Tässä blogissa selaan levyhyllyäni ja esittelen 300 albumia tai singleä, jotka ovat minulle tärkeitä. Blogin kappaleita voi käydä kuuntelemassa Spotifyn soittolistalla.
Abbasta tuli tunnettu nimi koko Euroopassa vuoden 1974 Eurovision laulukilpailujen voittajana. Pinnalla pysyminen Waterloon jälkeen osoittautui kuitenkin haastavaksi, ja monet olivatkin valmiit niputtamaan ruotsalaisyhtyeen samaan muiden viisuvoittajien kanssa. Vuosi 1975 osoittautui käänteentekeväksi yhtyeen uralla, kun vuoden tauon jälkeen yhtyeen kappaleet alkoivat vihdoin kelvata Britannian vaativille musiikkimarkkinoille. Samana vuonna julkaistu yhtyeen kolmas albumi kiteyttää hyvin tuon vuoden, jolloin yhden hitin ruotsalaiskuriositeetista muovautui maailman rakastama hittikone.
Vaikka Abban singlet olivat menestyneet kohtalaisesti keski- ja pohjois-Euroopassa jo vuodesta 1973, oli Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin tähtäimessä Euroopan kuumimmat musiikkimarkkinat. Vuoden 1974 viisuvoitto ei kuitenkaan muuttanut brittien nirppanokkaista asennetta ei-brittiläistä ja ei-amerikkalasta popmusiikkia kohtaan. Waterloo-single nousi brittilistan jälkeen, mutta sen jälkeen Abban levyt heitettiin sivuun yhden hitin ihmeen säälittävinä periferiaräpellyksinä. Maailmanvalloitus näytti loppuneen ennen kuin se ehti alkaakaan.
Abba ei jäänyt lepäilemään Waterloon salamamenestyksen jälkeen. Kiireisen keikkakesän 1974 jälkeen Andersson, Ulvaeus ja heidän puolisonsa Anni-Frid Lyngstad ja Agnetha Fältskog palasivat luottomuusikoidensa kanssa studioon tekemään seuraajaa Waterloo-albumille, joka oli tarkoitus julkaista jo ennen saman vuoden loppua. Alku ei ollut kuitenkaan lupaava. Ensimmäinen single So Long yritti liikaa toistaa Waterloon kaavaa. Melodia oli tarttuva, mutta päällekäyvät kitarat ja kimeät lauluosuudet tekivät kappaleesta hankalaa kuunneltavaa. Levyjä ostavan yleisön tuomio, etenkin Britanniassa, oli tyrmäävä. So Long jäi Abban uran huonoiten menestyneeksi singleksi.
Yhtye vaihtoi suuntaa ja yritti seuraavalla singlellään jäljitellä keskieurooppalaista schlager-perinnettä. Mantereella I do i do I do I do I do menestyikin jo edeltäjäänsä paremmin, mutta briteille ei tämäkään kelvannut. "It's so bad it hurts" kiteytti Melody Maker -lehden toimittaja brittiläisten asenteen Abbaa kohtaan.
Levyn tekeminen osoittautui hitaammaksi kuin yhtye oli odottanut, ja julkaisu siirtyi seuraavaan vuoteen. Kun Abban kolmas albumi lopulta julkaistiin keväällä 1975 näytti ruotsalaisyhtyeen maailmanvalloitus tussahtavan suutariksi. Keski-Eurooppa tykkäsi, mutta maailman tärkeimmät pop-markkinat Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa hakivat musiikkiviihteensä omilta artisteiltaan. Kesäkuussa Abba julkaisi kuitenkin singlen, joka oli yhtyeen uralle mahdollisesti Waterlootakin käänteentekevämpi.
Haikeita rakkauslauluja löytyi Abban kahdelta ensimmäiseltä albumiltakin, mutta SOS onnistui edeltäjiään paremmin liittämään kaihoisan melodian, Agnetha Fältskogin epätoivoisen lauluosuuden ja hienosti sovitetun ja tuotetun äänityksen yhteen rajat ylittävän hittikappaleen arvoisesti. Yhtyeen brittiläinen levy-yhtiö CBS:kin kuuli kappaleessa jotain uutta ja erilaista ja päätti vielä kerran yrittää vakuuttaa saarivaltion asukkaille, että Abba ei ollut eilisen tähdenlento. Kappaleen markkinointi ja runsas radiosoitto onnistuivat läpäisemään nurkkakuntaisen kansakunnan tajunnan, ja kappaleesta tuli Abban ensimmäinen brittihitti Waterloon jälkeen. Se aloitti myös yhtyeen 18 peräkkäisen menestyssinglen sarjan saarivaltiossa. Abba kävi markkinointimatkalla Yhdysvalloissa ja sielläkin SOS nousi listoille.
Kun englantilaiset alkoivat varovasti lämmetä ruotsalaisyhtyeelle, oli tuli jo täydessä liekissä maapallon toisella puoliskolla. Pitkän etäisyyden vuoksi Abban levy-yhtiö oli lähettänyt Australiaan yhtyeen itsensä sijaan neljä Lasse Hallströmin pienellä budjetilla ohjaamaa musiikkivideota. Jo I do I do I do I do I do oli musiikkivideon avustamana noussut singlelistan kärkeen ja SOS teki saman perässä. Yhtyettä tällä puolella maapalloa edustanut RCA-levy halusi kaataa bensaa liekkeihin ja anoi yhtyeeltä vielä yhtä singlejulkaisua. Abban ja yhtyeen managerin Stig Anderssonin mielestä Abba-albumin singlekiintiö oli jo täynnä, mutta Abba-huumalle antautuneiden australialaisten vaatimuksesta niin ikään musiikkivideon saanut Mamma Mia julkaistiin singlenä Australiassa. Kappaleesta tuli Abban kolmas peräkkäinen listaykkönen "down under".
Mamma Mian ainutlaatuinen äänimaailma syntyi kuin vahingossa. Normaalisti laulujen suurimmat paukut ja vahvin äänimaailma oli sijoitettu laulun huipentavaan kertosäkeeseen. Hetken mielijohteesta Benny Andersson ja Björn Ulvaeus päättivät tehdä täsmälleen päinvastoin. Kappaleen tullessa kertosäkeeseen kitarat, rummut ja jouset vaikenevat, ja Agnetha Fältskogin ja Anni-Frid Lyngstadin laulua säestävät ainoastaan kappaleen perusriffi pianolla ja marimballa soitettuna. Riisutusta kertosäkeestä tuli yksi Abban hittien tavaramerkeistä.
Albumin aloituskappaleeksi valittu Mamma Mia räjäytti pankin lopullisesti myös Britanniassa, jossa kappaleesta tuli yhtyeen toinen listaykkönen. Tämän jälkeen kukaan ei enää pitänyt yhtyettä yhden hitin ihmeenä, ja Abban uutta kappaletta odotettiin innolla niin radioiden ääressä kuin levy-yhtiössäkin.
Abban kolmas albumi ei kuitenkaan vielä ollut samalla tavalla täydellisyyttä hipova hittikimara, kuin mitä sitä seuranneet levyt enemmän tai vähemmän olivat. Kahden ensimmäisen levyn tapaan se oli varsin sekalainen ja laadultaan epätasainen kokoelma eri tyylisiä kappaleita, ja neljää edellämainittua singlekappaletta lukuunottamatta levyn kappaleet ovatkin jääneet, osin ansiostakin, varsin tuntemattomiksi. Muutama niistä ansaitsee kuitenkin erikoismaininnan.
Käsittämättömin väliinputoaja Abba-albumilla on Agnethan tunteella tulkitsema rakkauslaulu, jonka paikka olisi mielestäni yhtyeen kauniimpien rakkauslaulujen listalla. Ehkä kappaleen sijainti kolmen rock-kappaleen keskellä albumin b-puolella ja samankaltaisen SOS-kappaleen suosio saivat kappaleen hukkumaan muiden kappaleiden sekaan. Kappale sai hieman lisähuomiota Mamma Mia -elokuvan kakkososassa.
Abba-levyjen ainoa instrumentaalikappale oli enemmän kosketinvirtuoosi Bennyn ja kitaristi Lasse Wellanderin välinen duetto kuin varsinainen Abba-kappale. Kappaleen esittäminen yhtyeen konserteissa antoikin yhtyeen muille jäsenille paljon kaivatun lepohetken. Intermezzo no 1 on omalaatuisuudestaan huolimatta täynnä abbamaista nerokkuutta ja se on albumin selvästi heikomman b-puolen eittämätön huippuhetki.
Kuten kahdella edelliselläkin albumilla Frida jäi laulusolistina Agnetha Fältskogin varjoon. Asia korjaantui seuraavana vuonna, jolloin Lyngstad lauloi sooloa yhtyeen kolmella hittisinglellä. Vuonna 1975 hänen oli tyytyminen reggaesävytteisen Tropical loveland -kappaleen soolo-osuuksiin. Moni, myös Lyngstad itse, pitää lauluappaletta yhtenä Abban huonnoimmista kappaleista, mutta minun mielestäni se on viehättävä välipala hittien välissä ei vähiten laulusolistin lämpimän tulkinnan ansiosta. Kappale on merkittävä myös sen vuoksi, että se on yksi vain kolmesta Abba-kappaleesta, jolla Andersson soittaa suosikkisoitintaan haitaria.
Monissa maissa vuoden 1975 lopulla julkaistu Greatest hits -albumi (josta tuli esimerkiksi Britanniassa 1970-luvun toiseksi eniten myynyt levy) vei levykaupoissa ja myyntilistoilla huomion keväällä julkaistulta Abba-albumilta, joka on jäänyt monille Abba-faneillekin tuntemattomaksi. Enemmän kuin täysiverinen Abba-albumi se on kiehtova dokumentti siitä, miten euroviisuvoittonsa vangiksi jäänyt yhtye onnistui murtamaan ennakkoasetelmat ja nousemaan omilla ideoillaan ja lahjoillaan maailman popmusiikin kärkikaartiin.
Syyskuussa julkaistiin ensimmäiset uudet Abba-kappaleet 39 vuoteen, ja niiden vastaanotto oli hurmioitunut. Odotukset marraskuussa julkaistavaa albumia kohtaan olivat huipussaan, mutta uuden albumin kuuntelu oli monille, myös minulle, osittain jopa traumaattinen kokemus. Eikö tämä olekaan niin hyvä kuin odotimme? Eikö tämä olekaan se sama yhtye joka hurmasi meidät 1970- ja 80-luvuilla (ja uudelleen 1990-luvulla)? Osa kriitikoista lyttäsi levyn rankoin sanakääntein, mutta jotkut myös ymmärsivät että pian 50 vuotta vanhalta yhtyeeltä ei pidä odottaa ihmeitä. Voyage ei ole se musikaalinen aikakone jota odotimme, mutta silti ihan hyvä levy, joka kuulostaa joka kuuntelukerralla paremmalta.
Pakko se on myöntää: Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen Abban ensimmäinen albumi 40 vuoteen oli pettymys. Ei siksi että se olisi ollut huono. Se ei vain räjäyttänyt tajuntaani kuten olin odottanut sen tekevän. Ensimmäiset lehtikommentit olivat keskimäärin samalla kannalla kanssani. Helsingin Sanomien toimittajan kiteytys "Kaikkien aikojen paluu lässähtää komeiden singlejen jälkeen laimeaksi" puki sanoiksi sen, mitä monet muut kriittiset kommentit uudesta levystä ajattelivat. Toisaalta amerikkalaisen Rolling Stone -lehden mukaan "Abba pitäytyy trendisurffailun sijaan siinä klassisessa tyylissä, jonka he veivät vuosia sitten täydellisyyteen, tyylissä joka on ollut kaiken modernin popmusiikin taustalla noista vuosista lähtien." Antamiensa tähtien perusteella (HS 3 ja RS 4 tähteä) näiden lehtien vastaanotto ei ehkä kuitenkaan ollut niin kaukana toisistaan.
Ensimmäisten kuuntelujen jälkeen aloin varovasti lämmetä. Kuten useimmat hyvät levyt, Voyagen kappaleet kuulostivat toisella kuuntelulla paremmalta ja muutama kappaleista vangitsi heti ensikuulemalta. Kolmannella kuuntelulla käyrä jatkoi nousuaan.
Abba asetti itse riman ja odotukset korkealle syyskuussa julkaisemiensa ensimmäisten kappaleiden myötä. Näistä kahdesta parempi, häpeilemättömän Dancing Queen -mainen Don't shut me down on albumin ehdottomasti paras kappale ja ainoa, jonka kelpuuttaisin Abba Gold -kokoelmalle 70- ja 80-luvun hittien sekaan. Tarttuvine melodioineen ja yllättävine sointukuvioineen se jatkoi parhaita Abba-perinteitä.
Muuten uusi albumi on kaukana Abba-kokoelmien tauottomasta hittitykityksestä. Niille jotka tätä odottivat pettymys oli raskain. Uuden Voulez-vous-albumin odottaminen olikin täysin epärealistista ja HS:n kaltaiset kommentit siitä, että "Voyagen aikamatka jää kauas Abban kultavuosien fantastisen lennokkaan ja napakan popilmaisun hengestä" olivat loppujen lopuksi aika naurettavia. Mitä ihmettä te oikein odotitte yhtyeeltä, joka on pitänyt taukoa edellisestä levystä lähes 40 vuotta ja jonka jäsenillä on elämää takana kolmen vuosikymmenen sijaan seitsemän?
Niille jotka eivät odota pikavuorokyytiä 1970-luvulle uusi levy antaa paljon enemmän. Agnetha Fältskogin kokemuksen äänellä tulkitsema I can be this woman on kuin kuvakaappaus alkoholin tahraamasta kahden aikuisen ihmisen avioliitosta. Fältskog tulkitsee Björn Ulvausin hätkähdyttävän suorasanaisen tekstin alkoholistinaisen epätoivoisesta yrityksestä pitää avioliitto kasassa sillä aitoudella ja haavoittuvuudella minkä vain Fältskog osaa.
Keep an eye on Dan on kuin suora jatko-osa edellä mainitulle kappaleelle. Sooloa laulava Fältskog pyytää entistä miestään pitämään huolta yhteisestä lapsesta kokien samalla uuden elämäntilanteen aiheuttamaa tuskaa. Ulvaeus ja Benny Andersson ammentavat näihin kahteen kappaleeseen kaiken musikaalien teossa keräämänsä kokemuksen, ja taustalla lienee myös omakohtaisia kokemuksia. Dramaattinen sovitus etenkin jälkimmäisen kappaleen kohdalla vahvistaa synkkien laulujen tunnelmaa. Nämä kappaleet muodostavat Don't shut me down -kappaleen kanssa Agnetha Fältskogin upeasti tulkitseman parisuhdetrilogian: yhdessä parisuhde on hajoamassa, toisessa laulaja yrittää tottua elämään avioeron jälkeen ja kolmannessa vanhentunut ja viisastunut päähenkilö yrittää löytää tietä takaisin ex-miehensä luo. Kyseessä ovat ehdottomasti levyn kolme parasta kappaletta.
Valitettavasti Anni-Frid Lyngstad ei ole saanut laulettavakseen yhtä hienoa tarinaa.I still have faith in you on kahdesta ensimmäisestä singlestä selkeästi vähemmän vaikuttava ja Fridalle sävelletty menokappale No doubt about it tuntuu keskeneräiseltä ja väkinäiseltä. Lyngstadin ja Fältskogin yhteislaulussa on toki samaa taikaa kuin ennenkin, ja iän tuoma roso tuo tähän mukavan lisävivahteen. Lauluharmoniat ovat aina olleet Abban musiikin tavaramerkki ja nämä harmoniat aina yhtyeen miesjäsenten bassoääniä myöten ovat edelleen kohdallaan.
Suurinta kritiikkiä albumilla on saanut joululaulu Little things, mitä mm. Helsingin Sanomien arvostelija piti puistattavan siirappisena. Itse en olisi niin kriittinen, suurin ongelma tässäkin kappaleessa on odotusten ja lopullisen tuloksen välinen ristiriita. Tällaisiahan joululaulut ovat, ja joulukuun soittolistoille tämä kappale sopii hyvin. Ymmärrän kuitenkin, että tämä hempeä laulu lahjojaan availevien lasten jouluilosta on liikaa niille, jotka odottavat kutsua tanssilattialle Mamma Mian tapaan.
Eniten uudesta Abba-levystä saavat irti ne, jotka tuntevat Benny Anderssonin Abban jälkeisen tuotannon (Björn Ulvaeusin kanssa ja ilman). Kosketinvelho onnistuu tälläkin levyllä nostamaan näennäisen yksinkertaiset ja tavanomaisetkin sävellykset uusin korkeuksiin pienillä sovituksellisilla ratkaisuilla ja yllättävillä käänteillä, joita löytyy levyn jokaiselta kappaleelta, myös niiltä jotka eivät lauluina ole parasta Andersson/Ulvaeus tuotantoa. Voyage on loogista jatkoa Benny Anderssons Orkester -yhtyeen levyille sekä Anderssonin ja Ulvaeusin kolmelle musikaalille. Kelttiläistä folkmusiikkia kupliva When you danced with me on esimerkki tyylistä joita ei Abban viime vuosisadan levyiltä löydy.
Omat odotukseni uudelle Abba-albumille olivat erittäin korkealla eikä Voyage täyttänyt niitä ensimmäisillä kuuntelukerroilla kuin osittain. Se että uusi levy ei kuulostanut niin hyvältä kuin toivoin ei tarkoita, että olisin pitänyt levyä huonona. Aiempien kahdeksan albumin muodostamaan Abba-katalogiin Voyage istuu epämukavasti, mutta jos sitä kuuntelee omana teoksenaan ilman kiveen nakutettuja ennakko-odotuksia se toimii oikein hyvin. Minulle jokainen Benny Anderssonin säveltämä ja tuottama levy on aina ollut tapaus vuonna 1984 julkaistusta Chess-musikaalista hänen oman Benny Anderssons Orkester -yhtyeensä 2000-luvuilla julkaistuihin levyihin ja Voyage jatkaa tätä sarjaa vakuuttavasti. On hyvin mahdollista, että toistuvat kuuntelut ja aika (tämä arvostelu on kirjoitettu levyn julkaisupäivänä) nostaa levyn "hyvä"-sarakkeesta lähelle "erinomainen" määritelmää.
Voyage oli Abban jäsenten hyvänmielen projekti joka syntyi vuonna 2022 alkavan avatar-konserttisarjan sivutuotteena. Olosuhteet huomioon ottaen on saavutus että levy on näinkin hyvä. Yhtyeen jäsenet ovat vakuuttaneet, että tämän jälkeen ei uutta Abba-musiikkia enää tule, ja levyn saama ristiriitainen vastaanotto sinetöinee tämän. Niille, jotka eivät hae levyltä täydellistä Abba-musiikkia, mutta jotka arvostavat hienoja sävellyksiä, viimeisen päälle tyylikkäitä sovituksia ja sopivina annoksina tarjoiltua Abba-taikaa tämä levy antaa paljon. Kiitos musiikista A, B, B ja A!
Abba julkaisi 2. syyskuuta 2021 kaksi uutta singlekappaletta ennakkomaistiaisina yhdeksänneltä albumiltaan Voyage, joka julkaistaan marraskuussa, lähes tarkalleen 40 vuotta The Visitors -albumin jälkeen. Mielenkiinto näitä uusia kappaleita kohtaan on ollut valtava, ja niihin on liittynyt niin ylimaallisia odotuksia kuin pelkoakin Abban perinnön turmelemisesta. Minä olen kahden päivän aikana kuunnellut kumpaakin kappaletta yli kymmenen kertaa, enkä vieläkään ole niihin kyllästynyt.
Abban musiikin ainutlaatuisuus on koostunut useasta osa-alueesta. Tärkeimpänä on minulle aina ollut Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin pistämätön melodiantaju ja kyky tehdä tarttuvia melodioita, joiden pienet koukut erottavat ne peruspopmusiikista. Sovittajina Ulvaeus ja etenkin Andersson menevät harvoin sieltä, missä aita on matalin, ja lopputuloksena on ollut yllättäviä sävellajin vaihteluita ja taustamelodioita, joista saisi kokonaan uusia kappaleita. Näin Abba-herrat ovat joskus myös tehneet.
Abba-soundin kulmakivenä ovat aina olleet Anni-Frid Lyngstadin ja Agnetha Fältskogin sekä yhdessä että erikseen hienosti soivat äänet. Studiossa yhtyeellä on ollut tavoitteena täydellinen lopputulos, äänitys johon kaikki ovat tyytyväisiä. Tämä korkea vaatimustaso yhdistää Abban kaikkia kahdeksaa albumia ja suurinta osaa niistä tasan sadasta kappaleesta, jotka Abba julkaisi 1900-luvun puolella. Nyt näitä kappaleita on saatu kaksi lisää, ja vuoden 2021 lopussa Abba-kappaleiden lukumäärä nousee 110:een.
Uusista kappaleista ensimmäinen oli ensi kuulemalta pelottavan etäällä perinteisesta Abba-musiikista. Hivelevän kaunis, pääasiassa Anderssonin säveltämä melodia muistutti enemmän Anderssonin myöhempää tuotantoa kuin Abbaa. Kappale toi mieleeni etenkin vuonna 2013 Tukholmassa ensi-iltansa saaneen pienmusikaalin Hjälp Sökes. Uusien kappaleiden videoesittelyssä (kohdasta 0:30 eteenpäin) kuultava yksinkertainen pianoversio tuntui sopivan kappaleelle paljon paremmin, kuin syntetisaattorille, rummuille, laulajille ja jousille sovitettu popversio. Kappaleen puolivälin paikkeilla alkava kertosäe tuntui päälleliimatulta, ja sen tilalle olisin toivonut jotain paremmin mietittyä ja yllättävämpää sävelkulkua. Sooloa laulavan Lyngstadin äänessä oli sopivasti iän tuomaa karheutta ja hänen ja Fältskogin äänet soivat yhteen yhtä hyvin kuin aina ennenkin.
Mutta kuten parhaat äänilevyt yleensäkin, I still have faith in you kasvoi joka kuuntelukerralla ja paljasti kuuntelijalleen uusia nyansseja kerrasta toiseen. Abban jälkeisinä vuosikymmeniä Andersson on kehittynyt sovittajana ja tuottajana ja tämä kuuluu myös uusissa kappaleissa. I still have faith in you palkitsee kärsivällisen ja tarkkaavaisen kuuntelijan hienonhienoilla yksityiskohdilla, ja ainakin minä opin arvostamaan myös kappaleen poptulkintaa. Pidän kuitenkin edelleen enemmän pianoversiosta, joten jos Andersson joskus julkaisee jatko-osan Piano-albumilleen, toivon että tämä kappale löytyy sieltä.
Jos kappaleista ensimmäinen haastaa "vanhaa kunnon Abbaa" ikävöivän fanin viipyilevällä melodiakerronnallaan , on Don't shut me down häpeämätön paluu yhtyeen kulta-aikoihin. Välittömästi tunnistettava Agnetha Fältskogin tulkintavoimainen ääni tutustuttaa kappaleen aloittavassa introssa laulun melodiaan, ennen kuin Dancing Queenista varastettu pianoglissando käynnistää tutun poljennon. Kappaletta ensi kertaa kuunnellessani huomioni varasti mielenkiintoinen bassokuvio, joka vie joka toisessa tahdissa aivan eri suuntaan kuin kuuntelija olettaa. On surullista, että Abban vakiobasisti Rutger Gunnarsson ei elänyt tarpeeksi pitkään ollakseen osa tätä kiehtovaa sovitusta. Kappaleen levytys on muutenkin täynnä Abban perinteisiä tuntomerkkejä. Kuulija vakuuttuu viimeistään kertosäkeessä, jossa laulajien äänet yhdistyvät samalla tavalla kuin 40 vuotta aikaisemmin. Vaikka laulu avautuu paljon I still have faith in you -kappaletta paremmin, myös se paljastaa uusia tasoja jokaisella kuuntelukerralla ja on parhaiden Abba-perinteiden mukaisestit täynnä kiehtovia yksityiskohtia.
Myös kappaleen teksti on nostalginen heitto vanhoihin aikoihin. Monet Abban loistovuosien kappaleet kertoivat parisuhteen päättymisestä ja vanhan oven sulkemisesta selän takana. 40 vuotta myöhemmin laulun kertoja kolkuttaa tämän oven takana toivoen, että vanhat virheet olisi unohdettu ja entinen kumppani antaisi uuden mahdollisuuden. Tämän voi ajatella viittaavan niin entisten avioparien kuin kahdesta entisestä avioparista koostuvan yhtyeen suhteisiin. Voisimmeko me palata takaisin, voisiko se onnistua?
Yli 40 vuoden Abba-fanin kokemuksella voin vastata tähän kysymykseen varauksettoman myönteisesti. Abba palasi yhteen juuri oikeaan aikaan, silloin kuin he itse sitä halusivat eikä silloin kuin paluuta vaati maailma heidän ympärillään. Fältskog, Andersson, Ulvaeus ja Lyngstad tekivät sen omilla ehdoillaan. Paluun alkuaskeleet tehtiin tiukasti salassa, Abba kokoontui studioon sillä ajatuksella, että tehdyistä äänityksistä kerrotaan julkisesti vasta sitten kun on sen aika ja kappaleet julkaistaan vain jos yhtyeen jäsenet ovat niihin täysin tyytyväisiä. Kahden onnistuneen kappaleen äänitys johti kokonaisen albumin äänitykseen, ja tästäkin kerrottiin vasta kun levy oli täysin valmis. Yhtye itse määräsi tahdin, eikä vastannut median ja yleisön uteluihin ennenkuin kaikki oli lyöty lukkoon.
Kuluneiden kahden vuorokauden aikana olen kuunnellut näitä kahta uutta kappaletta lähes tauotta. Niinä aikoina, kun olen lepuuttanut korviani ovat I still have faith in you ja Don't shut me down ovat jääneet soimaan mieleeni. Harva popkappale kestää näin tiivistä ja toistuvaa kuuntelua ilman kyllästymistä, mutta toistaiseksi en ole saanut näistä kahdesta kappaleesta tarpeekseni.
Abba-kappaleiden listassa ne eivät ehkä ole kärjessä, eivät välttämättä edes top 10:ssä, mutta uusina kappaleina ne täyttivät minun odotukseni moninkertaisesti. Ajatus, siitä, että kahden kuukauden päästä julkaistaan kahdeksan kappaletta lisää, on jotain mistä uskalsin viikko sitten vain arasti unelmoida.
Torstaina 2.9.2021 tapahtuu todennäköisesti se, mitä ruotsalaisen Abba-yhtyeen fanit ovat odottaneet vuodesta 1983 asti. Kryptisen Abba Voyage -otsikon alla kulkeva projekti julkaistanaan illan tiedotustilaisuudessa, jonka arvellaan koskevan virtuaalista Abba-konserttia sekä sen yhteydessä julkaistavia uusia Abba-kappaleita, joita on eri lähteiden mukaan kahdesta kymmeneen. Ensimmäinen tieto mahdollisista uusista kappaleista kerrottiin keväällä 2018 ja siitä lähtien Abba-fanit ovat olleet kuin tulisilla hiilillä: Monta uutta kappaletta saadaan, miltä ne kuulostavat, ovatko ne hyviä ollenkaan?
Viime viikon torstai (26.8.2021) oli kahden suuren musiikkiuutisen päivä. The Beatles ilmoitti julkaisevansa lokakuussa uudelleen miksatun deluxe-painoksen viimeisestä levystään Let it be ja Abba ilmoitti että jotain tapahtuu otsikon Abba Voyage alla seuraavana torstaina. Vaikka näistä kahdesta legendaarisesta popyhtyeestä The Beatles on kiistatta legendaarisempi ja Abban tiedote ei kertonut mitään siitä mitä 2.9.2021 olisi tarkoitus tapahtua, jätti ruotsalaisyhtyeen ympärille välittömästi kertynyt kiihkeä hype liverpoolilaisnelikon jalkoihinsa.
Abba sytytti yhtyeen viralliset ja epäviralliset somekanavat liekkiin kolme vuotta aikaisemmin kertomalla äänittäneensä kaksi uutta kappaletta ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1982.
Ilmoitus oli täysin odottamaton ja yllättävä. Yli 30 vuoden ajan Abba oli vakuuttanut kyllästymiseen asti, että yhtye ei palaa yhteen ja vuosien kuluessa kaikki olivat hyväksyneet tämän ja alistuneet siihen, että maailman popjättiläisistä Abba olisi ainoa, joka ei palaisi yhteen. Sen comebackia pidettiin yhtä epätodennäköisenä kuin sitä että The Beatles palaisi yhteen John Lennonin kuoleman jälkeen. Vaikka The Beatles teki mahdottomasta mahdollisen vuonna 1995 julkaisemalla kaksi uutta laulua, ei kukaan enää uskaltanut toivoa Abban paluuta levytysstudioon. Kun Abba ilmoitti keväällä 2018 Facebookissa palanneensa yhdessä studioon ja levyttäneensä kappaleet I Still Have Faith In You ja Don't Shut Me Down, en takuulla ollut ainoa joka refreshasi selaimensa pariin otteeseen tarkistaakseen että kyseessä ei ollut pila, näköharha, lukuvirhe tai jokin tekninen häiriö. Täysin tavoilleni vastaisesti hihkaisin työpaikalla ääneen: "Abba on palannut yhteen".
"Kukaan ei soita enää Abbaa, hevi tulee ja hevi tappaa!" lauloi Sleepy Sleepers vuonna 1982, ja se kuvasi hyvin yleistä ilmapiiriä. Vaikka Abba julkaisi kyseisen vuoden aikana kokoelma-albumin ja kaksi singleä, pitivät monet yhtyettä 1970-luvun jäänteenä, joka hiipuisi hiljaa pois. Näin kävikin. Vuoden 1982 lopussa julkaistu Under Attack jäi yhtyeen viimeiseksi singleksi. Minä olin ollut suuri Abba-fani vuodesta 1979 alkaen, ja koska virallista ilmoitusta yhtyeen hajoamisesta ei koskaan tullut, pidin yllä toivoa siitä, että joku päivä Agnetha Fältskog, Benny Andersson, Björn Ulvaeus ja Anni-Frid Lyngstad tekisivät vielä musiikkia yhdessä. Musiikkiluokalla minua pidettiin kummajaisena, poikana joka piti Abbasta, vieläkin.
Viimeisen kerran Abba esiintyi julkisesti yhdessä vuonna 1986, jolloin he esittivät Stig Anderssonin kunniaksi kuvatussa Här är ditt liv televisio-ohjelmassa managerinsa varhaisen sävellyksen Tivedshambo. Vuosien kuluessa aloin itsekin luopua toivosta, että Abba olisi olemassa muuten kuin menneisyydessä. Fältskogin ja Lyngstadin sooloalbumit olivat vain laiha lohtu surutyössä, jota kävin hyväksyessäni vääjäämättömän totuuden. Ne olivat teknisesti päteviä, entiset Abba-laulajat lauloivat edelleen hyvin ja joukosta löytyi muutama todella hyväkin kappale, mutta ne osoittivat myös sen että kumpikin oli vain yksi neljäsosa yhtyeestä jonka nimi oli ollut Abba.
Jos Agnetha ja Frida olivat Abban sydän, niin vuodet Abban jälkeen muistuttivat siitä että Benny Andersson ja Björn Ulvaeus olivat yhtyeen aivot. Se että myös he jatkoivat musiikin tekemistä lohdutti Abban menetystä surevaa teinipoikaa enemmän, kuin Agnethan ja Fridan soololevyt.
Abban jälkeen Benny ja Björn kanavoivat popenergiansa ja -neroutensa musiikkiteatteriin. Abban jälkeisten vuosien abbamaisin levy oli vuonna 1984 julkaistu Chess-musikaalilevytys, joka oli joka tuotannoltaan ja laulumateriaaliltaan vähintään yhtä kunnianhimoinen ja luova kuin Abban levyt edellisten 10 vuoden aikana yhteensä. Itse pääsin katsomaan kyseistä musikaalia vasta, kun se sai ensi-iltansa Helsingin Svenska Teaternissa vuonna 2018, mutta vuoden 1984 soundtrack on ollut yksi rakkaimmista levyistäni. Myönteiset kokemukset Chess-musikaalista innostivat parivaljakkoa Andersson/Ulvaeus säveltämään musiikin myös kahteen muuhun musikaaliin, Kristina från Duvemåla (1995) ja Hjälp Sökes (2013)
Björnin ja etenkin Bennyn musiikkiaktiviteetit Abban jälkeen kertovat siitä, kuinka kahlitseva megasuositun yhtyeen toiminta oli heidän lahjoilleen. Musikaalin säveltämisen ohessa Anderssonin suuri unelma oli aina ollut kirjoittaa ja levyttää musiikkia, joka tekisi kunniaa perinteiselle ruotsalaiselle kansanmusiikille. Chess-musikaalin valmistuttua hän julkaisi ensimmäisen sooloalbumin otsikolla Klinga mina klockor, jonka tekoon Ulvaues osallistui sanoittajana. Levyllä Andersson valjasti ennakkoluulottoman musikaalisuutensa pelimannimusiikin käyttöön. Maestro ei uskonut levyn kaupalliseen menestykseen, joten sitä julkaistiin aluksi vain 12000 kappaleen painos. Lopulta levyä myytiin yli kymmenkertainen määrä, mikä innoitti Anderssonia julkaisemaan toisen albumin (November 1989) samalla reseptillä. Benny Anderssons orkester -nimisen kokoonpanon levyt 2000-luvulla jatkoivat samalla kansanmusiikin ja iskelmän synteesiä. Näiden lisäksi Andersson nautti musiikin tekemisestä julkaisemalla mm. kuoro- ja pianomusiikkia. Löytyypä Anderssonin sävellyksiä Ruotsin kirkon nykyisestä virsikirjastakin.
Varsinaista popmusiikkia Abban luova pari on julkaissut viime vuosikymmeninä vain vähän. Vuosina 1985 ja 87 B&B sävelsivät ja tuottivat kaksi albumia Glenmarkin sisarusyhtyeelle Gemini ja vuonna 1993 Andersson sävelsi ja tuotti Josefin Nilssonin ainoan sooloalbumin Shapes, jonka tekoon Ulvaeus osallistui sanoittajana.
Vuosituhannen vaihduttua ei kukaan muu enää puhunut Abban mahdollisesta paluusta, kuin huonosti taustatyönsä tehneet toimittajat, jotka eivät keksineet mitään muuta kysyttävää eläkeikää lähestyviltä artisteilta. Björn Ulvaeus ja Anni-Frid Lyngstad olivat siirtyneet syrjään musiikin tekemisestä jättäen Benny Anderssonin ainoaksi aktiivista esiintymistä jatkavaksi yhtyeen jäseneksi. Vuonna 2004 julkisuutta pitkään pakoillut Agnetha Fältskog teki yllättävän paluun parrasvaloihin julkaisemalla albumin My Colouring Book. Kokemus oli ilmeisesti positiivinen, sillä yhdeksän vuotta myöhemmin Fältskog teki jälleen uuden levynA, jota hän myös markkinoi aktiivisesti antamalla haastatteluja, matkustamalla ympäri Eurooppaa ja esiintymällä televisio-ohjelmissa. Fälstkog, joka aiemmin oli suhtautunut tiukan kielteisesti Abban paluuseen, käänsi takkinsa kertomalla toivovansa uutta yhteistyötä entisten yhtyetovereittensa kanssa.
Vihjeitä uusista tuulista antoivat myös lukuisat julkiset tilaisuudet joissa kaksi tai kolme Abban jäsentä esiintyi yhdessä yleisön ja lehdistön edessä. Ensimmäiseen yhteiseen valokuvaan (tosin erilleen toisistaan) Abba asettuiMamma Mia -elokuvan ensi-illassa vuonna 2008. Lopulta vuonna 2016 yhtyeen neljä jäsentä nousivat yhdessä lavalle Tukholman Mamma Mia the Party -tapahtuman avajaisissa. Vuosikymmenien puheet siitä, että Abba EI KOSKAAN palaa yhteen hillitsi kuitenkin spekulaatioita siitä, että yhtyeen kohtaaminen johtaisi uuden musiikin tekemiseen.
Palatkaamme siis vuoteen 2018, jolloin Abba ilmoitti äänittäneensä kaksi uutta kappaletta. 36 vuotta aikaisemmin sammunut kipinä syttyi uudelleen satojen tuhansien fanien silmissä, ja piinaava odotus alkoi. Alun perin kappaleet oli tarkoitus julkaista loppuvuodesta 2018, mutta erinäisistä syistä (joista tärkeimmät olivat virtuaalisen Abba-tapahtuman viivästyminen ja Covid 19 -kriisi) kappaleiden julkaisua lykättiin eteenpäin useaan otteeseen. Samanaikaisesti huhut siitä montako uutta kappaletta yhtye olisi äänittänyt vaihtelivat kahdesta viiteen. Rohkeimmat odottivat jopa kokonaista albumillista uutta Abba-musiikkia. Toisaalta osa faneista turhautui luvattujen kappaleiden lykkäämiseen ja arvelivat koko projektin kaatuneen omaan mahdottomuuteensa.
Viime torstaina julkaistua tiedotetta on tulkittu monella tavalla, eikä yhtye edustajineen ole suostunut kertomaan mitään muuta kuin että torstaina 2.9.2021 kaikki selviää. Viimeisimpien "luotettavista" lähteistä vuotaneiden tietojen mukaan tänään julkaistaisiin yksi tai kaksi uutta kappaletta, tiedot virtuaalisesta Abba Voyage -konserttitapahtumasta ja jouluun mennessä kauppoihin tulisi uusi kymmenen kappaleen albumi. Tämän huhun vahvistusta tai kumoamista saadaan odottaa torstai-iltaan kello 20:45, jolloin ABBA Voyage -tiedotustilaisuus alkaa.
Minun odotukseni ovat hyvin korkealla. Jos edellä kuvattu paljastus pitää paikkansa, ja epäilen vahvasti että se pitää, saamme enemmän kuin olisimme pari vuotta sitten uskaltaneet edes odottaa. Itse olisin tyytyväinen viiteenkin uuteen kappaleeseen. Vaikka uusia kappaleita olisi vain kaksi, niin sekin olisi täysin tyydyttävä lahja faneille yhtyeeltä, joka ei ennen vuotta 2018 ollut vihjannut sanallakaan siitä, että uutta musiikkia voisi olla tulossa.
Monet ovat huolissaan siitä, että odotukset ovat liian korkealla ja uusi Abba-musiikki tuottaa pettymyksen. Ymmärrän tämän huolen, mutta toisaalta pidän naurettavana sitä, että uusia kappaleita ylipäätään halutaan verrata Dancing Queenin tai The Winner Takes It All:in kaltaisiin Abba-klassikoihin. Aika on toinen ja yhtyeen jäsenet ovat iältään 71-76 vuotiaita; heiltä on turha odottaa samanlaista musiikkia kuin 25-30-vuotiailta muusikoilta 1970-luvulla.
Mitään syytä ei mielestäni ole kuitenkaan epäillä sitä, että Abban uusi musiikki olisi merkittävä pettymys. Abba-laivan kapteenit Benny Andersson ja Björn Ulvaeus ovat aina olleet hyvin laatutietoisia ja tarkkoja siitä, mitä päästävät julkisuteen. Tästä kertovat muun muassa monet bootleg-julkaisuilla levinneet virallisesti julkaisemattomat Abba-kappaleet, joita he eivät ole pitäneet julkaisun arvoisina mutta joiden hylkäämistä Abba-fanit pitävät käsittämättömänä. Eri tyylisuuntien sekamelskasta huolimatta Benny Anderssonin sävellykset ovat näihin päiviin saakka olleet korkealaatuisia, yllättäviä, kauniita, vaikuttavia ja viihdyttäviä, joten minä en epäile hetkeäkään etteikö uudet Abba.-kappaleet, oli niitä sitten kaksi tai kymmenen, jatkaisi samalla linjalla.
Tärkein luottamusta luova tekijä on se, että Abba ei ole missään vaiheessa luvannut liikoja. Ensimmäinen tiedote annettiin vuosi sen jälkeen, kun kappaleet I Still have faith in you ja Don't shut me down oli äänitetty. Jos nämä kappaleet eivät olisi täyttäneet yhtyeen korkeita laatuvaatimuksia, ne olisi hiljaa unohdettu eikä yleisölle olisi kerrottu niistä mitään. Sama koskee kaikkia muita mahdollisesti julkaistavia kappaleita. Rahapulaa Abban jäsenillä ei ole, joten heidän ei ole pakko julkaista kappaleita, jos he eivät sitä halua.
Joten mitä ikinä me saamme, sen ovat yhtyeen jäsenet itse rakentaneet, tutkineet, korjanneet, pohtineet, punninneet ja lopulta todenneet julkaisukelpoiseksi. Aivan kuten he tekivät huippuvuosinaan 1972-1982. Jotain hyvää on siis tulossa. Mitä ja kuinka paljon, se selviää huomenna.
Heti perään kolmas suuryhtye. Abba julkaisi urallaan vain kahdeksan albumia ennen jäämistään tauolle, jonka loppumista Abba-fanit odottavat kieli pitkällä. Vielä emme tiedä minkälaisia marraskuussa 2019 julkaistavaksi luvatut kappaleet ovat, mutta vuosien 1973-1982 laadukkaasta tuotannosta voi etsiä siihen viitteitä.
8. Abba (1975)
Yhtyeen kolmas albumi oli Abban läpimurto Britanniassa ja sen myötä muualla Euroopassa ja Australiassa. Minä en kuitenkaan ole saanut kunnon otetta tästä levystä. SOS ja Mamma Mia -hiteistä huolimatta levyllä on liikaa kauhtaa ja varsinkin albumin b-puoli olisi kaivannut lisää harkintaa ja parempia kappaleita.
7. Waterloo(1974)
Euroviisuvoiton huumassa julkaistu kakkosalbumi on tyyleiltään sekalaisin Abba-albumi. Glam-rock, pseudo-hevi, eurooppalainen schlager, amerikkalainen aor ja reggae tekevät Waterloosta hauskaa kuunneltavaa, mutta se on vielä kaukana Arrivalin ja sitä seuranneiden levyjen täydellisyydestä. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.
6. Voulez-vous(1979)
Iloisin ja bilehenkisin Abba-levy ei ole kestänyt aikaa aivan hyvin kuin yhtyeen parhaat albumit. Singlet Voulez-vous, Chiquitita, Angeleyes ja I have a dream eivät jaksa innostaa minua, mutta levyn tuntemattomammat kappaleet (esim. As good as new, Lovers ja The king has lost it's crown) nostavat levyn näinkin korkealle. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.
5.Ring ring(1973)
Vuonna 1973 julkaistun debyyttilevyn äänitysten aikaan neljän artistin ja kahden pariskunnan muodostamalla yhtyeellä ei ollut vielä edes nimeä. Manageri Stig Anderson kuitenkin uskoi suojattiensa taitoihin laulajina ja etenkin Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin taitoihin lauluntekijöinä ja tuottajina. Ring ring on ehdottoman positiivinen albumi täynnä tarttuvia melodioita, hienoja sovituksia ja neljän laulajan virheetöntä harmoniaa. Vaikka maailmanvalloitus ei ollut vielä alkanut, tältä levyltä löytyi paljon lupauksia tulevasta menestyksestä. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.
4. Arrival (1976)
Tällä levyllä kaikki onnistui. Kolme superduper-hittiä sekä seitsemän muuta erinomaista kappaletta pakattuna ikoniseen helikopterilevykanteen. Hittien Dancing queen ja Money money money ylisoitto on vienyt kirkkaimman hohdon tästä eittämättä erinomaisesta albumikokonaisuudesta. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.
3. The Album(1977) The Album oli askel kohti vakavampia aiheita ja kehittyneempää musiikki-ilmaisua. Se ei menestynyt aivan Arrivalin tapaan, mutta minun listallani se on hiukan parempi edeltäjäänsä. Lue levyn pitempi arvostelu täältä.
2.Super Trouper (1980)
Loppusuoran lähetessä Abba vakavoitui entisestään mistä esimerkkeinä kappaleet Winner takes it all,Happy new year ja Our last summer. Onneksi mukaan mahtui myös hauskanpitoa (à la Me and I) ja romantiikkaa (Super trouper). Super trouper on Abban tasaisin levy, minkä fanit palkitsivat, siitä tuli yhtyeen myydyin pitkäsoitto. Lue pitempi arvostelu täältä.
1. The Visitors(1981)
Abban päätoslevy jakoi yhtyeen faneja julkaisuvuonnaan ja jakaa yhä. Monille levy oli (ja on) liian vaikea ja vakava, ja aiempien levyjen ilo löytyi vain väkinäisessä muodossa. Minä kuulun siihen osaan Abba-faneja, joiden mielestä The Visitors on lopullinen osoitus Abban nerokkuudesta ja hieno päätepiste yhtyeen lyhykäiselle uralle. Se on ainoa Abba-albumi, jonka voin kuunnella alusta loppuun uudelleen ja uudelleen ilman kyllästymistä yhteenkään sen hienoista kappaleista. Abban tarinan viimeistelivät erinomaisesti vuonna 1982 julkaistut kaksi (toistaiseksi) viimeistä Abba-singleä The day before you came/Cassandra ja Under attack/You owe me one. Lue pitempi arvostelu täältä.
Kolme vuotta linjaansa etsinyt Abba löysi lopullisesti äänensä vuonna 1976, jolloin julkaistu albumi Arrival teki yhtyeestä lopullisesti 70-luvun suosituimman popilmiön. Levyn menestys ei ollut pelkästään kolmen massiivisen hitin varassa, vaan se oli täynnä tarttuvia popkappaleita. Vaikka albumi oli laskelmoidun laadukas alusta loppuun saakka, oli esiintymisen ilo ja musiikillinen monipuolisuus läsnä levyn kaikilla kymmenellä raidalla.
Vuonna 1973 ensimmäisen levynsä julkaisseen Abban
tavoite oli alusta asti mahdoton, nousta kylmästä ja kaukaisesta pohjoismaasta maailman
poptaivaalle brittiläisten ja amerikkalaisten artistien rinnalle ja kenties
jopa niiden yläpuolelle. Waterloon menestys Eurovision laulukilpailuissa ja sen
jälkeen levylistoilla mm. Britanniassa ja Yhdystalloissa oli hyvä alku, mutta
kun sitä seuranneet singlet So Long ja I do I do I do I do I do eivät
menestyneet vastaavasti, alettiin Abbaa pitää yhden hitin ihmeenä monien muiden
viisuvoittajien tapaan.
Tilanne muuttui radikaalisti vuosien 1975 ja 1976 vaihteessa, jolloin singlet
SOS, Mamma Mia ja Fernando nousivat kukin Britannian singlelistan top 10:een ja
kaksi jälkimmäistä aina listan kärkeen asti. Muuallakin Euroopassa Abba alkoi olla kaikkien huulilla, ja Australiassa yhtyeen suosio lähenteli 1960-luvun beatlemaniaa. Kun yhtyeen neljäs albumi julkaistiin
loppuvuodesta 1976 aiemmin naureskelun kohteena olleesta ruotsalaisyhtyeestä
oli tullut maailman suurin popilmiö. Täydellisenä alkusoittona uuden albumin julkaisulle oli single, jonka kantta koristi ensimmäisen kerran kahdella vastakkain asetetulla B-kirjaimella ja ®merkillä varustettu uusi Abba-logo.
Syyskuussa 1976 julkaistu Dancing queen oli ja on edelleen SE kappale, josta Abba parhaiten muistetaan ja joka monien menestyskappaleiden joukossa menestyi kaikkein parhaiten. Britannian singlelistan kärkipaikka oli selviö, ja vuoden 1977 alkupuolella se nousi listaykköseksi myös Yhdysvalloissa, mikä oli koko yhtyeen uran ajan vaikea markkina ruotsalaisnelikolle. Dancing queen -singlen huikean menestyksen maksimoimiseksi olisi voinut olettaa, että kappale olisi sijoitettu pari kuukautta myöhemmin ilmestynen Arrival-levyn aloituskappaleeksi. Menestyksen makuun päässeet Benny Andersson ja Björn Ulvaeus pitivät kuitenkin pään kylmänä, ja asettivat tälle kunniapaikalle tarinan koululaistytön rakastumisesta opettajaansa (laulu sijoitettin osuvasti myös Mamma Mia! Here we go again -elokuvan alkuun).
Abban pyrki tietoisesti välttämään albumeitä, jotka rakentuisivat yksinomaan hittien varaan. Arrivalilla ja sitä seuranneilla albumeilla riitti tarttuvia kappaleita ja laadukasta tuotantoa koko 12 tuumaisen vinyylilevyn jokaiselle raidalle
Uusi albumi ja sitä ennen jukaistu Fernando-single muuttivat yhtyeen
dynamiikkaa merkittävästi. Agnetha Fältskog oli ollut yhtyeen menestynein
sooloartisti, ja hänen laulamiensa kapplaiden määrä aiemmilla Abba-levyillä oli
selkeästi isompi kuin vaatimattomammin soolourallaan menestyneellä Anni-Frid
Lyngstadilla. Fernando oli Fridan ensimmäinen sooloesitys kansainvälisellä
menestyssinglellä ja hän lauloi sooloa myös hiteillä Money money money jaKnowing me knowing you. Arrival-albumilla Agnethan oli
tyytyminen albumiraitoihin.
Ei Agnethan laulamissa kappaleissa mitään vikaa ollut. Jos When I kissed the
teacher olisi julkaistu albumin neljäntenä singlenä, olisi menestys ollut
taattu. Toinen vaikuttava Agnetha Fältskog -tulkinta on kappaleessa My love my
life, joka sijoitettiin taitavasti Mamma mia -elokuvan kakkososan koskettavaan
kastekohtaukseen. Hieman raikkaammin tuotettuna tässäkin kappaleessa olisi
ollut aineista singlehitiksi.
Vaikka Arrival oli selkeästi Anni-Frid Lyngstadin läpimurto yhtyeen
tasaveroisena laulusolistina yhtyetoverinsa kanssa, oli yhtyeen soundi
parhaimmillaan heidän laulaessa yhdessä (Björnin ja Bennyn osa Abban
lauluharmonioissa oli huomaamattomampi mutta silti merkittävä). Dancing
queenin ohella levyn huippuhetkiä on Money money money -singlen b-puolelle
piilotettu pop-helmi That’s me. Tämä harvoin kuultu albumiraita on yksi omista
Abba-suosikeistani, ja se julkaistiinkin singlenä Japanissa.
Arrivali oli täydellinen pop-albumi ja Abban uran kulminaatiopiste.
Se on viihdyttävä ja musikaalisesti kunnianhimoinen kokonaisuus alusta loppuun
saakka, eikä yhtye turvautunut sen missään vaiheessa helppoihin
ratkaisuihin. Edellämainittujen hitten ja hittipotentiaalia sisältäneiden
albumiraitojen lisäksi yhtye muisteli hieman glam-rock-menneisyyttään (Tiger),
antoi kunniaa juurilleen (levyn päättävä Arrival-instrumentaali oli kuin jatkoa
Bennyn keikoilla soittamalle Vanhalle virrelle Taalainmaan karjamajoilta) ja
päästi ääneen myös yhä enemmän taustalle siirtyneen Björn Ulvaeusin (Why did ithave to be me oli yllättävä mutta onnistunut valinta Mamma Mia elokuvan jatko-osaan).
Korkea laatu ulottui myös levyn kanteen. Abban uuden logon suunnitellut Rune Söderqvist vastasi albmin ikonisesta helikopterikannesta, joka myös visuaalisesti teki Abbasta osan kansainvälistä popeliittiä. Vuodesta 1976 eteenpäin Söderqvist huolehti levykansien lisäksi yhtyeen visuaalisesta ilmeestä myös kiertueilla. Vuonna 1976 Abba oli menestyksensä huipulla. Jos jotain alamäkeä Arrivalin jälkeen oli havaittavissa, se
oli hyvin, hyvin loivaa. Kuten aiemmista Abba-arvioistani voit lukea, yhtye
lopetti yhteisen uransa ennen sitä kovasti odotettua epäonnistumista.
