60. Peter Gabriel: So (1986)





Neljä kohtalaisesti menestynyttä sooloalbumia tehnyt Peter Gabriel onnistui täydellisesti viidennellä albumillaan. Levy on täynnä toinen toistaan hienommin rakennettuja (melodia+sanat+sovitus) popkappaleita, joita tekee mieli kuunnella uudelleen ja uudelleen. Tämän huomasi myös ostava yleisö ja media. Gabriel satsasi paljon levyn musiikkivideoihin, mutta levyn menestys ei todellakaan ole vain niistä kiinni. 

So-levyn julkaisu osui elämässäni aikaan, jolloin uusi musiikki tuli tajuntaani radion välityksellä. Vaikka Music Television oli jo tehnyt läpimurtonsa, sitä ei tamperelaisessa omakotitalossa voinut katsoa, joten musiikkivideoita näin vain suomalaisten televisiokanavien harvoissa musiikki ohjelmissa. Ensimmäiseksi kuulin levyn suurimman hitin Sledgehammer, jossa huhun mukaan oli aivan erityisen hieno musiikkivideo. Kun itse lopulta näin tämän kohutun videon, ei se minua juurikaan vakuuttanut. Koko albumiin tutustuin lopulta lainattuani sen Tampereen kirjastosta, ja sen kuultuani en paljon musiikkivideoista piitannut.

Peter Gabriel lähti soolouralle menestyksen harjalla kulkeneesta Genesis-yhtyeestä 1970-luvun puolivälissä. Yleisistä ennakko-odotuksista huolimatta sekä yhtye että Gabriel sooloartistina onnistuimat jatkamaan uraansa menestyksekkäästi. Gabrielin neljä ensimmäistä soololevyä (joiden kaikkien nimi oli yksinkertaisesti Peter Gabriel) menestyivät hyvin erityisesti Isossa Britanniassa, mutta varsinaisen maailmanvalloituksen sooloartistina hän teki vuonna 1986, jolloin albumi So ilmestyi.

• Peter Gabriel: Red rain (musiikkivideo, YouTube)

Levyn aloituskapple Red rain imaisee kuulijan sisään soundimaailmaan, joka kattaa koko levyn sen loppuun saakka. Tuottaja Daniel Lanois'n avulla toteutetut sovitukset ovat todellinen runsaudensarvi, joka kuuntelukerralla kappaleista löytyy uusia , tarkkaan harkittuja yksityiskohtia. Minä ainakin huumaannun joka kerta kun aloitan kuuntelemaan tätä levyä, ja Red Rain on täydellinen sisäänheittokappale maailmaan, joka jatkuu levyn loppuun saakka.

Siinä missä Red rain sijoittuu uni- ja fantasiamaailmaan, tarttuu Kate Bushin kanssa duetoitu Don't give up tiukasti synkkään reaalimaailmaan. Kappale on aviomiehen ja -vaimon vuoropuhelu, jossa työttömyyden, masennuksen ja epätoivon hetkellä pintaan pyristelee kuitenkin sinnikäs usko siihen, että asiat voivat muuttua paremmaksi.

• Peter Gabriel & Kate Bush: Don't give up (musiikkivideo, YouTube)

Levyn äänimaailman dynamiikka voidaan laittaa pitkälti Daniel Lanois'n ansioksi. Muille artisteille tuottamien levyjen ja omien soololevyjensä tapaan myös tällä kadanalaistuottajan luotsaamalla albumilla pienten hiljaisten nyanssien ja vahvojen basso- ja rytmikuvioiden vuoropuhelu puhuttelee sekä kuulo- että tuntoaistia. Parhaita esimerkkejä siitä, miten hiljaisuus voi joskus olla tehokkaampaa kuin kova räime, on levyn kappale Mercy street. Tämä levyn tunnelmapala kannattaa kuunnella yksin hiljaisessa huoneessa kohtuullisen laadukkaalta levylautaselta nautittuna.

• Peter Gabriel: Mercy street (musiikkivideo, YouTube)

Jätän tällä kertaa kirjoituksestani pois levyn suurimman hitin Sledgehammer, joka on kokenut ansiottoman inflaation ylisoittamisen ja videotaan kohti osoitetun ylihypetyksen ansiosta. Sen sijaan esittelen vähemmälle huomiolle jääneen, mutta silti erinomaisen kappaleen In your eyes, joka toimi hienolla tavalla Gabrielin Secret World -kiertueen encorekappaleena.

• Peter Gabriel: In your eyes (musiikkivideo, YouTube) 

So on Peter Gabrielin tähänastisen uran huippukohta. Jos hän soolouransa alkupuoliskolla julkaisi neljä albumia viiden vuoden sisällä, hidastui tahti So:n myötä merkittävästi. Mikäli kokoelmia, soundtrack-albumeja ja muita erikoisprojekteja ei lasketa, on tämä artisti julkaissut  So:n jälkeen vain yhden perinteisen studioalbumin jokaisella vuosikymmenellä. Tällä tavalla on ehkä levyjen laatu onnistuttu pitämään korkealla (etenkin vuonna 1992 julkaistu Us on lähes So:n tasoinen kokonaisuus), mutta minä haluaisin kuulla vähän enemmän musiikkia tältä monipuoliselta artistilta.

59. Abba: Hovas vittne/Tivedshambo (single 1981)

Miltä tuntuisi saada 50-vuotislahjaksi maailman suosituimman yhtyeen juuri sinua varten levyttämä ja sinua käsittelevä laulu? Juuri tämän sai kokea Abba-manageri Stig Anderson, jonka synttärin kunniaksi yhtye levytti kappaleen Hovas vittne vuonna 1981. Levystä tehtiin vain muutaman sadan kappaleen painos ja se onkin tämän blogin harvinaisin levy (eikä minullakaan tätä levyä oikeasti hyllyssäni ole). Ahkerien bootleggareiden ja YouTuben ansiosta tämä vain yksityiskäyttöön tarkoitettu, mutta silti kaikki Abba-kriteerit täyttävä laulu on kaikkien kuultavissa.

Vaikka olenkin puolifanaattinen Abba, Beatles, Queen, Carole King ja ties mitä -fani, en ole koskaan ryhtynyt lähes arkeologiset mittasuhteet helposti saavaan "minun on saatava kaikki"-keräilyvimmaan. Bootleg-levyiltä löytyy keskeneräisiksi jääneitä kappaleita, julkaisemattomiksi jääneitä äänityksiä, live-esityksiä ynnä muuta. Näihin harvinaisiin ja usein varsin kalliisiin hämärälevyihin saisi kulumaan tuhottomasti rahaa, eikä niiden laatu useinkaan mahdollista nautinnollista musiikkielämystä. Niinpä tämä Abban synttärilevykin oli minulle tuntematon kunnes uuden vuosituhannen ja YouTuben myötä törmäsin tähän hauskaan levytykseen. Vaikka kysymyksessä olikin huumorilla tehty synttärilevy, minua kiehtoivat sen taitava sanoitus ja se tosiseikka, että kaikesta huolimatta levy oli tehty samoilla laatukriteereillä kuin yleisille markkinoille julkaistut Abba-levytykset.

Abba oli jo kaksi vuotta aiemmin tehnyt synttärilevyn Sång till Görel Stikkanin assistentin Görel Hanserille, joka täytti 30 vuotta. Myös tämä kappale löytyy nykyään bootleg-keräilijöiden hyllyjen lisäksi You Tubesta. Stig Andersonin täyttäessä 50 vuotta 1981 Abba päätti tälläkin kertaa onnitella manageriaan tavalla jonka he osasivat parhaiten.

Kappaleen nimi Hovas vittne on sanaleikki, jossa leikitellään Stikkanin kotikylän Hovan ja Jehovan todistajien ruotsalaisen nimen välillä. Kappaleeseen tehtiin myös musiikkivideo, jossa Abba pukeutui vaatteisiin, joissa he 7 vuotta aikaisemmin olivat esittäneet kappaleen Waterloo. Allaolevan videon äänenlaatu on erinomainen suhruisesta videokuvasta huolimatta.

• Abba: Hovas vittne (musiikkivideo, YouTube)

Ruotsiksi lauletun synttäriviisun tekstitykseen osallistuivat Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen lisäksi Abba-rouvat Anni-Frid Lyngstad, Agnetha Lyngstad, äänittäjä Michael Tretow ja Abba-levyjen kansien valokuvaaja Rune Söderqvist. Stig Andersonin hyvien ystävien kirjoittama laulu sisältääkin aimo joukon sisäpiirin vitsejä, jotka Andersonia tuntemattomilta menevät yli hilseen. Laulussa viitataan managerin rikkauteen, hänen persouteensa makkaran suhteen ja sinnikkyyteensä ("Hovas vittne ger alrig upp!"). Stikkanilla oli tapana ilmoittaa kotijuhlien päättyneen alkamalla imuroida vieraiden vielä läsnäollessa, myös tämä omalaatuisuus mainitaan laulun tekstissä.

Kieli poskessa kerrotaan myös Stikkanin lentomatkasta Honoluluun, jolloin Andersonin laukut päätyivät Roomaan ja vaimo Gudrun Amsterdamiin. Laulun väliosassa kerrotaan managerin vieroksuvan liian pitkiä lauluja, ellei niiden b-osassa ole sävellajin korotusta. Täsmälleen samassa kohdassa laulua sävellaji todella nousee puolella sävelaskeleella.

Vaikka kappaleen sovitus koostuu laulajien lisäksi lähinnä vain syntetisaattorista (joka ilmeisesti hoitaa myös rumpujen osuuden), on kappale selkeää Abbaa. Melodia on tarttuva (Andersson ja Ulvaeus kierrättivät laulun muutamia sävelkulkuja muun muassa Chess-musikaalissaan), ja parhaiden Abba-kappaleiden tapaan laulusta löytyy joka kuuntelukerralla uusia kivoja yksityiskohtia. Jos kappale julkaistaisiin laajemmalti, menisi se varmasti kaupaksi sadoin tuhansin kappalein.

Näin ei kuitenkaan ole käynyt ja tuskin käykään. Abba lahjoitti syntymäpäiväsankarille levytyksen lisäksi laulun oikeudet. Sopimuksen ainoa ehto oli se, että sävelmän saa julkaista ainoastaan alkuperäistekstillä varustettuna. Näinollen mitään muuta versiota kappaleesta ei tehty, ja toistaiseksi laulua voi kuulla vain You tubessa ja bootleg-levyillä.

Andersonin 50-vuotisjuhlien aikaan Abban ura oli enää yhtä albumia ja kahta singleä vaille valmis. Viimeisen kerran Abba esiintyi julkisesti yhdessä vuonna 1986, jolloin yhtye esitti televisiossa Stig Andersonin 55-vuotisjuhlien kunniaksi Andersonin vanhan sävellyksen Tivedshambo. Tämän kappaleen instrumentaaliversio löytyi myös Hovas vittne -singlen b-puolelta.

Valitan allaolevan videon huonoa laatua. Historiallista arvoa esityksellä on sitäkin enemmän. Tässä siis Abban ainoa julkinen esiintyminen vuonna 1982 tapahtuneen hajoamisensa jälkeen.

• Abba: Tivedshambo (Abban viimeinen julkinen esiintyminen, YouTube)



58. Sinéad O'Connor: Am I not your girl? (1992)

Irlantilainen Sinéad O'Connor oli kuuma nimi vuosikymmenien 1980 ja 1990 vaihteessa. Hänen kaksi ensimmäistä sooloalbumiaan myivät hyvin ja hitti Nothing compares 2 u nosti hänet supertähdeksi. Tämän jälkeen hänen uransa kuitenkin joutui vaikeuksiin kohua herättäneiden televisio- ja konserttiesiintymisten vuoksi. Vuonna 1992 julkaistulla Am I not your girl O'Connor esitti vanhoja jazzklassikoita, mikä lisäsi yleisön hämennystä entisestään. Vaikka levy erosi merkittävästi hänen aiemmasta tuotannostaan (tai ehkä sen takia), on se yksi suosikkilevyistäni. Laulajan uraa albumi ei kuitenkaan edistänyt, eikä vuosikymmenen vaihteen suosio koskaan palannut.

En pidä kauhean paljon Sinéad O'Connorista. Noin 20 vuotta sitten hänen Nothing compares 2 u (inhoan muuten tuota tekonäppärää sanojen two ja you sanojen korvaamista merkeillä, jotka kuitenkin äännetään hieman eri tavalla) -kappaleensa soi joka tuutista ja täytti opiskelijakämpässä katsotun MTV Europen ohjelmat siihen malliin, että olin sitä korvia myöten täynnä.

Pari vuotta myöhemmin MTV:ssä soi kappale Success has made a failure of our home, jonka riipivä orkesterisovitus ja karu sanoitus sopivat yhteen O'Connorin yhtä aikaa vahvan ja haavoittuvan kanssa täydellisesti. Kun myöhemmin kuulin koko albumillisen O'Connorin tekemiä jazz-covereita, oli ihastunut. O'Connorin ääni oli kuin tehty tämänlaista musiikkia varten.

Albumia Am I not your girl edelsi suurhitin ja kahden menestysalbumin lisäksi aimo annos kohua. O'Connor herätti pahennusta ensiksi kieltämällä USA:n kansallishymnin soittamisen ennen konserttiaan. Suuremman kritiikin kohteeksi hän joutui revittyään Paavi Johannes Paavali II:n kuvan Saturday Night Live -ohjelmassa. Uransa käännekohdassa O'Connor päätti tehdä täysin erilaisen albumin.

Levyn suurin hitti ja ehdottomasti hienoin kappale oli alun perin Loretta Lynnin vuonna 1962 levyttämä countrykappale Success, jonka nimi tällä albumilla on pidennetty koko lauseen mittaiseksi. Usein lauluissa kerrotaan unelmista jotka eivät toteutuneet. Tällä kertaa unelmat toteutuvat, mistä seuraa vain surua ja tuskaa. Irlantilaisen O'Connorin versio kappaleesta on Lynnin versiota huomattavasti rankempi, ja levyn synkkä sovitus vahvistaa kappaleen lohdutonta vaikutelmaa. Viittomakielellä laulettu musiikkivideo on tyylikäs.

Vanhojen jazz-standardien uusista versioista koostuvan levyn muut kappaleet eivät ole aivan yhtä synkkiä. Toisaalta nämä eivät myöskään yllä uljaudessaan tämän singlehitin tasolle.

Viihdyttäviä kappaleita on kuitenkin monta. Levy alka O'Connorin versiolla kappaleesta Why don't you do right, joka aikoinaan nähtiin mm. elokuvassa Kuka viritti ansan Roger Rabbit. Seuraava video yhdistää O'Connorin levytyksen elokuvassa nähtyyn Jessica Rabbitin esitykseen. Jessica Rabbitin lauluäänenä toimi Amy Irwing, ja kappale on tunnettu myös Peggy Leen 1942 levytyksenä. 

Sinéad O'Connorin äänen tukena albumilla on kautta linjan hienosti soittava jazz-orkesteri, joka sovituksissaan kunnoittaa tyylikkäästi entisten aikojen jazz-klassikoita. Levyltä löytyy aistikas versio Billie Holliday -klassikosta Gloomy Sunday. Ei Sinéad O'Connor nyt Billie Holiday ole, mutta aivan mallikas esitys tämäkin.

Ei varmaan ollut yllätys edes laulajalle itselleen, että Am I not your girl -albumi ei noussut samoihin myyntilukuihin kuin sitä edeltäneet albumit. Muutenkin nuo vuosikymmenen vaihteen suursuosion ajat olivat O'Connorin osalta menneet. Hän on tehnyt levyjä harvakseltaan tämän cover-albumin jälkeen, mutta minulle ne ovat jääneet tuntemattomiksi. Minulle Sinéad O'Connor on yhtä kuin kappaleen Success has made a failure of our home epätoivoinen vaimo, joka viimeisillä voimillaan vetoaa mieheensä:

I haven't changed.

I'm still the same.

Am I not your girl?

Am I not your girl?

57. Edith Piaf: L'accordéoniste/L'escale (savikiekko 1940)

Edith Piaf on ehkä maailman tunnetuin ranskalaislaulaja, jonka ura alkoi 1930-luvulla, kesti sodan paineet ja jatkui aina kuolemaan asti vuonna 1963. Piafissa yhdistyi ennennäkemättömällä tavalla pienen naisen heiveröinen ulkomuoto ja voimakas dramaattinen ääni, jonka vetovoima ei rajoittunut vain ranskankieliseen maailmaan. Yksi laulajan tunnetuimmista kappaleista on L'accordéoniste, joka summaa hyvin sen mistä Piafin musiikissa oli kysymys: surullinen ja mahtipontinen laulu rakkaudesta, kaipauksesta, menetyksestä ja kuolemasta. Hyvin harvassa Pariisin varpusen laulussa on onnellinen loppu.

Lapsuudessani kuulin monta kertaa Edith Piafin L'hymne à l'amour -kappaleen, jonka dramaattinen sovitus ja tulkinta jäivät mieleeni. Piafiin palasin ranskanopiskelujeni myötä. Olen lukenut useamman elämänkerran, käynyt Pariisissa sijaitsevassa Piafin kotimuseossa ja hyllystäni löytyy toistakymmentä cd:llistä tämän hienon laulajan musiikkia. Olen siis Edith Piaf-fani par exellence.

Toisen maailmansodan ja Saksan miehityksen aikana Piaf oli maan suosituimpia artisteja, joka jatkoi uraansa miehityksestä huolimatta ja auttoi salaa vastarintaliikettä salakuljettamaan sotavankeja maasta pois. Kappaleen L'accordéoniste kirjoitti Piafille nuori lauluntekijä Michel Emer, joka esitti kappaleen laulajalle ennen lähtöään rintamalle. Piaf ihastui lauluun, ja kappaleesta tuli yksi hänen suurimmista hiteistään. Michel Emeristä puolestaan tuli yksi Ranskan rakastetuimmista lauluntekijöistä, ja hän pysyi Piafin suosikkisäveltäjänä aina laulajan kuolemaan saakka.

L'accordéoniste julkaistiin äänilevyllä ensimmäistä kertaa vuonna 1940, juuri ennen saksan miehitystä. Kappale julkaistiin 15 vuotta myöhemmin live-tallenteena. Tämä uusi versio on mielestäni onnistuneempi, sillä laulun tarina on uskottavampi elämää kokeneen laulajan tulkitsemana.

• Edith Piaf: L'Accordéoniste (vuoden 1940-versio, YouTube)
• Edith Piaf: L'Accordéoniste (live versio vuodelta 1955, YouTube)            

Edithpiafmaiseen tyyliin samaan lauluun on tungettu paljon traagisen laulun elementtejä: ilotyttö, muusikko, sota, rakkaus, kuolema ja unelma. Laulun tarina menee pääpiirteissään näin (käännös allekirjoittaneen):

Kaunis ilotyttö seisoo kadunkulmassa

ja odottaa asiakkaitaan, jotka antavat hänelle elannon. 

Työvuoronsa päätyttyä hän lähtee etsimään unelmaansa

lähistön tanssipaikalla. 

Siellä soittaa hänen unelmiensa mies, 

joka soittaa haitarilla javaa.

Tyttö kuuntelee javaa 

ja katselee rakastunein silmin hanuristin pitkiä ja vikkeliä sormia. 

Hänen henkensä salpautuu, keho jännittyy,

rakkaus tuntuu luissa ja ytimissä. 

Musiikki vie hänet mukanaan.

Ilotyttö on surullinen, 

unelmien mies on lähtenyt sotaan. 

Tyttö unelmoi, että kun mies palaa, 

he perustavat yhteisen kodin. 

He elävät onnellista elämää, 

ja joka ilta mies soittaa haitarilla javaa.

Haaveissaan hän kuulee javan soiton 

ja unelmoi rakkaansa pitkistä ja vikkelistä sormista. 

Itkun seassa hän hyräilee musiikkia. 

Hänen henkensä salpautuu, keho jännittyy, 

 kaipaus tuntuu luissa ja ytimissä.

Musiikki vie hänet mukanaan.

Ilotyttö on yksin kadunkulmassa. 

Miehet eivät huoli itkevää tyttöä,

eikä itku tuo kuollutta rakasta takaisin. 

On hylättävä kaikki kauniit unelmat, 

elämässä ei ole enää mitään jäljellä. 

Väsynein jaloin hän kulkee tanssipaikalle, 

jossa Javaa soittaa nyt joku toinen.

Kuunnellessaan javaa hän näkee jälleen oman hanuristinsa. 

Silmät sulkien hän muistelee tämän pitkiä ja vikkeliä sormia. 

Hänen henkensä salpautuu, keho jännittyy, 

suru tuntuu luissa ja ytimissä... 

Mutta uni päättyy ja hän huutaa: "Lopettakaa soitto!"

Vuonna 1940 julkaistun savikiekon b-puolelta löytyvä Escale oli minulle tuntematon laulu ennen tämän blogin kirjoittamista. Tämä Marguerite Monnot'n sävelmä on osoittautunut jällen yhdeksi hienoksi Piaf-kappaleeksi. Monnot oli Piafin tuotteliain säveltäjä ja hyvä ystävä, jonka tunnetuin laulu on Hymne à l'amour (1950).

• Edith Piaf: L'Escale (YouTube)

Piafin ura lähti rakettimaiseen nousuun sodan jälkeen. Hän esiintyi Euroopan lisäksi paljon Yhdysvalloissa, jossa kielimuurista huolimatta hänen suosionsa oli korkealla. Edith poltti kuitenkin kynttilää molemmista päistä, lukuisat epäonnistuneet ihmissuhteet, alkoholi, lääkkeet ja lopulta myös huumeet ruhjoivat heiveröistä naista, jonka ruumiissa ei ollut samaa voimaa kuin hänen äänessään. Pariisin varpunen kuoli vuonna 1963 vasta 48 vuotiaana.

L'accordéoniste löytyy tällä hetkellä useimmilta Piaf-kokoelmilta vuoden 1955 versiona. Polydor-levy-yhtiölle tehdyt vuosien 1932-1945 levytykset ovat muutenkin jääneet vähemmälle huomiolle ja ovat vaikeammin saatavissa, kuin hänen vuosina 1946-1963 EMI:lle tehdyt levytykset. Alkuperäinen, vuoden 1940 L'accordéoniste ja b-puoli Escale löytyvät ainakin cd-kokoelmalta L'intégrale 1936-1945.

56. Carly Simon: Letters never sent (1994)

Carly Simon on yksi 1970-luvulla Yhdysvalloissa maineeseen nousseista naispuolisista laulaja-lauluntekijöistä Carole Kingin ja Joni Mitchellin kanssa. Vaikka Simonin suosion huippu osui 1970-1980-luvuille, levytti hän ahkerasti myös 1990-luvulla ja hänen uransa jatkuu edelleen. Letters never sent -albumin teemana ovat kirjeet, joita laulaja kirjoitti ystävilleen, perheenjäsenilleen ja faneilleen. Kirjeet eivät koskaan päätyneet postilaatikkoon, vaan Simon teki niistä levyn.

Ensimmäiset muistijälkeni Carly Simonista on hänen 1986 vuoden hittinsä Coming around again. Tämä hieno kappale sai minun tutustumaan paremminkin hänen musiikkiinsa. Olin samoihin aikoihin ihastunut Simonin kollegan ja maannaisen Carole Kingin musiikkin ja Simonin musiikki tuntui kulkevan hyvin pitkälle samoja polkuja.

Carly Simonin sooloura alkoi samoihin aikoihin kuin Kingin. 1970-luvun alkuvuosina Simon teki kohtuullisesti menestyneitä albumeja ja hittejä, mutta Simon tunnettiin näinä vuosina ehkä paremmin avioliitostaan laulaja-lauluntekijä James Taylorin kanssa. Simonin ja Taylorin liittoa pidetään yhtenä rockhistorian tunnetuimmista avioliitoista. New Yorkista kotoisin olevan laulajan ensimmäinen todella suuri hitti oli vuonna 1972 ilmestynyt kappale You're so vain. 70-luvun loppupuolella suurin menestys hiipui. Uudella vuosikymmenellä hittilistoille nousivat vielä aiemmin mainittu Coming around again ja Working girl -elokuvaan tehty kappale Let the river run, josta Simon sai uransa ainoan Oscar-palkinnon.

Simon ei kuitenkaan antanut menestyksen laskun haitata itseään. Vuonna 1994 ilmestynyt albumi Letters never sent oli henkilökohtainen teema-albumi, jossa lauluntekijä penkoo omaa menneisyyttään ja ihmissuhteitaan. Simonin omien sanojen mukaan hän löysi ullakolta laatikollisen kirjeitä, joita hän ei koskaan lähettänyt, ja käänsi ne musiikiksi. Lauluntekijä kuvailee taustoja levyn aloituskappaleessa Letters never sent.

Levyn tekeminen ja näiden "kirjeiden" kirjoittaminen oli ositain myös surutyötä Carly Simonille, jonka äiti Andrea Simon ja hyvä ystävä Jacqueline Kennedy Onassis kuolivat lyhyen ajan sisällä. Albumi sisältää kirjeet näille molemmille Simonin elämän tärkeille naisille.

Like a river on lauluntekijän henkilökohtainen kirje kuolleelle äidilleen. Laulussa tytär kertoo äidilleen tämän kotitalon myymisestä, lasten pikkuriidoista perinnön äärellä (erityisesti esille tuodaan tyttärien kiista äidin helmistä) ja kyselee tältä, millaista elämä taivaassa on ("Onko Jumala tullut tutummaksi? Oletko sopinut riitasi isän kanssa".) Koskettavassa viimeisessä säkeistössä jälleennäkemistä äitinsä kanssa odottava tytär muistelee nuoruuttaan, jolloin äiti oli laittanut sängyn valmiiksi bileillan jälkeen myöhään kotiin palaavalle Carlylle.

Olet jo päässyt kotiin, 

jota laitat valmiiksi odottamaan

sitä kun minä tulen luoksesi.

Kirje Jacqueline Kennedy Onassikselle on sävyltään astetta rajumpi. Kappaleessa Touched by the sun Simon tunnustaa ihailunsa Onassikselle, joka ei antanut kohtalon rajoittaa elämäänsä vaan eli ennakkoluulottomasti elämänsä loppuun saakka.

Levyn muiden kirjeiden kohteet eivät ole yhtä selviä kuin kahden edellisen kappaleen kohdalla. Muut kappaleet ovat enemmän tai vähemmän tavanomaisia rakkauslauluja, joissa toki on läsnä Carly Simonin taitava tulkinta.

Viimeinen esimerkki albumilta on katkerankitkerä Halfway 'round the world jossa laulaja piikittelee entistä rakastettuaan, joka ensiksi lupaa rakastaa maailman loppuun saakka, mutta lopulta haluaa pysytellä mahdollisimman kaukana entisestä rakkaastaan:

Jostain syystä haluaisit pitää minut toisella puolen maailmaa.

Ehkä se on jopa kohteliaisuus, en olekaan ihan kuka tahansa tyttö.

Lieneekö laulun kohteena ex-aviomies, laulaja-lauluntekijä James Taylor. Tämä ei olisi yllätys, sillä vuonna 1983 eronnut "maailman kuuluisin pop-pariskunta" on puinut parisuhdettaan lauluissaan aiemminkin.

Vaikka Letters never sent ei palauttanut Carly Simonille sitä suosiota, joka hänellä 70- ja 80-luvuilla oli, on se silti onnistunut teema-albumi täynnä tyyliltään erilaisia lauluja. Vähäisestä menestyksestä huolimatta Simon on jatkanut levyjen tekoa näihin päiviin asti. Musiikin lisäksi Simon on kirjoittanut lastenkirjoja.