torstai 12. tammikuuta 2012

52. Boney M.: Love for sale (1977)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Saksalaisen tuottajaguru Frank Farianin tanssihitin ympärille kyhäämä yhtye Boney M. nousi kansainväliseen suosioon kappaleilla Sunny ja Daddy cool. Alunperin kertaprojektiksi suunniteltu kokoonpano jäi pysyväksi, ja hittialbumeja ja -singlejä syntyi Farianin liukuhihnalta seuraavat viisi vuotta. Yhtyeen toinen albumi Love for sale sisältää disco-hiteiksi muokattuja rock- ja iskelmäklassikoita, yhden negro-spirituaalin ja muutaman yhtyeelle varta vasten sävelletyn kappaleen. Yhtyeen menestystä ei haitannut se julkinen salaisuus, että yhtyeen jäsenistä vain kaksi oikeasti lauloi Boney M.:n levyillä.

Kun 1970-luvun loppupuoliskolla aloin ostella itselleni äänilevyjä, minulla oli kaksi artistisuosikkia. Ruotsalaisen Abban kanssa viikkorahoistani kilpaili saksalainen diskoyhtye Boney M., jonka melodinen ja hyvin tuotettu musiikki vetosi juuri koulunsa aloittaneeseen poikaan. Aivan varmasti en muista, mutta Boney M.:n Love for sale saattaa hyvinkin olla ensimmäinen lp, jonka itse kävin ostamassa omilla rahoillani. Ostopaikka oli Tampereen Kauppakadun ja Kuninkaankadun kulmassa vielä tuolloin sijainnut Stockmannin tavaratalo, jonka levyosasto sijaitsi katujen alla kulkevassa, tavaratalon kaksi rakennusta yhdistävässä tunnelissa. Levyn hinta, 42,90 markkaa oli suuri raha aikana, jolloin viikottaiset tulot pyörivät 3-5 markan paikkeilla.

Boney M.:n syntyhistoria on mielenkiintoinen. Saksalainen musiikkituottaja Frank Farian teki Boney M. nimellä singlen Baby do you wanna bump. Kun kappale yllättäen alkoi käydä kaupaksi, tarvitsi Farian esiintyjäryhmän, joka voisi esittää kappaletta playbackina televisiossa. Vaaleaihoinen, lähinnä saksalaista pankkivirkailijaa muistuttanut Farian ei mielestään sopinut oman kappaleen esittäjäksi.

Farian rakensi yhtyeen kahden laulajan, jamaikalta Saksaan muuttaneiden Liz Mitchellin ja Marcia Barretin, sekä tanssijoiden Bobby Farrellin ja Maizie Williamsin ympärille. Kun yhtyeen ensilevyltä löytyivät hittisinglet Sunny ja Daddy Cool, tuli väliaikaiseksi tarkoitetusta kokoonpanosta kansainvälisestä suosiosta nauttiva menestysyhtye. Farrell ja Williams aukoivat suutaan play back esityksissä, mutta eivät oikeasti laulaneet levyillä säettäkään. Miesäänistä yhtyeen levyillä vastasi edelleen tuottaja Frank Farian.

Yhtyeen toinen albumi Love for sale jatkoi jo ensimmäisellä levyllä hyväksi havaittua formaattia: muutama uusi kappale, muutama klassikkohitti ja jotain aivan muuta lisäksi. Klassikkopuolta edustivat diskohiteiksi muokatut version Creedence Clearwater Revivalin kappaleesta Have you ever seen the rain ja Cole Porterin säveltämä musikaalisävelmä Love for sale.

Levyn suurin hitti tällä kertaa oli kuitenkin yhtyettä varten sävelletty Ma Baker, tiukka tarina Chicagoa 1930-luvulla terrorisoineesta naisgangsterista. Ma Bakerin viiltävä "Freeze, I'm Ma Baker, put your hands in the air and give me all your money" lausahdus aloittaa levyn täydellisesti.
Boney M.:n tunnistettavin ääni kuuluu Liz Mitchellille, joka lauloi sooloa lähes kaikissa yhtyeen kappaleissa. Oma suosikkini yhtyeen kahdesta naislaulajasta on kuitenkin Marcia Barrett, jonka ääni vivahvaa kiehtovasti soulin suuntaan. Hänen soolo-osuutensa ovat kuitenkin yhtyeen levyillä valitettavan harvassa. Love for sale -albumilla hän kuitenkin sai laulettavakseen levyn singlehiteistä toisen, Pohjois-Irlannin tilannetta tanssihitin muodossa sivuavan kappaleen Belfast.
Boney M. nousi nopeasti suureen suosioon Saksan lisäksi ympäri Eurooppaa ja ajoittain se uhkasi hittilistoilla jopa Abban valta-asemaa. Nämä kaksi 70-luvun superyhtyettä erosivat toisistaan kuitenkin merkittävästi; siinä missä Abban menestys perustui yhtyeen omien jäsenteen lauluihin, oli Boney M. ennen kaikkea Frank Farianin luoma ja luotsaama tuote.

Yhtyeen julkinen kuva oli korostetun ristiriitainen. Erityistä huomiota sai yhtyeen jäsenten vaatteet (tai niiden vähyys) ja seksuaalisesti provosoivat levynkannet. Jo ensilevyn Take the heat off me:n kannessa Boney M. esiintyi epämääräisessä rykelmässä varsin niukasti pukeutuneina. Love for sale -levyn kannessa vaatteita sai etsiä jo suurennuslasin kanssa ja yhtyeen jäsenet olivat kietoutuneina kultaisiin ketjuihin. Tämä 1970-luvun mittakaavassa uskalias kansi yhdistettynä vihjailevaan nimeen oli joidenkin maiden levy-yhtiöille liikaa, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa levyn kansi vaihdettiin vähemmän provosoivaan.

Itse musiikin puolella vihjailut jäivät vähemmälle. Frank Farianin erityinen taito oli muokata eri lähteistä haalituista kappaleista yhtenäinen ja viihdyttävä poplevy. Muhkean soundin taustalla olivat ammattimuusikot, taitavat sovitukset, eikä jousissakaan säästelty. Esimerkkinä taitavasta muokkauksesta on Motherless child, vanha negro spiritual -kappale, josta Farian taikoi toimivan popkappaleen.
Abban tavoin Frank Farian uskoi vahvojen albumien voimaan, ja Boney M.:n levyt ovatkin lähes poikkeuksetta erittäin laadukkaita ja viihdyttäviä levyn ensimmäisestä kappaleesta b-puolen viimeiseen raitaan asti. Siksi onkin valitettavaa, että nykyään yhtye muistetaan vain muutamasta hitistään. Love for sale -levyn laadukkaista kappaleista oma suosikkini on b-puolen aloittava Plantation boy, jossa yhdistyy tarttuva melodia, erittäin onnistunut sovitus ja laulusolisti Liz Mitchellin ammattitaitoinen tulkinta.
Love for sale -levyn jälkeen Boney M. teki vielä kolme menestysalbumia. Vuonna 1980 ilmestyneen Oceans of fantasy -levyn tekijätiedoissa kerrottiin avoimesti, että yhtyeen levyillä lauloivat vain Mitchell, Barrett ja tuottaja Farian. Kymmenen vuotta myöhemmin Farian joutui kohun keskelle, kun paljastui että hänen luotsaamansa Milli Vanilli -yhtyeen keulakuvat eivät laulaneet levyillään lainkaan. Tällä kertaa asiaa ei ohitettu olankohautuksella, vaan huijaus johti oikeusjuttuihin ja jo luovutetun Grammy-palkinnon palauttamiseen.

Boney M.:n paljastus ei kuitenkaan herättänyt sen kummempaa huomiota. 1980-luvun alun jälkeen yhtyeen suosio alkoi joka tapauksessa laskea, eikä kolme viimeistä albumia enää sisältäneet sitä taikaa, joka oli tehnyt yhtyeestä niin suositun. Abban tapaan Boney M. oli 1970-luvun ja 1980-luvun alkuvuosien ilmiö.
Lähettänyt klo 2 kommenttia:
Tunnisteet: , ,

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

51. The Beatles: Paperback writer/Rain (single 1966)

The Beatles -yhtyeen kesän 1966 kynnyksellä julkaisema single Paperback Writer/Rain oli selkeää esimakua pari kuukautta myöhemmin julkaistulta Revolver-albumilta, vaikka singlen kumpaakaan kappaletta sijoitettu albumille. Molemmat kappaleet edustivat yhyeen uusiutunutta soundimaailmaa ja niiden teossa käytettiin uusia äänitysmenetelmiä, joita hyödynnettiin samoissa sessioissa levytetyn albumin raidoilla. Toinen silmiinpistävä piirre lauluissa oli se, ettei kumpikaan kappaleista käsitellyt rakkautta.

Muistan kuulleeni Paperback writer -kappaleen ensimmäisen kerran Beatlesin punaisella kokoelma-albumilla 1962-1966, jonka isäni oli lainannut työkaveriltaan joskus 1970-1980-lukujen vaihteessa. Kokoelma dissasi lähes kokonaan Revolver-albumin, joten Paperback writer edusti ainoana kokoelman kappaleella Revolverin uutta sähköisempää äänimaailmaa. Laulu erottui joukosta ja oli minun suosikkikappaleeni tällä punaisella tuplalla. Kun aloitin oman Beatles-harrastukseni vuonna 1987, löysin kappaleen ja sen B-puolen Rain amerikkalaiselta kokoelmalevyltä Hey Jude, jota myytiin Anttilan alennuslaarissa.

Aiemmin lähes yksinomaan rakkauslauluja esittänyt The Beatles aloitti uusiutumisensa Rubber Soul (1965)-albumilla. Vielä suurempi muutos tapahtui vuotta myöhemmin, jolloin julkaistu Revolver oli askel kohti sähköisempää ja modernimpaa soundimaailmaa.

Revolveria ennen julkaistiin single Paperback writer/Rain, joka hämmensi the Beatlesin faneja. Singlen a-puolen tekstissä aloitteleva kirjailija yrittää vakuuttaa kustantajaa julkaisemaan kirjansa. Kappaleen vahva bassosaundi sai monet kuulijat miettimään onko heidän levysoittimensa epäkunnossa. Singlen b-puolen lopussa kuuluva omituinen mongerrus sai monet epäilemään joko yhtyeen mielenterveyttä tai levyä tehtäessä tapahtunutta perustavanlaatuista virhettä.
Virheistä ei kuitenkaan ollut kysymys. Paperback writer -kappaleella Paul McCartney halusi todistaa itselleen ja kuulijoille sen, että hän osasi kirjoittaa hittikappaleen muustakin aiheesta kuin rakkaudesta. Levyn soundimaailman innoittajana the Beatlesilla olivat amerikkalaiset soullevytykset. "Miksi meidän bassosoundimme ei ole yhtä muhkea kuin amerikkalaislevyillä" he kysyivät äänittäjältään Geoff Emerickikltä, joka Paperback writerissä äänitti McCartneyn soittaman basson eri tavalla kuin brittilevyillä aiemmin oli tapana. Kappaleen sovituksen kruunaan moniääninen stemmalaulu, joka oli saanut innoituksensa Beach Boysin Pet sounds -levyltä.

B-puolelta löytyvä John Lennonin Rain ei myöskään ole varsinainen rakkauslaulu. Laulussa Lennon rinnastaa sateen ja poudan vaihtelut ihmismielen kuohuntaan. Kappaleen loppuun Lennon lisäsi pätkän laulustaan takaperin äänitettynä. Myöhemmin samana vuonna Revolver-albumin I'm only sleeping -kappaleella kuultiin takaperin äänitettyä sähkökitaraa. Kokeelisuus ja oudot ideat oli päivän sana the Beatlesin äänityssessioissa.

Single nousi listaykköseksi, mutta ei saanut fanien jakamantona suosiota omakseen. Osalle yhtyeen vannoutuneista ystävistä levy oli liian erilainen ja outo. Single oli kuitenkin vain alkusoittoa sille outouksien ja erilaisten ideoiden kavalkadille, joka väritti The Beatlesin levyjä tulevina parina vuotena.

Paperback writer löytyy nykyään Beatlesin 1 ja 1962-1966 cd-kokoelmilta, sekä Past masters -tupla-cd:ltä, johon myös singlen b-puoli Rain on sijoitettu.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , ,

tiistai 10. tammikuuta 2012

50. Fredericks, Goldman & Jones: Rouge (1993)

Jean-Jacques Goldman, yksi Ranskan tunnetuimmista laulaja-lauluntekijöistä loi uransa 1980-luvulla tehden useita menestysalbumeita. Uransa jatkoksi hän yhdisti voimansa taustalaulajansa Carole Fredericksin ja kitaristinsa Michael Jonesin kanssa. Trion toisen levyn huomiota herättävin piirre on sen alumiinista valmistettu kotelo. Oman elementtinsä levyn soundiin antaa Venäjän armeijan kuuluisa Alexandrov-kuoro, joka esiintyy levyn useassa kappaleessa. Levyn toinen teema oli maailmanmusiikki, jonka sävyjä löytyy eri puolilta albumia.

Jean-Jacques Goldmanin levyt ovat tärkeä osa vuonna 1996 Belgiassa viettämäni vaihto-opiskelijakauden ääniraitaa. Trion Fredericks-Goldman-Jones Rouge-albumia minulle soitti ensimmäisenä belgialainen kämppikseni, ja itselleni löysin albumin paikalliselta kirpputorilta. Tavallisissa levykaupoissa levy oli normaalia kalliimpi painavan, tyylikkäästi kaiverretun alumiinikuoren takia. Tämä oli jo toinen metallinen Goldmanin levyn kansi ja sama tyyli jatkui kahdeksan vuotta myöhemmin, jolloin hänen Chansons pour les pieds -albuminsa oli pakattu sikarirasiaan.

Carole Fredericks oli amerikkalainen gospeltaustan omaava laulaja, joka muutti Ranskaan vuonna 1979 ja aloitti siellä menestyksekkään uran taustalaulajana (hän lauloi muun muassa Jean-Claude Pascalin taustalla Eurovision laulukilpailuissa 1981). Jean-Jacques Goldman ihastui amerikkalaislaulajan ääneen ja Fredericks oli pian vakiomiehistiöä Goldmanin levyillä ja kiertueilla. Goldmanin taustajoukkoihin kuului myös walesilais-ranskalainen kitaristi ja laulaja Michael Jones, jonka kanssa tehty kaksikielinen duetto Je te donne oli suuri hitti Ranskassa vuonna 1985.

Kolmen laulajan trio Fredericks-Goldman-Jones muodostettiin vuonna 1990 kun Goldman kyllästyi soololevyjen tekoon ja halusi kokeilla kolmen muusikon yhteistyötä.Yhtye teki kaksi studioalbumia ja kiersi menestyksellä ranskankielistä maailmaa. Rouge oli yhtyeen studioalbumeista jälkimmäinen.
Levyn kaikki laulut ovat Jean-Jacques Goldmanin käsialaa. Kappaleen Juste après inspiraationa oli dokumentti "Lääkärit ilman rajoja"-järjestöstä. Dokumentissa kätilö yrittää elvyttää afrikkalaisen äidin synnyttämää, kuolleelta näyttävää vauvaa. Video näyttää dokumentin kyseisen kohdan, ja laulu yrittää vastata kysymykseen mitä tämä kätilö voisi tämänkaltaisen järisyttävän tapahtuman jälkeen tehdä.

Amerikkalaisen, walesilaisen ja ranskalaisen laulajan yhteislevyllä tärkeässä osassa on myös venäläinen musiikki. Levyn nimi Rouge (=punainen) viittaa Neuvostoliittoon, ja levyn nimikappaleessa taustoja laulaa Puna-armeijan kuoro, Ensemble Alexandrova. Kappale Rouge ja sen video ovat kuin juuri hajonneen Neuvostoliiton historia viidessä minuutissa.
Rouge on täynnä viittauksia eri maiden musiikkiin. Värikäs laulu Que disent les chansons du monde (="Mitä maailman laulut kertovat") sisältää sekä tekstissä että taustoissaan viittauksia musiikkiin eri puolilta maailmaa. Puna-armeijan kuoro vierailee lyhyesti myös tämän kappaleen taustalla.

Albumin päätöskappale on Jean-Jacques Goldmania parhaimmillaan. Fermer les yeux on tunnelmallinen ja kiireettömän kaunis balladi, jossa albumin maailmanmusiikkiteema on myös läsnä.
Carole Fredericks, Jean-Jacques Goldman ja Michael Jones jatkoivat yhteistyötään konserttikiertueiden muodossa vielä kolmen vuoden ajan, jonka jälkeen laulajat jatkoivat uriaan omilla tahoillaan. Fredericks kuoli sydänkohtaukseen Senegalissa vuonna 2001 pitämänsä konsertin jälkeen.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

49. Abba: The day before you came/Cassandra (single 1982)

Abban toiseksi viimeinen single The day before you came/Cassandra sisältää yhtyeen viimeisen yhteisen levytyksen. Levyn a-puoli äänitettiin elokuussa 1982, eikä yhtye tämän jälkeen enää kertaakaan kokoontunut levytystudioon. Yli viisi minuuttia pitkä, alakuloinen kertomus yksinäisen naisen päivästä oli kaukana Dancing Queenin tyyppisestä popiloittelusta ja sen listamenestys jäi huonoksi. Kappaleesta on sittemmin tullut Abba-fanien, allekirjoittanut mukaanlukien, suosikki ja jotkut pitävät sitä jopa yhtyeen parhaana kappaleena. Singlen b-puoli on niin ikään ladukas mutta silti tuntemattomaksi jäänyt Abba-helmi, jonka teksti perustuu kreikkalaiseen mytologiaan.

Vuonna 1982 olin Abba-fani par exellence. Kiertelin ahkerasti levykauppoja, ja jos löysin Abba-levyn joka minulta puuttui, ostin sen heti kokoelmiini. Syksyllä 1982 Tampereen Stockmannin levyosastolle ilmestyi single The day before you came, jonka tietenkin ostin heti. Kuten varmasti moni muukin, olin pettynyt kuunneltuani levyn ensimmäisen kerran. Kappale oli 5,50 minuuttia pitkä laiskasti etenevä jolkotus, jonka sovitus oli askeettinen ja Agnetha Fältskogin laulu kuullosti masentuneelta ja kyllästyneeltä. En silloin vielä ymmärtänyt laulun sanoja, joten edes laulun tarina ei saanut minua kiinnostumaan. Vasta aikuisiällä opin arvostamaan kappaleen riisuttua kauneutta ja laulun teksti aukeni minulle aivan uudella tavalla.

Vuonna 1981 julkaistu The Visitors -albumi jäi Abban viimeiseksi kokonaiseksi albumiksi. Keväällä ja syksyllä 1982 yhtye äänitti uusia kappaleita tarkoituksena saada kokoon yhtyeen yhdeksäs albumi. Työ ei kuitenkaan edennyt entiseen tapaan. Kahden eronneen avioparin yhteistyö oli kankeaa, eikä yhtye ollut täysin tyytyväinen äänitysten lopputuloksiin.

Näiden sessioiden tuloksena syntyi kuusi kappaletta, joista kaksi jätettiin julkaisematta. Loput neljä kappaletta julkaistiin singleinä loppusyksyn 1982 ja alkuvuoden 1983 aikana. Yhtye päätti ottaa aikalisän ja palata yhteen sitten kun aika olisi kypsä. Tätä kypsää aikaa ei koskaan tullut.

Näiden sessioiden viimeinen, elokuussa 1982 äänitetty kappale julkaistiin singlenä lokakuusa 1982. The day before you came on käytännössä Agnetha Fältskogin ja Benny Anderssonin soittaman syntetisaattorin välinen duetto. Björn Ulvaeuksen soittama kitara ja Anni-Frid Lyngstadin sanaton vokaaliosuus vierailevat laululla vain lyhyesti.

Laulun tekstissä päähenkilö kuvailee yhden päivän tapahtumat aamutoimista työmatkaan, lounastauosta kotimatkaan ja illan televisiohetkestä nukahtamiseen. Viimeisessä Abba-kappaleessaan sanoittaja Björn Ulvaeus teki yhden hienoimmista teksteistään. Vaikka Fältskog kertoo laulussa korostetun tavallisella äänellä korostetun arkipäiväisistä asioista (Dallasin jakson katsominen televisiosta, iltapäivälehden lukemisesta junassa, sängyssä makaamisesta sateen ropinaa kuunnellen jne.), saa hieno teksti asian kuullostamaan erityiseltä. Etenkin kun jokainen asia saadaan rimmaamaan vaivattomasti laulun monimutkaisen nimen, The day before you came, kanssa. Fältskog "näyttelee" yksinäisen naisen roolin upeasti, ja laulusuoritus onkin yksi hänen uransa parhaita.

Vanhempana opin paremmin käsittämään suurempia kokonaisuuksia ja kielitaidon, ja elämänkokemuksen kartuttua ymmärsin mistä laulusta laulettiin. Näin aiemmin pitkältä ja tylsältä raidalta kuullostanut kappale muuttui mielessäni yhdeksi hienoimmista Abba-helmistä.

Singlen B-puoli Cassandra äänitettiin samoissa viimeisissä Abba-sessioissa kuin levyn A-puolikin. Laulu perustuu kreikkalaiseen legendaan kuninkaan tyttärestä, jolle rakastunut Apollon-jumala lahjoitti ennustamisen lahjan. Kun Cassandra ei vastannut Apollonin rakkauteen, tämä kirosi prinsessan niin, että hänen ennustuksiinsa ei kukaan uskoisi. Viimeisen Abba-levyllä julkaistun soolonsa Anni-Frid Lyngstad lauloi täydellisesti täydentäen tämän hienon sävellyksen. Yleensä Abban levyillä pianoa tai syntetisaattoria soittanut Lyngstadin ex-mies Benny Andersson soitti kappaleella suosikkisoitintaan haitaria, jota aiemmin ei juuri yhtyeen kappaleissa kuultu.

Saksan television taltiointi marraskuulta 1982 on Abban viimeinen televisioesiintyminen (playback) elävän yleisön edessä. Vaikka kappaleella ei olisi ollutkaan asiaa listojen kärkeen, albumiraitana tai singlen b-puolena se olisi varmasti noussut suosituksi Abba-kappaleeksi. Nyt se hautautui monien muiden unohdettujen b-puolien joukkoon.

Onneksi singlen molemmat kappaleet on sittemmin lisätty The Visitors -cd:n bonusraidoiksi. Ne osoittavat, että mikäli musiikin laatua pidetään mittarina, Abba lopetti uransa huipulla.
Lähettänyt klo 2 kommenttia:
Tunnisteet: , , , , , , ,

lauantai 7. tammikuuta 2012

48. Sam Brown: April Moon (1990)

Brittilaulaja Sam Brown nousi suursuosioon vuonna 1989 kappaleellaan Stop. Kappaleen menestyksen aiheutti ongelman. Koska kappale oli niin suuri hitti, ei hänen edes odotettu tekevän toista yhtä hyvää kappaletta, ja laulaja leimattiin yhden hitin ihmeeksi. Tämä siitä huolimatta että laulajan debyyttialbumi Stop ja kaksi vuotta myöhemmin julkaistu April Moon ovat hienoja albumeja täynnä aistikkaita tulkintoja.

Tutustuin April Moon -albumiin Niinisalon varuskunnan sotilaskodin kirjastossa. Varusmiehille tarjottiin mahdollisuutta tehdä kirjastonhoitajan vuoroja ja ansaita samalla kuntoisuuslomia. Armeija-aikanani istuin ainakin 10 iltaa kirjastosta huolehtien. Samalla minulla oli aikaa kuunnella kirjaston levyjä, ja yksi mieleenjäävimmistä levyistä noilta ajoilta oli tämä samana vuonna ilmestynyt Sam Brownin kakkoslevy. Olin toki kuullut Brownin Stop-hitin, ja April Moonia kuunnellessani yllätyin siitä, kuinka tasaisen laadukas laulajan toinen albumi oli.
April moon -albumia markkinoitiin ensi sijassa sen aloitushitillä With a little love. Suuri yleisö ei valitettavasti kuitenkaan kiinnostunut. Heille Sam Brown oli yhtä kuin puhkiin radioissa ja MTV:llä soitettu superhitti, ja Brown menetti asemansa maailmantähtenä yhtä nopeasti kun hän sen oli saanutkin.
April Moon sisälsi vielä pari pikkuhittiä, mutta kolmannen albumin kohdalla myös levy-yhtiö kyllästyi ja hyllytti artistin. Tästä Brownin sooloura ei koskaan toipunut, vaan hän jatkoi uraansa suosittuna taustalaulajana muiden tähtien levyillä ja konserteissa. April Moonin jälkeen Brown on tehnyt viisi albumia ilman mainittavaa menestystä.
Sam Brown on hyvä esimerkki laulajasta, joka jää hittinsä vangiksi. Vaikka hän tekisikin muuta hyvää musiikkia, hänet muistetaan vain tämän hitin esittäjänä. Sekä debyyttialbumi Stop ja toinen albumi April Moon sisältävät monia hienoja Brownin itsensä säveltämiä kappaleita, jotka antavat Brownin käheälle äänelle tilaa, mahdollisuuden herkistelyyn mutta myös kunnon revittelyyn.
Ansiotta yhden hitin ihmeiksi leimattuja artisteja on maailmalla paljon. Sam Browninkin kohdalla voi vain miettiä minkälaisen uran hän olisi saanut, jos kappale Stop olisi ilmestynyt vaikka hänen kolmannella albumillaan. Olisiko musiikkia kuunteleva yleisö saanut tutustua paremmassa rauhassa tähän lahjakkaaseen naislaulajaan.

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)