79. Anggun: Au nom de la lune/Anggun (1997)

Kuuntele koko albumi Spotifysta ranskaksi tai englanniksi.

Indonesialaissyntyinen Anggun tuli tunnetuksi 1997-luvun loppuvuosina hitillään Snow in the Sahara. Anggun aloitti maailmanvalloituksensa Ranskasta käsin, jossa hänen ensimmäinen ranskankielinen albuminsa Au nom de la lune oli suuri menestys. Albumi julkaistiin samana vuonna kansainvälisille markkinoille englanninkielisenä versiona, joka sisälsi lisäksi cover-version David Bowien kappaleesta Life on Mars. Muuten englanninkielinen albumi on kanttaan myöten suora kopio alunperin Ranskassa julkaistusta albumista, joten tämä blogini kirjoitus käsittelee samalla kertaa levyn molempia versioita.

Vuosi 1997 oli minulle tärkeää aikaa. Olin saanut Vaasan yliopiston viestinnänopintoni gradua vaille päätökseen ja muutin kotikaupunkiini Tampereelle opiskellakseni Tampereen yliopistossa ranskaa. Samana vuonna muutin ensimmäiseen omaan kotiini ja tapasin tulevan vaimoni. Ranskanopintojeni ohella työskentelin Aamulehden ulkomaantoimitussa freelancerina. Töiden ja opiskelujen taustalla kuuntelin paljon radiota, ja yksi useimmin soineista kappaleista oli David Bowien alun perin tekemä Life on Mars, jonka esitti nyt eksoottisella äänellä varustettu Anggun. En sen paremmin tutustunut laulajaan, ennenkuin ranskalainen kirjeystäväni lähetti minulle hänen englanninkielisen albuminsa, jolta kyseinen kappale löytyi. Sain myös tietää levyn ranskankielisestä versiosta, jonka ostin pari vuotta myöhemmin Brysselistä.

22-vuotiaana Ranskaan muuttanut, aiemmin kotimaassaan Indonesiassa uraa tehnyt Anggun sai lentävän lähdön kansainväliselle uralleen. Ranskalainen huipputuottaja, mm. Céline Dionin ja Jean-Jacques Goldmanin kanssa työskennellyt Erick Benzi ihastui hänen ääneensä, ja tuotti hänen ensimmäisen ranskankielisen albuminsa Au nom de la lune. Aiemmin rokahtavampaa musiikkia äidinkielellään esittänyt laulaja yhdisti uudella levyllään eurooppalaista pop mainstreamia ja aasialaisia sävyjä. Yhdistelmä toimi, ja levy menestyi erinomaisesti ranskankielisissä maissa. Levyn ensimmäinen single La neige au Sahara oli vuoden soitetuin kappale Ranskan radiossa.

• Anggun: La neige au Sahara (musiikkivideo, YouTube)
• Anggun: Show on Sahara (musiikkivideo, YouTube)

Menestyksen innoittamana albumi julkaistiin nopeasti myös englanninkielisenä nimellä Anggun. Sen suurimmaksi hitiksi nousi Ranskan tapaan Snow on the Sahara, ja Yhdysvalloissa albumi julkaistiinkin tällä nimellä. Toisena singlenä levyltä julkaistiin englanninkielisille markkinoille kappale A Rose in the wind, joka yhdistää hienosti 1990-luvun poptrendejä ja indonesialaisia sävyjä. Kappale antaa Anggunille myös mahdollisuuden osoittaa laajaa ääniskaalaansa.

• Anggun: Le rose des vents (musiikkivideo, YouTube)
• Anggun: A Rose in the wind (musiikkivideo, YouTube)

Au nom de la lune -albumin kappaleista vastasivat pääasiassa tuottaja Erick Benzi ja toinen tärkeä ranskalainen lauluntekijä Jacques Veneruso, joka myöhemmin on tehnyt lukuisia hittejä muun muassa Céline Dionille.

Yksi levyn kauneimmista kappaleista on sen ranskankielisen version nimikappale Au nom de la lune, joka julkaistiin myös englanninkielisenä singlenä nimellä By the moon.

• Anggun: Au nom de la lune (musiikkivideo, YouTube)
• Anggun: By the moon (YouTube)

Vaikka tiedän monta artistia, jotka ovat levyttäneet sekä englanniksi että ranskaksi, en tiedä toista jonka urat olisivat kulkeneet yhtä rinnakkain. Anggunin ensimmäisen kansainvälisen albumin englannin- ja ranskankieliset versiot ovat kauttaaltaan samankaltaiset aina kansikuvaa ja cd-etikettiä myöten. Ainoana erona levyillä on niiden kieli sekä kappale Life on Mars, joka löytyy vain albumin englanninkieliseltä versiolta. Anggunin hieno versio tekee mielestäni oikeutta David Bowien alkuperäissävellykselle.

• Anggun: Life on mars (YouTube) 

Kaksoisalbumikonsepti toimi hienosti ja Anggun oli 1990-luvun lopulla maailman myynein aasialaissyntynein artisti. Näinollen myös hänen kaikki neljää seuraavaa albumiaan on tehty samalla konseptilla, samanaikaisesti sekä ranskaksi että englanniksi. Valitettavasti näiden levyjen menestys ei ole aivan yltänyt Au nom de la lune ja Anggun -albumien tasolle.

Anggunilla on edelleen merkittävä rooli Ranskan poppiireissä. Tänä vuonna hänet on valittu edustamaan Ranskaa Eurovision laulukilpailuissa kaksikielisellä kappaleella Echo (You and I). Minä ainakin odotan ja toivon hänelle suurta menestystä ja paluuta maailman radioaalloille.

78. Carole King: It might as well rain until September/Road to nowhere (single 1962/1966)

Carole King oli 1960-luvun yksi merkittävimpiä ja menestyvimpiä iskelmänikkareita yhdessä aviomiehensä Gerry Goffinin kanssa. Aika ajoin hän yritti myös soolouraa, ilman sen suurempaa menestystä, ennenkuin 1971 julkaistu Tapestry-albumi nosti Kingin laulaja-lauluntekijöiden ykköstähdeksi. Tätä ennen ainoastaan 1962 julkaistu It might as well rain until September menestyi edes kohtalaisesti. Tämä teinikaihosta kertova kappale julkaistiin myöhemmin uudelleen singlenä, jonka b-puolena oli hajoavan liiton tuskasta kertova Road to nowhere.

Tätä blogia seuranneet ja kaikki muut, jotka tuntevat musiikkimakuani tietävät, että yksi eniten ihailemistani artisteista ja lauluntekijöistä on New Yorkista kotoisin oleva juutalaisrouva Carole King. Tutustuin ensiksi hänen 1970-luvulla alkaneeseen (ja yhä jatkuvaan) soolouraansa, mutta viime vuosina olen entistä enemmän innostunyt hänen 1960-luvun tuotannostaan.

Noina vuosina Carole King -nimistä artistia ei hittilistoilla nähty. Sen sijaan listoja koristi kymmenittäin pophittejä, joiden tekijätiedoista löytyi pari Goffin/King. Alle kaksikymppisinä toisiinsa tutustunut ja naimisiin mennyt pariskunta oli 60-luvun alkupuoliskon tuotteliain ja menestynein lauluntekijäpari ennen brittien maihinnousua.

Pariskunnan työnjako oli selvä. Gerry Goffin kirjoitti laulun tekstit ja Carole King, jolla samaan aikaan oli kaksi vaippaikäistä tytärtä hoidettavanaan, kirjoitti laulun sävelen. Tämän jälkeen King sovitti kappaleen niille studiomuusikoille jotka sattuivat olemaan paikalla ja useimmiten lauloi itse kappaleen nauhalle Goffinin toimiessa äänitysten tuottajana.

Näiden demoäänitysten perusteella suosittujen artistien edustajat valitsivat tulevia hittikappaleita suojateilleen. Goffin/King-demoäänitykset olivat niin loppuunasti hiottuja, että varsinaiset levytykset noudattivat usein pilkun tarkkaan Kingin alkuperäisiä sovituksia. Useissa tapauksissa säveltäjän laulamat demot julkaistiin sellaisenaan Carole King -soolosingleinä.

• Carole King: It might as well rain until September (YouTube)

It might as well rain until September on hyvin tavanomainen Goffin/King teinihitti 1960-luvun alkupuolelta. Laulun päähenkilö suree kaukana, ilmeisesti toisella puolella suurta Amerikan mannerta asuvaa poikaystäväänsä niin, että hänen puolestaan voisi sataa koko kesän. Samaa viatonta teiniromantiikkaa käsittelivät lähes kaikki Gerry Goffinin ja Carole Kingin 60-luvun alun hitit. Kaihoisasta tekstistään huolimatta melodia on iloisen positiivinen ja carolekingmäisen tarttuva. Kappaleen levytti myös Bobby Vee, jolle laulu alunperin myös sävellettiin.

Tämä kappale poikkesi aiemmista Kingin soololevyistä siinä, että se löysi myös ostavan yleisön. Kingin muut 50-luvun lopun ja 60-luvun soolosinglet eivät juuri myyneet tai päässeet radioiden soittolistoille, mutta It might as well rain until September nousi, pitkästä nimestään huolimatta, USA:n singlelistan 22. sijalle ja Englannissa jopa sijalle kaksi. Levyn menestystä ei haitannut edes sen keskinkertainen äänenlaatu. Koska äänitys tehtiin alun perin vain demokäyttöön, ei varsinaista masternauhaa ollut, vaan myyntiin laitetut singlet tehtiin demoina jaettujen asetaattilevjen pohjalta.

Singlen b-puolella julkaistiin alun perin kaihoisaa teiniromantiikkaa niin ikään tihkunut Nobody's perfect. 1980-luvun alkupuolella single kuitenkin julkaistiin uudelleen retrosarjassa Old Gold, jolloin hitin kääntöpuolelle sijoitettiin neljä vuotta tuoreempi synkkätunnelmainen avioeroballadi Road to nowhere, joka Kingin muiden 60-luvun kappaleiden tapaan ei menestynyt säveltäjänsä esittämänä.

Vasta 25-vuotias King onnistuu tulkitsemaan kappaleen tarvittavalla alakuloisuudella, ja synkeää tunnelmaa korostaa sovitus ja äänityksessä käytetyt kaikuefektit. Levyn koskettavuutta lisää tieto, että laulun kirjoittanut pariskunta oli juuri näihin aikoihin päätymässä itse eroon.

• Carole King: A road to nowhere (YouTube)

Kun The Beatles ja muut brittitulokkaat valloittivat Amerikan, ei Goffin/King-teinirakkauslauluille ollut enää kysyntää. Lauluntekijäpariskunta sopeutui tilanteeseen nopeasti, ja alkoi kirjoittamaan "aikuisempia" lauluja, joita levyttivät Aretha Franklin (Natural woman), Monkees (mm. Pleasent Valley Sunday), Dusty Springfield (mm. Some of your loving ja No easy way down), The Byrds (Goin' back) ja monet muut. 

1970-luvulle tullessa aiemmin takkuillut Carole Kingin sooloura lähti lentoon miljoonia myyneen Tapestry-albumin myötä, ja King on jatkanut uraansa näihin päiviin asti saaden ajoittaen tekstitysapua ex-mieheltään Gerry Goffinilta. Viimeisimmän levynsä 70-vuotta täyttänyt lauluntekijälegnda julkaisi vuonna 2011.

It might as well... löytyy tällä hetkellä Carole Kingin kokoelmalevyltä Essential Carole King. Road to nowhere sen sijaan on vaikeammin löydettävissä. 90-luvun puolella julkaistiin parikin kokoelmaa Kingin 60-luvun soololevytyksistä, mutta tällä hetkellä sitä ei voi ostaa edes iTunes-nettikaupasta.

77. Abba: The Album (1977)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa

Abban viides albumi julkaistiin aikana, jolloin ruotsalaisnelikko oli epäilemättä kaikkein kuumin nimi maailman popmarkkinoilla. Levy ei pettänyt odotuksia, vaan tyydytti hittilistojen nälän Abba-klassikoilla The name of the game ja Take a chance on me. Minulle tämä albumi on kuitenkin malliesimerkki Abba-albumien tasaisuudesta. Yhtyeen albumit eivät pärjänneet ainoastaan hittiensä voimalla vaan olivat täynnä erinomaisia pop-kappaleita.

Perheemme ensimmäinen Abba-fani oli sisareni, jonka pyynnöstä meille lainattiin vuosien 1978-1979 paikkeilla tuttavaperheestä Abban Arrival ja The Album lp:t. Kasetille tallennettuina niitä kuitenkin kuuntelin eniten minä, ja kun sisareni Abba-into laantui, minun fanitukseni vain kiihtyi ja jatkuu edelleen. The Album -lp:n ostin kokoelmiini joskus 1980-1981 vuosien paikkeilla Tampereen keskustorin Valintatalosta (aikana, jolloin em. kaupasta sai muutakin kuin ruokaa).

Nämä kaksi edellämainittua albumia sijoittuivat yhtyeen uran keskivaiheille vuosiin 1976-1977, joina Abba oli kiistattomasti maailman suosituin yhtye. Kappaleiden  Dancing Queen, Money money money ja Take a chance on me tapaiset jättihitit pitivät Abban jatkuvasti listojen kärjessä, ja yhtye kiersi menestyksekkäästi konserttilavoja ympäri maailmaa. Suosituin ruotsalaisnelikko oli Australiassa, missä kuvattiin myös elokuva Abba - The Movie. Elokuvan julkaisun yhteydessä julkaistiin Abban viides albumi Abba - The Album.

The Album jatkaa samalla hittipitoisella linjalla kuin vuotta aiemmin julkaistu, miljoonia myynyt Arrival -albumi. Levyn sisältö jakautuu elokuvassa esitettyihin kappaleisiin ja muutamiin kappaleisiin joita ei elokuvassa kuulla. Varsinaisesta soundtrack-albumista ei kuitenkaan ole kyse. Vaikka elokuva seuraa yhtyeen Australian -kiertuetta, ei levyllä kuulla yhtäkään livekappaletta. Pari elokuvan kappaletta on muokattu paremmin levylle sopivaan muotoon, ja yksi elokuvan uusista kappaleista on jätetty kokonaan levyltä pois.

Yksi elokuvan ja myös albumin parhaista hetkistä on kappale The Name of the Game. Elokuvassa kappale sijoittuu kohtaan, jossa Abba-haastattelua metsästävä dj unelmoi yhteisestä keskusteluhetkestä yhtyeen jäsenten kanssa.

• Abba: The Name of the Game (elokuvaversio, YouTube)
• Abba: The Name of the Game (musiikkivideo, YouTube)

The Name of the Game on levyn ehdoton huippukohta ja demonstroi Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen taitoa yhdistellä erilaisia elementtejä samaan kappaleeseen. Kappaleesta löytyy Fleetwood Macin tyylistä 70-luvun amerikkalaista poppia, perus Abba-soundia ja on kertosäkeeseen ympätty a-cappella-osuuskin. Kappale on lisäksi yksi ainoastaan kahdesta Abba-kappaleesta, jossa Anni-Frid Lyngstadilla ja Agnetha Fältskogilla on molemmilla oma soolo-osuus laulun aikana.

Edellämainitun kappaleen lisäksi levyn suurin hitti oli eittämättä vauhdikkaampaa Abbaa edustava Take a chance on me. The Album on kuitenkin hyvä esimerkki Abba-albumista, joka ei nojaa pelkästään hittikappaleisiinsa, joten jätän tuon kaikkien tunteman kappaleen esittelyn tällä kertaa väliin. Take a chance on me -kappaleen iloa kuplivan musiikkivideon voi käydä katsomassa täältä.

Omia suursuosikkejani levyllä on aina ollut vinyylilevyn B-puolen aloittava Move On. Erittäin tarttuvalla kertosäkeellä ja hienolla laulusovituksella varustettu kappale olisi ollut varteenotettava single-lohkaisu albumilta, jos Björn Ulvaeuksen kornisti resitoima ensimmäinen säkeistö olisi jätetty pois. Huilu on pikantti lisämauste kappaleen monitasoisessa sovituksessa. Agnetha Fältskog tekee vakuuttavaa jälkeä laulun solistina.

• Abba: Move on (YouTube)

Glam-rock tyyli oli yleisempää Abban ensimmäisillä albumeilla, joissa yhtye etsi vielä omaa suuntaansa. Tätä tyyliä sivuava rempseä Hole in your soul on mukava poikkeus levyn muuten varsin siloitellussa soundimaailmassa. Kappale sisältää otteita elokuvassa kuullusta Get on the Carousel -kappaleesta, jota yhtye ei koskaan sellaisenaan julkaissut.

• Abba: Hole in your soul (YouTube)

Levyn vakavin ja vaikuttavin kappale One man one woman on samalla Anni-Frid Lyngstadin tähtihetki albumilla. Aiemman Knowing me knowing you -hitin tapaan Lyngstad kertoo laulussa hajoavasta ihmissuhteesta, tosin tällä kertaa laulussa on lievää toiveikkuutta asioiden korjaantumisesta. Laulun kertosäe on epätoivon energiaa pursuava paketti Lyngstadin ja Fältskogin laulutulkintaa ja Benny Anderssonin pianokuvioita, joita tukee basisti Rutger Gunnarsonin surullisen mahtipontinen jousisovitus. Kappaleen huikea viimeinen puoliminuuttinen sai minut jo lapsena itkemään, enkä vieläkään voi olla liikuttumatta tämän täydellisen kappaleen kuullessani.

• Abba: One man one woman (YouTube)

Abbaa pidetään usein hittiyhtyeenä, jonka albumit eivät ole samaa tasoa. The Album on yksi yhtyeen kahdeksasta albumista, jotka lähes kaikki todistavat päinvastaista. Edellä esiteltyjen kappaleiden lisäksi levyltä löytyy Abba-klassikko Thank you for the music, singlenäkin julkaistu Eagle ja yksi parhaista Abba-balladeista I Wonder. Ainoa vähävillaisempi kappale on levyn päättävä I'm a marionette, joka yhdessä Thank you for the music ja I Wonder -kappaleiden kanssa muodosti yhtyeen kiertueellaan esittämän Girl with the golden hair musikaalin.

Jos sinua kiinnostaa Abban tuotanto laajemmin, niin hyvä ja edullinen tapa tutustua yhtyeen koko tuotantoon on Abba - The albums -boksi. Sisältönsä määrään nähden edullinen (30-40 euroa) ja näppäränkokoinen paketti sisältää yhtyeen kaikki albumit sekä levyllisen singleraitoja. Suosittelen lämpimästi.

76. Queen: Save me/Let me entertain you (single 1980/1979)

Queenin uran ensimmäisen vuosikymennen singlehiteissä on vähän balladeja. Näistä harvoista balladeista paras, ja myös yhtyeen yksi yhtyeen kauneimmista lauluista on vuonna 1980 julkaistu Save me. Se on laulu ihmissuhteesta, joka alkoi suurin toivein mutta päättyi kyyneliin, eli perinteisistä perinteisin rakkauslaulu. Kappaleen erottaa massasta Brian Mayn tunteikas sävellys, joka antaa solisti Freddie Mercurylle herkistellä mutta myös hehkuttaa ulos kaiken, mitä palkeista lähtee.

Queen-harrastukseni alkoi 1980-luvun puolivälissä. Brightonilaiselta kirpputorilta ostamani Bohemian Rhapsody -single innoitti minut lainaamaan kirjastosta albumit A Day at the Races ja Sheer Heart Attack. Lopulta ostin hyllyyni pikkuhiljaa yhtyeen kaikki albumit tutustuen samalla pala kerrallaan yhtyeen monipuoliseen tuotantoon.

1970- ja 1980-lukujen vaihteessa Queenin linja tuntui olevan enemmän tai vähemmän hukassa. Yhtyeen ensimmäiset viisi levyä olivat olleet onnistuneita kokonaisuuksia, joissa yhdisteltiin oopperamaisia lauluharmonioita monipolvisiin sävellyksiin perusrokkia unohtamatta. 1970-luvun lopulla yhtye oli hylännyt rock-ooppera-konseptinsa ja kokeili 1950-luvun rock'n'rollia (Crazy little thing called love), mahtipontista stadionrockia (We are the Champions), juurevaa funkia (Another one bites the dust) ja päivitettyä versiota vanhasta Queen-soundista (Play the game ja Bicycle race).

Tästä johtuen yhtyeen näiden vuosien aikana julkaisemat albumit olivat eri tyylilajeista koostuvia sillisalaatteja. Albumeista tuntui puuttuvan se punainen lanka, joka yhdisti levyn kappaleet toisiinsa ja joka teki yhtyeen ensimmäisistä albumeista niin toimivia kokonaisuuksia.

Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö yhtye olisi osannut edelleen tehdä hittejä. Edellämainitut kappaleet olivat supersuosittuja, ja myös monet muut kappaleet pitivät huolen siitä, ettei yhtyeen hittiputki missään vaiheessa katkennut. Yksi näistä kappaleista oli The Game albumin päätösraita Save me. Kappaletta koristaa erinomainen video, jonka animaatio-osuudet olivat uraauurtavia aikoina, jolloin Music Televisionia ei vielä ollut.

• Queen: Save me (musiikkivideo YouTube)

Kitaristi Brian May osoitti jo Queenin ensimmäisistä levyistä lähtien, että hän oli yhtyeen paras balladisäveltäjä. Freddie Mercuryn onnistuneimmat kappaleet olivat Somebody to Love:n ja Bohemian Rhapsodyn kaltaisia musiikkityylien yhteesulautumia. Toki hänkin osasi säveltää koskettavia rakkauslauluja, mutta herkkyydessä hän ei koskaan päässyt Brian Mayn tasolle.

Save me on paraatiesimerkki Mayn rakkauslaulusta. Herkkä, pianolla säestetty alku avaa tarinan; kaiken piti olla täydellistä, rakkaus kukoisti. Mutta pian kuvaan astui synkät sanat valhe ja petos. Kertosäkeessä laulun päähenkilö anoo vielä kerran entiseltä rakkaaltaan että tämä palaisi ja pelastaisi hänet yksinäisen elämän kauhuilta. Laulun tekstit ovat kuin itse koetut täynnä aitoa tuskaa ja epätoivoa.

Freddie Mercury tulkitsee Mayn laulun juuri sillä intensiteetillä, jonka vain häneltä voi odottaa. Laulajan herkkä ja haavoittuva puoli tuleva esiin säkeistöissä, ja kertosäkeessä Mercury päästää kaikki äänivaransa valloilleen. Juuri kun kuulija odottaa kertosäkeen päättyvän korkealle ja kovaa, hiljentää Mercury ääntään ja laskee sen takaisin samalle tasolle kuin laulu alussa. Save me on Brian Mayn ja Freddie Mercuryn täydellistä yhteistyötä.

Kappaleen kruunaa kolme, lähes toinen toisensa perään soitettua lyhyttä kitarasooloa, joissa May soittaa niin akustista kuin sähköistäkin kitaraa. Kappaleen mahtipontisuus pysyy kurissa ja se liikuttaa alusta loppuun saakka.

Singlen b-puoli on jokseenkin turha live-versio Jazz-albumin kappaleesta Let me entertain you. Jos hyvä studioversio on olemassa, miksi kukaan haluaisi kuunnella levyltä kappaleen liveversiota, etenkin kun kysymys on yksi yhtyeen helpoimmin unohdettavista lauluista.

• Queen: Let me entertain you (YouTube)

Queenin ura jatkui Save Me -singlen jälkeen vielä 11 vuotta päättyen Freddie Mercuryn kuolemaan vuonna 1991. Vuonna 1984 ilmestynyt The Works -palautti yhtyeen jälleen laadukkaiden albumikokonaisuuksien tielle ja myös yhtyeen hittiputki jatkui aina 1990-luvulle saakka.

75. Jeff Lynne: Armchair theatre (1990)

Jeff Lynnen elämäntyö oli Electric Light Orchestra, joka 1971-1986 tuotti liudan menestysalbumeja. ELO:n jälkeen Lynne tuotti menestyksekkäästi muiden albumeja. Lynnen ensimmäinen, ja toistaiseksi ainoa soololevy sisältää vaikutteita ELO:lta, mutta on kuitenkin selkeästi Lynnen soolotuotos. Viihdyttävä kokonaisuus sisältää 1990-luvun alkupuolelle tyypillistä popmusiikkia sekä pari tunnelmallista versiota vanhoista hiteistä. Levyä pitää koossa lauluntekijä-tuottajan lämmin ääni sekä Lynnen hienot sävellykset.

Minulle Jeff Lynne tuli tunnetuksi hänen muille artisteille tuottamista levyistä. Tiesin kyllä hänen taustansa Electric Light Orchestra -yhtyeessä, mutta yhtyeen musiikkiin tutustuin kunnolla vasta myöhemmin. Vaikutuksen Lynne teki minuun tuottamalla George Harrisonin come back -albumin Cloud 9 vuonna 1987 ja samoihin aikoihin musiikkia Tom Pettylle ja Roy Orbisonille. Lynne oli myös jäsen ja tuottaja rock-veteraanien Traveling Wilburys albumeilla.

Ennen Electric Light Orchestraa Lynne lauloi ja teki kappaleita yhtyeille Idle Race ja The Move, mutta vasta ELO:n albumit nosti Lynnen lauluntekijöiden ja muusikoiden huippukaartiin. Lynne laittoi ELO:n telakalle vuonna 1986 12 menestysalbumin jälkeen ja keskittyi muiden artistien musiikin tuottamiseen. Samoihin aikoihin hän levytti myös toistaiseksi ainoan soololevynsä Armchair Theatre.

• Jeff Lynne: Every little thing (musiikkivideo, YouTube)

Albumin aloittava Every little thing on hyvin prototyyppimäinen Jeff Lynne -kappale ja Electric Light Orchestra -vaikutteet ovat selvät. Moniääninen laulu, puhaltimet ja jouset (jotka tosin tässä kappaleessa ovat selvästi syntetisaattoreilla toteutetut) noudattavat samaa tyyliä kuin ELO:n viimeinen albumi. Kappale muistuttaa myös Lynnen pettämättömästä taidosta luoda tarttuva melodia hyvin yksinkertaisista aineksista.

Levyn ensimmäinen balladi Lift me up jatkaa pitkälti siitä, mihin Lynne pääsi tuottamillaan George Harrisonin ja Tom Pettyn sooloalbumeilla. Tehokasta melodiaa rikastetaan vahvoilla laustemmoilla, selkeällä bassokompilla ja sähkökitaralla.

• Jeff Lynne: Lift me up (musiikkivideo, YouTube)

Täysin toista tyyliä noudattavat levyn kaksi lainakappaletta. Niistä toinen on peräisin 1930-luvulla vaikuttaneen musikaalisäveltäjä Kurt Weillin kynästä. Lynne onnistuu saamaan kappaleeseen aitoa 30-luvun tunnelmaa etenkin rumpu ja bassokuvioilla, ja hänen lämmin lauluäänensä sopii kappaleeseen täydelliseti.

• Jeff Lynne: September song (YouTube)

Albumin suurin anti ovat Lynnen sävellykset, joita oli kuultu vähän vuonna 1986 tehdyn Elon Balance of Power -albumin jälkeen. Armchair Theatrella Lynne muistuttaa kuin hyvä lauluntekijä hän on. Levyn puhuttelevin kappale kuullaan viimeistä edellisenä. Blown away (jonka Lynne sävelsi yhdessä Tom Pettyn kanssa) on mielestäni yksi Lynnen koko uran parhaista sävellyksistä.

• Jeff Lynne: Blown away (YouTube)

Armchair Theatre ei valitettavasti innostunut levyjä ostavaa yleisöä ja se on jäänyt toistaiseksi viimeiseksi varsinaiseksi Jeff Lynnen soololevyksi. Lynne jatkoi muiden artistien levyjen tuottamista ollen mukana muun muassa Bonnie Tylerin, Roger McGuinnin, Brian Wilsonin ja Tom Jonesin levyillä. Hän tuotti myös Roy Orbisonin ja George Harrisonin postuumit albumit.

Vuonna 2001 Electric Light Orchestra teki come backin albumilla Zoom. Tämä levy oli kuitenkin käytännössä Jeff Lynnen toinen sooloalbumi, sillä hän teki kaikki laulut, lauloi kaikki vokaaliosuudet ja vastasi myös lähes kaikista levyllä soineista soittimista. Levyn menestys jäi vähäiseksi.