54. Hector: Nostalgia (1972)

Kuuntele koko albumi Spotifysta

Hectorin ensimmäinen sooloalbumi Nostalgia on hienoja vivahteita sisältävä folk-albumi, jolla nuori Heikki Harma toi esille säveltäjän ja sanoittajan taitojaan. Levyn tuottajina ja sovittajina toimi muusikkopariskunta Matti ja Pirjo Bergström. Kolmen muusikon yhteistyö on korvia hivelevä taidepala, jossa sävel, sanat ja sovitus kulkevat käsi kädessä. 

Hectorin musiikki on soinut elämäni taustalla eri vaiheissa, enkä kovin tarkkaan muista milloin kuulin Nostalgiaa ensimmäisen kerran. Sen kappaleet ovat todennäköisesti soineet radiossa, josta ne ovat suodattuneet lapsen ajatusmaailmaan.

Hector teki ensimmäisen levynsä, singlen Palkkasoturi vuonna 1965. Tämän jälkeen parikymppinen muusikko teki muutamia singlelevyjä ilman suurempaa menestystä. Esiintyminen Svenska Teaternin Hair-musikaalissa johti Cumulus-yhtyeen perustamiseen. Ensimmäisen soololevynsä Hector julkaisi sen jälkeen, kun hän oli säveltänyt ja sanoittanut valtaosan Cumuluksen alkuvuosien tuotannosta.

• Hector: Mandoliinimies (Spotify)

Levyn tunnetuin kappale on todennäköisesti Mandoliinimies, jossa on jo kuultavissa levyn tuottaneiden Matti ja Pirjo Bergströmin vaikutus.  Levyn kappaleissa yhdistettiin ennakkoluulottomalla tavalla sähköisiä soittimia, jousia ja puhaltimia. Sovituksellisesti täydellisin kokonaisuus on levy b-puolen aloittava Neitoperho, jonka sovituksesta löytyy jousikvartettia, cembaloa ja nokkahuilua kitaran rinnalla. Tämä yhdistettynä yhteen Heikki Harman kauneimmista laulunteksteistä ja hienoon sävellykseen tekee siitä yhden levyn monista huippukohdista.

• Hector: Neitoperho (Spofity)

Nostalgia eroaa merkittävästi seuraajastaan, myös Bergströmin pariskunnan kanssa tuotetusta Herra Mirandos -albumista. Siinä missä Mirandos käsittelee kuolemaa, mystiikkaa ja mytologiaa ja on sovitettu hyvin pitkälle sähköisille soittimille, tuoksuu akustinen Nostalgia lähinnä heinäpellolle ja aamukahville.

• Hector: Aamukahvit (Spotify)

Kevyen ja hyväntuulisen albumin vakavasävyisin laulu on leyvn nimikappale Nostalgia. Kappale on jaettu kahteen osaan, jotka päättävät levyn molemmat puolet. Lauluissa pohditaan yhteiskunnan murrosta ja ihmisen vaikeutta pysyä muutoksen mukana:

"En ymmärrä mikä on oikein
tai väärin tai tuomittavaa...
Mikä munista oiskaan se soikein,
jos miljoonaa tutkia saan?

Mutta tiedän mä sen, että ei ihminen
yksin muuttaa voi kuin itseään!
Kautta helvettien tiedän kulkevan sen,
joka eilistä jää etsimään."

• Hector: Nostalgia osa 1 (Spotify)
• Hector: Nostalgia osa 2 (Spotify) 

Nostalgia ei vielä tehnyt Heikki Harmasta koko kansan tuntemaa Hectoria, mutta se on erittäin tärkeä etappi matkalla Cumuluksen lauluntekijästä sooloartistiksi. Jo vuotta myöhemmin toinen sooloalbumi Herra Mirandos ja etenkin sen hittikappale Lumi teki enkelin eteiseen raivasivat Hectorille tien suomalaisten laulajien ja lauluntekijöiden eturiviin.

53. Freddie Mercury: In my defence/Love kills (single 1986/1984)

Freddie Mercuryn In my defence -kappale on peräisin Dave Clarkin Time-musikaalista, jonka soundtrackilla kappale julkaistiin vuonna 1986. Singlenä kappale julkaistiin Mercuryn kuoltua yhdessä pari vuotta vanhemman Love kills -kappaleen kanssa, joka oli peräisin Giorgio Moroderin vanhaan Metropolis-mykkäelokuvaan tekemältä uudelta ääniraidalta ja julkaistiin myös Mercuryn ensimmäisenä soolosinglenä. In my defence on lauluista selkeästi parempi. Vaikka Mercury ei osallistunutkaan laulun tekemiseen kuulostaa se siltä, kuin Mercury kertoisi omasta elämästään. Laulu on yksi Mercuryn koko uran hienoimmista tulkinnoista.

Ihastuttuani Queenin musiikkiin 1980-luvun loppupuoliskolla kiinnoistuin samalla myös Freddie Mercuryn soololevyistä. Mutta kun hänen 1985 ilmestynyt soololevynsä osoittautui epäonnistuneeksi kokeiluksi, en sen enempää perehtynyt hänen tuotantoonsa. Vasta Mercuryn kuoleman jälkeen palasin näihin soololevyihin ja yllättäen löysin sieltä monta helmeä. Esittelen todennäköisesti blogissani myöhemmin Mercuryn ja oopperalaulaja Montserrat Caballén omalaatuisena yhteistyönä syntyneen albumin Barcelona.

Vuonna 1986 Mercury osallistui säveltäjä Dave Clarkin pyynnöstä musikaalin Time konseptialbumin levytykseen. Mercury lauloi levyllä kaksi kappaletta. Nimikappale Time julkaistiin singlenä vuonna 1986 mutta laulu In my defence jäi vähemmälle huomiolle. Vasta Mercuryn kuoleman jälkeen kappale sai ansaitsemaansa huomiota kun se julkaistiin singlenä.

• Freddie Mercury: In my defence (musiikkivideo, YouTube)

Kappale alkaa Mike Moranin soittamalla tyylikkäällä pianoinfolla, jonka jälkeen Mercury aloittaa kertoa tarinaansa. Vaikka Mercury ei osallistunut tämän laulun sävellykseen eikä sanoitukseen, ottaa hän pohtivalla tulkinnalla laulun selkeästi omakseen. Kappale on helppo liittää samaan joukkoon Mercuryn muiden omaelämänkerrallisten (tai siltä kuullostavien) laulujen, kuten Queenin Was it all worth it ja Show must go on kanssa. Herkän säkeistön jälkeen Mercury avaa kaikki hanat laulun kertosäkeistöä varten.

Juuri kun kertosäkeen odottaa nousevan entistä mahtipontisempiin sfääreihin, Mercury palauttaa laulun maan pinnalle kertosäkeen viimeisellä säkeellä, jossa on samaa haavoittuvuutta kuin laulun alussa. Mercuryn tasapainoilu revittelyn ja herkistelyn välillä tekee tämän levytyksen jokaisesta kuuntelukerrasta yhtä koskettavan.

• Freddie Mercury: Love kills (musiikkivideo, YouTube) 

Love Kills -kappaleen äänitykset aloitettiin jo Queenin Hot Space -albumin äänitysten aikana. Kappale ei mahtunut albumille, mutta Mercury jatkoi kappaleen kehittämistä ja tarjosi sitä lopulta Giorgio Moroderille, joka käytti kappaletta vanhan Metropolis -elokuvan uutta ääniraitaa tehdessän. Levy julkaistiin Mercuryn ensimmäisenä soolosinglenä vuonna 1984 ja menestyi kohtalaisesti.

Tämän singlen kahdesta kappaleesta Love kills jää kuitenkin selkeästi kakkoseksi. Kappale on tyyliltään samaa diskogenreä kuin mitä Queen Hot Space -albumillaan epäonnisesti yritti kokeilla. In my defence -kappaleen taitavaa tulkintaa ja sävyjen kirjoa ei tässä kappaleessa ole.

Singlen molemmat puolet löytyvät nykyään vuonna 2006 julkaistulta kokoelma-cd:ltä Lover of Life, Singer of Songs - The Very Best of Freddie Mercury Solo.

52. Boney M.: Love for sale (1977)

Kuuntele koko albumi Spotifysta

Saksalaisen tuottajaguru Frank Farianin tanssihitin ympärille kyhäämä yhtye Boney M. nousi kansainväliseen suosioon kappaleilla Sunny ja Daddy cool. Alunperin kertaprojektiksi suunniteltu kokoonpano jäi pysyväksi, ja hittialbumeja ja -singlejä syntyi Farianin liukuhihnalta seuraavat viisi vuotta. Yhtyeen toinen albumi Love for sale sisältää disco-hiteiksi muokattuja rock- ja iskelmäklassikoita, yhden negro-spirituaalin ja muutaman yhtyeelle varta vasten sävelletyn kappaleen. Yhtyeen menestystä ei haitannut se julkinen salaisuus, että yhtyeen jäsenistä vain kaksi oikeasti lauloi Boney M.:n levyillä.

Kun 1970-luvun loppupuoliskolla aloin ostella itselleni äänilevyjä, minulla oli kaksi artistisuosikkia. Ruotsalaisen Abban kanssa viikkorahoistani kilpaili saksalainen diskoyhtye Boney M., jonka melodinen ja hyvin tuotettu musiikki vetosi juuri koulunsa aloittaneeseen poikaan. Aivan varmasti en muista, mutta Boney M.:n Love for sale saattaa hyvinkin olla ensimmäinen lp, jonka itse kävin ostamassa omilla rahoillani. Ostopaikka oli Tampereen Kauppakadun ja Kuninkaankadun kulmassa vielä tuolloin sijainnut Stockmannin tavaratalo, jonka levyosasto sijaitsi katujen alla kulkevassa, tavaratalon kaksi rakennusta yhdistävässä tunnelissa. Levyn hinta, 42,90 markkaa oli suuri raha aikana, jolloin viikottaiset tulot pyörivät 3-5 markan paikkeilla.

Boney M.:n syntyhistoria on mielenkiintoinen. Saksalainen musiikkituottaja Frank Farian teki Boney M. nimellä singlen Baby do you wanna bump. Kun kappale yllättäen alkoi käydä kaupaksi, tarvitsi Farian esiintyjäryhmän, joka voisi esittää kappaletta playbackina televisiossa. Vaaleaihoinen, lähinnä saksalaista pankkivirkailijaa muistuttanut Farian ei mielestään sopinut oman kappaleen esittäjäksi.

Farian rakensi yhtyeen kahden laulajan, jamaikalta Saksaan muuttaneiden Liz Mitchellin ja Marcia Barretin, sekä tanssijoiden Bobby Farrellin ja Maizie Williamsin ympärille. Kun yhtyeen ensilevyltä löytyivät hittisinglet Sunny ja Daddy Cool, tuli väliaikaiseksi tarkoitetusta kokoonpanosta kansainvälisestä suosiosta nauttiva menestysyhtye. Farrell ja Williams aukoivat suutaan play back esityksissä, mutta eivät oikeasti laulaneet levyillä säettäkään. Miesäänistä yhtyeen levyillä vastasi edelleen tuottaja Frank Farian.

Yhtyeen toinen albumi Love for sale jatkoi jo ensimmäisellä levyllä hyväksi havaittua formaattia: muutama uusi kappale, muutama klassikkohitti ja jotain aivan muuta lisäksi. Klassikkopuolta edustivat diskohiteiksi muokatut version Creedence Clearwater Revivalin kappaleesta Have you ever seen the rain ja Cole Porterin säveltämä musikaalisävelmä Love for sale.

Levyn suurin hitti tällä kertaa oli kuitenkin yhtyettä varten sävelletty Ma Baker, tiukka tarina Chicagoa 1930-luvulla terrorisoineesta naisgangsterista. Ma Bakerin viiltävä "Freeze, I'm Ma Baker, put your hands in the air and give me all your money" lausahdus aloittaa levyn täydellisesti.

• Boney M.: Ma Baker (Spotify)
• Boney M.: Ma Baker (YouTube)

Boney M.:n tunnistettavin ääni kuuluu Liz Mitchellille, joka lauloi sooloa lähes kaikissa yhtyeen kappaleissa. Oma suosikkini yhtyeen kahdesta naislaulajasta on kuitenkin Marcia Barrett, jonka ääni vivahvaa kiehtovasti soulin suuntaan. Hänen soolo-osuutensa ovat kuitenkin yhtyeen levyillä valitettavan harvassa. Love for sale -albumilla hän kuitenkin sai laulettavakseen levyn singlehiteistä toisen, Pohjois-Irlannin tilannetta tanssihitin muodossa sivuavan kappaleen Belfast.

• Boney M.: Belfast (Spotify)
• Boney M.: Belfast (YouTube)

Boney M. nousi nopeasti suureen suosioon Saksan lisäksi ympäri Eurooppaa ja ajoittain se uhkasi hittilistoilla jopa Abban valta-asemaa. Nämä kaksi 70-luvun superyhtyettä erosivat toisistaan kuitenkin merkittävästi; siinä missä Abban menestys perustui yhtyeen omien jäsenteen lauluihin, oli Boney M. ennen kaikkea Frank Farianin luoma ja luotsaama tuote.

Yhtyeen julkinen kuva oli korostetun ristiriitainen. Erityistä huomiota sai yhtyeen jäsenten vaatteet (tai niiden vähyys) ja seksuaalisesti provosoivat levynkannet. Jo ensilevyn Take the heat off me:n kannessa Boney M. esiintyi epämääräisessä rykelmässä varsin niukasti pukeutuneina. Love for sale -levyn kannessa vaatteita sai etsiä jo suurennuslasin kanssa ja yhtyeen jäsenet olivat kietoutuneina kultaisiin ketjuihin. Tämä 1970-luvun mittakaavassa uskalias kansi yhdistettynä vihjailevaan nimeen oli joidenkin maiden levy-yhtiöille liikaa, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa levyn kansi vaihdettiin vähemmän provosoivaan.

Itse musiikin puolella vihjailut jäivät vähemmälle. Frank Farianin erityinen taito oli muokata eri lähteistä haalituista kappaleista yhtenäinen ja viihdyttävä poplevy. Muhkean soundin taustalla olivat ammattimuusikot, taitavat sovitukset, eikä jousissakaan säästelty. Esimerkkinä taitavasta muokkauksesta on Motherless child, vanha negro spiritual -kappale, josta Farian taikoi toimivan popkappaleen.

• Boney M.: Motherless child (Spotify)
• Boney M.: Motherless child (YouTube)

Abban tavoin Frank Farian uskoi vahvojen albumien voimaan, ja Boney M.:n levyt ovatkin lähes poikkeuksetta erittäin laadukkaita ja viihdyttäviä levyn ensimmäisestä kappaleesta b-puolen viimeiseen raitaan asti. Siksi onkin valitettavaa, että nykyään yhtye muistetaan vain muutamasta hitistään. Love for sale -levyn laadukkaista kappaleista oma suosikkini on b-puolen aloittava Plantation boy, jossa yhdistyy tarttuva melodia, erittäin onnistunut sovitus ja laulusolisti Liz Mitchellin ammattitaitoinen tulkinta.

• Boney M.: Plantation boy (Spotify)
• Boney M.: Plantation boy (YouTube)

Love for sale -levyn jälkeen Boney M. teki vielä kolme menestysalbumia. Vuonna 1980 ilmestyneen Oceans of fantasy -levyn tekijätiedoissa kerrottiin avoimesti, että yhtyeen levyillä lauloivat vain Mitchell, Barrett ja tuottaja Farian. Kymmenen vuotta myöhemmin Farian joutui kohun keskelle, kun paljastui että hänen luotsaamansa Milli Vanilli -yhtyeen keulakuvat eivät laulaneet levyillään lainkaan. Tällä kertaa asiaa ei ohitettu olankohautuksella, vaan huijaus johti oikeusjuttuihin ja jo luovutetun Grammy-palkinnon palauttamiseen.

Boney M.:n paljastus ei kuitenkaan herättänyt sen kummempaa huomiota. 1980-luvun alun jälkeen yhtyeen suosio alkoi joka tapauksessa laskea, eikä kolme viimeistä albumia enää sisältäneet sitä taikaa, joka oli tehnyt yhtyeestä niin suositun. Abban tapaan Boney M. oli 1970-luvun ja 1980-luvun alkuvuosien ilmiö.

51. The Beatles: Paperback writer/Rain (single 1966)

The Beatles -yhtyeen kesän 1966 kynnyksellä julkaisema single Paperback Writer/Rain oli selkeää esimakua pari kuukautta myöhemmin julkaistulta Revolver-albumilta, vaikka singlen kumpaakaan kappaletta sijoitettu albumille. Molemmat kappaleet edustivat yhyeen uusiutunutta soundimaailmaa ja niiden teossa käytettiin uusia äänitysmenetelmiä, joita hyödynnettiin samoissa sessioissa levytetyn albumin raidoilla. Toinen silmiinpistävä piirre lauluissa oli se, ettei kumpikaan kappaleista käsitellyt rakkautta.

Muistan kuulleeni Paperback writer -kappaleen ensimmäisen kerran Beatlesin punaisella kokoelma-albumilla 1962-1966, jonka isäni oli lainannut työkaveriltaan joskus 1970-1980-lukujen vaihteessa. Kokoelma dissasi lähes kokonaan Revolver-albumin, joten Paperback writer edusti ainoana kokoelman kappaleella Revolverin uutta sähköisempää äänimaailmaa. Laulu erottui joukosta ja oli minun suosikkikappaleeni tällä punaisella tuplalla. Kun aloitin oman Beatles-harrastukseni vuonna 1987, löysin kappaleen ja sen B-puolen Rain amerikkalaiselta kokoelmalevyltä Hey Jude, jota myytiin Anttilan alennuslaarissa.

Aiemmin lähes yksinomaan rakkauslauluja esittänyt The Beatles aloitti uusiutumisensa Rubber Soul (1965)-albumilla. Vielä suurempi muutos tapahtui vuotta myöhemmin, jolloin julkaistu Revolver oli askel kohti sähköisempää ja modernimpaa soundimaailmaa.

Revolveria ennen julkaistiin single Paperback writer/Rain, joka hämmensi the Beatlesin faneja. Singlen a-puolen tekstissä aloitteleva kirjailija yrittää vakuuttaa kustantajaa julkaisemaan kirjansa. Kappaleen vahva bassosaundi sai monet kuulijat miettimään onko heidän levysoittimensa epäkunnossa. Singlen b-puolen lopussa kuuluva omituinen mongerrus sai monet epäilemään joko yhtyeen mielenterveyttä tai levyä tehtäessä tapahtunutta perustavanlaatuista virhettä.

• The Beatles: Paperback writer (musiikkivideo YouTube)

Virheistä ei kuitenkaan ollut kysymys. Paperback writer -kappaleella Paul McCartney halusi todistaa itselleen ja kuulijoille sen, että hän osasi kirjoittaa hittikappaleen muustakin aiheesta kuin rakkaudesta. Levyn soundimaailman innoittajana the Beatlesilla olivat amerikkalaiset soullevytykset. "Miksi meidän bassosoundimme ei ole yhtä muhkea kuin amerikkalaislevyillä" he kysyivät äänittäjältään Geoff Emerickikltä, joka Paperback writerissä äänitti McCartneyn soittaman basson eri tavalla kuin brittilevyillä aiemmin oli tapana. Kappaleen sovituksen kruunaan moniääninen stemmalaulu, joka oli saanut innoituksensa Beach Boysin Pet sounds -levyltä.

B-puolelta löytyvä John Lennonin Rain ei myöskään ole varsinainen rakkauslaulu. Laulussa Lennon rinnastaa sateen ja poudan vaihtelut ihmismielen kuohuntaan. Kappaleen loppuun Lennon lisäsi pätkän laulustaan takaperin äänitettynä. Myöhemmin samana vuonna Revolver-albumin I'm only sleeping -kappaleella kuultiin takaperin äänitettyä sähkökitaraa. Kokeelisuus ja oudot ideat oli päivän sana the Beatlesin äänityssessioissa.

• The Beatles: Rain (musiikkivideo, YouTube)

Single nousi listaykköseksi, mutta ei saanut fanien jakamantona suosiota omakseen. Osalle yhtyeen vannoutuneista ystävistä levy oli liian erilainen ja outo. Single oli kuitenkin vain alkusoittoa sille outouksien ja erilaisten ideoiden kavalkadille, joka väritti The Beatlesin levyjä tulevina parina vuotena.

Paperback writer löytyy nykyään Beatlesin 1 ja 1962-1966 cd-kokoelmilta, sekä Past masters -tupla-cd:ltä, johon myös singlen b-puoli Rain on sijoitettu.

50. Fredericks, Goldman & Jones: Rouge (1993)

Jean-Jacques Goldman, yksi Ranskan tunnetuimmista laulaja-lauluntekijöistä loi uransa 1980-luvulla tehden useita menestysalbumeita. Uransa jatkoksi hän yhdisti voimansa taustalaulajansa Carole Fredericksin ja kitaristinsa Michael Jonesin kanssa. Trion toisen levyn huomiota herättävin piirre on sen alumiinista valmistettu kotelo. Oman elementtinsä levyn soundiin antaa Venäjän armeijan kuuluisa Alexandrov-kuoro, joka esiintyy levyn useassa kappaleessa. Levyn toinen teema oli maailmanmusiikki, jonka sävyjä löytyy eri puolilta albumia.

Jean-Jacques Goldmanin levyt ovat tärkeä osa vuonna 1996 Belgiassa viettämäni vaihto-opiskelijakauden ääniraitaa. Trion Fredericks-Goldman-Jones Rouge-albumia minulle soitti ensimmäisenä belgialainen kämppikseni, ja itselleni löysin albumin paikalliselta kirpputorilta. Tavallisissa levykaupoissa levy oli normaalia kalliimpi painavan, tyylikkäästi kaiverretun alumiinikuoren takia. Tämä oli jo toinen metallinen Goldmanin levyn kansi ja sama tyyli jatkui kahdeksan vuotta myöhemmin, jolloin hänen Chansons pour les pieds -albuminsa oli pakattu sikarirasiaan.

Carole Fredericks oli amerikkalainen gospeltaustan omaava laulaja, joka muutti Ranskaan vuonna 1979 ja aloitti siellä menestyksekkään uran taustalaulajana (hän lauloi muun muassa Jean-Claude Pascalin taustalla Eurovision laulukilpailuissa 1981). Jean-Jacques Goldman ihastui amerikkalaislaulajan ääneen ja Fredericks oli pian vakiomiehistiöä Goldmanin levyillä ja kiertueilla. Goldmanin taustajoukkoihin kuului myös walesilais-ranskalainen kitaristi ja laulaja Michael Jones, jonka kanssa tehty kaksikielinen duetto Je te donne oli suuri hitti Ranskassa vuonna 1985.

Kolmen laulajan trio Fredericks-Goldman-Jones muodostettiin vuonna 1990 kun Goldman kyllästyi soololevyjen tekoon ja halusi kokeilla kolmen muusikon yhteistyötä.Yhtye teki kaksi studioalbumia ja kiersi menestyksellä ranskankielistä maailmaa. Rouge oli yhtyeen studioalbumeista jälkimmäinen.

• Fredericks, Goldman & Jones: Juste après (musiikkivideo, YouTube)

Levyn kaikki laulut ovat Jean-Jacques Goldmanin käsialaa. Kappaleen Juste après inspiraationa oli dokumentti "Lääkärit ilman rajoja"-järjestöstä. Dokumentissa kätilö yrittää elvyttää afrikkalaisen äidin synnyttämää, kuolleelta näyttävää vauvaa. Video näyttää dokumentin kyseisen kohdan, ja laulu yrittää vastata kysymykseen mitä tämä kätilö voisi tämänkaltaisen järisyttävän tapahtuman jälkeen tehdä.

Amerikkalaisen, walesilaisen ja ranskalaisen laulajan yhteislevyllä tärkeässä osassa on myös venäläinen musiikki. Levyn nimi Rouge (=punainen) viittaa Neuvostoliittoon, ja levyn nimikappaleessa taustoja laulaa Puna-armeijan kuoro, Ensemble Alexandrova. Kappale Rouge ja sen video ovat kuin juuri hajonneen Neuvostoliiton historia viidessä minuutissa.

• Fredericks, Goldman & Jones: Rouge (musiikkivideo, YouTube)
• Fredericks, Goldman & Jones: Rouge (pitempi albumiversio, YouTube)

Rouge on täynnä viittauksia eri maiden musiikkiin. Värikäs laulu Que disent les chansons du monde (="Mitä maailman laulut kertovat") sisältää sekä tekstissä että taustoissaan viittauksia musiikkiin eri puolilta maailmaa. Puna-armeijan kuoro vierailee lyhyesti myös tämän kappaleen taustalla.

• Fredericks, Goldman & Jones: Que disent les chansons du monde (YouTube)

Albumin päätöskappale on Jean-Jacques Goldmania parhaimmillaan. Fermer les yeux on tunnelmallinen ja kiireettömän kaunis balladi, jossa albumin maailmanmusiikkiteema on myös läsnä.

• Fredericks, Goldman & Jones: Fermer les yeux (musiikkivideo, YouTube)

Carole Fredericks, Jean-Jacques Goldman ja Michael Jones jatkoivat yhteistyötään konserttikiertueiden muodossa vielä kolmen vuoden ajan, jonka jälkeen laulajat jatkoivat uriaan omilla tahoillaan. Fredericks kuoli sydänkohtaukseen Senegalissa vuonna 2001 pitämänsä konsertin jälkeen.