Syyskuussa julkaistiin ensimmäiset uudet Abba-kappaleet 39 vuoteen, ja niiden vastaanotto oli hurmioitunut. Odotukset marraskuussa julkaistavaa albumia kohtaan olivat huipussaan, mutta uuden albumin kuuntelu oli monille, myös minulle, osittain jopa traumaattinen kokemus. Eikö tämä olekaan niin hyvä kuin odotimme? Eikö tämä olekaan se sama yhtye joka hurmasi meidät 1970- ja 80-luvuilla (ja uudelleen 1990-luvulla)? Osa kriitikoista lyttäsi levyn rankoin sanakääntein, mutta jotkut myös ymmärsivät että pian 50 vuotta vanhalta yhtyeeltä ei pidä odottaa ihmeitä. Voyage ei ole se musikaalinen aikakone jota odotimme, mutta silti ihan hyvä levy, joka kuulostaa joka kuuntelukerralla paremmalta.Pakko se on myöntää: Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen Abban ensimmäinen albumi 40 vuoteen oli pettymys. Ei siksi että se olisi ollut huono. Se ei vain räjäyttänyt tajuntaani kuten olin odottanut sen tekevän. Ensimmäiset lehtikommentit olivat keskimäärin samalla kannalla kanssani. Helsingin Sanomien toimittajan kiteytys "Kaikkien aikojen paluu lässähtää komeiden singlejen jälkeen laimeaksi" puki sanoiksi sen, mitä monet muut kriittiset kommentit uudesta levystä ajattelivat. Toisaalta amerikkalaisen Rolling Stone -lehden mukaan "Abba pitäytyy trendisurffailun sijaan siinä klassisessa tyylissä, jonka he veivät vuosia sitten täydellisyyteen, tyylissä joka on ollut kaiken modernin popmusiikin taustalla noista vuosista lähtien." Antamiensa tähtien perusteella (HS 3 ja RS 4 tähteä) näiden lehtien vastaanotto ei ehkä kuitenkaan ollut niin kaukana toisistaan.
Ensimmäisten kuuntelujen jälkeen aloin varovasti lämmetä. Kuten useimmat hyvät levyt, Voyagen kappaleet kuulostivat toisella kuuntelulla paremmalta ja muutama kappaleista vangitsi heti ensikuulemalta. Kolmannella kuuntelulla käyrä jatkoi nousuaan.
Abba asetti itse riman ja odotukset korkealle syyskuussa julkaisemiensa ensimmäisten kappaleiden myötä. Näistä kahdesta parempi, häpeilemättömän Dancing Queen -mainen Don't shut me down on albumin ehdottomasti paras kappale ja ainoa, jonka kelpuuttaisin Abba Gold -kokoelmalle 70- ja 80-luvun hittien sekaan. Tarttuvine melodioineen ja yllättävine sointukuvioineen se jatkoi parhaita Abba-perinteitä.
Muuten uusi albumi on kaukana Abba-kokoelmien tauottomasta hittitykityksestä. Niille jotka tätä odottivat pettymys oli raskain. Uuden Voulez-vous-albumin odottaminen olikin täysin epärealistista ja HS:n kaltaiset kommentit siitä, että "Voyagen aikamatka jää kauas Abban kultavuosien fantastisen lennokkaan ja napakan popilmaisun hengestä" olivat loppujen lopuksi aika naurettavia. Mitä ihmettä te oikein odotitte yhtyeeltä, joka on pitänyt taukoa edellisestä levystä lähes 40 vuotta ja jonka jäsenillä on elämää takana kolmen vuosikymmenen sijaan seitsemän?
Niille jotka eivät odota pikavuorokyytiä 1970-luvulle uusi levy antaa paljon enemmän. Agnetha Fältskogin kokemuksen äänellä tulkitsema I can be this woman on kuin kuvakaappaus alkoholin tahraamasta kahden aikuisen ihmisen avioliitosta. Fältskog tulkitsee Björn Ulvausin hätkähdyttävän suorasanaisen tekstin alkoholistinaisen epätoivoisesta yrityksestä pitää avioliitto kasassa sillä aitoudella ja haavoittuvuudella minkä vain Fältskog osaa.
Keep an eye on Dan on kuin suora jatko-osa edellä mainitulle kappaleelle. Sooloa laulava Fältskog pyytää entistä miestään pitämään huolta yhteisestä lapsesta kokien samalla uuden elämäntilanteen aiheuttamaa tuskaa. Ulvaeus ja Benny Andersson ammentavat näihin kahteen kappaleeseen kaiken musikaalien teossa keräämänsä kokemuksen, ja taustalla lienee myös omakohtaisia kokemuksia. Dramaattinen sovitus etenkin jälkimmäisen kappaleen kohdalla vahvistaa synkkien laulujen tunnelmaa. Nämä kappaleet muodostavat Don't shut me down -kappaleen kanssa Agnetha Fältskogin upeasti tulkitseman parisuhdetrilogian: yhdessä parisuhde on hajoamassa, toisessa laulaja yrittää tottua elämään avioeron jälkeen ja kolmannessa vanhentunut ja viisastunut päähenkilö yrittää löytää tietä takaisin ex-miehensä luo. Kyseessä ovat ehdottomasti levyn kolme parasta kappaletta.
Valitettavasti
Anni-Frid Lyngstad ei ole saanut laulettavakseen yhtä hienoa tarinaa.
I still have faith in you on kahdesta ensimmäisestä singlestä selkeästi vähemmän vaikuttava ja Fridalle sävelletty menokappale
No doubt about it tuntuu keskeneräiseltä ja väkinäiseltä. Lyngstadin ja Fältskogin yhteislaulussa on toki samaa taikaa kuin ennenkin, ja iän tuoma roso tuo tähän mukavan lisävivahteen. Lauluharmoniat ovat aina olleet Abban musiikin tavaramerkki ja nämä harmoniat aina yhtyeen miesjäsenten bassoääniä myöten ovat edelleen kohdallaan.
Suurinta kritiikkiä albumilla on saanut joululaulu Little things, mitä mm. Helsingin Sanomien arvostelija piti puistattavan siirappisena. Itse en olisi niin kriittinen, suurin ongelma tässäkin kappaleessa on odotusten ja lopullisen tuloksen välinen ristiriita. Tällaisiahan joululaulut ovat, ja joulukuun soittolistoille tämä kappale sopii hyvin. Ymmärrän kuitenkin, että tämä hempeä laulu lahjojaan availevien lasten jouluilosta on liikaa niille, jotka odottavat kutsua tanssilattialle Mamma Mian tapaan.
Eniten uudesta Abba-levystä saavat irti ne, jotka tuntevat Benny Anderssonin Abban jälkeisen tuotannon (Björn Ulvaeusin kanssa ja ilman). Kosketinvelho onnistuu tälläkin levyllä nostamaan näennäisen yksinkertaiset ja tavanomaisetkin sävellykset uusin korkeuksiin pienillä sovituksellisilla ratkaisuilla ja yllättävillä käänteillä, joita löytyy levyn jokaiselta kappaleelta, myös niiltä jotka eivät lauluina ole parasta Andersson/Ulvaeus tuotantoa. Voyage on loogista jatkoa
Benny Anderssons Orkester -yhtyeen levyille sekä Anderssonin ja Ulvaeusin kolmelle musikaalille. Kelttiläistä folkmusiikkia kupliva
When you danced with me on esimerkki tyylistä joita ei Abban viime vuosisadan levyiltä löydy.
Omat odotukseni uudelle Abba-albumille olivat erittäin korkealla eikä Voyage täyttänyt niitä ensimmäisillä kuuntelukerroilla kuin osittain. Se että uusi levy ei kuulostanut niin hyvältä kuin toivoin ei tarkoita, että olisin pitänyt levyä huonona. Aiempien kahdeksan albumin muodostamaan Abba-katalogiin Voyage istuu epämukavasti, mutta jos sitä kuuntelee omana teoksenaan ilman kiveen nakutettuja ennakko-odotuksia se toimii oikein hyvin. Minulle jokainen Benny Anderssonin säveltämä ja tuottama levy on aina ollut tapaus vuonna 1984 julkaistusta
Chess-musikaalista hänen oman Benny Anderssons Orkester -yhtyeensä 2000-luvuilla julkaistuihin levyihin ja Voyage jatkaa tätä sarjaa vakuuttavasti. On hyvin mahdollista, että toistuvat kuuntelut ja aika (tämä arvostelu on kirjoitettu levyn julkaisupäivänä) nostaa levyn "hyvä"-sarakkeesta lähelle "erinomainen" määritelmää.
Voyage oli Abban jäsenten hyvänmielen projekti joka syntyi vuonna 2022 alkavan avatar-konserttisarjan sivutuotteena. Olosuhteet huomioon ottaen on saavutus että levy on näinkin hyvä. Yhtyeen jäsenet ovat vakuuttaneet, että tämän jälkeen ei uutta Abba-musiikkia enää tule, ja levyn saama ristiriitainen vastaanotto sinetöinee tämän. Niille, jotka eivät hae levyltä täydellistä Abba-musiikkia, mutta jotka arvostavat hienoja sävellyksiä, viimeisen päälle tyylikkäitä sovituksia ja sopivina annoksina tarjoiltua Abba-taikaa tämä levy antaa paljon. Kiitos musiikista A, B, B ja A!
Lue myös:
