perjantai 24. toukokuuta 2013

169. Ainbusk Singers: Älska Mej / Lassie / Gunatt (single 1990/1991)

Gotlantilainen folk/popyhtye Ainbusk Singers sai Glenmarkin sisarusten jälkeen ensimmäisenä kunnian toimia Benny Anderssonin instrumenttina. Yhtyeen 1990-luvun alkupuolella julkaisemat kaksi laulua antoivat Anderssonille vaihtelua musikaali- ja kansanmusiikkituotantojen lomassa. Näissä kahdessa laulussa yhdistyvät Anderssonin lempeä sävelkynä, yhtyeen jäsenen kirjoittamat koskettavat tekstit ja Anderssonin tuotanto, joka selvästikin oli siirtynyt 80-luvun mahtipontisuudesta uuden vuosikymmenen hienovaraisempaan ilmaisuun.

Abban lopetettua toimintansa lauluntekijä-tuottajaparin Benny Andersson & Björn Ulvaeus työnjako selkiytyi. Andersson otti suuremman vastuun säveltämisestä ja tuottamisesta ja Ulvaeus keskittyi lauluntekstien tekoon ja musikaaliprojektien ohjailuun. Tämä työnjako realisoitui ensimmäisenä Kristina från Duvemala -musikaaliprojektissa, joka täytti koko 1990-luvun alkupuoliskon.

Saadakseen vaihtelua ja mahdollisuuden tuottaa perinteistä popmusiikkia Andersson aloitti yhteistyön gotlantilaisen Ainbusk singers -lauluyhtyeen kanssa, ja edesauttoi sen nousemista suursuosioon Ruotsissa. Neljän laulajan muodostama yhtye julkaisi Anderssonin Mono music -levymerkillä ensimmäisen albuminsa, jonka Andersson myös tuotti. Andersson myös sävelsi ja tuotti yhtyeelle hitit Lassie ja Älska mej, joihin tekstin kirjoitti yhtyeen jäsen Marie Nilsson Lind.
Lassie ei juuri olisi voinut enempää erota Anderssonin edellisen pop-projektin, Karin & Anders Glenmarkin Gemini-yhtyeen tyylistä. Benny Andersson korvasi 1980-luvun pompöösit syntetisaattorisoundit akustisilla soittimilla. Ruotsinkielisen laulun tarkoituksena ei ollut valloittaa maailmaa vaan tehdä miellyttävää käyttömusiikkia Ruotsin markkinoille. Siinä koirasta ja pienen lapsen yksinäisyydestä kertova laulu myös onnistui. Lempeä kappale nousi Ruotsin listaykköseksi jouluksi 1990.

Lassieta seurasi kappale Älska mig, yksinkertainen pianolle (jota säveltäjä itse soitti), jousikvartetille ja huilulle sovitettu rakkauslaulu, joka niin ikään iski ruotsalaisten sieluun nousten hitiksi alkuvuodesta 1991. Herkkä balladi on Benny Anderssonin koko uran kauneimpia kappaleita, ja nelijäseninen lauluyhtye onnistuu tulkinnassa erinomaisesti. Tähän lauluun en kaipaa lainkaan Agnethaa tai Fridaa laulamaan.
Ainbusk Singersin ja Benny Anderssonin tiet erkanivat tämän kappaleen jälkeen. Kuin huutomerkkinä lauseen päätteeksi Benny Andersson ja Björn Ulvaeus sävelsivät ja tuottivat vielä yhtyeen laulajalle Josefin Nilssonille sooloalbumin Shapes (jonka esittelin blogini alkuvaiheessa), joka edelleen on onnistunein B&B-parin poptuotos Abban jälkeen.

Kaksi Benny Anderssonin säveltämää Ainbusk Singers -kappaletta julkaistiin samalla singlellä vuonna 1993. CD-singleltä löytyy lisäksi kappale Gunatt, jonka tekemiseen Benny Andersson ei osallistunut.
Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

torstai 23. toukokuuta 2013

168. Karin & Anders Glenmark: Gemini (1985)

Vaikka Abba julkaisi viimeisen levynsä loppuvuodesta 1982, eivät Benny Andersson ja Björn Ulvaeus täysin halunneet jättää popmusiikkia. Chess-musikaalin valmistumisen jälkeen B&B sävelsivät ja tuottivat kaksi albumia Glenmarkin sisarusparin muodostamalle Gemini-duolle. Ensimmäinen Gemini-albumi päivitti ABBA-soundin onnistuneesti 1980-luvulle, ja voidaan vain arvella kuinka hyvin se olisi menestynyt, jos Karin ja Anders Glenmarkin sijaan lauluosuuksista olisivat vastanneet Agnetha ja Anni-Frid. Se tarjoaa kuitenkin ikkunan siihen, miltä Abba olisi saattanut kuullostaa jos se olisi jatkanut toimintaansa.

Under attack -singlen jälkeen jäin odottamaan uutta Abba-levyä jota ei koskaan tullut. Agnetha Fältskog ja Anni-Frid Lyngstad tekivät toki soololevyjään, mutta Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen sävellysten ja tuotannon puuttuessa ne tarjosivat vain laihaa lohtua. Paremmin odotuksia täytti Anderssonin ja Ulvaeusin Chess-musikaalin levytys, jossa B&B-taika toimi täydellisesti.

Chess-albumin taustoja lauloivat Ruotsin kysytyimmät tausta- ja studiolaulajat, sisaruspari Karin & Anders Glenmark. Glenmarkien tiet olivat risteilleet Abban kanssa aiemminkin, he osallistuivat Glenmarks-perheyhtyeessä Ruotsin viisukarsintoihin samoina vuosina Abban kanssa, ja Anders oli soittanut kitaraa Abban varhaisilla levyillä (mm. Money, money, money -kappaleen kitarasoolo). Ennen Gemini-albumeja sisarukset olivat osallistuneet Ruotsin viisukarsintaan vuonna 1984 kappaleella Kall som is.

Chessin jälkeen Andersson ja Ulvaeus halusivat kokeilla jälleen popmusiikin tekemistä. Abba oli jo käytännössä hajonnut, joten uusi levy tehtiin Glenmarkien sisaruksille, jotka olivat tehneet vaikutuksen B&B:hen musikaalilevytystä ja -konsertteja tehtäessä.
Albumin aloittava Slowly sävellettiin alun perin Fridan soololevylle Shine, jonka kohokohtia tämä hienostunut balladi oli. Glenmarkeille sovitettu versio oli huomattavasti kokeilevampi ja rankempi sähkökitaroineen ja syntikkariffeineen. Kappale oli kuin koekeittiö, jossa Abba-herrat yrittivät päivittää 1970-luvun Abba-soundia uuden vuosikymmenen haasteisiin. Parhaiden Andersson/Ulvaeus-tuotteiden tapaan tästäkin levytyksestä löytyy joka kerralla jotain uusia puolia.

Levyn muu sisältö on tavanomaisempaa poppia. Levyn parhaita rakkauslauluja on Karin Glenmarkin tulkitsema Too much love is wasted joka julkaistiin 20 myöhemmin myös ruotsinkielisenä versiona uudelleen sovitettuna.
Vuosi 1985 olisi ollut osuva vuosi Abban paluulle. Chess-musikaalin ja soololevyjen jälkeen ei olisi ollut ihme vaikka intoa uuden Abba-levyn tekoon olisi löytynytkin. Onkin helppo ajatella Gemini-albumia sinä Abba-levynä joka olisi ilmestynyt, jos yhtye olisi halunnut vielä palata yhteen.

Albumin b-puolen aloittava hauras mutta silti tehokas Have Mercy olisi hyvin voinut olla 1980-luvun puolivälin uusi ABBA-hitti. Karin ja Anders Glenmark tulkitsevat upeasti sovitetun laulun lähes täydellisesti, mutta silti mietin miltä tämä olisi kuullostanut Agnethan ja Fridan duetoimana. Kappaleesta löytyy YouTubesta myös teknisesti surkea mutta silti koskettava akustinen versio, jonka Glenmarkit laulavat Benny Anderssonin pianosäestyksellä.
Geminin kaksi albumia julkaistiin myös Ruotsin ulkopuolella, mutta pohjoismaita lukuunottamatta menestys ei ollut kaksista. Ei vaikka albumilta löytyi uudelleen levytettynä Abban julkaisematta jäänyt Just like that -kappale. Vaikka Anders ja Karin Glenmark olivatkin laulun täysammattilaisia, kaipasi yleisö kuitenkin ABBAn alkuperäistä kokoonpanoa. Albumi ei kokonaisuutena myöskään yltänyt siihen tasaisen korkeaan laatuun, johon Abba-fanit olivat tottuneita. Levyn yhdeksästä kappaleesta vain kuusi oli Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin kynästä. Loput kappaleet sävelsi Anders Glenmark itse. Andersson ja Ulvaeus vastasivat kuitenkin levyn päätöskappaleesta Another you another me, johon tehtiin oikein musiikkivideokin.
Geminin ja B&B:n yhteistyö jatkui vielä toisen albumin verran. Albumi Geminism oli edeltäjäänsä tasalaatuisempi, mutta siitä puuttuivat Slowlyn ja Have mercyn tyyppiset huippukohdat. Maailmanmenestys jäi haaveeksi ja Glenmarkit jatkoivat uraa omilla tahoillaan. Anders Glenmark aloitti menestyksekkään soolouran kotimaassaan ja tuotti mm. Eva Dahlgrenin kahdeksan ensimmäistä levyä ja Fridan come-back albumin Djupa andetag. Karin jatkoi studiomuusikkona osallistuen myös Abba-miesten konsertti- ja levytysprojekteihin.

Geminin kaksi albumia on valitettavasti myyty loppuun ajat sitten, eikä levyjä löydy iTunesista eikä Spotifystakaan. Onneksi duon parhaat kappaleet sisältävä Gemini - Det bästä med Karin & Anders Glenmark on vielä saatavilla nettikaupoista. Duo levytti yhdessä joululevyn vuonna 2006 tosin ilman B&B:n osallistumista.

Geminin ensimmäinen albumi on hieno ajankuva siitä, mitä Andersson & Ulvaeus saivat aikaan 1980-luvulla. Kansanmusiikki- ja musikaaliprojektien ohessa Abba-miehet palasivat lyhyesti popin pariin 1990-luvun alussa tehden yhteistyötä gotlantilaisen Ainbusk singers-yhtyeen kanssa. Tästä kerron lisää seuraavassa kirjoituksessani.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , ,

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

167. Abba: Under attack/You owe me one (single 1982)

Abban hajoamisesta on tänä vuonna tullut kuluneeksi 30 vuotta. Tämän "juhlan" kunniaksi kerron seuraavissa kirjoituksissani siitä, mihin Abban taru päättyi ja mitä sitten tapahtui. Yhtyeen viimeinen single julkaistiin vuodenvaihteessa 1982-1983, eikä sen myynti enää lähennellyt menestysvuosien lukuja. Kappale Under Attack on teknisesti pätevä ja viihdyttävä Abba-kappale, mutta sen jokainen tahti kielii väsymyksestä ja kyllästymisestä. Singlen b-puolella vanhaa kemiaa ei ole jäljellä nimeksikään.

The Visitors -albumin julkaisun (1981) jälkeen Abba yritti jatkaa vanhaan malliin. Pian kuitenkin yhtyeen jäsenet huomasivat, että asiat eivät olleet niinkuin ennen. Keväällä aloitetut äänityssessiot tuottivat vain kolme julkaisukelpoista raitaa, ja yhtye totesi yksimielisesti että työtä oli turha jatkaa. Abba laitettiin telakalle, ja yhtyeen jäsenet keskittyivät sooloprojekteihinsa.

Syksyllä 1982 yritettiin uudelleen paremmalla onnella. Uudet äänitetyt kappaleet olivat parempia ja yhteistyökin sujui melkein entiseen tapaan. Lopputuloksena oli kolme julkaisukelpoista raitaa, ja uuden albumin sijaan Abba päätti julkaista kokoelmalevyn ja kaksi singleä.  Ensimmäisenä julkaistiin single The day before you came/Cassandra ja kokoelmalevyn julkaisun jälkeen kappaleet Under Attack/You owe me one, joka jäi yhtyeen viimeiseksi uutta musiikkia sisältäneeksi singlejulkaisuksi.
Kun nämä kaksi singleä julkaistiin, 11-vuotias Abba-fani piti enemmän jälkimmäisestä. Surullisen rakkauslaulun sijaan Under attack kuullosti minusta enemmän siltä popahtavalta yhtyeeltä, jota olin neljä vuotta rakastanut. Benny Anderssonin syntikkariffiin perustuva kappale oli tarttuva ja täynnä, jälleen kerran, sovituksellisia yksityiskohtia joita kuulokkeet korvilla oli kiva bongata. Äänitteen ylestunnelma on kuitenkin kylmä ja sovitus perustuu turhan paljon syntetisaattoriin. Levy ei juuri listojen kärkipäivä kolkutellut. Nykyään pidän kappaletta ihan mainiona Abba-lauluna, mutta yhtyeen klassikkoihin se ei kuulu.

Singlen b-puolta pidän nykyään yhtenä Abban huonoimmista kappaleista. You owe me one on peräisin kevään 1982 epäonnistuneista sessioista, ja sen kuulee. Pikkunäppärillä ideoilla ja laulajien Anni-Frid Lyngstad ja Agnetha Fältskogin äänien jälkikäsittelyllä yritetään turhaan peittää sitä, että sekä lauluntekijöiden että laulajien inspiraatio puuttui ja abbailu oli pelkkää pakkopullaa.
Single Under Attack/You Owe me one julkaistiin joissain maissa loppuvuodesta 1982, joissain maissa vuoden 1983 puolella. Jäin tämän jälkeen odottamaan uutta Abba-levyä jota ei koskaan tullut. Benny Andersson & Björn Ulvaeus eivät kuitenkaan lopettaneet popmusiikin tekoa. Musikaali- ja soololevyjen ohessa lauluntekijäparivaljakko teki vuosien varrella muutaman paluun popmusiikin maailmaan. Seuraavaksi esittelen kolme eri vuosikymmenillä tehtyä poplevyä, joissa Abban henki jatkoi elämää.

Lue myös:

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , ,

tiistai 30. huhtikuuta 2013

166. Elvis Presley: From Elvis in Memphis (1969)

Kuuntele koko albumi Spotifysta (kappaleet 1-12).
Singer-ompelukonefirman sponsoroima televisiospesiaali palautti Elvis Presleyn takaisin hömppäfilmien näyttelijästä rock-musiikin kärkikaartiin syksyllä 1968. Menestyksen innoittamana Presley levytti ensimmäisen studioalbuminsa seitsemään vuoteen (jos soundtrack- ja gospel-albumeja ei lasketa) kotikaupunkinsa kuuluisassa American Sound Studiossa. Televisiokonsertin tapaan albumi From Elvis in Memphis todisti että rockin kuningas oli palannut ja paremmassa kunnossa kuin koskaan.

Elvis Presleyn albumituotanto on varovaisesti arvioiden hyvin epätasainen. Ennen  laulajan kuolemaa häneltä julkaistiin pelkästään Yhdysvalloissa lähes sata erilaista albumia. Studio-, soundtrack-, gospel-, kokoelma- ja live-albumien perinteiset rajat hämärtyivät, ja monet hänen levyistään olivat sekoitus noista kaikista. Uuden Elvis-fanin tutustuminen tähän levyjen suohon oli lievästi sanoen haastavaa. 

Levy-yhtiön RCA:n julkaisupolitiikka oli toisaalta ymmärrettävää. 1960- ja etenkin 1970-luvuilla Elvistä oli elokuva- ja konserttikiireiltään hyvin vaikea saada studioon ja silloinkin vain muutamaksi päiväksi. Toisin kuin monet tuon ajan suosikkilaulajat ja bändit, Presley ei käyttänyt energiaansa laadukkaiden albumikokonaisuuksien luomiseen. Hän äänitti mitä äänitti ja milloin äänitti ja RCA:n tehtäväksi jäi leipoa niistä levyjä markkinoille. Jos studioäänityksiä ei ollut tarpeeksi, levyjä täydennettiin konserttiraidoilla ja demoäänityksillä. Vuonna 1969 julkaistu From Elvis in Memphis -albumi oli loistava poikkeus säännöstä.
1960-luvun puolivälissä hömppäfilmeihin keskittynyt Presley alkoi olla musiikkipiireissä lähinnä vitsi. Vuonna 1968 kuvattu televisiokonsertti onnistui palauttamaan Elviksen uskottavuuden muusikkona, ja hän palasi levyttysstudioon uutta energiaa puhkuen. Paikaksi valittiin kotikaupunki Memphisin ylpeys American Sound Studio, joka oli niittänyt mainetta etenkin soul-levytyksistään. Tällä kertaa Presley halusi tehdä hyvän levyn ja levyttää vain sellaista musiikkia johon hän itse uskoi.

Ensimmäinen studiossa äänitetty kappale Long black limousine, synkkä kappale siitä kuinka maailmalle lähtenyt pikkukaupungin tyttö palaa kotiin toisin kuin oli suunnitellut, oli hyvä esimerkki Elviksen uudesta tyylistä joka kevyen viihdyttämisen sijaan haastoi kuulijansa. Aikuisempaa tyyliä edusti myös kappale True love travels on a gravel road.
Studion vakiotuottajan Chips Momanin johtamana ja studion oman bändin säestämänä syntyi sielukas ja edistyksellinen albumi, joka vakiinnutti Elviksen pop-musiikiin kärkinimenä ja kertoi kieltään myös hänen kypsymisenään artistina. Albumilta julkaistiin singlenä kappale In the ghetto, poikkeuksellisen kantaaottava kappale köyhyyden, rikollisuuden ja kuoleman noidankehästä. Laulu oli moneen vuoteen ensimmäinen top 10 listalle noussut Elvis Presley kappale.
Presley itse osallistui sessioihin aktiivisena artistina selvänä tavoitteenaan tehdä kerrankin laadukas albumi vastakohtana puolivillaisille soundtrack-albumeille. Nykymittapuiden mukaan hän kuitenkin vietti suhteellisen pienen määrän studiossa. 14 äänityspäivän aikana levytettiin kolmisenkymmentä kappaletta, joista parhaat kerättiin albumille From Elvis in Memphis ja sen niin ikään erinomaiselle seuraajalle Back in Memphis. Kaksi kultakimpaletta, Suspicious minds ja Kentucky rain säästettiin singleraidoiksi. Sessioiden ylijäämä-äänityksiä ei alunperin tarkoitettu levylle lainkaan, mutta RCA julkaisi niitä materiaalin puutteessa täyteraitoina 1970-luvun albumeilla.
Elviksen uusi innostuminen studiotyöskentelystä ei kestänyt kauaa. Presley oli vuosikymmenen vaihteessa suositumpi kuin koskaan ja kahdeksan seuraavan vuoden aikana Elvis esiintyi yli 1100 konsertissa. Ei siis ihme että, kuumimpien elokuvavuosiensa tapaan, Kuningasta ei juuri levytysstudiossa nähty.
Monet pitävät From Elvis in Memphis -albumia artistin parhaana albumina. Sen jälkeen albumien laatu kuitenkin laski dramaattisesti. Paria erinomaista, 1970-luvun alkupuoliskon albumia lukuunottamatta Presleyn 1970-luvun albumeja pidetään epäonnistuneina kokoelmina. Tuhoisa keikkaputki vaati veronsa elokuussa 1977, jolloin vasta 42-vuotias Presley kuoli sydänkohtaukseen.

Lue myös:

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

tiistai 23. huhtikuuta 2013

165. Carole King: City streets (1989)

1970-luvulla menestyneimmät soololevynsä tehnyt Carole King teki onnistuneen paluun vuonna 1989. Vaikka levy on soundeiltaan selkeästi sähköistä 1980-lukua, on albumi parhaiden CK-perinteiden mukaisesti täynnä hienoja sävellyksiä ja koskettavia sanoituksia. Vaikka uran huipun miljoonamyynti olikin historiaa, osoitti King että hän edelleen oli varteenotettava lauluntekijä ja artisti.

Carole King oli yksi 1960-luvun menestyneimmistä popsäveltäjistä ja yksi 1970-luvun eniten myyneistä naislaulajista. Minun, kuten monen muunkin, suosion hän ansaitsi vuoden 1971 menestysalbumillaan Tapestry. Muut vuosien varrella ostamani Carole King -albumit ovat varmistaneet hänen paikkansa levyhyllyni parhaalla paikalla, eikä tämä asema ole ollut kertaakaan uhattuna. 

Ihailuni Kingiä kohtaan kasvoi entisestään luettuani hänen vuosi sitten ilmestyneen elämänkertansa. Jo 1950-luvulla uransa aloittanut lauluntekijä-laulaja osoittautui juuri niin lämminhenkiseksi, kaikkia ääri-ilmiöitä ja tuhoisaa elämäntyyliä karttavaksi järki-ihmiseksi kuin oli kuvitellutkin. Pelkkiä ruusunpunaisia unelmia ei toki hänenkään elämänsä ole ollut. Neljä hajonnutta avioliittoa ovat sisältäneet äitiyden ja rakkauden autuutta mutta myös läheisriippuvuutta, nyrkiniskuja ja suuria pettymyksiä. Ylä- ja alamäkien koulima, jo 70 ikävuotta ylittänyt legenda esiintyy edelleen, tänä vuonna Kingin ura täyttää jo 55 vuotta. Elämänkerran A Natural Woman äänikirjaversio (jonka laulaja itse myös lukee) istuu vakaasti muiden Kingin CD-levyjen vieressä.
Albumin City streets ilmestyessä King oli "vasta" 47 vuotias, ja uraa oli takana kolme vuosikymmentä. 1970-luvun menestysalbumien jälkeen levymyynti laski, ja parin epäonnistuneen levytyksen jälkeen King oli jättäytynyt sivuun musiikkibisneksestä. 7 vuoden levytystauon aikana hän tuki aktiivisesti demokraattisen puolueen vaalikampanjoita ja näytteli teatterissa. Näiden vuosien jälkeen King palasi studioon laukku täynnä uusia sävellyksiä ja uutta energiaa. Uudella levyllä esiintyi koskettimia soittavan laulajan lisäksi liuta tunnettuja artisteja Omar Hakimista Max Weinbergiin ja Branford Marsalisiin. Levyn aloittavalla nimikappaleella kitaraa soitti Eric Clapton, joka soittaa kitaraa myös kappaleessa Ain't that the way.
City Streets oli vasta toinen hyllyyni ostama Carole King -albumi. 18 vuotta aiemmin tehdyn Tapestry-albumin akustisuuden jälkeen vierastin hieman uuden levyn 80-lukulaista sähköistä soundimaalimaa syntetisaattoreineen ja sähköpianoineen, mutta hienot sävellykset auttoivat minua tottumaan toisenlaiseen King-albumiin. Sittemmin kokoelmiini ovat tiensä löytäneet hänen kaikki 18 sooloalbumiaan.
Levyn sävellykset olivat selvästi parasta Carole Kingiä 15 vuoteen. Tarttuvan City Streets -kappaleen rinnalla levyn parhaimmistoa on kodittomasta sydämestä kertova Homeless heart, jonka lempeys on suoraa jatkoa Tapestry-levyn balladeille.

Carole King aloitti menestyksekkään uransa laulunkirjoittajana yhdessä aviomiehensä Gerry Goffinin kanssa. Vaikka pariskunnan avioliitto päättyi jo 1960-luvun loppupuoliskolla, jatkoi pari laulujen säveltämistä aina 1990-luvulle saakka. City Streets -albumin kahdesta Goffin/King -laulusta jälkimmäinen myös päättää albumin. Lauluntekijäparin kemia toimii jälleen ilmiömäisesti, Gerry Goffinin syvälle käyvä teksti täydentää hienosti ex-vaimon mestarillista sävellystä. 
Vaikka City Streets sai hyvän vastaanoton, ei Carole Kingillä ollut enää paluuta 1970-luvun alkupuoliskon miljoonamyyntiin ja listahitteihin. Vaatimattomasta listamenestyksestään huolimatta albumi merkitsi Kingin paluuta esiintymislavoille, ja hän on 1990- ja 2000 -luvun ajan kerännyt täysiä katsomollisia baby boomer sukupolven lapsia, joiden elämän soundtrackia Carole King oli rakentamassa 1960-luvulla säveltämillään listahiteillä ja 70-luvun soololevyillään. Viimeisin Carole King -albumi on peräisin kahden vuoden takaa.

Vaikka en itse kuulu tuohon 40-50-luvuilla syntyneeseen sukupolveen, on Kingin musiikki varma tapa saada minut hyvälle mielelle. King on harvoja maailmantähtiä, jonka konserttiin olisin valmis matkustamaan ulkomaille asti. Valitettavasti Brooklynin kasvatti, nykyään maatilaa Idahossa asuttava juutalaisrouva ei juuri Euroopassa ole vieraillut. Unelmani Carole Kingin esiintymisestä Kirjurinluodolla kuitenkin elää...

Lue myös: 
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)