sunnuntai 15. syyskuuta 2013

181. Fleetwood Mac: Tango in the night (1987)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
Fleetwood Macin suosituin ja pitkäikäisin kokoonpano oli tiensä päässä 1980-luvun loppupuolella. Parin keskinkertaisen albumin jälkeen Lindsey Buckinghamin taustayhtyeeksi muuttunut Fleetwood Mac onnistui vielä kerran tekemään voimasuhteiltaan tasapainoisen albumin, jossa myös Christine McVie ja Stevie Nicks saivat tilaa loistaa. Ja mikä tärkeintä, hittejä tuli lähes parhaiden päivien tapaan.

Edellisellä kerralla esittelemäni nimettömän albumin jälkeen Fleetwood Mac rakensi hitti- ja rahantekokoneen nimeltä Rumours. Albumi pursusi hittejä, joiden säveltäjinä toimivat vuorotellen kitaristi Lindsey Buckingham, laulusolisti Stevie Nicks ja kosketinsoittaja Christine McVie. Levy haki inspiraationsa yhtyeen karikkoisista ihmissuhteista, Christine McVie oli juuri eronnut yhtyeen basistista John McViesta ja myös Nicksin ja Buckinghamin suhde oli lopullisesti karilla. Yhtyeen jännitteet synnyttivät upean albumikokonaisuden, jota kriitikot rakastivat ja joka edelleen on maailman kaikkien aikojen myydyimpien albumien listalla kymmenen parhaan joukossa.

Rumoursin jälkeen ei homma toiminutkaan enää samaan malliin. Siinä missä Lindsey Buckinghamin ego sai enemmän tilaa, McVie ja Nicks eivät lauluntekijöinä enää saaneet omaa ääntään kuuluviin ja/tai heidän inspiraationsa alkoi ehtyä. Buckinghamin mellastaessa erikoisine ideoineen ja naistähtien vikistessä perässä syntyi kaksi kitaristin soololevyltä kuullostavaa tuotosta, joissa Nicks ja McVie kuullostivat väsähtäneiltä taustalaulajilta.

Tango in the night -albumin alkuasetelma ei juuri luvannut muutosta tähän kaavaan. Albumista piti alunperin tulla Buckinghamin sooloalbumi, jonka äänityksiin yhtyeen kaikki muut jäsenet pikkuhiljaa liittyivät. Tällä kertaa kitaristi oli suurimmat kokeilunsa jo tehnyt, albumi oli kahta edeltäjäänsä yhtenäisempi kolmesta eri lauluntekijästä huolimatta. Levyn aloituskappale Big love osoitti, että Buckingham osasi myös tehdä radioystävällisiä hittejä, jos halusi.
Vaikka Stevie Nicks esiintyy kappaleen Big Love musiikkivideolla, hän ei tiettävästi osallistunut kappaleen äänityksiin. Yhtyeen yhteistyön suurin ongelma oli entisten rakastavaisten, Nicksin ja Buckinghamin riitaiset välit ja Nicks osallistuikin albumin nauhoituksiin vain parin viikon ajan. Hän kuitenkin sävelsi yhden levyn suurimmista singlehiteistä.
Yhtyeen lauluntekijöistä eniten hittimenestystä sai Tango in the night -albumilla nauttia kosketinsoittaja Christine McVie, jonka kappaleet edellisillä kahdella albumilla olivat jääneet muiden kappaleiden varjoon. Kappaleet Everywhere ja etenkin Little lies olivat MTV:n vakiotavaraa ja ne ovat jääneet elämään prototyyppeinä 1980-luvun länsirannikon popmusiikista.
Säveltäjistä rohkein ja monipuolisin oli kuitenkin tällä kertaa myös albumin tuottajan tittelin saanut Lindsey Buckingham. Monet hänen kappaleistaan eroavat yhtyeen keskitien popkappaleista kokeilevuudellaan ja omalaatuisilla sovitusratkaisuillaan. Levyn nimikappale Tango in the night onnistuinein esimerkki Buckinghamin egotripeistä.
Kuten edellämainittu kappalekin osoittaa, Fleetwood Macin ohjelmistoa ei voinut 1980-luvullakaan kutsua kovin yhtenäiseksi. Vaikka yhtyeen kolme lauluntekijää vetivät kukin Fleetwood macia omaan suuntaansa, oli Tango in the night yllättävän tasapainoinen ja viihdyttävä albumikokonaisuus, joka onnistui välttämään Tusk ja Mirage -albumien karikot.  Albumista tuli Fleetwood Macin suosituin ja menestynein mega-albumin Rumours jälkeen.

Paluuta entiseen ei kuitenkaan enää ollut. Yhtyeen sisäiset, etenkin Buckinghamin ja Nicksin väliset ristiriidat kasvoivat kestämättömiksi, ja Buckingham erosi yhtyeestä yllättäen juuri albumin julkaisun jälkeen ja ennen suurta maailmankiertuetta. Konserteissa kitaristin osuuksia paikkaamaan palkattiin kaksi kitaristia, jotka osallistuivat myös seuraavien albumien tekoon.

Rumpali Mick Fleetwood, Christine ja John McVie ja Stevie Nicks jatkoi yhdessä vielä yhden albumin verran. Nicks erosi yhtyestä albumin Behind the mask -albumin (1990) valmistumisen jälkeen. Vuonna 1997 menestyskokoonpano palasi yhteen kiertueen merkeissä, jonka jälkeen oli Christine McVien vuoro ilmoittaa erostaan. Jäljelle jäänyt nelikko (J.McVie, Buckingham, Fleetwood ja Nicks) julkaisivat yhtyeen toistaiseksi viimeisen albumin vuonna 2003.

Lue myös:

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

perjantai 23. elokuuta 2013

180. Fleetwood Mac: Fleetwood Mac (1975)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
Fleetwood Mac oli 1970-1980-lukujen menestyneimpiä pop-yhtyeitä. Etenkin vuonna 1977 ilmestynyt Rumours-albumi listataan aina maailman kaikkien aikojen myyneimpien ja parhaimpien levyjen joukkoon. Viisihenkinen yhtye teki kuitenkin jo kaksi vuotta aiemmin erinomaisen albumin, joka on sittemmin jäänyt Rumoursin varjoon. Tällä albumilla etenkin laulusolisti Stevie Nicks pääsi loistamaan sekä lauluntekijänä että tulkitsijana.

Fleetwood Mac tuli minulle tutuksi 1980-luvun suurhittien ja vuonna 1977 julkaistun erinomaisen Rumours-albumin kautta, ja kiinnostuin niiden innoittamana myös yhtyeen muusta tuotannosta.

1960-luvulla uransa aloittanut Fleetwood Mac on popmusiikin kameleontteja. 1960-luvulta 1970-luvun puoliväliin asti brittiläis-amerikkalainen yhtye tunnettiin blueshiteistään kuten Albatross, Black Magic Woman ja Oh Well. Lukuisien jäsenmuutosten seurauksena yhtyeen musiikki alkoi 1970-luvulla lähestyä kuitenkin enemmän Yhdysvaltojen itärannikon aikuispoppia. Tässä vaiheessa yhtyeen alkuperäisistä jäsenistä mukana olivat enää rumpali Mick Fleetwood ja basisti John McVie, joiden mukaan yhtye oli myös nimetty. Yhtyeen uudesta musiikkityylistä vastasivat uusi kitaristi Lindsey Buckingham, hänen tyttöystävänsä Stevie Nicks ja koskettimia yhtyeessä jo muutaman vuoden soittanut basistin vaimo Christine McVie. Uuden kokoonpanon ensimmäinen albumi erosi täysin siitä, mitä yhtye oli blues-levyillään soittanut.
Say you love me on hyvä esimerkki Christine McVien sävellystyylistä. McVien kappaleet olivat useimmiten tarttuvaa ja yksinkertaista peruspoppia. McVien miellyttävä lauluääni sopi hyvin näihin kappaleisiin, ja ne saivat paljon radiosoittoa ja menestyivät singlelistoillla.

Stevie Nicksin tyyli oli haastavampi. Nicks käytti lauluissaan myyttisiä aiheita ja hänen nasaali äänensä toi lauluihin särmää. Albumin suurimman singlehitin suosio kävi Nicksille pian rasitteeksi, sillä laulun Rhiannon tulkittiin käsittelevän noituutta ja taikavoimia. Nicks joutui vuosia selittelemään, ettei laululla ole mitään tekemistä okkultismin tai noituuden kanssa.
Nicks osoittautui tämän kokoonpanon ensimmäisen albumin vahvimmaksi lauluntekijäksi. Hänen toinen kappaleensa Landslide on Rhiannonia paljon lempeämpi ja perinteisempi kitaraballadi. Kappaleesta on vuosien varrella tullut yhtyeen suosituimpia kappaleita, ja laulun on listoille nostanut omalla versiollaan mm. Dixie Chicks.
Kitaristi Lindsey Buckinghamista tuli vuosien varrella Fleetwood Macin monipuolisin ja tuotteliain lauluntekijä. Tällä levyllä hänen panoksensa oli kuitenkin yllättävän kevyt. Minun suosikkini on hänen Christine McVien kanssa säveltämä World turning. Buckinghamin ja McVien vuorolaulun lisäksi kappaleen selkein tunnusmerkki on Buckinghamin omintakeinen kitarointi.
Tämän kokoonpanon ensilevy menestyi hyvin, mutta yhtyeen sisällä kuohui. Pian albumin julkaisun jälkeen yhtyeen pariskuntien parisuhteet kariutuivat. Yhtye kuitenkin jatkoi toimintaansa ja yhtyen sisäisiä jännitteitä pidetäänkin osasyynä vuonna 1977 ilmestyneen Rumours-albumin onnistumiseen.

Vaikka tämä nimetön albumi jäikin pian Rumours-albumin megasuosion varjoon, on se mielestäni yhtyeen vahvimpia albumikokonaisuuksia. Käsittelen Rumours-albumia todennäköisesti blogissani myöhemmin. Seuraavaksi siirryn kuitenkin ajassa 12 vuotta eteenpäin, vuoteen jolloin Fleetwood Mac sai uransa suurimmat hitit ja jolloin yhtye tällä kokoonpanolla julkaisi viimeisen albuminsa.
Lähettänyt klo 1 kommentti:
Tunnisteet: , ,

perjantai 9. elokuuta 2013

179. Alice: Gioielli Rubati (1985)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
Euroviisumenestyksensä jälkeen italialainen Alice tähtäsi entistä vahvemmin yleiseurooppalaisille musiikkimarkkinoille. Euroopanvalloitus mielessään hän levytti albumillisen yhteistyökumppaninsa Franco Battiaton aiempia hittejä. Levy yhdisti battiatomaisesti klassisen musiikin mestareiden vaikutteita 80-luvun alkupuoliskon italialaiseen pop-iskelmään. Alice-Battiato yhdistelmä toimi jälleen ja albumi oli suuri menestys eri puolilla vanhaa mannerta.

Vuoden 1984 euroviisujen jälkeen olin Alice Viscontin lumoissa. Vaikka Alice oli vain yksi ainesosa kappaleen I treni di Tozeur menestysreseptissä, juuri hän hyötyi menestyksestä eniten. Toimivaa Alice - Franco Battiato -yhteistyötä päätettiin jatkaa myös uuden albumin muodossa. Albumin Gioielli rubati menestys osoitti, että en ollut ainoa eurooppalainen, joka oli ihastunut tähän tummaääniseen laulajaan.

Franco Battiato oli ollut menestyvä laulaja ja lauluntekijä italiassa jo pitkään ennen yhteistyötään Alicen kanssa. Uusi Alice-albumi päätettiinkin koota Battiaton aiemmista hiteistä. Koska Battiaton suosio oli rajoittunut Italiaan, olivat albumin kappaleet uusia eurooppalaiselle yleisölle ja niistä monet tunnetaan nykyään parhaiten juuri Alicen laulamina.
Levyn aloittava Prospettiva Nevski oli ja on edelleen yksi Alicen kaikkien aikojen suurimmista hiteistä. Franco Battiaton unelmoiva melodia ja teksti kuvailee Pietarin pääkadun Nevski Prospektin tunnelmia ja tapahtumia eräänä talvipäivänä reilut sata vuotta sitten. Upeasti tunnelmaa maalailevan tekstin englanninkielinen käännös löytyy täältä. Laulun omalaatuista tunnelmaa lisää Alicen tapa laulaa yhtä aikaa sekä matalalta että korkealta, eli hän käytännössä laulaa laulun duettona itsensä kanssa.
Laulujen jousisovitukset lainaavat idean jos toisenkin klassisen musiikin mestareilta Bachilta ja Mozartilta. Albumin tuottaja Angelo Carrara yhdisti näitä vaikutteita häpeilemättä 80-luvun syntetisaattori-, sekvensseri- ja rumpukonesoundeihin tehden tästä albumista hyvin 1980-lukulaisen, tässä tapauksessa kuitenkin positiivisessa mielessä. Parhaita esimerkkejä tästä eri vuosisatojen tyylien rohkeasta yhdistämisestä on levyn toinen singlejulkaisu Summer on a solitary beach, joka nimestään huolimatta lauletaan italiaksi.
Suomessa italialainen musiikki on aina ollut suosiossa, mistä kertovat osaltaan ne lukuisat täydet 12 pisteet, mitkä Suomi euroviisuissa on Italialle antanut. Hänen 80-luvun levynsä möivät erinomaisesti Saksan ja muiden pohjoismaiden lisäksi juuri Suomessa ja hän on ollut Laura Pausinin ohella parhaiten kansainvälisesti menestyneitä italialaislaulajattaria.
Gioielli Rubati jäi Alicen viimeiseksi yhteistyöksi Franco Battiaton ja tuottaja Carraran kanssa. Uuden yhteistyökumppanin, tuottaja-lauluntekijä Francesco Messinan myötä Alice siirtyi kauemmas italoiskelmästä modernimpaan suuntaan. Siirto oli onnistunut ja myös hänen vuosikymmenen myöhemmät levyt (etenkin vuonna 1989 julkaistu Il sole nella pioggia) menestyivät erinomaisesti niin Italiassa kuin Italian ulkopuolellakin.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

178. Alice & Franco Battiato: I treni di Tozeur/Le biciclette di Forlì (single 1984)

Joka vuosi Eurovision laulukilpailuissa on kappaleita jotka eivät yritäkään noudattaa tuttua viisukaavaa. Vuonna 1984 Italian Alicen ja Franco Battiaton I treni di Tozeur on hyvä esimerkki rajoja rikkovasta euroviisusta, joka yhdisti italoiskelmää 80-luvun poptrendeihin ja oopperaan. Monet pitävät yhä parhaana kappaleena joka viisulavalla on koskaan esitetty.

1980-luvulla euroviisuharrastukseni keskittyi loppukilpailuista nauhoitettujen c-kasettien kuunteluun. Vuoden 1984 kilpailu oli yksi lapsuusvuosieni parhaista, ja tämän vuoden kasetti soi radionauhurissani uudelleen ja uudelleen. Kisan parhaat kappaleet löytyivät kasetin lopusta. Toiseksi viimeisenä soitettu Italian I treni di Tozeur pysäytti minut joka kerta. Alicen tumma ääni ja Franco Battiaton nasaali tulkinta sopivat täydellisesti yhteen, omalaatuinen melodia (joka osittain oli pihistetty Mozartin Taikahuilu-oopperasta) ja tahtilaji pitivät arvoituksellisuutta yllä. Kappaleen kruunasi kolmen oopperalaulajan laulama loppukuoro.


Laulun lopun oopperaosuudesta vastasi studioversiossa amerikkalainen mezzosopraano Marilyn Horne. Luxemburgissa pidetyn viisufinaalin taustakuorossa laulua säesti kolme Milanon La Scalan oopperalaulajaa. Kuoro-osuus kesti vain kahdeksan sekuntia, mutta siitä tuli yksi tämän muutenkin omalaatuisen kappaleen poikkeuksellisista tunnusmerkeistä. Battiaton säveltämä kappale yhdisti myös kiehtovalla tavalla klassisen musiikin elementtejä 1980-luvulla muodissa olleisiin rytmikone- ja syntetisaattorisoundeihin.

Laulu herätti paljon huomiota, ja vuoden 1984 euroviisukappaleista juuri tämä menestyi parhaiten eurooppalaisilla levymarkkinoilla. Kisan lopputuloksissa kappale jäi viidenneksi. Alice ja Battiato julkaisivat molemmat kappaleesta myös sooloversionsa.
Kappaleella oli suuri merkitys Alicen uralle. Hän oli herättänyt huomiota jo kolme vuotta aiemmin San Remon festivaalin voittokappaleellaan Per Elisa (myös Franco Battiaton säveltämä), mutta I treni di Tozeur avasi hänen uransa kunnolla Italian rajojen ulkopuolella. Menestystä sekä levymyynti että konserttimarkkinoilla riitti 1990-luvun alkupuolelle saakka.

Singlen b-puolella oleva instrumentaalikappale ei juuri huomiota herättänyt, mutta olkoon se tässä mukana johdonmukaisuuden vuoksi.
I treni di Tozeur -kappaleen menestyksen innoittamana Alice levytti albumillisen Franco Battiaton suosituimpia hittejä. Erinomaisen Gioielli Rubati -albumin esittelen seuraavaksi.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

lauantai 20. heinäkuuta 2013

177. Queen: The Miracle (1989)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Queenin 13. albumi keräsi huomion heti kannellaan. Kuten kuvakin antaa ymmärtää, yhtyeen jäsenet olivat vuonna 1989 yhdistäneet voimansa entistä voimakkaammin tukeakseen vakavasti sairastunutta laulusolistiaan. Albumin hittikavalkadi ja muut erinomaiset kappaleet peittävät erinomaisesti synkän totuuden Freddie Mercuryn rappeutuvasta terveydestä.

20 vuotta sitten tiedot uusista levyjulkaisuista sai parhaiten perjantain Helsingin sanomista, elokuvailmoitusten ja sarjakuvien välistä. Vaikka olin Queen-fani jo tuolloin, en ollut kuullut yhtyeen tekevän uutta levyä, joten ensimmäisen kerran sain tiedon The Miracle -levystä perjantailehden ilmoituksesta ennen kouluun lähtöä. Lukiolaisena minulla oli hyppytunti heti aamun ensimmäisen tunnin jälkeen, ja se riitti hyvin pikavierailuun Musiikki Fazerilla. Näin aamulla lehdessä näkemäni levy oli hyppysissäni jo ennen aamukymmentä.

En levyä kuunnellessani ollut tietoinen sen teon aikana yhtyeen ylle kerääntyneistä tummista pilvistä. Kolme vuotta aiemmin julkaistu Queen-albumi A Kind of magic ja sitä seurannut maailmankiertue olivat olleet suurmenestyksiä. Kiertueen jälkeen yhtyeen laulusolisti Freddie Mercury toteutti unelmansa levyttämällä ihailemansa oopperadiiva Montserrat Caballén kanssa albumin Barcelona. Näiden äänitysten aikoihin Mercury sai tiedon HIV-positiivisuudestaan. Hän kuitenkin halusi jatkaa työskentelyään entiseen tahtiin niin pitkään kuin pystyi. Sairaudesta tiesivät vain lähimmät ihmiset, edes Queenin muille jäsenille ei kerrottu asian oikeaa laitaa vielä vuosiin. Päälle päin Queen toimi entiseen tapaan, ja uusi albumi oli jälleen energiaa ja mahtailua oleva paketti.
Brian May:n säveltämä albumin ensisingle oli Queenmaista mahtailua tutuimmillaan. Moniääninen stemmalaulu, mahtipontinen kertosäe ja Mayn helposti tunnistettava kitarasoolo antoivat ymmärtää, että macho-kuningattaren valtakunnassa kaikki oli kuin ennenkin. Tutunlaista oli menestyskin, single nousi kotimaassaan listakolmoseksi. Edes kappaleen musiikkivideosta ei löytynyt todisteita Mercuryn heikkenevästä kunnosta.

Monien mielestä The Miracle oli tervetullut askel vanhan "perinteisen" Queenin suntaan. Vaikka A Kind of Magic oli myyntimenestys, kriitikot pitivät sitä keskinkertaisena albumina, ja uuden albumin energisempi linja otettiin innostuneesti vastaan. Vaikka huhuja Mercuryn AIDS-diagnoosista esiintyi juorulehdissä ajoittain, yhtye pyrki musiikkivideoillaan kumoamaan epäilyt laulusolistinsa terveydestä. Vauhdikkain videoista tehtiin kappaleeseen Breakthru'.
Menevä Breakthru' kappale syntyi kun rumpali Roger Taylorin ja Mercuryn keskeneräiset laulut yhdistettiin onnistuneesti toisiinsa. Levyn kaikki kappaleet merkittin ensimmäistä kertaa koko yhtyeen nimiin ilman tietoa kuka varsinaisesti laulun oli säveltänyt. Yhtye pyrki tällä helpottamaan yhteisten ideoiden hyödyntämistä ja vähentämään tekijänoikeusmaksuista syntyviä kiistoja. Jälkikäteen on myös helppo uskoa että toimenpiteellä haluttiin piilottaa se tosiseikka, että sairauden pahentuessa Freddie Mercury osallistui entistä vähemmän laulujen kirjoittamiseen.

Kollektiivisista tekijätiedoista huolimatta Miracle-levyltäkin on helppo tunnistaa kuka minkäkin kappaleen alkuperäissäveltäjä on. I want it all on selvästi peräisin rock-kitaristi Brian Mayn sävellaarista. Vastaavasti latinalaisrytmeistä innoituksensa saanut Rain must fall muistuttaa olennaisilta osiltaan basisti John Deaconin kirjoitustyyliä. Another one bites the dust ja I want to break free -hittien kirjoittaja oli yhtyeen hiljaisin jäsen, mutta kuten tämäkin kappale todistaa, erinomainen basisti ja säveltäjä. Tekstin kappaleeseen kirjoitti Freddie Mercury, joka usein aiemminkin oli tehnyt kirjoitusyhteistyötä julkisuudesta vetäytyvän basistin kanssa. Vaikka kappaleesta ei mikään hitti tullutkaan, on hyvätuulinen Rain must fall yksi albumin suosikkikappaleistani.
Lainkaan vaikeaa, etenkin näin jälkikäteen, ei myöskään ole arvata kuka sävelsi ja sanoitti (muiden yhtyeen jäsenten avustamana) levyn päätöskappaleen Was it all worth it. Kohtalonsa tietävä Freddie Mercury summasi elämänsä ja uransa kappaleeseen, joka oli kuin esimakua tulevien albumien dramaattisista kappaleista The Show must go on ja Mother love.
Kesti vielä kaksi vuotta ennenkuin Mercury julkisesti myönsi todeksi lehdistössä kiertäneet huhut; hänellä oli AIDS. Vuonna 1989 kuitenkin Mercury ja hänen yhtyekaverinsa pitivät suunsa supussa, ja suoriin kysymyksiin vastattiin suorilla valheilla: mitään sairautta ei ole, Mercury on erinomaisessa kunnossa. Myöskään levy ei paljastanut mitään, Mercuryn laulusuorituksista ei löytynyt heikkouden merkkejä, yhtye oli voimissaan ja menestys oli erinomainen niin myynnin kuin arvostelujenkin osalta.

The Miracle ei kokonaisuutena ole tasalaatuisimpia Queen-albumeja, mutta levyn parhaat kappaleet nostavat sen yhtyeen epätasaisen katalogin kärkipäähän.

Lue myös
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)