perjantai 20. helmikuuta 2015

217. Bonnie Tyler: Hide your heart/Notes from America (1988)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
1980-luvun alun powerballadeilla maailmantähdeksi noussut Bonnie Tyler vaihtoi vuosikymmenen lopulla sifonkihuivit nahkatakkiin ja tyylin lähemmäksi rockia. Supertuottaja Desmond Childin tallissa menestyksen piti olla taattu, ja yhteistyön tuloksena syntyikin varsin katu-uskottava pop-rock-albumi. Levy ei kuitenkaan pysäyttänyt Tylerin uran alamäkeä ja se ohitettiin pääasiassa olankohautuksella. Muille artisteille Hide your heart -albumi (joka julkaisitiin Yhdysvalloissa nimellä Notes from America) osoittautui cover-hittien aarreaitaksi.

Walesilaisen Bonnie Tylerin aaltoilevan uran ensimmäinen nousuvaihe oli 1970-luvun puolivälissä, jolloin raspiääninen laulaja nousi Euroopassa hittilistoille kappaleilla It's a heardache ja Lost in France. Näiden kappaleiden noste ei kuitenkaan riittänyt pitämään laulajaa pinnalla vuosikymmenen loppuun saakka. 80-luvulla Tyler löi hynttyyt yhteen amerikkalaisen, Meat Loafin taustavoimana tunnetuksi tulleen Jim Steinmanin kanssa, joka tuotti Tylerille menestysalbumin Faster than the speed of night. Maailmanlaajuinen ykköshitti Total eclipse of a heart teki Tyleristä supertähden Euroopan lisäksi myös Yhdysvalloissa.

Tämä Tylerin uran toinen nousukausi oli kuitenkin ensimmäisen tavoin lyhyt. Toinen Steinmanin kanssa tehty albumi Secret dreams and forbidden fire ei toistanut edellisen levyn menestystä vaikka kappale Holding out for a hero olikin jälleen suuri hitti. Albumi menestyi kohtalaisesti Euroopassa, mutta menestys Amerikassa vaikutti hiipuvan yhtä nopeasti kuin oli noussutkin. Tyler yritti palauttaa suosionsa Yhdysvalloissa vaihtamalla tuottajakseen Desmond Childin ja tekemällä selkeän rock-levyn, jonka teemana oli rockin kotimaa.
Desmond Child oli menestynyt mm. Kissille (esim. I was made for lovin' you) ja Bon Joville (esim. Living on a prayer ja You give love a bad name) kirjoittamillaan hiteillä ja hän oli ollut mukana tekemässä lauluja myös Tylerin kahdelle edelliselle albumille. Uudella albumilla pyrittiin jättämään Steinmanin mahtaileva hienostelu vähemmälle ja hyödyntämään laulajan tulkintavoimaa rock-henkisissä kappaleissa. Albumin avausraita (joka antoi myös nimen albumin amerikkalaisversiolle) kertoo Tylerin hittivuosien pyörityksestä ympäri Amerikan mannerta.

Levyn toinen singlejulkaisu jatkoi albumin Amerikka-teemaa. Kissin Paul Stanleyn ja Childin yhteistyönä syntyneessä kappaleessa Bonnie Tyler sukeltaa jengiväkivallan ja siellä kielletyn rakkauden maailmaan 30 vuotta West Side Story -musikaalin jälkeen. Kiss teki kappaleesta oman versionsa vuotta myöhemmin.
Bonnie Tyler oli kotonaan Childin luomassa kasarirokmaailmassa, ja kappaleesta tehty playback-tallenne (linkki yllä) osoittaa että Tyler myös nautti uudesta niittikoristellussa nahkatyylistä. Ostava yleisö ei kuitenkaan ollut samalla aallonpituudella, eikä radiosoittokaan riittänyt tekemään kappaleesta hittiä. Kappale herätti kuitenkin huomiota ja Kissin lisäksi siitä tekivät omat versionsa Molly Hatchet ja Robin Beck. 

Balladit olivat Hide your heart/Notes from America -albumilla vähemmistönä. Levyn kahdesta tunnelmapalasta selkeästi Tylerille henkilökohtaisempi oli New Yorkiin sijoittuva kappale Streets of little Italy.
USA-teemasta huolimatta albumi ei enää herättänyt amerikkalaisyleisöä. Eurooppalaiset lämpenivät uudelle rock-Bonnielle paremmin, mutta Total eclipse of a heart -kappaleen miljoonamyynnistä oltiin täälläkin kaukana. 

Suurimman menestyksen levy toi Tylerin aikalaisartisteille, jotka poimivat levyn kappaleita omille levyilleen. Kissin ja Molly Hatchetin esimerkkiä seuraten Cher ja Robin Beck levyttivät albumilta löytyvän Save up all your tears -kappaleen. Aswad ja Ace of Base nostivat puolestaan kappaleen Don't turn around (jonka Tina Turner oli levyttänyt jo vuonna 1986) hittilistojen kärkisijoille. Uusien hittiversioiden myötä Bonnie Tylerin levytykset kappaleista jäivät unholaan.

Menestyneimmin Bonnie Tyler -coverin teki Tina Turner. Harva muistaa, että kappale jonka Turner vei listojen kärkeen ympäri maailmaa ja josta sittemmin tuli Turnerin nimikkokappale, oli alun perin Hide your heart -albumin ensimmäinen singlejulkaisu, joka vaivoin nousi listan top 100:aan ja jota ei USA:n listoilla nähty lainkaan.
Albumin menestys ei kuitenkaan korreloinut sen laadun kanssa, ja pian  Tylerille käänsi selkänsä Amerikan lisäksi kotimaa Iso-Britannia. Muualla Euroopassa Tylerin ura jatkui lähinnä vanhojen hittien voimalla. Tylerin uran painopiste siirtyi Saksaan, jossa hän teki muutaman albumin Dieter Bohlenin ja Giorgio Moroderin tuella menestyen kohtalaisesti keski-Europaan lisäksi pohjoismaissa. Ystävyys Desmond Childin kanssa jatkui, ja Child sävelsi vuonna 2013 kappaleen Believe in me, jolla Tyler edusti Isoa Britanniaa Eurovision laulukilpailuissa, tosin ilman mainittavaa menestystä. 

Huonosta menestyksestä huolimatta Hide your heart/Notes from America on mielestäni Tylerin poukkoilevan uran paras albumi, levy joka toisin kuin hänet muut albuminsa, on kestänyt hyvin aikaa. Levy on täynnä hienoja kappaleita (minkä niistä tehdyt lukuisat cover-versiot osoittavat) ja tyyli sopii Bonnie Tylerille erinomaisesti. Valitettavasti laatu ja menestys eivät aina käy käsi kädessä.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

lauantai 3. tammikuuta 2015

216. Abba: Super Trouper (1980)

Kuuntele albumi Spotifysta
Toiseksi viimeisellä albumillaan Abba siirtyi selkeästi 70-luvun tanssilattialta kohti seestyneempää menoa ja vakavampia aiheita. "Aikuisemman" Abban musiikki meni kaupaksi entiseen tapaan, vaikka monet moittivatkin albumia tasapaksuksi ja yllätyksettömäksi. Superhittien The Winner takes it all ja Super Trouper siivittämänä siitä tuli yhtyeen uran myydyin studioalbumi.

Aina kun kuuntelen Abban Super Trouper -albumia, joukko henkilökohtaisia muistoja ja tunnelmia palaa mieleen. Olin ollut Abba-fani reilun vuoden, ja hyllyssäni oli toistaiseksi vain pari yhtyeen levyä. 9-vuotiaalle pojalle ei tullut Suosikkia, eikä uutisia suosikkiartistien tulevista julkaisuista saanut netistäkään. Näinollen joskus syksyllä 1980 kuunnellessani radion Jokamiehen listaa (josta äänittelin kappaleita c-kasetille) yllätyin täysin, kun kuulin täysin uuden Abba-kappaleen.

Aluksi en meinannut tunnistaa kappaleen The Winner takes it all esittäjää. Vaikka en englantia ymmärtänytkään, tajusin että laulun aihe oli surullinen ja myös solistilleen Agnetha Fältskogille kivuliaan henkilökohtainen. Surullinen ääni oli hyvin kaukana siitä Agnethasta, joka vuotta aikaisemmin oli laulanut lempeästi Chiquititaa. Pian kuitenkin ymmärsin, että kappale oli täyttä Abbaa.
Edellisenä vuonna Fältskogista eronnut laulun tekstittäjä Björn Ulvaeus myönsi, että vaikka laulu ei suoranaisesti kertonut tähtiparin erosta ("avioerossamme ei ollut voittajia" kiteytti Ulvaeus vastauksensa), toimi pitkän parisuhteen kariutuminen The Winner takes it all -kappaleen tekstin innoittajana. Benny Anderssonin sulavasti soljuvat pianokuviot vievät eteenpäin kappaletta, joka ei jakaudu perinteisesti säkeistöön ja kertosäkeistöön vaan kasvaa orgaanisesti säe säeltä katkeraan loppuun asti. Anderssonin lisäksi päärooli on Fältskogilla, jonka suru kuuluu tekstin jokaisessa tavussa. Fältskog itse pitää edelleen laulua Abban uran parhaana.

Muualla levyä Anderssonin piano loistaa poissaolollaan, sillä Super Trouper -albumia dominoi hänen vastikään yli 300 000 kruunulla ostamansa Yamahan GX-1 -syntetisaattori. Sitä kuultiin runsaasti albumin toisella singlelohkaisulla, joka edeltäjänsä tavoin nousi nopeasti Britannian listaykköseksi. Tässä kappaleessa pääroolin saa Anni-Frid Lyngstad, joka eron sijaan laulaa kahden rakastavaisen jälleenkohtaamisesta. Myös tämän kappaleen kuulin ensimmäisen kerran ilman ennakkovaroitusta Jokamiehen lista -radio-ohjelmassa, ja se lisäsi odotuksia tulevaa albumia kohtaan entisestään.
Sain koko albumin käsiini lopulta jouluaattona 1980, ja joululoma kului tiiviisti levyn parissa. Edelleenkin aina levyä kuunnellessani muistan tuon joulun ja ne isot ja painavat kuulokkeet, jotka korvissani levyä kuuntelin olohuoneen sohvan nurkassa.

Super Trouprer -levyn tunnelma oli hyvin toisenlainen kuin sitä edeltävällä Voulez vous -albumilla. Iloisen bailumeiningin sijaan koko levyllä on tasaisen seestynyt tunnelma, mikä kautta levyn soivan syntetisaattorisoundin kanssa teki uudesta levystä yhtenäisen ja selkeästi uutta vuosikymmentä peilaavan kokonaisuuden. Ilon ja riemun sijaan levy oli mietteliäs ja rauhallinen, jopa hieman melankolinen.

Tästä samasta nostalgisesta melankoliasta ammentaa myös Björn Ulvaeusin nuoruudenromanssista aiheensa saanut Our last summer, josta myöhemmin tuli musikaalin Mamma Mia tärkeimpiä lauluja. Kappaleen tulkitsee ymmärtävästi yhtyetoveri Anni-Frid Lyngstad.
Levyn tasaisuus sai osan faneista myös vieroksumaan albumia. "Kaikki laulut ovat ihan samanlaisia" on kommentti, jonka minäkin muistan kuulleeni 34 vuotta sitten. Täysin samasta puusta ei levyn kaikkia lauluja ole veistetty.

Siinä missä Agnetha Fältskog on albumilla kadonneen rakkauden tulkki, on Fridan laulettavaksi annettu levyn iloiset, toivekkaat ja jopa hieman ilkikuriset kappaleet. Viimeksimainittua kategoriaa edustaa kappale Me and I, jossa Frida tuo esiin itsestään Eartha Kittin tyyppisen kissanaisen. Abban jokaiselta albumilta löytyy kappale, joka mielestäni olisi pitänyt julkaista singlenä ja näin nostaa yhtyeen hittien joukkoon. Super Trouper -albumilla se kappale on tämä.
Fridan hymy piilotti taakseen hänen ja Benny Anderssonin avio-ongelmat. Vuonna 1978 avioitunut pari ilmoitti erostaan vain pari kuukautta Super Trouper -albumin julkaisun jälkeen. Neljä itsenäistä artistia kokoontui yhteen vielä yhden albumin ja kahden singlen tekoa varten, joista viimeinen ilmestyi vuodenvaihteessa 1982-1983. Lyhyen, vuoden 1981 alussa tehdyn Japanin kiertueen jälkeen Abba esiintyi enää vain televisiossa ja silloinkin useimmiten suutaan aukoen valmiin taustanauhan tahdissa.

Vuosikymmenen vaihtuminen näkyi myös Super Trouper -albumin markkinoinnissa. Hulluttelevien vaatteiden tilalla oli tyylikkäästi pukeutunut neljän aikuisen ryhmä, ja myös kappaleiden musiikkivideot heijastivat laulujen vakavia sävyjä. Ostavaa yleisöä tämä ei haitannut, The Winner takes it all ja Super Trouper nousivat molemmat brittilistan kärkeen ja albumista tuli yhtyeen uran myydyin studioalbumi.

Tämän hienon albumin viimeisen musiikkinäytteen myötä toivotan kaikille blogini lukijoille hyvää uutta vuotta 2015.
Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , ,

lauantai 27. joulukuuta 2014

215. Kate Bush: The Dreaming (1982)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Kate Bushin neljäs albumi The Dreaming on aivan turhaan jäänyt hänen menestyneempien levyjensä varjoon. Tällä hyljeksityllä levyllä Bush teki irtioton kimittävän teinitytön roolista kohti aikuisempaa ja oman tiensä tuntevaa artistia, joka ei suostunut kaupallisiin kompromisseihin. Tuloksena oli taiteellisesti erinomainen mutta samalla ristiriitaisen vastaanoton saanut levy, jonka monet fanit nykyään nostavat hänen tuotantonsa kärkikaartiin.

Kolmen menestysalbumin jälkeen Kate Bush haki uralleen uutta suuntaa. Kauniilla ja sopivan mystisillä balladeilla listoille noussut nuori laulaja-lauluntekijä-tanssija halusi välttää lokeroitumista ja hän lähti rohkeasti avaamaan uusia uria levyllään The Dreaming. Tällä kertaa 24-vuotias laulaja tuotti levyn yksin ja uutta menestyslevyä odottava EMI-levy-yhtiö antoi hänelle vapaat kädet tehdä sellainen levy kuin hän halusi.

Esimakua uuden albumin tyylistä ja soundimaailmasta saatiin kesällä 1981.
Singlestä Sat in your lap oli turha hakea Wuthering Heightsin tai Babooshkan melodisuutta, ja sen vastaanotto oli varauksellinen. Vahvaan rytmitaustaan perustuva ja Fairlight-syntetisaattorin erikoistehosteilla kuorrutettu kappale nousi singlelistalla sijalle 11. Vaikka uutta mystistä voimaballadia odottaneet fanit pettyivätkin, odotukset uutta albumia kohtaan kasvoivat.

Uuden albumin julkaisua saatiin kuitenkin odottaa kauan. Ongelmat uuden tekniikan kanssa, rajallinen studioaika ja Bushin pyrkimys täydellisyyteen kaikessa venytti levyn valmistumista. Uusi levy saatiin kauppoihin vasta 15 kuukautta sen ensisinglen julkaisun jälkeen. Hermostuneet Kate Bush -fanit hämääntyivät entistä enemmän, kun albumin nimikappale The Dreaming julkaistiin singlenä vähän ennen albumia
Australian aboriginaaliväestön syrjinnästä innoituksensa saanut The Dreaming erosi täysin aiemmista radioystävällisistä hitistä, ja 48. sija Britannian singlelistalla kertoi yleisön pettymyksestä. Muutama viikko myöhemmin julkaistu albumi vahvisti pelätyn aavistuksen, uudelta levyltä oli turha hakea tarttuvia ja radioaallot täyttäviä voimasoittoja.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että levyn musiikki olisi ollut huonoa. Vaikeammat kappaleet avautuivat useamman kuuntelun jälkeen, ja rytmikoneiden ja syntetisaattoreiden kyllästämän tykityksen seasta löytyi myös suvantokohtia. Yksi omia suosikkejani on Night of the swallow, jossa Bush hyödynsi rakastamansa irlantilaisen musiikin tyyliä ja soitinvalikoimaa. Kappale julkaistiinkin singlenä vihreällä saarella.
Kaikki eivät kuitenkaan jaksaneet perehtyä albumin hienouksiin. Vaikka The Dreaming -albumilla oli alusta alkaen oma fanikuntansa, suuri yleisö vierasti Kate Bushin omasta tyylistään tinkimätöntä ja yleisöä kosiskelematonta musiikkia. Albumin kolmas single, epäonnistuneesta pankkiryöstöstä kertova There goes the tenner jäi lähes täysin ilman radiosoittoa, eikä se kepeästä musiikkivideostaankaan huolimatta noussut Englannin singlelistalle lainkaan.
Muualla Euroopassa singlenä julkaistiin ripeästi etenevä ja nerokkaasti sovitettu Suspended in Gaffa, joka levyn kappaleista parhaiten näytti Bushin laajan ääniskaalan. Singlen menestys ei juuri ollut edeltäjiään parempi. 
Vaikka the Dreaming onkin Bushin huonoiten myynyt albumi, se oli kuitenkin hänen ensimmäinen levynsä joka nousi myyntilistoille Yhdysvalloissa. Aiemmin hänen tuotantonsa oli ohitettu Atlantin takana vain olankohautuksella. Levy-yhtiö pettyi silti levyn korkeisiin äänityskuluihin ja alhaisiin myyntilukuihin.

Bush oli huonosta menestyksestä huolimatta tyytyväinen levyynsä. Vähentääkseen levytyspaineita vuokrastudioissa hän rakennutti itselleen oman studion vanhempiensa maatilalle Kentiin ja alkoi äänittää uutta levyä, joka tuli sisältämään paljon samoja elementtejä kuin The Dreaming. Rytmikoneet, syntetisaattorit, irlantilaiset vaikutteet sekä tinkimätön perfektionismi olivat osa myös albumia Hounds of love. Erona edeltäjäänsä tämä albumi vetosi myös ostavaan yleisöön ja siitä tuli hänen uransa menestynein albumi. Hounds of Loven onnistuminen peitti alleen The Dreamingin kaupallisen epäonnistumisen ja Bushin uran haastavin albumi vaipui ansiotta unholaan.
Myös minä hyljeksin pitkään tätä levyä, joka on vaikeasti lähestyttävä ja monin paikoin myös aika vaikeaa kuunneltavaa. Vuosien kuuntelun myötä levy on kuitenkin noussut yhdeksi suosikeistani Bushin tuotannossa. Se on haastava mutta myös palkitseva, ja mutkikkaiden sovitusten takaa löytyy hienoja melodioita ja laaja-alaista tulkintaa, jota mielestäni ei juurikaan löydy Bushin 2000-luvun tuotannosta. En suosittele levyä tutustumisväyläksi Kate Bushin musiikkiin, mutta jos olet jo perehtynyt hänen muuhun tuotantoonsa, suosittelen tämän albumin kuuntelemista avoimin mielin. Lämpimästi.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

tiistai 11. marraskuuta 2014

214. Vesa-Matti Loiri: Eino Leino (1978)


Kuuntele koko albumi Spotifysta
Vesa-Matti Loiri on uransa aikana levyttänyt neljä albumillista Eino Leinon runoja. Näistä ensimmäinen on edelleen hänen myydyin levynsä. Leinon runojen ja Loirin tulkinnan rinnalla levyn tärkein elementti on Perttu Hietasen runollisen kauniit melodiat, jotka antavat rakastetuille runoille aivan uuden ulottuvuuden.

Olen aiemmin blogissani kiittänyt sisartani ja isääni erinomaisista lisäyksistä levykokoelmaani. Tämänkertaisen albumin toi elämääni runoja rakastava äitini, jolle aikoinaan ostimme lahjaksi Vesa-Matti Loirin ensimmäisen Eino Leino -levyn.

Kuten äitini, en minäkään ole koskaan varsinaisesti ollut Loirin ihailija. En pidä Uuno Turhapurosta ja Tyynet ja Jean-Pierre Kuselat ovat naurattaneet vain ne ensimmäisen kerran nähdessäni. Ensimmäisellä Leino-levyllään koomikoksi leimautunut näyttelijä toi itsestään esille vakavan ja syvällisen puolen, joka monilta Uuno- ja Spede-faneilta oli jäänyt huomaamatta. Minä ja äitini emme varmasti ole ainoita, joiden Loiri-ennakkoluuloihin levy oli ja on edelleen mainiota lääkettä.
Leimautumisen ja urautumisen välttäminen oli ehkä mielessä Loirillakin, kun hän vastasi myöntävästi tuntemattoman porvoolaisen säveltäjän Perttu Hietasen pyyntöön esittää hänen Eino Leinon runoihin tekemiään lauluja. Taisto Wesslinin sovittamina laulut julkaistiin pienellä Gold Disc -levymerkillä vuonna 1978. Tuskin kukaan tekijöistä aavisti, kuinka taianomainen yhdistelmä Leino-Loiri-Hietanen oli.

Ensimmäinen Leino-albumi tuo hienosti esiin Loirin herkkyyden tulkitsijana johon näyttelijäntaidot tuovat hienon lisämausteen. Albumin suurimmaksi hitiksi nousi "Ruislinnun laulu korvissani"-alkusanoista tuttu Nocturne, joka muistuttaa kuinka taitava ja tulkintavoimainen laulaja Loiri parhaimmillaan on.
Jos äitini ihastui levyyn suurena runouden ystävänä, vetosi levyssä minuun sen melodisuus. Hietasen sävellykset ovat toinen toistaan hienompia, ja Wesslinin aistikkaat sovitukset ovat täydellinen alusta Loirin tulkinnalle. Eino Leinon runot ovat kuin luotuja sävellettäviksi ja laulettaviksi (puhuuhan Leinokin runoistaan lauluina ja itsestään laulajana). Tällä levyllä runot ovat kuin herkkä soitin, joita Vesku soittaa tarvittaessa kuiskaillen, tarvittaessa revitellen.

Kovin iloisia Eino Leinon runot eivät ole, esimerkkinä tästä äitini suosikkilaulu Lapin kesä, jossa pohjoisen kesän lyhyys ja talven pituus ovat vertauskuvia elämän lyhyydelle ja kauneuden katoavaisuudelle. Minä olen kohteliaasti eri mieltä, Lapin talvi on yksi kauneimmista asioista minkä tiedän. Tässä kappaleessa Loirin tulkinta on jossain lausunnan ja laulun välimaastossa, ja se sopii tähän runoon täydellisesti.
Itse olen jättänyt runojen synkkyyden omaan arvoonsa ja nauttinut musiikin kauneudesta. Oma suosikkilauluni levyllä on kaihoisan surullinen, kuinkas muuten, Tulkaa kotiin.
Verkkopaidasta ja risuparraastaan tunnetun näyttelijän ja tuntemattoman säveltäjän pikkiriikkiselle levy-yhtiölle tekemä levy Suomen rakastetuimman runoilijan lauluja oli täysosuma. Albumia myytiin lähes 120000 kappaletta, mistä se palkittiin tuplaplatinalevyllä. Ensimmäinen Eino Leino -levy on edelleen Vesa-Matti Loirin myydyin albumi. Kakkostilaa Loirin levynmyyntilistassa pitää vuonna 1980 julkaistu toinen Leino-kokoelma. Tähän päivään asti näitä Loiri/Leino-levyjä on julkaistu neljä.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

perjantai 24. lokakuuta 2014

213. Beautiful - The Carole King Musical - Original Broadway Cast Recording (2014)


Kuuntele koko albumi Spotifysta tai esittäjien kommentein YouTubesta.
Carole Kingin musiikkiin pohjautuva musikaali Beautiful on ollut vuoden 2014 suurimpia Broadway-menestyksiä. Kingin elämäntarina teini-ikäisestä laulunkirjoittajasta maailmankuuluksi laulajatähdeksi kerrotaan Kingin ja hänen kumppaninsa Gerry Goffinin  kirjoittamien laulujen avulla. Omat sävelensä ja tarinansa musikaaliin tuovat toisen lauluntekijäpariskunnan Cynthia Weil ja Barry Mann laulut. Hienoa musiikkia sisältävä musikaali saa Lontoon ensi-iltansa alkuvuodesta 2015.

Kuten blogini lukijat ovat huomanneet, Carole King ja hänen 1970-luvulla alkanut soolouransa ovat levysoittimeni vakio-ohjelmistoa. King tunnetaan parhaiten vuonna 1971 julkaistusta albumistaan Tapestry, joka on edelleen yksi maailman myydyimmistä pop-levyistä. 1960-luvulla King tuli kuitenkin tunnetuksi muille artisteille yhdessä aviomiehensä Gerry Goffinin kanssa kirjoittamistaan hiteistä. Tämä osa hänen urastaan on tullut minulle rakkaaksi vasta myöhemmin. Kingin elämä ja ura iloineen ja murheiheen sai ensi-iltansa musikaalin muodossa Broadwaylla alkuvuodesta 2014. Pitkän etäisyyden vuoksi tyydyin lippujen ostamisen sijaan hankkimaan musikaalin soundtrack-cd:n, joka osoittautui odotuksiakin paremmaksi korvikkeeksi.

Näytelmän Beautiful - The Carole King musical avainkohta sijoittuu vuoteen 1960, jolloin 18-vuotiaan Kingin säveltämästä ja pari vuotta vanhemman Goffinin (jonka kanssa avioitunut King oli synnyttänyt ensimmäisen lapsensa aiemmin samana vuonna) sanoittamasta Will you love me tomorrow -kappaleesta tuli Goffin/Kingin ensimmäinen listaykkönen tyttöyhtye The Shirellesin esittämänä. Musikaalissa kappale kuullaan sekä Kingiä esittävän Jessie Muellerin versiona (joka muistuttaa sovitukseltaan Kingin Tapestry-albumilla julkaisemaa versiota) että The Shirellesiä näyttelevän mustan naiskolmikon esittämänä. Musikaalin virallisen YouTube-kanavan videosikermässä nähdään ja kuullaan pätkät molemmista versioista.
Will you love me tomorrow ei jäänyt Goffinin pariskunnan ainoaksi hitiksi tai edes ainoaksi listaykköseksi. 1960-luvun aikana he kirjoittivat kymmeniä hittejä eri artisteille ja USA:n listan ykköspaikan valloitti näistä neljä. USA:n listan kärkeen nousi muiden muassa the Loco-motion, jonka laulajaksi pestattiin Goffinin ja Kingin lastenhoitaja Eva Boyd. Vaikka kappale jäi Little Evan ainoksi hitiksi, se on yksi Carole Kingin levytetyimmistä kappaleista (King itse sisällytti kappaleen albumilleen Pearls ja hän on esittänyt sen useasti konserteissaan.). 
Beautiful-musikaalissa esiintyy myös toinen tunnettu lauluntekijäpariskunta. Samalle kustantajalle Goffin/King-parin kanssa lauluja kirjoitti aviopari Barry Mann ja Cynthia Weil. Vaikka pariskunnat kilpailivat verisesti seuraavasta hittisinglestä, he olivat siviilielämässä toistensa lähimmät ystävät.

Musikaalissa esitetään Mann/Weil-pariskunnan suurimman hitin syntyhistoria. Säveltäjä Barry Mann (jota esittää Jarrod Spector) ei saa laulua You've lost that loving feeling toimimaan, kunnes sanoittaja Cynthia Weil (Annika Larsen) ehdottaa sävellajin laskemista ja esittäjäksi miesduo the Righteous Brothersia. Tuloksena laulu, josta tuli amerikkalaisen television ja radion 1900-luvun soitetuin kappale.
Menestyvän säveltäjäparin perheidylli alkoi murtua, kun Gerry Goffin turhaantui keskiluokkaiseen lähiöelämään ja sen sovinnaisiin rajoituksiin. The Monkees -yhtyeelle kirjoitetussa laulussa Pleasant Valley Sunday Goffin kuvaa amerikkalaisen ihanneperheen kulissia suorin sanoin. Kitkerät sanat ja Kingin iloinen melodia tekivät kappaleesta poikkeuksellisen hitin. Musikaalissa laulun esittää Goffin (Jake Epstein) yhdessä rakastajattarensa kanssa. Myös tätä laulua sen säveltäjä Carole King on esittänyt konserteissaan vielä 2000-luvun puolella.
Goffinin uskottomuuden lisäksi Carole Kingin maisemaa tummensi myös Goffinin ongelmat huumeiden ja mielenterveyden kanssa. Musikaalin synkkiin käänteisiin tuo kaivattavaa helpotusta Barry Mannin ja Cynthia Weilin suhteen kepeämpi kuvaus ja musiikki. Musikaalin yksi parhaista tulkinnoista (ja ainoa selkeä rock-kappale) on Mannia esittävätn Jarrod Spectorin tulkinta the Animals-hitistä We gotta get out of this place. Laulusta tuli aikoinaan Vietnamissa taistelleiden sotilaiden tunnuslaulu.
Täysin ilman kriisejä ei Mann/Weil parinkaan ollut, mutta muutamista parisuhteen karikoista selvittyään pari on pysynyt yhdessä näihin päiviin saakka. Cynthia Weil ja Barry Mann ovatkin olleet aktiivisesti mukana Beautiful-musikaalin teossa (ja myös albumin YouTubessa julkaistulla kommenttiraidalla).

Musikaalin päähenkilölle suhtautuminen itsestä kertovaan näytelmään on ollut vaikeampaa. Näytelmä ehti pyöriä Broadwaylla kolmen kuukauden ajan ennenkuin Carole King uskaltautui sitä katsomaan tuntemattomaksi naamioituneena. Esityksen päätteeksi King yllätti musikaalin näyttelijät täydellisesti nousemalla lavalle heidän kanssaan.

Myös itse näytelmässä King joutuu kohtaamaan tuskallisen menneisyytensä. Äänittäessään toista sooloalbumiaan Tapestry hän epäröi laulaa entisen miehensä kanssa kirjoittamaa, alunperin Aretha Franklinin levyttämää kappaletta Natural woman. Jessie Muellerin esittämä kappale muistuttaa sovitukseltaan enemmän Franklinin versiota kuin Kingin levyttämää versiota, mutta tämä sallittakoon taiteellisen vapauden nimissä.
Ylitettyään oman arkuutensa ja menneisyytensä haamut Carole Kingin sooloura alkoi toden teolla. Tapestry-albumista tuli suurmenestys ja se piti maailman myydyimmän naislaulajan albumin titteliä aina Whitney Houstonin Bodyguard -levyn julkaisuun asti. King ei enää ollut riippuvainen Gerry Goffinin lyriikoista, vaan hän oli oppinut kirjoittamaan itse omat laulutekstinsä.

Goffin puolestaan jatkoi menestyvänä sanoittajana kirjoittaen tekstit muun muassa hitteihin Saving all my love for you (Whitney Houston) ja Nothing's gonna change my love for you (Glenn Medeiros). King ja Goffin pysyivät hyvinä ystävinä ja kirjoittivat yhdessä lauluja Goffinin vuonna 2014 tapahtuneeseen kuolemaan saakka.

Musikaali päättyy Tapestry-albumin julkaisuun. Albumilla julkaistu musikaalin nimikappale Beautiful (jonka tekstin King kirjoitti itse) julistaa Kingin uskoa itseensä ja tulevaisuuteensa.
Beautiful - The Carole King musical:in äänite on niin onnistunut ja viihdyttävä, että koen että olen nähnyt koko näytelmän, vaikka en Brodwayn lähellä ole koskaan käynytkään. Levyllä ei ole yhtään täyteraitaa, vaan jokainen hetki on hittitavaraa Goffin/Kingin tai Mann/Weilin aarteistosta, joten esimerkkikappaleiden valinta tähän blogiinkin oli vaikeaa. Levy toimii parhaiten kokonaan kuunneltuna.

Yhdysvalloissa suuren suosion saanutta musikaalia valmistellaan parhaillaan Lontoon West Endin ensi-iltaa varten, jonka on määrä tapahtua helmikuussa 2015. Ehkä pääsen katsomaan musikaalin siellä.

Lue myös:




Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)