torstai 21. maaliskuuta 2013

160. Euroviisut - Suomen finaaliklassikot (1961-2007)

Lyhennttyä Spotify-versiota albumista voit kuunnella täällä.
Suomalaisiin viisuperinteisiin kuuluu jokavuotinen jossittelu siitä, olisiko Suomi pärjännyt paremmin valitsemalla jonkin toisen kappaleen meitä edustamaan. Tämän jossittelun historia koottiin muutama vuosi sitten kokoelmalevylle, jolta löytyy 40 kappaletta aina Tamara Lundin Olen mikä olen -kappaleesta Nightwishin Sleepwalkeriin, joiden viisutie tyssäsi Suomen karsintoihin. Kokoelmalta löytyy monta hittiä, mutta ei vastausta siihen kysymykseen olisiko maamme viisumenestys ollut parempi toisenlaisilla lauluvalinnoilla.

Neil Hardwickin käsikirjoittamassa komediasarjassa Sisko ja sen veli lanseerattiin ns. Svoinnutin tapaus määrittelemään kaikkea sitä, mitä olis voinut tapahtua, jos asiat olisivat toisin. Yksi rakastetuimmista svoinnut-keskustelujen aiheista on Suomen euroviisuhistoria. Joka vuosi karsinnoissa jäi rannalle lukuisia kappaleita, joilla Suomi "oli svoinnut" menestyä paremmin kuin sillä joka loppukilpailuun lähetettiin. Näistä kappaleista koottiin vuonna 2007 kokoelmalevy, joka on hyvä paketti svoinnut-kappaleita jälkiviisaita viihdyttämään.

Kovaäänisintä spekulointi on ollut niinä vuosina, jolloin Suomi jäi finaalin hännille tai peräti viimeiseksi. Näin kävi muun muassa vuonna 1963, jolloin Laila Halmeen Muistojeni laulu toi Suomelle ensimmäisen jumbosijan. Samana vuonna karsintaan osallistui kappale, josta on sittemmin noussut niin suuri ikivihreä klassikko, ettei suurin osa suomalaisista edes tiedä sen osallistuneen Suomen viisukarsintaan. Tamara Lundin kappale on myös siitä harvinainen, että sen karsintaestyksestä löytyy vielä videotallenne. Kokonaisia karsintalähetyksiä Yleisradion arkistoista löytyy vasta vuodesta 1973 alkaen.
Vuonna 1966 kotimaisiin karsintoihimme osallistui jo uransa suurimman menestyksen taakseen jättänyt Laila Kinnunen. Ennen Katri-Helenaa Suomen varmasti suosituin laulajatar olisi varmasti saanut nostetta uralleen ranskalaistyylisellä kappaleella Muistojen bulevardi, mutta viisulavalle haluttiin popimpaa tavaraa ja Luxemburgiin Suomen edustamaan lähetettiin Ann Christinen esittämä Playboy. Kohtalainen lopputulos, 10. sija 18 kappaleen joukossa vaimensi kovaäänisimmät jossittelijat.
Abban voitto vuoden 1974 loppukilpailussa vei kaiken huomion, eikä juuri kukaan jäänyt miettimään olisiko jokin muu kuin Brightoniin valittu Carita Holmströmin: Älä mene pois voinut uhata Waterloon voittokulkua. Oma suosikkini tuon vuoden karsinnoista oli Kaj Chydeniuksen säveltämä Jäähyväiset, jonka esitti Anneli Sari.
1970-luvulla laulukilpailut olivat suosituimpia uusien levyjen markkinointiväyliä. Levy-yhtiöt lähettivät tärkeimmät artistinsa sekä Syksyn Säveleen että Euroviisuihin. Kirka osallistui uransa aikana Euroviisuihin useammin kuin kukaan muu. Oma suosikkini hänen edustuskappaleistaan oli vuonna 1976 Fredin Pump pumpille hävinnyt Neidonryöstö. Artisti itse ei kovinkaan paljon laulua arvostanut ja hän levytti kappaleesta ainoastaan vaisun liveversion, joka häviää tempossa ja tehokkuudessa kirkkaasti karsintaesityksestä. Alla molemmat versiot kappaleesta. Paremmin menestyi vuoden 1984 ehdokas Hengaillaan, jolla Kirka pääsi viisuilemaan aina Luxemburgissa pidettyyn finaaliin saakka.
Toisin kuin yleensä luullaan, Suomen viisutaival ei pelkästään ole ollut rämpimistä jumbopaikasta toiseen. Suomen viisuhistoriaan mahtuu myös hyviä sijoituksia. Paras tahti Suomella oli 1970-luvulla, jolloin Suomi ei saanut yhtään viimeistä sijaan ja neljä kertaa maamme pääsi top 10:een. Huonoin sijoitus tällä vuosikymmenellä oli 18 (20 osallistujasta), jonka sai Seija Simola vuonna 1978.

Saman vuoden kotimaan karsintoihin osallistui pitkä rivi maamme huippuartisteja. Vuoden karsintakappaleista parhaiten on jäänyt elämään Lea Lavenin dramaattinen Aamulla rakkaani näin. Nimekkäääseen taustakuoroon kuuluivat Paula Koivuniemi, Maarit Hurmerinta ja Irina Milan. 
Vuonna 1989 Suomi sai yhden parhaista viisumenestyksistään Anneli Saariston esittäessä kappaleen La dolce vita. 11 vuotta aiemmin hän oli vielä varsin tuntematon laulaja, mutta hänen karsintakappaleensa Sinun kanssasi sinua ilman on omia henkilökohtaisia karsintasuosikkejani.
Juice Leskinen, Mikko Alatalo, Tapani Kansa, Frederik ja Taiska olivat vuoden 1981 karsintojen tähtikaartia. Yksi suurimmista yleisön suosikeista oli Markku Aron ja Nisa Sorayan kappale Mun suothan tulla vierees sun, joka sekin joutui luovuttamaan voiton Riki Sorsan Reggae OK:lle. Tämäkin tulos antoi aiheen lukuisille svoinnut-keskusteluille, sillä Rikin menestys kansainvälisessä finaalissa ei päätä huimannut.
1990-luku ei meille menestystä suonut, yksikään edustuskappaleemme ei yltänyt kymmenen parhaan joukkoon. Huonosti kävi myös Edean Aava-kappaleelle vuoden 1998 kisoissa, mikä sai jälleen spekulaatiot valloilleen. Olisiko Jari Sillanpää pärjännyt paremmin viisulavalla, entä Nylon Beat? Itse olisin suonut voitton Ultra Bralle, jonka hurjasti sovitettu ja gustolla esitetty Tyttöjen välisestä ystävyydestä olisi varmasti herättänyt Birminghamin lavalla huomiota, vaikkei pisteitä olisi tullutkaan. 
Tämän vuosituhannen kitkerin svoinnut-väittely nousi vuonna 2000. Nightwish sai valtaosan puhelinäänistä, mutta koska puhelinäänet muodostivat vain puolet annetuista pisteistä, sijoittui kansainvälisen menestyksen kynnyksellä odotellut heavy-yhtye vasta kolmanneksi. Oma suosikkini oli karsinnassa toiseksi tullut Anna Erikssonin Oot voimani mun, joka Tukholman kisoissa olisi varmasti menestynyt paremmin kuin raadin ja puhelinäänien yhteissummalla voittajaksi valittu Nina Åströmin A little bit.
Monien mielestä Nightwishin Sleepwalker "oli svoinnut" olla maamme ensimmäinen voittokappale, ja kun seuraavan kerran ehdokkaana oli raskasta rokkia, ei lopputulos ollut epäselvä. Lordi voitti ylivoimaisesti niin Suomen karsinnat kuin lopulta Ateenassa pidetyn kansainvälisen finaalinkin.

Seuraavana vuonna meillä ei juuri huolehdittu oman kappaleen menestyksestä, tärkeintä oli onnistuminen kansainvälisen finaalin järjestämisessä. Suomi jatkoi raskaalla linjalla valiten kotikisoihin edustajaksi Hanna Pakarisen kappaleen Leave me alone. Suosikkilaulajani Johanna Kurkela oli mukana karsinnoissa kahdella kappaleella. Suomen finaaliklassikot -kokoelmalta löytyy hieno kappale Olet uneni kaunein, vaikka Kurkelan toinen kappale Jossain metsäin takana oli mielestäni Kurkelan kahdesta karsintakappaleesta parempi.
Kaksi cd:llistä Suomen viisukarsinnoissa rannalle jääneitä kappaleita antaa hyvän yleiskuvan siitä, kuinka tärkeästä instituutiosta Euroviisuissa ja etenkin niiden kotimaisissa karsinnoissa on kysymys. Lukuisat artistit ja hittikappaleet ovat aloittaneet taipaleensa sieltä, vaikka niiden alkuperä halutaan usein täysin unohtaa. Vaikka Krista Siegfrids peittosi tänä vuonna monta hienoa kappaletta, uskallan luvata myös niille pitkää ikää Suomen popmusiikin historiassa.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , ,

tiistai 5. maaliskuuta 2013

159. Dusty Springfield: Longing (julkaisematon 1974)

Monta ensiluokkaista levytystä on jäänyt julkaisematta vain sen vuoksi, että artisti ei ole ollut tyytyväinen äänitysten tuloksiin. Levytys on voinut kaatua myös artistin henkilökohtaisiin ongelmiin tai ristiriitoihin levy-yhtiön kanssa. Dusty Springfeldin albumin Longing kohdalla oli kysymys oli näistä kaikista kolmesta. Onneksi cd-aika on tuonut tämän levyn kappaleet Dusty-fanien saataville, sillä vaikka äänitykset jäivät osittain kesken, on musiikki Dustya parhaimmillaan.

1970-luvun puolivälissä Dusty Springfieldillä ei mennyt hyvin. 1960-luvun suuri brittilaulaja etsi uutta suuntaa alamäessä olevalle uralleen muuttamalla Yhdysvaltoihin, mutta sieltäkään ei menestyksen reseptiä löytynyt. Erinomainen Cameo albumi vuodelta 1973 ei kriitikoiden kiitoksista huolimatta juurikaan saanut kuulijoita eikä Springfield itsekään ollut tyytyväinen sen tekoon. Laulaja ei kotiutunut Amerikan mantereelle, jossa ihmiset eivät ymmärtäneet hänen mahdollisuuksiaan eikä hän itsekään oikein tietänyt mitä haluaisi tehdä.

Uuden levyn äänityksissä ongelmat kasvoivat. Aiemmin Springfieldillä oli ollut aktiivinen rooli levyjen teossa. Hän käytännössä tuotti omat levynsä, mutta 1960-luvulla ei tapoihin kuulunut että naislaulajalla olisi annettu niin suurta kunniaa levyn kansiteksteissä. Cameo ja Longing -albumien äänityksissä Dustylla ei ollut juurikaan sanavaltaa siihen miten kappaleet sovitettiin, ja hän joutui usein laulamaan valmiisiin soitintaustoihin, jotka olivat hänen kannaltaan väärässä sävellajissa.

Tyytymättömin Springfield oli kuitenkin itseensä. Aiemminkin hän oli epäillyt omia taitojaan, mutta nyt omien kykyjen epäily oli muuttunut jo sairaalloiseksi. Huonon itsetunnon taustalla oli eittämättä uusi kotimaa ja uudet levytysolosuhteet, mutta suurin syy oli varmasti holtittomaksi mennyt alkoholin, lääkkeiden ja huumeiden käyttö. Lopulta Longing -albumin äänitykset keskeytettiin, vaikka levyn nimi, kansi ja osa kappaleista oli valmiina.
Ensimmäiset näytteet Longing-albumilta julkaistiin 25 vuotta levyn äänitysten jälkeen kokoelmalla Simply...Dusty, jolta löytyi kolme Longing -albumille äänitettyä kappaletta. Levyn aloituskappaleeksi suunnitellun Exclusively for me -kappaleen tallenteessa ei kuulu merkkiäkään äänitysten epäonnistumisesta. Laulajan sumuinen ääni kannattelee heiveröistä melodiaa mestarillisesti, ja kappaleesta olisi voinut tulla suurikin hitti, jos se olisi julkaistu aikanaan.

Toinen hieno, Simply...Dusty -kokoelmalla julkaistu kappale on lauluntekijä Melissa Manchesterin säveltämä Home to myself, johon pätevät samat kehusanat kuin edelliseenkin lauluun. Tästäkään on vaikea löytää mitään syytä levytysten epäonnistumiseen tai laulajan tyytymättömyyteen. Pianoa laulussa soittava Manchester on itse kehunut Springfieldin tulkintaa parhaaksi, mitä hänen sävellyksistään on koskaan tehty.
Edelliset kappaleet olivat esimerkkejä äänityksistä, jotka hyllytettiin lähes julkaisuvalmiina. Toisten kappaleiden kohdalla Dusty Springfield oli ottanut vasta harjoitusottoja, viimeisteltyjä vokaaliosuuksia ei koskaan tehty. Barry Mannin ja Cynthia Weilin kappale Make the man love me on selvästi jäänyt viimeistelemättä, mutta Dusty osoittaa tässä keskeneräisessäkin tallenteessa, kuinka hän oli jo suunnitellut pitkälle miten hän aikoi tämän kappaleen tulkita. Tämä äänite julkaistiin kokoelmalevyllä Beautiful Soul, jolla julkaistiin ensimmäistä kertaa suurin osa Longing-albumin kappaleista vuonna 2001.
Ainoa moite jonka minä löydän Longing-albumista on sen balladipainotteisuus. Vähänkään ripeämpiä kappaleita levyltä, jos se olisi julkaistu, olisi löytynyt vain pari. Toinen niistä on albumin jälkeenjääneiden nauhojen keskeneräisin tallenne, laulu jonka lauluosuuksista solisti ei itse äänittänyt kuin osan. Tämän vuoksi kappaletta ei sisällytetty Beautiful soul -kokoelmallekaan.

Laulu olisi todennäköisesti jäänyt ikuisesti Dunhill-levy-yhtiön arkistoon, ellei Springfieldin aikalainen olisi tarttunut tilaisuuteen. Petula Clarkia oli Springfieldin kuoltua jäänyt harmittamaan, ettei hän koskaan ollut tehnyt duettoa hyvän ystävänsä kanssa. Yli 30 vuotta alkuperäisten äänitysten jälkeen Clark täydensi keskeneräisen tallenteen omilla vokaaliosuuksillaan. Dusty Springfieldin ja Petula Clarkin duetto Corner of the sky julkaistiin Clarkin albumilla Duets vuonna 2007.
Niinpä, cd-ajan ansiosta alunperin julkaisemattomaksi jääneen albumin kaikki kappaleet on julkaistu uuden vuosituhannen puolella, ja nämä äänitteet voi koota eri lähteistä suunnitellun kaltaiseksi albumiksi. Jälkiviisaana on helppo todeta että Dustyn kaikki epäilyt omaa tulkintaansa ja äänityksiä kohtaan olivat virheellisiä. Jos albumi olisi julkaistu aikanaan, olisi se ollut yksi hänen kaikkien aikojen parhaita levyjään.

Valitettavasti Beautiful soul -kokoelma, josta Petula Clark -duettoa lukuunottamatta löytyvät kaikki Longing-albumin kappaleet, on aikoja sitten myyty loppuun. Myöskään Spotifysta ei hyllytetyn Longing-albumin kappaleita löydy Simply...Dusty-kokoelma sen sijaan on edelleen myynnissä. Siitä löytyy ensimmäisten kahden esimerkin lisäksi levyn dramaattisin kappale In the winter, jossa Springfield kuvailee kohtaamista entisen rakastetun ja hänen uuden naisensa kanssa. Kappale on kuin Dustyn versio Carolan Rakkauden jälkeen -kappaleesta. 
Dusty Springfieldin ura ei onneksi päättynyt tähän epäonnistumiseen. Parin vuoden hiljaiselon ja itsensä etsiskelyn aikana hän nousi uransa ja elämänsä aallonpohjalta uuteen nousuun. Uudet albumit eivät edelleenkään myyneet hyvin, mutta elämänilo ja halu tehdä musiikkia oli palannut.

Vuonna 1978 Springfield julkaisi jälleen erinomaisen albumin It begins again, johon hän äänitti uudet versiot Longing-levylle tekmistään kappaleista Turn me around ja Love like yours. Vuosikymmenen vaihteessa häneltä tuli myös kaksi muuta albumia. Varsinainen come-back alkoi kuitenkin vuonna 1987, jolloin yhteistyössä Pet Shop Boys -yhtyeen kanssa syntyivät hittisinglet What have I done to deserve this ja Nothing has been proved sekä erinomainen ja tällä kertaa myös hienosti myynyt albumi Reputation. Dusty oli vihdoin palannut.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

torstai 14. helmikuuta 2013

158. Edith Piaf: Une enfant/Chante-moi (savikiekko 1951)

Ranskalainen chanson-legenda Edith Piaf kertoi lauluissaan usein tarinan viattomuudesta ja optimismista joka päättyy tragediaan ja kuolemaan. Piafin ääni sopi hyvin draamaan, ja sitä on riittämiin kappaleessa Une enfant. Se ei kuulu laulajansa tunnetuimpiin kappaleisiin mutta se on yksi helmi tämän ranskalaislaulajan laajassa tuotannossa. Savikiekon toiselta puolelta löytyvä lempeä ja onnellinen Chante-moi tuo esiin Piafin valoisamman puolen.

1950-lukua voidaan pitää Edith Piafin menestyksekkäimpänä vuosikymmenenä. Tällöin sodasta toipuneessa Ranskassa oli tarvetta taitaville artisteille ja mikä tärkeintä, ihmisillä alkoi olla jälleen rahaa käydä konserteissa ja ostaa levyjä. Piaf saavutti Euroopan lisäksi suurta menestystä myös Yhdysvalloissa.

Suurena laulajatähtenä hän auttoi alkuun myös monia muita artistinalkuja. Yksi näistä oli nuori armenialaissyntyinen Charles Aznavour, joka kirjoitti laulun Une enfant varta vasten mentorilleen. Laulu kertoo rikkaasta, elämäänsä kyllästyneestä tytöstä, joka etsii jännitystä ja rakkautta karkaamalla hunsvottipojan matkaan tuhoisin seurauksin. Laulu sisälsi kaikki ne elementit, joita Piaf kaipasi: epätoivoista rakkautta, naivia optimismia, nuoruutta ja kuolemaa.
Lapsi, tyttö vain kuudentoista.
Kevään lapsi,
lepää tiellä.

Hän tuli sieltä, 
missä rikkaus oli elämääkin tärkeämpää.
Hän jätti perheensä pojan vuoksi.
Boheemin, joka osasi rakkauden sanat
niin kauniisti sanoa,
ja sai hänen kyllästyneen
 sydämensa hehkumaan.
Kaksi aurinkoista sydäntä lähti matkaan
ilman osoitetta
mukanaan vain heidän nuoruutensa
ja kielletyn hedelmän makeus.

Lapsi, tyttö vain kuudentoista.
Kevään lapsi,
lepää tiellä

Kahta rakastunutta sydäntä ei voinut vangita
ei aika, ei kausi eikä paikka.
He elivät päivä kerrallaan
ja kulkivat pysähtymättä paikasta toiseen.
He etsivät tilaa suurelle rakkaudelleen,
sen nykyhetkelle ja tulevaisuudelle.
Rakkaus oli kaunis, sokea,
joka keinui kuin laulu
sinisen taivaan alla.

Lapsi, tyttö vain kuudentoista.
Kevään lapsi,
lepää tiellä.

Mutta pojan rakkaus oli liian suuri, 
että se olisi mahtunut pienen tytön sieluun.
Tyttö eli sydämensä tahtiin,
ja pojan sydän oli hänen maailmansa.
Tämä maailma ei ollut Jumalan mieleen.
Heidän ainoa ravintonsa oli heidän rakkautensa.
Kun se ei enää riittänyt, antoi poika periksi ja
jätti tytön vain muutaman murenan vuoksi.
Lapsi jäi yksin nälkäisenä.

Lapsi, tyttö vain kuudentoista.
Kevään lapsi,
lepää tiellä
kuolleena.
(käännös allekirjoittaneen)

Laulun dramaattista kertomusta täydentää hienosti sen sovitus. Jokaisen kertosäkeen sovitus on erilainen korostaen näin myös laulun kertomuksen dramaattisia käänteitä. 

Savikiekon B-puolella on Edith Piafin itse sanoittama Chante-moi (laula minulle), jossa laulun kertoja pyytää kadulla laulavaa poikaa laulamaan kauniita lauluja rakkaudesta, lauluja jotka poistaisivat surun kertojan sydämestä. Kappaleen sävelsi tunnettu ranskalainen orkesterinjohtaja Robert Chauvigny. Piaf levytti laulun myös englanniksi omalla aksentillaan. Aiemmin esittelemäni Sous le ciel de Paris -kappaleen tapaan Chante-moi on hyvä esimerkki siitä, miten Piaf osasi tulkita myös vähemmän dramaattista materiaalia.
1950-luvun menestyksen vuosilla oli myös kääntöpuolensa. Myrskyisät ihmissuhteet ja terveysongelmat veivät Piafin lääkkeiden, huumeiden ja alkoholin väärinkäyttäjäksi, mikä rapautti heiveröisen laulajan kuntoa entisestään. Piaf kuoli 47-vuotiaana syksyllä 1963, eli hänen kuolemastaan tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

maanantai 11. helmikuuta 2013

157. Bonnie Raitt: Luck of the draw (1991)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
1970-luvulla liudan erinomaisia mutta huonosti myyneitä levyjä tehneen Bonnie Raittin onni kääntyi 1980-luvun lopussa. Albumi Nick of time nosti Raittin listaykköseksi Yhdysvalloissa. Sitä seurannut Luck of the draw menestyi vieläkin paremmin ja se on yli 7 miljoonalla myydyllä kappaleellaan kitaristi-laulajan menestynein albumi. Avain menestykseen oli esittäjänsä varovainen askel suurta yleisöä miellyttävämpään suuntaan.

Warnerin annettua Bonnie Raitille potkut 1980-luvun puolivälissä hän sai pian uuden mahdollisuuden Capitol-levy-yhtiön suojissa. Uudella levy-yhtiöllä laulaja-kitaristi otti varovaisen mutta samalla tietoisen askeleen blues-scenestä lähemmäs mainstream-poppia. Muutos kannatti välittömästi, sillä Raittin ensimmäinen Capitol-albumi Nick of time oli suuri menestys. Seuraava albumilla Luck of the draw Raitt astui askeleen pitemmälle, ja lopputuloksena oli laulajan toistaiseksi menestynein albumi.
Levyn aloituskappale on hyvä esimerkki siitä, miten Raitt sovelsi menestysreseptiä vanhaan tyyliinsä. Leppoisasti etenevä ja sovinnaisesti tekstitetty blues-pop-country-kappale miellytti sekä hänen vanhoja blues-fanejaan, mutta kappale sopi myös poppiradioiden soittolistoille.

Albumin toinen singlejulkaisu menestyi vieläkin paremmin. I can't make you love me on intiimitunnelmainen blues-balladi yksipuolisesta rakkaudesta. Kappaleen hienon pianosoolon soittaa Bruce Hornsby. Raittin lauluääni sopii täydellisesti tähän haikeansurulliseen rakkauslauluun, josta tuli esittäjänsä suurin singlehitti.
Laulaja halusi osoittaa, että hän uudesta menestyksestään huolimatta ei halunnut hylätä bluesjuuriaan. Delbert McClintonin kanssa duetoitu Good man good woman sai vuonna 1991 Grammy-palkinnon vuoden parhaasta rock duetosta.
Hitaat kappaleet ovat kuitenkin minun mielestäni Luck of the draw -albumin parhaita hetkiä. I can't make you love me -hitin lisäksi kappaleissa One part be my lover ja All at once 42-vuotias Bonnie Raitt osoittaa taitavuutensa tulkitsijana. Raitt on myös itse säveltänyt molemmat kappaleet.
Nick of time ja Luck of the draw -albumien aloittama menestys on jatkunut näihin päiviin saakka. Viimeisimmän albuminsa Bonnie Raitt julkaisi keväällä 2012 ja tähänastisella urallaan hän on saanut 9 Grammy-palkintoa. Suomessa Raitt vieraili vuonna 2003 ollen Järvenpään PuistoBlues-tapahtuman pääesiintyjä.

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

156. Bonnie Raitt: Give it up (1972)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
Amerikkalainen blueskitaristi ja laulaja Bonnie Raitt sai läpimurtonsa 1980- ja 90-lukujen vaihteessa albumeillaan Nick of time ja Luck of the draw. Hän oli kuitenkin tehnyt sitä ennen jo pitkän uran, yhdistäen levyillään bluesia, countrya, folkia mainstream-popmusiikkiin. Yksi hänen hienoimmista albumeistaan on hänen toinen levynsä Give it up, joka ei kuitenkaan hätyytellyt levymyyntilistoja.

Opiskellessani helsinkiläisessä kansanopistossa vuonna 1991-1992 pääsin käsiksi pääkaupunkiseudun kirjastojen todella laajaan levykokoelmaan. Kirjaston ansiosta tutustuin Bonnie Raittin tuotantoon, joka oli kiinnostanut minua jo pitkään. Aloin pikkuhiljaa kerätä Raittin levyjä kokoelmiini. Levyjen löytämistä vaikeutti se, että levykaupoilla oli vaikeuksia sijoittaa hänen albumeitaan oikeaan tyylilajiin. Laulaja-kitaristin albumeita sai etsiä milloin blues- ja milloin country-hyllyistä. Hänen monipuolinen tyylinsä olisi oikeuttanut levyjen sijoittamisen myös folk-, pop- ja rock-kategorioihin.

Slide-kitaran taitajana tunnettu Raitt teki 1970-luvulla monta tyylikästä albumia, jotka osoittivat hänen taitonsa kitaransoiton lisäksi tulkitsijana ja lauluntekijänä. 23-vuotiaan artistin toinen albumi Give it up on yksi parhaista esimerkeistä siinä, miten hän onnistui vaivatta eri tyylilajeissa. Hänen kitaransoittonsa on helposti tunnistettavaa ja sopivasti "räkää" sisältävä lauluääni tuo eloa ja sisältöä kappaleeseen kuin kappaleeseen.

Albumin räväyttää käyntiin Raittin oma sävellys Give it up or let it go. Laulun sovitus vie ainakin minun mielikuvitukseni jonnekin amerikkalaiselle maaseudulle, jossa naiset eivät kiertele ja kaartele vaan sanovat suorat sanat, kun niiden aika on.
Albumilta löytyy kaksi Bonnie Raittin omaa sävellystä, jotka eroavat toisistaan melkoisesti. Levyn aloittavan heinähatturevityksen jälkeen tuleva Nothing seems to matter on rakkauslaulu, jossa Raitt näyttää herkemmän puolensa.
Bonnie Raittin monista tyylilajeista tunnetuin on hänen blues-kitarointinsa. Tätä lajia puhtaimmillaan edustaa kappale Love me like a man.
Nuori kalifornialaislaulaja sai paljon vaikutteita myös länsirannikon laulaja-lauluntekijöiltä Carole Kingistä Joni Mitchelliin. Kappale Too long at a fair on laulajansa näköinen balladi, jota hän tosin ei itse ollut säveltänyt. Tämänlaisissa rauhallisissa kappaleissa Raitt on mielestäni laulajana parhaimmillaan.
Albumin tunnetuin kappale on Eric Kazin säveltämä Love has no pride, jonka alunperin teki hitiksi amerikkalainen country- laulaja Linda Ronstadt. Monet pitävät kuitenkin Bonnie Raittin versiota tästä epätoivon täyttämästä rakkauslaulusta kaikkein parhaana tulkintana.
Give it up ei Bonnie Raittin 70-luvun levyjen tapaan juurikaan tehnyt vaikutusta hyvistä arvosteluista huolimatta. Albumi nousi parhaimmillaankin Amerikan listan sijalle 138. Huonon myynnin vuoksi levy-yhtiö Warner antoi Raittille lopulta potkut 1980-luvulla. Tämä osoittautui Raittille onnenpotkuksi, sillä Capitol-yhtiölle siirryttyään hän teki heti pari miljoonia myynyttä ja Grammyillä palkittua albumia 1980- ja 90-lukujen vaihteessa. 

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)