Opiskeluvuosinani 1990-luvun puolivälin paikkeilla olin jo hyväksynyt ajatuksen, että Abba ei enää palaisi takaisin eikä yhtyeen naispuoliset jäsenet enää koskaan levyttäisi. Yllätys oli suuri kun sain tiedon, että edellisen kerran vuonna 1984 levyn tehnyt Anni-Frid Lyngstad oli palannut levytysstudioon. Vielä iloisemmin yllätyin kun kuulin, että levy olisi ruotsinkielinen. Fridan edelliset soololevyt olivat olleet kovin pinnallisia ja niissä pyrittiin kansainväliseen soundiin, joka samalla peitti alleen tumman laulajan kauniin äänen.
Odotusta lisäsi Ruotsin televisiossa (jota onneksi Vaasassa pystyin katsomaan) dokumentti, jossa Frida kertoi elämästään ja musiikistaan. Ohjelma antoi laulajasta hyvin maanläheisen ja harmoonisen kuvan. Dokumentti päättyi lauluun Älska mig alltid, joka aloittaa levyn.
- Frida: Älska mig alltid (Frida mitt i livet, YouTube)
- Frida: Även en blomma (musiikkivideo, YouTube)
Även en blomma -kappaleen musiikkivideo sisältää hejastuksia laulajan lapsuudesta. Norjalaissyntyisen Lyngstadin äiti kuoli nuorena, ja tytön kasvatti aikuiseksi hänen isoäitinsä.
Vähältä piti, ettei levystä tullut kahden vanhan yhtyetoverin kohtaamista. Kappaleeseen Alla mina bästa år Frida pyysi duettokaverikseen Agnetha Fältskogia, joka ei lopulta kuitenkaan ollut valmis yhteislevytykseen. Huono ei kuitenkaan ollut kakkosvalintakaan, Roxetten myötä maailmanmaineeseen noussut ruotsalaislaulaja Marie Fredriksson. Rytmikäs Alla mina bästa år on balladivoittoisen albumin huippukohta hienoine jousisovituksineen.
Levyn tekeminen oli Fridalle mieluinen kokemus, ja hän ehtikin jo suunnitella uuden levyn tekemistä. Aviomiehen ja tyttären kuoleman jälkeen ei hän enää kuitenkaan ollut valmis palaamaan studioon. Frida viettää eläkepäiviään Sveitsissä osallistuen ympäristöprojekteihin. Levyn kauneimman laulun Lugna vatten sanoja lainatakseni, hän elää elämäänsä "rauhallisissa vesissä".
- Frida: Lugna vatten (YouTube)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti