lauantai 30. marraskuuta 2019

270. Roxette: Joyride (1991)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Abban menestysvuosien jälkeen Ruotsi joutui odottamaan vajaat kymmenen vuotta, ennenkuin maasta nousi uusi maailmaa valloittanut popyhtye. Per Gesslen ja Marie Fredrikssonin muodostaman Roxette-yhteen matka yhtenä maailman kärkiyhtyeistä oli huima mutta suhteellisen lyhyt. Uran huippu sekä kaupallisesti että taiteellisesti osui vuoteen 1991, jolloin Roxette julkaisi kolmannen albuminsa Joyride.

Vaikka Abba ja ruotsalainen pop ovat aina olleet lähellä musiikkisydäntäni, en koskaa ole ollut suuri Roxette-fani. Yhtyeen kansainvälinen läpimurtokappale The Look oli minun mielestäni ärsyttävää ränttätänttä-poppia, ja vaikka tunnustinkin Per Gesslen taidot tarttuvien popkappaleiden kirjoittajana, en voinut sietää hänen kähisevää ääntään.  The Look oli monen muun Roxette-kappaleen tavoin mielestäni kooste keskeneräisiä kappaleaihioita, jotka oli väkisin ympätty yhteen. Pidin Marie Fredrikssonin äänestä, mutta hänen roolinsa The Look -kappaleessa oli valitettavan vähäinen.

Suuri yleisö maailmalla oli kuitenkin eri mieltä. Roxetten rakettinousussa maailman radioaalloille on yhtäläisyyksiä The Beatlesin amerikanvalloituksen kanssa. Molemmissa tapauksissa yhdysvaltalaiset levy-yhtiöt hylkäsivät tylysti yhtyeen, jonka musiikkilla "ei ole tulevaisuutta meidän maassamme". Kuin 24 vuotta aiempien tapahtumien toistona amerikkalaisyleisö innostui The Look -kappaleesta, kun paikallinen radioasema alkoi soittaa Ruotsissa vaihto-oppilaana olleen nuoren mukanaan tuomaa singleä ohjelmissaan. Kappale levisi nopeasti USA:n joka kolkkaan, ja kun amerikkalainen levy-yhtiö lopulta julkaisi singlen, se nousi USA:n singlelistan listaykköseksi.

Siinä missä Roxetten kaksi ensimmäistä levyä julkaistiin alunperin vain Ruotsissa, yhtyeen kolmannen levyn valmistumisen aikoihin se oli yksi maailman suosituimmista yhtyeistä.
Joyride oli Roxetten neljäs USA:n listaykkönen (Abba sai vain yhden singlen USA:n listakärkeen), mutta minä suhtauduin siihen samalla skeptisyydellä kuin yhtyeen aikaisempiin kappaleisiin. Minun mielestäni kappale jatkoi The Lookin aloittamaa keskeneräisistä melodianpätkistä koottua ärsyttävää ränttätänttä-perinnettä. Se että kappale oli listaykkönen USA:n lisäksi "vain" 17 maassa (The Look oli noussut 24 maan listaykköseksi) ei muuttanut mielipidettäni. Vuosien varrella olen oppinut kuitenkin pitämään kappaleesta, joka nyttemmin on Roxetten ränttätänttäkappaleista vähiten vastanmielinen, itse asiassa ihan kiva kappale.

Joyride-albumi, jota on myyty 11 miljoonaa kappaletta, vetosi minuun kuitenkin aivan toisella tasolla. Kappaleiden Listen to your heart ja  It must have been love menestys (molemmat USA:n listaykkösiä) antoi yhtyeelle rohkeuden panostaa poppiskappaleiden lisäksi powerballadeihin. Näitä rakkauslauluja löytyi albumilta monta, ja Per Gessle todisti viimein minullekin osaavansa rakentaa hienoja melodioita. Mikä parasta, Gessle tyytyi laulajana sivuosaan ja Marie Fredriksson sai loistaa. Kaksi hienointa balladia julkaistiin singleinä.

The Look -kappaleen menestyksen innostama levy-yhtiö, etenkin EMI:n Amerikan haara painosti yhtyettä äänittämään levynsä Yhdysvalloissa jonkun tunnetun amerikkalaistuottajan ohjauksessa. Per Gessle ymmärsi kuitenkin että paras tapa jatkaa yhtyeen menestystä oli pitää kiinni Roxetten ruotsalaisuudesta. Yhtye jatkoi yhteistyötään tuottaja Clarence Öfwermanin kanssa ja levytti uuden levynsä samassa tukholmalaisessa studiossa kuin edeltäjänsäkin. 

Joyride on albumina rakennettu erinomaisesti. Vaikka en yhtyeen rock- ja popkappaleista kauheasti perustakaan, en voi kiistää sitä, että Joyride-levyn rytmitys ja eri tyylien välinen tasapaino on levyllä kohdallaan. Eikä levyn kaikki hyvät kappaleet balladeja ole. Kappale I remember you ammentaa ruotsalaisesta pop-perinteestä (Abba-vaikutteet on havaittavissa etenkin kappaleen väliosassa)  ja on hyvä esimerkki kappaleesta, minkä amerikkalainen sliipattu tuotanto olisi voinut pilata täysin.
Siitä ei päästä mihinkään, että Per Gessle oli vuosikymmenen vaihteessa liekeissä laulunkirjoittajana. Marie Fredrikssonin rooli yhtyeessä oli puhaltaa laulajana henkeä Gesslen sävellysautomaatin tuotoksiin. Harva Roxetten miljoonista faneista tiesivät, että myös Fredriksson oli taitava ja tuottelias laulunkirjoittaja, joka oli julkaissut ennen Roxetten menestystä kolme soololevyä. Joyride-albumin ainoa Marie Fredriksson sävellys antaa maistiaisen siitä, minkälaista musiikkia hän esitti omilla levyillään. Hienosti sovitettu Watercolours in the rain on erinomainen kappale, mutta ei sitä tyyliä millä yhtye oli menestyksensä hankkinut.
Joyride oli Roxetten uran ehdoton kohokohta. Vaikka yhtye jatkoi toimintaansa, sen levyjen myyntiluvut olivat selkeästi vaatimattomampia kuin aiemmin. Yhdysvalloissa neljä listaykköstä julkaissen yhtyeen käyrä laski erittäin nopeasti. Listakakkokseksi nousseen Fading like a flower -kappaleen jälkeen yhtyeen singlet nousivat vaivoin top 50:een ja pian Roxette-kappaleita ei nähty edes siellä. Vuonna 1994 EMI America pudotti yhtyeen listoiltaan kokonaan. Roxetten tähti loisti vielä Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa ja Etelä-Amerikassa, mutta sielläkin hieman pienemmällä liekillä kuin aikaisemmin.

Myös minä putosin Roxetten riemukelkan kyydistä pian Joyride-albumin jälkeen. Vuonna 1992 julkaistu single Queen of rain (jonka esittelin numerolla 72), oli yksi yhtyeen parhaista kappaleista, mutta sen jälkeen Per Gesslen sävellykset eivät minua liikuttaneet.

Minulle Roxetten menestyksen suurin anti on ollut se, että sen kautta olen tutustunut Marie Fredrikssonin soolouraan. Soololevyillään pääasiassa ruotsiksi laulavan Fredrikssonin albumit ovat täynnä melankolisia, usein myös varsin surullisia, mutta silti varovaisen toivekkaita kappaleita. Minusta hän on lauluntekijänä Eva Dahlgrenin ja Melissa Hornin tasoa. Joyride-albumin päätöskappale Perfect day on yksi esimerkki, siitä kuinka hieno artisti hän on myös laulajana.

Lue myös:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti