sunnuntai 20. toukokuuta 2012

96. The Mamas & The Papas: If you can believe your eyes and ears (1966)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa.
Kaliforniasta kotoisin oleva The Mama's and the Papas oli yksi 1960-luvun amerikkalaispopin värikkäimpiä yhtyeitä. Yhtye otti vaikutteita vuosikymmenen alkupuolen folk-buumista ja yhdisti sitä sen ajan rokin virtauksiin. Yhtyeen johtohahmon John Phillipsin sävellykset ja hienot laulusovitukset yhdistettynä nelihenkisen yhtyeen omalaatuiseen ulkoasuun nostivat menestykseen yhtyeen ensimmäisen albumin, joka sisältää monta ikivihreää kappaletta.

The Mamas and the Papas on yksi yhtyeitä, joista olen ollut pitkään kiinnostunut mutta en vain ole saanut itseäni tutustumaan syvemmin. Tunsin tämän 60-luvulla mainetta niittäneen yhtyeen pari suurinta hittiä ja uskoin, että heiltä löytyisi varmasti enemmänkin minua miellyttävää musiikkia, mutta en vain saanut aikaiseksi esimerkiksi lainata heidän albumejaan kirjastosta tai edes kuuntelemaan Spotifyn välityksellä. Tarvittavan alkusysäyksen sain vasta pari kuukautta sitten, kun yhtyeen koko tuotannon sisältävä neljän cd:n boksi tuli alennukseen Amazonin nettikauppaan. Tutustumiseni yhtyeen tuotantoon on vielä kesken, mutta debyyttialbumi If you can believe your eyes and ears vakuutti minut jo heti ensi kuuntelulla.

The Mamas & the Papas -yhtye perustettiin parin hajonneen folkyhtyeen raunioille, kun yhtyeiden jäsenet yhdistivät voimansa. Aluksi John & Michelle Phillipsistä, Denny Dohertystä ja "Mama" Cass Eliotista koostuva kokoonpano lauloi taustoja muille artisteille, kunnes yhtye sai oman levytyssopimuksen. Heti alusta alkaen yhtye lauloi pääasiassa johtohahmonsa John Phillipsin sävelmiä. Phillips myös sovitti yhtyeen lauluharmoniat, joista tuli heti alusta alkaen The Mamas & the Papas -yhtyeen tavaramerkki.

Yhtye oli kuin luotu juuri markkinoille tulleen väritelevision aikakaudelle, tästä kertoo myös seuraava kappaleeseen Monday Monday televisioesitys.
The Mamas & the Papas erottautui muista 60-luvun puolivälin yhtyeistä ulkonäöllään. Siinä missä muiden yhtyeiden jäsenet käyttivät samanalaisia vaatteita ja muutenkin pyrkivät muistuttamaan toisiaan, tämä yhtyeen jäsenet olivat kuin sateenkaaren eri värit. Michelle Phillips oli nukkemaisen pieni ja kaunis laulaja kun taas Mama Cassissa yhdistyivät riuskempi ruumiinrakenne enkelimäisen kauniiseen lauluääneen. Denny Dohertyllä ja kitaraa soittaneella John Phillipsillä täydennetty yhtye oli myös ensimmäinen suursuosioon noussut yhtye, jossa oli tasamäärä molempien sukupuolien edustajia.

Edellä esitelty Monday monday oli yhtyeen ensimmäinen ja ainoa USA:n listaykköseksi noussut kappale, mutta suurhittejä yhtye teki toki muitakin. Ensimmäisen albumin tunntuimmaksi kappaleeksi nousi kuitenkin John Phillipsin sävellys California Dreamin', josta myöhemmin teki oman versionsa muun muassa the Beach Boys. John Phillips sävelsi myöhemmin rantapoikien suurhitin Kokomo.
Balladien lisäksi yhtye esitti myös menevämpää tuotantoa. Oma suosikkini If you can believe your eyes and ears -albumilta on kappale Go where you wanna go, jossa hienojen lauluharmonioiden lisäksi kuullaan myös ainakin minun mieltäni hivelevä orkesterisovitus.
Yhtye rikkoi rajoja myös levynkansitaiteellaan. If you can believe your eyes and ears -levyn kansi kuvattiin kylpyhuoneessa yhtyeen ahtautuessa samaan kylpyammeeseen. Yhdysvalloissa levy kuitenkin vedettiin pois kaupoista, kun vessanpytyn näyttämistä julkisessa valokuvassa pidettiin sopimattomana.

John Phillipsin sävelmien lisäksi The Mamas & the Papas teki paljon hyviä cover-versioita. Ensimmäisen albumin parhaimmistoon kuuluu Beatles-kappaleen I call your name -cover, jossa Mama Cass pääsee esittelemään laulajantaitojaan.
Tutustumiseni yhtyeen muuhun tuotantoon on vielä kesken, joten en kovinkaan paljoa pysty tässä yhteydessä tiivistämään sitä, mihin suuntaan yhtyeen musiikki meni ensimmäisen albumin jälkeen. Yhtyeen neljä seuraavaa albumia eivät kuitenkaan myynnillään yltäneet ensimmäisen levyn tasoon, ja yhtye hajosi vuosikymmenen vaihtuessa. Mama Cass kuoli pian tämän jälkeen sydänkohtaukseen 32-vuotiaana.

lauantai 19. toukokuuta 2012

95. Donna Summer: She works hard for the money (1983)

Kuuntele albumi Spotifyssa
1970-luvulla discokuningattareksi nimitetty Donna Summer haki vuosikymmenen vaihduttua uutta tyyliä ja laajensi alaansa tanssilattialta päivän poppihitteihin. Hänen onnistuinen 1980-luvun levynsä käsitteli monissa kappaleissaan, ei vähiten nimikappaleessaan, naisen asemaa arjen paineissa. She works hard for the money menestyi singlenä erinomaisesti ja vei myös samannimisenalbumin hyvään myyntiin.

Vaikka Donna Summerin suurimmat menestysvuodet osuivat 1970- ja 80-luvuille, innostuin itse artistista vasta Stock-Aitken-Waterman-tuottajatrion kanssa tehdyn Another place in time -albumin myötä. 1990-luvun puolella aloin pikku hiljaa keräillä Summerin levyjä hyllyyni. She works hard for the money -albumiin törmäsin ensimmäisen kerran Niinisalon varuskunnan sotilaskodin kirjastossa, ja armeijasta päästyäni hankin pian tämän levyn myös omaan hyllyyni.

Donna Summerin siirtyminen diskotähdestä poplaulajaksi ei sujunut ongelmitta. Summer joutui uuden levy-yhtiönsä painostuksesta hylkäämään tuottajansa Giorgio Moroderin ja tuottajaksi määrättiin Quincy Jones, joka oli niittänyt mainetta muun muassa Michael Jacksonin levyjen tuottajan. Syntynyt levy Donna Summer oli ihan onnistunut, mutta Summer itse koki olevansa vain vierailija Jonesin albumilla.

Seuraavan albumin tuotti muun muassa gospel-musiikkia tehnyt Michael Omartian. Lopputuloksena oli toimiva ja viihdyttävä albumi, joka nimettiin levyn ykköshitin mukaan. Kappaleesta She works hard for the money tuli Donna Summerin 1980-luvun menestynein kappale, ja sen menestystä tuki erinomainen musiikkivideo.

Levy on 1980-luvun amerikkalaista poppia parhaimmillaan. Albumilla yhdistellään erinomaisesti uusia ja perinteisiä soittimia, muusikot pistävät parastaan muun muassa kappaleella Stop, look and listen.
Kuten 1970-luvun levyillään, osallistui Donna Summer itse levyn kaikkien laulujen säveltämiseen, useimmiten yhteistyössä tuottaja Michael Omartianin kanssa.

Kappaleen Unconditional love Summer esitti yhdessä brittiläisen teinipojista koostuneen reggaeyhtyeen Musical Youth kanssa. Reggae-tyyli tuo levyn tahtiin mukavaa vaihtelua.
Toisena duettokumppanina levyllä oli gospellaulaja Matthew Ward, jonka kanssa Summer esitti kappaleen Love has a mind of its own. Laulu osoittaa, että pop- ja diskogenrejen lisäksi Summer hallitsi myös soul-balladit.
She works hard for the money oli Donna Summerin onnistunein ja menestynein albumi 70-luvun diskovuosien jälkeen. Menestysreseptiä yritettiin toistaa uudella yhteistyöalbumilla tuottaja Michael Omartianin kanssa. Se menestyi kuitenkin huomattavasti huonommin, eikä Summer enää tehnyt kuin vain yhden menestyslevyn. Vuonna 1989 ilmestynyt Another place and time palautti Summerin lyhyesti takaisin hittikantaan.

perjantai 18. toukokuuta 2012

94. Donna Summer: MacArthur Park/Once upon a time (single 1978)

Eilen kuollut Donna Summer nimettiin 1970-luvulla discon kuningattareksi. Vaikka hän myöhemmin esitti musiikkia myös muilla tyyleillä (soul, gospel, hip-hop ym.), ei hän halunnut luopua tuosta imartelevana pitämästään tittelistä. Yksi hänen suurimmista hiteistään oli discoversio alun perin Richard Harrisin levyttämästä kappaleeta MacArthur Park. Kappaleesta tuli hänen ensimmäinen USA:n listaykkösensä.

Donna Summerilla on aina ollut oma lohkonsa levyhyllyssäni. Minulle rakkainta on ollut hänen 1980-1990-lukujen tuotantonsa, mutta vuosien 1970-lukujen disco-hiteistä löytyy myös monta helmeä. Jimmy Webbin säveltämä MacArthur Park oli alun perin yhden hitin ihmeeksi jääneen Richard Harris -nimisen laulajan tähtihetki vuodelta 1968.

Kymmenen vuotta myöhemmin operettimainen, runsaalla orkesterisovituksella varustettu kappale sai tuottaja Giorgio Moroderin käsittelyssä tiukan diskobiitin ja Summerin tulkinnassa uuden, feminiinimmän näkökulman. Monet vieroksuivat uutta versiota, mutta minun mielestäni Donna Summerin versio antaa oikeutta monipolviselle sävellykselle koukeroisine jousisovituksineen. Donna Summer on lisäksi huomattavasti Richard Harrisia parempi laulaja.
Summerin MacArthur Parkista tehtiin monta versiota. Yllä oleva maksisingleversio on mielestäni järkevän mittainen (8 minuuttia), ja sisältää kappaleen hienon intron, joka 4-minuuttisesta singleversiosta oli leikattu pois.

Albumilla Live and more kappale venytettiin peräti 18 minuuttiseksi. Tämän studiokappaleen lisäksi albumi sisälsi otteita Summerin kiertueelta. Levyn aloittaa hieno versio kappaleesta Once upon a time, samainen liveversio sijoitettiin myös MacArthur Park -singlen b-puolelle.

Donna Summerin 1970-luvun hitit kuvaavat hyvin kyseisen vuosikymmenen tanssimusiikkia. Discohittiin ei riittänyt vain rytmikone ja syntetisaattori, vaan tiukalla kompilla toimivan yhtyeen, johon kuuluivat basisti, muutama kitaristi ja hyvä rytmiryhmä. Tätä soundia täydennettiin vielä jousi- ja torvisektioilla. Tämän yhdistelmän muodostamaa muhkeaa soundia ei tämän päivän tanssimusiikissa juuri kuulla. Ja Donna Summerin kaltaisia laulajiakin on nyt yksi vähemmän.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

93. Marion: Der Bauer und sein Weibchen/Es war mehr als ein Spiel, Gino (single 1976)

Marion Rung on jo 50 vuoden ajan ollut yksi maamme suosituimmista laulajista. Eikä hänen suosionsa rajoittunut ainoastaan Suomeen. 1970-luvulla Marion julkaisi Saksassa kuusi singleä ja sai niillä kohtuullista listamenestystäkin. Vuonna 1979 julkaistun Napoleon-kappaleen jälkeen Marion päätti keskittyä uraansa Suomessa, mutta hänen viisi vuotta kestänyt Saksan uransa sisälsi monta mielenkiintoista levytystä. Näistä yksi on vuonna 1976 julkaistu Der Bauer und sein Weibchen, joka on saksankielinen versio hänen kappaleestaan Kylähäät.

Kirjoittaessani levyarvosteluja MTV3 Internetin viihdesivuille sain arvosteltavakseni Marionin cd-boksin Olkaa hyvä. Levykokoelma vahvisti kuvaani Marionin urasta: erinomaisen ammattitaitoinen laulaja, jonka kepeistä popkappaleista koostuva ohjelmisto ei laadultaan vastannut tulkitsijaansa. Boksin cd:istä yksi keskittyi Marionin saksan ja englanninkielisiin levytyksiin, joka antoi aivan uuden näkökulman tämän lahjakkaan laulajan uraan.

Marionin menestys vuoden 1973 Eurovision laulukilpailuissa ja voitto Sopotin musiikkifestivaaleilla vuotta myöhemmin avasivat hänelle tien kansainvälisille markkinoille. Suurin menestys tuli Saksassa, jossa vuonna 1975 julkaistu El Bimbo oli hänen menestynein kappaleensa. Vuosina 1975-1979 hän levytti Saksassa 11 laulua, joihin kaikkiin äänitettiin myöhemmin myös suomenkielinen ääniraita. Esimerkiksi hitit Señorita por favor ja Napoleon ovat alun perin saksalaisia levytyksiä, joihin suomenkieliset sanat kirjoitettiin jälkikäteen.

Yksi näistä kappaleista on suomalaiselta nimeltään Kylähäät. Laulu julkaistiin Saksassa nimellä Der Bauer umd sein Weibchen, jonka Marion esitti Saksan television Hitparade-ohjelmassa.
Laulun suomenkieliseen tekstiin liittyy mielenkiintoinen tarina. Chrisse Johansson kirjoitti lauluun tekstin Marionia varten otsikolla R-A-K-A-S. Marion ei kuitenkaan pitänyt tekstistä ja pyysi lauluun uuden tekstin. Laulu julkaistiin Juha Vainion sanoituksella.
Jukka Kuoppamäki sävelsi Chrisse Johanssonin alkuperäissanoituksen uudelleen Tapani Kansalle, joka sai laulusta oman hittinsä. Koska teksti tehtiin alunperin Kylähäiden sävelmään, voi molemmat tekstit laulaa molemmilla sävelmillä. Tässä Marion itse laulaa R.A.K.A.S-kappaleen tekstin Kylähäiden melodiaan. 

Singlen Der Bauer und sein Weibchen b-puolelta löytyy kappale Es war mehr als ein Spiel Gino, joka julkaistiin Suomessakin Kylähäät-singlen b-puolella nimellä Leikki kaukana on Gino. Kappale on Kylähäiden tapaan hyvä esimerkki siitä, miten 1970-luvun diskoaalto kuuluu Marionin saksalaiskappaleiden sovituksessa.
Marionin uraa, etenkin 1970-luvulla, leimasivat kepeät ja teksteiltään usein heppoiset laulelmat, vaikka Marionilla olisi jo silloin ollut rahkeita vakavampaan ja haatavampaan tuotantoon. Marion-hittien saksankieliset versiot häivyttävät mukavasti tekstien pinnallisuutta ja tuovat esille kuinka lahjakas ja kielitaitoinen laulaja Marion oli ja on edelleen.

lauantai 12. toukokuuta 2012

92. One More Time: Den Vilda (1996)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Highland-hitillä tunnetuksi noussut One More Time oli jäämässä yhden hitin ihmeeksi, mutta pari harkintavuotta, tyylin ja kielen vaihdos palauttivat yhtyeen suosion ainakin kotimaassaan Ruotsissa. Yhtye edusti maataan Eurovision laulukilpailuissa vuonna 1996 vahvasti irlantilaistyylisellä Den Vilda -kappaleella ja samaa tyyliä jatkoi myös samanniminen albumi. Levy yhdistää tyylikkäästi kelttitunnelmaa ja syntetisaattorivetoista popmusiikkia, johon myös ruotsinkieli sopii erinomaisesti.
 
Kuten monet muutkin, tunsin One More Time -yhtyeen vain kappaleesta Highland, ja ehdin jo unohtaa koko yhtyeen, ennenkuin se neljä vuotta myöhemmin osallistui Ruotsin Melodifestivalen-kilpailuun. Kilpailun voittajana yhtye edusti Ruotsia Oslossa pidetyissä Eurovision laulukilpailuissa kappaleella Den Vilda, joka oli suuria suosikkejani tuona vuonna. Kilpailun jälkeen ostin yhtyeen samannimisen albumin, enkä pettynyt. Levy ei ollut pelkästään nautittavaa kuunneltavaa, vaan se oli myös sävellyksiltään ja sovituksiltaan poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Nyt 16 vuotta myöhemmin se on edelleen varma valinta levysoittimeeni.
 
Highland-hitin jälkeen yhtyeen menestys ei jatkunut. Thérèse Löfin lähdettyä yhtyeestä Peter ja Nanne Grönvall sekä Maria Rådsten tekivät vielä yhden englanninkielisen albumin, jota juuri kukaan ei ostanut. Nanne Grönvallin äitiysloman aikana kolmikko sävelsi lauluja muille artisteille. Yhtye palasi julkisuuteen vuoden 1996 Ruotsin euroviisukarsinnassa uudella tyylillä ja kielellä. Abba-popin sijaan Den Vilda oli eteerinen irkkuballadi.
Peter Grönvallin sävellys osui sopivasti Euroviisujen irkkubuumiin, kappale tuli kolmanneksi edellään kaksi muuta samasta irlantilaisesta musiikkiperinteestä aineksensa ammentavaa kappaletta.
 
Euroviisumenestys oli piristysruiske jo kuolleeksi luullulle yhtyeelle, ja sen ensimmäinen ruotsinkielinen albumi osoitti myös uudistumiskykyä. Irlantilaisvaikutteisen musiikin lisäksi albumilta löytyi myös aimo annos ruotsalaista kansanperinnettä, jota parhaiten edustaa poikkeuksellisesti Nanne Grönvallin säveltämä Kvarnen.
Peter Grönvall osoitti tälläkin levyllä, että hän on isänsä Benny Anderssonin poika. Levyn instrumentaatiosta lähes kaikki on peräisin Grönvallin soittamasta syntetisaattorista. Kappaleet eivät silti kuullosta tylsän sähköiseltä pimputukselta, vaan Grönvall saa soittimestaan irti upean skaalan tunnelmia ja sävyjä. Parhaiten tämä kuuluu kappaleessa Labyrinten, joka on arvoituksellinen niin tekstinsä kuin sovituksensakin puolesta.
Levyn kaunneimmassa kappaleessa Vägskälet syntetisaattorit on jätetty rauhaan. Kappaleessa Peter Grönvallin soittama piano ja laulajapari käyvät herkkää vuoropuhelua kevyen jousisektion säestämänä. Kappale on hyvä esimerkki siitä, miten levyn tunnelmat vaihtelevat yön synkkyydestä  rauhoittavaan aamuaurinkoon.
Menestys viisulavalla innoitti yhtyettä tekemään albumista myös englanninkielisen version, joka ei kuitenkaan palauttanut yhtyettä Highland-kappaleen aikaiseen suosioon. Tämän levyn jälkeen yhtye laitettiin telakalle, Nanne Grönvall aloitti soolouran ja Maria Rådsten alkoi opiskella Tukholman yliopistossa. Peter Grönvall tuotti menestyksekkäästi vaimonsa ja muiden artistien levyjä.
 
Joidenkin lähteiden mukaan One More Time suunnittelisi paluuta yhteen ja uuden levyn tekoa. Minä ainakin odotan sitä innolla, sillä tämä lyhyen uran tehnyt yhtye oli yksi Ruotsin 1990-luvun mielenkiintoisimmista ilmiöistä.