lauantai 2. marraskuuta 2024

285. Nana Mouskouri: Couleur Gospel (1990)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Juhlin 90 vuotta täyttänyttä Nana Mouskouria vielä kolmannella levyllä, joka eroaa tyylinsä ja aikansa puolesta melkoisesti edellisten kirjoituksieni levyistä. Kypsää ikää lähestyvä miljoonia levyjä myynyt maailmankansalainen toteutti 1980-90-lukujen vaihteessa pitkän unelmansa ja levytti albumillisen gospel-klassikoita aftroamerikkalaisista spirituaaleista Mahalia Jacksonin tapaisten gospel-legendojen ikivihreisiin. Iän ja kokemuksen tuoma arvokkuus Mouskourin äänessä sopi näihin kappaleisiin erinomaisesti ja toi jälleen yhden lisäsävyn laulajan yli kolmen vuosikymmenen uran väripalettin.

Aiemmissa Nana Mouskouri -postauksissani käsittelin hänen tuotantoaan 1960- ja 1970-luvuilla, joita pidän hänen kultavuosinaan. 1970-luvun puolivälin jälkeen hänen ääneensä menetti mielestäni sen herkkyyden, joka vetosi minuun enkä ole kuunnellut hänen myöhempiä levyjään lainkaan niin paljoa kuin noita ensimmäisten kahden vuosikymmenen albumeja. Äänen muutoksen myötä suurimman muutoksen hänen tuotantoonsa aiheutti avioero kitaristi George Petsilasista, jonka The Athenians -yhtye oli säestänyt Mouskouria 1960-luvun puolivälistä alkaen. Athenians-yhteistyön jälkeen kreikkalaiset vaikutteet jäivät Nana Mouskourin tuotannossa minimiin, ja eri maiden musiikkikulttuurien synteesit vaihtuivat geneeriseen eurooppalaiseen iskelmään. 

Mouskourin ura etenkin Keski-Euroopan ranskan- ja saksankielisissä maissa sekä Britanniassa ja Kanadassa jatkui kuitenkin menestyksekkäästi antaen hänelle mahdollisuuden laajentaa tyyliskaalaa  schlagerin ulkopuolelle. Hänen myöhemmässä tuotannossaan yksi levyistä on minulle erityisen tärkeä.

Nana Mouskouri oli urallaan saanut innoitusta amerikkalaisesta iskelmästä, kreikkalaisesta ja eurooppalaisesta kansanmusiikista ja gospelista. Kuitenkin vasta vuonna 1990, yli 30 vuotta levytysuransa alkamisen jälkeen hän levytti koko albumillisen amerikkalaisen gospelmusiikin klassikoita. Ajoitus oli onnistunut. 60 vuoden ikää lähestyvän laulajattaren ääni oli menettänyt nuoruuden herkkyyden, mutta sen tilalle tullut mahtipontisuus ja tietynlainen diivamaisuus sopi gospelmusiikkiin erinomaisesti. Hieno esimerkki tästä on Couleur Gospel -albumin aloittava In the Upper Room, jonka gospel-legenda Mahalia Jackson oli säveltänyt jo vuonna 1952. Vaikka Nanalla ei ollut Yhdysvaltain etelävaltioiden gospeltaustaa, ei hänen tulkintansa häpeä Mahalian rinnalla.

Toinen esimerkkini Mouskourin gospeltuotannosta vie minut neljän kymmenen vuoden taakse lapsuuteni musiikintunneille. Pispan koulun musiikkiluokan repertuaariin kuuluivat muiden musiikkityylien lisäksi hengelliset laulut, joita Amerikan orjat lauloivat puuvillapelloilla 1800-luvulla. Yksi näistä kappaleista oli Go Down Moses, jonka "Let my people go!"-huudahdus yhdistää Egyptiin orjuutettujen juutalaisten ja Amerikkaan rahdattujen afrikkalaisorjien kohtalot toisiinsa. 
Olen koulun kuorotuntien jälkeen laulanut vuosia erilaisissa kuoroissa, ja gospel on aina kuulunut näiden kuorojen keskeiseen ohjelmistoon. Minulle tärkeissä gospellevytyksissä (mm. numerolla 271 esittelemäni Aretha Franklinin Amazing Grace) on usein solistiakin tärkeämpi rooli hänen kanssaan laulavalla kuorolla. Kuoron rooli on keskeinen myös tällä levyllä, johon Mouskouri keräsi joukon Ranskan ja Britannian käytetyimpiä taustalaulajia. Vaikka kuoro mitä ilmeisimminkin oli koottu vain tätä projektia varten, soivat kuorolaisten ja solistin äänet yhteen niinkuin he olisivat laulaneet yhdessä vuosia. 

Nanan ja kuoron saumaton yhteistyö huipentui alunperin 1700-luvulta peräisin olevaan virteen Oh Happy Day, jonka Edwin Hawkinsin gospelkuoro nosti hittilistojen kärkisijoille vuonna 1969. Kappaleesta tuli välittömästi gospelin ikivihreä, joka löytyy joka toisen gospelkuoron ohjelmistosta ja joka on yksi myös tämän hengellisen poplevyn huippukohtia.
Neljäs poiminta palauttaa kuulijan maanpinnalle siltä yläpilveltä, johon mahtipontiset sovitukset ja kohottavat tulkinnat ovat hänet nostaneet. Sometimes I Feel Like a Motherless Child on väsyneen ja henkisesti eksyneen ihmisen hiljainen hätähuuto, joka niinikään on peräisin Amerikan mustien pohjattomasta gospelperinteestä. Esityksen tunnelma on aito ja vilpitön, vaikka kappaleen esittääkin amerikkaisten orjien sijaan kreikkalainen laulajatar ja joukko Euroopan kysytyimpiä studiolaulajia.
Tätä levyä äänittäessä Nana Mouskourilla oli takanaan yli 30 vuoden ura. Kreikassa syntynyt, mutta suurimman menestyksensä Keski-Euroopassa rakentanut Mouskouri osoittaa tällä(kin) levyllä, että hän ei ollut vain tietyn musiikkityylin tai kulttuurin vanki. Parin vuoden sisällä hän levytti gospelin lisäksi albumillisen klassisia aarioita, saksalaisia ja kreikkalaisia iskelmiä sekä levyllisen tunnetuimpia elokuvasävelmiä vanhan ystävänsä Michel Legrandin johdolla. Mouskourin ura jatkui lähes tähän päivään asti.

Lokakuussa 2024 Nana Mouskouri ilmoitti lopettavansa lähes 70 vuotta kestäneen uransa, vain pari viikkoa ennen 90-vuotissyntymäpäiväänsä. Toivon pitkää ikää suosikkilaulajalleni, joka uransa aikana on julkaissut yli 200 albumia ja levyttänyt yli 1000 kappaletta. Joidenkin arvioiden mukaan hän on Madonnan kanssa maailman eniten levyjä myynyt naisartisti. 

Lue myös: 

Lähettänyt klo
Tunnisteet: , ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)