Näytetään tekstit, joissa on tunniste Single. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Single. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. syyskuuta 2021

274. Abba: I still have faith in you/Don't shut me down (2021)

Kuuntele kappaleet Spotifyssa.

Abba julkaisi 2. syyskuuta 2021 kaksi uutta singlekappaletta ennakkomaistiaisina yhdeksänneltä albumiltaan Voyage, joka julkaistaan marraskuussa, lähes tarkalleen 40 vuotta The Visitors -albumin jälkeen. Mielenkiinto näitä uusia kappaleita kohtaan on ollut valtava, ja niihin on liittynyt niin ylimaallisia odotuksia kuin pelkoakin Abban perinnön turmelemisesta. Minä olen kahden päivän aikana kuunnellut kumpaakin kappaletta yli kymmenen kertaa, enkä vieläkään ole niihin kyllästynyt.

Abban musiikin ainutlaatuisuus on koostunut useasta osa-alueesta. Tärkeimpänä on minulle aina ollut Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin pistämätön melodiantaju ja kyky tehdä tarttuvia melodioita, joiden pienet koukut erottavat ne peruspopmusiikista. Sovittajina Ulvaeus ja etenkin Andersson menevät harvoin sieltä, missä aita on matalin, ja lopputuloksena on ollut yllättäviä sävellajin vaihteluita ja taustamelodioita, joista saisi kokonaan uusia kappaleita. Näin Abba-herrat ovat joskus myös tehneet. 

Abba-soundin kulmakivenä ovat aina olleet Anni-Frid Lyngstadin ja Agnetha Fältskogin sekä yhdessä että erikseen hienosti soivat äänet. Studiossa yhtyeellä on ollut tavoitteena täydellinen lopputulos, äänitys johon kaikki ovat tyytyväisiä. Tämä korkea vaatimustaso yhdistää Abban kaikkia kahdeksaa albumia ja suurinta osaa niistä tasan sadasta kappaleesta, jotka Abba julkaisi 1900-luvun puolella. Nyt näitä kappaleita on saatu kaksi lisää, ja vuoden 2021 lopussa Abba-kappaleiden lukumäärä nousee 110:een.

Uusista kappaleista ensimmäinen oli ensi kuulemalta pelottavan etäällä perinteisesta Abba-musiikista. Hivelevän kaunis, pääasiassa Anderssonin säveltämä melodia muistutti enemmän Anderssonin myöhempää tuotantoa kuin Abbaa. Kappale toi mieleeni etenkin vuonna 2013 Tukholmassa ensi-iltansa saaneen pienmusikaalin Hjälp Sökes. Uusien kappaleiden videoesittelyssä (kohdasta 0:30 eteenpäin) kuultava yksinkertainen pianoversio tuntui sopivan kappaleelle paljon paremmin, kuin syntetisaattorille, rummuille, laulajille ja jousille sovitettu popversio. Kappaleen puolivälin paikkeilla alkava kertosäe tuntui päälleliimatulta, ja sen tilalle olisin toivonut jotain paremmin mietittyä ja yllättävämpää sävelkulkua. Sooloa laulavan Lyngstadin äänessä oli sopivasti iän tuomaa karheutta ja hänen ja Fältskogin äänet soivat yhteen yhtä hyvin kuin aina ennenkin.

Mutta kuten parhaat äänilevyt yleensäkin, I still have faith in you kasvoi joka kuuntelukerralla ja paljasti kuuntelijalleen uusia nyansseja kerrasta toiseen. Abban jälkeisinä vuosikymmeniä Andersson on kehittynyt sovittajana ja tuottajana ja tämä kuuluu myös uusissa kappaleissa. I still have faith in you palkitsee kärsivällisen ja tarkkaavaisen kuuntelijan hienonhienoilla yksityiskohdilla, ja ainakin minä opin arvostamaan myös kappaleen poptulkintaa. Pidän kuitenkin edelleen enemmän pianoversiosta, joten jos Andersson joskus julkaisee jatko-osan Piano-albumilleen, toivon että tämä kappale löytyy sieltä.

Jos kappaleista ensimmäinen haastaa "vanhaa kunnon Abbaa" ikävöivän fanin viipyilevällä melodiakerronnallaan , on Don't shut me down häpeämätön paluu yhtyeen kulta-aikoihin. Välittömästi tunnistettava Agnetha Fältskogin tulkintavoimainen ääni tutustuttaa kappaleen aloittavassa introssa laulun melodiaan, ennen kuin Dancing Queenista varastettu pianoglissando käynnistää tutun poljennon. Kappaletta ensi kertaa kuunnellessani huomioni varasti mielenkiintoinen bassokuvio, joka vie joka toisessa tahdissa aivan eri suuntaan kuin kuuntelija olettaa. On surullista, että Abban vakiobasisti Rutger Gunnarsson ei elänyt tarpeeksi pitkään ollakseen osa tätä kiehtovaa sovitusta. Kappaleen levytys on  muutenkin täynnä Abban perinteisiä tuntomerkkejä. Kuulija vakuuttuu viimeistään kertosäkeessä, jossa laulajien äänet yhdistyvät samalla tavalla kuin 40 vuotta aikaisemmin. Vaikka laulu avautuu paljon I still have faith in you -kappaletta paremmin, myös se paljastaa uusia tasoja jokaisella kuuntelukerralla ja on parhaiden Abba-perinteiden mukaisestit täynnä kiehtovia yksityiskohtia.

Myös kappaleen teksti on nostalginen heitto vanhoihin aikoihin. Monet Abban loistovuosien kappaleet kertoivat parisuhteen päättymisestä ja vanhan oven sulkemisesta selän takana. 40 vuotta myöhemmin laulun kertoja kolkuttaa tämän oven takana toivoen, että vanhat virheet olisi unohdettu ja entinen kumppani antaisi uuden mahdollisuuden. Tämän voi ajatella viittaavan niin entisten avioparien kuin kahdesta entisestä avioparista koostuvan yhtyeen suhteisiin. Voisimmeko me palata takaisin, voisiko se onnistua?

Yli 40 vuoden Abba-fanin kokemuksella voin vastata tähän kysymykseen varauksettoman myönteisesti. Abba palasi yhteen juuri oikeaan aikaan, silloin kuin he itse sitä halusivat eikä silloin kuin paluuta vaati maailma heidän ympärillään. Fältskog, Andersson, Ulvaeus ja Lyngstad tekivät sen omilla ehdoillaan. Paluun alkuaskeleet tehtiin tiukasti salassa, Abba kokoontui studioon sillä ajatuksella, että tehdyistä äänityksistä kerrotaan julkisesti vasta sitten kun on sen aika ja kappaleet julkaistaan vain jos yhtyeen jäsenet ovat niihin täysin tyytyväisiä. Kahden onnistuneen kappaleen äänitys johti kokonaisen albumin äänitykseen, ja tästäkin kerrottiin vasta kun levy oli täysin valmis. Yhtye itse määräsi tahdin, eikä vastannut median ja yleisön uteluihin ennenkuin kaikki oli lyöty lukkoon.

Kuluneiden kahden vuorokauden aikana olen kuunnellut näitä kahta uutta kappaletta lähes tauotta. Niinä aikoina, kun olen lepuuttanut korviani ovat I still have faith in you ja Don't shut me down ovat jääneet soimaan mieleeni. Harva popkappale kestää näin tiivistä ja toistuvaa kuuntelua ilman kyllästymistä, mutta toistaiseksi en ole saanut näistä kahdesta kappaleesta tarpeekseni.

Abba-kappaleiden listassa ne eivät ehkä ole kärjessä, eivät välttämättä edes top 10:ssä, mutta uusina kappaleina ne täyttivät minun odotukseni moninkertaisesti. Ajatus, siitä, että kahden kuukauden päästä julkaistaan kahdeksan kappaletta lisää, on jotain mistä uskalsin viikko sitten vain arasti unelmoida. 

Lue myös: 

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , ,

tiistai 19. elokuuta 2014

208. Edith Piaf: Hymne à l'amour/La p'tit Marie (savikiekko 1950)

Kun tehdään listaa maailman parhaimmista rakkauslauluista, niin tämä kappale on ehdottomasti listalla mukana, ellei peräti sen kärkisijoilla. Hymne à l'amour on Edith Piafin tunnetuimpia lauluja sen hienon melodian, koskettavan sanoituksen ja Piafin järisyttävän tulkinnan vuoksi. Kappaleen legendaarisuutta lisää sen taustalla oleva surullinen ja ristiriitainen rakkaustarina.

Ensimmäinen musitikuvani Pariisin varpusesta Edith Piafista sijoittuu mummolaani, jonka levyhyllyssä oli Piafin kokoelmalevy. Levyltä löytyi myös Hymni rakkaudelle, jonka mahtipontinen sovitus, Piafin dramaattinen ääni ja vaikuttava loppuhuipennus jäivät pienen lapsen mieleen, vaikka en laulun sanoista (enkä sen puoleen rakkaudestakaan) ymmärtänyt vielä mitään.
Taivas sininen alas pudotkoon,
maa allani hajotkoon.
Ei sillä merkitystä, jos rakastat minua 
en maailmasta piittaa lain.
Niin kauan kuin rakkaus täyttää aamuni,
niin kauan kuin saan levätä sylissäsi,
eivät maailman murheet haittaa, 
koska sinä, rakkaani, minua rakastat.

Vuonna 1915 syntynyt laulaja (oikealta nimeltään Edith Giovanna Gassion) levytti ensimmäiset laulunsa 1930-luvulla, mutta suuren yleisön suosion hän ansaitsi Saksan miehityksen aikana ja sen jälkeen tuoden toivoa ja kaivattua viihdettä sodan runteleman maan asukkaille. Kulissien takana hän myös auttoi vastarintaliikettä esiintymällä sotavankileireillä. Konserteista otettujen valokuvien avulla vangeille tehtiin väärennettyjä henkilöpapereita, joiden turvin vastarintaliike pystyi salakuljettamaan vankeja maan rajojen ulkopuolelle.

Sodan jälkeen Piaf sai tunnustusta maansa eteen tekemästään työstä, ja hänen suosionsa nousi uusiin lukemiin. Vuonna 1949 elämä näytti siis hymyilevän laulajalle, jonka konsertit täyttyivät ihmisistä ja jonka levyjä sodasta toipuvan maan asukkailla alkoi pikku hiljaa olla rahaa ostaa. 1940-luvun vaihtuessa 50-luvuksi oli Edith Piaf kotimaansa Ranskan suurin laulajatähti.
 
Matkustan maailman ääriin,
muutan hiukseni mustasta valkeaksi,
jos sinä sitä pyydät.
Haen sinulle kuun taivaalta,
varastan maailman rikkauden,
jos sinä sitä pyydät.

Loistelias ura piilotti taakseen yksinäisen artistin joka ei ollut tavoittanut sitä onnea, josta hän lauluissaan unelmoi. Oman uransa ohessa Piaf nosti maineeseen lukuisia mieslaulajia (esimerkiksi Yves Montand, Charles Aznavour ja Charles Dumont), jotka usein täyttivät partnerin paikan myös laulajan yksityiselämässä. Dominoivan ja oikukkaan Piafin miessuhteet olivat kuitenkin lyhytikäisiä, joten kumppanin puuttuessa Piaf haki lohtua alkoholista ja lääkkeistä.

Hylkään kotimaani, jätän ystäväni,
jos sinä sitä pyydät.
Naurakoot minulle, en välitä.
Teen mitä vain,
jos sinä pyydät.

Hymne à l'amour -laulun tekstin Piaf kirjoitti miehelle, josta olisi voinut tulla loppuelämän mittainen kumppani ellei kohtalo olisi päättänyt toisin. Ranskalainen nyrkkeilyn keskisarjan maailmanmestari Marcel Cerdan oli Pariisin varpusen elämän suurin rakkaus. Cerdanin ja Piafin suhde ei ollut vahvan naisen ja heikon miehen välinen tähdenlento vaan kahden itsenäisen ihmisen kypsä suhde. Piaf koki olevansa riippuvainen miehestään, ja tätä hän kuvasi laulun tekstissä ehdottomin sanoin.

Jos jonain päivänä maailma sinut minulta vie,
jos kuolet tai joudut kauas luotani.
Ei sillä merkitystä, jos rakastat minua,
koska silloin kuolen minäkin.
On meillä silloin yhteinen ikuisuus
taivaan syvimmässä sinessä
huolia vailla.
Rakkaani, mehän rakastamme toisiamme,
eikö niin?
Jumala yhdistää ne jotka toisiaan rakastavat.

Hymne à l'amour oli kahden naisen yhteistyötä. Säveltäjä Marguerite Monnot ja Piaf olivat aloittaneet yhteistyönsä jo 30-luvulla ja se jatkui aina Monnot'n kuolemaan asti vuonna 1961. Piafin teksti oli suora ja ehdoton rakkaudentunnustus miehelle, joka oli naimisissa ja kolmen lapsen isä. Pahat kielet ja juorut eivät kuitenkaan ehtineet kovinkaan pitkälle paheksumaan epäsovinnaisen parin suhdetta, sillä vain pari kuukautta laulun ensiesityksen jälkeen Cerdan kuoli lento-onnettomuudessa. Laulajan tuska ja kaipaus on kuultavissa onnettomuuden jälkeen tehdyssä levytyksessä sekä siitä tehdyssä elokuvatallenteessa.
Piafin elämä ei päättynyt Cerdanin kuolemaan. Jo vuonna 1952 Piaf meni ensimmäistä kertaa naimisiin toisen ranskalaisen laulajan Jacques Pillsin kanssa. Myrskyisä avioliitto päättyi neljä vuotta myöhemmin. Rikkinäisen yksityiselämänsä rinnalla Piaf jatkoi menestyksekästä laulajanuraansa. Euroopan lisäksi hänestä tuli tähti myös Yhdysvalloissa, jossa hän konsertoi lukuisia kertoja maan suurimmilla konserttilavoilla. Monien laulujensa tavoin Piaf levytti Hymne à l'amourin myös englanninkielisellä tekstillä.
Piaf avioitui toisen kerran vuonna 1962 yli 20 vuotta itseään nuoremman kreikkalaisen laulajan Theo Sarapon kanssa. Myrskyisä elämä ja päihteiden ja lääkkeiden väärinkäyttö johti Edith Piafin kuolemaan jo 48-vuotiaana vuotta myöhemmin.

Hymne à l'amour -savikiekon toiselta puolelta löytyy toinen Piaf/Monnot yhteistyö La p´tit Marie, joka ei kuitenkaan ole lainkaan samaa klassikkotasoa kuin savikiekon a-puolelta löytyvä ikivihreiden ikivihreä. Se on kuitenkin hieno sävelmä, josta joka kuuntelukerralla löytyy uusia tasoja.
Vuodet ovat kohdelleet hyvin Edith Piafin hymniä rakkaudelle ja hänen musiikkiaan ylipäätään. Kuuden vuosikymmenen aikana äänitys- ja masterointitekniikka on kehittynyt niin paljon, että alunperin rahisevalla savikiekolla julkaistu äänite on saatu retusoitua uskomattoman hyvään kuosiin (kuten ylläolevat Spotify-linkit todistavat). Ja tämä kappale, jos mikä, ansaitsee sen. 

Onko Hymne à l'amour siis maailman paras rakkauslaulu? En panisi lainkaan hanttiin.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

perjantai 6. joulukuuta 2013

194. Lara Fabian: I will love again (single 2000)

Ranskankielisellä popmusiikilla menestynyt Lara Fabian sai lupaavan alun englanninkieliselle uralleen singlehitillä I will love again. Tarttuva ja vahvasti laulettu tanssikappale nousi tanssilistojen kärkeen eri puolilla maailmaa, ja belgialais-italialais-kanadalainen laulaja sai ensimmäistä kertaa jalansijaa myös Yhdysvaltain markkinoilla. Jostain syystä kappale jäi kuitenkin Fabianin ainoaksi englanninkieliseksi hitiksi.

Belgiasta kotoisin oleva ja Kanadaan muuttanut Lara Fabian nousi ranskakielisten maiden listoille 1990-luvun puolivälissä, ja on pysynyt tämän kielialueen kärkiartistina tästä lähtien. Hänen viimeisin albuminsa Le Secret nousi sekä Belgian että Ranskan listaykköseksi keväällä 2013, ja syksyllä 2014 Fabian saapuu konsertoimaan ensimmäistä kertaa Suomeen.

Kanadalaisen virkasisarensa Céline Dionin tapaan Fabian on yrittänyt tehdä uraa myös englanninkielisellä musiikilla. Fabianin englanninkielisestä tuotannosta elämään on kuitenkin jäänyt vain hänen suurin jenkkihittinsä I will love again, jota soitetaan edelleen aika ajoin kotimaisilla radioasemilla.
I will love again on tarttuva tanssikappale, ja taitavana laulajana Lara Fabian erottuu edukseen tusinadiskoilijoiden joukossa. Kappale erosi merkittävästi hänen aiemmasta ranskankielisestä tuotannostaan, ja kysymyksessä olikin mitä ilmeisimminkin yritys laajentaa yleisöä kielirajojen lisäksi myös genrerajojen yli. Erinomainen yritys, jos minulta kysytään.

Valitettavasti  Lara Fabianin englanninkielinen menestys on jäänyt tähän yhteen singleen. Singlen kanssa samaan aikaan julkaistu englanninkielinen albumi menestyi kohtalaisesti, mutta vuonna 2004 julkaistu erinomainen Wonderful life -albumi (jonka olen esitellyt numerolla 142) katosi julkaisunsa jälkeen musiikkimarkkinoiden mustaan aukkoon.

Fabian ei kuitenkaan lannistunut takaiskusta. Ura omalla kielialueella jatkui ja sittemmin hän on noussut yhdeksi ranskalaisen kielialueen suurimmista tähdistä. Hänen viimeisin aluevaltauksensa on ollut itä-Eurooppa ja hän onkin noussut suureen suosioon etenkin Venäjällä ja Ukrainassa. Uutta yleisöä hän hakee nyt Suomesta, esiintymällä Finlandia-talossa lokakuun 25. päivä 2014.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , ,

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

193. Ted Gärdestad: Himlen är oskyldigt blå (single 1977/1993)

Singlekansi vuoden 1997 uudelleenjulkaisusta
Pitkän hiljaisen kauden jälkeen Ted Gärdestad nousi jälleen listoille vuonna 1993, kun hänen kokoelmalevyltään poimittiin kaksi uutta singleä julkaistavaksi. Uusintaversio vuonna 1977 julkaistusta englanninkielisestä kappaleesta Blue virgin isles sai nyt huomattavasti henkilökohtaisemman tekstin ja syvällisen otsikon Himlen är oskyldigt blå ja aikoinaan unohdetusta laulusta tuli suuri hitti, jo toinen saman vuoden sisällä.

Vuonna 1977 manageri Stig "Stikkan" Anderson suunnitteli 21-vuotiaalle suojatilleen Ted Gärdestadille maailmanlaajuista lanseerausta Abban esimerkin innoittamana. Rahassa ei säästelty, uutta englanninkielistä albumia lähdettiin äänittämään Yhdysvaltoihin asti ja levyä tekemään palkattiin parhaimmat ammattimuusikot Steve Lukatherista Jim Keltneriin ja Jeff ja Steve Porcarosta David Cassidyyn.

Ted Gärdestadista ei kuitenkaan tullut Stig Andersonin uutta kultamunaa. Albumi Blue virgin isles katosi jälkiä jättämättä eikä se mennyt kaupaksi edes Ruotsissa. Nuoren Gärdestadin ura lähti jyrkkään alamäkeen ja hän heitti hanskat tiskiin neljä vuotta myöhemmin.

Kappaleen nimikappale Blue virgin isles teki kuitenkin yllättävän paluun 16 vuotta myöhemmin. Englanninkielisellä levyllä mahtipontisesti sovitettu mutta pohdiskelevasti sanoitettu kappale sopi huonosti nuoren, vain 21 vuotiaan Gärdestadin suuhun. Kappale ei kiinnittänyt juurikaan huomiota, ja se piilotettiin Satellite-singlen b-puolelle.
Vuonna 1993 tilanne oli täysin toinen. 37-vuotiaalla Tedillä oli takanaan vähäistä menestystä ja henkilökohtaisia ongelmia sisältänyt 1980-luku ja hän oli vanhentunut silminnähden enemmän kuin vuosien lukumäärällä laskettuna. Hänen koko uransa koonnut kokoelmalevy Kalendarium palautti laulaja-lauluntekijän kappaleet ruotsalaisten mieleen, ja aikuistunut entinen teinitähti otettiin vastaan suurella innolla. Albumi myi erinomaisesti ja sillä julkaistu uusi kappale För kärlekens skull (jonka olen esitellyt aiemmin numerolla 55) nousi Svensktoppenin kärkeen.

Kokoelmalla oli myös toinen "uusi" kappale. Isoveli Kenneth Gärdestad oli sanoittanut Blue virgin isles -kappaleen uudelleen ruotsiksi nimellä Himlen är oskyldigt blå ja Ted äänitti uuden lauluosuuden vanhoihin taustoihin. Uudelleen laulettu ja miksattu kappale nousi niinikään listoille, ja aiemmin olankohautuksella vastaanotetusta kappaleesta tuli yksi Ted Gärdestadin suurimmista hiteistä.
Uusi versio toimiikin alkuperäisäänitystä huomattavasti paremmin. Huolien ennen aikojaan haurastama lauluääni sopi paljon paremmin vanhenemisesta ja lapsuuden katoamisesta kertovaan kappaleeseen kuin optimistisen kaksikymmpisen ääni 16 vuotta aiemmin. Vaikka taustat olivat peräisin 1977 Amerikan mailla nauhoitetuista sessioista, uusi miksaus toi sovituksen hienoudet paremmin esiin kuin albumiversiossa. Toki myös ruotsinkieli tuo uutta aitoutta Gärdestadin tulkintaan. Uusi versio kappaleesta oli menestyksensä arvoinen.

Kuten olen aiemmissa Ted Gärdestadia koskevissa teksteissäni kertonut, hänen come backinsä jäi lyhyeksi. Hänen kuolemansa jälkeen single julkaistiin uudelleen vuonna 1997 ja kappaleesta tehtiin monta coverversiota. Ruotsissa laulua esitetään usein myös hautajaisissa.

Lue myös:


Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

tiistai 29. lokakuuta 2013

188. Larry Lurex: I can hear music/Goin' back (single 1973)

Vuonna 1972 brittiläinen levytuottaja yritti luoda uudelleen amerikkalaisen Phil Spectorin luomaa "Wall of sound"-äänimaisemaa. Laulusolistiksi koelevytykselle tuottaja poimi studiossa samanaikaisesti ensimmäistä albumiaan tekevän Queenin laulusolistin Freddie Mercuryn. Levy jäi kuriositeetitksi eikä mennyt kaupaksi. Mercuryn kuoltua tämä mielenkiintoinen levy on kuitenkin noussut uuteen arvostukseen ensimmäisenä julkaisuna, jossa hänen jo tässä vaiheessa hieno äänensä saatiin julkisuuteen.

Vuonna 1972 tuntematon Queen äänitti ensimmäistä albumiaan lontoolaisessa studiossa. Saman Trident -studion toisessa huoneessa tuottaja Robin Geoffrey Cable tekiä omia testejään. Cablen tavoitteena oli imitoida Phil Spectorin kuuluisaa äänitystekniikkaa, jossa kerroksittain soittimia äänittelemällä rakennettiin levytyksistä täyteläinen ääniseinä, niin kutsuttu "wall of sound".

Cable kuuli naapuristudiossa laulavan Freddie Mercuryn äänen ja halusi hänet levylle mukaan. Ensimmäiseksi testikappaleeksi valittiin The Beach Boysin ja The Ronettes -yhtyeen hitiksi tekemä I can hear music. Laulun toinen säveltäjä oli Phil Spector itse, joka myös oli tuottanut Ronettes-version. The Beach Boysin versio oli puolestaan Brian Wilsonin yritys tehdä kunniaa ihailemansa Spectorin soundimaailmalle.
Cablen tuotanto kappaleessa I can hear music ei mielestäni ole kovin onnistunut. Varsin nuorekkaalta kuullostavan Mercuryn ääni antaa kappaleelle silti virtaa ja Brian Mayn (joka Mercuryn ehdottamana oli kutsuttu myös mukaan sessioihin) kitarasoolo on helposti tunnistettavissa pahasti puuroutuvan orkesteritaustan seasta. Äänityksiin osallistui myös Queen-rumpali Roger Taylor, vaikka varsinaisesta Queen-levystä ei olekaan kysymys.

Singlen a-puolen puutteita kompensoi singlen toisen kappaleen täydellisyys. Kysymyksessä oli aiemmin muun muassa Dusty Springfieldin ja the Byrdsin hitiksi levyttämä Goin' back.
Goin' back on yksi lauluntekijäparin Carole King - Gerry Goffin koskettavimmista lauluista (joista olen blogissani aiemmin esitellyt Dusty Springfieldin ja Carole Kingin upeat versiot), ja Freddie Mercury tekee laulusta oman hienon tulkintansa.  Cablen wall of sound -tuotanto on singlen a-puolta onnistuneenpi, joten on mielestäni sääli että tämä kappale piilotettiin singlen b-puolelle.

Ei sen puoleen että singlen a-puoli olisi sekään saanut juuri huomiota osakseen. Single julkaistiin pari viikkoa ennen Queenin ensilevyä kryptisellä "Larry Lurex"-salanimellä ja se katosi taivaan tuuliin yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynytkin. Levy ja etenkin sen b-puolella julkaistu Goin' back sai uutta huomiota 20 vuotta myöhemmin Freddie Mercuryn kuoltua.

Singlen kappaleet julkaistiin uudelleen useammallakin Mercuryn muistoksi julkaistulla kokoelmalla ja pätkä Goin' back -kappaleesta liitettiin Made in Heaven -albumilla julkaistuun Mother Love -kappaleeseen. Näin samalla äänitteellä yhdistyivät Freddie Mercuryn ensimmäinen ja viimeinen äänilevyllä julkaistu laulusuoritus. Larry Lurex -single on yksi Mercuryn suppeaksi jääneen soolouran hiomattomista helmistä.

Lue myös:

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

186. Carole King: I believe in loving you (single 2013)

Carole King on jatkanut aktiivista toimintaansa vaikka 70-vuotta tuli täyteen vuosi sitten. Innoituksen uuteen singleen King sai kuullessaan lauluntekijä Hal Davidin kuolemasta. King oli reilut kymmenen vuotta sitten kirjoittanut laulun I believe in loving you Davidin kanssa, ja nyt hän päätti että oli aika levyttää se. Tytär Louise Goffinin tuottama single on lämminhenkinen rakkauslaulu, joka ei mullista maailmaa mutta laulu paikallaan Carole Kingin satoja lauluja ja kymmeniä levyjä kattavassa tuotannossa. 

Itse Carole Kingin suurena ihailijana en enää odottanut 71-vuotiaalta artistilta uutta levyä. Yllätyinkin iloisesti, kun single I believe in loving you ilmestyi iTunesin myyntilistalle. CD-muodossa singleä ei enää julkaistu, mutta hyvin nopeasti bitit siirtyivät Internetin läpi työasemalleni ja sieltä cd-aihiolle. Kannen rakensin Kingin kotisivuilta löytyvien kuvien perusteella ja levyn sijoitin muiden Carole King -levyjen sekaan cd-kaappini parhaalle hyllylle.

55 vuotta edellisessä kirjoituksessa esittelemäni ensilevyn jälkeen lauluja kirjoittavasta teinitytöstä on tullut tyylikkäästi harmaantunut isoäiti, joka ei ole vielä halunnut siirtyä eläkkeelle. Levynmyynti ei enää nouse samoihin miljoonalukuihin kuin 1960- ja 70-luvuilla, mutta se ei Carole Kingiä ole häirinnyt. Tuoreessa muistelmakirjassaan Natural woman King kuvailee kuinka hienoa on edelleen nousta lavalle esiintymään sille pääosin keski-ikäiselle yleisölle, joka on seurannut hänen uraansa levystä ja vuosikymmenestä toiseen.

I believe in loving you -kappaleen ensiesitys ei olisi voinut saada arvovaltaisempaa yleisöä. Keväällä Carole Kingille myönnettiin arvostettu Library of Congress Gershwin Prize for Popular Song, jonka aiemmin ovat saaneet Paul Simon, Stevie Wonder, Burt Bacharach, Hal David ja Paul McCartney. Presidentti Barack Obama luovutti palkinnon toukokuussa Valkoisessa talossa, ja tässä tilaisuudessa King kappale esitettiin julkisesti ensimmäisen kerran..
Carole King oli säveltänyt laulun yli kymmenen vuotta aikaisemmin. Tekstin kirjoitti lauluntekijäkollega Hal David, joka tunnetaan yhteistyöstä Burt Bacharachin kanssa. King levytti laulun syksyllä 2012 kuolleen Davidin muistoksi ja hän kutsui singlen tuottajaksi tyttärensä Louise Goffinin. Laulun musiikkivideota varten artisti pyysi fanejaan lähettämään omia hääkuviaan ja lopputuloksena on liikuttava kuvakollaasi, josta valitettavasti puuttuvat Kingin omat hääkuvat. 
Suurta hittiä Carole Kingin uran 30. singlestä ei tullut, mutta se on mielestäni erinomainen esimerkki hänen ajattomasta tavastaan säveltää rakkauslauluja ja siitä, kuinka hänen sävelkynänsä on edelleen terävä 55 vuotta, satoja hittejä ja kymmeniä albumeja ensilevyn jälkeen. Vuosikymmenet eivät juurikaan kuulu Kingin äänessä, tuhansien artistien levyttämistä King-hiteistä huolimatta hän itse on mielestäni edelleen omien sävellystensä paras tulkki.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

185. Carole King: Right girl/Going wild (single 1958)

Tänä vuonna Valkoisessa talossa presidentti Obamalle uusimman singlensä laulanut Carole King aloitti uransa 55 vuotta aikaisemmin huomattavasti vaatimattomimmissa merkeissä. Sinnikäs 15 vuotias lauluntekijän alku äänitti ensimmäiselle singelle kaksi omaa sävellystään ja sanoitustaan. Nämä kappaleet unohtuivat nopeasti, mutta ne olivat alku tämän hienon naisen upealle uralle, joka jatkuu yhä.

Carole Kingin ura hakee vertaistaan. 1960-luvulla hän nousi aviomiehensä Gerry Goffinin kanssa maailman menestyneimpien laulunkirjoittajien joukkoon mm. hiteillä Will you still love me tomorrow ja Locomotion, (You make me feel) Like a natural woman. 1970-luvulla säveltäjän pallilta laulajaksi siirtynyt King julkaisi albumin Tapestry, joka on yksi maailman tunnetuimmista naislaulajan tekemistä levyistä (ja jonka esittelin blogissani ensimmäisenä numerolla 1). Tämän lisäksi hän on näytellyt elokuvissa, televisiossa ja teatterissa, ja ollut aktiivisena politiikassa ja ympäristöasioissa. Carole Kingin viimeisin julkinen esiintyminen tapahtui Valkoisessa talossa, missä presidentti Obama palkitsi hänet Gershwin-palkinnolla.

Kingin uran alku on esimerkki sinnikkyydestä ja nuoren tytön vahvasta uskosta omiin kykyihin. 15-vuotias lauluja jo vuosia rustaillut Carol Klein oli vaikuttunut ikätoverinsa Paul Ankan menestyksestä (Anka julkaisi 16-vuotiaana suurimman hittinsä Diana), eikä hänellä ollut epäilystäkään siitä etteikö hän voisi yltää samaan. Laulaja (joka jo tässä iässä oli valinnut taiteilijanimekseen Carole King) marssi epäilyksiä vailla levy-yhtiöiden pomojen puheille pino nuotteja käsissään. ABC-Paramountin johtana Don Costa (jonka suojissa Paul Anka oli levyttänyt menestyssinglensä) vakuuttui Kingin taidoista ja teki nuoren laulajan kanssa levytyssopimuksen.
King on myöhemmin naureskellut ensimmäisille levytyksilleen ja etenkin niiden naiveille teksteille. Eihän 1950-luvulla nuoruuttaan elävä teinityttö voi tehdä laulu mistään muusta kuin siitä, miten hän saisi rinnalleen kunnon pojan jolle hän olisi tuo "oikea tyttö". Silti tuo hänen ensilevytyksensä on mielestäni lapsellisudessaan aito ja lupaava merkki Carole Kingin taidoista.

Singlen b-puoli bailupiisi rock'n'rollin alkuvuosien tapaan.
Kingin ensisingle ja sitä seuranneet muut singlet eivät juurikaan myyneet tai soineet radiossa. Carole ei koulunkäynniltään ehtinyt kiertämään maata levyään markkinoiden. Tässä vaiheessa hänen kunnianhimonsa ei kohdistunut niinkään laulamiseen vaan suosittujen pop-kappaleiden kirjoittamiseen. Pian ensisinglensä julkaisun jälkeen King kohtasi tulevan aviomiehensä Gerry Goffinin. Läpimurtoonkin oli vain kaksi vuotta, sillä vuonna 1960 Goffinin kanssa kirjoitettu Will you still love me tomorrow nousi listojen kärkeen ja aloitti hittiputken joka jatkui 1960-luvun loppupuolelle saakka.

Right Girl aloitti uskomattoman uran, joka on läpäissyt seitsemän eri vuosikymmentä 1950-luvulta 2010-luvulle saakka. Tänä vuonna hän julkaisi 30. singlensä, jonka hän oli säveltänyt muutama vuosi sitten kuolleen lauluntekijäkollegansa Hal Davidin (joka tunnetaan Burt Bacharachin kanssa tekemistään hiteistä) kanssa. Tämän kappaleen esittelen seuraavaksi, jolloin voimme verrata mitä Ms Kingille on 55 vuodessa tapahtunut.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

perjantai 9. elokuuta 2013

178. Alice & Franco Battiato: I treni di Tozeur/Le biciclette di Forlì (single 1984)

Joka vuosi Eurovision laulukilpailuissa on kappaleita jotka eivät yritäkään noudattaa tuttua viisukaavaa. Vuonna 1984 Italian Alicen ja Franco Battiaton I treni di Tozeur on hyvä esimerkki rajoja rikkovasta euroviisusta, joka yhdisti italoiskelmää 80-luvun poptrendeihin ja oopperaan. Monet pitävät yhä parhaana kappaleena joka viisulavalla on koskaan esitetty.

1980-luvulla euroviisuharrastukseni keskittyi loppukilpailuista nauhoitettujen c-kasettien kuunteluun. Vuoden 1984 kilpailu oli yksi lapsuusvuosieni parhaista, ja tämän vuoden kasetti soi radionauhurissani uudelleen ja uudelleen. Kisan parhaat kappaleet löytyivät kasetin lopusta. Toiseksi viimeisenä soitettu Italian I treni di Tozeur pysäytti minut joka kerta. Alicen tumma ääni ja Franco Battiaton nasaali tulkinta sopivat täydellisesti yhteen, omalaatuinen melodia (joka osittain oli pihistetty Mozartin Taikahuilu-oopperasta) ja tahtilaji pitivät arvoituksellisuutta yllä. Kappaleen kruunasi kolmen oopperalaulajan laulama loppukuoro.


Laulun lopun oopperaosuudesta vastasi studioversiossa amerikkalainen mezzosopraano Marilyn Horne. Luxemburgissa pidetyn viisufinaalin taustakuorossa laulua säesti kolme Milanon La Scalan oopperalaulajaa. Kuoro-osuus kesti vain kahdeksan sekuntia, mutta siitä tuli yksi tämän muutenkin omalaatuisen kappaleen poikkeuksellisista tunnusmerkeistä. Battiaton säveltämä kappale yhdisti myös kiehtovalla tavalla klassisen musiikin elementtejä 1980-luvulla muodissa olleisiin rytmikone- ja syntetisaattorisoundeihin.

Laulu herätti paljon huomiota, ja vuoden 1984 euroviisukappaleista juuri tämä menestyi parhaiten eurooppalaisilla levymarkkinoilla. Kisan lopputuloksissa kappale jäi viidenneksi. Alice ja Battiato julkaisivat molemmat kappaleesta myös sooloversionsa.
Kappaleella oli suuri merkitys Alicen uralle. Hän oli herättänyt huomiota jo kolme vuotta aiemmin San Remon festivaalin voittokappaleellaan Per Elisa (myös Franco Battiaton säveltämä), mutta I treni di Tozeur avasi hänen uransa kunnolla Italian rajojen ulkopuolella. Menestystä sekä levymyynti että konserttimarkkinoilla riitti 1990-luvun alkupuolelle saakka.

Singlen b-puolella oleva instrumentaalikappale ei juuri huomiota herättänyt, mutta olkoon se tässä mukana johdonmukaisuuden vuoksi.
I treni di Tozeur -kappaleen menestyksen innoittamana Alice levytti albumillisen Franco Battiaton suosituimpia hittejä. Erinomaisen Gioielli Rubati -albumin esittelen seuraavaksi.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

tiistai 11. kesäkuuta 2013

172. The Springfields: Silver threads and golden needles/Island of dreams (single 1962)

Ennen menestyksekästä soolouraansa Dusty Springfield esiintyi The Springfields -yhtyeessä veljensä Tomin ja Mike Hurstin kanssa. Folk-pop-yhtyeen suurimpia menestyksiä oli heidän versionsa countryklassikosta Silver Threads and Golden needles, jossa yhdistyvät hienosti trion yhteensopivat äänet ja hulppea jousisovitus. Kappale oli yhtyeen suurin hitti Yhdysvalloissa. Singlen b-puolelta löytyvä Island of Dreams oli vastaavasti yhtyeen suosituin kappale Britanniassa.

Aiemmin Lana Sisters -lauluyhtyeessä esiintynyt Mary O'Brien liittyi vuonna 1960 veljensä Dion O'Brienin johtamaan lauluyhtyeeseen. Yhtye, jonka kolmas jäsen oli Tim Field, vaihtoi nimekseen The Springfields ja O'Brienin sisarukset vaihtoivat nimensä Dusty ja Tom Springfieldiksi.

Folkia ja poppia yhdistänyt trio tuli pian suosituksi kotimaassaan Isossa Britanniassa ja he saivat jopa oman televisio-ohjelmansa. Yhtyeen musiikin selkärankana olivat Tomin sävellykset ja kolmen laulajan hienosti yhteen sointuvat lauluäänet. Tim Fieldin vaihduttua Mike Hurstiksi yhtyeen suosio kasvoi ja maine levisi Britannian ulkopuolelle, jopa Yhdysvaltoihin saakka. Amerikassa erityisen suosituksi nousi yhtyeen versio alunperin Wanda Jacksonin levyttämästä countryklassikosta Silver threads and golden needles.
Kolmikko muunsi hienosti amerikkalaisen countryn brittiläiseksi folkiksi. Laulajien äänet sointuivat yhteen kappaleessa erityisen hyvin, Dustyn helposti tunnistettavan äänen viedessä suurimman huomion. Levytykseen luotu jousisovitus oli niin ikään erinomainen, joten ei ihme että kappale sai huomiota myös Atlantin toisella puolella.

Britanniassa suosituimmaksi Springfields-kappaleeksi nousi Tom Springfieldin säveltämä Island of dreams. Sovitukseltaan hieman riisutummassa kappaleessa yhtyeen naislaulaja sai selkeästi suuremman roolin, Dusty laulaa kappaleessa käytännössä sooloa Tomin ja Miken laulaessa taustoja. Vuonna 1969 nämä kaksi kappaletta yhdistettiin samalle singlelle.
Kun The Springfields hajosi loppuvuodesta 1963 jatkoivat Tom Springfield ja Mike Hurst omia uriaan menestyksekkäinä lauluntekijöinä ja tuottajina. Dusty Springfield sen sijaan siirty soolouralleen nousseen yhdeksi maailman merkittävimmistä naislaulajista.

1960-luvun menestysvuosien jälkeen Dustyn ura joutui vaikeuksiin. 20 vuotta Silver threads and golden needles -singlen julkaisun jälkeen laulaja julkaisi albumin White Heat, jolla hän rohkeasti yritti uudistaa imagoaan ja musiikkiaan paremmin ajan vaatimuksia vastaavaksi. Tuloksena oli jälleen yksi kaupallinen epäonnistuminen, mutta sisällöltään levy on vieläkin yksi Dustyn mielenkiintoisimmista albumeista. Asiasta lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Lue myös:
Lähettänyt klo 1 kommentti:
Tunnisteet: , , ,

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

167. Abba: Under attack/You owe me one (single 1982)

Abban hajoamisesta on tänä vuonna tullut kuluneeksi 30 vuotta. Tämän "juhlan" kunniaksi kerron seuraavissa kirjoituksissani siitä, mihin Abban taru päättyi ja mitä sitten tapahtui. Yhtyeen viimeinen single julkaistiin vuodenvaihteessa 1982-1983, eikä sen myynti enää lähennellyt menestysvuosien lukuja. Kappale Under Attack on teknisesti pätevä ja viihdyttävä Abba-kappale, mutta sen jokainen tahti kielii väsymyksestä ja kyllästymisestä. Singlen b-puolella vanhaa kemiaa ei ole jäljellä nimeksikään.

The Visitors -albumin julkaisun (1981) jälkeen Abba yritti jatkaa vanhaan malliin. Pian kuitenkin yhtyeen jäsenet huomasivat, että asiat eivät olleet niinkuin ennen. Keväällä aloitetut äänityssessiot tuottivat vain kolme julkaisukelpoista raitaa, ja yhtye totesi yksimielisesti että työtä oli turha jatkaa. Abba laitettiin telakalle, ja yhtyeen jäsenet keskittyivät sooloprojekteihinsa.

Syksyllä 1982 yritettiin uudelleen paremmalla onnella. Uudet äänitetyt kappaleet olivat parempia ja yhteistyökin sujui melkein entiseen tapaan. Lopputuloksena oli kolme julkaisukelpoista raitaa, ja uuden albumin sijaan Abba päätti julkaista kokoelmalevyn ja kaksi singleä.  Ensimmäisenä julkaistiin single The day before you came/Cassandra ja kokoelmalevyn julkaisun jälkeen kappaleet Under Attack/You owe me one, joka jäi yhtyeen viimeiseksi uutta musiikkia sisältäneeksi singlejulkaisuksi.
Kun nämä kaksi singleä julkaistiin, 11-vuotias Abba-fani piti enemmän jälkimmäisestä. Surullisen rakkauslaulun sijaan Under attack kuullosti minusta enemmän siltä popahtavalta yhtyeeltä, jota olin neljä vuotta rakastanut. Benny Anderssonin syntikkariffiin perustuva kappale oli tarttuva ja täynnä, jälleen kerran, sovituksellisia yksityiskohtia joita kuulokkeet korvilla oli kiva bongata. Äänitteen ylestunnelma on kuitenkin kylmä ja sovitus perustuu turhan paljon syntetisaattoriin. Levy ei juuri listojen kärkipäivä kolkutellut. Nykyään pidän kappaletta ihan mainiona Abba-lauluna, mutta yhtyeen klassikkoihin se ei kuulu.

Singlen b-puolta pidän nykyään yhtenä Abban huonoimmista kappaleista. You owe me one on peräisin kevään 1982 epäonnistuneista sessioista, ja sen kuulee. Pikkunäppärillä ideoilla ja laulajien Anni-Frid Lyngstad ja Agnetha Fältskogin äänien jälkikäsittelyllä yritetään turhaan peittää sitä, että sekä lauluntekijöiden että laulajien inspiraatio puuttui ja abbailu oli pelkkää pakkopullaa.
Single Under Attack/You Owe me one julkaistiin joissain maissa loppuvuodesta 1982, joissain maissa vuoden 1983 puolella. Jäin tämän jälkeen odottamaan uutta Abba-levyä jota ei koskaan tullut. Benny Andersson & Björn Ulvaeus eivät kuitenkaan lopettaneet popmusiikin tekoa. Musikaali- ja soololevyjen ohessa lauluntekijäparivaljakko teki vuosien varrella muutaman paluun popmusiikin maailmaan. Seuraavaksi esittelen kolme eri vuosikymmenillä tehtyä poplevyä, joissa Abban henki jatkoi elämää.

Lue myös:

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , ,

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

163. Ilanit: Ei Sham (single 1973)

Israelin ensimmäinen euroviisuedustaja Ilanit on jäänyt mieleeni sekä kappaleen että oman esiintymisensä ansiosta. Ey-Sham on edelleen yksi suosikkikappaleistani Eurovision laulukilpailujen historiassa, ja vaaleakutrista Ilanitia on aina ilo katsella vuoden 1973 viisutallenteilla. Harmi vain, että kappaleesta ei ole säilynyt  kunnollista levyversiota.

Yksi Eurovision laulukilpailujen upeimmista asioista on aina ollut se, että moni kotimaansa ulkopuolella tuntematon laulaja on saanut esitellä taitojaan myös muulle maailmalle. Yksi minulle viisujen kautta löytynyt tuttavuus on Israelia kahdesti edustanut Ilanit.

Israel osallistui viisuihin ensimmäistä kertaa vuonna 1973 herättäen huomiota muutenkin kuin lisääntyneiden turvatoimien vuoksi. Kappaleen Ei Sham oli säveltänyt kotimaassaan tunnettu säveltäjä ja sovittaja Nurit Hirsh, joka sai kunnian olla Euroviisujen historian toinen naispuolinen kapellimestari ja yksi vain kolmesta naisesta, jotka viisuhistorian aikana ovat saaneet johtaa viisuorkesteria. Hirsh palasi viisuihin kapellimestarina viisi vuotta myöhemmin, jolloin hänen säveltämänsä A-ba-ni-bi saavutti Israelin ensimmäisen viisuvoiton. Hänestä tuli näin ollen myös ensimmäinen Euroviisujen voittokappaleen säveltänyt nainen.

Ilanit pitkine hiuksineen ja värikkäine vaatteineen ei hävinnyt huomiossa Hirshille lainkaan. Laulajan vahva tulkinta Hirshin hienosta sävellyksestä oli täynnä tunnetta ja hymyä, ja Israelin ensimmäinen viisukappale saavuttikin kunnioitettavan neljännen sijan. Itse tutustuin vuoden 1973 euroviisuihin 20 vuotta myöhemmin, kun opiskelukaverini esitteli euroviisukokoelmiaan. VHS-nauha oli huonolaatuinen, mutta siitä huolimatta ihastuin Ilanitiin ja tähän upeaan kappaleeseen.
Ey Sham -kappaleen suuri tragedia on se, että laulusta ei ole olemassa (en ole ainakaan kuullut) hyvälaatuista äänitallennetta. Esityksistä paras on ehdottomasti edellä esitelty liveversio Luxeburgissa pidetyissä viisukisoissa. Valitettavasti Luxemburgin television äänimiksaaja ilmeisesti nukkui lähetyksen aikana, sillä orkesterin jousisektiota ei kuulu lainkaan ja näin ollen suuri osa Hirshin hienosta sovituksesta jäi viisuiltana kuulematta.

Kappale julkaistiin kotimaassaan singlenä. Alkuperäiset masternauhat kappaleesta ovat sittemmin ilmeisesti hukkuneet, sillä cd-levylle kappale on kopioitu joko c-kasetilta tai huonolaatuiselta vinyylisingleltä. Hyvälaatuista äänitettä kappaleesta ei todennäköisesti ole enää tallessa lainkaan. Englanninkielinen singleversio on laadultaan hieman parempi, mutta tulkintana se ei tavoita alkukielisen version tenhoa. Erinomaisen suomenkielisen version kappaleesta levytti Marion Rung nimellä Sain muiston.
Ilanit esiintyi toisen kerran Eurovision laulukipailujen kansainvälisessä finaalissa vuonna 1977 kappaleella Ahava hi shir li'shna'im. Laulaja oli tälläkin kertaa oma lumoava itsensä, mutta kappale ei ollut aivan yhtä tehokas kuin neljä vuotta aiemmin ja hän sijoittui yhdenneksitoista. Yrityksistä huolimatta ei Ilanit ole enää kolmatta kertaa päässyt viisulavalle.

Alkuperäisen hebreankielisen singlen b-puoli on jäänyt minulle arvoitukseksi. Netistä löytyneissä kuvissa levyn kappaleet on kirjoitettu hebreankielisin aakkosin, joten minulla ei ole ollut mahdollisuuttakaan päätellä mikä kappale singlen b-puolelta löytyy ja löytyisikö kappaletta Spotifysta tai YouTubesta. Jos joku lukijoistani tietää enemmän, niin kuulisin mielelläni vastauksen nyt avoimeksi jäävään kysymykseen.

p.s. Toistuvaan kysymykseen siitä miten Israel voi osallistua Euroviisuihin on lyhyt ja selkeä vastaus. Eurovision laulukilpailut on avoin kaikille Euroopan yleisradiounionin EBU:n jäsenmaille riippumatta siitä missä maanosassa maa sijaitsee.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

torstai 14. helmikuuta 2013

158. Edith Piaf: Une enfant/Chante-moi (savikiekko 1951)

Ranskalainen chanson-legenda Edith Piaf kertoi lauluissaan usein tarinan viattomuudesta ja optimismista joka päättyy tragediaan ja kuolemaan. Piafin ääni sopi hyvin draamaan, ja sitä on riittämiin kappaleessa Une enfant. Se ei kuulu laulajansa tunnetuimpiin kappaleisiin mutta se on yksi helmi tämän ranskalaislaulajan laajassa tuotannossa. Savikiekon toiselta puolelta löytyvä lempeä ja onnellinen Chante-moi tuo esiin Piafin valoisamman puolen.

1950-lukua voidaan pitää Edith Piafin menestyksekkäimpänä vuosikymmenenä. Tällöin sodasta toipuneessa Ranskassa oli tarvetta taitaville artisteille ja mikä tärkeintä, ihmisillä alkoi olla jälleen rahaa käydä konserteissa ja ostaa levyjä. Piaf saavutti Euroopan lisäksi suurta menestystä myös Yhdysvalloissa.

Suurena laulajatähtenä hän auttoi alkuun myös monia muita artistinalkuja. Yksi näistä oli nuori armenialaissyntyinen Charles Aznavour, joka kirjoitti laulun Une enfant varta vasten mentorilleen. Laulu kertoo rikkaasta, elämäänsä kyllästyneestä tytöstä, joka etsii jännitystä ja rakkautta karkaamalla hunsvottipojan matkaan tuhoisin seurauksin. Laulu sisälsi kaikki ne elementit, joita Piaf kaipasi: epätoivoista rakkautta, naivia optimismia, nuoruutta ja kuolemaa.
Lapsi, tyttö vain kuudentoista.
Kevään lapsi,
lepää tiellä.

Hän tuli sieltä, 
missä rikkaus oli elämääkin tärkeämpää.
Hän jätti perheensä pojan vuoksi.
Boheemin, joka osasi rakkauden sanat
niin kauniisti sanoa,
ja sai hänen kyllästyneen
 sydämensa hehkumaan.
Kaksi aurinkoista sydäntä lähti matkaan
ilman osoitetta
mukanaan vain heidän nuoruutensa
ja kielletyn hedelmän makeus.

Lapsi, tyttö vain kuudentoista.
Kevään lapsi,
lepää tiellä

Kahta rakastunutta sydäntä ei voinut vangita
ei aika, ei kausi eikä paikka.
He elivät päivä kerrallaan
ja kulkivat pysähtymättä paikasta toiseen.
He etsivät tilaa suurelle rakkaudelleen,
sen nykyhetkelle ja tulevaisuudelle.
Rakkaus oli kaunis, sokea,
joka keinui kuin laulu
sinisen taivaan alla.

Lapsi, tyttö vain kuudentoista.
Kevään lapsi,
lepää tiellä.

Mutta pojan rakkaus oli liian suuri, 
että se olisi mahtunut pienen tytön sieluun.
Tyttö eli sydämensä tahtiin,
ja pojan sydän oli hänen maailmansa.
Tämä maailma ei ollut Jumalan mieleen.
Heidän ainoa ravintonsa oli heidän rakkautensa.
Kun se ei enää riittänyt, antoi poika periksi ja
jätti tytön vain muutaman murenan vuoksi.
Lapsi jäi yksin nälkäisenä.

Lapsi, tyttö vain kuudentoista.
Kevään lapsi,
lepää tiellä
kuolleena.
(käännös allekirjoittaneen)

Laulun dramaattista kertomusta täydentää hienosti sen sovitus. Jokaisen kertosäkeen sovitus on erilainen korostaen näin myös laulun kertomuksen dramaattisia käänteitä. 

Savikiekon B-puolella on Edith Piafin itse sanoittama Chante-moi (laula minulle), jossa laulun kertoja pyytää kadulla laulavaa poikaa laulamaan kauniita lauluja rakkaudesta, lauluja jotka poistaisivat surun kertojan sydämestä. Kappaleen sävelsi tunnettu ranskalainen orkesterinjohtaja Robert Chauvigny. Piaf levytti laulun myös englanniksi omalla aksentillaan. Aiemmin esittelemäni Sous le ciel de Paris -kappaleen tapaan Chante-moi on hyvä esimerkki siitä, miten Piaf osasi tulkita myös vähemmän dramaattista materiaalia.
1950-luvun menestyksen vuosilla oli myös kääntöpuolensa. Myrskyisät ihmissuhteet ja terveysongelmat veivät Piafin lääkkeiden, huumeiden ja alkoholin väärinkäyttäjäksi, mikä rapautti heiveröisen laulajan kuntoa entisestään. Piaf kuoli 47-vuotiaana syksyllä 1963, eli hänen kuolemastaan tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

tiistai 29. tammikuuta 2013

155. Elvis Presley: If I can dream/Memories/Edge of reality (single 1968)

Vuonna 1968 Elvis Presley oli kovan paikan edessä. Ennen maailman suosituimmaksi laulajaksi ja Rock 'n' rollin kuninkaaksi tituleerattu Elvis oli nyt epämuodikas ja monien mielestä parhaat päivänsä nähnyt entinen tähti. Asian muutti kerta heitolla Elviksen musiikin ympärille koottu reilun tunnin mittainen televisiospesiaali, jossa 33-vuotias Presley osoitti edelleen olevansa iskussa sekä live-esiintyjänä että laulajana. Ohjelma huipentui kappaleeseen If I can dream, jonka esityksessä oli voimaa, heittäytymistä ja rakkautta enemmän kuin hänen kaikissa elokuvissaan yhteensä.

Elvis Presley on jäänyt minulle arvoitukseksi. Lapsena minä ja siskoni saimme hänen yhden albuminsa joululahjaksi, ja kai sitä jonkin verran myös kuunneltiinkin, mutta en koskaan innostunut. Kun myöhemmin aloin harrastamaan musiikkia ja levyjen keräilyä vakavammin, ohitin aina tämän rock-kuninkaan olettaen, että hänellä ei ole minulle mitään annettavaa.

Yksi syy penseään suhtautumiseeni lienee se, että Elviksen ura ja tuotanto on paljon vaikeampi hahmottaa kuin esimerkiksi The Beatlesin tuotanto. Amerikkalaislaulajan ura kesti yli 20 vuotta ja sinä aikana levytti yli 100 albumin verran studioäänityksiä, elokuvasävelmiä ja livekonsertteja. Monissa tapauksissa Presleyn albumit sisälsivät näitä kaikkia limittäin ja lomittain ja suuri osa hänen singlehiteistään puuttuvat albumijulkaisuilta kokonaan. Vertailun vuoksi mainittakoon että The Beatlesin kahdeksan vuoden uran aikana äänitetty tuotanto löytyy 14 albumilta. Olen aina lähestynyt artisteja heidän albumiensa kautta, mutta Elviksen kohdalla tämä tuntui mahdottomalta.

Vain pari viikkoa sitten päätin ottaa härkää sarvista ja pääkaupunkiseudun kirjastojen levykokoelman avustuksella ottaa selvää mikä Elvis Presley levylaulajana oli miehiään. Tämä prosessi on vielä kesken, mutta yhden vastaantulleen helmen esittelen jo nyt. Kysymyksessä on kappale, jonka hän esitti vuonna 1968 oman televisiokonserttinsa päätteeksi. Vain pari kuukautta Martin Luther Kingin ja Robert Kennedyn murhien jälkeen äänitetty laulu sisältää sitaatteja Kingin kuuluisasta "I have a dream"-puheesta ja siinä Elvis vetoaa joka solullaan paremman tulevaisuuden puolesta. Ohjelman päättänyt esitys jättää sekä kuulijan että laulajan itsensä haukkomaan henkeään. Vaikka levytys on hieno, on allaoleva videoversio esityksenä paljon tehokkaampi.
Vuoden 1968 konsertti, joka pian ristittiin hänen come back -konsertikseen, oli Elviksen uralla merkittävä merkkipaalu. 1950-luvulla hän oli rock-kuningas, kaikkien tuntema uranuurtaja, joka yhdisti musiikissaan ennakkoluulottomasti mustien rythm and bluesia, gospelia ja valkoisten "vaarattomampaa" popmusiikkia joko ihastuttaen tai vihastuttaen. Kahden vuoden armeijatauon jälkeen hän siirtyi Hollywoodiin missä hän kymmenen vuoden aikana esiintyi ei vähempää kuin 27 elokuvan pääosassa.

Elokuvien laatu vaihteli keskinkertaisesta surkeaan, ja tämä koski myös niissä esitettyä musiikkia. Elvis turhautui vuosi vuodelta enemmän hengästyttävään tuotantotahtiin, joka ei antanut hänelle mahdollisuutta levyttää saatikka esittää sitä musiikkia, missä hän oli parhaimmillaan. NBC-televisioyhtiön televisiospesiaalissa Elvis halusi osoittaa, että hän edelleen oli varteenotettava rock-laulaja ja -esiintyjä.

Ohjelma oli suuri menestys. Katsojat, jotka pitivät Elvistä eilisen päivän tähtenä, näkivät monipuolisen kattauksen 33-vuotiaan laulajan rock-klassikoita, gospel-potpurin mutta myös "aikuisempaan" makuun sopivaa keskitien poppia. Elvis todisti, että hän oli mestari näillä kaikilla aloilla, ja hänen tyttöjä, autoja, höpsöjä juonia ja tyhjänpäiväisiä rallatuksia sisältäneet elokuvansa unohtuivat saman tien.

Vanhojen hittien lisäksi Elvis Presley esitti ohjelmassa myös uusia lauluja. Euroopassa If I can dream singlen b-puolelle sijoitettiin tyylikäs balladi Memories.
Yhdysvalloissa singlen kääntöpuolelta löytyi päätöskappale Elviksen elokuvasta Elä hieman, rakasta hieman (Live a little, love a little). Elvis-elokuvien musiikki 1960-luvun loppupuolella oli pääasiassa keskinkertaista täytetavaraa. Edge of reality on tästä säännöstä piristävä poikkeus, vaikka mistään ikivihreästä kappaleesta ei olekaan kysymys.
Vuoden 1968 televisioesiintyminen nosti jo kuolleeksi luullun laulajan takaisin rockin eturiviin. Hänen seuraava albuminsa From Elvis in Memphis oli myynti- ja arvostelumenestys ja singlet In the ghetto ja Suspicious minds nostivat hänet jälleen listakärkeen. Vuosikymmenen lopulla Las Vegasissa pidetyt konsertit osoittivat, että taika toimi myös lavalla. Vuosikymmenen vaihtuessa Elvis oli suositumpi kuin koskaan.

Lupaavasti alkanut paluu muuttui kuitenkin pian hitaaksi kuolemaksi. Elvis jatkoi hengästyttävää konserttitahtiaan ja huolehti kehäkestävyydestään lähinnä huumeilla ja unilääkkeillä. Avioero Priscilla-vaimosta ei helpottanut asiaa. Levy-yhtiö RCA lypsi tähdestä kaiken irti, 1970-luvun alun hittien jälkeen Elvis-albumeissa määrä korvasi laadun. Kaikki päättyi elokuussa 1977.

Tutkimusmatkani Elvis Presleyn levyihin on vielä kesken, mutta palaan hänen tuotantoonsa tässä blogissa varmasti. 
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

153. Sanna Nielsen: Hela världen för mig/All that it takes (single 2003)

Vain 18-vuotias Sanna Nielsen nousi Ruotsin poptaivaalle maansa viisukarsinnoissa esittämällään kappaleella Hela världen för mig. Pari pienempää hittiä jo aiemmin tehnyt Nielsen vakuutti vahvalla äänellään ja varmalla esiintymisellään, ja kappaleesta tuli Melodifestivalen-klassikko. Monista yrityksistä huolimatta ei Nielsen vieläkää ole onnistunut Ruotsin karsintoja voittamaan, mutta hän on vakiinnuttanut paikkansa kotimaansa tähtitaivaalla.

Sanna Nielsenin uralla on monia yhtymäkohtia kanadalaisen Céline Dionin kanssa. Dion teki ensimmäisen hittinsä 12-vuotiaana ja Nielsenin Som en fågel nousi Ruotsin listoille laulajansa ollessa 11-vuotias. Molemmat ovat laulajina virheettömän vakuuttavia, ääntä tuntuu molemmilla riittävän loputtomiin. Molemmat laulajat nousivat lapsitähdestä varteenotettavaksi aikuislaulajaksi Eurovision laulukilpailujen kautta. Dion voitti kansainvälisen loppukilpailun 20-vuotiaana, Nielsenin läpimurtohitti Hela världen för mig esitettiin Ruotsin viisukarsinnoissa laulajan ollessa kaksi vuotta nuorempi.

Hela världen för mig on malliesimerkki hienosta ruotsalaisesta schagerista. Rauhallisen mutta jämäkän rytmin omaava sävelmä lähtee matalalta ja nousee tarttuvassa kertosäkeessä korkeuksiin. Toisen säkeistön kohdalla kaikki tehdään vielä vähän mahtipontisemmin. Sävelmä ja nuori laulaja ovat kuin luodut toisilleen.
Nielsenin lavaesiintymisessä Melodifestivalen-lavalla vuonna 2003 on paljon samaa kuin Céline Dionissa. Suuri lava ja miljooniin nouseva katsojamäärä ei nuorta laulajaa häkellyttänyt, vaan hän veti kappaleen samalla varmuudella kuin kanadalainen virkasiskonsa 15 vuotta aiemmin. Ääntä nuoressa Nielsenissä riitti kuin pienessä kylässä.

Erinomaisen sävellyksen teki Ruotsin Melodifestivalenin vakiokasvo Thomas G:son, joka vuoteen 2012 mennessä on säveltänyt 37 kappaletta kotimaansa viisukarsintoihin (Suomen karsintoihin hän on osallistunut neljä kertaa). Viidennestä sijastaan huolimatta Hela världen för mig oli vuoden suurimpia hittejä Ruotsissa. G:sonin pitkä työ palkittiin vihdoin vuonna 2012, jolloin hänen säveltämänsä Euphoria voitti Ruotsin karsinnan ja lopulta myös Azerbaidjanissa pidetyn kansainvälisen loppukilpailun.

Nielsen ei toistaiseksi ole onnistunut voittamaan Ruotsin viisukarsintoja. Kuudesta ehdokkaasta parhaiten menestyi hänen 2008 laulamansa Empty room, joka sai enemmistön yleisöäänistä, mutta tuomariäänien riittämättömyyden vuoksi jäi kokonaispisteissä toiseksi.

Hieno Empty room ja Nielsenin tulkinta olisi minun mielestäni ansainnut voiton. Kyseisen kappaleen myötä Nielsen vaihtoi esityskielekseen englannin, ja samalla allekirjoittaneen mielenkiinto laulajaan romahti. Nielsenin viehätys ja persoonallisuus ovat aina olleet vahvassa ruotsinkielisessä tulkinnassa, nyt hän hukkuu muiden Céline Dion -kloonien sekaan. Toivottavasti Nielsen laulaa pian jälleen äidinkielellään.

Hela världen för mig -singlen b-puolelta löytyy kappaleen englanninkielinen versio, jota valitettavasti ei Spotifysta tai YouTubesta löydy.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

141. Lara Fabian: Croire/Trust (single 1988)

Mitä yhteistä on Lara Fabianilla, Julio Iglesiaksella, Céline Dionilla ja Nana Mouskourilla? He kaikki ovat uransa alkuaikoina osallistuneet Eurovision laulukilpailuihin, sen jälkeen nousseet maailmanmaineeseen ja myyneet miljoonia levyjä ympäri maailmaa. 18-vuotiaan Lara Fabianin viisukappale (joka hävisi Céline Dionin voittokappaleelle kolme sijaa ja 47 pistettä) oli yksi illan tyylikkäimmistä esityksistä ja singleä myytiin euroopassa puoli miljoonaa. Fabianin piti kuitenkin odottaa kuusi vuotta, ennenkuin hänen uransa lähti todella lentoon.

Kuulin ensimmäistä kertaa Lara Fabian -nimistä laulajaa vuoden 1988 Euroviisujen esikatseluvideoita katsellessa. Kappaleessa Croire oli kaunis melodia, sopivan hillitty sovitus ja hyvin euroviisumainen kertosäe. Kappaleen kruunasi 18-vuotiaan laulajalupauksen ääni, joka herkkänä sulautui kauniisti lempeään taustaan mutta tarvittaessa jylisi korkeuksista laulun sanomaa, uskoa siihen että jonain päivänä maailma olisi parempi paikka.

Dublinissa pidetyissä Eurovision laulukilpailuissa nuori Fabian todisti olevansa taitava artisti myös miljoonien televisiokatselijoiden edessä. Yksin lavalla seissyt laulaja ei juuri koreografiaa tarvinnut, hän täytti lavan varmalla olemuksellaan ja vahvalla äänellään. Kappale sijoittui lopulta neljänneksi häviten toiselle nuorelle ranskankieliselle ja vahvaääniselle laulajalle, jonka koko maailma tunsi parin vuoden päästä nimellä Céline Dion.
Kappaleesta Croire tuli hitti keski-Euroopassa, mutta monen muun euroviisuartistin tapaan Lara Fabianin ura näytti jäävän siihen. Uran näennäinen tyssähtäminen ei kuitenkaan lannistanut nuorta laulajaa. Hän muutti Kanadaan ja aloitti uuden uran lauluntekijäkumppaninsa Rick Allisonin kanssa.

Viimeistään vuonna 1996 julkaistu album Carpe Diem teki Fabianista tähden uudessa kotimaassaan ja muutaman vuoden sisällä (mm. vuonna 2001 julkaistu albumi Nue, jonka esittelin blogissani numerolla 41) hän oli tähti myös kotimantereellaan.

Fabian on levyttänyt myös muilla kielillä. Euroviisuperinteen mukaisesti kappale Croire julkaistiin myös saksankielisenä versiona nimellä Glaub. Laulun englanninkielinen versio löytyy Croire-singlen b-puolelta.
Lara Fabianin menestynein englanninkielinen kappale on vuonna 2000 julkaistu I will love again, joka löytyy hänen ensimmäiseltä englanninkieliseltä albumiltaan. Fabianin englanninkielinen ura ei kuitenkaan koskaan käynnistynyt kunnolla, ja hän on sittemmin keskittynyt ranskankielisille musiikkimarkkinoille.

Tämä ei kuitenkaan johdu siitä, että hänen englanninkieliset levynsä olisivat olleet huonoja. Esittelen seuraavaksi vuonna 2004 julkaistun albumin Wonderful life, jonka kaupallinen menestys jäi vaatimattomaksi sen monista hienoista kappaleista huolimatta.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

tiistai 16. lokakuuta 2012

136. Dschinghis Khan: Moskau/Rocking Son Of Dschinghis Khan (single 1979)

Saksalainen Dschinghis Khan -yhtye tuli tunnetuksi maansa Euroviisuedustajana vuonna 1979. Hyvän menestyksen innoittamana yhtye teki liudan muitakin hittejä, jotka Suomessa tulivat tunnetuksi lähinnä käännösiskelminä. Värikkäät asut ja nykysilmin katsottuna äärimmäisen kornit koreografiat saavat helposti unohtamaan, että Ralph Siegelin yhtyeelle säveltämät kappaleet ovat kulutusiskelmää parhaimmillaan. Yksi näistä kappaleista on Moskau, joka Suomessa tuli tunnetuksi nimellä Volga.

Vuoden 1979 Eurovision laulukilpailut on minulle yksi elämäni suurimmista televisiokokemuksista. Kahdeksanvuotiaan tuoreen euroviisufanin innolla katselin kisoja, joissa oli poikkeuksellisen korkeatasoinen kappalevalikoima, tyylikäs lava ja kisat järjestettiin eksoottisessa Jerusalemissa. Kilpailun eksoottisimpia esityksiä oli Saksan Dschinghis Khan, jonka esitti kilpailua varten koottu yhtye, joka kantoi samaa nimeä kuin esittämänsä laulu. Värikkäästi pukeutunut yhtye huh hah huutoineen ei juuri tehonnut minuun, mutta korni esitys ja tarttuva melodia nosti laulun lopputuloksissa neljänneksi. Suomessa kappaleen lauloi hitiksi omalla machoenergiallaan Frederik.

Yhtyeen Dschinghis Khan kokosi saksalainen popsäveltäjä Ralph Siegel, jonka alan harrastajat tuntevat ahkerana euroviisusäveltäjänä. Vuosien 1974-2012 aikana hänen säveltämänsä kappaleet ovat edustaneet viittä eri maata Eurovision laulukilpailuissa yhteensä 20 kertaa, ennätys jota tuskin tulee rikkomaan kukaan muu kuin Siegel itse.

Hyvän viisumenestyksen innoittamana Dschingis Khan -yhtye jatkoi uraansa 1980-luvun puoliväliin saakka suosion painottuessa ensimmäisiin pariin vuoteen. Tuolta ajalta ovat peräisin yhtyeen suurimmat hitit, jotka meillä Suomessa tunnetaan käännöshitteinä.
En itse tunne juurikaan yhtyeen muuta tuotantoa, mutta tämä kappale on soinut päässäni siitä lähtien, kun kuulin sen radiosta joskus 1979-1980 paikkeilla. Tämä yhtyeen toinen single oli mielestäni paljon parempi ja kestävämpi kuin sitä edeltävä euroviisuhitti. Kappale nousi myös Suomessa hitiksi Juhamatin versiona (ylläolevassa linkissä myös Åke Blomqvistin tanssiohjeet kyseiseen kappaleeseen)

Siinä missä suomenkielinen Raul Reimanin teksti kertoo jännittävän tarinan luvattomasta rakkaudesta ja rakastavaisten pakomatkasta, hehkuttaa Berndt Meinungerin alkuperäisteksti Venäjän värejä, mystiikkaa ja nostalgiaa niinkuin vain kylmän sodan aikaisessa Saksassa osattiin kauniita naisia ja vodkaa unohtamatta.

Yhtyeen ulkoasu oli nerokas. Ylivärikkäät vaatteet, löysät lahkeet, liehuvat hihat, kruunut ja turbaanit loivat värikkään mutta samalla kuvitteellisen habituksen, jonka voi yhdistää niin Mongoliaan, Venäjälle kuin lähi-itäänkin. Lähi-itään sijoittuikin yhtyeen seuraava hitti Hadschi Halef Omar, joka Suomessa tunnetaan Frederikin esittämänä nimellä Sheikki Ali-Hassan.

Yhtyeen televisioesitykset koreografioineen ovat silkkaa 1970-lukua, camppia parhaimmillaan, jota katsoessa jää helposti huomaamatta että yhtyeen kappaleet ovat sovitusta ja melodiaa myöten nerokkaita pophittejä.

Kolmen edellämainitun hitin jälkeiseen Dschinghis Khan -tuotantoon en ole tutustunut, mutta mielenkiintoni heräsi uudelleen tätä kirjoitusta tehtäessä. Varmaan Amazon.de:sta löytyisi joku edullinen kokoelmalevy.

Jos löytyy, niin siltä toivottavasti puuttuu tämä Moskau-singlen b-puoli, mikä ei todellakaan ole yhtyeen eikä säveltäjä Ralph Siegelin uran huippuhetkiä. Allaolevan englanninkielisen televioesityksen saa katsoa vain omalla vastuulla.
Jos järkytykseltänne selvisitte (tai viisaasti skippasitte nuo ylläolevat linkit), niin tässä vielä lopuksi kaunis Dschinghis Khan -balladi. Komm doch Heim, joka löytyi Hadschi Halef Omar -singlen b-puolelta. Vielen Dank für die 1970er Jahren und der deutsche Schlager!
Lähettänyt klo 1 kommentti:
Tunnisteet: , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)