72. Roxette: Queen of rain/Pearls of passion (single 1992/1986)

Ruotsin suurin vientimenestys musiikkimarkkinoilla Abban jälkeen on ollut Roxette. Itse en kuulu yhtyeen suurimpiin faneihin, mutta siltä löytyy monta minua suuresti miellyttävää kappaletta. Queen of rain on vähemmälle huomiolle jäänyt Roxette-hitti, mutta se on minulle jäänyt mieleen yhtenä parhaista Roxette-balladeista. Kappale, joka alkaa oboesoololla ei voi olla huono.

Kun muutin asumaan opiskelijasolukämppään Vaasan Palosaaressa syksyllä 1992, kuului ensimmäisen "oman" kodin luontaisetuihin kaapelitelevisio ja etenkin musiikkikanava MTV. En ollut ahkera iltaelämän viettäjä, joten vietin paljon aikaa omassa boksissani televisiota katsellen. Näinä vuosina minulle tuli tutuksi myös ruotsalaisyhtye Roxette, joka oli noussut maailmanmaineeseen pari vuotta aiemmin hitillään The Look. En tuosta kappaleesta, enkä juuri muistakaan yhtyeen rockimmista kappaleista pahemmin perustanut, mutta Per Gesslen ja Marie Fredrikssonin muodostamalla duolla oli monta hienoa balladia, jotka miellyttivät minua kovasti. Eräänä iltana musiikkikanavalta soi kaihoisalla oboe-introlla varustettu Queen of rain. Minä jäin tähän kappaleeseen koukkuun lopullisesti.

• Roxette: Queen of rain (musiikkivideo, YouTube)

Queen of rain julkaistiin alun perin Roxetten neljännellä albumilla Tourism, jossa yhdistettiin U2:n Rattle and Hum -albumin tapaan vanhempien kappaleiden liveversioita sekä uusia studiossa tehtyjä kappaleita. Yhtyeen kaksi edellistä levyä Look sharp ja Joyride olivat olleet suuri menestyksiä aina Yhdysvaltoja myöten, mutta Tourism ei ilmeisesti täysin vakuuttanut yleisöä, sillä menestys ei ollut aivan yhtä huikea. Levy myi kuitenkin miljoonia.

Tourism-albumin pääsingle How do you do on Roxettea pahimmillaan. Kun kuulin kappaleen ensimmäisen kerran, luulin että kysymys oli Roxette-parodiasta, niin muottiin valettu  se oli. En pidä Per Gesslestä laulajana ja How do you do:ssa hän raakkuu kappaleen suurimman osan päästäen huomattavasti paremmin laulavan Marie Fredrikssonin ääneen vasta kertosäkeessä. Tätä formaattia noudattaa suurin osa yhtyeen menokappaleista.

Balladit ovat toista maata. Nekin yleensä on säveltänyt Per Gessle, mutta solistina on useimmiten Marie Fredriksson, joka on yksi ruotsalaisista suosikkilaulajistani. Ja vaikka Fredriksson on parhaimmillaan laulaessaan ruotsiksi, on hänen laulamansa Roxette-kappaleet silti usein koskettavaa kuultavaa.

Singlen toinen kappale Pearls of passion on peräisin yhtyeen ensimmäiseltä albumilta, joka julkaistiin ennen yhtyeen maailmanmenestystä. Tätä blogia kirjoittaessani tutustuin tähän kappaleeseen ensimmäisen kerran ja yllätyin positiivisesti.

• Roxette: Pearls of passion (YouTube)

Kysymyksessä on puolinopea rockbiisi, jossa Gesslen ja Fredrikssonin lauluosuudet ovat varsin hyvässä tasapainossa. Mikään mestariteos tämä kappale ei ole, mutta ansaitsee tämän uudelleenjulkaisun.

Roxetten uran suurimmat menestykset osuivat 1990-luvulle. Yhtyeen toiminta katkesi yllättäen vuonna 2002 Fredrikssonin sairastuttua vakavasti. Fredrikssonin toivuttua aivokasvaimestaan yhtye on palannut jälleen sekä studioon että konserttilavoille, mutta ainakaan toistaiseksi 90-luvun menestys on jäänyt tavoittamatta.

71. Simon & Garfunkel: Sounds of silence (1966)

Kuuntele koko albumi Spotifysta

Amerikkalainen folk-duo Simon & Garfunkel tuli tunnetuksi kappaleella Sound of silence. Kappaleen alkuperäinen akustinen versio ei juuri yleisöä hetkauttanut, mutta kun alkuperäiseen äänitykseen lisättiin sähkökitara, basso ja rummut, sai menestystarina alkunsa. Duon toinen albumi nimettiin hitin mukaan, ja se sisälsi monta muuta hienoa kappaletta. Paul Simonin ja Art Garfunkelin yhteistä menestystä kesti viisi vuotta, kunnes he päättivät lähteä omille teilleen.

Kappale Bridge over troubled water on ensimmäinen kosketukseni Paul Simonin ja Art Garfunkelin muodostamaan lauluduoon Simon & Garfunkel. Näiden kahden laulajan täydellisesti yhteen sopivat lauluäänet ja Paul Simonin sävellykset miellyttivät minua, ja cd-ajan alkuvuosina tutustuin yhtyeen koko tuotantoon. Yhtyeen tunnetuimman hitin mukaan nimetty viimeinen albumi (johon palaamme varmasti myöhemmin blogissani) on täydellisyyttä alusta loppuun saakka, mutta duon muut neljä levyä eivät yllä samaan tasalaatuisuuteen. Hienoja kappaleita on jokaisella, mutta niille mahtuu paljon myös musiikkia joka ei kosketa minua samalla tavalla.

Yhtyeen kakkosalbumin Sounds of silence syntyhistoria on omalaatuinen. Alun perin Tom & Jerry -nimellä esiintynyt parivaljakko julkaisi ensimmäisen albuminsa Wednesday Morning 3 A.M. vuonna 1964. Yhdysvallat oli tuolloin Beatlemanian kourissa, eikä juuri kukaan noteerannut tuota akustisen viatonta folk-albumia, ei vaikka levyltä löytyi pelkän kitaran säestyksellä laulettu Sound of Silence.Yhtye hajosi pian levyn julkaisun jälkeen. 

Vuonna 1965 uudet tuulet puhalsivat folk-maailmassa. Aiemmin akustisena esiintynyt Bob Dylan sai uutta potkua uralleen lisätessään musiikkiinsa sähköisiä soittimia. Simonin ja Garfunkelin ensilevyn tuottaja Tom Wilson päätti kokeilla samaa kikkaa, ja lisäsi alkuperäiseen Sound of silence -kappaleen levytykseen sähkökitaran, basson ja rummut. Kappaleen uusi versio nousi listoille ennen kuin Paul Simon edes tiesi tästä uudesta versiosta.

• Simon & Garfunkel: Sound of silence (akustinen 1964 versio)
• Simon & Garfunkel: Sound of silence (uusi 1965 versio)

Paul Simon ja Art Garfunkel eivät kumpikaan pitäneet tavasta, jolla heidän alkuperäinen herkkä kappaleensa oli muokattu heiltä lupaa kysymättä. Levyn menestys (single nousi Yhdysvaltain listaykköseksi vuodenvaihteessa 1965-1966) sai heidät kuitenkin palaamaan yhteen ja levyttämään nopeasti albumillisen uuden folk-rockiksi nimetyn tyylin mukaisia kappaleita. Hittisinglen mukaan nimetty albumi oli välitön menestys.

• Simon & Garfunkel: Leaves that are green (Spotify)

Ottaen huomioon kuinka lyhyellä varoitusajalla uusi albumi levytettiin on yllättävää kuinka laadukas tästäkin levystä tuli. Levyllä on hyvässä tasapainossa sekä sähköisempää folk-rockia että akustista perinteisempää folkia edustavia kappaleita. Jälkimmäistä tyyliä edustaa kappale April come she will.

• Simon & Garfunkel: April come she will (Spotify)

Uudenpaa tyyliä edustava I am a rock julkaistiin levyn toisena singlenä toukokuussa 1966 nousten listakolmoseksi. Hieno laulu on myös albumin päätöskappale.

• Simon & Garfunkel: I am a rock (Spotify)

Sounds of silence on duon levyistä tasapainoisin yhdessä Bridge over troubled water -albumin kanssa. Yhtyeen toisen albumin menestys takasi yhtyeelle täyden keikkakalenterin, ja sitä seurasi vielä kolme menestysalbumia. Viimeistään elokuva The Graduate toi yhtyeen musiikin tunnetuksi kaikialla maailmassa.

Levyillä kuulunut täydellinen harmonia ei kuitenkaan ulottunut Paul Simonin ja Art Garfunkelin keskinäisiin suhteisiin, ja yhtye hajosi sisäisiin ristiriitoihin suurimman menestyksen kynnyksellä. Myöhemmin persoonien särmät ovat hiotuneet niin paljon, että vanhat kamut ovat aina silloin tällöin tehneet yhteisiä konsertteja ja pienimuotoisia kiertueitakin. Levytysstudioon he eivät kuitenkaan vuoden 1970 jälkeen ole palanneet.

70. Gilbert Bécaud: Nathalie/Mon arbre (single 1964)

Ranskalaisen Gilbert Bécaud'n hitti Nathalie tunnetaan meillä paremmin Tapani Pertun esityksenä. Kappale kertoo tarinan ranskalaisesta miehestä, joka tutustuu Moskovan nähtävyyksiin nuoren naispuolisen oppaansa ohjauksessa. Tiukan protokollan väljetessä syntyy rakkaus näiden kahden ihmisen välillä, jotka rautaesirippu kuitenkin erottaa toisistaan. 

En muista, milloin ensimmäistä kertaa kuulin Nathalie-kappaleen, mutta veikkaan että minua kosketti aluksi Saukin tekemä suomennos Pierre Délanoën tekstistä, jonka esitti Tapani Perttu. Olin toki kuullut siitä, miten Neuvostoliittoon matkustaville turisteille oli järjestetty opas, jonka tehtävänä oli katsoa että vieras menee vain sallittuihin paikkoihin ja kuulee vain sallitun, "oikean" version maan historiasta ja tilanteesta. Minua kiehtoi tapa, millä Délanoë ja Saukki onnistuivat rakentamaan tästä asetelmasta romanttisen rakkaustarinan.

Lumisella Punaisella torilla kulkee kaksi ihmistä. 

Ranskalainen vieras ja hänen nuori ja kaunis venäläinen oppaansa. 

Opas kertoo vakavana vallankumouksesta ja vie vieraan katsomaan Leninin mausoleumia. 

Vieras ei kuitenkaan kuuntele, vaan katselee oppaansa vaaleita hiuksia ja odottaa hetkeä,

 jolloin he kaksi menisivät läheiseen kahvilaan juomaan kupin kuumaa kaakaota. 

Vieras antaa kätensä naiselle, 

heidän katseensa kohtaavat

 ja nuori antaa vieraalle vienon hymyn. 

Oppaalla on kaunis nimi, Nathalie.

Kierroksen jälkeen opas vie vieraan asuntolaan,

 jossa hänen opiskelijakaverinsa odottavat. 

Opiskelijat kysyvät, vieras vastaa ja opas tulkkaa. 

Keskustelussa sekoittuvat niin Pariisin bulevardit, Ukrainan tasangot kuin Moskovan valotkin. 

Iloinen joukko avaa pullon ranskalaista sampanjaa, yhdessä tanssitaan ja lauletaan.

Vieraat lähtevät ja huone tyhjenee. 

Ranskalainen turisti on huoneessa kahden oppaansa kanssa. 

Enää ei puhuta vakavia sanoja, Lenin ja vallankumous ovat unohtuneet.

Mies palaa Pariisiin. 

Hänen elämänsä on tyhjää, 

mutta hän odottaa jo sitä että joskus Pariisissa 

Nathalie olisi vieras ja hän saisi olla opas.

Ranskankielen opiskelijoille kappale ja videossa näkyvä tekstitys on oivaa harjoitusta menneiden aikamuotojen (passé composé:n ja imparfait'n käytön erot) ja konditionaalien käytössä. Suomalaisille laulun ymmärtämistä helpottaa se, että Saukin sanoittama suomenkielinen versio vastaa alkutekstiä lähes yksi yhteen.

Ostin nyt syksyllä Pariisista Gilbert Bécaudin kokoelmacd:n. Levyltä löytyi tietenkin Nathalie, joka oli vuonna 2001 kuolleen Bécaud'n suurimpia hittejä yhdessä Et maintenant -kappaleen (jonka englanninkielisen version What now my love ovat levyttäneet muun muassa Frank Sinatra,  Petula Clark, Elvis Presley ja Agnetha Fältskog) kanssa. En kuitenkaan löytänyt ainakaan tältä levyltä muita Becaud'n kappaleita, jotka olisivat vedonneet minuun samalla tavalla kuin tämä Punaisen torin rakkaustarina.

Singlen b-puolen kappale Mon Arbre on hyvin perinteinen ranskalainen chanson 1960-luvun alkupuolelta. Sekään ei kuitenkaan kuulu samaan klassikkokastiin Nathalien kanssa.

69. Sonia: Everybody knows (1990)

Sirpsakka 18-vuotias Sonia Evans kyttäsi Peter Watermanin studioiden ovella demonauhan kanssa tätä tuottajaneroa, kunnes Waterman antoi periksi. Sonia pääsi levyttämään ja saikin lentävän lähdön uralleen neljällä hitillä, joiden tuottajina ja säveltäjinä toimi kolmikko Mike Stock, Matt Aitken ja Peter Waterman. Sonian ensilevy on täynnä sitä itseään, pirteää 1980-90-lukujen vaihteen brittipoppista, jota kuuntelemalla tulee hyvälle tuulelle. Valitettavasti Sonian menestys jäi yhteen albumiin, pirteällä laulajalla olisi varmasti ollut rahkeita enempäänkin.

1990-luvun alussa musiikinystävät olivat jakaantuneet kahteen joukkoon, niihin joilla näkyi kotona MTV (Music Television) ja niihin joilla tuota kanavaa ei näkynyt. Itse kuuluin tuohon onnettomaan jälkimmäiseen joukkoon. Nykyään uudet hitit ja niiden videot näkyvät netissä, mutta tuolloin MTV oli kanava, jota seuraamalla pysyin ajan tasalla suosituimpien artistien sen hetken hiteistä. Koulukaverini Tiina nauhoitti minulle muutaman kerran vhs-kasetillisen täyteen MTV:n yöohjelmaa. Koulusta kotiin tultuani kelasin tuon hittikavalkadin läpi näkkileipä toisessa kädessä ja kaukosäädin toisessa, jotta olisin edes osittain tietoinen siitä, mikä musiikki on in.

MTV:n soittolistojen vakiokamaa olivat Stock-Aitken-Waterman-tallin musiikkivideot. Kylie Minoguen, Jason Donovanin, Rick Astleyn ja Donna Summerin videoita yhdisti tunnistettava SAW-soundi ja paniikkikohtausta muistuttava neuroottinen tanssikoreografia. Tätä tyyliä noudattivat myös nuoren Sonia Evansin videot. Kesti aikansa, ennenkuin löysin musiikin noiden hysteeristen videoiden takaa.

• Sonia: You'll never stop me from loving you (musiikkivideo, YouTube)

Sonian suurin hitti You'll never stop me from loving you on kuin Stock Aitken Waterman -hittien prototyyppi. Äärimmäisen tarttuva melodia ja varsin riisuttu ja konemainen instrumentaatio. Sonia ei ole pelkkä seinäruusu tässä tuotannossa, tytöllä on ääni kohdallaan ja siinä on aimo annos energiaa. Vaikka tuskin hänkään on täysin studiotekniseltä äänenkäsittelyltä välttynyt.

Hieman (mutta vain hieman) verkkaisempaa menoa on kappaleessa Can't forget you, joka on albumin suosikkikappaleeni.

• Sonia: Can't forget you (musiikkivideo, YouTube)

Soniaa ei "tallikavereidensa" Jason Donovanin ja Kylie Minoguen tapaan poimittu studioon laulamaan television saippuaoopperoista. Nuori laulajanalku ei ollut mallivartaloinen televisiotähti vaan energiaa pursuava pienikokoinen ilopilleri, joka pääsi levyttämään oman sinnikkyytensä ansiosta. Tuottaja Peter Waterman kypsyi studion ovella jatkuvasti hengailevaan ja demokasettiaan tarjoavaan nuoreen neiti Evansiin ja päätti antaa hänelle mahdollisuuden.

Eniten energiaa on pakattu Sonian neljänteen singlejulkaisuun. Olin kuullut laulajaa jo aiemmin, mutta viimeistään kappale Counting every minute sai minut innostumaan Sonian kappaleista. Tämän videon perusteella hänelle voisi antaa ADHD diagnoosin.

• Sonia: Counting every minute (musiikkivideo, YouTube)

Stock-Aitken-Waterman-tuottamat albumit olivat kuuluisia siitä, että 3-4 singlekappaleen lisäksi levyllä oli 6-7 selkeää täyteraitaa, joita ei edes yritetty tehdä yhtä tarttuviksi kuin levyltä löytyvät pakolliset hitit. Sonian albumi on mukava poikkeus tästä säännöstä. 

Levyltä löytyvien viiden singlehitin (edelle esiteltyjen kolmen kappaleen lisäksi laulut Listen to your heart ja vuonna 1962 alun perin Skeeter Davisin hitiksi tekemä End of the world) rinnalla olevat kappaleet eivät laadussa juurikaan häviä näille menstysbiiseille. Levyltä löytyvä Climb to the top of the mountain on hyvä esimerkki levyn tasaisesta laadusta. Vaikka kappaleen tuottivat ja sävelsivät PWL-levy-yhtiön "kakkostiimi" Phil Harding ja Ian Curnow, olisi siinä ollut kaikki ainekset albumin kuudenneksi singlehitiksi.

• Sonia: Climb to the top of the mountain (musiikkivideo, YouTube)

Everybody knows -albumin jälkeen Sonian ura lähti jyrkkään alamäkeen. Albumin ja hittien menestyksestä huolimatta levy-yhtiö Chrysalis hylkäsi Sonian eivätkä yritykset muiden levy-yhtiöiden kanssa enää tuottaneet samanlaisia hittejä. Vuonna 1993 Sonia edusti Isoa Britanniaa Eurovision laulukilpailuissa. Kappale Better the devil you know tuli kisassa toiseksi ja todisti ainakin sen seikan, ettei Sonia ollut pelkästään studiovelhojen tuote, vaan hän osasi oikeasti esiintyä kansainvälisen liveyleisön edessä. Tämä ei kuitenkaan auttanut, tämän nuoren laulajan ura surkastui kokoon ja Sonia Evans jatkoi uraansa teatterissa, televisiojuontajana ja saippuaoopperoiden näyttelijänä.

68. Lauluyhtye Rajaton: Nova (2000)

 

Pari vuotta sitten kymmenenvuotisjuhliaan viettänyt Rajaton on yksi suomalaisen musiikin tunnetuimmista edustajista maailmalla. Yhtye on 12 vuoden aikana julkaissut 10 kansainvälisestikin arvostettua albumia, ja sen konsertit maailmalla keräävät poikkeuksetta ylistäviä arvioita. Kun yhtye vuonna 2000 julkaisi ensimmäisen albuminsa, oli se juuri voittanut Tampereen Sävel yhtyelaulukilpailun ja suuri menestys oli vielä edessäpäin. Levy on mielestäni edelleen yksi yhtyeen parhaista sisältäen uusia sävellyksiä vanhoihin ja uusiin runoihin.

Lauluyhtye Rajattomaan minut tutustutti viereisessä työpisteessä istunut kollegani, joka lainasi minulle yhtyeen Boundless-levyn. Minuun vanhana kuorolaulajana vetosi välittömästi yhtyeen pyrkimys harmoniseen yhteislauluun samalla kokeillen uusia tapoja ihmisäänen käyttämiseen. Edelleenkin yhtye ei keskity kikkailemaan ihmisäänen erikoisuuksilla vaan pyrkii nimenomaan hyvän laulun avulla tuomaan hienojen sävellysten ja sanoitusten parhaat puolet esille. Laulu on ensin ja laulaja vasta sen jälkeen.

Yksi parhaista Rajattoman levyistä on mielestäni edelleen yhtyen ensimmäinen albumi Nova. Levy perustuu pitkälle suomalaisen kansanrunouden (Kanteletar) ja suomalaisten runoilijoiden (mm. Eino Leino ja P. Mustapää) teksteihin, jotka on sävelletty yhtyettä varten. Yhtyeen tärkeimpiä säveltäjiä on sen koko uran ajan ollut Mia Makaroff, jonka Kantelettaren tekstiin säveltämä Mitä kaikatat kivonen on hyvä esimerkki yhtyeen monipuolisista laulutaidoista ja uran alkutaipaleella.

Olen pitänyt Rajattomasta aina sen vuoksi, että se on pitänyt aina arvossa säveltäjien ja sanoittajien työtä. Esimerkki melodian ja tekstin kunnioittamisesta on yhtyeen johtohahmo Jussi Chydeniuksen Eino Leinon tekstiin säveltämä Tähtitarha.

Vanhojen tekstien rinnalla Nova-levyllä on myös muutama uudempi teksti. Heikki Salon ja säveltäjä Laura Sippolan yhteistyönä on syntynyt kertomus kolmesta kalpeasta kuninkaanpojasta ja ruhtinaan tyttärestä. 

Nova on tasapainoinen yhdistelmä vanhaa ja vähän uudempaakin suomalaista musiikkia nuoren yhtyeen esittämänä. Samaa tyyliä jatkoi yhtyeen englanninkielinen kakkosalbumi Boundless, joka avasi ovat maailmanvalloitukselle. Vuosien varrella kokoonpanoltaan muuttumattoman yhtyeen taidot ja maine ovat kasvaneet, mutta itse pidän edelleen suuressa arvossa tätä yhtyeen debyyttialbumia joka, jo tässä vaiheessa, on kokoelma rajattoman täydellisiä lauluesityksiä.