En pidä kauhean paljon Sinéad O'Connorista. Noin 20 vuotta sitten hänen Nothing compares 2 u (inhoan muuten tuota tekonäppärää sanojen two ja you sanojen korvaamista merkeillä, jotka kuitenkin äännetään hieman eri tavalla) -kappaleensa soi joka tuutista ja täytti opiskelijakämpässä katsotun MTV Europen ohjelmat siihen malliin, että olin sitä korvia myöten täynnä.
Pari vuotta myöhemmin MTV:ssä soi kappale Success has made a failure of our home, jonka riipivä orkesterisovitus ja karu sanoitus sopivat yhteen O'Connorin yhtä aikaa vahvan ja haavoittuvan kanssa täydellisesti. Kun myöhemmin kuulin koko albumillisen O'Connorin tekemiä jazz-covereita, oli ihastunut. O'Connorin ääni oli kuin tehty tämänlaista musiikkia varten.
Albumia Am I not your girl edelsi suurhitin ja kahden menestysalbumin lisäksi aimo annos kohua. O'Connor herätti pahennusta ensiksi kieltämällä USA:n kansallishymnin soittamisen ennen konserttiaan. Suuremman kritiikin kohteeksi hän joutui revittyään Paavi Johannes Paavali II:n kuvan Saturday Night Live -ohjelmassa. Uransa käännekohdassa O'Connor päätti tehdä täysin erilaisen albumin.
Levyn suurin hitti ja ehdottomasti hienoin kappale oli alun perin Loretta Lynnin vuonna 1962 levyttämä countrykappale Success, jonka nimi tällä albumilla on pidennetty koko lauseen mittaiseksi. Usein lauluissa kerrotaan unelmista jotka eivät toteutuneet. Tällä kertaa unelmat toteutuvat, mistä seuraa vain surua ja tuskaa. Irlantilaisen O'Connorin versio kappaleesta on Lynnin versiota huomattavasti rankempi, ja levyn synkkä sovitus vahvistaa kappaleen lohdutonta vaikutelmaa. Viittomakielellä laulettu musiikkivideo on tyylikäs.
Vanhojen jazz-standardien uusista versioista koostuvan levyn muut kappaleet eivät ole aivan yhtä synkkiä. Toisaalta nämä eivät myöskään yllä uljaudessaan tämän singlehitin tasolle.
Viihdyttäviä kappaleita on kuitenkin monta. Levy alka O'Connorin versiolla kappaleesta Why don't you do right, joka aikoinaan nähtiin mm. elokuvassa Kuka viritti ansan Roger Rabbit. Seuraava video yhdistää O'Connorin levytyksen elokuvassa nähtyyn Jessica Rabbitin esitykseen. Jessica Rabbitin lauluäänenä toimi Amy Irwing, ja kappale on tunnettu myös Peggy Leen 1942 levytyksenä.
Sinéad O'Connorin äänen tukena albumilla on kautta linjan hienosti soittava jazz-orkesteri, joka sovituksissaan kunnoittaa tyylikkäästi entisten aikojen jazz-klassikoita. Levyltä löytyy aistikas versio Billie Holliday -klassikosta Gloomy Sunday. Ei Sinéad O'Connor nyt Billie Holiday ole, mutta aivan mallikas esitys tämäkin.
Ei varmaan ollut yllätys edes laulajalle itselleen, että Am I not your girl -albumi ei noussut samoihin myyntilukuihin kuin sitä edeltäneet albumit. Muutenkin nuo vuosikymmenen vaihteen suursuosion ajat olivat O'Connorin osalta menneet. Hän on tehnyt levyjä harvakseltaan tämän cover-albumin jälkeen, mutta minulle ne ovat jääneet tuntemattomiksi. Minulle Sinéad O'Connor on yhtä kuin kappaleen Success has made a failure of our home epätoivoinen vaimo, joka viimeisillä voimillaan vetoaa mieheensä:
I haven't changed.
I'm still the same.
Am I not your girl?
Am I not your girl?
