Kuuntele koko albumi Spotifyssa |
Uudelle vuosikymmenelle siirtynyt Abba ei ollut enää sama yhtye kuin 1970-luvulla. Menneitä olivat hulppeat livekiertueet, kornit esiintymisvaatteet ja yhtyeen pariskuntien välinen rakkaus. Jäljellä oli keski-ikää lähestyvien ammattimuusikoiden työkumppanuus ja halu tehdä edelleen hyvää musiikkia. Tämä ei kuitenkaan enää riittänyt, ja vuonna 1981 julkaistu The Visitors jäi yhtyeen viimeiseksi albumiksi. Levy on yhtyeen vakavin mutta samalla myös kunnianhimoisin albumikokonaisuus.
Abba-harrastukseni alkoi jo 70-luvun lopulla, kun siskoni kanssa lainasimme tuttavaperheestä levyt Arrival ja The Album. Vuoteen 1981 mennessä olin jo täysipäiväinen Abba-fani, ja joulu ei ollut mitään ilman paketista löytynyttä uutta Abba-albumia. Vuonna 1981 tuo albumi oli The Visitors, joka jäi myös viimeiseksi Abba-joululahjakseni. Abbafanitus ei kuitenkaan ole noista ajoista hiipunut.
Heti ensisävelistä huomaa, että The Visitors eroaa yhtyeen aiemmasta tuotannosta. Pirteän aloituskappaleen sijaan levyn käynnistää sen synkkä kylmän sodan kaikuja heijastava nimikappale. Tämä melankolia sävyttää koko levyä, vaikka toki pari iloisempaakin kappaletta on mahtunut mukaan. Rakkauslaulujen tilalle olivat tulleet laulut erosta ja epätoivosta.
Jos vuotta aiemmin ilmestynyt The winner takes it all oli Agnetha Fältskogin erolaulu, oli tällä levyllä Anni-Frid Lyngstadin vuoro purkaa suruaan ja katkeruuttaan kappaleessa When all is said and done. Vaikka laulujen tekstittäjä Björn Ulvaeus on useasti korostanut, etteivät laulut kerro suoraan Abba-pariskuntien avioeroista, on vaikea uskoa etteikö raskaat kokemukset kuuluisi niiden teksteistä ja laulajien tulkinnoissa. When all is said and done on albumin ehdoton kohokohta.
- Abba: When all is said and done (musiikkivideo, YouTube)
- Abba: Slipping through my fingers (YouTube)
- Abba: Slipping through my fingers (live-esitys, YouTube)
Kirjat kertovat, että Abban jäsenet tekivät yhteistyötä yhtä ammattimaisesti ja taitavasti kuin ennenkin, vaikka pariskuntien väliset avioliitot olivatkin kariutuneet. Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin sävelkynä oli terässä, ja Fältskog ja Lyngstad olivat elämänsä kunnossa laulajina. Levyltä kuitenkin kuuluu väkisin se, että musiikin tekeminen ei ollut yhtä hauskaa kuin ennen.
- Abba: Head over heels (musiikkivideo, YouTube)
Vanhaa pirteää Abba-poppista lähinnä on singlehitti Head over heels, jonka videossa korostetaan laulun kepeää tarinaa. Silti kappaleesta puuttuu vanhojen hittien energia ja ilo.
Lievästä kliinisyydestä ja väsähtäneestä tunnelmasta huolimatta The Visitors on kunnianhimoinen tai toimiva kokonaisuus. Parivaljakon Andersson/Ulvaeus popsävelmät ja tuotanto hipovat edelleen täydellisyyttä. Abba osasi lopettaa ajoissa, The Visitorsin jälkeen yhtye julkaisi enää kaksi singleä. The Visitors oli hieno päätös uralle, jossa ei varsinaisia pohjanoteerauksia ollut lainkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti