maanantai 5. marraskuuta 2012

142. Lara Fabian: A Wonderful Life (2004)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Vuosituhannen vaihteessa, 15 vuotta euroviisuesintymisensä jälkeen Lara Fabian oli suuri tähti. Kanadassa tehdyt ranskankieliset levyt menestyivät erinomaisesti kaikkialla kielialueensa maissa, ja englanninkielinen debyyttialbumi oli myös myynyt kohtalaisesti. Adagio ja I will love again -hittien innoittamana Fabian lähti tekemään toista englanninkielistä albumiaan. A Wonderful life onnistui levynä erinomaisesti, mutta myynti sakkasi pahoin eikä levyä julkaistu lainkaan Yhdysvalloissa. Tämän levyn jälkeen italialais-belgialais-kanadalainen laulajatar on keskittynyt ranskankieliseen uraansa.

Kuten olen aiemminkin todennut, Lara Fabianin ura liippaa monessa kohdin hänen kanadalaisen virkasiskonsa Céline Dionin uraa. Molemmat tekivät kansainvälisen läpimurtonsa vuoden 1988 euroviisuissa ja aloittivat maailmanvalloituksensa Kanadasta käsin. Molemmat olivat poikkeuksellisen lahjakkaita laulajia jo uransa alkuvuosina.

Näiden kahden laulajan urat lähtivät kuitenkin eri suuntiin yhdessä merkittävässä asiassa. Erittäin vakavista ja varteenotettavista yrityksistään huolimatta Fabian ei koskaan ole saanut pysyvää jalansijaa englanninkielisillä markkinoilla lupaavasta alusta huolimatta. Vuonna 1999 ilmestynyt Fabianin ensimmäinen englanninkielinen albumi myi maalmanlaajuisesti kaksi ja puoli miljoonaa kappaletta ja sen hitit Adagio ja I will love again myivät vakuuttavasti jopa maailman tärkeimmillä markkinoilla Yhdysvalloissa.

Lara Fabianin toiselle englanninkieliselle palkattiin huippulauluntekijöitä ja -tuottajia Desmon Childista Walter Afanasieffiin ja Anders Baggeen. Mukana oli myös ranskalainen tuottaja-lauluntekijä Jean Félix Lalanne, ja Lara osallistui lauluntekotalkoisiin myös itse työparinsa Rick Allisonin kanssa. Kaikki eväät olivat siis koossa uudelle menestysalbumille.
Leyvn ensimmäiselle singlelle tehtiin näyttävä musiikkivideo. Kappale on hyvä esimerkki siitä, että vaikka kohteena olivat Yhdysvaltain vaativat musiikkimarkkinat, ei Fabianin tarvinnut tinkiä tyylistään. Kappale olisi sopinut hyvin hänen ranskankielisillekin levyilleen. Kappaleen No big deal tekijätiedoista löytyvät Laran ja Rick Allisonin lisäksi muun muassa brittiläinen hittinikkari Eliot Kennedy.

Fabian sai lauluntekoon apua myös Yhdysvalloista. Kappalleessa I am laulajan laulutekijäparina on mm. Alice Cooperille, Bon Joville ja Ricky Martinille lauluja kirjoittanut Desmond Child.
Muodollisesti pätevä albumi ei kuitenkaan tavoittanut kuulijoitaan. Alunperin Lara Fabianista innostunut suuri Columbia-levy-yhtiö ei enää ollut kiinnostunut, eikä levyä julkaistu Yhdysvalloissa lainkaan. Amerikkalaisen vetoavun puute johti siihen, ettei levy myynyt kaksisesti edes ranskankielisissä maissa, joissa hänen levynsä olivat säännöllisesti listojen kärkipäässä. Näin myös Eurooppa ei huomannut esimerkiksi kappaleen Conquered hittipotentiaalia.
Levyn huono menestys ei mielestäni johdu siltä löytyvästä musiikista. Lara Fabian on taitava ja monipuolinen laulaja ja Wonderful life -albumille on koottu sopivasti eri musiikkityylejä. Jean Félix Lalannen tuottama Walk away on hyvä esimerkki levyn herkemmästä ja akustisemmasta tarjonnasta.
Onneksi Wonderful life -albumin floppi ei vaikuttanut laulajan ranskankieliseen uraan. Fabian yhdisti voimansa lauluntekijä-tuottaja Lalannen kanssa ja heidän yhteistyönään syntynyt albumi "9" menestyi jälleen erinomaisesti ja vahvisti laulajan asemaa yhtenä ranskankielisen kielialueen merkittävimmistä naislaulajista. Tähän hienoon albumiin palaan lähiaikoina.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

141. Lara Fabian: Croire/Trust (single 1988)

Mitä yhteistä on Lara Fabianilla, Julio Iglesiaksella, Céline Dionilla ja Nana Mouskourilla? He kaikki ovat uransa alkuaikoina osallistuneet Eurovision laulukilpailuihin, sen jälkeen nousseet maailmanmaineeseen ja myyneet miljoonia levyjä ympäri maailmaa. 18-vuotiaan Lara Fabianin viisukappale (joka hävisi Céline Dionin voittokappaleelle kolme sijaa ja 47 pistettä) oli yksi illan tyylikkäimmistä esityksistä ja singleä myytiin euroopassa puoli miljoonaa. Fabianin piti kuitenkin odottaa kuusi vuotta, ennenkuin hänen uransa lähti todella lentoon.

Kuulin ensimmäistä kertaa Lara Fabian -nimistä laulajaa vuoden 1988 Euroviisujen esikatseluvideoita katsellessa. Kappaleessa Croire oli kaunis melodia, sopivan hillitty sovitus ja hyvin euroviisumainen kertosäe. Kappaleen kruunasi 18-vuotiaan laulajalupauksen ääni, joka herkkänä sulautui kauniisti lempeään taustaan mutta tarvittaessa jylisi korkeuksista laulun sanomaa, uskoa siihen että jonain päivänä maailma olisi parempi paikka.

Dublinissa pidetyissä Eurovision laulukilpailuissa nuori Fabian todisti olevansa taitava artisti myös miljoonien televisiokatselijoiden edessä. Yksin lavalla seissyt laulaja ei juuri koreografiaa tarvinnut, hän täytti lavan varmalla olemuksellaan ja vahvalla äänellään. Kappale sijoittui lopulta neljänneksi häviten toiselle nuorelle ranskankieliselle ja vahvaääniselle laulajalle, jonka koko maailma tunsi parin vuoden päästä nimellä Céline Dion.
Kappaleesta Croire tuli hitti keski-Euroopassa, mutta monen muun euroviisuartistin tapaan Lara Fabianin ura näytti jäävän siihen. Uran näennäinen tyssähtäminen ei kuitenkaan lannistanut nuorta laulajaa. Hän muutti Kanadaan ja aloitti uuden uran lauluntekijäkumppaninsa Rick Allisonin kanssa.

Viimeistään vuonna 1996 julkaistu album Carpe Diem teki Fabianista tähden uudessa kotimaassaan ja muutaman vuoden sisällä (mm. vuonna 2001 julkaistu albumi Nue, jonka esittelin blogissani numerolla 41) hän oli tähti myös kotimantereellaan.

Fabian on levyttänyt myös muilla kielillä. Euroviisuperinteen mukaisesti kappale Croire julkaistiin myös saksankielisenä versiona nimellä Glaub. Laulun englanninkielinen versio löytyy Croire-singlen b-puolelta.
Lara Fabianin menestynein englanninkielinen kappale on vuonna 2000 julkaistu I will love again, joka löytyy hänen ensimmäiseltä englanninkieliseltä albumiltaan. Fabianin englanninkielinen ura ei kuitenkaan koskaan käynnistynyt kunnolla, ja hän on sittemmin keskittynyt ranskankielisille musiikkimarkkinoille.

Tämä ei kuitenkaan johdu siitä, että hänen englanninkieliset levynsä olisivat olleet huonoja. Esittelen seuraavaksi vuonna 2004 julkaistun albumin Wonderful life, jonka kaupallinen menestys jäi vaatimattomaksi sen monista hienoista kappaleista huolimatta.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

perjantai 2. marraskuuta 2012

140. Marie Fredriksson: I en tid som vår (1996)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa.
Roxette vei 1990-luvulla laulajaa, jonka laulamat, toinen toistaan seuranneet englanninkieliset pophitit soivat radioissa ja levysoittimissa kautta maailman. Marie Fredriksson ei unohtanut kuitenkaan soolouraansa, joka antoi hänelle mahdollisuuden säveltää lauluja, jotka eivät Roxetten repertuaariin sopineet ja laulaa omalla äidinkielellään. Synkän Den ständiga resan -albumin jälkeen Fredriksson löysi elämänsä miehen, ja uusi onnellisempi Marie esiintyi levyllä I en tid som vår, joka ilmestyi vuonna 1996.

Den ständiga resan (blogini levy numero 3) on mielestäni yksi kaikkien aikojen hienoimpia ruotsalaisia rock-levyjä, joten odotin suurella innolla Marie Fredrikssonin seuraavaa soololevyä. Opiskeluni Vaasassa antoi minulle mahdollisuuden seurata Ruotsin television kautta sikäläistä musiikkielämää, ja eräänä aamuna Ruotsin TV4:n aamutelevisiossa soitettiin uusi Marie Fredrikssonin musiikkivideo kappaleesta Tro.
Tunnetun ruotsalaisen elokuvaohjaaja Colin Nutleyn musiikkivideossa näytetään pätkiä elokuvasta Änglagård, jossa kappale Tro myös kuultiin. Tyylikäs musiikkivideo loi oivan tunnelman pohdiskelevaan kappaleeseen, joka oli kuin suoraa jatkoa Den ständiga resan -albumin väsyneisiin tunnelmiin sisältäen kuitenkin toivon pilkahduksen. Odotukseni uutta albumia kohti kasvoivat entisestään.

Ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen olin hieman pettynyt. Fredrikssonin tuoreen aviomiehen Michael Bolyosin tuottama albumi oli soundeiltaan rosoisempi ja tyyliltään vähemmän hienostunut kuin laulajan edellinen soololevy, eivätkä laulut ensikuulemalla olleet aivan yhtä vetoavia kuin edellisellä levyllä.
Olen aiemmin pohtinut sitä, kuinka ihminen antaa itsestään eri kielellä täysin erilaisen kuvan. Marie Fredriksson on hyvä esimerkki tästä. Ruotsinkielellä laulaessaan hänellä on äänessään aina tietty alakuloinen soundi, kun taas englanninkielisissä hiteissä Marien äänessä on positiivista energiaa. Eroa on toki myös itse lauluissa, esimerkiksi kappale Ber bara en gång ei juurikaan muistuta Roxetten tuotantoa.
Kuluneet 16 vuotta ovat avanneet tätä albumia minulle, ja nykyään pidän sitä yhtenä Fredrikssonin parhaista albumeista. Itse laulunsa säveltävä ja sanoittava Fredriksson on parhaimmillaan ruotsinkielisissä balladeissa, joihin sisältyy sekä onnea, kaihoa että lievää alakuloisuutta. 
Fredriksson jatkoi kiireistä sooloartistin, Roxette-tähden ja äidin roolia kunnes vuonna 2002 kaikki oli lähellä loppua. Laulajalta löydettiin pahalaatuinen aivokasvain. Leikkauksen sekä rankkojen syöpähoitojen jälkeen alkoi toipuminen, minkä aikana hän sävelsi, sanoitti ja äänitti aviomiehensä kanssa ensimmäisen englanninkielisen sooloalbuminsa Change. Tämän varsin rankan albumin esittelen lähiaikoina.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

torstai 1. marraskuuta 2012

139. Electric light orchestra: No answer (1971)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa.
The Electric Light Orchestran ensimmäinen albumi jatkoi suoraan siitä, mihin the Move pääsi viimeisellä levyllään, mikä ei ole ihme julkaistiinhan nämä kaksi levyä vain parin kuukauden sisällä. ELO:n ensilevy koostui jälleen Jeff Lynnen ja Roy Woodin monipuolisista sävellyksistä ja monia tyylejä yhdistelevistä sovituksista. Tällä kertaa Lynne, Wood ja yhtyeen kolmas jäsen Bev Bevan lisäsivät perinteisen rock-yhtyeen soitinarsenaaliin sellaisia instrumentteja kuin sello, metsästystorvi, fagotti, käyrätorvi ja kontrabasso. Lopputuloksena oli erittäin mielenkiintoinen levy, joka kuitenkin jäi Lynnen ja Woodin viimeiseksi yhteiseksi levyksi.

Pari kirjoitusta sitten esittelemäni The Moven Message from the country -levyn äänitysten aikoihin into oli korkealla yhtyeessä. Jeff Lynne, Roy Wood ja Bev Bevan olivat aloittaneet äänittämään ensimmäistä albumia yhtyeelle The Electric Light Orchestra, jonka piti olla kolmikon kunnianosoitus the Beatlesille ja jatkoa yhtyeen klassikkobiiseille Strawberry fields forever ja I am the walrus. Kitaristi ja kosketinsoittaja Lynnen, multi-instrumentalisti Woodin ja rumpali Bevanin rinnalle palkattiin puhallinsoittaja, kaksi viulistia ja kolme sellistiä. Tarkoitus oli tehdä rock-levy, jollaista aiemmin ei oltu kuultu. Sellainen myös saatiin.
Jeff Lynnen säveltämä ensimmäisen albumin aloituskappale muistuttaa hyvin paljon Message from the country  -albumin aloituskappaletta, suurimpana erona uusien soittimien merkittävä osuus sovituksessa. ELO ei käyttänyt soittimia perinteiseen klassiseen tapaan, vaan selloa soitossa reviteltiin parhaiden kitarasoolojen tapaan ja kappaleesta muodostuukin kitaran, rock-jousien ja erinäköisten puhaltimien kolmoisottelu. Se, että Jeff Lynne osasi myös säveltää hienoja kappaleita, ei tässä vaiheessa ollut enää mikään yllätys.

Mutta Roy Wood ei jäänyt kakkoseksi. Jos levyn avauskappale oli jousisoitinten juhlaa, on ELO-konseptin alunperin keksineen Woodin kappale Look at me now kuin säveltäjänsä rakkaudenosoitus erinäköisille puhallinsoittimille jousisektiota kuitenkaan unohtamatta. On helppo kuvitella, että the Beatlesin Eleanor Rigby jousitaustoineen on innoittanut Woodia tämän kappaleen kohdalla.
No answer -albumin musiikki eroaa hyvin paljon siitä musiikista, josta Electric Light Orchestra tuli tunnetuksi 1970-luvun puolenvälin jälkeen, jolloin kappaleden taustalla soi kokonainen sinfoniaorkesteri. Kappaleessa Mr Radio kuitenkin jousitaustat muistuttavat jo jonkin verran myöhempien vuosien hittejä. Lynnen säveltämän kappaleen loppuinstrumentaaliosuus takaperin äänitettyine orkestereineen on erityisen viehättävä, ja tuo mieleen Beatlesin Revolution 9:n nauhaluupit.
Lynnen suuntautuessa jo melodisempaan hittisuuntaan, ei Roy Wood turhia yleisöä kosiskellut. Kuusiminuuttinen instrumentaalikappale, Englannin sisällissotaa kuvaava The Battle Of Marston Moor (July 2nd, 1644) on mielenkiintoinen yhdistelmä klassista musiikkia, progea ja sinfonista kerrontaa. Jo tässä vaiheessa oli helppo havaita, että Lynnen ja Woodin ambitiot kohdistuivat täysin eri suuntiin.
Erinomaisesta albumista huolimatta the Electric Light Orchestra ei jatkanut toimintaansa alkuperäisessä kokoonpanossaan. Uuden albumin äänitysten alettua Roy Wood erosi yhtyeestä ja perusti yhtyeen the Wizzard. Jeff Lynne jatkoi ELO:n diktaattorina aina vuoteen 1986 asti. Näihin 15 vuoteen mahtuu monta jäsen- ja tyylinvaihdosta sekä, etenkin 1970-luvun loppupuoliskolla, aimo annos hittisinglejä ja -albumeja.

Pidän ELOn ensilevyä kuitenkin yhtenä yhtyeen tärkeimmistä ja mielenkiintoisimmista albumeista, johon suosittelen tutustumaan.
p.s. Tämän albumin nimen taustalla on mielenkiintoinen tarina. Levy julkaistiin aluksi Isossa Britanniassa ilman nimeä. Kun amerikkalainen levy-yhtiö tiedusteli rätisevän kaukopuhelulinjan yli albumin nimeä, ei yhtye aluksi vastannut tiedusteluun. Muistilapulle kirjoitettu "No answer" (="Ei vastausta") tulkittiin albumin nimeksi, ja tällä nimellä levyä tänä päivänäkin monissa lähteissä kutsutaan.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , ,

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

138. Marie Fredriksson: Efter stormen (1987)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Kun Marie Fredriksson ja Per Gessle aloittivat yhteistyön Roxette-yhtyeessä, oli Fredriksson jo suosittu naislaulaja ja lauluntekijä kotimaassaan. Hän jatkoikin soolouraansa rinnan Roxetten kanssa, kunnes The Look, Joyride ja muut suurhitit tekivät yhtyeestä maailmankuulun. Efter stormen -albumi oli laulajan viimeinen soololevy ennen maailmanmainetta, ja sillä on hyvin vähän yhteistä iloisten englanninkielisten renkutusten kanssa, joista Roxette tulisi pian tunnetuksi. Levyn voima ovat laulajan omat hienot sävellykset ja pohdiskelevat tekstit. Seuraavaa soololevyä häneltä saatiin odottaa viisi vuotta.

Vaikka en koskaan ole kovin paljoa perustanut Roxetten poppisralleista (toki yhtyeellä on myös minua miellyttävää materiaalia), on yhtyeen naisjäsen yksi suosikkilaulajistani. Aiemmin esittelin jo hänen parhaan albuminsa Den ständiga resan, joka oli Marie Fredrikssonin  tapa toipua Roxetten julkisuusrumbasta. Vuonna 1987 tilanne oli hyvin toisenlainen. Roxette oli Fredrikssonin ja Per Gesslen yhteistyönä tehnyt juuri ensimmäisen albuminsa, ja maailmanmenestys oli vielä vain hämyinen unelma.

Albumin Efter stormen tehnyt Marie Fredriksson oli kahden edellisen levynsä ansiosta noussut Ruotsin naislaulajien kärkikaartiin. Niille jotka tuntevat Fredrikssonin lähinnä Roxetten iloisista kappaleista tyyliin Joyride tai balladeista kuten Fading like a flower, vuonna 1987 ilmestynyt albumi esittelee tyystin erilaisen laulajan. Pitemmän hiusmallin lisäksi Fredriksson myös kuullostaa erilaiselta. Levyn aloittava Om du såg mig nu on hyvä esimerkki laulusta, jossa Fredriksson ei himmaile, vaan antaa äänensä raikua lähes kristallit särkevällä volyymilla. Tästä huolimatta tämä kuolleelle isälle kirjoitettu laulu on levyn kauneimpia ja koskettavimpia kappaleita.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi Roxetten kaikki kappaleet ovat yksinomaan Per Gesslen säveltämiä. Tämäkin albumi (myöhemmistä sooloalbumeista puhumattakaan) osoittaa, kuinka myös Marie Fredriksson oli taitava tekemään tarttuvia popkappaleita. Efter stormen -albumin nimikappale on hyvä esimerkki tästä. 
Niille, jotka väittävät että ruotsinkieli on rumaa, neuvon kuuntelemaan tämän albumin. Levyn tunnelmapala Aldrig som främlingar on ruotsinkieltä kauneimmillaan. Kuten olen aiemmin todennut Céline Dionin kohdalla, on äidinkielellään laulavan Marie Fredrikssonin tulkinnassa enemmän aitoutta ja voimaa kuin niissä englanninkielisissä Roxette-kappaleissa, joista hänet paremmin tunnetaan.
Vuonna 1988 julkaistu Roxetten toinen albumi Look Sharp ja etenkin sen hittisingle The Look muuttivat Ruotsin hittilistoilla viihtyneen naislaulajan maailmantähdeksi. Onneksi hän ei kuitenkaan Abban naistähtien tapaan hylännyt soolouraansa vaan jatkoi soololevyjen tekoa myös Roxetten läpimurron jälkeen. 
Kappale Längtan osoittaa, kuinka Marie Fredrikssonin soololevyjen tyyli erosi merkittävästi Roxetten tyylistä. Tätä tyyliä seurasi myös seuraavaa Marie Fredrikssonin soololevy Den ständiga resan, jota saatiin kuitenkin odottaa viisi vuotta. Tämän levyn esittelin blogissani jo aiemmin. Yhdeksän vuotta Efter stormen -levyn jälkeen maailmanmaineen koulima laulaja julkaisi albumin I en tid som vår, jonka esittelen blogissani piakkoin.


Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)