sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

232. Queen: Sheer heart attack (1974)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Queenin kolmas albumi oli käännekohta yhtyeen uralla monella tavalla. Ensimmäistä kertaa yhtye onnistui kanavoimaan kunnianhimonsa ja luovuutensa raikkaan radioystävällisiin popkappaleisiin, jotka aukenivat myös yleisölle. Killer Queen -hitin myötä machokuningatar vakiinnutti paikkansa yleisön suosikkina ja kriitikkojen inhokkina. Laadukkaasti tuotetun ja tasalaatuisen albumin myötä kulttimaineessa ollut yhtye nousi suuren yleisön suosikiksi.

Vuonna 1974 ilmestynyt Queen II -albumi lokeroi Queenin glam- ja hard-rockin välimaastoon yhtyeeksi, jonka musiikki oli epämuodikkaan teatraalista, synkkää ja vaikeasti ymmärrettävää. Albumin a-puoli koostui Brian Mayn alakuloisen mahtipontisista balladeista, ja levyn jälkimmäinen puolisko oli Freddie Mercuryn lauluaihioista koostuva rock-ooppera, josta oli vaikea poimia hittejä radiosoittoon. Levyllä oli kuitenkin faninsa ja albumin päättävä Seven seas of Rhye tunkeutui Brittien single listan top 10:een.

Myöhemmin samana vuonna ilmestynyt yhtyeen kolmas albumi pyrki tietoisesti lähemmäs tavallista popyleisöä. Vaikka Queenin omintakeinen linja jatkui, olivat kappaleet nyt lyhyempiä ja rakenteeltaan yksinkertaisempia.
Albumin b-puolen aloittava In the lap of the Gods on hyvä esimerkki Mercuryn uudesta lähestymistavasta popmusiikkiin. Kappaleen dramaattinen alku (Roger Taylorin koirapillikorkeudelta laulaman alkufanfaari, Mercuryn pianoarpeggiot ja Mayn kitarariffi) sekä ylinopeudella äänitetty Mercuryn laulu toivat kappaleeseen kaikuja yhtyeen ensimmäisiltä levyiltä. Kuuden minuutin sijaan kappale oli kuitenkin vain reilun 3 minuutin mittainen ja rakentui perinteiseen säkeen ja kertosäkeen vuorottelun varaan. Tämä oli merkittävä kädenojennus radiokanavien ja yhtyettä aiemmin oudoksuneen yleisön suuntaan.

Levyn tunnetuin kappale oli Freddie Mercurya helpoimmillaan ja nerokkaimmillaan. Kappaleen tarttuva melodia sai vahvaa tukea yhtyeen tavaramerkiksi muodostuneelta studiostemmalaululta (jota Queen ei koskaan pystynyt toistamaan konserttilavalla), jäntevältä pianonkilkutuksella ja Brian Mayn oivaltavan ilkikuriselta kitarasoololta. Kappaleesta tuli suuri hitti ja Queen muuttui yhdessä yössä keskinkertaisesti menestyvästä rock-yhtyeestä listahirmuksi.
Levyn tekoa ja koko yhtyeen toimintaa varjosti vuonna 1974 Brian Mayn sairastuminen. Amerikan kiertue (Queen oli tarkoitus toimia Mott the Hoople -yhtyeen lämmittelijänä) keskeytyi kitaristin sairastuttua maksatulehdukseen. Levyn äänitysten aikana pohjukaissuolen haava vei Mayn uudelleen sairaalaan ja aiemmin puoliksi Mercuryn kanssa yhtyeen kappaleista vastannut May saii sävellettyä levylle vain muutaman kappaleen. Studiotyöskentelyyn hän osallistui vain sen verran kuin jaksoi.

Mayn vähäistä osallistumista kompensoi rumpali Roger Taylorin ja basisti John Deaconin entistä isompi panos. Roger Taylorin kynästä syntyi yksi levyn parhaista kappaleista, rockballadi Tenement Funster, joka varmasti olisi ollut vahva ehdokas singlejulkaisuksi, jos sen sooloa olisi laulanut rock-diiva Mercury. Queenin uran alkupuoliskolla Taylor huolehti omien laulujensa soolo-osuuksista itse, ja hänen karhea rock-äänensä toi rosoista vaihtelua yhtyeen soundiin. Ensimmäistä Taylorin säveltämää Queen-singleä (Radio Ga Ga) saatiin odottaa vielä kymmenen vuotta.
Aiemmilla levyyillä bassonsoittoon tyytynyt John Deacon innostui hänkin laulunteosta. Hänen osuutensa levyn kappalevalikoimasta on Karibian rytmeistä innoituksensa saanut Misfire, jonka Freddie Mercury tulkitsee sopii vähäeleisesti. Jo tässä vaiheessa Deacon näytti kykynsä yksinkertaisen jäntevien popkappaleiden kirjoittajana, mistä esimerkkejä löytyi tulevina vuosina useamman kerran singlelistojen kärkisijoilta (ensimmäinen Deaconin säveltämä Queen-single I'm your best friend julkaistiin jo seuraavana vuonna). Mayn sairastaessa basisti vastasi itse kaikista kitaraosuuksista loppuhäivytyksen kitarasooloa lukuunottamatta, jonka May lisäsi kappaleeseen myöhemmin.
Työparin sairastellessa Mercury sai mellastaa vapaammin kuin millään muulla levyllä tätä ennen tai tämän jälkeen, ja hän esittelikin tyylipalettinsa koko kirjon. Kappale Lily of the valley on mahtipontisten extravaganzojen sijaan myyttiseen Rhyen valtakuntaan (jota Mercury käsitteli myös edellisillä Queenin albumeilla) sijoittuva herkkä balladi, joka toi esiin rokkikukon haavoittuvamman puolen.
Suuri osa Sheer heart attack -albumista äänitettiin Mercuryn, Taylorin ja Deaconin yhteistyönä. Muiden vaivojensa lisäksi vakavasta masennuksesta kärsinyt May pelkäsi joutuvansa syrjään, mutta yhtyeen muut jäsenet kielsivät koskaan edes harkinneensa kitaristin vaihtoa. Päästyään sairaalasta May osallistui albumin äänityksiin voimiensa mukaan ja osaan kappaleista hän lisäsi kitarasoolon jälkeenpäin. Queen joutui vastaavaan asetelmaan 16 vuotta myöhemmin, kun yhtyeen muut jäsenet joutuivat tukemaan kuolemansairasta Freddie Mercurya ja paikkailemaan hänen osuuksiaan. 

Mayn lyhyt ja koskettava Dear friends on hänen kiitoksensa tuesta yhtyekavereilleen. Paljon asiaa mahtuu yhteen minuuttiin.
Brian Mayn kontribuutiot Queenin kolmannelle albumille ovat vähäiset mutta sitäkin harkitummat, eikä Mayn vähäistä läsnäoloa juuri asiaa tuntematon huomaa. Eniten voimiensa tunnossa kitaristi oli kappaleella Now I'm here, joka levytettin Sheer heart attack -sessioiden loppupuolella. Kappale on perus-Queen-rockia parhaimmillaan ja se julkaistiinkin albumin toisena singlenä korostaen samalla yhtyeen monipuolisuutta. Yhtäläisyydet Killer Queeniin ovat vähäiset.
Jos Sheer heart attack oli osoitus yhtyeen jäsenten taidosta kehittää bändinsä imagoa ja repertuaaria paremmin suurelle yleisölle sopivaksi vaikeassa tilanteesta huolimatta, oli se myös yhtyeen tuottajan Roy Thomas Bakerin taidonosoitus. Baker leipoi kolmestatoista tyyleiltään ja soundeiltaan hyvin erilaisesta kappaleesta hienosti etenevän ja soundeiltaan tasalaatuisen albumikokonaisuuden, jossa kappaleiden väliset tauot trimmattiin minimiin. Vaikka Queen jatkoi menestysalbumien tekoa aina Mercuryn kuolemaan saakka, yhtyeen levyistä vain harva soljuu yhtä vaivattomasti tunnelmasta toiseen.

Vaikka levyn päätuöskappale nimensä puolesta viittaa aiemmin esittelemääni In the lap of the Gods -kappaleeseen, on kysymyksessä aivan oma teoksensa. Sana "teos" sopii tähän powerballadiin, joka on We are the championsiin verrattava singanlong-hymni. Tämäkin kappale olisi ollut rautaa singlejulkaisuna.
Singlejä Queenin kolmannelta albumilta julkaistiin vain kaksi. Kaksi hittiä ja tasaisen laadukas albumi riittivät kuitenkin nostamaan levyn Englannin singlelistan kakkossijalle (Killer queen saavutti saman sijan Britannian singlelistalla).

Kun Queen saavutti supertähden aseman kotimaassaan pääsi yhtye myös brittilehtien popkriitikkojen silmätikuksi. Toimittajien oli vaikea sulattaa yhtyettä, joka ei noudattanut popmusiikin selkeitä genrerajoja ja jonka laulusolisti keimaili, pröystäili, irstaili ja esitti yleisön rakastamaa musiikkia vailla nöyryyden häivää. Tämä viha-rakkaussuhde jatkui aina Mercuryn kuolemaan saakka.

Queen ei kuitenkaan välittänyt lehdistön nirppanokkatoimittajista. Sheer heart attackin jälkeen yhtye oli voimissaan ja valmistautui tekemään albumin josta yhtye edelleen parhaiten muistetaan. A night of the opera yhdisti onnistuneesti Queen II -albumin monipolviset popteokset Sheer heart attackin helposti pureskeltavaan mutta silti täysin omintakeiseen Queen-poppiin.

Lue myös:

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

perjantai 25. maaliskuuta 2016

231. Paul Simon: The Paul Simon Songbook (1965)

 
Kuuntele koko albumi Spotifysta.
Kun Simon & Garfunkel -duon ensimmäiset levytykset eivät johtaneet menestykseen duo hajosi, ja Paul Simon siirtyi luomaan uraa Britanniaan. Siellä hän levytti hyvin henkilökohtaisen ja Bob Dylan -vaikutteisen folk-albumin, jossa monet dueton myöhemmät hitit kuultiin ensimmäistä kertaa. Kun Simon & Garfunkel alkoi menestyä, Simonin ensimmäinen sooloalbumi unohdettiin moneksi vuosikymmeneksi.

Miljoonia levyjä myyneen Simon & Garfunkel -duon uran alku ei ollut loistokas. Parivaljakon ensimmäinen albumi, vuonna 1964 julkaistu Wednesday morning 3am oli erinomainen (esittely tulossa myöhemmin) ja levyltä löytyi muun muassa akustinen versio myöhemmin suurhitiksi nousseesta The Sound of silence -kappaleesta. Albumi jäi Beatlemanian jalkoihin ja myi surkeasti. Duo hajosi ja Paul Simon siirtyi jatkamaan soolouraansa Isossa Britanniassa.

Simonin ensimmäinen soololevy äänitettiin Lontoossa hyvin vaatimattomasti. Simon säesti itseään kitaralla ja esitys tallennettiin vain yhdellä mikrofonilla. Tuloksena oli intiimi ja henkilökohtainen levy, joka korosti Simonin taitoa lauluntekijänä ja omien laulujensa tulkitsijana.
Dylanhenkinen albumi alkaa Simonin akustisella tulkinnalla kappaleesta I am a rock, joka on sisäänpäin kääntyneen ihmisen puolustuspuhe. Simon & Garfunkel teki kappaleesta hienon rock-version vuotta myöhemmin, mutta Simonin sooloversiossa on oma viehätyksensä. Laulu kuulostaa omakohtaisen hauraalta, aivan kuin hän oikeasti kuvaisi omaa suhdettaan muihin ihmisiin ja maailmaan.

Albumin kapplaista lähes kaikki kuultiin myöhemmin menestysduon hittialbumeilla. The Paul Simon Songbook -albumin kantaaottavimmat ja rankimmat kappaleet löytyvät kuitenkin vain tältä levyltä. Kappale A Church is burning on lauluntekijän vihainen kannanotto Yhdysvaltain eteläosien synkkään ihmisoikeustilanteeseen. Kappaleessa on kaikuja vuoden 1964 "Vapauden kesän" tapahtumista, jolloin kolme mustien oikeuksien puolesta kampanjoinutta nuorta murhattiin Missisippin osavaltiossa. Samaan aiheeseen viittaa kappale He was my brother, jonka Simon & Garfunkel oli julkaissut ensimmäisellä soololevyllään.
Levyn herkempää puolta edustavat kappaleet Kathy's song ja April come she will, jotka julkaistiin vuotta myöhemmin jokseenkin muuttamattomina duettoalbumilla. Simonin sooloversiossa on kuitenkin jotain herkkyyttä ja konstailemattomuutta joka erottaa ne edukseen Simon & Garfunkel -versioista. Kappaleen Kathy's song päähenkilö oli Simonin brittiläinen tyttöystävä, joka esiintyy myös levyn kannessa.
Bob Dylanin vaikutus Paul Simonin musiikkiin on parhaiten hvaittavissa kappaleessa The side of a hill, jonka ainoaksi julkaisuksi Simonin ensimmäinen sooloalbumi jäi. Laulun aiheena on sodan mielettömyys ja seitsemänvuotiaan lapsen kohtalo sen jaloissa, aihe joka olisi hyvin sopinut myös Dylanin levylle kuten laulun akustinen säestyskin.
Jos levyn äänitysolosuhteet olivat vaatimattomat niin vaatimaton oli myös levyn menestys. Se julkaistiin aluksi vain Isossa Britanniassa kadoten saman tien. Yhdysvalloissa levyä ei julkaistu lainkaan.

Vaikka menestys ei ollut merkittävä, olisi Simonista voinut tulla soololaulajana yksi folk- ja protestilaulubuumin menestyneimmistä artisteista, ellei Atlantin toisella tapahtunut jotain mikä muutti popmusiikin historiaa. Simonin ja Art Garfunkelin tietämättä levy-yhtiö lisäsin duon ensimmäisen albumin akustiseen The Sounds of silence -kappaleeseen (jonka Simon oli levyttänyt myös soololevylleen) sähkökitara- ja rumputaustan. Asia tuli duon tietoisuuteen vasta kun julkaistu single oli noussut Yhdysvaltain singlelistan kärkeen.
Yllättävä menestys laittoi Paul Simonin soolouran telakalle, duo Simon & Garfunkel palasi yhteen ja aloitti viisi vuotta kestävän menestysuran. Simonin soololevy julkaistiin lyhyesti Yhdysvalloissa vuonna 1969, mutta vedettiin pian markkinoilta laulajan vaatimuksesta. Vuonna 1981 albumi julkaistiin osana Paul Simon -boksia ja cd:nä vuonna 2004.

The Paul Simon Songbook jäi laulajansa ainoaksi puhtaaksi folklevyksi. Aloitettuaan varsinaisen soolouransa Simon & Garfunkel -duon hajoamisen jälkeen laulaja-lauluntekijän tyyli oli lähempänä sen ajan popmusiikkia kuin 60-luvun riisuttua folktyyliä. Menestyneimmän sooloalbuminsa hän teki vuonna 1986, jolloin Etelä-Afrikassa levytetty Graceland palkittiin vuoden parhaan albumin Grammy-palkinnolla.

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

maanantai 14. maaliskuuta 2016

230. Boney M.: Nightflight to Venus (1978)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
Saksalaisjamaikalainen poptuote Boney M. oli uransa huipulla vuonna 1978. Yhtyeen kolmas albumi oli virheetön poplevy, jonka laatu kantoi aina miljoonahiteistä vähemmälle huomiolle jääneisiin kappaleisiin asti. Levy osoitti myös sen, että viimeisen päälle tuotettu ja laskelmoitu levy saattaa olla samaan aikaan musiikillisesti vivahteikas ja paikoin koskettavakin paketti.

Jos unohdamme Britannian ja Yhdysvaltojen musiikkituotannon, tulivat 1970-luvun suurimmat hitit Ruotsista ja Saksasta. Abba oli tietenkin vuosikymmenien 1970-80 vaihteen suurin nimi, mutta harva muistaa nykyään kuinka tiukan vastuksen saksalainen Boney M. antoi Ruotsin popihmeelle. Kun aloin itse ostamaan levyjä omalla rahalla hyllyyni, olivat Boney M. ja Abba tasapuolisesti edustettuina.
Venäjän viimeisen tsaarittaren rakastajasta Rasputinista kertova laulu oli yhtyeen suurimpia hittejä, ja se tuli Suomessa tunnetuksi myös Mona Caritan viattomana versiona. Yhtyeen tuottajan Frank Farianin yhdessä Fred Jayn ja George Reyamin kirjoittama kappale oli hyvä esimerkki yhtyeen musiikista, jossa yhdistyivät perusteellisesti rakennettu tarttuva melodia ja yhtyeen laulajien äänille ja perinteisille soittimille rakennettu nerokas sovitus. Tässä kappaleessa ei syntetisaattoria tarvittu.

Toisin kuin orgaanisesti neljän ystävyksen ja kahden lemmenparin yhteistyöstä syntynyt Abba, Boney M. oli lähes teollisesti tuotettu kokoonpano. Laskukoneen takana hääräsi saksalaistuottaja Farian. Soolourasta unelmoinut mutta samalla julkisia esiintymisiä kammonnut Farian palkkasi julkisivukseen neljä Karibialta kotoisin olevaa laulajaa ja tanssijaa. Yhtyeen menestys yllätti Farianinkin, ja väliaikaiseksi tarkoitettu kokoonpano julkaisi levyjä kymmenen vuoden ajan. Uran suurin hitti osui vuoteen 1978, jolloin Nightflight to Venus -albumin b-puolen avausraita nousi mm. Britannian singlelistan kärkeen.
Kappale oli hyvä esimerkki Farianin tavasta poimia lauluja eksoottisista lähteistä ja taidosta muokata niistä kansainvälisiä hittejä. Rivers of Babylon oli alunperin jamaikalainen reggae-laulu, jonka tekstissä yhdistyivät rastafari-uskonnon ja kristinuskon opinkappaleet. Farian siivosi kappaleesta rastafari-vaikutteet ja onnistui luomaan kokonaisuuden, joka ei vieraannuttanut edes niitä kuulijoita, jotka eivät piitanneet sen raamatullisista viitauksista.

Laulun soolo-osuudet lauloi itseoikeutetusti yhtyeen laulusolisti Liz Mitchell, johon yhtyeen toinen laulaja Marcia Barrett ja matalista lauluosuuksista vastannut Farian yhtyivät. Yhtyeen muut jäsenet, Maizie Williams ja Bobby Farrell tyytyivät tässä, niinkuin yhtyeen muillakin levyillä, aukomaan mykkinä suitaan.

Rasputin ja Rivers of Babylon olivat albumin tunnetuimmat kappaleet, ja ne ovat jääneet elämään myös uudella vuosituhannella. Nightflight to Venus -albumin menestys ei kuitenkaan ollut vain singlehittien varassa, vaan levy oli nautittava ja onnistus kokonaisuus alusta loppuun. Kappale He was a steppenwolf oli erinomainen esimerkki kappaleessa, joka ei mahdu kolmen minuutin hittikaavaan. Se oli polveilevine sovituksineen lähes seitsemänminuuttinen taideteos, jonka teossa kunnianhimoa ei pidetty säästöliekillä.
1970-luvun pop- ja diskolevyissä minua on aina kiehtonut niiden soundi, joka rakennettiin rikkailla bändi ja orkesterisovituksilla. Syntetisaattorit ja muut efektit rantautuivat Boney M.:n levyille vasta lähempänä vuosikymmenen vaihdetta. Nightflight to Venus oli täynnä kitaroita, akustisia lyömäsoittimia, puhaltimia, jousia ja lauluharmonioita.

Vaikka Liz Mitchell lauloi sooloa lähes kaikilla yhtyeen hiteistä, pidän itse enemmän yhtyeen toisen laulajan Marcia Barrettin soulahtavasta äänestä. Tällä albumilla Barret pääsi laulamaan sooloa kahdella kappaleella. 
Uusien kappaleiden ja ylikansallisten sävellainojen ohella tuottaja Farian ei kainostellut koskea pop-klassikoihin. Diskomuottiin puristettu mutta samalla Marcia Barretin sielukkaalla tulkinnalla siunattu versio Roger Millerin 60-luvun hitistä King of the road kohotti varmasti joitan kulmakarvoja, mutta voin vain kuvitella mitä paheksuntaa aiheutti kun tanssilattioiden suosikki otti versioitavakseen Neil Youngin ikivihreän Heart of gold. Itselläni ei ole kummoistakaan suhdetta Neil Youngin tuotantoon, joten pidän Boney M. versiota kappaleesta erinomaisena. Jos ei muuta, niin albumin tyylikkäästi päättävä kappale osoittaa, kuinka saumattomasti Mitchellin, Barrettin ja Farianin äänet sointuivat yhteen.
Siltä irroitettujen singlekappaleiden tapaan, Nightflight to Venus nousi listojen kärkeen ympäri Eurooppaa, mukaanlukien Iso-Britannia. Boney M oli näinollen ainoa Britannian ulkopuolelta tuleva eurooppalainen yhtye, joka 70-luvulla antoi kunnon vastuksen Abballe saarivaltakunnan levylistoilla.

1980-luvun puolivälin jälkeen 70-luvun diskomusiikki muuttui epämuodikkaaksi, ja yhtye hajosi useaksi lavoja kiertäväksi Boney M.-nimiseksi nostalgia-kokoonpanoksi. Farian eikä hänen luomansa yhtye saa edelleenkään mielestäni osakseen sitä arvostusta, minkä se ansaitsisi.  Erittäin onnistuneista albumikokonaisuuksista huolimatta Boney M.:n musiikkia edustaa radioaalloilla vain sen tunnetuimmat hittisinglet.

Lue myös:

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

lauantai 20. helmikuuta 2016

229. Lara Fabian: Ma vie dans la tienne (2015)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
Lara Fabian on ollut ranskankielisen popmusiikin kiintotähtiä jo kahden vuosikymmenen ajan. Raskaan Le Secret -albumin jälkeen Fabian palasi takaisin helpommin lähestyttävän ja radioystävällisen europopin pariin. Uusien yhteistyökumppanien tuella Lara sai uudelle levylleen iloa, lämpöä ja kauneutta, joita hänen edelliseltä levyltään ei juurikaan löytynyt. Tätä levyä on ilo kuunnella.

Belgialais-italialais-kanadalais-ranskalainen Lara Fabian on saanut nauttia jokseenkin katkeamattomasta menestyksestä Euroopan ja Pohjois-Amerikan ranskankielisillä musiikkimarkkinoilta jo lähes 20 vuoden ajan. 2000-luvulla hänen suosionsa laajeni myös itä-Eurooppaan ja hän on kiertänyt ahkerasti entisen Neuvostoliiton alueen maissa. Suomessa laulajatar konsertoi viimeisen puolentoista vuoden aikana neljä kertaa, mutta Fabianin musiikki on silti jäänyt täällä varsin tuntemattomaksi. Käydessäni hänen konsertissaan Finlandia-talolla keväällä 2015 huomasin, että vähintään puolet konsertin yleisöstä näytti olevan Suomessa asuvia venäläisiä.

Suosio on antanyt Fabianille mahdollisuuden kokeilla musiikissaan eri teemoja ja eri yhteistyökumppaneita. Vuonna 2015 julkaistu Ma vie dans la tienne on jo kuudes peräkkäinen Lara Fabian -albumi, jonka lauluntekijät ja tuottajat ovat vaihtuneet. Vuonna 2013 julkaistun tupla-albumin Le Secret Fabian teki amerikkalaisen laulaja-lauluntekijä Jane Clewerin kanssa. Levyn 17 kappaleen joukosta löytyi yksittäisiä helmiä (mm. mielestäni hänen uransa kaunein laulu Que j'étais belle) ja levy myi erinomaisesti, mutta itse pidin levyä vaikeana ja raskaana kuunnella. Onneksi kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt Ma vie dans la tienne on toista maata.
Levyn aloituskappaleessa (joka oli myös levyn ensimmäinen singlejulkaisu) on enemmän värejä, valoa ja iloa kuin Le secret -tuplalevyn kappaleissa yhteensä. Maailman murheiden ja mielen syvyyksien sijaan levy kertoo tavallisen naisen elämästä, jollainen Fabiankin väittää parrasvalojen ulkopuolella olevansa. Iloisesti väritetty video on samaa maata kappaleen kanssa, kumpaakin on mahdoton kuunnella/katsella hymyilemättä.

Tällä kertaa Lara Fabian kutsui rinnalleen lauluntekijäparivaljakon David Gategno & Elodie Hesme, jotka ovat aiemmin tehneet lauluja mm. Céline Dionin ranskankielisille levyille. Kappaleen nimiraita Ma vie dans la tienne on yksi levyn kappaleista, joiden säveltämiseen ja sanottamiseen Fabian osallistui myös itse. 
Tämä kappale on hellä rakkauslaulu toiselta ystävältä ystävälle. Jos Laran edellisen albumin balladit sortuivat paatokselliseen veisaamiseen, onnistuu tämä kappale olemaan samaan aikaan herkkä ja vaikuttava. Pienen hymyn kera.
Levyn kahden ensimmäisen kappaleen positiivinen tunnelma kattaa koko levyn. Hymy on herkässä myös kappaleessa Ton désir, joka on yksi levyn harvoista rytmikkäämistä hetkistä. Kepeydestään huolimatta Ton désir on mieleenjäävä ja tarttuva popkappale. joka ei sovituksellaan pyri tavoittelemaan tämän vuosikymmenen muodikkaita soundeja, vaan heijastaa 1990-luvun ranskalaisen popmusiikin kaikuja.

Vielä kauemmas ajassa vie kappale Envie d'en rire, joka haitareineen ja muine akustisine soittimineen tuo minulle mieleen Aki Kaurismäen Le Havre -elokuvan satamatunnelmat.
Le Secret -albumin jälkeen olin huolissani, että Fabian olisi siirtynyt täysin ylitaiteellisen ja yliampuvan musiikin maailmaan. Ma vie dans la tienne -albumi on tervetullut muistutus siitä että Lara Fabian, niinkuin muutkin popmusiikin diivat, ovat parrasvalojen ulkopuolella "tavallisia naisia, rakastavia puolisoita ja kaikki ongelmat ratkaisevia äitejä", kuten levyn aloituskappaleessa sympaattisesti todetaan.

p.s. Nykyisen tavan mukaan levystä julkaistiin tietyissä nettikaupoissa "Edition deluxe" jossa bonus-dvd:n lisäksi oli muutama ylimääräinen kappale. Näistä maininnan arvoinen on Fabianin venäläis-ukrainalaisen yhteistyökumppanin Igor Krutoy;n  säveltämä Je vais revois l'hiver. Kappale osoittaa, että hienon popkappaleen ei tarvitse tavoitella taivaita. Joskus tavallinenkin voi olla kaunista.


Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

lauantai 13. helmikuuta 2016

228. Ringo Starr: Ringo (1973)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
The Beatlesin hajottua "orvoksi" jääneen rumpali Ringo Starrin ensimmäinen popalbumi todisti yleisölle, että hän oli muutakin kuin hauska kaveri kolmen neron taustalla. Starrkunnostautui albumilla sekä lauluntekijänä, rumpalina että tulkitsijana, ja levyn onnistui keräämään ex-beatlet ensimmäistä ja viimeistä kertaa esiintymään samalle albumille. Toimivista kappalevalinnoista, hyvästä tuotannosta ja tähden sympaattisesta charmista koottu levy jäi Ringon uran huippuhetkeksi.

The Beatlesin hajottua yleisön odotukset kohdistuivat yhtyeen voimakaksikon suuntaan. John Lennonilla ja Paul McCartneyllä kesti kuitenkin vuosia, ennenkuin he pystyivät täyttämään nämä odotukset, ja vuosien 1971-72 vaihteessa molemmat kohtasivat uransa aallonpohjan. Albumeita Wings Wild Life ja Some time in New York City pidetään Beatles-nerojen urien pohjanoteerauksina.

Samaan aikaan George Harrison oli vallannut USA:levylistojen kärkisijat soololevyillään All things must pass ja Living in the material world ja niittänyt mainetta Bangladeshin hyväksi järjestämällään hyväntekeväisyyskonsertilla. Ringo Starrin soolosinglet It don't come easy ja Back off boogaloo olivat listamenestyksellään alkusoittoa vuoden 1973 täysosumalle. Esimakuna albumilta julkaistiin single Photograph, jonka Ringo oli kahden aiemman hittinsä tavoin säveltänyt entisen bändikaverinsa Harrisonin kanssa.
Kappale iski oikeaan rakoon. Haikea sävel ja teksti, Phil Spectormainen rönsyilevä orkesterisovitus ja Starrin vilpitön ja riittävän vahva tulkinta (jota Harrison säesti omalla taustalaulullaan) vetosivat nostalgiannälkäiseen yleisöön. Kappaleesta tuli ansaitusti Ringon soolouran suurin hitti ja se nousi USA:n singlelistan kärkeen. Hetken aikaa parivaljakko Harrison/Starr oli kuumempi nimi levyetiketissä kuin Lennon/McCartney.

Vaikka the Beatles ei kokoontunut virallisesti yhteen kertaakaan tammikuun 1970 jälkeen, olivat yhtyeen jäsenet tehneet yhteistyötä jo ennen Ringon sooloalbumia. Starr oli soittanut sekä Johnin että Georgen levyillä, ja Harrisonin soolokitara oli yksi Lennonin Imagine-albumin tärkeimmistä elementeistä. Paul tyytyi toistaiseksi leikkimään omassa hiekkalaatikossaan.

John Lennonin Ringolle säveltämän I am the greatest kappaleen äänistyshetkellä kohtasivat neljästä beatlesta kolme. Johnin pianon ja Georgen kitaran (Ringo soitti tietenkin rumpuja yhdessä Jim Keltnerin kanssa) rinnalla bassoa soitti vanha Hampurin tuttu Klaus Voorman. Sopivan itseironisessa kappaleessa Ringo käy läpi elämäänsä todeten sen tosiseikan, jonka kaikki tiesivät. Hän oli maailman paras Ringo.
Vaikka McCartney ei edelleenkään mahtunut samaan studioon Lennonin ja Harrisonin kanssa alkoivat yhtyeen hajoamisen haavat jo arpeutua. Ringo-albumilla McCartney liittyi Starrin taustajoukkoihin kahdella kappaleella. Yhdessä vaimonsa Lindan kanssa sävelletyllä Six o'clock -kappaleella Paul soitti pianoa ja lauloi vaimonsa kanssa taustoja. Kappaleeseen You're sixteen (vanha Johnny Burnette -klassikko) Paul imitoi laulutaidollaan saksofonilta kuullostavan soolo-osuuden. Albumin toisena singlenä julkaistu kappale antoi Ringolle jo toisen USA:n listaykkösen.
Vaikka vanhojen bändikavereiden vetoapu auttoikin levyn menestystä (George oli mukana neljällä, Paul kahdella ja John yhdellä kappaleella) osoitti albumi, että Ringolla oli lahjoja myös lauluntekijänä. Photographin ohella tunnetuin levyn Starr-originaaleista oli vetävä Oh my my, jonka Starr sävelsi yhdessä muusikko Vini Poncian kanssa. Myös tämä kappale menestyi erinomaisesti singlelistoilla, mikä innoitti John Lennonia lähettämään Ringolle kuuluisan postikortin: "Onneksi olkoon. Ettäs kehtaat! Tee MINULLE hittibiisi". Lennon joutui odottamaan ensimmäistä soololistaykköstään seuraavaan vuoteen asti. Starrin omia sävellyksiä tältä albumilta löytyi neljä.
Tärkeä kiitos Ringo-albumin menestyksestä kuuluu myös sen tuottajalle. Ringo Starr osasi laulaa, mutta hänen äänialansa oli varsin suppea, ja tuottaja Richard Perry osasi hyödyntää Ringon rajallisia laulutaitoja täydellisesti. Starr esiintyi sympaattisesti ja vaivattoman kuuloisesti. Levy päättyy hienoon kappaleeseen You and me babe, jonka taustalla oli tälläkin kertaa tukijoukkoja menneiltä ajoilta. Laulun sävelsi Beatles-roudari Mal Evans yhdessä George Harrisonin kanssa, jonka tunnistettava kitarasoolo värittää koko kappaletta.
Kappaleen ja koko albumin päätteeksi Starr kiittää levyn tekoon osallistujia. Koko porukka (mm. kaikki Beatlet vaimoineen) löytyvät myös levyn kansikuvasta.

Valitettavasti Ringo Starr ei kertaakaan onnistunut toistamaan Ringo-albumin menestystä. Richard Perry tuotti myös seuraavan albumin Goodnight Vienna, johon Beatle-tukea toi John Lennon, mutta se ei menestynyt enää samalla tavalla. Tämän jälkeen sekä Ringon sooloura että yksityiselämä joutuivat pahaan alavireeseen. Starr selvisi alkoholismistaan ja avioerostaan, mutta myöhempien soololevyjen menestys on ollut korkeintaan kohtuullinen. Paremmin hän on menestynyt studiomuusikkona (mm. Paul McCartneyn ja George Harrisonin soololevyillä) ja kierrellyt konserttilavoja Ringo Starr and his All stars band -kokoonpanonsa kanssa näihin päiviin saakka.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)