lauantai 26. marraskuuta 2011

33. Johann Sebastian Bach: Weichnachtsoratorium (1734)

English Baroque Soloists & Monteverdi Choir, johtaa John Eliot Gardiner

Adventin kunniaksi käsittelen Johann Sebastian Bachin Jouluoratoriota. Oratorio koostuu kuudesta kantaatista, jotka oli tarkoitus esittää joulupäivinä, uudenvuoden päivinäiä, loppiaisena ja vuoden ensimmäisenä sunnuntaina, yksi kantaatti kunakin. Nykyään oratoriota esitetään usein kahtena päivänä (kolme kantaattia per päivä) tai yhtenä, lähes kolmetuntisena konserttina. Bachin jouluoratorio ei ole ehkä yhtä tunnettu kuin hänen Johannes- ja Matteus-passionsa, mutta se kuuluu silti monien joulunalusohjelmaan. Toisin kuin Jeesuksen kärsimyksestä kertovat passiot, oratoriossa jouluevankeliumi on puettu iloiseen, joskus jopa riehakkaaseen musiikkiin.

Johann Sebastian Bachin Jouluoratorio tuli minulle tutuksi Harjun Nuorten Kuorossa, johon kuuluin vuosina 1986-1997. Kuoron ohjelmiston kulmakiviä olivat, ja ovat kai vieläkin, klassisen kuoromusiikin suurteokset. Kuorossa viettämieni vuosien aikana ehdin laulaa Bachin Johannes-Passiota toistakymmentä kertaa. Se on hieno teos, mutta pidän kuitenkin enemmän Jouluoratorista, jota ehdin laulaa kuoron riveissä muutaman kerran. Kuoronjohtajamme Heikki Liimola, yksi Suomen merkittävimmistä kuorokapellimestareista, tutustutti harjoitusten yhteydessä meidät John Eliot Gardinerin, Monteverdi-kuoron ja English Baroque Soloists -orkesterin tekemään Jouluoratorion levytykseen.

Passioiden tapaan Jouluoratorion keskeinen henkilö on kertoja (tenori), joka laulaa raamatun jouluevankeliumin tekstiä Luukkaan ja Matteuksen evankeliumeista. Kuoro-osuudet ja laulusolistien aariat pysäyttävät kertomuksen, ja tuovat joulun tapahtumiin eri näkökulmia.

Oratorio alkaa riehakkaasti kuoro-osuudella Jauchzet frohlocket, joka kehottaa ihmisiä riemuitsemaan joulun ihmeestä.


Myös solistien aariat ovat täynnä iloa ja energiaa. Jouluoratorion yksi hienoimmista kohdista on ensimmäisen kantaatin bassoaaria Grosser Herr und starker König. Yksi hauskimmista jouluoratorioon liittyvistä muistoistani koskee automatkaa kotiin Jouluoratorion esityksestä. Konsertista innostuneena me kaikki neljä autoon pakkautunutta kuorolaista hoilasimme yhdessä tuota mieliä kohottavaa bassoaariaa. Yksi matkustajista oli monivuotinen luokka- ja kuorokaverini Topi Lehtipuu, josta sittemmin on tullut yksi kansainvälisesti tunnetuimmista oopperalaulajistamme.

Bassoaariaa säestää hienosti pirtsakka trumpetti, joka on yksi Bachin Jouluoratorion tavaramerkeistä.


Bachin kantaatit ja passiot tunnetaan mahtipontisista koraaleistaan. Kolmannen kantaatin loppukoraali Seid froh, dieweil on Jouluoratorion vaikuttavimpia hetkiä.

Koraali alkaa videon kohdasta 0:26.

Yksi oratorion suosikkikuoro-osioistani käynnistää viidennen kantaatin. Ehre sei dir, Gott, gesungen -kuorossa lauletaan enkelten lailla Jumalalle kunniaa korkeuksissa. Vauhdikas kappale on haastava orkesterille mutta myös kuorolle, tätä kuoro-osuutta harjoiteltiin paljon.



Jouluoratorion päättävä kuoroosuus Nun seid ihr wohl gerochen kuulostaa tutulta, ja se onkin sama sävelmä kuin pääsiäisvirressä "Oi rakkain Jeesukseni, piinattu verinen". Vauhdikkaalla sovituksella (etenkin trumpetti loistaa) tämä loppukoraali saadaan kuullostamaan surullisen pääsiäisvirren sijaan riemukkaalta kiitoslaululta. Tähän pystyy vain Johann Sebastian Bach.

Koraali alkaa videon kohdasta 07:03

Blogin esittelyvideoissa Jouluoratoriota esittävät Monteverdi-kuoro ja English Baroque Soloists -orkesteri John Eliot Gardinerin johdolla, kuten levylläkin. Tämä levy kuuluu joka vuosi joulunosotusajan soittolistalleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti