiden Beatlesin jäsenten ei tarvinnut säveltää tai sanoittaa kappaleeseen uusia säkeistöjä tai väliosia. 

Pidin Real Love -kappaleen uudesta versiosta heti. Ensimmäistä kappaleen väsyneisyys oli vaihtunut innostuneisuuteen, ja kontrasti Johnin 1970-luvun demon ja 1990-äänitettyjen uusien osien välillä oli helpommin hyväksyttävissä. Real Love kuullosti enemmän oikealta Beatles-levytykseltä, vaikka ero 60-luvun tuotoksiin oli selkeä.

Real Loven musiikkivideossa ei ollut samaa suurennuslasin kanssa anlysoitavaa sisältöä eikä leikkauksellista nerokkuutta, mutta se palkitsi silti Beatles-fanin. Pääsimme ensimmäistä kertaa katsomaan, miten Ringo, George ja Paul äänittivät yhdessä uusia Beatles-kappaleita viimeksimainitun kotistudiossa. Saumattomasti studio-osuuksien lomaan oli liitetty kuvia ja videopätkiä Johnista, sekä valikoituja otoksia Anthology-dokumentissa nähdystä arkistomateriaalista. 

Free As a Bird ja Real Love julkaistiin the Beatles Anthology -cd-kokoelmien ensimmäisen ja toisen osan aloitusraitoina. The Beatles Anthology sarjan kolmannen cd:n piti alkaa kappaleella Now and Then. Paul, Ringo ja George aloittivat tuottaja Jeff Lynnen kanssa työt kappaleen kanssa maaliskuussa 1995, mutta hyvin nopeasti he, etenkin George Harrison, turhautuivat Lennonin demolla kuuluviin hälyääniin, joita ei 90-luvun tekniikalla saatu poistettua. Kahden päivän äänitysten jälkeen nauhat laitettiin hyllylle, eikä niihin enää vuonna 2001 kuolleen Harrisonin elinaikana palattu. Paul McCartney olisi halunnut jatkaa kappaleen työstöä ja hän lupasi viimeistellä kappaleen joskus. Tämä "joskus" oli keväällä 2022.

Neljännesvuosisadassa tietokone- ja äänitystekniikka oli kehittynyt niin paljon, että McCartney uskalsi Starrin ja tuottaja Giles Martinin tuella sekä Lennonin ja Harrisonin perikuntien luvalla tarttua uudelleen Now And Then -kappaleeseen. Elokuvaohjaaja Peter Jacksonin tiimissä työskentelevä ääniteknikko Emile de la Rey oli kehittänyt järjestelmän, joka tekoälyä hyödyntäen pystyi eristämään Lennonin lauluäänen, ja tuloksena olikin hälyäänistä puhdas lauluraita. Ringo lisäsi kappaleeseen rumpuosuudet kotistudiossaan ja Paul lisäsi loput instrumentit. Georgen kitarariffit poimittiin vuoden 1995 äänityksistä, ja McCartneyn ja Martinin sovittama orkesteri äänitettiin Capitolin studioilla Los Angelesissa. Because-kappaleeseen vuonna 1969 äänitetty Johnin, Paulin ja Georgen kolmiääninen taustakuoro rakensi sillan the Beatlesin kultavuosiin ja viimeisteli paketin.

Neljältä eri vuosikymmeneltä peräisin olevien äänitysten yhdistelmä on vaikuttava. Tekoälyä on hyödynnetty vain alkuperäisten nauhoitusten puhdistamisessa, mitään keinotekoista ääntä ei kappaleseen ole lisätty. John Lennonin sävellys oli yksinkertainen ja karu, mutta hänen jo yli 80-vuotta täyttäneet yhtyetoverinsa ovat onnistuneet muuttamaan keskeneräisen demon valmiiksi ja vaikuttavaksi kappaleeksi. 

Now And Then alkaa yksinkertaisesti, mutta se kasvaa vähitellen loppua kohti ylittämättä mauttomuuden rajaa. Kappaleen kliimaksi on McCartneyn soittama kitarasoolo, joka on kunnianosoitus George Harrisonille, joka valitettavasti ei ollut ehtinyt vuoden 1995 sessioissa äänittää kappaleeseen omaa sooloaan. Kappale ei välttämättä aukea tai tee vaikutusta niihin ihmisiin, jotka eivät tunne sen mutkikasta taustaa. Mutta niille jotka ovat odottaneet kolmatta "uutta" Beatles-kappaletta lähes 25 vuotta kokemus on tunteellinen ja jopa liikuttava.

Jos Now And Then -kappale ei saa Beatles-fania liikuttumaan, niin se tapahtuu viimeistään kappaleen musiikkivideota katsellessa. Real Love -musiikkivideon tapaan se matkustaa ajassa eteen ja taaksepäin näyttäen Paulin, Ringon ja Georgen äänittävän kappaletta keväällä 1995 ja kahden ensimmäisen tekevän samaa 27 vuotta myöhemmin poimien mukaan otoksia yhtyeen historiasta. Videon kiistanalaisimmassa kohdassa Jackson on tuonut vuoden 1967 Johin ja Georgen velmuilemaan tämän päivän Paulin ja Ringon rinnalle. Huomattavasti vaikuttavampi aikasilta on kohdassa, jossa kahdeksankymppinen kaksikko esiintyy the Beatlesin Hello Goodbye -videolla 24-27 vuotiaitten yhtyekavereittensa kanssa. Kun vuoden 1964 the Beatles kumartaa yleisölle musiikkivideon lopussa ja ruutuun jää tyhjä lava, eivät kyyneleet ole kaukana. The Beatles oli hetken tässä, mutta se oli viimeinen hetki.

Now and Then -kappaletta on markkinoitu otsikolla "The Last Beatles Song" ja ainakin minä uskon tähän. The Beatlesin arkistoissa on edelleen paljon julkaisematonta materiaalia, mutta parhaat helmet lienee jo julkaistu. Lennonin ja Harrisonin demoja on kymmeniä, mutta uutta levytystä missä kaikki neljä yhtyeen jäsentä esiintyisivät emme enää tule kuulemaan. Julkaisun tarkoituksena on sulkea the Beatlesista kertova kirja ja saattaan loppuun se, mikä oli aloitettu yli 60 vuotta aikaisemmin.

Mutta ovatko Free As a Bird, Real Love ja Now And Then "oikeita" Beatles-kappaleita? Tämän voi kukin päättää itse. Minun Beatles-yhtyeeni hajosi vuonna 1970, eikä se alkuperäisessä muodossaan palannut koskaan yhteen. Tästä huolimatta pidän näistä kolmesta kappaleesta paljon, ja peräkkäin kuunneltuna ne rakentavat yhtenäisen trilogian. Tämä koskee myös kappaleitten musiikkivideoita, jotka peräkkäin katsottuna toimivat hämmästytävän hyvin. Now And Then on kappaleista onnistunein ei vähiten sen vuoksi, että kehittyneen tekniikan ansiosta vuosikymmenien välinen etäisyys on onnistuttu kuromaan lähes olemattomiin. Ehkä saamme lähivuosina kuulla uudet nykyaikaisella tekniikalla parannetut versiot myös kahdesta ensimmäisestä "uudesta" kappaleesta. Jos ne on tehty samalla rakkaudella kuin Now And Then, niin minä otan ne avosylin vastaan. 

Lue myös:

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , ,

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

279. Abba: Abba (1975)

Kuuntele koko albumi Spotifysta

Abbasta tuli tunnettu nimi koko Euroopassa vuoden 1974 Eurovision laulukilpailujen voittajana. Pinnalla pysyminen Waterloon jälkeen osoittautui kuitenkin haastavaksi, ja monet olivatkin valmiit niputtamaan ruotsalaisyhtyeen samaan muiden viisuvoittajien kanssa. Vuosi 1975 osoittautui käänteentekeväksi yhtyeen uralla, kun vuoden tauon jälkeen yhtyeen kappaleet alkoivat vihdoin kelvata Britannian vaativille musiikkimarkkinoille. Samana vuonna julkaistu yhtyeen kolmas albumi kiteyttää hyvin tuon vuoden, jolloin yhden hitin ruotsalaiskuriositeetista muovautui maailman rakastama hittikone.

Vaikka Abban singlet olivat menestyneet kohtalaisesti keski- ja pohjois-Euroopassa jo vuodesta 1973, oli Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin tähtäimessä Euroopan kuumimmat musiikkimarkkinat. Vuoden 1974 viisuvoitto ei kuitenkaan muuttanut brittien nirppanokkaista asennetta ei-brittiläistä ja ei-amerikkalasta popmusiikkia kohtaan. Waterloo-single nousi brittilistan jälkeen, mutta sen jälkeen Abban levyt heitettiin sivuun yhden hitin ihmeen säälittävinä periferiaräpellyksinä. Maailmanvalloitus näytti loppuneen ennen kuin se ehti alkaakaan.

Abba ei jäänyt lepäilemään Waterloon salamamenestyksen jälkeen. Kiireisen keikkakesän 1974 jälkeen Andersson, Ulvaeus ja heidän puolisonsa Anni-Frid Lyngstad ja Agnetha Fältskog palasivat luottomuusikoidensa kanssa studioon tekemään seuraajaa Waterloo-albumille, joka oli tarkoitus julkaista jo ennen saman vuoden loppua. Alku ei ollut kuitenkaan lupaava. Ensimmäinen single So Long yritti liikaa toistaa Waterloon kaavaa. Melodia oli tarttuva, mutta päällekäyvät kitarat ja kimeät lauluosuudet tekivät kappaleesta hankalaa kuunneltavaa. Levyjä ostavan yleisön tuomio, etenkin Britanniassa, oli tyrmäävä. So Long jäi Abban uran huonoiten menestyneeksi singleksi.

Yhtye vaihtoi suuntaa ja yritti seuraavalla singlellään jäljitellä keskieurooppalaista schlager-perinnettä. Mantereella I do i do I do I do I do menestyikin jo edeltäjäänsä paremmin, mutta briteille ei tämäkään kelvannut. "It's so bad it hurts" kiteytti Melody Maker -lehden toimittaja brittiläisten asenteen Abbaa kohtaan. 

Levyn tekeminen osoittautui hitaammaksi kuin yhtye oli odottanut, ja julkaisu siirtyi seuraavaan vuoteen. Kun Abban kolmas albumi lopulta julkaistiin keväällä 1975 näytti ruotsalaisyhtyeen maailmanvalloitus tussahtavan suutariksi. Keski-Eurooppa tykkäsi, mutta maailman tärkeimmät pop-markkinat Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa hakivat musiikkiviihteensä omilta artisteiltaan. Kesäkuussa Abba julkaisi kuitenkin singlen, joka oli yhtyeen uralle mahdollisesti Waterlootakin käänteentekevämpi.

Haikeita rakkauslauluja löytyi Abban kahdelta ensimmäiseltä albumiltakin, mutta SOS onnistui edeltäjiään paremmin liittämään kaihoisan melodian, Agnetha Fältskogin epätoivoisen lauluosuuden ja hienosti sovitetun ja tuotetun äänityksen yhteen rajat ylittävän hittikappaleen arvoisesti. Yhtyeen brittiläinen levy-yhtiö CBS:kin kuuli kappaleessa jotain uutta ja erilaista ja päätti vielä kerran yrittää vakuuttaa saarivaltion asukkaille, että Abba ei ollut eilisen tähdenlento. Kappaleen markkinointi ja runsas radiosoitto onnistuivat läpäisemään nurkkakuntaisen kansakunnan tajunnan, ja kappaleesta tuli Abban ensimmäinen brittihitti Waterloon jälkeen. Se aloitti myös yhtyeen 18 peräkkäisen menestyssinglen sarjan saarivaltiossa. Abba kävi markkinointimatkalla Yhdysvalloissa ja sielläkin SOS nousi listoille.

Kun englantilaiset alkoivat varovasti lämmetä ruotsalaisyhtyeelle, oli tuli jo täydessä liekissä maapallon toisella puoliskolla. Pitkän etäisyyden vuoksi Abban levy-yhtiö oli lähettänyt Australiaan yhtyeen itsensä sijaan neljä Lasse Hallströmin pienellä budjetilla ohjaamaa musiikkivideota. Jo I do I do I do I do I do oli musiikkivideon avustamana noussut singlelistan kärkeen ja SOS teki saman perässä. Yhtyettä tällä puolella maapalloa edustanut RCA-levy halusi kaataa bensaa liekkeihin ja anoi yhtyeeltä vielä yhtä singlejulkaisua. Abban ja yhtyeen managerin Stig Anderssonin mielestä Abba-albumin singlekiintiö oli jo täynnä, mutta Abba-huumalle antautuneiden australialaisten vaatimuksesta niin ikään musiikkivideon saanut Mamma Mia julkaistiin singlenä Australiassa. Kappaleesta tuli Abban kolmas peräkkäinen listaykkönen "down under". 
Mamma Mian ainutlaatuinen äänimaailma syntyi kuin vahingossa. Normaalisti laulujen suurimmat paukut ja vahvin äänimaailma oli sijoitettu laulun huipentavaan kertosäkeeseen. Hetken mielijohteesta Benny Andersson ja Björn Ulvaeus päättivät tehdä täsmälleen päinvastoin. Kappaleen tullessa kertosäkeeseen kitarat, rummut ja jouset vaikenevat, ja Agnetha Fältskogin ja Anni-Frid Lyngstadin laulua säestävät ainoastaan kappaleen perusriffi pianolla ja marimballa soitettuna. Riisutusta kertosäkeestä tuli yksi Abban hittien tavaramerkeistä.

Albumin aloituskappaleeksi valittu Mamma Mia räjäytti pankin lopullisesti myös Britanniassa, jossa kappaleesta tuli yhtyeen toinen listaykkönen. Tämän jälkeen kukaan ei enää pitänyt yhtyettä yhden hitin ihmeenä, ja Abban uutta kappaletta odotettiin innolla niin radioiden ääressä kuin levy-yhtiössäkin.

Abban kolmas albumi ei kuitenkaan vielä ollut samalla tavalla täydellisyyttä hipova hittikimara, kuin mitä sitä seuranneet levyt enemmän tai vähemmän olivat. Kahden ensimmäisen levyn tapaan se oli varsin sekalainen ja laadultaan epätasainen kokoelma eri tyylisiä kappaleita, ja neljää edellämainittua singlekappaletta lukuunottamatta levyn kappaleet ovatkin jääneet, osin ansiostakin, varsin tuntemattomiksi. Muutama niistä ansaitsee kuitenkin erikoismaininnan.
Käsittämättömin väliinputoaja Abba-albumilla on Agnethan tunteella tulkitsema rakkauslaulu, jonka paikka olisi mielestäni yhtyeen kauniimpien rakkauslaulujen listalla. Ehkä kappaleen sijainti kolmen rock-kappaleen keskellä albumin b-puolella ja samankaltaisen SOS-kappaleen suosio saivat kappaleen hukkumaan muiden kappaleiden sekaan. Kappale sai hieman lisähuomiota Mamma Mia -elokuvan kakkososassa.
Abba-levyjen ainoa instrumentaalikappale oli enemmän kosketinvirtuoosi Bennyn ja kitaristi Lasse Wellanderin välinen duetto kuin varsinainen Abba-kappale. Kappaleen esittäminen yhtyeen konserteissa antoikin yhtyeen muille jäsenille paljon kaivatun lepohetken. Intermezzo no 1 on omalaatuisuudestaan huolimatta täynnä abbamaista nerokkuutta ja se on albumin selvästi heikomman b-puolen eittämätön huippuhetki.

Kuten kahdella edelliselläkin albumilla Frida jäi laulusolistina Agnetha Fältskogin varjoon. Asia korjaantui seuraavana vuonna, jolloin Lyngstad lauloi sooloa yhtyeen kolmella hittisinglellä. Vuonna 1975 hänen oli tyytyminen reggaesävytteisen Tropical loveland -kappaleen soolo-osuuksiin. Moni, myös Lyngstad itse, pitää lauluappaletta yhtenä Abban huonnoimmista kappaleista, mutta minun mielestäni se on viehättävä välipala hittien välissä ei vähiten laulusolistin lämpimän tulkinnan ansiosta. Kappale on merkittävä myös sen vuoksi, että se on yksi vain kolmesta Abba-kappaleesta, jolla Andersson soittaa suosikkisoitintaan haitaria.
Monissa maissa vuoden 1975 lopulla julkaistu Greatest hits -albumi (josta tuli esimerkiksi Britanniassa 1970-luvun toiseksi eniten myynyt levy) vei levykaupoissa ja myyntilistoilla huomion keväällä julkaistulta Abba-albumilta, joka on jäänyt monille Abba-faneillekin tuntemattomaksi. Enemmän kuin täysiverinen Abba-albumi se on kiehtova dokumentti siitä, miten euroviisuvoittonsa vangiksi jäänyt yhtye onnistui murtamaan ennakkoasetelmat ja nousemaan omilla ideoillaan ja lahjoillaan maailman popmusiikin kärkikaartiin.

Lue myös:



Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , ,

keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Abba Voyage, mitä ajattelen ja mitä odotan?

Torstaina 2.9.2021 tapahtuu todennäköisesti se, mitä ruotsalaisen Abba-yhtyeen fanit ovat odottaneet vuodesta 1983 asti. Kryptisen Abba Voyage -otsikon alla kulkeva projekti julkaistanaan illan tiedotustilaisuudessa, jonka arvellaan koskevan virtuaalista Abba-konserttia sekä sen yhteydessä julkaistavia uusia Abba-kappaleita, joita on eri lähteiden mukaan kahdesta kymmeneen. Ensimmäinen tieto mahdollisista uusista kappaleista kerrottiin keväällä 2018 ja siitä lähtien Abba-fanit ovat olleet kuin tulisilla hiilillä: Monta uutta kappaletta saadaan, miltä ne kuulostavat, ovatko ne hyviä ollenkaan?

Viime viikon torstai (26.8.2021) oli kahden suuren musiikkiuutisen päivä. The Beatles ilmoitti julkaisevansa lokakuussa uudelleen miksatun deluxe-painoksen viimeisestä levystään Let it be ja Abba ilmoitti että jotain tapahtuu otsikon Abba Voyage alla seuraavana torstaina. Vaikka näistä kahdesta legendaarisesta popyhtyeestä The Beatles on kiistatta legendaarisempi ja Abban tiedote ei kertonut mitään siitä mitä 2.9.2021 olisi tarkoitus tapahtua, jätti ruotsalaisyhtyeen ympärille välittömästi kertynyt kiihkeä hype liverpoolilaisnelikon jalkoihinsa. 

Abba sytytti yhtyeen viralliset ja epäviralliset somekanavat liekkiin kolme vuotta aikaisemmin kertomalla äänittäneensä kaksi uutta kappaletta ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1982.

Ilmoitus oli täysin odottamaton ja yllättävä. Yli 30 vuoden ajan Abba oli vakuuttanut kyllästymiseen asti, että yhtye ei palaa yhteen ja vuosien kuluessa kaikki olivat hyväksyneet tämän ja alistuneet siihen, että maailman popjättiläisistä Abba olisi ainoa, joka ei palaisi yhteen. Sen comebackia pidettiin yhtä epätodennäköisenä kuin sitä että The Beatles palaisi yhteen John Lennonin kuoleman jälkeen. Vaikka The Beatles teki mahdottomasta mahdollisen vuonna 1995 julkaisemalla kaksi uutta laulua, ei kukaan enää uskaltanut toivoa Abban paluuta levytysstudioon. Kun Abba ilmoitti keväällä 2018 Facebookissa palanneensa yhdessä studioon ja levyttäneensä kappaleet I Still Have Faith In You ja Don't Shut Me Down, en takuulla ollut ainoa joka refreshasi selaimensa pariin otteeseen tarkistaakseen että kyseessä ei ollut pila, näköharha, lukuvirhe tai jokin tekninen häiriö. Täysin tavoilleni vastaisesti hihkaisin työpaikalla ääneen: "Abba on palannut yhteen".



"Kukaan ei soita enää Abbaa, hevi tulee ja hevi tappaa!" lauloi Sleepy Sleepers vuonna 1982, ja se kuvasi hyvin yleistä ilmapiiriä. Vaikka Abba julkaisi kyseisen vuoden aikana kokoelma-albumin ja kaksi singleä, pitivät monet yhtyettä 1970-luvun jäänteenä, joka hiipuisi hiljaa pois. Näin kävikin. Vuoden 1982 lopussa julkaistu Under Attack jäi yhtyeen viimeiseksi singleksi. Minä olin ollut suuri Abba-fani vuodesta 1979 alkaen, ja koska virallista ilmoitusta yhtyeen hajoamisesta ei koskaan tullut, pidin yllä toivoa siitä, että joku päivä Agnetha Fältskog, Benny Andersson, Björn Ulvaeus ja Anni-Frid Lyngstad tekisivät vielä musiikkia yhdessä. Musiikkiluokalla minua pidettiin kummajaisena, poikana joka piti Abbasta, vieläkin. 



Viimeisen kerran Abba esiintyi julkisesti yhdessä vuonna 1986, jolloin he esittivät Stig Anderssonin kunniaksi kuvatussa Här är ditt liv televisio-ohjelmassa managerinsa varhaisen sävellyksen Tivedshambo. Vuosien kuluessa aloin itsekin luopua toivosta, että Abba olisi olemassa muuten kuin menneisyydessä. Fältskogin ja Lyngstadin sooloalbumit olivat vain laiha lohtu surutyössä, jota kävin hyväksyessäni vääjäämättömän totuuden. Ne olivat teknisesti päteviä, entiset Abba-laulajat lauloivat edelleen hyvin ja joukosta löytyi muutama todella hyväkin kappale, mutta ne osoittivat myös sen että kumpikin oli vain yksi neljäsosa yhtyeestä jonka nimi oli ollut Abba.


Jos Agnetha ja Frida olivat Abban sydän, niin vuodet Abban jälkeen muistuttivat siitä että Benny Andersson ja Björn Ulvaeus olivat yhtyeen aivot. Se että myös he jatkoivat musiikin tekemistä lohdutti Abban menetystä surevaa teinipoikaa enemmän, kuin Agnethan ja Fridan soololevyt. 

Abban jälkeen Benny ja Björn kanavoivat popenergiansa ja -neroutensa musiikkiteatteriin. Abban jälkeisten vuosien abbamaisin levy oli vuonna 1984 julkaistu Chess-musikaalilevytys, joka oli joka tuotannoltaan ja laulumateriaaliltaan vähintään yhtä kunnianhimoinen ja luova kuin Abban levyt edellisten 10 vuoden aikana yhteensä. Itse pääsin katsomaan kyseistä musikaalia vasta, kun se sai ensi-iltansa Helsingin Svenska Teaternissa vuonna 2018, mutta vuoden 1984 soundtrack on ollut yksi rakkaimmista levyistäni. Myönteiset kokemukset Chess-musikaalista innostivat parivaljakkoa Andersson/Ulvaeus säveltämään musiikin myös kahteen muuhun musikaaliin, Kristina från Duvemåla (1995) ja Hjälp Sökes (2013)

Björnin ja etenkin Bennyn musiikkiaktiviteetit Abban jälkeen kertovat siitä, kuinka kahlitseva megasuositun yhtyeen toiminta oli heidän lahjoilleen. Musikaalin säveltämisen ohessa Anderssonin suuri unelma oli aina ollut kirjoittaa ja levyttää musiikkia, joka tekisi kunniaa perinteiselle ruotsalaiselle kansanmusiikille. Chess-musikaalin valmistuttua hän julkaisi ensimmäisen sooloalbumin otsikolla Klinga mina klockor, jonka tekoon Ulvaues osallistui sanoittajana. Levyllä Andersson valjasti ennakkoluulottoman musikaalisuutensa pelimannimusiikin käyttöön. Maestro ei uskonut levyn kaupalliseen menestykseen, joten sitä julkaistiin aluksi vain 12000 kappaleen painos. Lopulta levyä myytiin yli kymmenkertainen määrä, mikä innoitti Anderssonia julkaisemaan toisen albumin (November 1989) samalla reseptillä. Benny Anderssons orkester -nimisen kokoonpanon levyt 2000-luvulla jatkoivat samalla kansanmusiikin ja iskelmän synteesiä. Näiden lisäksi Andersson nautti musiikin tekemisestä julkaisemalla mm. kuoro- ja pianomusiikkia. Löytyypä Anderssonin sävellyksiä Ruotsin kirkon nykyisestä virsikirjastakin.


Varsinaista popmusiikkia Abban luova pari on julkaissut viime vuosikymmeninä vain vähän. Vuosina 1985 ja 87 B&B sävelsivät ja tuottivat kaksi albumia Glenmarkin sisarusyhtyeelle Gemini ja vuonna 1993 Andersson sävelsi ja tuotti Josefin Nilssonin ainoan sooloalbumin Shapes, jonka tekoon Ulvaeus osallistui sanoittajana.



Vuosituhannen vaihduttua ei kukaan muu enää puhunut Abban mahdollisesta paluusta, kuin huonosti taustatyönsä tehneet toimittajat, jotka eivät keksineet mitään muuta kysyttävää eläkeikää lähestyviltä artisteilta. Björn Ulvaeus ja Anni-Frid Lyngstad olivat siirtyneet syrjään musiikin tekemisestä jättäen Benny Anderssonin ainoaksi aktiivista esiintymistä jatkavaksi yhtyeen jäseneksi. Vuonna 2004 julkisuutta pitkään pakoillut Agnetha Fältskog teki yllättävän paluun parrasvaloihin julkaisemalla albumin My Colouring Book. Kokemus oli ilmeisesti positiivinen, sillä yhdeksän vuotta myöhemmin Fältskog teki jälleen uuden levyn A, jota hän myös markkinoi aktiivisesti antamalla haastatteluja, matkustamalla ympäri Eurooppaa ja esiintymällä televisio-ohjelmissa. Fälstkog, joka aiemmin oli suhtautunut tiukan kielteisesti Abban paluuseen, käänsi takkinsa kertomalla toivovansa uutta yhteistyötä entisten yhtyetovereittensa kanssa.


Vihjeitä uusista tuulista antoivat myös lukuisat julkiset tilaisuudet joissa kaksi tai kolme Abban jäsentä esiintyi yhdessä yleisön ja lehdistön edessä. Ensimmäiseen yhteiseen valokuvaan (tosin erilleen toisistaan) Abba asettui Mamma Mia -elokuvan ensi-illassa vuonna 2008. Lopulta vuonna 2016 yhtyeen neljä jäsentä nousivat yhdessä lavalle Tukholman Mamma Mia the Party -tapahtuman avajaisissa. Vuosikymmenien puheet siitä, että Abba EI KOSKAAN palaa yhteen hillitsi kuitenkin spekulaatioita siitä, että yhtyeen kohtaaminen johtaisi uuden musiikin tekemiseen.


Palatkaamme siis vuoteen 2018, jolloin Abba ilmoitti äänittäneensä kaksi uutta kappaletta. 36 vuotta aikaisemmin sammunut kipinä syttyi uudelleen satojen tuhansien fanien silmissä, ja piinaava odotus alkoi. Alun perin kappaleet oli tarkoitus julkaista loppuvuodesta 2018, mutta erinäisistä syistä (joista tärkeimmät olivat virtuaalisen Abba-tapahtuman viivästyminen ja Covid 19 -kriisi) kappaleiden julkaisua lykättiin eteenpäin useaan otteeseen. Samanaikaisesti huhut siitä montako uutta kappaletta yhtye olisi äänittänyt vaihtelivat kahdesta viiteen. Rohkeimmat odottivat jopa kokonaista albumillista uutta Abba-musiikkia. Toisaalta osa faneista turhautui luvattujen kappaleiden lykkäämiseen ja arvelivat koko projektin kaatuneen omaan mahdottomuuteensa.

Viime torstaina julkaistua tiedotetta on tulkittu monella tavalla, eikä yhtye edustajineen ole suostunut kertomaan mitään muuta kuin että torstaina 2.9.2021 kaikki selviää. Viimeisimpien "luotettavista" lähteistä vuotaneiden tietojen mukaan tänään julkaistaisiin yksi tai kaksi uutta kappaletta, tiedot virtuaalisesta Abba Voyage -konserttitapahtumasta ja jouluun mennessä kauppoihin tulisi uusi kymmenen kappaleen albumi. Tämän huhun vahvistusta tai kumoamista saadaan odottaa torstai-iltaan kello 20:45, jolloin ABBA Voyage -tiedotustilaisuus alkaa.


Minun odotukseni ovat hyvin korkealla. Jos edellä kuvattu paljastus pitää paikkansa, ja epäilen vahvasti että se pitää, saamme enemmän kuin olisimme pari vuotta sitten uskaltaneet edes odottaa. Itse olisin tyytyväinen viiteenkin uuteen kappaleeseen. Vaikka uusia kappaleita olisi vain kaksi, niin sekin olisi täysin tyydyttävä lahja faneille yhtyeeltä, joka ei ennen vuotta 2018 ollut vihjannut sanallakaan siitä, että uutta musiikkia voisi olla tulossa. 

Monet ovat huolissaan siitä, että odotukset ovat liian korkealla ja uusi Abba-musiikki tuottaa pettymyksen. Ymmärrän tämän huolen, mutta toisaalta pidän naurettavana sitä, että uusia kappaleita ylipäätään halutaan verrata Dancing Queenin tai The Winner Takes It All:in kaltaisiin Abba-klassikoihin. Aika on toinen ja yhtyeen jäsenet ovat iältään 71-76 vuotiaita; heiltä on turha odottaa samanlaista musiikkia kuin 25-30-vuotiailta muusikoilta 1970-luvulla.

Mitään syytä ei mielestäni ole kuitenkaan epäillä sitä, että Abban uusi musiikki olisi merkittävä pettymys. Abba-laivan kapteenit Benny Andersson ja Björn Ulvaeus ovat aina olleet hyvin laatutietoisia ja tarkkoja siitä, mitä päästävät julkisuteen. Tästä kertovat muun muassa monet bootleg-julkaisuilla levinneet virallisesti julkaisemattomat Abba-kappaleet, joita he eivät ole pitäneet julkaisun arvoisina mutta joiden hylkäämistä Abba-fanit pitävät käsittämättömänä. Eri tyylisuuntien sekamelskasta huolimatta Benny Anderssonin sävellykset ovat näihin päiviin saakka olleet korkealaatuisia, yllättäviä, kauniita, vaikuttavia ja viihdyttäviä, joten minä en epäile hetkeäkään etteikö uudet Abba.-kappaleet, oli niitä sitten kaksi tai kymmenen, jatkaisi samalla linjalla.

Tärkein luottamusta luova tekijä on se, että Abba ei ole missään vaiheessa luvannut liikoja. Ensimmäinen tiedote annettiin vuosi sen jälkeen, kun kappaleet I Still have faith in you ja Don't shut me down oli äänitetty. Jos nämä kappaleet eivät olisi täyttäneet yhtyeen korkeita laatuvaatimuksia, ne olisi hiljaa unohdettu eikä yleisölle olisi kerrottu niistä mitään. Sama koskee kaikkia muita mahdollisesti julkaistavia kappaleita. Rahapulaa Abban jäsenillä ei ole, joten heidän ei ole pakko julkaista kappaleita, jos he eivät sitä halua.

Joten mitä ikinä me saamme, sen ovat yhtyeen jäsenet itse rakentaneet, tutkineet, korjanneet, pohtineet, punninneet ja lopulta todenneet julkaisukelpoiseksi. Aivan kuten he tekivät huippuvuosinaan 1972-1982. Jotain hyvää on siis tulossa. Mitä ja kuinka paljon, se selviää huomenna. 

Lue myös:

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , ,

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

271. Aretha Franklin: Amazing Grace (1972)

Kuuntele Spotifysta alkuperäinen albumijulkaisu
 tai laajennettu uudelleenjulkaisu.

Viisi vuotta maallisella musiikilla menestystä niittänyt Aretha Franklin palasi hengellisen musiikin pariin viemällä bändinsä kalifornialaiseen babtistikirkkoon. Livenä äänitetyt, virsistä ja gospelklassikoista koostuneet konsertit muokattiin tuplalevyksi josta tuli hänen uransa menestynein albumikokonaisuus. Minulle tärkeintä antia levyillä on soulin kuningattaren ja häntä tukevan gospelkuoron huikea yhteispeli, joka kantaa niidenkin hetkien yli, jotka ovat minulle liian korkealentoisia.

Aretha Franklinin kuolema puolitoista vuotta sitten sai minut tarttumaan soulin kuningattaren tuotantoon, jota sitä ennen tunsin vain muutaman yksittäisen kappaleen verran. Kuunneltuani Franklinin 1960-luvun loppuvuosien albumeja innostuin ja luulin löytäneeni itselleni uuden suosikkiartistin ja keräilykohteen. Muutaman levyn ostettuani huomasin, että Aretha Franklinin tuotantoon paneutuminen ei  ollutkaan niin helppoa kuin olin odottanut. 

En ole koskaan ollut kova soulmusiikin ystävä. Vierastan Franklinin kaltaisten soulartistien tapaa joissain tilanteissa ylitulkita kappaleita niin, että niiden alkuperäinen melodia katoaa improvisaation ja koristelun alle. Franklinin levyt sopivat harvoin taustamusiikiksi arjen touhun ja äänien keskelle, vaan niistä nauttiminen vaatii ainakin minulta keskittynyttä kuuntelemista, jotta kappaleen ja Arethan tulkinnan hienoudet asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Tästä syystä tutustuminen esimerkiksi Aretha Franklinin legendaariseen gospelalbumiin Amazing Grace oli minulle pitkä ja hankala prosessi. Pitkät (parhaimmillaan tai pahimmillaan yli 10 minuutin mittaiset) kappaleet, Franklinin hallitseva ääni ja välillä rajukin fraseeraus olivat ensikuuntelemassa juuri sitä, mitä en musiikilta kaipaa. Vasta kun levyn teosta kertova dokumenttielokuva sai viime vuonna ensi-iltansa ja pääsin kuuntelemaan livenä äänitetyn levyn musiikkia puoliksi tyhjässä elokuvateatterissa ilman ulkoisia häiriötekijöitä, osasin nauttia siitä ja ymmärsin kuinka hienosta musiikista on kysymys.
  • Aretha Franklin & Southern California Community Choir: Wholy holy (albumiversio) Spotify/YouTube
  • Aretha Franklin & Southern California Community Choir: Wholy holy (alkuperäinen liveäänite) Spotify/YouTube
  • Aretha Franklin & Southern California Community Choir: Wholy holy (ote elokuvasta, kohdasta 5:00 eteenpäin) YouTube
Amazing Grace -albumi äänitettiin kahtena iltana Los Angelesilaisessa babtistikirkossa tammikuussa 1972. Tuottaja Jerry Wexler oli kerännyt Franklinin taustalle kourallisen ykkösluokan studiomuusikoita ja laulupuolesta Franklinin ohella vastasi Southern California Community Choir. Marvin Gayen kirjoittama ja alunperin esittämä Wholy holy oli erinomainen esimerkki siitä, miten nämä kolme elementtiä rakensivat yhdessä erinomaisen kokonaisuuden. Pianolla itseään säestävä Franklin tulkitsi kappaleen omalla tyylillään ottaen melodisia ja tulkinnallisia vapauksia. Kappaleen alkuperäiselle tempolle ja melodialle uskollinen kuoro kasvoi alun hillitystä äänimatosta kappaleen huikeaa finaalia kohti. Ilman nerokasta kuorosovitusta ja bändin konstailematonta instrumentaalitaustaa olisi kappale levinnyt hallitsemattomaksi kaaokseksi. Nyt kokonaisuus pysyi hienosti hallinnassa ja lyhennetty versio kappaleesta julkaistiin myös singlenä.

Alkuperäistä albumijulkaisua varten kappaleen lauluosuuksia paranneltiin studiossa ja sovitukseen lisättiin jälkikäteen mm. harppukuvioilla. Vuonna 1999 julkaistussa levyn uusintapainoksessa kappale julkaistiin alkuperäisessä live-muodossaan, joka mielestäni toimii paljon paremmin. Linkit eri versioihin löytyvät yltä.

Entisenä kuorolaisena minulle tällä levyllä tärkeimmiksi kappaleiksi nousivat nopeasti ne, joissa Southern California Community Choirin osuus on yhtä merkittävä tai lähes yhtä merkittävä kuin laulusolistina briljeeraavan Franklinin. Amazing Grace -elokuvan (jonka Wholy holy -kappaleen tallenteeseen linkki yllä) mielenkiintoisinta antia on seurata kuoron ja sitä johtavan Alexander Hamiltonin välistä vuorovaikutusta ja eläytymistä esitettävään kappaleeseen.

Rauhallisten balladien vastapainona on hieno kuulla (ja nähdä) myös How I got over -kappaleen kaltaista gospel-riemua, jota kuunnellessa (ja katsellessa) on vaikea pysyä paikoillaan.
  • Aretha Franklin & Southern California Community Choir: How I got over Spotify/YouTube
Koko ruumiillaan musiikkiin eläytyvän seurakunnan edessä äänitetty gospel-levy oli tärkeä Aretha Franklinille monella tapaa. Suurta menestystä "maallisella" musiikilla saanut Franklin oli monien muiden entisten gospel-laulajien tapaan saanut moitteita siitä, että hän oli myynyt sielunsa kaupallisuudelle ja hylännyt juurensa. Amazing Grace -albumilla soulin kuningatar todisti, että vaikka hän oli ansainnut kruununsa Respectin, Thinkin ja Natural Womanin kaltaisilla soulklassikoilla, ei isänsä saarnamatkoilla virsiä laulannut nuori Aretha ollut kadonnut minnekään. Levy oli myös valtaisa menestys juuri ennen 70-luvun puolivälissä alkanutta Franklinin uran aallonpohjaa.

Los Angelesissa 1972 äänitetyt Amazing Grace -sessiot kuvattiin ohjaaja Sydney Pollackin toimesta, mutta äänityksistä kertova dokumentti jäi tekemättä teknisten ongelmien vuoksi. Elokuva sai ensi-iltansa vasta vuonna 2019, 47 vuotta äänitysten ja kuvasten jälkeen. Elokuvan antama kuva Franklinista on hyvin ristiriitainen. Laulajana Franklin oli toki omaa luokkaansa, ja elokuva näyttää kuinka hän eläytyi itselleen tärkeiden laulujen sanomaan joka solullaan. Mutta vaikka myös äänityksiä kuuntelemaan tullut seurakunta oli liekeissä, tuntuu kuin Arethana ja seurakunnan välillä olisi ollut näkymätön seinä. Vain ajoittain ujosti hymyilevä Franklin ei sanonut kuulijoilleen sanaakaan eikä tuntunut muutenkaan millään tavalla vastaavan yleisön hänelle osoittamiin suosionosoituksiin ja ylistyshuutoihin. Seurakuntaa tämä ei tunnu elokuvasa haittaavan, mutta elokuvan katsojasta tämä yhteyden puute tuntuu kiusalliselta. 
  • Aretha Franklin & Southern California Community Choir: Climbing higher mountains Spotify/YouTube
  • Aretha Franklin & Southern California Community Choir: Climbing higher mountains (ote elokuvasta) YouTube
Sillanrakentajana etäisen souldiivan ja hengellisessä hurmoksessa vellovan seurakunnan välillä toimi seremoniamestari pastori James Cleveland, joka juontamisen lisäksi osallistui musiikkiin pianistina, kuoronjohtajana ja laulajana. Elokuvan ja levyn vaikuttavimpia kohtia on Franklinin, Clevelandin ja kuoron vuorolaulanta kappaleessa Precious memories.
  • Aretha Franklin, James Cleveland & Southern California Community Choir: Precious memories Spotify/YouTube
Suhtaudun yleensä varauksella tuttujen kappaleiden soulversioihin, joissa alkuperäisestä melodiasta on jäljellä vain rippeet. Aretha Franklin seurueineen onnistui kuitenkin erinomaisesti yhdistämään Carole Kingin maallisen rakkauslaulun You've got a friend virteen Precious Lord Take my hand luoden tästä ainutlaatuisen gospel-hetken. Franklin suhtautui jälleen hyvin luovasti Kingin sävellykseen, mutta Southern California Community Choir huolehti jälleen siitä, että alkuperäinen kappale oli tunnistettavissa ja esitys pysyi kasassa.
  • Aretha Franklin & Southern California Community Choir: Precious Lord, Take My Hand / You've Got a Friend Spotify/YouTube
Vuonna 1972 julkaistusta albumista tuli Aretha Franklinin myydyin albumi, ja se on edelleen myös menestynein hengellinen konserttitallenne. Levyn julkaisun jälkeen Franklinin ura ajautui sivuraiteille, kun hänen yrityksensä sopeutua uuden vuosikymmenen musiikkitrendeihin jäi ilman ostavan yleisön vastakaikua. Yhteistyö Eurythmicsin ja George Michaelin kaltaisten 80-luvun tähtien kanssa palautti hänen asemansa soulin kuningattarena, jota hän ei tämän jälkeen koskaan menettänyt.

Oma tutustumismatkani Aretha Frankliniin laulajana on edelleen vielä kovasti kesken. Amazing Grace, sekä levy kaikissa muodoissaan että elokuva, on herättänyt mielenkiintoni hänen tuotantoonsa uudelleen henkiin.

Lue myös:

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

perjantai 6. syyskuuta 2019

Kate Bush -albumit järjestykseen

Ensimmäisenä sooloartistina albumirankkaukseeni pääsee Kentin ihmelapsi Kate Bush, joka 19-vuotiaana ihastutti ja vihastutti jo ensisinglellään Wuthering Heights listaykkösen arvoisesti. Vuosien 1978-1993 aikana Bush julkaisi seitsemän levyä ja 12 vuoden tauon jälkeen studioalbumeja on tullut kolme lisää. Tässä minun arvioini näistä levyistä, jonka voisi tiivistää sananlaskuun "vanhassa vara parempi".

10. Director's cut (2011)
Jostain käsittämättömästä syystä Kate Bush halusi miksata, muokata tai levyttää kokonaan uusiksi osan vuosina 1989-1993 julkaisemistaan kappaleista. Director's cut ei sisällä lainkaan uutta musiikkia vaan ainoastaan 11 järjestäen huonompaa versiota alunperin erinomaisista kappaleista. Minun on vaikea käsittää sitä ja vaikea myös kuunnella tätä levyä.

9. 50 words of Snow (2011)
Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1978 Bush julkaisi vuonna 2011 kaksi albumia. Näistä jälkimmäinen on tunnelmaltaan utuisa ja oudon kiehtova talviteemainen taideteos, jossa vierailevat miesääninä mm. Elton John ja näyttelijä Stephen "Jeeves" Fry. Levyllä olisi kaikki ainekset olla korkeammalla listallani, jos sen melodiat olisivat samaa tasoa kuin Bushin 70-90-luvun albumeilla. Nyt levyn hienosti rakennettu äänimaailma menee hukkaan. Melodioita en muista vieläkään, vaikka olen levyn kuunnellut useaan kertaan.

8. Aerial (2005)
Kuten huomaatte, en juurikaan arvosta Kate Bushin 2000-luvun tuotantoa. Aivan kuin taiteilijan melodiset lahjat olisivat jääneet 1990-luvulle. Bushin come-back-albumi sisältää lupaavia melodioiden alkuja ja upeaa pianonsoittoa, mutta tuntuu siltä kuin mikään sen kappaleista ei pääsisi "perille". Ne tavoittavat jotain, mitä yksikään niistä ei kunnolla saavuta. Monet pitävät Aerialia yhtenä Bushin parhaista albumeista, mutta vaikka olen yrittänyt usealla kuuntelulla päästä hajulle sen nerokkuudesta, en ole siinä onnistunut.

7. Lionheart (1978)
Wuthering Heights -singlen ja Kick Inside -albumin menestyksen innoittamana levy-yhtiö kiirehti uuden albumin julkaisua, ja uusi levy julkaistiinkin jo samana vuonna. Tämä valitettavasti kuuluu, ja levyn kappaleista vain osa pääsee lähelle debyyttialbumin nerokkuutta. Lionheart on ihan ok levy ja sen parhaat kappaleet ovat erinomaisia, mutta tällä listalla se jää auttamatta sijalle seitsemän. Lue pitempi arvosteluni albumista. 

6. The Dreaming (1982)
Kate Bushin neljäs albumi oli monelle järkytys. Pianovetoisiin balladeihin tottuneet Bush-fanit eivät osanneet varautua takovien rumpujen ja erikoisten soundien rytmittämään uuteen tyyliin. Keskinkertaisesti menestynyt albumi on sittemmin saanut fanien, myös minun, hyväksynnän. Vaativa The Dreaming ei kuitenkaan ole albumi aivan jokaiseen tilanteeseen. Lue pitempi arvosteluni albumista.

5. The Red Shoes (1993)
Monet pitävät albumia Red Shoes epäonnistuneena päätöksenä Bushin uran alkupuoliskolle. Minä kuitenkin pidän siitä paljon. Laadultaan epätasainen albumi on välillä hivelevän kaunis (Bushin kaunein balladi Moments of pleasure) ja välillä raadollisen riisuttu (Bushin ja basisti-äänittäjän Del Palmerin eroa ruotiva You're the one). 35 vuotiaan laulajan takki oli kuitenkin tyhjä, joten hän jäi 12 vuoden levytystauolle ja keskittyi perheeseensä. Lue pitempi arvosteluni albumista.

4. Never for ever (1980)
Nuoren artistin ensimmäinen omatuotantoinen albumi on ehkä hänen uransa tasapainoisin ja kokonaisuutena täydellisin albumi. Tyylikkäästi alusta loppuun soljuva levy on kaikkea sitä, mitä Lionheart ei ollut, kokoelma miellyttäviä ja loppuun asti harkittuja kappaleita ilman täyteraitoja. Lue pitempi arvosteluni albumista.

3. Sensual world (1989)
Kypsä ja aikuinen albumi 30 vuotta täyttäneeltä legendalta. Levy jäi sitä edeltäneen Hounds of loven varjoon, mutta se on minulle ollut aina rakas levy, ja hetki josta Kate Bush -fanitukseni alkoi. Lue pitempi arvosteluni albumista.

2. Hounds of love (1986)
The Dreaming -albumin järkyttämät Kate Bush -fanit osasivat odottaa jotain järisyttävää, kun hän neljä vuotta myöhemmin julkaisi viidennen albuminsa. Tällä kertaa Bush onnistui paremmin yhdistämään uudet soundinsa kaupallisiin melodioihin ja maailma lankesi polvilleen. Edes albumin b-puolen kunnianhimoinen musiikkikertomus (jota en minäkään täysin vielä ymmärrä) ei vieraannuttanut kuulijoita, ja levystä tuli Bushin uran suurin menestys. Täysin ansaitusti.

1. The Kick Inside (1978)
Kate Bushin debyyttialbumi tiivistää parhaiten sen, mikä hänen musiikissaan on tärkeintä minulle. Monipolviset melodiat, upea pianosäestys ja nuoren laulajan omalaatuinen ääni yhdistyvät tällä levyllä paremmin kuin koskaan tämän jälkeen. 1970-luvun jousisovitukset ja levytyssoundi vain korostavat sitä, kuinka ainutlaatuinen lahjakkuus Kate Bush oli jo tuolloin. Levyllä ei ole yhtään huonoa kappaletta, ja Wuthering Heights on edelleen kaikkien aikojen paras Kate Bush -kappale. Lue pitempi arvosteluni albumista.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , ,

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Abba-albumit järjestykseen

Heti perään kolmas suuryhtye. Abba julkaisi urallaan vain kahdeksan albumia ennen jäämistään tauolle, jonka loppumista Abba-fanit odottavat kieli pitkällä. Vielä emme tiedä minkälaisia marraskuussa 2019 julkaistavaksi luvatut kappaleet ovat, mutta vuosien 1973-1982 laadukkaasta tuotannosta voi etsiä siihen viitteitä.

8. Abba (1975)
Yhtyeen kolmas albumi oli Abban läpimurto Britanniassa ja sen myötä muualla Euroopassa ja Australiassa. Minä en kuitenkaan ole saanut kunnon otetta tästä levystä. SOS ja Mamma Mia -hiteistä huolimatta levyllä on liikaa kauhtaa ja varsinkin albumin b-puoli olisi kaivannut lisää harkintaa ja parempia kappaleita.

7. Waterloo (1974)
Euroviisuvoiton huumassa julkaistu kakkosalbumi on tyyleiltään sekalaisin Abba-albumi. Glam-rock, pseudo-hevi, eurooppalainen schlager, amerikkalainen aor ja reggae tekevät Waterloosta hauskaa kuunneltavaa, mutta se on vielä kaukana Arrivalin ja sitä seuranneiden levyjen täydellisyydestä. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.

6. Voulez-vous (1979)
Iloisin ja bilehenkisin Abba-levy ei ole kestänyt aikaa aivan hyvin kuin yhtyeen parhaat albumit. Singlet Voulez-vous, Chiquitita, Angeleyes ja I have a dream eivät jaksa innostaa minua, mutta levyn tuntemattomammat kappaleet (esim. As good as new, Lovers ja The king has lost it's crown) nostavat levyn näinkin korkealle. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.

5. Ring ring (1973)
Vuonna 1973 julkaistun debyyttilevyn äänitysten aikaan neljän artistin ja kahden pariskunnan muodostamalla yhtyeellä ei ollut vielä edes nimeä. Manageri Stig Anderson kuitenkin uskoi suojattiensa taitoihin laulajina ja etenkin Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin taitoihin lauluntekijöinä ja tuottajina. Ring ring on ehdottoman positiivinen albumi täynnä tarttuvia melodioita, hienoja sovituksia ja neljän laulajan virheetöntä harmoniaa. Vaikka maailmanvalloitus ei ollut vielä alkanut, tältä levyltä löytyi paljon lupauksia tulevasta menestyksestä. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.

4. Arrival (1976)
Tällä levyllä kaikki onnistui. Kolme superduper-hittiä sekä seitsemän muuta erinomaista kappaletta pakattuna ikoniseen helikopterilevykanteen. Hittien Dancing queen ja Money money money ylisoitto on vienyt kirkkaimman hohdon tästä eittämättä erinomaisesta albumikokonaisuudesta. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.

3. The Album (1977)
The Album oli askel kohti vakavampia aiheita ja kehittyneempää musiikki-ilmaisua. Se ei menestynyt aivan Arrivalin tapaan, mutta minun listallani se on hiukan parempi edeltäjäänsä. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.

2. Super Trouper (1980)
Loppusuoran lähetessä Abba vakavoitui entisestään mistä esimerkkeinä kappaleet Winner takes it all, Happy new year ja Our last summer. Onneksi mukaan mahtui myös hauskanpitoa (à la Me and I) ja romantiikkaa (Super trouper). Super trouper on Abban tasaisin levy, minkä fanit palkitsivat, siitä tuli yhtyeen myydyin pitkäsoitto. Lue pitempi arvostelu täältä.

1. The Visitors (1981)
Abban päätoslevy jakoi yhtyeen faneja julkaisuvuonnaan ja jakaa yhä. Monille levy oli (ja on) liian vaikea ja vakava, ja aiempien levyjen ilo löytyi vain väkinäisessä muodossa. Minä kuulun siihen osaan Abba-faneja, joiden mielestä The Visitors on lopullinen osoitus Abban nerokkuudesta ja hieno päätepiste yhtyeen lyhykäiselle uralle. Se on ainoa Abba-albumi, jonka voin kuunnella alusta loppuun uudelleen ja uudelleen ilman kyllästymistä yhteenkään sen hienoista kappaleista. Abban tarinan viimeistelivät erinomaisesti vuonna 1982 julkaistut kaksi (toistaiseksi) viimeistä Abba-singleä The day before you came/Cassandra ja Under attack/You owe me one. Lue pitempi arvostelu täältä.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

Queen-albumit järjestykseen

Siirryn seuraavaksi toiseen suuryhtyeeseen, jonka levytysura kesti kaksi kertaa pitempään kuin the Beatlesin, mutta joka tuona aikana julkaisi musiikkia suunnilleen saman verran kuin ihailemansa liverpoolilaisyhtye. Queen-albumien laatu vaihteli 22 vuoden aikana runsaasti, mutta kaikilta levyiltä löytyi jotain hyvää ja huonoa.

Queen julkaisi vuosina 1972-1991 14 studioalbumia ja niiden lisäksi Freddie Mercuryn jälkeen postuumisti kootun Made in Heaven -albumin. Brian Mayn ja Roger Taylorin yhdessä Paul Rodgersin kanssa vuonna 2008 valmistuneella Cosmos Rocks -albumilla on ansionsa, mutta en pidä sitä varsinaisena Queen-albumina, enkä kelpuuta sitä tälle listalle mukaan.

15. Flash Gordon (1980)
Heti alkuun joudun korjaamaan ingressiäni. Flash Gordon -elokuvan soundtrackiltä en löydä hyvää enkä juuri huonokaan Queen-musiikkia. Itse asiassa minun on vaikea pitää sitä Queen-albumina laisinkaan. Pääasiassa instrumentaalimusiikista koostuva levy on niin kaukana Queen-yhtyeen muusta tuotannosta, että en ole sitä vaivautunut edes ostamaan. En mainitsisi sitä tässä listassakaan, ellei sitä yleisesti pidettäisi osana Queenin albumituotantoa.

14. A News of the world (1977)
Vaikka tältä levyltä löytyvätkin suurhitit We are the champions ja We will rock you, sekä surullisen kaunis All dead all dead, on tämä albumi Queenin uran rikkonaisin albumi. Joitain yksittäisiä kappaleita kuuntelen mielelläni, mutta kokonaisuudessaan en kuuntele sitä koskaan.

13. Jazz (1978)
Tälle levylle tekee mieli antaa paljon anteeksi. Don't stop me now -hitti ja pari kaunista balladia eivät riitä nostamaan tätä levyä tätä korkeammalle tällä listalla, mutta toisin kuin News of the world -levy se on kokonaisuutena varsin kuunneltava ja viihdyttäväkin, jos ei muuten niin sen aloittavan höpsön Mustafa-veisuun vuoksi.

12. The Game (1980)
Uransa puolivälissä Queen oli hukassa. Hittejä tuli entiseen tapaan ja levyt menivät kaupaksi, mutta ehjiä albumikokonaisuuksia ei syntynyt. The Game oli suuri menestys etenkin kahden USA-listaykkösen ansiosta (Crazy little thing called love ja Another one bites the dust), mutta minulle levyn harvoista huippukohdista tärkein on Save me, yksi Queenin parhaista powerballadeista. Tätäkin levyä kuuntelen todella harvoin alusta loppuun.

11. Hot space (1982)
Disko- ja klubimusiikista innoituksensa saanut albumi on Queenin vihatuin albumi, ja yleisön kritiikkiin ovat sittemmin yhtyeet myös yhtyeen rock-henkisimmät jäsenet Roger Taylor ja Brian May. John Deaconin ja etenkin Freddie Mercuryn johdolla tehty albumi ei enää tunnu niin kamalalta kuin 1980-luvulla, ja levyn parhaat sävellykset, joita on monta, kestävät myös funk-henkisemmän tulkinnan. Eihän tämä aina Queenilta kuullosta, mutta mainettaan parempi se on. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.

10. A Kind of magic (1986)
Tämän levyn merkittävin seikka on se, että alun perin kahden lauluntekijän (Mercury ja May) yhtyeestä oli tässä vaiheessa tullut neljän tasavahvan lauluntekijän yhteinen projekti (seuraavalla levyllä henkilökohtaisista sävellyskrediiteistä luovuttiin kokonaan). Neljän muusikon tyylit lyövät tällä levyllä toisiaan korville, mutta ristiriidoista ja kompromisseista syntyy silti vahva ja vakuuttava albumi. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.

9. Made in heaven (1994)
Mercuryn kuoleman jälkeen julkaistu mielestäni mauttomasti nimetty albumi oli selvästi enemmän Mayn, Taylorin ja Deaconin surutyötä kuin kylmää kuolemalla rahastusta. Ennen kuolemaansa Mercury oli äänittänyt omat osuutensa kolmeen kappaleeseen ja levyn loput kappaleet räävittiin kokoon julkaisemattomista äänitteistä tai muokattiin yhtyeen jäsenten soolojulkaisuista uuteen uskoon. Yhtyeen jäsenten omistautumisesta kertoo se, että lopputulos on käsittämättömän onnistunut ja koskettava. Levyltä löytyy pari epäonnistunutta uudelleenversiointia, mutta muutamassa tapauksessa vanhojen nauhojen kuorruttaminen uusilla äänityksillä onnistuu hyvin, ja kolme täysin uutta kappaletta oikeuttavat pelkästään tämän levyn julkaisun. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.

8. Queen (1973)
Queenin ensimmäinen albumi osoittaa että yhtyeellä oli visio ja suunta tiedossa heti uran alkuvaiheessa. Pienellä rahalla ja studion ylijäämäajalla (=aamuyöllä kun tärkemmät artistit olivat menneet nukkumaan) äänitetty levy on kooste hienoja laulujen aihioita ja maukasta soitantaa, jotka molemmat puhkesivat kukkaansa pari vuotta myöhemmin. Olen iloinen, että kaksi kappaletta Queenin debyyttialbumilta kelpuutettiin mukaan Bohemian Rhapsody -elokuvan soundtrackille. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.

7. The Miracle (1989)
The Miracle on The Worksin tavoin tasaisen varma kokelma tasaisen hyviä kappaleita ilman sen vahvempaa sitovaa teemaa. Levyssä on yksi yhtyeen uran hienoimmista kansista. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.

6. Sheer heart attack (1974)
Kolmannella levyllään Queen onnistui ensimmäistä kertaa yhdistämään kunnianhimoisen musiikkinsa kaupalliseen menestykseen. Brian Mayn sairastelun vuoksi levy oli Freddie Mercuryn temmellyskenttä, ja hän levittikin levylle hämmästyttävän erilaisten tyylien paletin. Killer Queen on levyn tunnetuin kappale, mutta tämän hitin lisäksi levyltä löytyy lukuisia vähemmälle huomiolle jääneitä helmiä. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.

5. The Works (1984)
Kahdeksan vuoden päämäärättömän vaelluksen jälkeen Queen sai palaset järjestykseen vuonna 1984. The Works on todella tyylikäs ja kypsä hienojen yksittäisten kappaleiden kokoelma, joka ei yritä olla mitään muuta. Levyn neljä singlehittiä jakautuivat tasan neljän lauluntekijän kesken. Tämä uusi demokratia jatkui yhtyeen uran loppuun saakka. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.

4. A Day in the races (1976)
Tämä oli minun ensimmäinen Queen-albumini ja sen vuoksi se on erityisen rakas. A Night at the opera -albumin synnyttämä noste jatkui vielä yhden albumin verran ja Taylor, Deacon, May ja etenkin Mercury laittoivat tällä levyllä parastaan. Levyn huippuhetki on ehdottomasti Aretha Franklinin inspiroima Mercuryn Somebody to love, mutta myös Mayn ja Deaconin sävelkynät tuottivat kultaisia melodioita. Tähän vuosien 1974-1976 huippukuntoon yhtye ei päässyt enää koskaan... Lue levyn pitempi arvostelu täältä.

3. Innuendo (1991)
...paitsi ehkä vuonna 1991. Mercuryn kuolivuonna valmistunut Innuendo oli monin tavoin paluu 15 vuoden takaiseen taiteelliseen taituruuteen. Aivan kuin yhtyeen keulahahmon rapistuva terveys olisi innoittanut yhtyeen muita jäseniä luomaan jotain erityistä kuihtuvan ystävänsä kunniaksi. The Miraclen tavoin levyn kaikki sävellykset kirjattiin Queenin nimiin, mutta nyttemmin tiedetään, että yhtyeen muut jäsenet, etenkin Taylor ja May, pystyivät sävellyksillään ja tuotteliaisuudellaan hämärtämään sitä tosiseikkaa, että Mercury ei enää jaksanut työskennellä lauluntekijänä entiseen tahtiin. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.

2. Queen II (1974)
Minun on lähes mahdotonta päättää kumpi Queenin kahdesta parhaasta albumista on oikeasti se parempi. Tällä kertaa yhtyeen toinen albumi veti lyhyemmän korren. Valkoiseen (sävellykset Brian May ja Roger Taylor) ja mustaan (Freddie Mercury) osaan jaettu albumi on yhtyeen voimannäyttö ja todiste siitä kuinka kunnianhimoisiin ja mahtipontisiin sfääreihin Queenin musiikki voi hurjimmillaan nousta. Vaikka March of the Black Queen on mielestäni Bohemian Rhapsodyakin parempi opus ja White Queen yhtyeen nerokkain powerballadi, ei yleisö vielä ymmärtänyt mistä Queenissa oli kysymys. Tarvittiin hieman kaupallista sokeria ja raikastavaa keveyttä jotta saatiin aikaan vieläkin parempi albumikokonaisuus, jonka päälle myös ostava yleisö ymmärsi. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.

1. A Night at the Opera (1975)
Jos kaupallista menestystä ja musiikillisia ansioita pidetään yhteismitallisina mittareina on A Night at the Opera Queenin ehdottomasti paras levy. Valitettavasti levyn muut kappaleet ovat jäänyt megahitti Bohemian Rhapsodyn varjoon. Love of my life on herkän kaunis balladi ja Sweet lady ja I'm in love with my car ovat Queenmaisen mahtipontisia (ja sopivan mauttomia) rokkareita. John Deacon sai ensimmäisen hittinsä hellällä You've my best friendillään. Levyn parhaat mutta silti rikollisen tuntemattomaksi jääneet kappaleet löytyvät levyn molempien puolien avausraidoilta. Levyn aloittava Death on two legs on Mercuryn myrkyllisen tehokas ja upeasti sovitettu ja äänitetty solvauskappale, jota on vaikea mahduttaa rock, pop tai glam -muottiin. B-puolen aloittava Prophet's song on Mayn kahdeksanminuuttinen vastine Bohemian Rhapsodylle, ja Mercuryn ääni on siinä parempi kuin koskaan tätä ennen tai tämän jälkeen. Edellämainittujen kappaleiden väliin sirotellut kepeät pikkukappaleet osoittavat, että paatoksesta ja pauhusta huolimatta Queen ei ottanut itseään liian vakavasti. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

perjantai 21. joulukuuta 2018

266. John Lennon & Yoko Ono/Plastic Ono Band: Happy XMas (War is over)/Listen the snow is falling (single 1971)

John Lennonin ja Yoko Onon lähes 50 vuotta sitten levyttämä joululaulu on joka vuosi yksi soitetuimmista joululauluista ympäri maailman. Phil Spectorin ylitsepursuavasti tuottama joulusingle yhdisti onnistuneesti Lennonin pariskunnan rauhankampanjan jouluiseen tunnelmaan. Happy XMas on yksi niitä joululauluja, joista ei mielestäni kannata tehdä cover-versioita.

"War is over if you want it" -mainostaulut olivat osa John Lennonin ja häneen tuoreen vaimonsa Yoko Onon kampanjaa rauhan puolesta, jonka he aloittivat neljän viikon mittaisella bed-in-"lehdistötilaisuudella" vuonna 1969. Kampanja huipentui kaksi vuotta myöhemmin levytysstudiossa, missä edellämainittu iskulause muodosti loppukliimaksin yhteen Lennonin tunnetuimmista lauluista.

Lennon ja Ono muuttivat New Yorkiin kesällä 1971 saatuaan Lennonin Imagine-albumin valmiiksi. Albumin ja etenkin sen nimikappaleen menestys vakuuttivat pariskunnan siitä, että he voisivat jatkossakin jatkaa rauhanviestin julistamista musiikin keinoin. Happy Xmas, jonka äänitykset alkoivat lokakuussa oli tekstiltään ja tuotantotavaltaan suoraa jatkoa Imagine-albumille.
Lennonit pyysivät singlen tuottajaksi 1960-luvun tuottajaneron Phil Spectorin, joka oli "harjoitellut" joululevyn tuottamista jo kahdeksan vuotta aiemmin albumilla A Christmas gift for you from Philles (kts. edellinen artikkeli). Tämän legendaarisen joulualbumin lisäksi Lennonien innoittajana toimi Spectorin vaimolleen Ronnie Spectorille (The Ronettes -yhtyeestä tunnetuksi tullut Veronica Bennett) tuottama single Try some buy some, jonka mandoliinisovitukseen John oli erityisen ihastunut.

Spector päästi joulumielensä valloilleen, ja kappale kuorrutettiin jousisektiolla, mandoliineilla, kulkusilla ja lapsikuorolla. Muussa yhteydessä yliampuvan runsasta sovitusta olisi pidetty mauttomana, mutta tähän kappaleeseen se sopi erinomaisesti. Tuotannollinen kuorrutus toimi etenkin kertosäkeessä, joka Yokon laulamana olisi muuten ollut vaikea pala suurelle yleisölle. Jouluinen sovitus naamioi hienosti myös sen, että joululaulun sijaan kappale on itse asiassa Vietnamin sodan vastainen protestilaulu.

Jo toista kertaa Spectorin tuottaman joululevyn ajoitus epäonnistui. A Christmas gift for you -albumin kohtaloksi koitui julkaisupäivän osuminen Kennedyn murhapäivään. Lennonien joulusingle puolestaan julkaistiin liian myöhään, että se olisi mahtunut radioiden joulusoittolistoille. Britanniassa julkaisu lykkääntyi vuodella tekijänoikeuskiistojen vuoksi. Single menestyi vain kohtalaisesti ja toivottu jouluhitti siitä tuli vasta jouluna 1980 John Lennonin traagisen kuoleman jälkeen.

Minun suhtautumiseni Johnin ja Yokon joululauluun on aina ollut kaksijakoinen. Eniten kappaleessa minua häiritsee se, että sen melodia on käytännössä varastettu mm. Peter, Paul & Maryn esittämästä kansansävelmästä Stewball. Minun on näinollen vaikea pitää kappaletta erityisen taitavana sävellyksenä. Toinen häiritsevä tekijä on kappaleen lukuisat cover-versiot, jotka kaikki ovat mielestäni enemmän tai vähemmän epäonnistuneita ja joita nykyään kuulee radiosta alkuperäistä useammin.

Alkuperäisversion kohdalla keskinkertaista lainamelodiaa kompensoi erinomainen levytys. John Lennonin vilpittömän tehokas tulkinta tekee kappaleesta uskottavan ja Yoko Onon laulu sopii hyvin kertosäkeeseen. Levytyksen kruunaa akustisen kitaran, orkesterin ja joulukilkuttimien ympärille rakennettu erinomainen sovitus sekä lapsikuoron laulama "War is over if you want it" vastamelodia.

Singlen b-puolelle sijoitettiin Yoko Onon esittämä ja säveltämä joululaulu Listen the snow is falling.
Happy XMas -kappaleesta on tullut joulun ikivihreä, jota valitettavasti yhä useammin kuulee cover-versioina. Céline Dionin ja Arja Korisevan kaltaiset taitavatkaan laulajat eivät ole onnistuneet tavoittamaan alkuperäislevytyksen uljautta. En olekaan tähänastisessa elämässäni kuullut yhtään onnistunutta versiointia kappaleesta, joka perustuu John Lennonin tulkinnan, hienon sovituksen ja Phil Spectorin muhkean tuotannon saumattomaan yhteispeliin.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)