Abbey Road jäi The Beatles -yhtyeen viimeiseksi levyksi. Yhtyeen tulehtuneiden välien ei annettu vaikuttaa levyn tekemiseen ja lopputuloksena olikin tasapainoisin ja tyylikkäin levy sitten Revolverin. Jos Sgt. Pepperiä ja Magical Mystery Touria pidetään The Beatlesin kokeellisina levyuinä ja Valkoista tuplaa paluuna perusrokkiin, niin Abbey Roadia voidaan pitää yhtyeen AOR-levynä. Levy menestyi hyvin jo 1969, ja arvostus on siitä vain kasvanut. Kun The Beatlesin levyt julkaistiin uudelleen remasteroituina 40 vuotta myöhemmin, parhaiten kaupaksi kävi juuri Abbey Road.
Ensimmäiset kosketukseni Abbey Roadiin olivat sen kaksi George Harrison -sävellystä Here comes the sun ja Something, jotka löytyivät John Lennonin kuoleman jälkeen ostamaltani The Beatles 20 Greatest hits -kokoelmalta. Kun ryhdyin "vakavaksi" Beatles-faniksi 1987, oli Abbey Road yksi ensimmäisiä ostamiani yhtyeen levyjä ja se on pysynyt suosikkilistani kärjessä siitä lähtien.
"Tehdään levy niin kuin me se ennen tehtiin", oli Paul McCartneyn vetoomus tuottaja George Martinille, joka riitaisten The Beatles ja Let it be -sessioiden jälkeen oli haluton osallistumaan uuden Beatles-levyn tekoon. McCartney sai kuitenkin Martinin vakuutettua siitä, että kaikki halusivat nyt oikeasti tehdä hyvän levyn ilman turhaa sisäpolitiikkaa. Mukaan saatiin myös Revolver ja Sgt. Pepper -levyillä ihmeitä tehnyt äänittäjä Geoff Emerick, joka oli vuotta aiemmin lähtenyt lätkimään kyllästyttyään yhtyeen jatkuvaan riitelyyn.
Lopputulos oli komea, joidenkin mielestä ehkä liiankin siloiteltu albumi, jolla yhtyeen jokainen jäsen sai näytellä parhaita taitojaan.
- The Beatles: Something (musiikkivideo, YouTube)
Parhaiten tilanteesta hyötyi Harrison, joka sai levylle kaksi tunnetuinta sävellystään. Something julkaistiin singlenä, ensimmäinen kerta kun Harrison sai kappaleensa singlen a-puolelle. Kappale on hienoimpia The Beatles -balladeja ja tuottaja Martinin jousisovitus kasvattaa kappaleen tunnelmaa hienosti.
John Lennon oli Abbey Roadin monipuolisin säveltäjä. Levyn b-puolelle sijoittui kaksi hivelevin laulustemmoin varustettua laulua Because ja Sun King ja hän osallistui myös b-puolen laulusikermän tekoon omilla kappaleillaan Mean Mr Mustard ja Polythene Pam. Omimmillaan Lennon oli kuitenin A-puolen rock-kappaleissa Come together ja I want you.
- The Beatles: I Want you (YouTube)
Levyn b-puolen laulusikermä oli Paul McCartneyn idea. Sikermässä yhdistettiin yhdeksän lyhyttä tai keskeneräistä Lennon/McCartney-kappaletta toisiinsa 16 minuuttiseksi laulukokonaisuudeksi. Kaikki eivät tästä ajatuksesta innostuneet, etenkin Lennon vastusti sitä, vaikka osallistuikin sikermän tekoon omilla kappaleillaan.
Sikermän ja koko levyn päättävä kappalekolmikko oli samalla kertaa yhteenveto yhtyeen urasta ja ennustus tulevasta. Golden Slumbers/Carry That Weigh yhdistää tuutulaulunomaisen balladin All you need is loven tapaiseen yhteislauluun. Sikermä päättyy The End -kappaleeseen, jossa yhtyeen kolme kitaristia vuorotellen soittavat kitarasoolon ja Ringo Starr soittaa Beatles-uransa ensimmäisen ja samalla viimeisen rumpusoolonsa. Laulun viimeiset sanat "And in the end the love you take is equal to the love you make" päättää 7 vuotta kestäneen The Beatles -yhtyeen levytysuran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti