Kuuntele koko albumi Spotifyssa |
Cloud nine on levy, jolla George Harrison palasi arvostetuksi kitaristiksi ja lauluntekijäksi useamman epäonnistuneen levyn jälkeen. Viiden vuoden levytystauolta palannut Harrison kokosi levylleen joukon muusikkoystäviä. Tuottaja Jeff Lynnen kanssa tehty hyvätuulinen levy sisälsi hienoja sävelmiä ja taitavaa kitarointia. Cloud nine on Harrisonin arvostetuin albumi vuonna 1970-julkaistun debyyttisoololevyn jälkeen. Harrison ei kuitenkaan jatkanut menestyksellistä hittikaavaa, vaan levy jäi hänen viimeiseksi albumiksikseen postuumisti julkaistua Brainwashedia lukuunottamatta.
Olen pitänyt George Harrisonia aina kaikkein mielenkiintoisimpana The Beatles -yhtyeen jäsenenä ja innostuin hänen musiikistaan samoihin aikoihin kuin aloin ostelemaan hänen entisen yhtyeensä levyjä. Hän ei ollut yhtä tuottelias ja varma hittitehtailija kuin John Lennon ja Paul McCartney, mutta hän osasi jo 60-luvulla yllättää ja tehdä jotain sellaista mitään kukaan muu ei tehnyt. Siksi olin todella iloinen, kun hän 1987 teki pitkästä aikaa laadukkaan soololevyn. Sain ensimmäisen cd-soittimeni joululahjaksi samana vuonna ja lahjapaketista paljastui myös elämäni ensimmäinen cd, George Harrisonin Cloud nine.
- George Harrison: Cloud nine (Spotify)
Voisi kuvitella, että kun maailman kuuluisimman rockyhtyeen kitaristi tekee soololevyn, hän haluaisi kaiken kunnian (ja kaikki kitarasoolot) itselleen. Harrison teki asiat toisin. Muun muassa levyn nimikappaleella Harrison jakaa kitarasoolot puoliksi hyvän ystävänsä, kitaralegenra Eric Claptonin kanssa. Harrison on kutsunut levylleen myös muita tunnettuja muusikoita, koskettimia soittavat Gary Wrightin ohella Elton John ja rummuissa vanhat tuttavat Jim Keltner ja Ringo Starr.
Harrisonilla oli tähän asti ollut vaikeuksia suhtautua Beatles-historiaansa, mutta nyt tuntui siltä, että pahimmat menneisyyden haamut oli saatu taltutettua. Harrison muistelee Beatles-aikoja lempeän ironisesti kappaleessa When we was fab, jonka musiikkivideo vilisee Beatles-viittauksia.
- George Harrison: When we was fab (Spotify)
- George Harrison: When we was fab (musiikkivideo/YouTube)
Cloud nine on Harrisonin soololevyistä hyvätuulisin ja raikkain. Ensimmäisten levyjen hengellinen paatos oli poissa ja aiempien 80-luvulla julkaistujen levyjen väkinäisyys oli unohtunut. Tästä on pitkälti kiittäminen tuottaja Jeff Lynneä, joka ilmeisesti sai Harrisonin vapautumaan ja nauttimaan laulamisesta ja soittamisesta. Tämä kuuluu erityisesti kappaleessa This is love, jonka Harrison ja Lynne sävelsivät yhdessä. Yhtä aidosti iloista Harrison-kappaletta saa hakea aina 60-luvulta asti.
- George Harrison: This is love (Spotify)
- George Harrison: This is love (musiikkivideo, YouTube)
This is love -kappaleen kitarasoolo kertoo siitä usein unohdetusta tosiseikasta, että Harrison oli erinomainen kitaristi. Hän ei ollut pitkitettyjen kitararevittelyiden vaan enemmän lyyristen kitarasoolojen mies. Kitara on merkittävässä osassa myös levyn parhaassa balladissa That's what it takes.
- George Harrison: That's what it takes (Spotify)
Kaikki esittelemäni kappaleet löytyvät levyn a-puolelta. B-puolen tunnetuin kappale on ykköshitiksi noussut Rudy Clark -cover Got my mind set on you, jonka musiikkivideo on mielenkiintoisempi kuin itse kappale.
- George Harrison: Got my mind set on you (Spotify)
- George Harrison: Got my mind set on you (musiikkivideo/YouTube)
The Beatlesin soolokitaristi ei pitänyt kiirettä soololevyjen julkaisussa. Edellinen levy oli julkaistu viisi vuotta aiemmin ja seuraavaa levyä saatiin odottaa 15 vuotta. Cloud nine oli Harrisonin kahdeksas soololevy (jos 60-luvun kokeellisia levyjä ei lasketa) ja viimeinen, joka julkaistiin hänen elinaikanaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti