Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sam Brown. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sam Brown. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

251. Sam Brown: 43 minutes... (1992)

Kuuntele koko albumi YouTube soittolistalta.
Muusikkoperheen tytär Sam Brown oli 1990-luvun alussa kuuma laulaja-lauluntekijätähti Britanniassa. Stop-hitin ja kahden hyvin menestyneen sooloalbumin hemmottelema levy-yhtiö odotti kuumeisesti uutta menestyslevyä nuorelta suojatiltaan. Sen sijaan perhetragediasta selvinnyt Brown tuotti synkän ja sisäänpäinkääntyneen mestariteoksen, josta puuttuivat Stopin ja Kissing gaten kaltaiset hitit. Kiittämätön levy-yhtiö käänsi selkänsä entiselle tähtiartistilleen ja omakustanteena julkaistua albumia sai vain suurimmista Lontoon levykaupoista. Ne harvat jotka levyn onnistuivat löytämään eivät pettyneet.

Armeija-aikanani tutustuin Sam Brownin ensimmäisiin albumeihin, ja Stop-hitillä listoille noussut laulaja oli pian kärjessä minunkin suosikklistallani. Odotin monen muun Sam Brown -fanin tavoin kärsimättömänä uutta levyä, mutta sitä ei kuulunut. Netin uutispalstoilla kerrottiin levystä 43 minutes, mutta onnistuin löytämään levyn vasta vierailtuani lontoolaisessa levykaupassa pari vuotta levyn julkaisun jälkeen. Levy ei ollut sitä mitä odotin.

45 minutes... avautui hitaasti. Perinteisen rakkauslaulun sijaan Sam kutsui levyn avausraidalla kuulijan sisään omaan maailmaansa, jossa kaikki ei ollut niin hyvin kuin menestyneeltä laulajalta odotettiin. Kappaleessa viulua soitti isä Joe Brown.
Vaikka April moon -albumi ei ollut myynyt aivan Stop-albumin tapaan, pidettiin Brownia edelleen lupaavana laulaja-lauluntekijänä. Hän pyysi A&M-levy-yhtiöltä rahaa uuden levyn valmistelua varten. Samoihin aikoihin Samin äiti, suosittu studiomuusikko ja keski-Euroopassa soololevyillään menestynyt Vicki Brown sairastui vakavasti, ja tämä muutti albumin suunnan täysin. Uuden levyn kirjoitus- ja äänityssessioista tuli Brownin (ja äänityksiä johtaneen Pete-veljen) keino käsitellä ja selvitä perhettä kohdanneesta tragediasta.

Siinä missä Come in to my world oli kuulijoille osoitettu kutsu, kuvaa kappale In the rain yksinäisyyttä ja hylätyksi tulemisen tunnetta. Oliko kappale osoitettu sitten kuolleelle äidille vai kadonneelle rakkaudelle jäi kuulijan tulkittavaksi. 
Aiemmilla levyillä Sam oli saanut sävellysapua ammattilauluntekijöiltä, mutta tällä kertaa hän halusi ottaa vastuun sisällöstä yksin. Äitinsä kuihtumista avuttomana seurannut tytär purki tuskaansa hyvin henkilökohtaisiin kappaleisiin. Albumin ainoa singlekappale Fear of life käsitteli vääjäämätöntä, omaa ja läheisten ihmisten kuolevaisuutta. 
Onneksi koko albumi ei ollut yhtä lohduton. Synkän alkupuoliskon jälkeen levyn tunnelma kirkastui ja tekstit saivat toiveekkaampia sävyjä. Kappaleessa One candle on lapsuuden nostalgiaa ja kodin lämpöä.
Vaikka Sam Brown käsitteli 43 minutes...-albumin kappaleissa äitinsä sairauden ja kuoleman synnyttämiä ajatyksia, ei niiden teksteissä suoraan viitattu Brownin perheen suruun. Ainoana poikkeuksena tästä on levyn vaikuttavin kappale Letting go. Kappaleessa Sam muisteli unta, jossa kuollut äiti lohduttaa surevaa tytärtään, rohkaisee päästämään menneestä irti ja katsomaan rohkeasti tulevaisuuteen.
Albumi päättyy kappaleeseen, joka kurkottaa varovaisen onnellisena kohti uutta. Sam Brown synnytti ensimmäisen lapsensa pian albumin julkaisun jälkeen. Lapsi nimettiin Vickyksi edesmenneen isoäitinsä mukaan.
Tuottajaveljen ja äänittäjäpoikaystävän tuella äänitetty demo oli viimeiseen asti hiottu kokonaisuus. Brownin yllätykseksi ja katkeraksi pettymukseksi A&M Records kieltäytyi julkaisemasta levyä. ja vaati sille hittejä henkilökohtaisen tuskan sijaan. Brown ei ollut valmis kompromisseihin. Katkeran kiistelyn jälkeen hän osti ääniraidat itselleen ja julkaisi demolevyn sellaisenaan omakustanteena. 
Levy-yhtiön penseyttä on vaikea ymmärtää. Brown oli edellisillä levyillään tuottanut A&M:lle sievoiset voitot ja todistanut, että hänellä oli mahdollisuuksia vaikka mihin. Uutta levyä varten tehty demo oli laadukas ja sellaisenaan julkaisukelpoinen. Jos levy-yhtiö olisi halunnut ja yrittänyt, siltä olisi löytynyt useampikin kappale, jotka oikein markkinoituna olisi menestyneet singlelistoilla. Yksi näistä kappaleista on kappale Your time is your own, joka erottui muuten varsin riisutun albumin kappaleista polveilevalla jousi- ja laulusovituksellaan. 

Sen sijaan aiemmmilla levyillään miljoonalukuihin päässeen laulajan kolmatta albumia myytiin joidenkin arvioiden mukaan vain 4000 kappaletta, ja erinomainen levy hukkui levyteollisuuden kylmien lakien jalkoihin.

Brown julkaisi tämän jälkeen vielä kolme sooloalbumia ilman mainittavaa menestystä. Brown palasi uransa alkulähteille ja jatkoi uraansa muiden artistien taustalaulajana laulaen mm. Pink Floydin Division Bell -albumilla ja sitä seuranneella maailmankiertueella. Televisioyleisölle  Brown tuli tutuksi Jools Hollandin televisio-ohjelmasarjan laulusolistina. George Harrisonin perheystävänä Brown sai kunnian olla ainoa naissolisti Harrisonin muistokonsertissa vuonna 2002.

Vaikka 43minutes siis floppasi täysin, pitävät uskollisimmat Sam Brown -fanit sitä edelleen suosikkialbuminaan. Levyä ei löydy Spotifysta, mutta se on kuunneltavissa YouTuben kautta ja ostettavissa edelleen Sam Brownin kotisivulta

Brownin laulajanura päättyi yllättäen vuonna 2007, kun äänihuulten sairaus vei hänen laulukykunsä lähes kokonaan. Tämän jälkeen Brown on toiminut laulutekniikan- ja ukulelensoitonopettajana.

Lue myös:


sunnuntai 27. marraskuuta 2016

241. Sam Brown: Stop (1988)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
Kaikki 1980-90-luvuilla popmusiikkia kuunnelleet muistavat Sam Brownin megahitin Stop, joka soi lähes tauotta MTV:llä ja radiossa. Hänen samanniminen albuminsa antoi hyvän kuvan nuoren laulaja-lauluntekijän taidoista, mutta se jäi tämän superhitin varjoon. Levy osoitti, että Brown oli muutakin kuin rakkauslaulujen traaginen päähenkilö. Valitettavasti Brownin monipuolisuus ei kiinnostanut yleisöä, joka kaipasi häneltä uusia Stop-kappaleen kaltaisia power-balladeja.

Sam Brown tuli minulle tutuksi armeijavuotenani 1990, jolloin hänen toinen albuminsa April moon (jonka esittelin blogini alkupuoliskolla) soi sotilaskodin levysoittimessa ja pian sen jälkeen myös omissa korvalappustereoissani. Toki tunsin hitin Stop, mutta samanniminen debyyttialbumin oli "vaikean" levyn maineessa, joten olin jättänyt sen väliin. April moon palautti mielenkiintoni ja ostin samalla kertaa molemmat albumit.
Brown oli musiikkiperheestä. Hänen isänsä Joe Brown oli aloittanut uransa 1960-luvun brittirock-buumin aikana, ja äiti Vicky Brown oli 1970-80-lukujen työllistetyimpiä taustalaulajia. Brownit kuuluivat George Harrisonin lähipiiriin ja olivat laulaneet myös hänen levyillään. Sam seurasi vanhempiensa jalanjälkiä ja aloitti ammattilaulajan uransa laulamalla tunnettujen artistien taustalla.

Vuosikymmenen lopulla 24-vuotias laulaja sai sopimuksen A&M-levy-yhtiön kanssa. Ensimmäinen single Walking back to me aloitti tymäkästi Brownin ensimmäisen sooloalbumin, mutta ei kiinnostanut yleisöä eikä radioasemia. Sama kohtalo näytti kohtaavan toisena singlenä julkaistua albumin nimikappaletta, joka nousi vaivoin Britannian singlelistan top 50:een.
Vaikka albumin singlet eivät listojen kärkiä kolkutelleet, sai Brownin debyyttialbumi kriitikoilta myönteisen vastaanoton. Levy oli jännittävä ja monipuolinen. Tyylit vaihtelivat jazzahtavasta rokista perinteisempään poppiin, vanhojen klassikoiden uusintaversioista tuoreisiin rakkauslauluihin. Brownin äänessä oli sopivasti rosoa ja käheyttä ja siitä löytyi herkkyyden lisäksi voimaa, ilkikurisuutta ja tunnetta. Huomiota herätti myös se, että lähes kaikki levyn kappaleet olivat Brownin itsensä säveltämiä. Yksi levyn harvoin kuulluista kappaleista on jazzhelmi Piece of my luck.
Stop-single julkaistiin uudelleen vuonna 1989, ja tällöin myös yleisöllä oli korvat auki. Kappale nousi voimasoittoon musiikkikanaville ja kärkikymmenikköön singlelistoilla. Samaa reseptiä kokeiltiin kappaleella This feeling, josta ei kuitenkaan tullut toista menestyskappaletta.
Stop-kappaleen menestys oli kaksiteräinen miekka. Toisaalta se antoi tarvittavan buustin Sam Brownin uralla, mutta samalla se leimasi esittäjänsä dramaattisten rakkauslaulujen tulkiksi. Vaikka Brown oli erittäin taitava ja monipuolinen laulaja, hänen muu tuotantonsa ei koskaan yleisön silmissä yltänyt Stopin tasolle. Tämä oli erityisen harmittavaa esikoisalbumin kohdalla, joka hienona musiikkikokonaisuutena ei saanut sitä vastakaikua yleisöltä kuin minkä se olisi ansainnut. 
Nuoren laulajan toinen sooloalbumi, vuonna 1990 julkaistu April moon oli edeltäjäänsä tasapainoisempi albumikokonaisuus, mutta Stop-hitti varjosti myös sen menestystä. Sen muutamat hitit saivat vielä jonkinlaista radio- ja televisiosoittoa, mutta levy-yhtiössäkin huomattiin että kaupallinen alamäki oli alkanut. Kolmannen 43 minutes -nimisen albumin kohdalla Brown ja levy-yhtiö joutui avoimeen konfliktiin, ja laulaja julkaisi levyn lopulta omakustanteena, joka myi surkeasti.

Soolouransa menestysvuosien jäätyä vähiin Brown jatkoi suosittuna taustalaulajana. Hänen näkyvin esiintymisensä tapahtui George Harrisonin muistokonsertissa vuonna 2002, missä Brown teki upean tulkinnan Harrisonin viimeisestä sävellyksestä Horse to the water. 1990

43 minutes -albumin jälkeen hän teki vielä kolme sooloalbumia ilman suurempaa menestystä. Vuonna 2007 vain muutama kuukausi hänen viimeisen albuminsa julkaisun jälkeen sairaus äänihuulissa vei Brownilta lauluäänen lopullisesti. Sittemmin Brown on niittänyt mainetta taitavana ukulelen soittajana ja soitonopettajana.

Lue myös:
p.s. Muistathan että 300 levyä -blogin kaikki kappaleet löytyvät Spotifyn soittolistalta.

lauantai 7. tammikuuta 2012

48. Sam Brown: April Moon (1990)

Brittilaulaja Sam Brown nousi suursuosioon vuonna 1989 kappaleellaan Stop. Kappaleen menestyksen aiheutti ongelman. Koska kappale oli niin suuri hitti, ei hänen edes odotettu tekevän toista yhtä hyvää kappaletta, ja laulaja leimattiin yhden hitin ihmeeksi. Tämä siitä huolimatta että laulajan debyyttialbumi Stop ja kaksi vuotta myöhemmin julkaistu April Moon ovat hienoja albumeja täynnä aistikkaita tulkintoja.

Tutustuin April Moon -albumiin Niinisalon varuskunnan sotilaskodin kirjastossa. Varusmiehille tarjottiin mahdollisuutta tehdä kirjastonhoitajan vuoroja ja ansaita samalla kuntoisuuslomia. Armeija-aikanani istuin ainakin 10 iltaa kirjastosta huolehtien. Samalla minulla oli aikaa kuunnella kirjaston levyjä, ja yksi mieleenjäävimmistä levyistä noilta ajoilta oli tämä samana vuonna ilmestynyt Sam Brownin kakkoslevy. Olin toki kuullut Brownin Stop-hitin, ja April Moonia kuunnellessani yllätyin siitä, kuinka tasaisen laadukas laulajan toinen albumi oli.
April moon -albumia markkinoitiin ensi sijassa sen aloitushitillä With a little love. Suuri yleisö ei valitettavasti kuitenkaan kiinnostunut. Heille Sam Brown oli yhtä kuin puhkiin radioissa ja MTV:llä soitettu superhitti, ja Brown menetti asemansa maailmantähtenä yhtä nopeasti kun hän sen oli saanutkin.
April Moon sisälsi vielä pari pikkuhittiä, mutta kolmannen albumin kohdalla myös levy-yhtiö kyllästyi ja hyllytti artistin. Tästä Brownin sooloura ei koskaan toipunut, vaan hän jatkoi uraansa suosittuna taustalaulajana muiden tähtien levyillä ja konserteissa. April Moonin jälkeen Brown on tehnyt viisi albumia ilman mainittavaa menestystä.
Sam Brown on hyvä esimerkki laulajasta, joka jää hittinsä vangiksi. Vaikka hän tekisikin muuta hyvää musiikkia, hänet muistetaan vain tämän hitin esittäjänä. Sekä debyyttialbumi Stop ja toinen albumi April Moon sisältävät monia hienoja Brownin itsensä säveltämiä kappaleita, jotka antavat Brownin käheälle äänelle tilaa, mahdollisuuden herkistelyyn mutta myös kunnon revittelyyn.
Ansiotta yhden hitin ihmeiksi leimattuja artisteja on maailmalla paljon. Sam Browninkin kohdalla voi vain miettiä minkälaisen uran hän olisi saanut, jos kappale Stop olisi ilmestynyt vaikka hänen kolmannella albumillaan. Olisiko musiikkia kuunteleva yleisö saanut tutustua paremmassa rauhassa tähän lahjakkaaseen naislaulajaan.