maanantai 6. elokuuta 2012

118. The Wilsons: Monday without you (single 1997)

The Beach Boys ja the Mamas & the Papas -yhtyeiden jälkikasvu teki 1990-luvun alkupuoliskolla muutaman menestyslevyn nimellä Wilson Phillips. Yhtyeen hajottua Brian Wilsonin tyttäret Wendy ja Carnie tekivät yhdessä isänsä kanssa albumin, joka oli laadultaan varsin vaihteleva, eikä juurikaan käynyt kaupaksi. Levyn aloitaa kuitenkin erittäin onnistunut ja singlenäkin julkaistu kappale, joka sopii hyvin uuden viikon aloitukseksi.

Beach Boysin päägurun Brian Wilsonin tyttäret Wendy ja Carnie nousivat julkisuuteen 1990-luvun alkuvuosina, jolloin he yhdessä The Mamas & the Papas -yhtyeen John ja Michelle Phillipsin tyttären Chynnan kanssa perustivat yhtyeen Wilson Phillips. Trio julkaisi kaksi menestysalbumia ja liudan singlehittejä, mutta hajosi 90-luvun puolivälissä.

Wilson Phillipsin menestysvuosina Wendy ja Carnie eivät olleet tavanneet vuosiin isäänsä, jonka mielenterveys järkkyi Beach Boysin menestysvuosina. Perheyhteyden palattua ja Wilson Phillips -yhtyeen hajottua isä-Brian ja tyttäret yhdistivät voimansa ja julkaisivat albumin The Wilsons. Levy ei sisältänyt kuin pari onnistunutta raitaa eikä se mennyt juurikaan kaupaksi.

Levyn onnistunein kappale on kuitenkin hieno ja se julkaistiin myös singlenä, tosin ilman suurempaa menestystä.
Laulun on säveltänyt toinen pop-musiikin legenda, blogini aiemmista kirjoituksista tuttu Carole King, joka oli yksi 1960- ja 1970-lukujen menestyneimmistä lauluntekijöistä. King julkaisi kappaleen myöhemmin omalla sooloalbumillaan Love makes the world. Kingin erinomainen sävellys on omiaan piristämään masentavaa maanantaipäivää.

Jos melodia on taattua Kingiä, niin kappaleen lauluharmoniat taas ovat selvää geeniperimää Wilsonien suvulta. Carnie, Wendy ja Brian Wilsonin äänet sointuvat yhteen samaan malliin, kuin The Beach Boysissa vaikuttaneiden Brian, Carl ja Dennis Wilsonin äänet aikoinaan.

Valitettavasti Wilsonien albumi ei muuten ole kovin piristävä. Levyn aloittavan Monday without you:n tasolle yltävät ainoastaan ainoastaan uusintaversio Beach Boysien kappaleesta Till I die ja levyn päättävä Everything I need.

Vaikka kumpikaan kappale ei tältä singleltä löydy, niin tässä kuitenkin toinen esimerkki uudelleenlöydetystä harmoniasta Wilsonien perheessä. Albumin päättävä Brian Wilsonin säveltämä Everything I need saa ainakin minut antamaan anteeksi albumin mitättömät muut kappaleet.
    Lähettänyt klo Ei kommentteja:
    Tunnisteet: , , , , ,

    sunnuntai 5. elokuuta 2012

    117. Benny Anderssons Orkester: Bao! (2004)

    Abba yhtyeen säveltäjänero Benny Andersson viettää mukavia eläkepäiviä musiikin parissa. Mitä hän musikaaleiltaan ehtii, hän kiertää Ruotsin tanssilavoja ja muita estradeja kesäisin Benny Anderssons orkester -kokoonpanonsa kanssa, jonka elämäniloa pursuavaa musiikkia on julkaistu jo neljän albumin verran. Kuten muutkin orkesterin levyt, BAO! yhdistää pirteästi ruotsalaista kansamusiikkia, vanhan ajan iskelmää flirttaillen samalla modernin popmusiikin kanssa. Kokonaisuutta pitää koossa muusikkolegendan tyylitaju ja ammattitaito.

    Olen vuosikymmenien aikana oppinut, että mitä tahansa Abban suurhiteistä yhdessä Björn Ulvaeuksen kanssa vastannut Benny Andersson tekee on laadukasta ja mielenkiintoista, enkä muista törmänneeni yhteenkään herra Anderssonin tuotokseen, joka olisi laadultaan keskinkertaista tai tylsää, oli kysymys sitten Abban albumeista, musikaalilevytyksistä tai muille artisteille tuotetuista levyistä. Eikä Anderssonin tuotanto rajoitu edes niihin.

    Ruotsissa lähes kansallissäveltäjän asemaan viimeisen vuosikymmenen jälkeen nostettu Andersson on ainutlaatuinen toimija alallaan. Vai tuleeko mieleen toista satoja miljoonia levyjä myynyttä muusikkoa, joka viettäisi kesiään kiertämällä kotimaansa tanssilavoja oman yhtyeensä kanssa ja levyttämällä musiikkia omistamansa hotellin henkilökunnan kanssa. Kosketisoittimien lisäksi haitaria soittava, 70-ikävuotta lähestyvä muusikko on ottanut tehtäväkseen ruotsalaisen kansanmusiikin elvyttämisen yhdistelemällä siihen nykymusiikin elementtejä. Tätä tarkoitusta varten hän perusti vuosituhannen vaihteessa omaa nimeään kantavan yhtyeen, joka esiintyy ympäri Ruotsia kesästä toiseen.
    Benny Anderssons orkesterin toisen albumin aloittava Glasgow boogie (josta yllä levyversion lisäksi televisioitu liveversio) on hyvä esimerkki siitä, miten Andersson leipoo yhteen eri musiikkityylejä ja saa mukaan aimo annoksen soittamisen iloa. Yhtyeeseen kuuluu koskettimia ja haitaria soittavan maestron lisäksi puhallinsoittajia, viulisteja, kitaristeja, lyömäsoittajia sekä muita haitaristeja. Tarvittaessa levyillä esiintyy myös jousiorkesteri ja kuoro

    Osa kappaleista on instrumentaaleja Glasgow boogien tapaan. BAO!:n lauletuissa kappaleissa toimii solistina Kristina från Duvemåla -musikaalista maineeseen noussut Helen Sjöholm, jonka laulama Skenbart on kunnianosoitus 1930-luvun iskelmäperinteelle. Laulussa Sjöholm unelmoi elokuvanäyttelijäurasta ja se on kuin vastaus The Beatlesin Honey pielle, jonka tyyliä kappale imitoi aina rahisevaa savikiekkosoundia myöten.
    Benny Anderssons orkester ei ollut Anderssonin ensimmäinen sooloprojekti. Jo 80-luvulla hän teki kaksi soololevyä samalla reseptillä Abban hajoamisen jälkeen, eikä odottanut niistä suurtakaan menestystä. Ruotsalaiset ihastuivat kuitenkin Abba-pianistin ja lauluntekijän uuteen tyyliin, joka kunnioitti maan musiikkiperintöä.

    BAO:n, niinkuin uutta yhtyettä alettiin pian kutsumaan, levyt jatkoivat Anderssonin soololevyjen menestystä. Hänen sävelkynänsä oli edelleen tallella ja tyylitaju pistämätön. Tästä esimerkkinä kaunista huilua ja pelimannimusiikkia yhdistävä Stora skuggan.
    Siinä missä muut menneitten vuosien muusikkotähdet Paul McCartneytä, Bruce Springsteeniä ja Rollareita myöten kiertävät ympäri maailmaa konsertoimassa, Andersson Abban ainoana vielä aktiivisena muusikkona selvästi nauttii esiintymisestä kesäisen Ruotsin tanssilavoilla. BAO antaa hänelle mahdollisuuden myös jatkaa laulujen säveltämistä, missä hän edelleen on elementissään.

    Kuten olen aiemmissakin Benny Anderssonin tuotantoa käsittelevissä kirjoituksissani todennut, on hän mielestäni maailman monipuolisimpia lauluntekijä-muusikoita, joka ei ole antanut suurmenestyksen estää häntä tekemästä sitä mitä haluaa. BAO!-levyn päättävä kuorolle sävelletty Kärleken tid on kuin esimakua kymmenen vuotta myöhemmin prinsessa Victorian ja prinssi Danielin häihin sävelletystä Vilar glad indin famn -kappaleesta.
    BAO:ta kuulemme tässä blogissa myöhemmin lisää.
    Lähettänyt klo Ei kommentteja:
    Tunnisteet: , ,

    perjantai 3. elokuuta 2012

    116. Queen: No-one but you/Tie your mother down (single 1997)

    Tässä Queen-sarjan lopuksi yhtyeen vihoviimeinen single. No-one but you äänitettiin ja julkaistiin kuusi vuotta Freddie Mercuryn kuoleman jälkeen ja se on ainoa yhtyeen levytys, jossa esiintyvät ainoastaan yhtyeen kolme muuta jäsentä. Kappale on koskettava rakkauslaulu yhtyeen kuolleelle laulusolistille. Vaikka Mercury ei levyllä laulakaan, se sisältää kaikki Queen-balladin perinteiset tuntomerkit Mayn virtuoosimaisesta kitarasoolosta vahvoihin laulusuorituksiin ja moniääniisiin stemmoihin. Kappale ja siihen tehty musiikkivideo olivat viimeinen kerta, kun basisti John Deacon esiintyi julkisuudessa.

    Kun Made in Heaven -albumi ilmestyi, luulin sen olevan viimeinen Queen-tuote. Yllätyinkin melkoisesti, kun kolme vuotta albumin julkaisun jälkeen ilmestyi vielä yksi Queen-single. Vielä enemmän yllätyin positiivisesti kuultuani kappaleen. No-one but you on yksi hienoimmista Queen-balladeista, mutta julkaisuajankohtansa ja Freddie Mercuryn poissaolon vuoksi se unohtui nopeasti.

    Brian Mayn kirjoittama laulu oli tarkoitettu hänen soololevylleen, mutta rumpali Roger Taylorin ehdotuksesta alunperin prinsessa Dianan muistolle kirjoitettu kappale muokattiin sopimaan Queenin tyyliin, ja yhdessä basisti John Deaconin kanssa kappale levytettiin vuonna 1997. Nyt Freddie Mercuryn muistolauluksi muuttunut kappale sijoitettiin samana vuonna ilmestyneelle Queen Rocks -kokoelmalle, mutta se julkaistiin onneksi myös singlenä.


    Mercuryn poissaollessa May ja Taylor vuorottelevat lauluosuuksissa ja tekevät hyvää työtä. Koko Queenin uran aikana onkin jäänyt varsin vähälle huomiolle se, kuinka hyviä laulajia myös yhtyeen muut jäsenet John Deaconia lukuunottamatta olivat.

    Kappaleen musiikkivideo on merkittävä siinä mielessä, että se on ensimmäinen kerta (ja samalla viimeinen kerta) sitten Innuendo-albumin, kun yhtye esiintyy itse musiikkivideossaan. Mercuryn sairauden ja kuoleman vuoksi yhtyeen viimeiset videot koostuvat pääasiassa vanhoista videopätkistä tai ne on tehty täysin ilman yhtyeen jäseniä. No-one but you kappaleen video oli yhtyeen basistin John Deaconin viimeinen esiintyminen ja hän vetäytyi tämän jälkeen täysin pois julkisuudesta.

    Singlen b-puolella on niin ikään Queen Rocks -albumilla julkaistu kappale Tie your mother down, joka alunperin julkaistiin singlenä vuonna 1977.
    No-one but you -singlen jälkeen Queen-yhtye lakkasi olemasta. May ja Taylor perustivat Paul Rodgers -nimisen laulajan kanssa yhtyeen Queen + Paul Rodgers, mutta tämä on sitten jo aivan toinen yhtye ja tarina.
    Lähettänyt klo Ei kommentteja:
    Tunnisteet: , , ,

    115. Queen: Innuendo (1991)

    Kuuntele albumi Spotifyssa
    Queen-yhtyeen viimeinen albumi julkaistiin vain reilut puoli vuotta ennen yhtyeen keulahahmon Freddie Mercuryn kuolemaa. Levyä tehtäessä Mercury oli jo hyvin sairas, ja yhtye tiesi Innuendon jäävän Queenin viimeiseksi varsinaiseksi albumiksi. Ehkä tämän vuoksi albumi on Queenin uran jälkimmäisen puoliskon kunnianhimoisin kokonaisuus, jota on verrattu yhtyeen 16 vuotta aiemmin julkaisemaan magnum opukseen A Night at the opera.

    Queen on yksi kolmesta minulle tärkeästä rock/pop-yhtyeestä, joiden kohdalla voidaan puhua mega-yhtyeestä. Abba, Beatles ja Queen koostuivat kaikki neljästä tasavahvasta muusikosta, eikä yhtyeiden kokoonpano vaihtunut kertaakaan niiden uran aikana (pidän vuosina 2004-2009 toiminutta Queen + Paul Rodgers -kokoonpanoa omana yhtyeenään). Queenin levytysura kesti pitempään kuin kahden yllämainitun yhtyeen urat yhteensä. Kuten Abba ja Beatles, teki Queen laadukasta musiikkia uransa alusta loppuun saakka, epäonnistumiset olivat harvassa.

    Innuendo ilmestyi varusmiespalvelukseni aikoihin, joten sitä kuullessani minulle tulee aina mieleen Satakunnan tykistörykmentin käytävät ja punkassa ja kotimatkoilla kuuntelemani Sonyn Walkman -kasettisoitin. Levyn ostin Tampereen Koskikeskuksen Epesistä helmikuussa 1991.

    Kun Innuendo ilmestyi, ei Freddie Mercuryn sairaudesta ollut huhuja varmempaa tietoa. Levykotelon ja musiikkivideoiden hämyiset kuvat laulusolistista lisäsivät kuitenkin epäilyjä hänen terveydentilastaan. Levyn musiikista ei Mercuryn heikkoutta kuitenkaan voinut kuulla. Levyn ensisingle nousi suoraan brittilistojen kärkeen.
    Kuusi ja puoli minuuttia pitkä single on kuin Bohemian Rhapsodyn jatko-osa. Kappale on koottu useasta palasesta. Bo Rhapin oopperamaisen väliosan korvaa flamencotyylinen kitarasoolo, jossa duetoivat akustista kitaraa soittava Steve Howe ja sähkökitaraansa soittava Brian May. Kitaraväliosa johtaa Freddie Mercuryn laulamaan moniääniseen huipennukseen. Vaikka kappale muistuttaa monin tavoin Queenin suurinta hittiä ja sen tavoin nousi listaykköseksi, ei se ole jäänyt elämään Queenin monien muiden hittien tavoin. Innuendo on kuitenkin samannimisen albumin jykevä aloitus.

    Levyn muu sisältö on tavanomaisempaa mutta silti monipuolista musiikkia. Queenin perusrockmeininkiä edustaa kappale Headlong. Kappaleen musiikkivideo on viimeisiä videotallenteita, jossa Freddie Mercury on edes jonkin verran elinvoimaisen näköinen. Ontot posket ja muutenkin laiha olemus kuitenkin lisäsivät huhuja laulajan huonosta terveydestä.
    Herkempää Queenia edustaa albumilla rumpali Roger Taylorin säveltämä These are the days of our lives. Vuodesta 1989 alkaen yhtyeen kaikki kappaleet merkittiin koko yhtyeen tekemäksi, mutta myöhemmin Taylor on tunnustautunut tämän nostalgisen kappaleen säveltäjäksi. Musiikkivideota kuvattaessa Mercuryn sairaus oli edennyt jo niin pitkälle, että hänellä oli vaikeuksia seistä, joten hänen osuutensa jouduttiin kuvaamaan pienissä pätkissä. Video kuvattiin mustavalkoisena, jotta Mercuryn sairaus ei olisi niin näkyvää. Tilanne on kuitenkin helposti havaittavissa laihojen kasvojen lisäksi yhtyeen muiden jäsenten surullisissa ilmeissä.
    Levyn julkaisun aikaan ei suurin osa ihmisistä kuitenkaan tiennyt todellista tilannetta. Myös minä pidin AIDS-juoruja lehdistön keksintönä. Minulle Innuendo oli merkki siitä, että Queen on voimissaan ja valmis kohtaamaan lähestyvän 2000-luvun haasteet. Edes levyn päättävä "testamentti" Show must go on ei saanut minua uskomaan iltalehtien otsikoihin.
    Tämä uljas kappale julkaistiin singlenä vain neljä viikkoa ennen Freddie Mercuryn kuolemaa yhdessä Greatest Hits II -kokoelma-albumin kanssa. Neljä vuotta myöhemmin yhtyeen jälkeenjääneistä nauhoista koottiin onnistunut Made in Heaven -albumi. Viimeinen Queen-yhtyeen julkaisu oli vuonna 1997 ilmestynyt single No-one but you, joka oli yhtyeen ainoa levytys, jossa esiintyivät jäljelle jääneet jäsenet Brian May, Roger Taylor ja John Deacon.

    Singlen jälkeen Deacon vetäytyi julkisuudesta ja Queenin toiminnasta. Vuonna 2004 muodostettu Queen + Paul Rodgers (May, Taylor ja Paul Rodgers) jatkoi muutaman vuoden yhtyeen perinteitä, mutta alkuperäisen Queen-yhtyeen toiminta päättyi vuonna 1991.
    Lähettänyt klo Ei kommentteja:
    Tunnisteet: , ,

    maanantai 30. heinäkuuta 2012

    114. Queen: The Works (1984)

    Kuuntele koko albumi Spotifyssa.
    The Works merkitsi Queenille paluuta kokonaisuutena laadukkaiden albumien tielle neljän varsin sekalaisen levyn jälkeen. Aikuistuneen ja oman linjansa löytäneen yhtyeen levy sisälsi neljä suurta hittiä sekä liudan muita hienoja lauluja. Brittiyhtyeen uran toinen huippukausi oli alkanut.

    Queenin uran ensimmäinen korkeasuhdanne päättyi Marx-veljesten elokuvien mukaan nimettyihin A Night at the Opera ja A Day at the Races -albumeihin. Hittejä yhtye teki toki tämän jälkeenkin, mutta seuranneet neljä albumia olivat laadultaan hyvin epätasaisia. Pohjanoteeraus oli vuonna 1982 ilmestynyt Hot Space, jossa yhtye yritti olla muodikas ja sovittaa musiikkinsa funk- ja diskorytmeihin.

    Vuonna 1984 ilmestynyt The Works palautti jälleen uskon Queenin tyylitajuun. Levy ei pyrkinyt aiempien albumien tapaan luomaan korkealentoisia teemakokonaisuuksia tai kosiskelemaan muodikkailla trendisoundeilla. The Worksin voima olivat tasaisen vahvat sävellykset, joiden tekoon osallistuivat kaikki yhtyeen jäsenet. Albumi oli yksi harvoista Queen-levyistä, joiden kannessa on valokuva yhtyeestä. Konstailematon kansi kuvasi hyvin perusasioista ammentavaa rock-albumia.

    Ensimmäinen muistikuvani Queenista on televisiossa esitetty I want to break free -kappaleen musiikkivideo, joka jäljitteli perusbrittiläisiä saippuaoopperoita Eastenders ja Coronation street. Naishahmoiksi pukeutuneet yhtyeen jäsenet nauttivat selvästi rooleistaan ja videosta tuli yksi yhtyeen suosituimmista. Kappaleen sävelsi basisti John Deacon, joka aiemmin oli vastannut suurhitistä Another one bites the dust.
    The Worksin myötä myös rumpali Roger Taylor sai oman suurhittinsä. Radio GaGa oli levyn menestynein kappale, mutta itse pidän sitä albumin tylsimpänä kappaleena. Queenin takavuosien hittimaakarit Brian May ja Freddie Mercury vastasivat levyn pienemmistä hiteistä. Mercury vastasi rakkauslauluosastosta kappaleella It's a hard life.
    Brian Mayn säveltämä Hammer to fall on Queen-rokkia perinteisimmillään, jossa yhdistyvät Mayn vahva kitarasoundi, moniääninen stemmalaula ja Mercuryn mahtipontinen kukkoilu mikrofonin varressa.
    The Works on pikemmin kokoelma erilaisia lauluja, kuin yhtenäinen musiikkiteos. Se oli kuitenkin helpotus monille Queen-faneille, jotka pealkäsivät menettäneensä yhtyeen kokonaan tanssi- ja klubi-genrelle. Singlehittien lisäksi levyltä löytyi myös monta muuta makupalaa, esimerkiksi junan lailla rullaava Keep passing through open windows, joka tuntui enteilevän viisi vuotta myöhemmin ilmestynyttä Breakthru-hittiä.
    Queenin uusi noususuhdanne jatkui aina Freddie Mercuryn kuolemaan saakka. Seuraavaksi esittelen albumin Innuendo, joka julkaistiin vain puoli vuotta ennen yhtyeen laulusolistin kuolemaa.
    Lähettänyt klo Ei kommentteja:
    Tunnisteet: , ,
    Tilaa: Blogitekstit (Atom)