Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elvis Presley. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elvis Presley. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. joulukuuta 2013

197. Elvis Presley: How great Thou art (1967)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Gospelmusiikki ei ollut vain Elvis Presleyn tapa julistaa maailmankatsomustaan. Sekä valkoinen että musta hengellinen musiikki olivat osa hänen lapsuuttaan syvästi uskonnollisessa Yhdysvaltain etelässä, ja Presley ammensi molemmista lähteistä vaikutteita koko uransa ajan. Hänen kolmesta gospelalbumistaan toinen yhdisteli onnistuneesti eri hengellisen musiikin genrejä ja rockin kuningas sai siitä uransa ensimmäisen Grammy-palkinnon. 

Elvis Presleyn lapsuudessa kirkko ja hengellinen musiikki olivat tärkeitä. Enemmän kuin tietoinen valinta, kirkossakäynti oli 1930-1940-luvuilla etelävaltioissa tapa jota kaikki noudattivat. Raja mustien ja valkoisten yhteisöjen välillä oli tuolloin hyvin tiukka, mutta se ei estänyt nuorta Elvistä livahtamasta valkoisten perinteisemmästä jumalanpalveluksesta katsomaan ja kuuntelemaan mustien kirkkojen huomattavasti riehakkaampaa meininkiä. Näillä kokemuksilla oli keskeinen merkitys Elviksen musiikkityylin syntymisessä.

Vaikka rock'n'roll ja myöhemmin hillitympi aikuispoppi teki Presleystä suositun, hän piti aina gospelia suosikkimusiikkityylinään. Ensimmäisen gospelalbumin hän julkaisi jo vuonna 1960. His hand in mine -albumin sessioissa hän äänitti oman versionsa gospelklassikosta Crying in the chapel. Jostain syystä kappale jätettiin albumilta pois ja julkaistiin singlenä vasta viisi vuotta myöhemmin. 
Monien yllätykseksi tämä vain pianon, basson ja the Jordanaires lauluyhtyeen säestämä hengellinen laulu nousi USA:n singlelistan kolmoseksi ja se valtasi peräti ykköspaikan Englannin listoilla. Kappale lisättiin myöhemmin myös yhdeksi uuden gospelalbumin raidoista.

1960-luvun puolivälissä Elvis Presleyn ura ei ollut parhaimmillaan. Viimeisen studioalbumin hän oli tehnyt vuonna 1962, ja sen jälkeen hänen aikansa oli mennyt toinen toistaan tylsempien elokuvien ja niiden mitättömien soundtrack-albumien tekoon. Presley näki gospelin pakotieksi tästä keskinkertaisuuden noidankehästä ja otti ensimmäisen kerran vuosiin itse aktiivisen otteen uuden levyn äänityksissä. Hän yhdisteli uudella levyllä Crying in the chapel -kappaleen tapaisia hengellisiä lauluja sekä lapsuutensa pakomatkoilla kuulemaansa mustien sielukasta gospelia.
Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen Elvis koki levyttävänsä musiikkia jonka takana hän itse myös seisoi. Tämä kuuluu mm. hienossa kappaleessa Where could I go but to the Lord, jossa Presleyn hienon tulkinnan lisäksi loistavat taustalaulajat, joiden stemmat hän todennäköisesti myös itse sovitti. Elvis palasi kappaleeseen myös vuosi myöhemmin televisiospesiaalissaan.

Vaikka Presley oli herättänyt paheksuntaa ja vihaa konservatiivisissa piireissä, armeijavuodet sekä 1960-luvun elokuvat olivat luoneet hänestä uuden joka äidin mallivävyn. Vaikka päälle päin ei nuoruuden kapinasta ollut enää jälkeäkään, oli How great Thou art -albumi Presleyn tapa vastustaa sitä elokuvien ja elokuvasoundtrackien kierrettä johon hän oli joutunut. Ensimmäisen kerran vuosiin hän sai itse päättää mitä lauloi ja miten.
Gospelalbumi osoitti maailmalle ja myös Elvikselle itselleen, että hän pystyi edelleen monipuoliseen ja omakohtiseen tulkitaan. Albumin tyyli vaihteli Where no one stands alone -tyyppisestä hartaudesta ronskimpaan revittelyyn, jollaiseen hän oli ihastunut kotikaupunkinsa mustien köyhissä kirkoissa. Hyvä esimerkki tästä on kappale By and by, jonka Presley muokkasi negro spiritualista itselleen sopivaksi.
Rockin kuninkaan toinen hengellinen levy oli suuri menestys omassa sarjassaan ja nousi korkealle jopa sekulaarin musiikin myyntilistoilla. How great Thou art oli tärkeä askel Elvis Presleyn uralla halveksitusta elokuvatähdestä takaisin varteenotettavaksi levyartistiksi. Presleyn paluun sinetöi vuonna 1968 lähetetty televisiokonsertti ja vuonna 1969 julkaistu From Elvis in Memphis -albumi.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

tiistai 30. huhtikuuta 2013

166. Elvis Presley: From Elvis in Memphis (1969)

Kuuntele koko albumi Spotifysta (kappaleet 1-12).
Singer-ompelukonefirman sponsoroima televisiospesiaali palautti Elvis Presleyn takaisin hömppäfilmien näyttelijästä rock-musiikin kärkikaartiin syksyllä 1968. Menestyksen innoittamana Presley levytti ensimmäisen studioalbuminsa seitsemään vuoteen (jos soundtrack- ja gospel-albumeja ei lasketa) kotikaupunkinsa kuuluisassa American Sound Studiossa. Televisiokonsertin tapaan albumi From Elvis in Memphis todisti että rockin kuningas oli palannut ja paremmassa kunnossa kuin koskaan.

Elvis Presleyn albumituotanto on varovaisesti arvioiden hyvin epätasainen. Ennen  laulajan kuolemaa häneltä julkaistiin pelkästään Yhdysvalloissa lähes sata erilaista albumia. Studio-, soundtrack-, gospel-, kokoelma- ja live-albumien perinteiset rajat hämärtyivät, ja monet hänen levyistään olivat sekoitus noista kaikista. Uuden Elvis-fanin tutustuminen tähän levyjen suohon oli lievästi sanoen haastavaa. 

Levy-yhtiön RCA:n julkaisupolitiikka oli toisaalta ymmärrettävää. 1960- ja etenkin 1970-luvuilla Elvistä oli elokuva- ja konserttikiireiltään hyvin vaikea saada studioon ja silloinkin vain muutamaksi päiväksi. Toisin kuin monet tuon ajan suosikkilaulajat ja bändit, Presley ei käyttänyt energiaansa laadukkaiden albumikokonaisuuksien luomiseen. Hän äänitti mitä äänitti ja milloin äänitti ja RCA:n tehtäväksi jäi leipoa niistä levyjä markkinoille. Jos studioäänityksiä ei ollut tarpeeksi, levyjä täydennettiin konserttiraidoilla ja demoäänityksillä. Vuonna 1969 julkaistu From Elvis in Memphis -albumi oli loistava poikkeus säännöstä.
1960-luvun puolivälissä hömppäfilmeihin keskittynyt Presley alkoi olla musiikkipiireissä lähinnä vitsi. Vuonna 1968 kuvattu televisiokonsertti onnistui palauttamaan Elviksen uskottavuuden muusikkona, ja hän palasi levyttysstudioon uutta energiaa puhkuen. Paikaksi valittiin kotikaupunki Memphisin ylpeys American Sound Studio, joka oli niittänyt mainetta etenkin soul-levytyksistään. Tällä kertaa Presley halusi tehdä hyvän levyn ja levyttää vain sellaista musiikkia johon hän itse uskoi.

Ensimmäinen studiossa äänitetty kappale Long black limousine, synkkä kappale siitä kuinka maailmalle lähtenyt pikkukaupungin tyttö palaa kotiin toisin kuin oli suunnitellut, oli hyvä esimerkki Elviksen uudesta tyylistä joka kevyen viihdyttämisen sijaan haastoi kuulijansa. Aikuisempaa tyyliä edusti myös kappale True love travels on a gravel road.
Studion vakiotuottajan Chips Momanin johtamana ja studion oman bändin säestämänä syntyi sielukas ja edistyksellinen albumi, joka vakiinnutti Elviksen pop-musiikiin kärkinimenä ja kertoi kieltään myös hänen kypsymisenään artistina. Albumilta julkaistiin singlenä kappale In the ghetto, poikkeuksellisen kantaaottava kappale köyhyyden, rikollisuuden ja kuoleman noidankehästä. Laulu oli moneen vuoteen ensimmäinen top 10 listalle noussut Elvis Presley kappale.
Presley itse osallistui sessioihin aktiivisena artistina selvänä tavoitteenaan tehdä kerrankin laadukas albumi vastakohtana puolivillaisille soundtrack-albumeille. Nykymittapuiden mukaan hän kuitenkin vietti suhteellisen pienen määrän studiossa. 14 äänityspäivän aikana levytettiin kolmisenkymmentä kappaletta, joista parhaat kerättiin albumille From Elvis in Memphis ja sen niin ikään erinomaiselle seuraajalle Back in Memphis. Kaksi kultakimpaletta, Suspicious minds ja Kentucky rain säästettiin singleraidoiksi. Sessioiden ylijäämä-äänityksiä ei alunperin tarkoitettu levylle lainkaan, mutta RCA julkaisi niitä materiaalin puutteessa täyteraitoina 1970-luvun albumeilla.
Elviksen uusi innostuminen studiotyöskentelystä ei kestänyt kauaa. Presley oli vuosikymmenen vaihteessa suositumpi kuin koskaan ja kahdeksan seuraavan vuoden aikana Elvis esiintyi yli 1100 konsertissa. Ei siis ihme että, kuumimpien elokuvavuosiensa tapaan, Kuningasta ei juuri levytysstudiossa nähty.
Monet pitävät From Elvis in Memphis -albumia artistin parhaana albumina. Sen jälkeen albumien laatu kuitenkin laski dramaattisesti. Paria erinomaista, 1970-luvun alkupuoliskon albumia lukuunottamatta Presleyn 1970-luvun albumeja pidetään epäonnistuneina kokoelmina. Tuhoisa keikkaputki vaati veronsa elokuussa 1977, jolloin vasta 42-vuotias Presley kuoli sydänkohtaukseen.

Lue myös:

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

tiistai 9. huhtikuuta 2013

162. Elvis Presley: Elvis Presley (1956)

Kuuntele koko albumi Spotifysta (kappaleet 1-12)
Ensimmäisellä albumillaan 21-vuotias Elvis Presley esitteli monipuolista lahjakkuuttaan. Ennen albumin julkistamista hän oli jo ehtinyt herättämään pahennusta lantionliikkeillään ja ennakkoluulottomalla tavallaan yhdistää valkoista ja mustaa musiikkia, mutta albumi osoitti että hän oli myös lahjakas ja tyylitajuinen muusikko, jonka skaala ulottui rock'n'rollista countryyn ja ikivihreisiin iskelmiin saakka.

Aiemmin tänä vuonna alkaneen Elvis Presley -harrastukseni kautta olen tutustunut hänen levytyksiinsä aina 1950-luvun nuoruusvuosista hänen viimeisten elinvuosiensa kappaleisiin. Presleyn albumeita ei koskaan ole arvostettu kokonaisuuksina, vaan hänen tuotantoa tutkitaan yleensä hänen singlehittiensä kautta. Tämän vuoksi uutena harrastaja hänen 108 singleä ja 70 albumia kattava tuotantonsa on ollut vaikeasti hallittava.

En ole koskaan ollut 1950-luvun rock'n'rollin ystävä, joten en uskonut kauheasti välittäväni Elviksen ensimmäisestä soololevystä, joka julkaistiin singlen Heartbreak hotel -jälkimainingeissa. Siksi olinkin yllättynyt kuinka monipuolinen ja myös äänenlaadultaan tasokas tämä nyt jo 57 vuotias levy on.
Carl Perkinsin säveltämä ja alun perin levyttämä Blue suede shoes on sitä r'n'b-tyyliä, mistä 1950-luvun Elvis parhaiten muistetaan. Perkins levytti kappaleen alun perin Sun-levymerkillä, jolle Presley levytti ennen siirtymistään suuren RCA-yhtiön rahasammoksi. Lojaalisuudestaan entistä tuottajaansa Sam Phillipsia ja kunnioituksesta Perkinsiä kohtaan Presley vaati, että kappaleen singlejulkaisua siirretään myöhemmäksi jotta se ei söisi Perkinsin levytyksen menestystä.
Suurin osa Presleyn ensimmäisen soololevyn kappaleista äänitettiin alkuvuodesta 1956. Samoissa sessioissa levytettiin myös Presleyn ensimmäinen ykkössingle Heartbreak Hotel, mutta silloisen tavan mukaan tämä hittisingle jätettiin pois albumilta. Sen sijaan levyltä löytyy muutama Sun-äänitysten ylijäämäkappale. Elviksen Sunille äänittämät kappaleet ovat lähempänä country & western tyyliä, hyvä esimerkki tästä on debyyttialbumille sijoitettu kappale Trying to get to you.

Elviksen RCA:lla omaksumaa uudempaa tyyliä on sen sijaan kappale One sided love affair, jota kuullessa voi kuvitella hänen heiluttavan lantiotaan tyttöjen kiljuessa ja isien paheksuessa vieressä.
Elviksen ensimmäisen soololevyn hämmästyttävin piirre ei ole sen korkea laatu vaan sen tyylien monipuolisuus. Country ja R'n'B-kappaleiden seasta löytyy perusamerikkalainen ikivihreä iskelmä Blue moon, jota tulkitessaan Presley osoittaa monipuolisuuttaan laulajana. Hieno tallenne on myös peräisin Sun-levymerkin ylijääneistä nauhoituksista.
Elvis Presleyn ensimmäisen albumin satsattiin enemmän kuin tuohon aikaan albumeihin oli tapana, minkä tuloksena kyseessä on yksi artistin uran parhaista albumikokonaisuuksista.

Elviksen koko uran aikana levy-yhtiö RCA:n painopiste oli kuitenkin menestyvien singlejulkaisujen tekemisessä. Albumikokonaisuudet olivat vain hittilevyjen sivutuote, ja seuraavaa yhtä laadukasta Elvis-albumia saatiinkin odottaa 1960-luvulle asti. Pikkukiekkojen tärkeyttä korostaa myös se, että kaikki Elvis Presley -albumin kappaleet julkaistiin myös singleinä vuoden sisällä albumin julkaisusta.

Lue myös:

Lähettänyt klo 3 kommenttia:
Tunnisteet: , ,

tiistai 29. tammikuuta 2013

155. Elvis Presley: If I can dream/Memories/Edge of reality (single 1968)

Vuonna 1968 Elvis Presley oli kovan paikan edessä. Ennen maailman suosituimmaksi laulajaksi ja Rock 'n' rollin kuninkaaksi tituleerattu Elvis oli nyt epämuodikas ja monien mielestä parhaat päivänsä nähnyt entinen tähti. Asian muutti kerta heitolla Elviksen musiikin ympärille koottu reilun tunnin mittainen televisiospesiaali, jossa 33-vuotias Presley osoitti edelleen olevansa iskussa sekä live-esiintyjänä että laulajana. Ohjelma huipentui kappaleeseen If I can dream, jonka esityksessä oli voimaa, heittäytymistä ja rakkautta enemmän kuin hänen kaikissa elokuvissaan yhteensä.

Elvis Presley on jäänyt minulle arvoitukseksi. Lapsena minä ja siskoni saimme hänen yhden albuminsa joululahjaksi, ja kai sitä jonkin verran myös kuunneltiinkin, mutta en koskaan innostunut. Kun myöhemmin aloin harrastamaan musiikkia ja levyjen keräilyä vakavammin, ohitin aina tämän rock-kuninkaan olettaen, että hänellä ei ole minulle mitään annettavaa.

Yksi syy penseään suhtautumiseeni lienee se, että Elviksen ura ja tuotanto on paljon vaikeampi hahmottaa kuin esimerkiksi The Beatlesin tuotanto. Amerikkalaislaulajan ura kesti yli 20 vuotta ja sinä aikana levytti yli 100 albumin verran studioäänityksiä, elokuvasävelmiä ja livekonsertteja. Monissa tapauksissa Presleyn albumit sisälsivät näitä kaikkia limittäin ja lomittain ja suuri osa hänen singlehiteistään puuttuvat albumijulkaisuilta kokonaan. Vertailun vuoksi mainittakoon että The Beatlesin kahdeksan vuoden uran aikana äänitetty tuotanto löytyy 14 albumilta. Olen aina lähestynyt artisteja heidän albumiensa kautta, mutta Elviksen kohdalla tämä tuntui mahdottomalta.

Vain pari viikkoa sitten päätin ottaa härkää sarvista ja pääkaupunkiseudun kirjastojen levykokoelman avustuksella ottaa selvää mikä Elvis Presley levylaulajana oli miehiään. Tämä prosessi on vielä kesken, mutta yhden vastaantulleen helmen esittelen jo nyt. Kysymyksessä on kappale, jonka hän esitti vuonna 1968 oman televisiokonserttinsa päätteeksi. Vain pari kuukautta Martin Luther Kingin ja Robert Kennedyn murhien jälkeen äänitetty laulu sisältää sitaatteja Kingin kuuluisasta "I have a dream"-puheesta ja siinä Elvis vetoaa joka solullaan paremman tulevaisuuden puolesta. Ohjelman päättänyt esitys jättää sekä kuulijan että laulajan itsensä haukkomaan henkeään. Vaikka levytys on hieno, on allaoleva videoversio esityksenä paljon tehokkaampi.
Vuoden 1968 konsertti, joka pian ristittiin hänen come back -konsertikseen, oli Elviksen uralla merkittävä merkkipaalu. 1950-luvulla hän oli rock-kuningas, kaikkien tuntema uranuurtaja, joka yhdisti musiikissaan ennakkoluulottomasti mustien rythm and bluesia, gospelia ja valkoisten "vaarattomampaa" popmusiikkia joko ihastuttaen tai vihastuttaen. Kahden vuoden armeijatauon jälkeen hän siirtyi Hollywoodiin missä hän kymmenen vuoden aikana esiintyi ei vähempää kuin 27 elokuvan pääosassa.

Elokuvien laatu vaihteli keskinkertaisesta surkeaan, ja tämä koski myös niissä esitettyä musiikkia. Elvis turhautui vuosi vuodelta enemmän hengästyttävään tuotantotahtiin, joka ei antanut hänelle mahdollisuutta levyttää saatikka esittää sitä musiikkia, missä hän oli parhaimmillaan. NBC-televisioyhtiön televisiospesiaalissa Elvis halusi osoittaa, että hän edelleen oli varteenotettava rock-laulaja ja -esiintyjä.

Ohjelma oli suuri menestys. Katsojat, jotka pitivät Elvistä eilisen päivän tähtenä, näkivät monipuolisen kattauksen 33-vuotiaan laulajan rock-klassikoita, gospel-potpurin mutta myös "aikuisempaan" makuun sopivaa keskitien poppia. Elvis todisti, että hän oli mestari näillä kaikilla aloilla, ja hänen tyttöjä, autoja, höpsöjä juonia ja tyhjänpäiväisiä rallatuksia sisältäneet elokuvansa unohtuivat saman tien.

Vanhojen hittien lisäksi Elvis Presley esitti ohjelmassa myös uusia lauluja. Euroopassa If I can dream singlen b-puolelle sijoitettiin tyylikäs balladi Memories.
Yhdysvalloissa singlen kääntöpuolelta löytyi päätöskappale Elviksen elokuvasta Elä hieman, rakasta hieman (Live a little, love a little). Elvis-elokuvien musiikki 1960-luvun loppupuolella oli pääasiassa keskinkertaista täytetavaraa. Edge of reality on tästä säännöstä piristävä poikkeus, vaikka mistään ikivihreästä kappaleesta ei olekaan kysymys.
Vuoden 1968 televisioesiintyminen nosti jo kuolleeksi luullun laulajan takaisin rockin eturiviin. Hänen seuraava albuminsa From Elvis in Memphis oli myynti- ja arvostelumenestys ja singlet In the ghetto ja Suspicious minds nostivat hänet jälleen listakärkeen. Vuosikymmenen lopulla Las Vegasissa pidetyt konsertit osoittivat, että taika toimi myös lavalla. Vuosikymmenen vaihtuessa Elvis oli suositumpi kuin koskaan.

Lupaavasti alkanut paluu muuttui kuitenkin pian hitaaksi kuolemaksi. Elvis jatkoi hengästyttävää konserttitahtiaan ja huolehti kehäkestävyydestään lähinnä huumeilla ja unilääkkeillä. Avioero Priscilla-vaimosta ei helpottanut asiaa. Levy-yhtiö RCA lypsi tähdestä kaiken irti, 1970-luvun alun hittien jälkeen Elvis-albumeissa määrä korvasi laadun. Kaikki päättyi elokuussa 1977.

Tutkimusmatkani Elvis Presleyn levyihin on vielä kesken, mutta palaan hänen tuotantoonsa tässä blogissa varmasti. 
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)