81. Dusty Springfield: Where am I going (1967)

Dusty Springfield tuntuu kolmannen albuminsa nimessä pohtivan sitä, mihin suuntaan hänen pitäisi uraansa suunnata. Ja aivan oikein, levy on kokoelma hyvin erityyppisiä kappaleita chansonista swingiin ja juurevasta soulista Hollywood-tyyppiseen iskelmään. Levyn kokoava voima on kauttaaltaan hieno tuotanto ja yksityiskohtia pursuavat sovitukset. Ja tietysti laulajattaren upea ääni.

Ihastumiseni brittilaulaja Dusty Springfieldiin uuden vuosituhannen alkuvaiheessa sai minut haalimaan hyllyyni hänen albumejaan, jotka onneksi oli edellisten vuosien aikana kaikki julkaistu remasteroituina cd-versioina. Albumeista vaikein löytää oli Where am I going, sillä se oli jo lähes kaikista nettikaupoista päässyt loppumaan. Onneksi se löytyi Amazon.com:in marketplacesista, erään pienen amerikkalaiskaupan valikoimista. Nyt lähes kaikki Springfieldin alkuperäisalbumit ovat loppuunmyytyjä.

Kuten olen aiemminkin todennut, 1960-luvun Dusty Springfield -tuotanto jakaantui hyvin voimakkaasti singlehitteihin ja albumikokonaisuuksiin. Kaupallisimmat kappaleet julkaistiin singleinä, mutta albumeilla monipuolinen laulaja sai mahdollisuuden näyttää monipuolisuuttaan musiikilla, joka ehkä ei olisi singlelistoilla menestynyt. Dustyn kolmas albumi Where am I going on hyvä esimerkki tästä, levyn kappaleita ei julkaistu singleinä lainkaan. Edellisen albumin julkaisusta oli kaksi vuotta, ja näiden kahden levyn välissä Dusty julkaisi kuusi menestyssingleä, joita ei näillä albumeilla kuultu.

• Dusty Springfield: Bring him back (YouTube)

Hyvä esimerkki levyn pursuilevista sovituksista on levyn aloituskappale Bring him back, joka käynnistää levyn valtavalla energialla. Levy on merkitty John Franzin tuottamaksi, mutta tunnettua on, että Springfield itse vastasi hyvin pitkälle levyn kappalevalinnoista ja sovituksellisista ratkaisuista. Tuohon aikaan ei vain ollut sopivaa, että nainen piti ohjaksia levytysstudiossa, eikä moni muusikko pitänytkään Dustyn pomottelusta. Näin jälkikäteen on kuitenkin helppo sanoa, että laulajatähden perfektionismi on yksi syy siihen, miksi nämäkin levytykset ovat kestäneet hyvin aikaa.

Vaaleaihoiseksi soullaulajaksi tituleerattu Springfield ihaili amerikkalaisia mustia laulajia ja kutsui heitä usein esiintymään omaan televisio-ohjelmaansa. Onkin osittain hänen ansiotaan, että näistä laulajista monet tulivat tunnetuiksi myös Britanniassa. Yksi brittilaulajan suosikkiartisteista oli Aretha Franklin, jonka säveltämä Don't let me lose this dream on yksi albumin kohokohtia.

• Dusty Springfield: Don't let me lose this dream (YouTube)

Franklinin ohjelmistosta löytyy myös kappale I can't wait until I see my baby's face.

• Dusty Springfield: I can't wait until I see my baby's face (YouTube)

Eurooppalaista musiikki Where am I going -levyllä edustaa muun muassa Dustyn versio Jacques Brelin If you go away -kappaleesta. Klassikkokappale Sunny puolestaan tuo albumille swing-tunnelmaa. Minun suosikkikappaleeni levyllä on kuitenkin sen päättävä nimikkokappale Where am I going, jossa jälleen orkesterisovitus antaa muhkean patjan Dusty Springfieldin sielukkaalle äänelle.

• Dusty Springfield: Where am I going (YouTube)

Where am I going ei ole yhtä suosittu albumi kuin pari vuotta myöhemmin ilmestynyt Dusty in Memphis, mutta minun listallani tämä iloa ja vauhtia kupliva kokoelma on yksi brittilegendan hienoimpia levyjä. Tämä on paljon sanottu, sillä kilpailu on kovaa. Sanomattakin on selvää, että Dusty Springfieldin tuotantoon palataan tässä blogissa vielä monta kertaa.

80. Phil Collins: Against all odds/The Search (Single 1984)

 

Elokuvakappale Agains all odds on Phil Collinsin suurimpia soolohittejä. Ennen sitä Collins oli jo sooloalbumeillaan ruotinut hajonnutta parisuhdettaan, ja Against all odds jatkaa samaa teemaa. Collinsin lukuisten hittien ja balladien seassa tämä kappale on ainoa, joka on saanut minut liikuttumaan.

2000-luvun aikana nuoruuttaan eläneille c-kasetti on tuntematon käsite. Mutta 1970-, 1980-luvuilla ja 1990-luvun alkuvuosina kasetti oli tehokas tapa välittää ja säilyttää suosittua musiikkia ja nauttia viimeisimmistä hiteistä. Itse vietin paljon aikaa sormi kasettidekin pause-napilla valmiina nauhoittamaan, jos radiosta sattui tulemaan hyvää musiikkia. Kaksipesäiset kasettinauhurit surrasivat, ja kappaleet siirtyivät kasetilta ja kaverilta toiselle taustakohinan lisääntyessä ja äänenlaadun pikku hiljaa heikentyessä. Nyt You tuben, Spotifyn ja iTunesin aikana tämä hyvin primitiiviseltä kuullostava toimintatapa erotteli jyvät hyvin akanoista. Jos kappale tuhisevanlaatuisena kasettiversionakin kuullosti siltä, että sitä halusi kuunnella, oli se varmasti hyvä kappale.

Phil Collinsin Against all odds oli tällainen "hyvä" kappale, jonka nauhoitin kasetille jostain listaohjelmasta 1980-luvun puolivälissä. Tätä kasettia kuunneltiin paljon, ja kappaleesta tuli sekä minun että sisareni suosikkikappaleita. Muutama vuosi myöhemmin käydessäni Lontoossa ostin singlen tuliaiseksi sisarelleni. Omaan hyllyyni kappale löysin tiensä vasta noin vuosi sitten, jolloin poimin Amazonin alennusmyynnistä Phil Collinsin kokoelmacd:n.

• Phil Collins: Against all odds (musiikkivideo, YouTube)

Phil Colllins ja hänen yhtyeensä Genesis eivät koskaan ole puhutelleet minua. Esimerkiksi suurhitti, kodittomuutta ja köyhyyttä käsitellyt Another day in paradise jätti minut täysin kylmäksi. Myöskään Collinsin myöhempi tuotanto on mennyt minulta täysin ohi.

Jostain syystä Against all odds on toista maata. Vastikään kipeän avioeron läpikäynyt Collins onnistui pukemaan jätetyksi tulemisen tuskan hienosti laulun tekstiin, jota kappaleen melodia tukee oivasti. Collins tekee erinomaista työtä myös laulupuolella.

Suomessa kappale on tunnetumpi on Ressu Redfordin vuonna 1991 tekemä versio Kato mitä sä teit. Käännös on hyvä ja Ressukin onnistuu tulkinnassaan hyvin. Collinsin versio peittoaa kuitenkin Ressun selvästi.

• Ressu Redford: Kato mitä sä teit (YouTube)

Phil Collinsin singlen b-puolta The search en löytänyt tähän kirjoitukseen You tubesta enkä Groovesharkistakaan. Kysymys on ote elokuvan Against all odds instrumentaalitaustasta, joten menetys ei tässä yhteydessä liene suuren suuri.

79. Anggun: Au nom de la lune/Anggun (1997)

Kuuntele koko albumi Spotifysta ranskaksi tai englanniksi.

Indonesialaissyntyinen Anggun tuli tunnetuksi 1997-luvun loppuvuosina hitillään Snow in the Sahara. Anggun aloitti maailmanvalloituksensa Ranskasta käsin, jossa hänen ensimmäinen ranskankielinen albuminsa Au nom de la lune oli suuri menestys. Albumi julkaistiin samana vuonna kansainvälisille markkinoille englanninkielisenä versiona, joka sisälsi lisäksi cover-version David Bowien kappaleesta Life on Mars. Muuten englanninkielinen albumi on kanttaan myöten suora kopio alunperin Ranskassa julkaistusta albumista, joten tämä blogini kirjoitus käsittelee samalla kertaa levyn molempia versioita.

Vuosi 1997 oli minulle tärkeää aikaa. Olin saanut Vaasan yliopiston viestinnänopintoni gradua vaille päätökseen ja muutin kotikaupunkiini Tampereelle opiskellakseni Tampereen yliopistossa ranskaa. Samana vuonna muutin ensimmäiseen omaan kotiini ja tapasin tulevan vaimoni. Ranskanopintojeni ohella työskentelin Aamulehden ulkomaantoimitussa freelancerina. Töiden ja opiskelujen taustalla kuuntelin paljon radiota, ja yksi useimmin soineista kappaleista oli David Bowien alun perin tekemä Life on Mars, jonka esitti nyt eksoottisella äänellä varustettu Anggun. En sen paremmin tutustunut laulajaan, ennenkuin ranskalainen kirjeystäväni lähetti minulle hänen englanninkielisen albuminsa, jolta kyseinen kappale löytyi. Sain myös tietää levyn ranskankielisestä versiosta, jonka ostin pari vuotta myöhemmin Brysselistä.

22-vuotiaana Ranskaan muuttanut, aiemmin kotimaassaan Indonesiassa uraa tehnyt Anggun sai lentävän lähdön kansainväliselle uralleen. Ranskalainen huipputuottaja, mm. Céline Dionin ja Jean-Jacques Goldmanin kanssa työskennellyt Erick Benzi ihastui hänen ääneensä, ja tuotti hänen ensimmäisen ranskankielisen albuminsa Au nom de la lune. Aiemmin rokahtavampaa musiikkia äidinkielellään esittänyt laulaja yhdisti uudella levyllään eurooppalaista pop mainstreamia ja aasialaisia sävyjä. Yhdistelmä toimi, ja levy menestyi erinomaisesti ranskankielisissä maissa. Levyn ensimmäinen single La neige au Sahara oli vuoden soitetuin kappale Ranskan radiossa.

• Anggun: La neige au Sahara (musiikkivideo, YouTube)
• Anggun: Show on Sahara (musiikkivideo, YouTube)

Menestyksen innoittamana albumi julkaistiin nopeasti myös englanninkielisenä nimellä Anggun. Sen suurimmaksi hitiksi nousi Ranskan tapaan Snow on the Sahara, ja Yhdysvalloissa albumi julkaistiinkin tällä nimellä. Toisena singlenä levyltä julkaistiin englanninkielisille markkinoille kappale A Rose in the wind, joka yhdistää hienosti 1990-luvun poptrendejä ja indonesialaisia sävyjä. Kappale antaa Anggunille myös mahdollisuuden osoittaa laajaa ääniskaalaansa.

• Anggun: Le rose des vents (musiikkivideo, YouTube)
• Anggun: A Rose in the wind (musiikkivideo, YouTube)

Au nom de la lune -albumin kappaleista vastasivat pääasiassa tuottaja Erick Benzi ja toinen tärkeä ranskalainen lauluntekijä Jacques Veneruso, joka myöhemmin on tehnyt lukuisia hittejä muun muassa Céline Dionille.

Yksi levyn kauneimmista kappaleista on sen ranskankielisen version nimikappale Au nom de la lune, joka julkaistiin myös englanninkielisenä singlenä nimellä By the moon.

• Anggun: Au nom de la lune (musiikkivideo, YouTube)
• Anggun: By the moon (YouTube)

Vaikka tiedän monta artistia, jotka ovat levyttäneet sekä englanniksi että ranskaksi, en tiedä toista jonka urat olisivat kulkeneet yhtä rinnakkain. Anggunin ensimmäisen kansainvälisen albumin englannin- ja ranskankieliset versiot ovat kauttaaltaan samankaltaiset aina kansikuvaa ja cd-etikettiä myöten. Ainoana erona levyillä on niiden kieli sekä kappale Life on Mars, joka löytyy vain albumin englanninkieliseltä versiolta. Anggunin hieno versio tekee mielestäni oikeutta David Bowien alkuperäissävellykselle.

• Anggun: Life on mars (YouTube) 

Kaksoisalbumikonsepti toimi hienosti ja Anggun oli 1990-luvun lopulla maailman myynein aasialaissyntynein artisti. Näinollen myös hänen kaikki neljää seuraavaa albumiaan on tehty samalla konseptilla, samanaikaisesti sekä ranskaksi että englanniksi. Valitettavasti näiden levyjen menestys ei ole aivan yltänyt Au nom de la lune ja Anggun -albumien tasolle.

Anggunilla on edelleen merkittävä rooli Ranskan poppiireissä. Tänä vuonna hänet on valittu edustamaan Ranskaa Eurovision laulukilpailuissa kaksikielisellä kappaleella Echo (You and I). Minä ainakin odotan ja toivon hänelle suurta menestystä ja paluuta maailman radioaalloille.

78. Carole King: It might as well rain until September/Road to nowhere (single 1962/1966)

Carole King oli 1960-luvun yksi merkittävimpiä ja menestyvimpiä iskelmänikkareita yhdessä aviomiehensä Gerry Goffinin kanssa. Aika ajoin hän yritti myös soolouraa, ilman sen suurempaa menestystä, ennenkuin 1971 julkaistu Tapestry-albumi nosti Kingin laulaja-lauluntekijöiden ykköstähdeksi. Tätä ennen ainoastaan 1962 julkaistu It might as well rain until September menestyi edes kohtalaisesti. Tämä teinikaihosta kertova kappale julkaistiin myöhemmin uudelleen singlenä, jonka b-puolena oli hajoavan liiton tuskasta kertova Road to nowhere.

Tätä blogia seuranneet ja kaikki muut, jotka tuntevat musiikkimakuani tietävät, että yksi eniten ihailemistani artisteista ja lauluntekijöistä on New Yorkista kotoisin oleva juutalaisrouva Carole King. Tutustuin ensiksi hänen 1970-luvulla alkaneeseen (ja yhä jatkuvaan) soolouraansa, mutta viime vuosina olen entistä enemmän innostunyt hänen 1960-luvun tuotannostaan.

Noina vuosina Carole King -nimistä artistia ei hittilistoilla nähty. Sen sijaan listoja koristi kymmenittäin pophittejä, joiden tekijätiedoista löytyi pari Goffin/King. Alle kaksikymppisinä toisiinsa tutustunut ja naimisiin mennyt pariskunta oli 60-luvun alkupuoliskon tuotteliain ja menestynein lauluntekijäpari ennen brittien maihinnousua.

Pariskunnan työnjako oli selvä. Gerry Goffin kirjoitti laulun tekstit ja Carole King, jolla samaan aikaan oli kaksi vaippaikäistä tytärtä hoidettavanaan, kirjoitti laulun sävelen. Tämän jälkeen King sovitti kappaleen niille studiomuusikoille jotka sattuivat olemaan paikalla ja useimmiten lauloi itse kappaleen nauhalle Goffinin toimiessa äänitysten tuottajana.

Näiden demoäänitysten perusteella suosittujen artistien edustajat valitsivat tulevia hittikappaleita suojateilleen. Goffin/King-demoäänitykset olivat niin loppuunasti hiottuja, että varsinaiset levytykset noudattivat usein pilkun tarkkaan Kingin alkuperäisiä sovituksia. Useissa tapauksissa säveltäjän laulamat demot julkaistiin sellaisenaan Carole King -soolosingleinä.

• Carole King: It might as well rain until September (YouTube)

It might as well rain until September on hyvin tavanomainen Goffin/King teinihitti 1960-luvun alkupuolelta. Laulun päähenkilö suree kaukana, ilmeisesti toisella puolella suurta Amerikan mannerta asuvaa poikaystäväänsä niin, että hänen puolestaan voisi sataa koko kesän. Samaa viatonta teiniromantiikkaa käsittelivät lähes kaikki Gerry Goffinin ja Carole Kingin 60-luvun alun hitit. Kaihoisasta tekstistään huolimatta melodia on iloisen positiivinen ja carolekingmäisen tarttuva. Kappaleen levytti myös Bobby Vee, jolle laulu alunperin myös sävellettiin.

Tämä kappale poikkesi aiemmista Kingin soololevyistä siinä, että se löysi myös ostavan yleisön. Kingin muut 50-luvun lopun ja 60-luvun soolosinglet eivät juuri myyneet tai päässeet radioiden soittolistoille, mutta It might as well rain until September nousi, pitkästä nimestään huolimatta, USA:n singlelistan 22. sijalle ja Englannissa jopa sijalle kaksi. Levyn menestystä ei haitannut edes sen keskinkertainen äänenlaatu. Koska äänitys tehtiin alun perin vain demokäyttöön, ei varsinaista masternauhaa ollut, vaan myyntiin laitetut singlet tehtiin demoina jaettujen asetaattilevjen pohjalta.

Singlen b-puolella julkaistiin alun perin kaihoisaa teiniromantiikkaa niin ikään tihkunut Nobody's perfect. 1980-luvun alkupuolella single kuitenkin julkaistiin uudelleen retrosarjassa Old Gold, jolloin hitin kääntöpuolelle sijoitettiin neljä vuotta tuoreempi synkkätunnelmainen avioeroballadi Road to nowhere, joka Kingin muiden 60-luvun kappaleiden tapaan ei menestynyt säveltäjänsä esittämänä.

Vasta 25-vuotias King onnistuu tulkitsemaan kappaleen tarvittavalla alakuloisuudella, ja synkeää tunnelmaa korostaa sovitus ja äänityksessä käytetyt kaikuefektit. Levyn koskettavuutta lisää tieto, että laulun kirjoittanut pariskunta oli juuri näihin aikoihin päätymässä itse eroon.

• Carole King: A road to nowhere (YouTube)

Kun The Beatles ja muut brittitulokkaat valloittivat Amerikan, ei Goffin/King-teinirakkauslauluille ollut enää kysyntää. Lauluntekijäpariskunta sopeutui tilanteeseen nopeasti, ja alkoi kirjoittamaan "aikuisempia" lauluja, joita levyttivät Aretha Franklin (Natural woman), Monkees (mm. Pleasent Valley Sunday), Dusty Springfield (mm. Some of your loving ja No easy way down), The Byrds (Goin' back) ja monet muut. 

1970-luvulle tullessa aiemmin takkuillut Carole Kingin sooloura lähti lentoon miljoonia myyneen Tapestry-albumin myötä, ja King on jatkanut uraansa näihin päiviin asti saaden ajoittaen tekstitysapua ex-mieheltään Gerry Goffinilta. Viimeisimmän levynsä 70-vuotta täyttänyt lauluntekijälegnda julkaisi vuonna 2011.

It might as well... löytyy tällä hetkellä Carole Kingin kokoelmalevyltä Essential Carole King. Road to nowhere sen sijaan on vaikeammin löydettävissä. 90-luvun puolella julkaistiin parikin kokoelmaa Kingin 60-luvun soololevytyksistä, mutta tällä hetkellä sitä ei voi ostaa edes iTunes-nettikaupasta.

77. Abba: The Album (1977)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa

Abban viides albumi julkaistiin aikana, jolloin ruotsalaisnelikko oli epäilemättä kaikkein kuumin nimi maailman popmarkkinoilla. Levy ei pettänyt odotuksia, vaan tyydytti hittilistojen nälän Abba-klassikoilla The name of the game ja Take a chance on me. Minulle tämä albumi on kuitenkin malliesimerkki Abba-albumien tasaisuudesta. Yhtyeen albumit eivät pärjänneet ainoastaan hittiensä voimalla vaan olivat täynnä erinomaisia pop-kappaleita.

Perheemme ensimmäinen Abba-fani oli sisareni, jonka pyynnöstä meille lainattiin vuosien 1978-1979 paikkeilla tuttavaperheestä Abban Arrival ja The Album lp:t. Kasetille tallennettuina niitä kuitenkin kuuntelin eniten minä, ja kun sisareni Abba-into laantui, minun fanitukseni vain kiihtyi ja jatkuu edelleen. The Album -lp:n ostin kokoelmiini joskus 1980-1981 vuosien paikkeilla Tampereen keskustorin Valintatalosta (aikana, jolloin em. kaupasta sai muutakin kuin ruokaa).

Nämä kaksi edellämainittua albumia sijoittuivat yhtyeen uran keskivaiheille vuosiin 1976-1977, joina Abba oli kiistattomasti maailman suosituin yhtye. Kappaleiden  Dancing Queen, Money money money ja Take a chance on me tapaiset jättihitit pitivät Abban jatkuvasti listojen kärjessä, ja yhtye kiersi menestyksekkäästi konserttilavoja ympäri maailmaa. Suosituin ruotsalaisnelikko oli Australiassa, missä kuvattiin myös elokuva Abba - The Movie. Elokuvan julkaisun yhteydessä julkaistiin Abban viides albumi Abba - The Album.

The Album jatkaa samalla hittipitoisella linjalla kuin vuotta aiemmin julkaistu, miljoonia myynyt Arrival -albumi. Levyn sisältö jakautuu elokuvassa esitettyihin kappaleisiin ja muutamiin kappaleisiin joita ei elokuvassa kuulla. Varsinaisesta soundtrack-albumista ei kuitenkaan ole kyse. Vaikka elokuva seuraa yhtyeen Australian -kiertuetta, ei levyllä kuulla yhtäkään livekappaletta. Pari elokuvan kappaletta on muokattu paremmin levylle sopivaan muotoon, ja yksi elokuvan uusista kappaleista on jätetty kokonaan levyltä pois.

Yksi elokuvan ja myös albumin parhaista hetkistä on kappale The Name of the Game. Elokuvassa kappale sijoittuu kohtaan, jossa Abba-haastattelua metsästävä dj unelmoi yhteisestä keskusteluhetkestä yhtyeen jäsenten kanssa.

• Abba: The Name of the Game (elokuvaversio, YouTube)
• Abba: The Name of the Game (musiikkivideo, YouTube)

The Name of the Game on levyn ehdoton huippukohta ja demonstroi Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen taitoa yhdistellä erilaisia elementtejä samaan kappaleeseen. Kappaleesta löytyy Fleetwood Macin tyylistä 70-luvun amerikkalaista poppia, perus Abba-soundia ja on kertosäkeeseen ympätty a-cappella-osuuskin. Kappale on lisäksi yksi ainoastaan kahdesta Abba-kappaleesta, jossa Anni-Frid Lyngstadilla ja Agnetha Fältskogilla on molemmilla oma soolo-osuus laulun aikana.

Edellämainitun kappaleen lisäksi levyn suurin hitti oli eittämättä vauhdikkaampaa Abbaa edustava Take a chance on me. The Album on kuitenkin hyvä esimerkki Abba-albumista, joka ei nojaa pelkästään hittikappaleisiinsa, joten jätän tuon kaikkien tunteman kappaleen esittelyn tällä kertaa väliin. Take a chance on me -kappaleen iloa kuplivan musiikkivideon voi käydä katsomassa täältä.

Omia suursuosikkejani levyllä on aina ollut vinyylilevyn B-puolen aloittava Move On. Erittäin tarttuvalla kertosäkeellä ja hienolla laulusovituksella varustettu kappale olisi ollut varteenotettava single-lohkaisu albumilta, jos Björn Ulvaeuksen kornisti resitoima ensimmäinen säkeistö olisi jätetty pois. Huilu on pikantti lisämauste kappaleen monitasoisessa sovituksessa. Agnetha Fältskog tekee vakuuttavaa jälkeä laulun solistina.

• Abba: Move on (YouTube)

Glam-rock tyyli oli yleisempää Abban ensimmäisillä albumeilla, joissa yhtye etsi vielä omaa suuntaansa. Tätä tyyliä sivuava rempseä Hole in your soul on mukava poikkeus levyn muuten varsin siloitellussa soundimaailmassa. Kappale sisältää otteita elokuvassa kuullusta Get on the Carousel -kappaleesta, jota yhtye ei koskaan sellaisenaan julkaissut.

• Abba: Hole in your soul (YouTube)

Levyn vakavin ja vaikuttavin kappale One man one woman on samalla Anni-Frid Lyngstadin tähtihetki albumilla. Aiemman Knowing me knowing you -hitin tapaan Lyngstad kertoo laulussa hajoavasta ihmissuhteesta, tosin tällä kertaa laulussa on lievää toiveikkuutta asioiden korjaantumisesta. Laulun kertosäe on epätoivon energiaa pursuava paketti Lyngstadin ja Fältskogin laulutulkintaa ja Benny Anderssonin pianokuvioita, joita tukee basisti Rutger Gunnarsonin surullisen mahtipontinen jousisovitus. Kappaleen huikea viimeinen puoliminuuttinen sai minut jo lapsena itkemään, enkä vieläkään voi olla liikuttumatta tämän täydellisen kappaleen kuullessani.

• Abba: One man one woman (YouTube)

Abbaa pidetään usein hittiyhtyeenä, jonka albumit eivät ole samaa tasoa. The Album on yksi yhtyeen kahdeksasta albumista, jotka lähes kaikki todistavat päinvastaista. Edellä esiteltyjen kappaleiden lisäksi levyltä löytyy Abba-klassikko Thank you for the music, singlenäkin julkaistu Eagle ja yksi parhaista Abba-balladeista I Wonder. Ainoa vähävillaisempi kappale on levyn päättävä I'm a marionette, joka yhdessä Thank you for the music ja I Wonder -kappaleiden kanssa muodosti yhtyeen kiertueellaan esittämän Girl with the golden hair musikaalin.

Jos sinua kiinnostaa Abban tuotanto laajemmin, niin hyvä ja edullinen tapa tutustua yhtyeen koko tuotantoon on Abba - The albums -boksi. Sisältönsä määrään nähden edullinen (30-40 euroa) ja näppäränkokoinen paketti sisältää yhtyeen kaikki albumit sekä levyllisen singleraitoja. Suosittelen lämpimästi.