89. Dusty Springfield: It Begins Again (1978)

Kuuntele koko albumi Spotifysta

Dusty Springfieldin uran pohjakosketus tapahtui 1970-luvulla. Levyt eivät menneet kaupaksi ja laulajan itsetunto oli palasina, eikä alkoholikaan auttanut asiaa. Ongelmat eivät kuitenkaan johtuneet itse levyistä, sillä ne olivat korkeatasoisia läpi koko Springfieldin uran. Neljän vuoden rokulin jälkeen Springfield yritti paluuta erinomaisella It begins again -albmilla, joka kuitenkin menestyi yhtä huonosti kuin laulajan muutkin 70-luvun levyt. Tätä levyä kuunnellessa on vaikea ymmärtää miksi.

Aloitin Dusty Springfieldin uraan tutustumisen 1960-luvulta, jolloin hänen menestyksensä oli huippuluokkaa. Kun sitten varovasti aloin tutustumaan hänen "unohdettujen" vuosiensa levytyksiin, olin yllättynyt kuinka laadukkaita nämäkin levyt olivat. Vaikka Springfield ei itse säveltänyt laulujaan, onnistui hän aina keräämään levyille parhaiden lauluntekijöiden sävellykset. Laatu ei laskenut missään vaiheessa, vaikka levynmyynti 70-luvulla olikin huonoa.

Huono menestys rapautti laulajan jo valmiiksi herkkää itsetuntoa. Vuonna 1974 ilmestyneen erinomaisen Cameo-albumin huono menestys otti koville, eikä Yhdysvaltoihin muuttanut Springfield löytänyt paikkaansa amerikkalaisessa showbisneksessä. Seuraavan albumin äänitykset keskeytyivät Dustyn henkilökohtaisten ongelmien vuoksi, ja laulaja katosi muutamaksi vuodeksi kokonaan julkisuudesta. Epävarmuus omasta seksuaalisesta identiteetistä ja päihdeongelmat pitivät hänet piilossa, kunnes laulaja uskalsi palata jälleen valokeilaan vuonna 1978.

It begins again osoitti, että ongelmistaan selvinnyt Springfield oli valmis kohtaamaan jälleen maailman. Tuottajaksi laulaja sai mm. Queenin levyillä vaikuttaneen Roy Thomas Bakerin, jonka tasaisen varma tuotanto pitää levyn laadukkaana alusta loppuun saakka.

• Dusty Springfield: Turn me around (Spotify)

Bakerin Queen-vaikutteet ovat havaittavissa levyn alkukappaleen Turn me around -kitarasovituksessa. Turn me around on vakuuttava aloitus levylle, joka sisältää vauhdikkaampaan soul-meininkiä että vaikuttavia balladeja.

Levyn vaikuttavimmassa kappaleessa Sandra Dusty Springfield asettuu elämäänsä väsyneen kotiäidin rooliin. Oman elämän ongelmat antoivat varmasti syvyyttä Dustyn tulkintaan. Kappaleessa päähenkilö  kertailee elämäänsä, joka on muuttunut rakastuneen vaimon elämästä uupuneen kotiäidin arjeksi.

• Dusty Springfield: Sandra (Spotify)

Toisessa roolissan Dusty riisuu glamourin Hollywoodin näyttelijäneistosten elämästä. Laulaja kertoo, kuinka unelmien roolia odottavat tuhannet nuoret naiset pukeutuvat koekuvaukseen siihen ainoaan, sopivasti sääret paljastavaan mekkoonsa palatakseen jälleen pieneen asuntoonsa ainoastaan pieni sivurooli taskussaan. Hollywood movie girls -kappaleen tulkinnasta löytyy aimo annos laulajan omaa kokemuspohjaa USA:n länsirannikolta.

• Dusty Springfield: Hollywood movie girls (Spotify)

Koko levyn sisältö ei onneksi ole aivan yhtä haikeaa. It begins again -platalta löytyy myös monta verevää soulkappaletta, joista esimerkkinä tässä I found love with you.  

• Dusty Springfield: I found love with you (Spotify)

Tällä levyllä oli kaikki kohdallaan ja jopa levyn kansi oli pitkästä aikaa onnistunut. Jostain syystä Dusty Springfieldin kuulijakunta oli kuitenkin hukassa, eikä tämä levy menestynyt edeltäjiään paremmin. Saman kohtalon koki myös laulajan pari seuraavaa albumia, kunnes yhteistyö Pet Shop Boysin kanssa palautti hänen suosionsa.

Onneksi cd-remastereiden ja nettikauppojen aika on palauttanut tämänkin unohtuneen levyn laulajan fanien ulottuville.

88. Chicago: Music from the Miramax Motion Picture (2002)

Chicagon on Moulin Rougen ohella niitä elokuvia, jotka palauttivat uinuneen elokuvamusikaalingenren lähes entiseen loistoonsa. Tämä vuonna 2002 ilmestynyt elokuva on niitä musikaaleja, joiden musiikki toimii erinomaisesti myös levyltä kuunneltuna. Kahden murhasyytetyn laululintusen kilpailu toisiaan, aikaa ja hirsipuuta vastaan on parhaita filmille siirettyjä musikaaleja sitten 1950-60-lukujen, jotka olivat elokuvamusikaalien kulta-aikaa.

Lukioaikoina elokuva- ja teatterimusikaalit olivat suuri kiinnostuksen kohteeni. Elokuvista West side story, Sound of Music, My Fair Lady ja Viulunsoittaja katolla olivat suuria suosikkejani. Kirjastosta lainailin lisäksi Andrew Lloydd Webberin musikaalilevytyksiä, itse en näitä musikaaleja päässyt teatteriin katsomaan. Aikuisiässä intoni tähän lajiin hiipui, kunnes Chicago sai minut niistä uudelleen innostumaan. Elokuvassa yhdistyvät musikaalien parhaat asiat: taitavat esittäjät, kauttaaltaan mainio musiikki ja upea epookkikuvaus, joka vie katsojan oikeasti keskelle 1920-1930-lukujen Chicagoa. Toisin kuin 60-luvun spektaakkelimusikaalit, elokuvan pituus pysyy kohtuudessa ja toisin kuin 50-luvun Gene Kelly -steppailuelokuvat (mm. Laulavat sadepisarat), se ei sisällä ylipitkiksi venytettyjä tanssinumeroita. Chicago oli kompakti elokuva ilman yhtään turhaa hetkeä.

John Kanderin ja Fredd Ebbin musiikkiin pohjautuva musikaali jäi Euroopassa saman parivaljakon muutama vuosi aiemmin tekemän Cabaret-musikaalin varjoon. Chicago sai kunnolla jalansijaa tällä puolella valtamerta vasta Rob Marshallin ohjaaman elokuvan myötä.

Musikaalin päähenkilö Roxie Hart (Renée Zellweger) unelmoi laulajan ja tanssijan urasta hämyisillä jazzklubeilla kieltolain aikaisessa Chicagossa. Erityisesti hän ihailee Velma Kellyä, jota näyttelevä Catherine Zeta-Jones varastaa shown heti elokuvan avausnunmerossa All That Jazz.

Kohtalon ja intohimon oikusta molemmat tähtöset löytävät itsensä samasta vankilasta murhatuomio niskassaan.

Elokuvassa musiikkinumerot esitetään osana Roxien mielikuvitusmaailmaa, missä vankilakin muuttuu näyttämöksi. Näin myös naisten selliosastoa tiukkaan tapaansa johtava Mama Morton (Queen Latifah) muuttuu hänen mielessään lavaa hallitsevaksi showtähdeksi.

Musikaalin vaikuttavimmassa numerossa Roxien vankitoverit kertovat kukin oman tarinansa. Tavallisten naisten tie murhaajiksi kerrotaan tiukan tangon tahtiin.

Myös tässä murhatangossa Catherine Zeta-Jones näyttää kyntensä laulajana ja tanssijana. 1960-luvun elokuvamusikaaleissa oli tavallista hankkia ammattilaulajat jälkiäänittämään tähtinäyttelijöiden (mm. Natalie Wood ja Audrey Hepburn) laulusuoritukset. Chicagossa kaikki näyttelijät laulavat osuutensa itse, ja tähdet Zellwegeriä, Zeta-Jonesia ja lipevää asianajajaa näyttelevää Richard Gereä myöten hoitavat osuutensa mallikkaasti myös tällä saralla.

Zellwegerin nasaali lauluääni sopii hyvin Roxien rooliin ja keskipisteeseen hän pääsee nimikkokappaleessaan Roxie, jossa murhasta syytetty wannabe-tähti unelmoi tulevasta menestyksestään. You Tubesta ei valitettavasti löytynyt kappaleen kokonaista versiota, mutta se on kuultavissa videonoston allapuolella olevasta GrooveShark-linkistä.

 

Moulin Rougesta ja Chicagosta hyvin alkanut elokuvamusikaalien revival ei valitettavasti ole saanut seuraajia. Andrew Lloydd Webberin Evita ja Phantom of the Opera -musikaalien filmatisoinnit eivät lunastaneet niille asetettuja odotuksia, eivätkä elokuvayhtiöt ja ohjaajat ole halunneet lähteä tälle riskialttiille tielle Chicagon saamasta suuresta menestyksestä huolimatta. Chicago valittiin vuoden 2003 Oscar-gaalassa vuoden parhaaksi elokuvaksi, ja kuudesta patsaasta yhden sai ansaitusti myös Catherine Zeta-Jones.

Elokuvan ansiosta Chicago on noussut klassikkomusikaalien joukkoon myös Euroopassa, ja sitä on esitetty menestyksellä muun muassa Tampereen Työväen Teatterissa.

87. George Harrison: All things must pass (1970)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa

Kun the Beatles hajosi vuonna 1970, odottivat monet mielenkiinnolla, mitä tekisi yhtyeen kitaristi George Harison, joka yhtyeen viimeisinä vuosina oli näyttänyt kyntensä lauluntekijänsä. Harrison täytti nämä odotukset kolminkertaisesti julkaisemalla samana vuonna kolmoisalbumin All things must pass. Paketti koostui pääasiassa lauluista, joita Harrison oli kirjoittanut edellisten vuosien aikana, mutta ei ollut saanut mukaan yhtyeensä levyille. Sävellyksiltään vahvaa kokonaisuutta sävytti  Phil Spectorin mahtipontinen tuotanto, joka sopi hyvin yhteen Harrisonin pohdiskelevien laulujen kanssa.

Innostuin todella George Harrisonin soolomusiikista, kun hänen comeback-albuminsa Cloud 9 julkaistiin vuonna 1987. Vasta tässä vaiheessa sain kuulla, että Harrison teki The Beatles -yhtyeen jäsenistä ensimmäisen listojen kärkeen nousseen sooloalbumin ja että kyseinen levy koostui peräti kolmesta albumista. Ensikuuntelulla tämä levy ei kuitenkaan vakuuttanut, se erosi täysin Cloud nine -levystä runsainen orkestereineen ja vahvoine uskonnollisine vireineen. Vuosien varrella pikku hiljaa olen alkanut ymmärtää ja arvostaa tätäkin albumia. Vähän ennen Harrisonin kuolemaa julkaistu remasteroitu versio albumista toi lisäksi hienot laulut paremmin esiin koukeroisten sovitusten alta.

Beatles-vuosien aikana kitaristi George Harrisonin pöytälaatikkosävellysten pino kasvoi. John Lennon ja Paul McCartney huolivat omien laulujensa rinnalle vain 1-2 Harrisonin sävellystä per albumi, ja koko ajan lauluntekijänä kypsynyt Harrison turhautui siitä vähäisestä huomiosta, jota hänen laulunsa saivat. Kun hän sitten yhtyeen hajoamisen jälkeen alkoi koota ensimmäistä sooloalbumiaan (jos instrumentaalilevyjä ei lasketa), ei hänellä ollut puutetta materiaalista. Avukseen levyä tekemään hän kutsui supertuottaja Phil Spectorin, joka oli tohtoroinut Let it be -albumin julkaistun version.

Spector oli tunnettu joskus mauttomuuksiin kasvavasta paisuttelusta, ja joillakin All things must pass -levyn kappaleistakin mennään kohtuuden ohi. Suurimpaan osaan levyn sisällöstä Spectorin tyyli kuitenkin sopii hyvin.

• George Harrison: I'd have you anytime (Spotify)

Toinen tärkeä henkilö levyllä on Bob Dylan, jonka kanssa Harrison sävelsi levyn aloituskappaleen I'd have you anytime. Kappale on malliesimerkki siitä, miten Spectorin tuotanto toimii parhaimmillaan. Harrisonin ääni ja kitara nousevat hienosti soittimien muodostaman äänivallin eteen. Jousisovitus on kaunis ja tällä kertaa hienovaraisen herkkä. Kitarasoolon kappaleessa soittaa Harrisonin hyvä ystävä Eric Clapton, vaikka sopimussyistä hänen nimeään ei levyn kannesssa mainita.

Levyn suurin hitti oli miljoonamyyntiin noussut My Sweet Lord, joka kuitenkin vei Harrisonin pitkiin tekijänoikeusoikeudenkäynteihin. Itse en pidä sitä levyn parhaimmistoon kuuluvana kappaleena ja sen sijaan esittelen levyn toisena singlenä julkaistun kappaleen What is life, jossa myös Phil Spector on päästetty irti äänivallisovituksineen. Aluksi vieroksuin orkesterin muhkeaa sointia, mutta myöhemmin olen alkanut pitää siitä, vaikka laulaja itse tuntuu jäävän sen jalkoihin.

• George Harrison: What is life (Spotify)

Vähän seesteisempää ja vähemmän sokeroitua menoa on kappaleessa Run of the Mill, jossa Harrison ruotii myös hieman Beatlesin jäsenten välisiä ristiriitoja.

• George Harrison: Run of the mill (Spotify)

George Harrisonia ei ole koskaan pidetty kovin vahvana ja tulkitsemisvoimaisena laulajana, mutta hyvän tuottajan ohjauksessa hän välillä onnistuu myös koskettamaan tulkitsijana. All things must pass -albumin parhaita laulusuorituksia on Bob Dylanin sävellyksessa If not for you.

• George Harrison: If not for you (Spotify)

Intialaisista filosofista henkistä voimaa saanut Harrison toi esiin elämänkatsomustaan kainostelematta myös tällä albumilla. Kappaleet Hear me lord, Art of dying, Beware of darkness ja tietenkin My sweet Lord -kappaleet toivat esille uskonnollisia kysymyksiä, mutta hienot sävellykset ja Phil Spectorin "taivaallinen" tuotanto saivat monet uskonnollisia aiheita vierastavatkin ihmiset ostamaan levyn. All things must pass oli ensimmäinen Beatles-yhtyeen jäsenten soololevy, joka nousi USA:n albumilistan kärkeen. 

Vaikka levyä myytiin kolmen levyn pakettina tuplalevyn hintaan, on levy enemmänkin bonus-levyllä varustettu tuplalevy. Levyistä kolmas sisältää nimittäin lähinnä studiojammailua ja John Lennonin kunniaksi levytetty uusversio Cliff Richardsin euroviisuhitistä Congratulations.

• George Harrison: It's Johnnys birthday (Spotify)

Itse en ole tuota bonuslevyä koskaan kuunnellut kokonaan. Mutta se ei haittaa, kun sitä edeltävät kaksi levyä sisältävät laatua koko rahan edestä. Levyn vahvin sävellys on jo Beatlesin aikana harjoiteltu nimikappale All things must pass. Harrisonin kuoleman jälkeen Paul McCartney on esittänyt kappaletta keikoillaan kuin anteeksipyydellen sitä, ettei kappaletta aikoinaan kelpuutettu Beatlesin levylle. Ehkä se oli vain hyvä, sillä Harrisonin sooloversio kappaleesta on todella vaikuttava.

• George Harrison: All things must pass (Spotify)

Harrisonilla ei ollut vaikeuksia löytää pöytälaatikoista hyviä kappaleita All things must pass -paketin kokoamiseen. Tämän jälkeen hyvien albumien tekeminen muuttuikin sitten vaikeammaksi. Kolme vuotta myöhemmin ilmestynyt Living in the material world oli vielä kohtalaisen onnistunut kokoelma, mutta sen jälkeen Harrisonin sooloura sukelsi. Paluu huipulle kesti yli kymmenen vuotta, vasta vuonna 1987 ilmestynyt Cloud nine palautti Harrisonin huipulle.

86. Agnetha Fältskog: Så glad som dina ögon/Tio mil kvar till Korpilombolo (single 1972)

Agnetha Fältskog muistetaan Abban vaaleana naisjäsenenä ja yhtyeen hajoamisen jälkeen eristäytyvänä supertähtenä. Ennen ruotsalaisyhtyeen suurmenestystä Fältskog oli kuitenkin menestyvä nuori laulaja, joka sävelsi itse omat hittinsä. Hyvä esimerkki Agnethan taidoista ja monipuolisuudesta on tämä 1972 ilmestynyt single, jolta löytyy sekä kaihoisa rakkauslaulu että iloinen poppispala. Kummasta sinä pidät enemmän?

Aiemmin suosikkijäseneni Abba-yhtyeessä oli tumma Anni-Frid Lyngstad, joka oli monipuolinen ja taitava laulaja ja kiehtovalla tavalla salaperäinen. En kovin paljoa arvostanut viittä vuotta nuorempaa ja vaaleaa Agnetha Fältskogia. Vasta tutustuttuani Fältskogin soolouraan on mielipiteeni muuttunut ja nykyään pidän häntä yhtyeen mielenkiintosimpana jäsenenä etenkin hänen oman tuotantonsa ansiosta. Abba-yhtyeen suurin tragedia onkin mielestäni se, että Fältskog uhrasi oman soolouransa yhtyeensä puolesta. Ilman Abbaa Fältskog olisi ehkä vieläkin Ruotsin parhaimpia naislaulaja-lauluntekijöitä.

Vuonna 1972 julkaistu single on hyvä esimerkki vain 22 vuotiaan laulaja-lauluntekijän lahjakkuudesta. Singlen laadukkuudesta kertoo se, että eri lähteissä annetaan ristiriitaista tietoa siitä, kumpi levyn singleistä on alkuperäinen A-puoli. Nettilähteet ja singlen kansikuva antavat ymmärtää että a-puoleksi olisi valikoitu iloinen Tio mil kvar till Korpilombolo. Sen sijaan Fältskogin cd-boksin kansivihkosessa kerrotaan että levyn hitti olisi Så glad som dina ögon. Tämä kaihoisa kappale on myös minun suosikkini.

• Agnetha Fältskog: Så glad som dina ögon (Spotify)

Todennäköinen selitys ristiriitaisille tiedoille on tämä: alun perin singlen a-raidaksi määriteltiin todellakin Tio mil kvar till Korpilombolo, mutta radiokanavat ja levyjä ostava yleisö mieltyi kuitenkin kauniiseen balladiin. Agnetha Fältskoghan on koko uransa ajan tullut tunnetuksi juuri dramaattisten balladien tulkitsijana.

Näiden kahden laulajansa säveltämän kappaleen vertailu on kuitenkin mielestäni turhaa. Ne molemmat, kuten Fältskogin muutkin soololevyt (kuten blogissani aiemmin esittelemäni albumi När en vacker tanke blir en sång) kertovat kieltään siitä, minkälaisesta lahjakkuudesta oli kysymys.

• Agnetha Fältskog: Tio mil kvar till Korpilombolo (YouTube)

Tämän singlen jälkeen Agnetha Fältskog teki vielä yhden sooloalbumin vuonna 1975 ennenkuin Abba-juna vei mennessään. Hän ei kokenut omien sävellystensä kelpaavan yhtyeen levyille, ja totta onkin että Fältskogin soolouran musiikki on hyvin erityylistä, kuin mitä Abba levyillään esitti.

Abban jälkeen hän on julkaissut neljä sooloalbumia, joilta on löytynyt vain kolme laulajan itsensä säveltämää kappaletta. Vaikka olen suuri Abba-fani ja iloinen jokaisesta levystä jonka he tekivät, kalvaa mieltäni ajatus mitä kaikkea yhtyeen nuorin jäsen, lahjakas laulaja ja lauluntekijä, olisi saavuttanut jos hänen soolouralleen olisi annettu tilaa.

85. Céline Dion: 1 fille & 4 types (2003)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa

Kun kanadanranskalaisen laulajatähden Céline Dionin englanninkielinen ura oli huipussaan, antoi ranskankieli hänelle mahdollisuuden irroitella ja kokeilla jotain muuta. Aiemmin samana vuonna vastikään äidiksi tullut Dion oli aloittanut viisivuotisen konserttiputken Las Vegasissa. Neljän ranskalaisen muusikon ja lauluntekijän kanssa tehty 1 fille & 4 types on vastakohta Las Vegasin ylellisyydelle. Riisutut sovitukset ja pitkälle akustinen tunnelma tekee levystä lämpimän ja miellyttävän. Viiden muusikon yhteistyö toimii ja levy on yksi Dionin parhaista.

Suhtautumiseni Céline Dionin englanninkieliseen ja ranskankieliseen tuotantoon on kuin kuuntelisin kahta eri artistia. Itse olen aina pitänyt enemmän tämän kanadanranskalaisen laulajan äidinkielellään esittämästä musiikista, sillä se tuntuu paljon omakohtaisemmalta ja aidommalta.

Aina 1990-luvun alkupuoliskolla tapahtuneen kansainvälisen läpimurtonsa jälkeen näitä Dionin kahta uraa on viety hyvin eri suuntiin. Maailmanmarkkinoille suunnatut englanninkieliset levyt ovat korostetun Amerikkalaisia. Siirappinen tuotanto, amerikkalais-"iskelmän" veteraanilauluntekijät Diane Warrenista David Fosteriin ja levyn kansissa esiintyvän artistin glamouria tihkuva imago aiheuttavat hylkimisreaktion monissa kuuntelijoissa. Dion laulaa hyvin, mutta englanninkieli on laulajalle selvästi vieras kieli ja hän saa lauluihin harvoin kovin henkilökohtaista otetta.

Läpimurron jälkeen Céline Dionin ranskankielinen ura jäi kakkosprioriteetille, mutta se oli vain hyvä asia. 1 fille & 4 types ("Yksi likka ja neljä jätkää") on hyvä esimerkki siitä, miten laulaja sai ranskankielisellä albumilla rentoutua ja tehdä jotain aivan muuta. Itsepalvelupesulassa(!) kuvattu levyn kansi (ja ensimmäinen musiikkivideo) ovat hyvin kaukana Las Vegasin kimalluksesta.

• Céline Dion: Tout l'or des hommes (musiikkivideo, YouTube)

Céline Dionin taustalla soittavat ja laulavat neljä "jätkää" olivat hänen kaksi edellistä ranskankielistä levyään tuottaneet Jean-Jacques Goldman ja Erick Benzi, ranskalainen lauluntekijä Jacques Veneruso ja kitaristi Gildas Arzel.  Levy tuotettiin pienellä miehityksellä (likan ja jätkien lisäksi levyllä esiintyi vain kourallinen muita muusikoita) ja äänitettiin nopealla aikataululla Dionin Las Vegasin konserttien välissä. Goldman, Veneruso, Benzi ja Arzel vastasivat myös levyn sävellyksistä. Mikäli Tout l'or des hommes -musiikkivideota on uskominen, levynteko ja yhdessä musisoiminen oli hauskaa.Tämä myös kuuluu levyllä.

Kanadalaistähti, jota yksi säveltäjistä kutsuu laulajien Rolls Royceksi, on tehtävänsä tasalla. Englaninkielisillä levyillä ihmisiä ärsyttävät maneerit ovat tällä levyllä aisoissa ja ranskankielellä laulettaessa ne tuntuvat jopa kuuluvan asiaan. Levyllä ääneen pääsevät myös säveltäjät, kappaleella Apprends-moi lauluvuoron saavat Dionin lisäksi kaikki neljä jätkää. Yhteistyö toimii tässäkin saumattomasti.

• Céline Dion, Gildas Arzel, Erick Benzi, Jean-Jacques Goldman & Jacques Veneruso: Apprends-moi (YouTube)

Sovitukseltaan rikkain kappale soundeiltaan varsin riisutulla levyllä on kappale Je lui dirai (Kerron hänelle), joka on Dionin rakkauslaulu vastasyntyneelle pojalleen Réné-Charlesille. Laulun tekstissä laulaja kuvailee mitä kaikkea hän kertoo lapselleen tämän synnyttyä.

Kerron hänelle

että elämä kutsuu häntä

ja maailma odottaa,

että maa on niin kaunis

ja taivas suuri.

Kerron hänelle

että hän on kaunis,

rakastan häntä,

hän on elämäni ja iloni.

Hän on yksi miljoonien joukossa,

mutta silti minulle ainutlaatuinen. 

Hempeän tekstin vastapainoksi ripeästi etenevä kappale on sovitettu kuullostamaan lähinnä irlantilaiselta kansantanssilta. Säveltäjä-sanoittaja Jean-Jacques Goldmanin tyylien yhdistelmä toimii, ja kappale on levyn ehdottomia huippukohtia.

• Céline Dion: Je lui dirai (YouTube)

Levy päästää kuulijan lähemmäksi 35-vuotiasta laulajaa kuin hänen muu tuotantonsa. Laulaja myös esittelee levyllä monipuolisuuttaan. Siirappisista balladeista tunnettu Dion osoittaa kappaleessa Et je t'aime encore, että herkistely onnistuu myös ilman keinotekoisia makeuttajia. Kappale löytyy englanninkielisenä aiemmin samana vuona ilmestyneeltä Dionin albumilta One heart.

•   Céline Dion: Et je t'aime encore (musiikkivideo, YouTube)

1 fille & 4 types -levyn jälkeen Céline Dion on julkaissut yhden ranskankielisen albumin ja kaksi englanninkielistä levyä. Vuonna 2007 julkaistu Taking chances on kansainvälistä soundia hakeva, teknisesti pätevä mutta jälleen kovin kylmäkiskoinen kokoelma amerikkalaisille hittilistoille sopivaa taustamusiikkia. Samana vuonna julkaistu ranskankielinen D'elles puolestaan on kunnianhimoinen albumi, jonka laulut on tehty ranskalaisten ja kanadalaisten naisrunoilijoiden teksteihin. Dionin kaksi uraa kulkevat siis edelleen täysin omia latujaan.