Tässä blogissa selaan levyhyllyäni ja esittelen 300 albumia tai singleä, jotka ovat minulle tärkeitä. Blogin kappaleita voi käydä kuuntelemassa Spotifyn soittolistalla.
Single 2nd best to none ei ole mukana tässä blogissa hienojen musiikillisten arvojensa tai kestävän hittipotentiaalinsa ansiosta vaan pääasiassa sen vuoksi, että sen historia on varsin omalaatuinen. Kysymyksessä on Tukholmassa sijaitsevan Hotel Rivalin mainoslaulu, jonka hotellin henkilökunta esittää. Laulun on säveltänyt hotellin omistaja Benny Andersson, mikä erottaa sen mistä tahansa muusta mainosjinglestä. Ja ihan viihdyttävästä esityksestä tässä onkin kysymys.
Maailman tunnetuimpien ja rikkaimpien rock- ja poplaulajien elämänkerroissa kerrotaan usein, kuinka nämä miljoonaomaisuuden tienanneet tähdet ovat sijoittaneet rahansa hienoihin linnoihin, perustaneet elokuvayhtiön tai ryhtyneet harrastamaan hyväntekeväisyyttä. Abballa miljoonansa tienannut Benny Andersson sijoitti osan rahoistaan 2000-luvun alkupuolella vanhaan hotellirakennukseen, joka restauroitiin ja avattiin uudelleen vuonna 2002.
Andersson ei jäänyt lepäilemään laakereilleen Abban lopetettua toimintansa vuonna 1982. Abban jälkeen Andersson ja hänen lauluntekijäkumppaninsa Björn Ulvaeus toteuttivat pitkäaikaisen haaveensa säveltämällä musikaalin Chess vuonna 1984 mitä seurasi reilut kymmenen vuotta myöhemmin nyt myös Helsingissä ensi-iltansa saanut Kristina från Duvemåla -musikaali. Tämän lisäksi Andersson ja Ulvaeus tuottivat muutaman poplevyn Glenmarkin sisarusduolle ja ruotsalaislaulaja Josefin Nilssonille. Ruotsalaista kansanmusiikkia rakastava Andersson on myös tehnyt kuusi ruotsalaiseen musiikkiperinteeseen perustuvaa albumia, näistä kaksi omissa nimissään ja loput yhtyeen Benny Anderssons orkester nimissä.
"Eläkevuotensa" hän on siis saanut tehdä vain sitä mitä häntä huvittaa. Andersson on vastannut ei lukuisiin sävellyspyyntöihin, lukuisista aneluista huolimatta hän ei vuoden 1975 jälkeen ole suostunut osallistumaan Ruotsin euroviisukarsintoihin ja uusia popsävellyksiä ei edellämainittujen artistien lisäksi ole saanut levytettäväkseen juuri kukaan.
Vuonna 2009 hän sävelsi ja julkaisi uuden kappaleen 2nd best to none. Artisteina toimivat vasta avatun Rival-hotellin henkilökunta siivoojista baarimikkoihin ja vastaanottovirkailijoihin.
Vaikka kysymys on tavallisen hotellin mainoskappaleesta, on kappale saanut huomiota maailmalla juuri säveltäjänsä ansiosta. Kun vielä laulun tekstin on tehnyt Anderssonin Abba-kollega Björn Ulvaeus, oli selvä että tämä mainoskappale myös julkaistiin singlenä.
Mistään maailman jättihitistä tässä ei ole kysymys, eikä levy kolkutellut radioiden soittolistoja tai myyntitilastoja. Levyltä löytyy silti Abban voimakaksikon tavaramerkit. Sävel on tarttuva ja sovitus on tuttuun tapaan täynnä kivoja yksityiskohtia.
Hotellisiivoojista tai ravintolatyöntekijöistä koostuvalta lauluryhmältä ei voi odottaa huipputason laulusuoritusta, mutta hotellin henkilökunta saa laulun laulettua kunnialla ja onnistuu upottamaan tulkintaan hyvää tuulta ja palvelunhalua. Myös videossa tunnelma on kohdallaan, ja kokonaisuus onnistuneesti houkuttelee hotellin vieraaksi. Ja kukapa ei haluaisi asua maailman kuuluisimman ruotsalaisen lauluntekijän omistamassa hotellissa.
Säveltäjä Andrew Lloyd Webberin ja sanoittaja Tim Ricen yhteistyönä syntynyt Evita on yksi maailman tunnetuimmista teatterimusikaaleista. Ensimmäinen levytys musikaalista tehtiin vuonna 1976, ja 20 vuotta myöhemmin musikaali pääsi valkokankaalle. Tässä blogikirjoituksessani esittelen ja vertailen tuota ensimmäistä levytystä ja elokuvan soundtrackia, jossa pääroolin näytteli Madonna.
Ensimmäisen kerran näin oikean teatterimusikaalin kielikurssilla Brightonissa vuonna 1986, jolloin menimme yhdessä katsomaan Andrew Lloyd Webberin ja Tim Ricen kirjoittamaa musikaalia Jesus Christ Superstar. Esitys teki minuun vaikutuksen ja kiinnostuin Lloyd Webberin musikaaleista enemmänkin. Ihastuin kirjastosta lainaamaani Evitan konseptilevytykseen ja näin musikaalin lopulta Helsingin kaupunginteatterin lavalla 2006. Kymmenen vuotta aiemmin olin jo käynyt katsomassa musikaalin elokuvateatterissa. Madonnan tähdittämä elokuva oli näyttävä versio musiikiltaan rikkaasta teoksesta.
Ensimmäisen kerran Evitan musiikki julkaistiin vuonna 1976 ns. konseptilevytyksenä. West endille musikaali pääsi vasta vuonna 1978 konseptilevytyksen hyvän menestyksen saattelemana.
Musikaali on levytetty kymmeniä kertoja eri puolilla maailmaa. Konseptilevyä ja elokuvan soundtrackia yhdistää se, että molemmat on voitu tehdä studiotekniikan ehdoin orkesterin koko- ja teknisistä rajoitteista välittämättä. Muut levytykset ovat enemmän tai vähemmän eri teatteriproduktioiden levytysversioita, joissa rajoituksena on ollut muun muassa orkesterin koko ja muut teatterin rajoitteet.
Musikaali kertoo Eva Péronin tarinan. Péron oli köyhistä oloissa syntynyt argentiinalainen näyttelijä, joka nousi valta-asemaan mentyään naimisiin eversti Juan Péronin kanssa, josta tuli sittemmin Argentiinan presidentti. Péron kuoli kuitenkin syöpään vasta 33 vuotiaana vuonna 1952.
Musikaali alkaa Eva Péronin hautajaisista. Aloituskappaleessa musikaalin kertoja Che, kuvitteellinen hahmo joka virheellisesti on usein yhdistetty Che Guevaraan, seuraa suurta hautajaissurua ja vertaa Evitan elämän sirkukseen, jossa tärkeintä ei ollut se mitä tehtiin, vaan se mitä oltiin tekevinään. Elokuvassa Chen roolin esitti taitavasti Antonio Banderas.
Konseptilevytyksen versio (esittäjänä Colm Wilkinson) löytyy täältä (alkaen 3:13)
Oh what a circus -kappaleessa kuullaan myös lyhyt ote musikaalin suurimmasta hitistä Don't cry for me Argentina.
Alkulaulun jälkeen musikaali siirtyy tarinan alkuun. Nuori ja köyhä Eva Duarte lyöttäytyy laulaja Augustin Magaldin matkaan ja pääsee maalta pääkaupunkiin. Kappaleessa Buenos Aires Eva (jota konseptilevyllä esittää Julie Covington) unelmoi siitä, mitä kaikkea suurkaupunki voi nuorelle naiselle tarjota.
Elokuvan soundtrackin version samasta kappaleesta löydät täältä.
Julie Covington ei koskaan näyttämöllä esittänyt Evitaa, mutta hänellä on kunnia olla ensimmäinen roolin levylle laulanut artisti. Elokuvassa Evaa näytellyt Madonna muistuttaa ulkoisesti esikuvaansa, mutta lauluissa Covington päihittää Madonnan mielestäni kirkkaasti.
Tyhjin käsin Buenos Airesiin saapunut neiti Duarte osaa pelin säännöt, ja häikeilemättömästi miesten heikkouksia hyväksikäyttäen hän nousee nopeasti radio- ja elokuvatähdeksi. Evan sosiaalisen nousu kuvataan kappaleessa Good night and thank you, jossa sanoittaja Tim Rice osoittaa ilmiömäisen kykynsä kiteyttää isot asiat näppäriin sanankäänteisiin. Vaikka Banderas tekee elokuvassa hienon roolin Che:nä, on alkuperäislevytyksen Colm Wilkinson häntä inan verran parempi. Myös Covington laulaa roolinsa rakastajansa hylkäävänä Evana mainiosti.
Banderasin versio ja näyte elokuvasta löytyy täältä.
Eva Perónin elämäntarinasta on monta versiota. Jotkin niistä pitävät Evitaa köyhien ja hyljeksittyjen sankarina. Toiset tarinat sen sijaan kuvailevat Perónin häikäilemättömäksi vallantavoittelijaksi, jonka kansaa rakastava julkisivu oli pelkkä kulissi. Webberin ja Ricen Evita uskoo tähän jälkimmäiseen versioon.
Kertojahahmo Che suhtautuu Eva Perónin saavutuksiin kyynisyydellä ja ironialla tuoden samalla esiin väärinkäytökset ja väkivallan, jotka Perónin pariskunnan valtaan liittyivät. Vain parissa kohtaa Che osoittaa ymmärrystä ja empatiaa Eva Perónia kohtaan. Yksi tälläinen laulu on High flying adored, jossa Che pohtii sitä, mitä jo nuorena kaiken saanut, kenraalinsa kanssa naimisiin mennyt ja tämän presidentiksi nostanut Eva Perón voisi enää saavuttaa. Laulun avainsäkeistö on vavahduttava:
Lennät korkealla, ihailtuna.
Mutta mihin tästä eteenpäin.
Ei kai näkymä maailman huipulla ole kovin selkeä.
Harmi että sait kaiken jo 26-vuotiaan.
Ei enää arvoituksia,
mitään et enää voi tavoittaa, mikään ei sinulle riitä.
Toivottavasti totut tylsyyteen. Kuuluisaksi niin nuorena ja niin helposti, ei ehkä ollut paras siirtosi. Jos saat rakkautta, ei se sinua liikuta, koska olet jo saanut kaiken. Jos sinua vihataan, vaivut epätoivoon. Se vie kaiken energiasi.
Colm Wilkinson lataa tähän lauluun kaiken tunneskaalansa, ja esitys on konseptialbumin vaikuttavimpia kohtia.
Banderasin tulkinta kappaleesta on myös onnistunut ja elokuvan vastaava kohtaus on näyttävä. Elokuvaversio löytyy täältä.
Chen rooli musikaalissa, etenkin konseptialbumilla, on suurempi kuin sen naispääosan esittäjällä, ja myös Madonna jää elokuvaversiossa Antonio Banderasin varjoon. Elokuvaversiota varten Webber ja Rice tekivät yhden kokonaan uuden kappaleen. Syöpään sairastunut Eva havahtuu huomaamaan, että vaikka hänen ja Juan Perónin liitto oli kahden kunnianhimoisen ihmisen laskelmoitu järkiavioliitto, rakastaa presidentti silti oikeasti vaimoaan. Musikaalin ainoa rakkauslaulu You must love me on elokuvassa Madonnan tähtihetki. Kappele on elokuvassa ainoa, jonka Madonna tuntuu tulkitsevan suoraan sydämestään.
Elokuvan soundtrackia kuunnellessa Madonna ei vakuuta kuulijaansa You must love me -kappaletta lukuunottamatta. Elokuvaa katsottaessa hän tekee paljon paremman vaikutelman. Madonna kiistämättä muistuttaa elokuvan päähenkilöä ja hän esittää roolinsa hyvin, hänet palkittiin jopa Golden Globe palkinnolla roolistaan.
Sama koskee myös koko soundtrackia. Elokuva on huikea aikamatka 1940-1950-lukujen Argentiinaan, ja Buenos Aires näyttää kauniimmat kasvonsa. Elokuvan musiikki toimii hyvin elokuvan taustalla, mutta yksinään elokuvan soundtrack on pettymys.
Vuoden 1976 konseptialbumin musiikki sen sijaan on tehty nimenomaan kuunneltavaksi ilman visuaalista lisäinformaatiota. Levy kuvailee Eva Perónin elämänvaiheet elävästi ja antaa mielikuvituksen tehdä loput. Varsinaista kuvainformaatiota ei tarvita.
Musikaali päättyy Evitan kuolinvuoteelle, missä vasta 33-vuotias kansan rakastama ja maansa henkiseksi johtajaksi nimetty Perón pohtii sitä, mitä hän olisi voinut tehdä toisin. Julie Covingtonin tulkinta on hauras, mutta silti onnistunut lauluesitys.
Madonna onnistuu lähes pilaamaan herkän kappaleen itkuisella äänellään. Elokuvan katsojaa tämä ei niin paljoa haittaa, mutta levyltä kuunnellen kappale on pilalla. Elokuvan loppu (noin kohdasta 2:26 eteenpäin) on kuitenkin vaikuttava ja se sisältää Che:n viimeiset sanat Evitalle, jota hän taitaa kuitenkin, kaikista kitkeristä sanoistansa huolimatta, rakastaa.
T
Jos siis pitäisi valita, kumpaa musikaalilevytystä kuuntelee, on minun valintani selvä. Konseptilevytys on tehty vain itsensä ehdoilla, eikä sen tekemisessä ole tarvinnut miettiä visuaalisia ratkaisuja tai teatteri- tai elokuvayleisön rajallista vastaanottokykyä.
Evitan ensimmäisessä versiossa etenkin Tim Rice loistaa sanoittajana, joka saa musikaalin jokaisen hahmon elämään. Hän upottaa laulujen teksteihin näppäriä yksityiskohtia, joihin samalla teatteri- tai elokuvaesitystä seuraavan yleisön on lähes mahdotonta tarttua. Musikaalia jouduttiinkin teatteri- ja elokuvaversioita varten yksinkertaistamaan, lauluja vähentämään ja teksityksen tasoja latistamaan.
Evitan elokuvasoundtrack sen sijaan on mielestäni varsin turha levy. Madonnan ja Antonio Banderasin esityksistä kannattaa nauttia ennemmin samaa elokuvaa dvd:ltä katsoen.
Ruotsin suurin vientimenestys musiikkimarkkinoilla Abban jälkeen on ollut Roxette. Itse en kuulu yhtyeen suurimpiin faneihin, mutta siltä löytyy monta minua suuresti miellyttävää kappaletta. Queen of rain on vähemmälle huomiolle jäänyt Roxette-hitti, mutta se on minulle jäänyt mieleen yhtenä parhaista Roxette-balladeista. Kappale, joka alkaa oboesoololla ei voi olla huono.
Kun muutin asumaan opiskelijasolukämppään Vaasan Palosaaressa syksyllä 1992, kuului ensimmäisen "oman" kodin luontaisetuihin kaapelitelevisio ja etenkin musiikkikanava MTV. En ollut ahkera iltaelämän viettäjä, joten vietin paljon aikaa omassa boksissani televisiota katsellen. Näinä vuosina minulle tuli tutuksi myös ruotsalaisyhtye Roxette, joka oli noussut maailmanmaineeseen pari vuotta aiemmin hitillään The Look. En tuosta kappaleesta, enkä juuri muistakaan yhtyeen rockimmista kappaleista pahemmin perustanut, mutta Per Gesslen ja Marie Fredrikssonin muodostamalla duolla oli monta hienoa balladia, jotka miellyttivät minua kovasti. Eräänä iltana musiikkikanavalta soi kaihoisalla oboe-introlla varustettu Queen of rain. Minä jäin tähän kappaleeseen koukkuun lopullisesti.
Queen of rain julkaistiin alun perin Roxetten neljännellä albumilla Tourism, jossa yhdistettiin U2:n Rattle and Hum -albumin tapaan vanhempien kappaleiden liveversioita sekä uusia studiossa tehtyjä kappaleita. Yhtyeen kaksi edellistä levyä Look sharp ja Joyride olivat olleet suuri menestyksiä aina Yhdysvaltoja myöten, mutta Tourism ei ilmeisesti täysin vakuuttanut yleisöä, sillä menestys ei ollut aivan yhtä huikea. Levy myi kuitenkin miljoonia.
Tourism-albumin pääsingle How do you do on Roxettea pahimmillaan. Kun kuulin kappaleen ensimmäisen kerran, luulin että kysymys oli Roxette-parodiasta, niin muottiin valettu se oli. En pidä Per Gesslestä laulajana ja How do you do:ssa hän raakkuu kappaleen suurimman osan päästäen huomattavasti paremmin laulavan Marie Fredrikssonin ääneen vasta kertosäkeessä. Tätä formaattia noudattaa suurin osa yhtyeen menokappaleista.
Balladit ovat toista maata. Nekin yleensä on säveltänyt Per Gessle, mutta solistina on useimmiten Marie Fredriksson, joka on yksi ruotsalaisista suosikkilaulajistani. Ja vaikka Fredriksson on parhaimmillaan laulaessaan ruotsiksi, on hänen laulamansa Roxette-kappaleet silti usein koskettavaa kuultavaa.
Singlen toinen kappale Pearls of passion on peräisin yhtyeen ensimmäiseltä albumilta, joka julkaistiin ennen yhtyeen maailmanmenestystä. Tätä blogia kirjoittaessani tutustuin tähän kappaleeseen ensimmäisen kerran ja yllätyin positiivisesti.
Kysymyksessä on puolinopea rockbiisi, jossa Gesslen ja Fredrikssonin lauluosuudet ovat varsin hyvässä tasapainossa. Mikään mestariteos tämä kappale ei ole, mutta ansaitsee tämän uudelleenjulkaisun.
Roxetten uran suurimmat menestykset osuivat 1990-luvulle. Yhtyeen toiminta katkesi yllättäen vuonna 2002 Fredrikssonin sairastuttua vakavasti. Fredrikssonin toivuttua aivokasvaimestaan yhtye on palannut jälleen sekä studioon että konserttilavoille, mutta ainakaan toistaiseksi 90-luvun menestys on jäänyt tavoittamatta.
Amerikkalainen folk-duo Simon & Garfunkel tuli tunnetuksi kappaleella Sound of silence. Kappaleen alkuperäinen akustinen versio ei juuri yleisöä hetkauttanut, mutta kun alkuperäiseen äänitykseen lisättiin sähkökitara, basso ja rummut, sai menestystarina alkunsa. Duon toinen albumi nimettiin hitin mukaan, ja se sisälsi monta muuta hienoa kappaletta. Paul Simonin ja Art Garfunkelin yhteistä menestystä kesti viisi vuotta, kunnes he päättivät lähteä omille teilleen.
Kappale Bridge over troubled water on ensimmäinen kosketukseni Paul Simonin ja Art Garfunkelin muodostamaan lauluduoon Simon & Garfunkel. Näiden kahden laulajan täydellisesti yhteen sopivat lauluäänet ja Paul Simonin sävellykset miellyttivät minua, ja cd-ajan alkuvuosina tutustuin yhtyeen koko tuotantoon. Yhtyeen tunnetuimman hitin mukaan nimetty viimeinen albumi (johon palaamme varmasti myöhemmin blogissani) on täydellisyyttä alusta loppuun saakka, mutta duon muut neljä levyä eivät yllä samaan tasalaatuisuuteen. Hienoja kappaleita on jokaisella, mutta niille mahtuu paljon myös musiikkia joka ei kosketa minua samalla tavalla.
Yhtyeen kakkosalbumin Sounds of silence syntyhistoria on omalaatuinen. Alun perin Tom & Jerry -nimellä esiintynyt parivaljakko julkaisi ensimmäisen albuminsa Wednesday Morning 3 A.M. vuonna 1964. Yhdysvallat oli tuolloin Beatlemanian kourissa, eikä juuri kukaan noteerannut tuota akustisen viatonta folk-albumia, ei vaikka levyltä löytyi pelkän kitaran säestyksellä laulettu Sound of Silence.Yhtye hajosi pian levyn julkaisun jälkeen.
Vuonna 1965 uudet tuulet puhalsivat folk-maailmassa. Aiemmin akustisena esiintynyt Bob Dylan sai uutta potkua uralleen lisätessään musiikkiinsa sähköisiä soittimia. Simonin ja Garfunkelin ensilevyn tuottaja Tom Wilson päätti kokeilla samaa kikkaa, ja lisäsi alkuperäiseen Sound of silence -kappaleen levytykseen sähkökitaran, basson ja rummut. Kappaleen uusi versio nousi listoille ennen kuin Paul Simon edes tiesi tästä uudesta versiosta.
Paul Simon ja Art Garfunkel eivät kumpikaan pitäneet tavasta, jolla heidän alkuperäinen herkkä kappaleensa oli muokattu heiltä lupaa kysymättä. Levyn menestys (single nousi Yhdysvaltain listaykköseksi vuodenvaihteessa 1965-1966) sai heidät kuitenkin palaamaan yhteen ja levyttämään nopeasti albumillisen uuden folk-rockiksi nimetyn tyylin mukaisia kappaleita. Hittisinglen mukaan nimetty albumi oli välitön menestys.
Ottaen huomioon kuinka lyhyellä varoitusajalla uusi albumi levytettiin on yllättävää kuinka laadukas tästäkin levystä tuli. Levyllä on hyvässä tasapainossa sekä sähköisempää folk-rockia että akustista perinteisempää folkia edustavia kappaleita. Jälkimmäistä tyyliä edustaa kappale April come she will.
Uudenpaa tyyliä edustava I am a rock julkaistiin levyn toisena singlenä toukokuussa 1966 nousten listakolmoseksi. Hieno laulu on myös albumin päätöskappale.
Sounds of silence on duon levyistä tasapainoisin yhdessä Bridge over troubled water -albumin kanssa. Yhtyeen toisen albumin menestys takasi yhtyeelle täyden keikkakalenterin, ja sitä seurasi vielä kolme menestysalbumia. Viimeistään elokuva The Graduate toi yhtyeen musiikin tunnetuksi kaikialla maailmassa.
Levyillä kuulunut täydellinen harmonia ei kuitenkaan ulottunut Paul Simonin ja Art Garfunkelin keskinäisiin suhteisiin, ja yhtye hajosi sisäisiin ristiriitoihin suurimman menestyksen kynnyksellä. Myöhemmin persoonien särmät ovat hiotuneet niin paljon, että vanhat kamut ovat aina silloin tällöin tehneet yhteisiä konsertteja ja pienimuotoisia kiertueitakin. Levytysstudioon he eivät kuitenkaan vuoden 1970 jälkeen ole palanneet.
Ranskalaisen Gilbert Bécaud'n hitti Nathalie tunnetaan meillä paremmin Tapani Pertun esityksenä. Kappale kertoo tarinan ranskalaisesta miehestä, joka tutustuu Moskovan nähtävyyksiin nuoren naispuolisen oppaansa ohjauksessa. Tiukan protokollan väljetessä syntyy rakkaus näiden kahden ihmisen välillä, jotka rautaesirippu kuitenkin erottaa toisistaan.
En muista, milloin ensimmäistä kertaa kuulin Nathalie-kappaleen, mutta veikkaan että minua kosketti aluksi Saukin tekemä suomennos Pierre Délanoën tekstistä, jonka esitti Tapani Perttu. Olin toki kuullut siitä, miten Neuvostoliittoon matkustaville turisteille oli järjestetty opas, jonka tehtävänä oli katsoa että vieras menee vain sallittuihin paikkoihin ja kuulee vain sallitun, "oikean" version maan historiasta ja tilanteesta. Minua kiehtoi tapa, millä Délanoë ja Saukki onnistuivat rakentamaan tästä asetelmasta romanttisen rakkaustarinan.
Lumisella Punaisella torilla kulkee kaksi ihmistä.
Ranskalainen vieras ja hänen nuori ja kaunis venäläinen oppaansa.
Opas kertoo vakavana vallankumouksesta ja vie vieraan katsomaan Leninin mausoleumia.
Vieras ei kuitenkaan kuuntele, vaan katselee oppaansa vaaleita hiuksia ja odottaa hetkeä,
jolloin he kaksi menisivät läheiseen kahvilaan juomaan kupin kuumaa kaakaota.
Vieras antaa kätensä naiselle,
heidän katseensa kohtaavat
ja nuori antaa vieraalle vienon hymyn.
Oppaalla on kaunis nimi, Nathalie.
Kierroksen jälkeen opas vie vieraan asuntolaan,
jossa hänen opiskelijakaverinsa odottavat.
Opiskelijat kysyvät, vieras vastaa ja opas tulkkaa.
Keskustelussa sekoittuvat niin Pariisin bulevardit, Ukrainan tasangot kuin Moskovan valotkin.
Iloinen joukko avaa pullon ranskalaista sampanjaa, yhdessä tanssitaan ja lauletaan.
Vieraat lähtevät ja huone tyhjenee.
Ranskalainen turisti on huoneessa kahden oppaansa kanssa.
Enää ei puhuta vakavia sanoja, Lenin ja vallankumous ovat unohtuneet.
Mies palaa Pariisiin.
Hänen elämänsä on tyhjää,
mutta hän odottaa jo sitä että joskus Pariisissa
Nathalie olisi vieras ja hän saisi olla opas.
Ranskankielen opiskelijoille kappale ja videossa näkyvä tekstitys on oivaa harjoitusta menneiden aikamuotojen (passé composé:n ja imparfait'n käytön erot) ja konditionaalien käytössä. Suomalaisille laulun ymmärtämistä helpottaa se, että Saukin sanoittama suomenkielinen versio vastaa alkutekstiä lähes yksi yhteen.
Ostin nyt syksyllä Pariisista Gilbert Bécaudin kokoelmacd:n. Levyltä löytyi tietenkin Nathalie, joka oli vuonna 2001 kuolleen Bécaud'n suurimpia hittejä yhdessä Et maintenant -kappaleen (jonka englanninkielisen version What now my love ovat levyttäneet muun muassa Frank Sinatra, Petula Clark, Elvis Presley ja Agnetha Fältskog) kanssa. En kuitenkaan löytänyt ainakaan tältä levyltä muita Becaud'n kappaleita, jotka olisivat vedonneet minuun samalla tavalla kuin tämä Punaisen torin rakkaustarina.
Singlen b-puolen kappale Mon Arbre on hyvin perinteinen ranskalainen chanson 1960-luvun alkupuolelta. Sekään ei kuitenkaan kuulu samaan klassikkokastiin Nathalien kanssa.
