perjantai 31. elokuuta 2012

126. Jean-Jacques Golman: Elle ne me voit pas (single 1999)

 
Elokuvien lopputeksteihin sijoitetuista kappaleista tulee joskus suuria hittejä, ja joskus niitä ei kuule kukaan. Asterix-sarjakuviin perustuneet elokuvat eivät sen ihmeemmin ole Suomessa menestyneet, joten ei ihme että Asterix ja Obelix vastaan Caesar -elokuvan lopputeksteihin sijoitettu Jean-Jacques Goldmanin kappale Elle ne me voit pas on jäänyt täällä täysin tuntemattomaksi. Edes Ranskassa ei tämä maan rock-legendoihin kuuluvan artistin kappale herättänyt sen kummempaa huomiota. Se on sääli, sillä se on yksi tämän taitavan artistin hienoimmista kappaleista.

Nettikauppojen ja iTunesin aikana oman suosikkikappaleen löytäminen on muuttunut helpoksi. Kun aiemmin jotain levyä piti etsiä ulkomaisia divareita myöten, saa sen nykyään käsiin nopeasti parilla nettiselailulla ja luottokortin numeron syöttämisellä. 

Aivan kaikkeen musiikkiin tämä ei kuitenkaan päde. Jean-Jacques Goldman on ollut suosikkiartistejani 1990-luvun puolivälistä alkaen, mutta hänen Asterix ja Obelix vastaan Caesar -elokuvaan säveltämänsä Elle ne voit pas -kappaleen löysin vasta reilut kymmenen vuotta singlen julkaisemisen jälkeen. Kappaleen cd-singleä tai elokuvan soundtrackia ei löytynyt Amazonin ranskalaisesta nettikaupasta, eikä iTunesistakaan ollut apua. Etsimisen jälkeen onnistuin Amazonin saksalaisesta sivuliikkeestä löytämään alunperin ranskalaisen elokuvan saksalaisen soundtrackin, missä saksaksi dubattujen laulujen lisäksi oli onneksi bonusraitana tämän laulun alkuperäinen versio.
Ensikuulemalla tuntuu kuin tällä kappaleella ja voittamattomasta gallialaiskylästä kertovalla elokuvalla ei olisi mitään yhteistä, ja musiikkivideoon lisätyt elokuvanäytteet läiskivät kuulijaa poskille. Kappale muistuttaa tyyliltään monia muita Goldmanin rakkauslauluja, kiireetön, eteerinen mutta samalla tunnelmaltaan vangitseva, eikä Asterixin ja Obelixin seikkailut oikein sovi tuohon mielikuvaan.

Goldman on kappaleessaan kuitenkin ottanut huomioon elokuvan, johon kappale on tehty. Asterix-seikkailujen gallialaiset tapahtumapaikat kuuluvat kappaleen sovituksessa, jossa on aimo annos kelttitunnelmaa. Levyä kuunnellessa Asterixin voi unohtaa, ja parin katselukerran jälkeen alkaa musiikkivideonkin eri elementit loksahtaa yhteen.

Itse en ole nähnyt kyseistä Asterix-elokuvaa, joten minua ei häiritse lainkaan tämän tunnelmallisen pop-kappaleen ja vauhdikkaan historiallisen seikkailuelokuvan välinen näennäinen ristiriita. Elle ne me voit pas on Jean-Jacques Goldmanin parhaita rakkauslauluja Puisque tu pars'in ja En passantin ohella.

Vuonna 2001 ilmestyneen soololevyn Chansons pour les pieds (johon palaan myöhemmin) Goldman on keskittynyt säveltämään ja tuottamaan levyjä muille artisteille, näistä Suomessa tunnetuin on varmasti Céline Dion.

Fanien odotuksista huolimatta Goldman ei ole suostunut jatkamaan soolouraansa, viime vuosien haastatteluissa 60-vuotias artisti on antanut ymmärtää että hänen uransa levyttävänä ja esiintyvänä artistina on ohi. Kymmenien tuhansien ranskalaisten lisäksi häntä kaipaa ainakin yksi suomalainen.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

125. The Beatles: Beatles for sale (1964)

Kun Beatles for sale julkaistiin, yhtye oli uransa huipulla. Yhtye oli valloittanut maailman, aiemmin samana vuonna maailman tärkein popmarkkina Yhdysvallat oli mennyt polvilleen tämän brittibändin edessä. Samana vuonna yhtye kiersi Yhdysvaltojen lisäksi Eurooppaam, matkusti esiintymään Australiaan asti ja julkaisi ensimmäisen elokuvansa a Hard Day's Night. Ei siis ihme, että vuoden 1964 joulukuussa ilmestyneen levyn kannessa oli neljä varsin väsyneen näköistä nuorta miestä, jotka uudella albumilla ottivat askelia kypsemmän ja monivivahteisemman musiikin suuntaan.

Kun 1980-luvun jälkimmäisellä puoliskolla aloin keräämään The Beatlesin levyjä, yritin etsiä niitä sieltä mistä halvimmalla sai. Osan levyistä ostin kanadalaisina painoksina Anttilan alelaatikoista ja osan täyteen hintaan. Beatles For Sale -albumin löysin käytettynä tamperelaisesta divarista. Levy oli selvästi peräisin jostain 1960-1970-lukujen vaihteesta, ja kotelosta ja levystä pystyi aistimaan sen iän. Ääni kuitenkin oli kohdallaan. Kun sittemmin olen pariinkin otteeseen päivittänyt levyn cd-aikaan, on tämä ajan patina levyistä kadonnut.

Vuosi 1964 oli järisyttävä the Beatlesille. Vasta vuosi aikaisemmin yhtye oli ollut tuntematon pikkubändi Liverpoolista, mutta vuonna 1964 yhtye valloitti Euroopan aina vaikeita Ranskan markkinoita myöten, ja pian tämän jälkeen myös aiemmin eurooppalaiselle musiikille nenäänsä nyrpistänyt amerikkalaisyleisö joutui ennennäkemättömän hysterian valtaan. Kierrettyään USA:ta, Eurooppaa ja Australiaa George Harrison, John Lennon, Paul McCartney ja Ringo Starr näyttelivät ensimmäisessä elokuvassaan, joka villitsi yhtyeen nuorta yleisöä lisää. Voi siis täydellä syyllä sanoa yhtyeen tehneen töitä "kahdeksan päivää viikossa". Allaolevassa musiikkivideossa esitetään näytteitä 1960 Beatles-aiheisesta piirrossarjasta.
Varmaa hittipotentiaalia sisältänyt Eight days a week julkaistiin uuden albumin B-puolen avausraitana, eikä sitä Britanniassa julkaistu lainkaan singlenä. USA:ssa siitä tuli jälleen listaykkönen The Beatlesin hittien listaan.

On aikamoinen ihme, että kaiken hässäkän keskellä yhtye ehti ja jaksoi levyttää kaksi albumia, yhden ep:n ja yhden singlen saman vuoden aikana tinkimättä musiikkinsa laadussa. Beatles for Sale julkaistiin joulukuussa sopivasti joulumarkkinoille. Albumin kanssa julkaistiin samanaikaisesti single I feel fine/She's a woman, mutta pikkulevyn kumpaakaan kappaletta ei sijoitettu uudelle albumille.

Kiireaikataulun vuoksi ei John Lennonilla ja Paul McCartneylla (George Harrisonista puhumattakaan) ollut aikaa säveltää koko albumillista uusia lauluja, joten albumi on yhtyeen viimeinen levy, jossa cover-kappaleilla on merkittävä rooli. Huonoja kappaleita ei yhtye toki levylleen ottanut. Alun perin Chuck Berryn Rock'n'roll music julkaistiin monessa maassa singlenä, ja esimerkiksi Suomessa se nousi listaykköseksi. Yleinen käsitys on, että Beatlesin versio kappaleesta on parempi kuin alkuperäinen.
Beatles for sale -albumia ei yleensä pidetä mitenkään erityisen merkittävänä yhtyeen historiassa, mutta se osoitti kuitenkin jo askelia uuteen suuntaan. John Lennonin säveltämä I'm a loser otti vaikutteita Bob Dylanilta samaan tapaan kuin seuraavalla albumilla julkaistu You've got to hide your love away.
Monien muiden Beatles-fanien tapaan en alkuun pitänyt Beatles for sale -albumia yhtä suuressa arvossa kuin esimerkiksi Revolver tai Abbey Road -albumeja. Vaikka tätä levyä leimaa hienoinen alakuloisuus (joka on nähtävissä myös levyn kannessa), on se tärkeä askel Hard day's nightin rakkauslauluista Helpin ja Rubber Soulin laajempaan aihemaailmaan. Yksi levyn parhaista kappaleista on Paul McCartneyn säveltämä Every little thing, jossa merkittävä rooli on Ringo Starrin soittamalla patarummulla.
The Beatles -yhtyeen kolmas albumi on jäänyt tuntemattomaksi ehkä sen vuoksi, että siitä nousi vain pari singlehittiä, eikä albumin kappaleista ole yhtyeen kokoelmalevyille kelpuutettu kuin Eight days a week. Tämän vuoksi suosittelenkin sitä lämpimästi niille Beatlesin ystäville, jotka tuntevat yhtyeen tuotantoa vain kokoelmalevyjen perusteella. Levy on tutustumisen arvoinen muutenkin kuin syksyn väreissä kylpevän kantensa vuoksi.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , ,

tiistai 21. elokuuta 2012

124. Edith Piaf: Sous le ciel de Paris/Un grand amour qui s'achève (savikiekko 1954)

Edith Piaf yhdistetään Suomessa usein pariin suureen hittiinsä. Hymne à l'amourin ja Milordin rinnalla kolmas Piafin suuriin kappaleisiin luettava laulu on Sous le ciel de Paris (="Pariisin taivaan alla"). Tämä leppoisa kappale kuvailee värikkäästi Pariisia juuri sellaisena kuin sitä ulkomaisille turisteille usein mainostetaan, rakkauden, musiikin ja filosofian tyyssijana. Ranskalaisen musette-haitarin säestämä laulu on myös musiikilliselta tyyliltään chansonin prototyyppi. Piafin tulkitsemana tästä kappaleesta tuli hieno ikivihreä.

Omalle ikäluokalleni Sous le ciel de Paris tuli tutuksi 1980-luvulla ala-asteen musiikinkirjasta Musiikin maailma, jossa Pariisin taivaan alla edusti ranskalaista chanson-musiikkia. Pispan koulun musiikkiluokassa tätä kappaletta laulettiin ahkerasti, mutta tuttavuuteni tähän kappaleeseen jäi pitkäksi aikaa siihen.

Ranskanopintojeni innostamana tutustuin Edith Piafin tuotantoon paremmin. Kovin helppoa se ei ollut, sillä artistin levytyksiä jäsentäviä albumikokonaisuuksia ei Piafilta löydy, vaan hänen levytyksensä julkaistiin vanhanaikaisilla, kaksi kappaletta sisältäneiltä savikiekoilta ja uran loppuvaiheessa neljän kappaleen EP-levyillä. Piafin musiikkin tutustuinkin lähinnä erinäköisten kokoelma-albumien kautta. Vihdoin 1990-luvulla ostin kaksi cd-boksia, jotka sisälsivät Piafin koko tuotannon vuodesta 1932 vuoteen 1963. Yksi näistä 13 cd:ltä löytyneistä lukuisista helmistä oli tämä Pariisin kauneutta ylistävä laulu.

Jo 1930-luvulla uransa aloittaneen Edith Giovanna Gassionin taiteilijanimi oli aluksi la Môme Piaf, joka tarkoitti pientä varpusta. Jo uransa ensimmäisellä vuosikymmenellä Piaf otti esiintyessään käyttöön oman etunimensä, ja legendaarinen chanson-brändi oli valmis.

Sous le ciel de Paris esitettiin ensimmäisen kerran samannimisessä elokuvassa vuonna 1951. Alunperin Jean Bretonnièren tulkitsemasta kappaleesta tuli kuitenkin hitti Edith Piafin levytyksen myötä kolme vuotta myöhemmin. Vaikka Piaf suosi tuotannossaan dramaattisia ja surullisia rakkaustarinoita, levytti hän myös paljon lempeitä ja iloisia kappaleita. Pariisin taivaan alla on yksi niistä.

Jean Drécajin tekstissä kuvaillaan värikkäästi Pariisia juuri sellaisena kuin se romanttisimmissa mielikuvissa esiintyy. Rakastavaiset puistossa, Seinen rantaa kuljeskeleva filosofi miettimässä haitarin soidessa taustalla. Linnut laulavat Notre Dame -kirkon pihassa jne.

Laulun säveltäjä Hubert Giraud on yksi ranskalaisen musiikin veteraaneja. Euroviisufanit muistavat 1940-luvulla uransa aloittaneen säveltäjän mm. Ranskan voittoviisusta Dors mon amour vuodelta 1958, sekä klassikoista Ce soir-là (Monaco 1960), Il doit faire beau là-bas (Ranska 1967) ja Je suis l'enfant soleil (1979). 1980-luvulla Giraud sävelsi kappaleita uraansa aloittavalle nuorelle Céline Dionille (esimerkiksi Tellement j'ai d'amour pour toi). Suomessa Giraudin tunnetuin kappale on Kirkan laulama Mamy Blue.

Savikiekon b-puolelta löytyvä Un grand amour qui s'achève on Piafin vähemmän tunnettuja kappaleita. Piaf sanoitti ja sävelsi kappaleen yhdessä yhteistyökumppaninsa Marguerite Monnot'n kanssa. Monnot oli vuosikymmenien ajan Piafin tärkein säveltäjä, ja hänen säveltämiään kappaleita ovat mm. Hymne à l'amour ja Suomessa listaykköseksikin noussut Milord. Jo 1930-luvulla yhteistyönsä aloittanut parivaljakko Monnot/Piaf oli varmasti ensimmäinen menestyvä naispuolinen lauluntekijäpari maailmassa. Un grand amour qui s'achève ei kuitenkaan yllä heidän parhaimmistoonsa.
Esittelisin mielelläni tässä blogissa jonkin hienon Edith Piaf -albumin, jos sellaisia olisi. Hänen kappaleensa elävät kymmenillä, ellei peräti sadoilla eri cd-kokoelmilla, joihin on koottu tämän hienon laulajan savikiekoilla, singleillä ja ep:illä julkaisemia kappaleita. Jatkan siis Piafin tuotannon esittelyä tässä blogissa yksi tai kaksi kappaletta kerrallaan.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

123. Agnetha Fältskog: I stand alone (1987)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Agnetha Fältskog jatkoi musiikin parissa Abban hajoamisen jälkeen tekemällä kolme soololevyä 1980-luvulla. Näistä levyistä ei kuitenkaan tullut sellaista menestystä, kuin hän oli toivonut, joten vuonna 1987 julkaistun I stand alone -levyn jälkeen Fältskog jättäytyi musiikkibisneksestä 17 vuodeksi. I stand alone on vähän kliininen ja väritön, mutta levyllä on muutama erinomainen laulu, jotka artisti esittää omaan aistikkaaseen tapaansa.

Abba-fanina ostin myös innokkaasti Agnetha Fältskogin ja Fridan soololevyjä. Näillä levyillä ei kuitenkaan ollut samaa Abba-magiaa, joten niiden kuuntelu jäi varsin vähäiseksi. Vuonna 1987 en enää vaivautunut ostamaan I stand alone -levyä, ja se ajautui hyllyyni vasta pitkälti 1990-luvun puolella jonkin tavaratalon poistohyllyn kautta. I stand alone on kuitenkin osoittautunut Agnethan 1980-luvun soololevyistä kestävimmäksi, vaikka levyn kansainvälinen menestys oli näistä kolmesta levystä huonoin.

Lähtökohdat levylle olivat hyvät. Aiemmat soololevynsä Abban seuratuin jäsen oli tehnyt kotimaassaan Ruotsissa, mutta tällä kertaa lentämistä inhoava Fältskog vaivautui matkustamaan Los Angelesiin asti levyä tekemään. Matkan innoittajana toimivat eittämättä nimekäs tuottajaparivaljakko, Chicago-yhtyeestä maineeseen noussut Peter Cetera ja Madonnan La isla bonita -kappaleen säveltäjänä maineeseen noussut Bruce Gaitsch, jonka kanssa Agnetha myös seurusteli levytyksen aikoihin.

Levyn äänittäminen Yhdysvalloissa kuuluu selkeästi levyn soinnista. Siinä missä Fältskogin edelliset soololevyt oli tehty trendikkääseen europop-tyyliin, on I stand alone lähempänä USA:n länsirannikon aikuispopmaailmaa. Laulajan ääni on kuitenkin selkeästi tunnistettavissa.

Ennen Abbaa ja Abban aikana tekemillään soololevyillä Agnetha kunnostautui myös lauluntekijänä säveltäen ruotsinkielisestä tuotannostaan yli puolet itse. Abban jälkeen ei Fältskog enää juuri säveltänyt. I stand alone -levy on hänen ensimmäinen soololevynsä, johon hän ei itse säveltänyt yhtään kappaletta. Tällä levyllä laulaja ja tuottajat luottivat enemmän Diane Warrenin ja Albert Hammondin kaltaisten ammattisäveltäjien tuotteisiin. Heidän säveltämänsä on levyn päättävä If you need someone tonight.
Levy-yhtiö olisi halunnut julkaista alumin nimellä Agnetha ilman vaikealta kuullostavaa sukunimeä, mutta laulajan vaatimuksesta levyn kannessa luki artistin nimi ä-kirjaimen pisteitä myöten. I stand alone -albumi oli vuoden myydyin levy Ruotsissa, mutta muualla myynti jäi vaatimattomammaksi osittain sen vuoksi, että laulaja ei ollut halukas matkustamaan ulkomaille levyään markkinoimaan. Ruotsissa sen sijaan Fältskog esiintyi muun muassa suositussa Jacobs stege -televisioshowssa, josta tämän kirjoituksen kolme videotallennetta ovat peräisin. Musiikkivideoissa ja televisioesityksissä Fältskog esitteli myös uuden ja modernin hiusstailinsa, joka on nähtävissä myös levyn kannessa.
Laulaja oli itse tyytyväinen levyynsä ja pettymys oli suuri, kun sen menestys jäi vaisuksi. Vasta 37-vuotiaana Fältskog koki saaneensa tarpeeksi julkisuudesta ja musiikkibisneksestä ja vetäytyi julkisuudesta yli 17 vuodeksi. Omien sanojensa mukaan hän oli niin kypsä showbusinekseen, että hän ei vaivautunut hankkimaan kotiinsa edes kunnon stereoita.

Pitkän hiljaiselo teki kuitenkin tehtävänsä, ja 1990-luvun puolivälissä ruotsalaislaulaja teki varovaisia askelia kohti julkisuutta. Vuonna 2004 julkaistiin ennakolta kovasti kohuttu (ja jälkikäteen kehuttu) albumi My colouring book, josta lisää lähipäivinä.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

torstai 16. elokuuta 2012

122. Annie Lennox: Songs of mass destruction (2007)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Eurythmics-yhtyeestä tunnetuksi tullut Annie Lennox ilmestyi pienen tauon jälkeen julkisuuteen Lontoon olympialaisten päättäjäisissä esittämällä kappaleen soolodebyyttialbumiltaan Diva. 15 vuotta myöhemmin ilmestynyt Songs of mass destruction ei ole aivan yhtä tunnettu, mutta Divan lailla se on tasaisen varmaa Annie Lennox -laatua. Levy ja siihen tehdyt musiikkivideot esittelevät hienon musiikin lisäksi tyylikkäästi ikääntyneen tähden luonollisemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Ihastuin Annie Lennoxiin viimeistään nähtyäni Eurythmics-singlen Thorn in my side musiikkivideon. Upean lauluäänen lisäksi Lennoxilla oli samanaikaisesti pistäväkatseiset ja kauniit silmät, jotka edesauttoivat hänen laulujensa sanoman perillemenoa. Ensimmäinen sooloalbumi Diva esitteli nimensä mukaan vahvasti erilaisten roolien taakse piiloutuneen artistin, joka vain lisäsi kiinnostustani häneen.

Neljännellä soololevyllään Songs of mass destruction Lennox on hylännyt roolivaatteensa, ja esiintyy aitona, kypsänä naisena. Levyn aloittava Dark road on vakava ja pohdiskeleva laulu 53-vuotiaalta artistilta. Vaikuttavassa videossa esiintyy artistin itsensä lisäksi joukko kodittomia amerikkalaisia.
Kappale Love is blind muistuttaa hyvin paljon Eurythmicsin uran alluvuosien tuotantoa, joissa riisutut ja sähköiset sovitukset antoivat kappaleille kylmän ja tunteettoman alkuvaikutelman. Tähän kappaleesen voisi hyvin kuvitella Dave Stewartin kitarasoolon.
Tällä albumilla Annie Lennox palasi Eurythmicsin tyyliin useammallakin kappaleella. Mystinen Through the glass darkly voisi hyvinkin olla peräisin yhtyeen uran viimeisiltä levyiltä, ja se olisi sopinut hyvin myös laulajansa Diva-albumille.
Rock-uransa ohessa Lennox on ollut aktiivinen AIDS-tietoisuuden kampanjoijana Etelä-Afrikassa. Songs of mass destruction -albumilta löytyvä Sing-kappale julkaistiin singlenä, jonka myyntitulot käytettiin AIDS-tietoisuuden lisäämiseen Afrikassa. Levyllä esiintyy Lennoxin lisäksi 35 tunnettua naislaulajaa Madonnasta Bonnie Raittiin ja Céline Dionista Shakiraan.  AIDS-sanomaa vie eteenpäin myös video, jossa yhdistyvät järkyttävät kuvat aitoon toivoon paremmasta tulevaisuudesta. Yleensä videoissaan vahvasti maskeerattu ja näyttäviin pukuihin piiloutunut laulaja esiintyy Etelä-Afrikassa kuvatussa musiikkivideossa kerrankin vähän meikattuna ja vailla turhia hörpelöitä.
Synkästä nimestään huolimatta Songs of mass destruction on piristävällä tavalla monipuolinen albumi Annie Lennoxilta, joka on viime vuosikymmenien parhaita rock/pop-laulajia. Lennoxin tuotanto on ollut valitettavan verkkaista. Viimeisten 20 vuoden aikana hän on julkaissut vain 5 albumia. Hyvänä puolena tässä on kuitenkin se, että laatu on pysynyt korkeana, walesilaislaulajan soololevyt ovat kaikki erilaisia mutta tasaisen laadukkaita.
Lennoxin viimeinen julkaisu on vuonna 2010 julkaistu hieno joululevy Christmas cornucopia. Lontoon olympialaisten päättäjäislavalla esitetty Little bird osoittaa, että Annie Lennoxilla riittää edelleen virtaa. Toivottavasti tätä energiaa saadaan nauttia pian uuden albumin muodossa.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)