Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eurythmics. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eurythmics. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. joulukuuta 2017

252. Eurythmics: Touch (1983)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Ensimmäisillä levyillään tekno-soul-imagon omaksunut Eurythmics alkoi kolmannella levyllä lähestyä varovasti mainstream-popmusiikkia. Edellisten levyjen tapaan halvalla ja kotikutoisissa puitteissa tehty albumi yhdisteli taitavasti syntetisaattori- ja rumpukonesoundeihin jousia ja kitaraa tehden yhtyeen musiikista helpommin lähestyttävää myös perinteisemmälle popyleisölle. Levyn menestyksen tärkein tekijä olivat kuitenkin levyn tarttuvat pophitit. 

Menestys yllätti alkuvuodesta 1983 Annie Lennoxin ja Dave Stewartin muodostaman Eurythmics-yhtyeen. Yhtye oli ensimmäisillä levyillään yhdistänyt perinteisesti miehisen electro-teknomusiikin ja Lennoxin suolahtavan lauluäänen, mutta vastaanottavaista yleisöä ei tuntunut löytyvän. Sitten single Sweet dreams are made of these tunkeutui genrerajojen yli radioaalloille ja myyntilistojen kärkeen tehden yhtyeestä kertaheitolla ykkösyhtyeen sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa.

Annie ja Dave aloittivat kolmannen levynsä äänitykset heti kun yllätyskysynnän kovin piikki oli ohitettu. Uuden albumin ensimmäinen single julkaistiin vain viisi kuukautta Sweet dreamsin jälkeen. Kappaleen syntikkatausta oli tuttua Eurythmicsiä, mutta Lennox pyrki laulusuorituksellaan selvästi edellistä hittiä lämpimämpään ja aistikkaampaan tulkintaan.
Jo tässä vaiheessa Eurythmicsin historiaa musiikkivideot olivat äärimmäisen tärkeä työkalu kappaleiden menestyksessä. Who's that girl -kappaletta on vaikea kuunnella näkemättä mielessä tarinaltaan vahvaa videota, jossa Lennox esittää sekä hylättyä laulajatähteä sekä miespuolista ihailijaa (hänen androgyyni imagonsa oli tuttu jo yhtyeen aiemmilta musiikkivideoilta). Petollisena renttumiehenä esiintyy tietenkin Stewart, jonka vierellä kulkevat vuorollaan mm. kaikki Banananaraman neljä jäsentä näiden joukossa hänen tuleva vaimonsa Siobhan Fahey ja Faheyn yhtyeessä myöhemmin korvaava Jacquie O' Sullivan. Kappaleessa Stewartin ääni sulautuu kertosäkeessä saumattomasti Lennoxin ääneen.

Vaikka Lennox ja Stewart saivat ensimmäistä kertaa äänittää albuminsa ilman pankkilainaa, joutuivat he edelleen tekemään albuminsa keskeneräisessä kotistudiossaan. Kappaletta Here comes the rain again -säestävä jousisektio joutui äänittämään oman osuutensa studion porraskäytävässä. Sovituksesta vastasi Michael Kamen, joka myöhemmin tuli kuuluisaksi elokuvamusiikeistaan.
Minun korvaani Here comes the rain again on kuulostanut aina siltä, kuin Sweet dreams -kappaleeseen olisi tehty uusi sovitus ja sanat. Vaikka nämä kappaleet kuulostavatkin joskus jopa häiritsevän samanlaisilta, on "uusi versio" taitavasti rakennettu silta yhtyeen alkuvuosien teknon ja tulevina vuosina tutuksi tulleen tavalliselle popyleisölle helpomman poptyylin välillä. 

Albumin kolme singleraitaa (edellämainittujen välillä julkaistiin kalypso-sävytteinen Right by your side) olivat Touch-albumin radioystävällisintä osastoa. Levyn muut kappaleet olivat yhtyeen aiemman tuotannon tapaan muutamalle toistuvalle idealle perustuvia pop-tekno-teoksia, jotka jäivät yhtyeen hittien varjoon. Kekseliäät sovitusideat ja erinomaiset sanoitukset tekivät niistä kuitenkin tutustumisen arvoisia kappaleita.

Hyvänä esimerkkinä tästä oli kappale Cool blue, jossa nainen toisaalta pyrkii pois kylmän miehen vaikutuspiiristä mutta takertuukin tähän entistä tiukemmin. Kappaleen nerokas "How could she fall for a boy like that" väliosa oli kuin esimakua neljä vuotta myöhemmin julkaistavan Savage albumin teemoista.
Oma henkilökohtainen suosikkini on kappale No fear, no hate, no pain (no broken hearts), jossa Michael Kamenin vangitseva jousisovitus ja harkiten valitut ääniefektit tekivät sävellykseltään varsin monotonisesta kappaleesta unohdetun mestariteoksen.
Touch menestyi kaikkialla nousten USA:ssa albumilistalla top kymmeneen ja Britanniassa listan ykköseksi asti. Singlehitit valloittivat radiokanavat ja MTV:n soittolistat. Menestys antoi selvän viestin Annie Lennoxille ja Dave Stewartille siitä, että heidän valitsemansa tie lähemmäs mainstream-yleisöä oli oikea. Vain puolitoista vuotta myöhemmin ilmestyneellä Be yourself tonight albumilla parivaljakko hylkäsi elektro-teknon ja vakiinnutti asemansa kaupallisen soul-popin ykkösyhtyeenä ympäri maailmaa.

Lue myös:

keskiviikko 8. elokuuta 2012

119. Eurythmics: Savage (1987)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Eurythmicsin kuudes albumi yllätti monet yhtyeen fanit. Revenge ja Be yourself tonight -albumit olivat suoraviivaisia hittialbumeja, mutta uusi levy oli tyyliltään kokeileva ja provosoivakin. Moni karsasti levyn sähköisiä soundeja ja riisuttua ilmaisua. Levyltä nousi kuitenkin listoille yksi hitti ylitse muiden, ja albumin rinnalle tehty videoalbumi vähensi kynnystä tutustua levyn muihin kappaleisiin. Minunkin alun perin vieroksuma Savage on nykyisin kunniapaikalla Eurythmics-kokoelmassani.

Suurena Eurythmics-fanina odotin vuonna 1987 tietoja uudesta Eurythmics-albumista. Levyn ensimmäinen single Beethoven esitettiin televisiossa ennen levyn julkaisua. Olin jo sisareni kanssa lähtövalmiina levykauppaan, kunnes tuo kappale pysäytti meidät. Missä oli Be yourself tonight ja Revenge -albumeilta tutut tarttuvat sävelet ja rikkaat sovitukset? Kuulimme levyn jo ostaneelta ystävältämme, ettei levy muutenkaan ollut sitä Eurythmicsiä johon olimme tottuneet. Levy jäi ostamatta.

Palasin albumiin monta vuotta myöhemmin ostettuani alennusmyynnistä albumiin tehdyn videokokoelman. Albumin musiikkivideot kertoivat tarinan arkeen kyllästyneestä kotiäidistä, joka jättää kodin taakseen etsiäkseen uutta elämää. Levyn lauluille tuli merkitys ja viitekehys. Osa kappaleista meni edelleen yli hilseen, mutta albumilta alkoi nousta helmiä ja hienoja tulkintoja, joita en aiemmin ollut noteerannut. Jopa levyn aloittava, aiemmin inhoamani Beethoven sai uuden merkityksen.
Levy oli vaikea pala myös monelle muulle yhtyeen fanille, eikä se menestynyt aivan edeltäjiensä tapaan. Hitiksi levyltä nousi vain yksi kappale, hylätyn naisen vuodatus kylmäksi muuttuneelle miehelleen. Puhuttelevalla videolla varustettu kappale on Eurythmicsin uran ehdottomia huippuja, joka toimi myös akustisesti Annie Lennoxin unplugged -konsertissa vuonna 1992.
Single-kappaleiden valinta teemalliselta levyltä on vaikea, eikä Savage-albumin kohdalla tässä onnistuttu kovin hyvin. Beethovenin ja You have placed a chill in my heart -kappaleiden lisäksi julkaistiin singleinä aggressiivinen I need a man ja laimea Shame, kumpikin mielestäni Eurythmicsin singletuotannon huonointa sakkaa. Savage-levyltä löytyy kuitenkin monta hienoa ja hauskaakin kappaletta, joita ei julkaistu singleinä lainkaan. Albumia varten tehdyn videokoosteen ansiosta näille kappaleille tehtiin hauskat musiikkivideot, jotka antavat lauluille taustaa ja liittävät ne albumin läpi kulkevaan punaiseen lankaan. Yksi suosikeistani on tuntemattomaksi jäänyt Eurythmics-raita Do you want to break up.
Kappaleen Wide eyed girl musiikkivideo kertoo yhden perheen tarinan muutamassa minuutissa. Tämän videon ohjauksesta vastasi muiden edellä esiteltyjen videoiden tapaan Sophie Müller, joka 1980-1990-lukujen vaihteessa oli yksi kysytyimpiä musiikkivideoiden tekijöitä.
Kokonaisuutena varsin viileän albumin päättää Brand new day, jossa Annie Lennox pääsee näyttämään lämpimämpää puoltaan. Kappaleen ensimmäinen puolisko koostuu ainoastaan Annie Lennoxin äänestä, jossa on tulkintavoimaa enemmän kuin monessa lauluyhtyeessä yhteensä.
Annie Lennox ja Dave Stewart palasivat tutummille ja turvallisimmille laduille seuraavalla albumilla We too are one. Eurythmicsin tarina alkoi kuitenkin olla loppusuoralla ja tämän levyn jälkeen Lennox ja Stewart lähtivät soolouralle.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

67. Eurythmics: We too are one (1989)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Alun perin kahden rakastavaisen yhteisprojektina syntynyt Eurythmics oli kriisissä 1980-luvun loppupuolella. Annie Lennoxin ja Dave Stewartin parisuhde oli hajonnut, ja kumpikin oli mennyt tahoillaan naimisiin. Maailmanmenestys oli vienyt veronsa, ja pari tuli huonosti toimeen keskenään. Tässä mielessä onkin ihmeellistä, että yhtyeen viimeinen levy ennen 1990-luvun lopun comebackia on näinkin erinomainen. Kriisiä ei yritellä peitellä, vaan se tuodaan avoimesti levyn teksteissä julki. Tästä rehellisyydestä syntyi yksi yhtyeen parhaista albumeista.

Odotukseni Eurythmicsin uutta albumia kohtaan olivat varaukselliset. Pari vuotta aiemmin ilmestynyt Savage meni minulta yli hilseen ja oli pettymys hittipitoisten Be yourself tonight ja Revenge -albumien jälkeen. We too are one palautti kuitenkin uskoni Dave Stewartin ja Annie Lennoxin yhteistyöhön hienolla musiikillaan.

Tämä oli paradoksaalista sen vuoksi, että albumin teon ja julkaisun aikaan yhtye oli hajoamispisteessä. Annie Lennox toteaa itse levyn remasteroidun version kansilehdessä, että hänellä ja Davella oli vaikeuksia olla samassa huoneessa yhtä aikaa ja "meidän olisi pitänyt muuttaa täysin toiselle puolelle maapalloa kauas toisistamme". Aiemmin Stewart oli toiminut yksin yhtyeen levyjen tuottajana, mutta nyt mukaan tuotiin toiseksi tuottajaksi Jimmy Iovine toimimaan "tuomarina" kahden riitelevän muusikon välillä ja katsomaan, että levy ylipäätään saatiin tehdyksi riidoista huolimatta.

Yhtyeen jäsenten riitoja ei levyllä peitelty. Levyn hienoin kappale Don't ask me why toteaa synkästi:

En rakasta sinua enää,
tuskin koskaan rakastin.
Jos sinulla oli mitään tunteita minua kohtaan,
onnistuit ne hyvin peittämään.

Kappaleen musiikkivideon viileän tunnelman voi kuvitella vallinneen myös levytysstudiosta. Tämä ei kuitenkaan estänyt kappaleesta tulemaan suurta hittiä ja soimasta MTV:ssä muutaman tunnin välein syksyllä 1989.

Astetta suorasukaisempi, jos mahdollista, kuvaus Lennoxin ja Stewartin välisistä suhteista löytyy kappaleesta You hurt me (and I hate you).

Eurythmicsin jäsenten ongelmalliset välit eivät onneksi estäneet hyvän levyn tekoa. Lauluntekijäparivaljakon Lennox/Stewart sävelkynä oli edelleen terävä, ja kokeellisen Savage-levyn jälkeen satsattiin jälleen yksityiskohtia viliseviin sovituksiin ja viivotintarkkaan tuotantoon. Tuottaja Jimmy Iovinen rooli Stewartin aisaparina oli varmasti enemmän kuin pelkästään taistelevien Virtasten pitäminen erillä toisistaan.

Eikä levyn kappalevalikoimakaan pelkkää riitelyä ole. Huumoria viljellään erityisesti kappaleessa King and Queen of America ja sen musiikkideossa, jotka ivailevat rajusti Amerikkalaisen elämäntavan kustannuksella. Asiaa sivuttiin jo Savage-levyllä, mutta nyt ironian tykit osuivat suoraan maaliin.

Monien Eurythmics-albumien tapaan We too are one on hieman epätasainen sisältäen muutaman selkeän täyteraidan. Esimerkiksi levyn ensimmäinen singlekappale Revival on videotaan myöten tekopirteä ja veretön humppa ja How long keskeneräiseksi jäänyt tanssikappale. Levyn päättää kuitenkin tunnelmallinen ja melodialtaan yksinkertainen When the day goes down, joka toimi kauniina päätöksenä yhtyeen konserteissa.

Levyä seurannut maailmankiertue osoitti, että aivan karrelle ei Lennoxin ja Stewartin suhde ollut palanut. Kiertueen jälkeen kuitenkin Lennox ja Stewart lähtivät omille teilleen. Yhteen he palasivat vasta kymmenen vuotta myöhemmin, jolloin heidän Peace-albuminsa ja sitä seurannut kiertue palautti ainakin hetkiseksi yhtyeen menestyksen. Peace-albumissa ei kuitenkaan ollut 1980-luvun Eurythmics-energiaa eikä yhteistyö tämän levyn jälkeen enää jatkunut.

torstai 10. marraskuuta 2011

26. Eurythmics: Be yourself tonight (1985)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Annie Lennoxin ja Dave Stewartin Eurythmics-yhtye tuli tunnetuksi kappaleesta Sweet dreams are made of these, ja yhtyeen ensimmäiset kolme levyä noudattivat tämän kappaleen tunnetuksi tekemää kokeellista, electro-pop-tyyliä. Neljännellä albumillaan yhtye muutti tyyliään lähemmäksi mainstream-poppia ja soulia. Levy oli suuri menestys ja sisälsi yhtyeen uran suurimmat hitit.

Niinkuin monen muunkin artistin kohdalla, myös Eurythmicsiin tutustuin sisareni Annan ansiosta. Kielikurssiltaan tullut sisko oli kuullut Englannissa kappaleen There must be an angel, ja rahavaramme yhdistäen ostimme levyn Be yourself tonight. Vuosien varrella kyllästyin tähän hittikappaleeseen ja huomasin, että tämä levy on täynnä vetäviä kappaleita, joita lähes jokaisesta olisi voitu tehdä hittisingle.

Eurythmicsin aiempien levyjen soundimaailma koostui lähinnä syntetisaattorista ja sähkökitarasta. Be yourself tonight muutti suuntaa merkittävästi, Dave Stewartin sähkökitara sai enemmän tilaa, syntikka sai väistyä oikeiden rumpujen, basson ja puhallinsektion tieltä. Taustakuoron ja laulusolisti Annie Lennoxin sielukas lauluääni antoi levylle vahvan soulvivahteen. Uusi tyyli iski kasvoille heti levyn aloituskappaleesta Would I lie to you alkaen.
1980-luvun puolivälin aikoihin Eurythmics alkoi myös satsata entistä enemmän musiikkivideoihinsa. Erityisen hieno video on mielestäni kappaleella It's allright, joka myös kappaleena on albumin kärkeä. Kilpailu tässä suhteessa on kova, sillä huonoja kappaleita albumilla ei olekaan. Kappaleen videossa yhdistyvä hienosti lievästi surrealistinen animaatio, päähenkilöiden Annien ja Daven esiintyminen sekä selkeä tarina.
Lennox/Stewart-parivaljakon lisäksi Be yourself tonight -albumilla esiintyy monta vierailevaa tähteä. Elvis Costello ja Aretha Franklin duetoivat Lennoxin kanssa kappaleissa Adrian ja Sister's are doing it for themselves, ja superhitin There must be an angel huuliharppusoolot soittaa Stevie Wonder.

Vierailevat artistit jäävät kuitenkin kakkoseksi Annie Lennoxille joka viimeistään nyt osoittaa monipuoliset tulkintataitonsa repäisevästä soulista lempeään rakkauslauluun.

Hittikappaleiden varjoon jää monta kappaletta, joissa myös olisi ollut ainesta suursuosioon. Tässä lopuksi kaksi sellaista. Vanhaa, synteettisempää Eurythmics-tyyliä edustaa kappale Conditioned soul.

Levyn päättävä kappale on oma lukunsa. Nimihirviön (Better to have lost in love than never to have loved at all) ei kannata antaa pelottaa, kappale on levy hienoin kokonaisuus, joka alkaa dramaattisella introlla ja katkeralla perussäkeistöllä. Kertosäe puolestaan on lempeä, lähes kehtolaulumainen. Kappale päättyy yhtä uhkaavasti kuin alkaakin ja sen perusriffi sulautuu lopuksi Sweet dreams -kappaleesta tuttuun syntikkariffiin. Kerta kaikkiaan upea kappale, joka olisi ehdottomasti julkaistu singlenä, jos minulta olisi kysytty.

maanantai 3. lokakuuta 2011

6. Annie Lennox: Diva (1992)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Annie Lennoxin ensimmäinen soololevy häivytti heti epäilyt siitä, että Eurythmics-levyjen musiikki oli Dave Stewartin käsialaa ja että Lennox vastasi ainoastaan laulusta ja teksteistä. Divan suuri menestys ja vastaavasti Stewartin soololevyjen epäonnistuminen antoi päinvastoin kuvan, että Lennox oli yhtyeen luova ja vetävä voima.

Annie Lennoxin soololevy Diva ilmestyi Music Televisionin kulta-aikana, eikä kanavan katsoja voinut välttyä värikkään laulajan huomiota herättäviltä videoilta. Myös minä innostuin, ja Diva on ilmestymisensä jälkeen kuulunut jatkuvasti rakkaimpiin poplevyihini. Diivamaisen kylmästä kannestaan huolimatta levyn musiikki on lämmintä ja tunteellista, ja mahtuu mukaan muutama vauhdikkaampikin kappale.

Lennox tuntui jatkavan suoraan siitä, mihin Eurythmics oli We too are one -albumillaan jäänyt. Levyn aloittava Why on sävyltään itsetutkisteleva, ja samalla linjalla ovat monet levyn rauhallisemmista kappaleista. Ilman Dave Stewartin kitaraa ja tuotantoa levyn sointi on Eurythmicsin levyjä sähköisempi ja synteettisempi, mutta samalla Lennoxin sävykäs lauluääni saa tilaa. Diva todistaa myös vastaansanomattomasti, että Annie Lennox on todella taitava ja monipuolinen lauluntekijä.
Vaikka levyn tunnelma on pääasiassa rauhallinen, hienojen laulujen joukosta erottuu jäntevä Walking on broken glass, jota on maustettu mukavasti pianon ja jousikvartetin vuoropuhelulla. Eurythmicsin tapaan Lennox on myös satsannut laulujensa videoihin. Walking on broken glass videoineen on tasapainoinen ja viihdyttävä kokonaispaketti.

Hitaista kappaleista tunnetuin on levyn ensisingle Why. Esittelen tässä kuitenkin levyn päättävän The Gift -kappaleen, jonka video on kuvattu Venetsiassa. Kappale (ja myös video) tuo esiin Lennoxin herkän puolen, joka on usein jäänyt hänen räväkän ja kylmän imagonsa varjoon.
Diva on siitä harvinainen albumi, että yhtä kappaletta lukuunottamatta sen jokaisesta laulusta tehtiin video. Videoiden ohjaaja on Sophie Müller joka vastasi myös monista Eurythmicsin uraauurtavista videoista.

Divan hervottovin kappele (ja niinikään hauskin video) on Little bird. Toista lastaan odottava laulaja tyytyy kertojan rooliin ja antaa pääroolin parillekymmenelle imitoijalle, jotka kukin esittävät yhtä Lennoxin lukuisista videohahmoista.
Videosta on iloa erityisesti niille, jotka tuntevat Lennoxin ja Eurythmicsin aiempaa videotuotantoa. Muille lopputulos näyttää lähinnä kaoottiselta. Mutta kappale on hyvä ja kestää kuuntelua myös ilman videota.

Lennox on jatkanut soolouraa menestyksekkäästi Divan jälkeenkin. Eurythmics teki pikaisen paluun ja teki uuden levyn vuonna 1999, mutta yhtye ei tavoittanut 80-luvun taikaa, ja Lennox ja Stewart jatkoivat omia uriaan tämän jälkeen.