Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2000-luku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2000-luku. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. elokuuta 2016

236. Donna Summer: Crayons (2008)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Donna Summer tunnetaan parhaiten 1970- ja 1980-luvun hiteistään, mutta hän ei lopettanut uraansa hittiputken ehdyttyä. Vaikka Summerin viimeinen albumi ei maailmanlaajuisia hittejä sisältänytkään on se todiste hänen kyvystään sopeutua uuden vuosituhannen haasteisiin.

Niinkuin monille muillekin Donna Summer faneille myös minulle tutuinta ja rakkainta oli hänen 1970- ja 80-lukujen hittituotantonsa (kts. esimerkkejä kirjoituksista 10, 94, 95 ja 211). Menestysvuosien jälkeen hän katosi hittilistoilta ja radioaalloilta. Yksittäisiä singlejä ja kokoelmalevyjä hän teki edelleen, mutta kaupallisesti epäonnistuneen Mistaken identity-albumin (1990) jälkeen kesti 18 vuotta ennenkuin 70-luvun diskokuningatar palasi levylautaselle uutta musiikkia sisältävän albumin kanssa. Levyn ensisävelet todistivat välittömästi, että maailma, musiikki ja myös laulajatar itse olivat muuttuneet.
Vaikka levyn kannessa vuosien kuluminen oli saatu häivytettyä meikin ja efektien alle, kertoi albumin Crayons musiikki siitä kuinka kauas oltiin menty MacArthur Parkista tai This time I know for real:ista. Itse en tuohon aikaan juuri perustanut 1990- tai 2000-luvun tanssimusiikista, joten ensikuuntelulla Donnan uusi musiikki sai minussa aikaan hylkimisreaktion.

Muutaman vuoden sulattelun jälkeen annoin levylle ja sen singlehitille Stamp your feet uuden mahdollisuuden ja tällä kertaa löysin tästäkin kappaleesta suosikkilaulajani sielukkaan (mutta samalla tyylikkäästi vanhentuneen) äänen kappaleessa, joka jäi repeatille sisäisessä levysoittimessani.

Kun lopulta hyväksyin Donna Summerin uuden tyylin, alkoi helmiä löytyä albumilta enemmänkin. Levyn toinen tanssimestariteos Science of love iski minua aluksi naamalle vihaamallani autotune-soundilla, mutta sen jälkeen kappale alkoi soida kuin uudelle vuosituhannelle päivitetty versio hänen parhaista 1980-luvun hiteistään.
Niin joustava en sentään minäkään ole, että olisin jaksanut kuunnella levyllisen autotune- ja tietokone-soundeilla toteutettua korkean energian uuden vuosituhannen tanssimusiikkia. Onneksi Summer ymmärsi myös meitä kasari- ja seiskari-ajan lapsia sisällyttämällä albumille muutaman seesteisemmänkin kappaleen. Levyn harvoista rakkauslauluista suorin on akustisella kitaralla maustettu Sand on my feet, jonka Summer oli miehelleen Bruce Sudanolle.
Kaksi vuosikymmentä kuuluu diivan äänessä, jossa soiva karheus oli uutta hänen aiempien vuosikymmenien faneilleen. Uusi roso oli selvästi kuultavissa Sand on my feet -kappaleessa, mutta hurjimman laulusuorituksen Summer antaa kappaleessa Slide over backwards. Kappaleen innoittajana toimi Summerin etelävaltioissa kohtaama kansannainen, joka oli köyhyydestä taistellut itsensä rankan elämän kautta oman baarin pitäjäksi. Miljoonien myytyjen leyvjen tuomasta menestyksestä nauttinut laulaja onnistuu ilmiömaisesti eläytymään tämän sitkeän naisen kohtaloon.
Kun muutaman vuoden torjunnan jälkeen tartuin Crayons-albumiin ilman ennakkoluuloja, alkoi tämä hieno levy avautua kuin ruusu paljastaen uusien terälehtien alta toinen toistaan kirkkaampia helmiä. Helmistä kaunein oli ehdottoman omaelämänkerrallinen, hivelevän kaunis ja riipaisevan koskettava Be myself again, jonka liitän Summerin parhaimpien balladien joukkoon. Vai olisiko se kenties parhaista parhain?
Aiemmin Giorgio Moroderin, Quincy Jonesin ja Stock-Aitken-Waterman-trion kanssa työskennelly Donna Summer todisti viimeisellä albumillaan kuinka hän jälleen kerran osasi valita täydelliset ja moderneimmat yhteistyökumppanit. Crayons-levyn tekijälistasta löytyy Rihannalle, Adelelle, Kylie Minoguelle, Shakiralle ja Pinkille lauluja tehneitä ja levyjä tuottaneita nuoren sukupolven muusikoita. Vaikka albumi ei uhannutkaan edellämainittujen artistien listamenestystä, nousi useampi sen kappaleista USA;n tanssilistoille. Entinen diskokuningatar ja uuden vuosituhannen diskoisoäiti oli palannut.
40 vuotta aiemmin saksankielisessä Hair-musikaalissa alkanut ura päättyi komeasti Crayons-albumiin. Se ei ole parasta Donna Summeria eikä myynniltään päässyt lähellekään huippuvuosien menestystä, mutta oli silti erinomainen jäähyväislevy jolla Summer osoitti että hän vielä 59-vuotiaana pystyi yllättämään faninsa. Valitettavasti neljä vuotta myöhemmin maailma yllättyi suru-uutiseen Summerin kuoltua keuhkosyöpään.

Lue myös:

sunnuntai 16. elokuuta 2015

222. Queen + Paul Rodgers: The Cosmos Rocks (2008)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
Queenin tarina ei päättynyt Freddie Mercuryn kuolemaan. Brian May ja Roger Taylor halusivat yhä esiintyä ja he pyysivät yhtyeen kolmanneksi jäseneksi Paul Rodgersin. Nimellä Queen + Paul Rodgers yhtye kiersi maailmaa vuosina 2005-2006. Uudella solistilla varustettu Queen otettiin vastaan hieman kurttuotsaisesti. Lavoilla Paul Rodgersia siedettiin, mutta kun yhtye julkaisi studioalbumin Cosmos Rocks oli vastaanotto jäätävä. Minusta kriitikoiden ja yleisön lyttäämällä albumilla on kuitenkin hetkensä.

Legendaarisen laulusolistin kuolema tappaa yleensä myös yhtyeen. Kuinka moni esimerkiksi muistaa, että The Doors jatkoi toimintaansa ja julkaisi peräti kolme albumia Jim Morrisonin kuoleman jälkeen? Queen oli samassa tilanteessa Freddie Mercuryn kuoltua syksyllä 1991. Jälkeenjääneistä äänityksistä John Deacon, Brian May ja Roger Taylor saivat leivottua kelvollisen (mutta mauttomasti nimetyn) Made in Heaven (1994) -albumin, mutta sen jälkeen yhtyeelle ei ollut näkyvissä tulevaisuutta. Singlen No-one but you (1997) jälkeen basisti John Deacon veti omat johtopäätöksensä ja vetäytyi täysin julkisuudesta.

Kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor halusivat kuitenkin jatkaa. Queen+:ksi nimetty yhtye esiintyi eri laulusolistien kanssa, plussan perässä on vuosien varrella nähty muun muassa George Michaelin ja Adam Lambertin nimet.

Varteenotettavin yhteistyö Queen+:lla on ollut kuitenkin Paul Rodgersin kanssa.
Aiemmin mm. Bad Company -yhtyeessä esiintynyt Paul Rodgers oli ihanteellinen yhtyekumppani May:lle ja Taylorille. Monipuolisena muusikkona hän pystyi lavalla hoitamaan laulajan lisäksi basistin ja kitaristin tehtäviä. Q+PR:n vuosien 2005-2006 maailmankiertue oli Queenin suurin operaatio sitten alkuperäisen yhtyeen Magic-kiertueen vuonna 1986. Vaikka Rodgers ei pystynyt (eikä pyrkinytkään) korvaamaan Mercurya, otettiin yhtye vastaan varovaisen innostuneesti. Samaa ei voi sanoa studioalbumista, jonka Q+PR julkaisi pari vuotta myöhemmin.
Brian Mayn ja Roger Taylorin motiiveja ei käy kiistäminen. Paul Rodgersin kanssa tehty kiertue ja albumi Cosmos Rocks osoittaa, että he olivat edelleen taitavia muusikoita ja olisi ollut epäoikeudenmukaista kieltää heitä tekemästä mitä he parhaiten osaavat. Levyn kappaleet osoittavat lisäksi, että Mercuryn kuolema ei vienyt heiltä taitoa kirjoittaa tarttuvia pop-teoksia.

Paul Rodgers oli erinomainen laulaja. Vaikka esimerkiksi edellä esitellyt kappaleet ovat hyvin queen-vaikutteisia, ei Rodgers yrittänyt toistaa Mercuryn maneereja vaan teki laulut omalla tavallaan. Uusi albumi antoi Maylle ja Taylorille mahdollisuuden tehdä myös täysin erilaista musiikkia kuin mitä Queenin levyllä kuultiin. Blues-sävyinen Voodoo on tästä erinomainen esimerkki.
Hyvästä yrityksestä huolimatta albumi Cosmos rocks sai jäätävän vastaanoton. Yleisö ei ollut valmis Queenin toiseen tulemiseen ilman haudasta kaivettua laulusolistiaan, eikä kriitikotkaan voineet olla vertaamatta albumia Queenin huippukauden tuotoksiin. Samalla yleisö ja kriitikot sulkivat korvansa levyn parhailta hetkiltä.
Levyn suurin ongelma ei ollut sen musiikissa vaan kannen vasemmassa yläkulmassa. Oli typerää kutsua Queeniksi (plussan kanssa tai ilman) yhtyettä, jossa oli jäljellä vain kaksi sen alkuperäistä jäsentä. Mercuryn ainutlaatuisen äänen lisäksi levyltä puuttuivat John Deaconin niin ikään helposti tunnistettavat bassokuviot ja molempien sävellykset. Vertailu entiseen oli itsestään selvä kohtalo levylle, jota yritettiin myydä vanhan legendan nimellä. Korrektimpi nimitys yhtyeelle olisi ollut Queen miinus.
Mutta jos levy olisi julkaistu jollain muulla nimellä (yhtyeestä käytetty lyhenne Q+PR ei olisi ollut hullumpi vaihtoehto), olisi yleisö ehkä huomannut että vaikka levy ei olekaan parasta Queenia, se on itse asiassa varsin hyvä. Mayn kitara soi entiseen tapaan ja Taylor on paikallaan rumpusetin takana. Kolmikon ainoaksi yhteiseksi studiotyöksi jäänyt albumi on sisällöltään epätasainen, etenkin levyn rock-kappaleet ovat mielestäni aika väkinäisiä. Parhaimmillaan Rodgersin, Mayn ja Taylorin yhteistyö on kuitenkin popahtavammissa kappaleissa sekä kauniissa balladeissa, jotka eivät häpeä Queenin kappaleiden rinnalla lainkaan. Toisaalta monet kriitikot pitivät rock-revittelyjä levyn ainoana siedättävänä sisältönä. Minä olen eri mieltä.
Kolmikon yhteistyö päättyi pian Cosmos Rocks -albumin jälkeen. Rodgersin mukaan yhteistyö oli alun perinkin tarkoitettukin väliaikaiseksi. Kunnianhimoisesti tehdyn levyn täysi lyttäys ostavan yleisön ja kriitikoiden taholta tuskin vaikeutti tuota päätöstä.

Cosmos Rocks on näin jäänyt kuriositeetiksi Queenin levykatalogissa. Kun Queen ilmoitti yhtyeen vinyylilevyjen uudelleenjulkaisusta kesällä 2015, ei Cosmos Rocks -albumi ollut mukana. Ilmeisesti yhtye ei itsekään pidä May-Taylor-Rodgers-trioa Queenin seuraajana vaan omana yhtyeenään jolla on vain samankaltainen nimi.

Ja sitä se onkin. Kysymyksessä ei ollut se vuodesta 1970 vuoteen 1991 ihastuttanut ja vihastuttanut megayhtye vaan kolmen eläkeikää lähestyvän rockmuusikon yhteisprojekti. Sen musiikissa toki oli paljon kaikuja menneisyydestä mutta se kuitenkin kieltäytyi takertumasta vanhoihin kaavoihin. Jos Brian May, Roger Taylor ja Paul Rodgers olisivat hyväksyneet tämän, olisi ehkä suuri yleisökin ottanut heidän levynsä vastaan suosiollisemmin.

Lue myös:

tiistai 23. syyskuuta 2014

210. Mamma Mia! på svenska/The Movie Soundtrack (2005/2008)


Kuuntele The Movie Soundtrack kokonaan Spotifyssa.
Mamma Mia!, maailman menestynein musikaali, saa teatteriensi-iltansa Suomessa 15 vuotta Lontoon ensi-illan jälkeen. Suomalaisversion kunniaksi esittelen musikaalin kymmenistä levytyksistä kaksi, joiden tekoon Abba-herrat Benny Andersson ja Björn Ulvaeus osallistuivat aktiivisesti. Ruotsinkielinen musikaaliversio avaa uuden ikkunan Abba-lyriikoihin, ja elokuvan soundtrack on kuin vanhojen Abba-muusikoiden luokkakokous.

Mamma Mia! -musikaalista on tehty jo kymmeniä levytyksiä monilla kielillä ja monilla kokoonpanoilla. Vanhana Abba-fanina olen pitänyt näitä levytyksiä jokseenkin turhina; miksi ostaa teatterilevytystä, kun kappaleiden alkuperäiset ja ylittämättömät esitykset löytyvät Abba-levyiltä?

Abba-miesten Benny Andersson ja Björn Ulvaeus osallistuminen levyntekoon erottaa Mamma Mia på svenska -levyn ja elokuvasta tehdyn soundtrackin muista levytyksistä. Musikaalin ruotsalaisversio julkaistiin cd:llä vuonna 2005, ja Ulvaeus vastasi tekstien ruotsintamisesta yhdessä Niklas Strömstedtin kanssa (Strömstedt myös tuotti levyn). Vaikka joistain lauluista oli jo olemassa ruotsinkielinen Abba-versio, käännettiin ne nyt uudelleen musikaalin tarinaa silmälläpitäen. Esimerkiksi Abban 1974 levyttämä ruotsinkielinen teksti kappaleeseen Honey Honey kirjoitettiin nyt uusiksi.

Musikaalissa naimisiin menevä Sofie (Nina Lundseie/Amanda Seyfried) lukee äitinsä päiväkirjaa ja kertoo ystävättärilleen kolmesta isäehdokkaasta. Vertailun vuoksi alla linkit molempien Mamma Mia -levytysten versioihin sekä Abban kahteen originaaliversioon.
Elokuva musikaalista tehtiin yhdeksän vuotta teatteriensi-illan jälkeen. Laulavasta tähtikaartista (mm. Meryl Streep, Pierce Brosnan & Colin Firth) huolimatta soudtrack-albumin mielenkiintoisin nimi löytyy tuottajan pallilta. Alkuperäiset Abba-levytykset Björn Ulvaeusin kanssa tuottanut Benny Andersson vastasi siitä, että uudet versiot tehtiin kaikkia Abba-laatukriteerejä kunnioittaen. Koskettimia soittavan Anderssonin lisäksi myös monet levyn muut soittajat olivat mukana jo alkuperäisillä Abba-äänitteillä, mikä tekee elokuvan soundtrackista erityisen mielenkiintoisen. Esimerkiksi basisti Rutger Gunnarsson oli mukana esittämässä Waterloota Brightonin euroviisuissa 40 vuotta sitten ja Lasse Wellander vastasi monien Abba-hittien kitarasooloista. Tämän lähemmäksi alkuperäistä Abba-soundia ei levyllä tulla koskaan pääsemään.
En juurikaan ole kuunnellut ajatuksella Björn Ulvaeusin (ja osittain manageri Stig Andersonin) kirjoittamia Abba-laulujen alkuperäistekstejä, ehkä sen vuoksi että aktiivisimpina Abba-fanitusvuosinani en englantia vielä osannut. Uudet ruotsinkieliset käännökset ovatkin avanneet laulujen merkitystä minulle aivan uudella tavalla. Strömstedt ja Ulvaeus ovat onnistuneet käännöksissä erinomaisesti pitämään kiinni niiden alkuperäisestä merkityksestä menettämättä kuitenkaan niiden luontevuutta ja laulettavuutta. Itse yllätyin siitä, kuinka paljon tunnetta ja asiaa näihin kappaleisiin sisältyy. Samoja Strömstedt/Ulvaeus -tekstejä kuunnellaan myös Svenska teaternin Mamma Mia! -versiossa.

Musikaalin kaikki kappaleet eivät kuulu Abban hitteihin, mutta se ei vähennä niiden arvoa. Oman lapsensa kasvamista seurannut Ulvaeus kirjoitti Slipping through my fingers -kappaleen jo 34 vuotta sitten yhtyeen viimeiselle The Visitors -albumille. Nyt nimellä Kan man ha en solkatt i en bur (=Voiko auringonsäteen vangita häkkiin) ruotsinkielinen versio tuo tuoreen, mutta aina yhtä riipaisevan näkökulman vanhemmuuteen ja siihen, että lapset ovat lapsia vain vähän aikaa. Laulu on musikaalin nessuhetki.
Elokuvasoundtrackillä Benny Anderssonin sormenjälki on kuultavissa laulujen päivitetyissä mutta silti vanhoja äänityksiä kunnioittavissa sovituksissa. Vuoden 1978 salaperäinen hitti The name of the game on yhä Abban kiehtovimpia levytyksiä ja se toimii musikaalin molemmissa levytyksissä hienosti. Kohtaus, jossa Sofie yrittää udella kolmelta isäehdokkaalta kuka heistä olisi se oikea, leikattiin pois lopullisesta elokuvasta, mutta onneksi Amanda Seyfriedin tulkinta kappaleesta on kuitenkin soundtrack-albumilla mukana.
Esittelemilläni Mamma mia levytyksillä on kummallakin mukana pari kappaletta, jota ei toiselta löydy. Ruotsinkielisessä levytyksessä Abban viimeinen single Under attack toimii erinomaisena ääniraitana Sofien painajaiselle, jossa häistä tulee kolmen isäehdokkaan välinen tappelu.
Yhtälailla onnistunut on elokuvan bilekohtaukseen lisätty Gimme, gimme, gimme, joka julkaistiin myös soundtrackin singlenä. Musiikkivideolla piipahtaa cameo-roolissa tuottaja-säveltäjä Benny Andersson itse.
Molemmat Mamma Mia! -musikaalilevytykset ovat hienoja muistoja mukavasta musikaalielämyksestä ja toimivat myös viihdyttävinä äänitteinä sellaisenaan. Uskon että moni näiden levyjen kuuntelun jälkeen tarttuu myös alkuperäisiin Abba-levyihin, joilla nämä kappaleet ovat parhaimmillaan.

Levytyksiä ei kannata vertailla alkuperäisiin Abba-levytyksiin kovin kireä pipo päässä. Anni-Frid Lyngstad ja Agnetha Fältskog ovat alkuperäistulkinnoissaan ylittämättömiä, mutta näyttelijät eivät versioissaan pyrikään korvaamaan alkuperäisesityksiä.

Musikaalissa laulujen tarkoitus on viedä tarinaa eteenpäin ja kuvata musiikin ja lyriikan keinoin päähenkilöiden ajatuksia ja tunteita. Suurin tulkintavastuu on päähenkilö Donnan esittäjällä. Vaikein ja samalla vaikuttavin tunteiden, tulkinnan ja laulusuorituksen yhdistelmä on Donnan esittämä The winner takes it all. Sekä Meryl Streep että Gunilla Backman onnistuvat siinä erinomaisesti. Kappaleessa on haastetta myös Mia Hafrénille, joka esittää Donnan roolin Svenskanin tuotannossa.
Mamma Mia saa Suomen ensi-iltansa ruotsinkielisenä Svenska Teaternissa 27. syyskuuta, ja lippuja on myyty jo ennen ensi-iltaa 75 000 kappaletta. Toivottavasti musikaalin ruotsinkielinen menestys Suomessa rohkaisee jonkin suomenkielisen teatterin sijoittamaan varsin kalliiseen tuotantoon. Mamma Mia! olisi kiva kuulla ja kokea myös suomenkielellä. 

Lue myös:

perjantai 6. joulukuuta 2013

194. Lara Fabian: I will love again (single 2000)

Ranskankielisellä popmusiikilla menestynyt Lara Fabian sai lupaavan alun englanninkieliselle uralleen singlehitillä I will love again. Tarttuva ja vahvasti laulettu tanssikappale nousi tanssilistojen kärkeen eri puolilla maailmaa, ja belgialais-italialais-kanadalainen laulaja sai ensimmäistä kertaa jalansijaa myös Yhdysvaltain markkinoilla. Jostain syystä kappale jäi kuitenkin Fabianin ainoaksi englanninkieliseksi hitiksi.

Belgiasta kotoisin oleva ja Kanadaan muuttanut Lara Fabian nousi ranskakielisten maiden listoille 1990-luvun puolivälissä, ja on pysynyt tämän kielialueen kärkiartistina tästä lähtien. Hänen viimeisin albuminsa Le Secret nousi sekä Belgian että Ranskan listaykköseksi keväällä 2013, ja syksyllä 2014 Fabian saapuu konsertoimaan ensimmäistä kertaa Suomeen.

Kanadalaisen virkasisarensa Céline Dionin tapaan Fabian on yrittänyt tehdä uraa myös englanninkielisellä musiikilla. Fabianin englanninkielisestä tuotannosta elämään on kuitenkin jäänyt vain hänen suurin jenkkihittinsä I will love again, jota soitetaan edelleen aika ajoin kotimaisilla radioasemilla.
I will love again on tarttuva tanssikappale, ja taitavana laulajana Lara Fabian erottuu edukseen tusinadiskoilijoiden joukossa. Kappale erosi merkittävästi hänen aiemmasta ranskankielisestä tuotannostaan, ja kysymyksessä olikin mitä ilmeisimminkin yritys laajentaa yleisöä kielirajojen lisäksi myös genrerajojen yli. Erinomainen yritys, jos minulta kysytään.

Valitettavasti  Lara Fabianin englanninkielinen menestys on jäänyt tähän yhteen singleen. Singlen kanssa samaan aikaan julkaistu englanninkielinen albumi menestyi kohtalaisesti, mutta vuonna 2004 julkaistu erinomainen Wonderful life -albumi (jonka olen esitellyt numerolla 142) katosi julkaisunsa jälkeen musiikkimarkkinoiden mustaan aukkoon.

Fabian ei kuitenkaan lannistunut takaiskusta. Ura omalla kielialueella jatkui ja sittemmin hän on noussut yhdeksi ranskalaisen kielialueen suurimmista tähdistä. Hänen viimeisin aluevaltauksensa on ollut itä-Eurooppa ja hän onkin noussut suureen suosioon etenkin Venäjällä ja Ukrainassa. Uutta yleisöä hän hakee nyt Suomesta, esiintymällä Finlandia-talossa lokakuun 25. päivä 2014.

Lue myös:

perjantai 25. lokakuuta 2013

187. George Harrison: Brainwashed (2002)

Vuonna 2001 kuollut George Harrison jätti jälkeensä tukun enemmän tai vähemmän keskeneräisiä äänityksiä, joita hän oli valmistellut osin jo 1980-luvulta saakka. Postuumin albumin tuottajiksi valitut Harrisonin poika Dhani Harrison ja Cloud 9 albumin tuottanut Jeff Lynne saivat nauhojen lisäksi käsiinsä kirjalliset ohjeet ja valmiiksi suunnitellun äänitysaikataulun studiovarauksineen. Harrison ja Lynne saivat näistä eväistä aikaiseksi koskettavan, mutta sopivan kepeän albumin, joka monipuolisesti kuvasi kuolleen kitaristin arvoja, lahjakkuutta ja omalaatuista huumoria.

Vaikka vuonna 1987 julkaistun Cloud nine -albumin jälkeen ei George Harrison pitänyt kiirettä uuden levyn teossa, ei hän lopettanut laulujen kirjoittamista. Kitaristi antoi aikaansa perheelleen, Travelling Wilbury's -yhtyeelle, puutarhanhoidolle ja formulaharrastukselleen äänitellen uusia kappaleita milloin huvitti. Vuonna 1999 tapahtunut murhayritys ja vuosituhannen vaihteessa uusiutunut syöpä saivat kuitenkin Harrisonin aloittamaan vakavissaan uuden levyn äänitykset. 

Yhteistyössä poikansa Dhani Harrisonin ja tuottaja Jeff Lynnen kanssa aloitettu työ jäi kuitenkin kesken Harrisonin kuollessa marraskuussa 2001. Hänen poikansa ja Lynne jatkoivat albumin työstämistä valmiiden suunnitelmien mukaan, jopa studiovaraukset oli tehty valmiiksi. Albumi julkaistiin lähes tarkalleen vuosi Harrisonin kuoleman jälkeen.
Albumin vanhimmat kappaleet ovat peräisin jo 1980-luvulta. Vuonna 1988 sävelletty Any Road on hyvä esimerkki Harrisonin huumorista. Kappale haki innoituksensa Liisa ihmemaassa -romaanista, jossa Irvikissa-hahmo antaa Liisalle omalaatuisen reittiohjeen: "Jos et tiedä minne olet menossa, niin kaikki tiet vievät perille". Tässä laulun perusideassa on myös kaikuja Harrisonille rakkaasta intialaisesta filosofiasta. Harrison esitti kappaleen varhaisen version televisiohaastattelussa vuonna 1997

George Harrison oli vuonna 1973 julkaistun Living in the material world -albumin jälkeen vähentänyt uskonnollisten näkemystensä julistamista levyillään merkittävästi. Brainwashed -albumilla nämä teemat kuitenkin palasivat, tosin vähemmän tosikkomaiseen sävyyn. Beatles-kitaristin uskonnollista maailmankuvaa kuvaa hänen viimeisellä albumillaan parhaiten kappale Rising sun.
Rising sun on albumin parhaita kappaleita sovituksensa puolesta. The Electric Light Orchestra -yhtyeestään tunnettu Lynne lisäsi kappaleella upean jousisovituksen, joka ei vie äänityksessä pääosaa vaan on sopusoinnussa laulun syvällisen sanoman kanssa ja kasvattaa sitä hienosti loppua kohti.

Syvällisyyden vastapainona albumilta löytyy muun muassa kepeä cover-versio Cab Callowayn 1930-luvulla levyttämästä kappaleesta Between the Devil and the Deep Blue Sea, jonka Harrison oli aiemmin 1990-luvulla esittänyt Jools Hollandin televisio-ohjelmassa. Harrison soittaa kappaleessa ukuleleä, joka oli yksi hänen suosikkisoittimistaan.
Tieto kuoleman läheisyydestä sävyttää levyn kauneinta kappaletta Stuck inside a cloud, jossa Harrison pohtii oman elämänsä rajallisuutta ja jättää jäähyväisiä läheisilleen. Levyn parhaalla kitarasoololla varustettu kappale julkaistiin albumin ensimmäisenä promosinglenä.
Brainwashed-albumi menestyi listoilla kohtalaisesti, mutta ei niin hyvin kuin vastikaan kuolleen artistin levyiltä yleensä odotetaan. Kriitikot ja Beatles- ja Harrison-fanit kuitenkin ottivat albumin vastaan iloisena siitä, että hänen pöytälaatikkoon 90-luvulla kirjoittamansa ja äänittämänsä kappaleet saatiin kaikkien kuultaville. Dhani Harrison ja Jeff Lynne saivat tuotannollaan kuulijan unohtaman sen, että maestro itse ei ollut enää levyä viimeistelemässä.
Lue myös:

perjantai 24. toukokuuta 2013

170. Benny Anderssons orkester & Helen Sjöholm: Sommaren du fick/Story of a heart (single 2009)

Koko uuden vuosituhannen Benny Andersson on levyttänyt ja kiertänyt Ruotsin konserttipaikkoja oman orkesterinsa kanssa. Björn Ulvaeus on mukana orkesterin toiminnassa sanoittamalla yhtyeen levyjen laulut, joiden solistina toimii useimmiten Duvemåla-musikaalin ensimmäinen Kristina Helen Sjöholm. Lähimmäs vanhaa Abba-soundia Benny Anderssons Orkester on päässyt kappaleella Sommaren du fick, joka levytettiin myös englanninkielellä.

Abban jäsenistä Benny Andersson on ainoa, joka edelleen esiintyy ja levyttää aktiivisesti. Vuosituhannen alussa perustettu Benny Anderssons Orkester on julkaissut jo seitsemän albumia, ja yhtye kiertää joka kesä Ruotsin tanssilavoja ja konserttipaikkoja. Andersson yhdistää yhtyeen musiikissa vanhaa ja uutta iskelmää, ruotsalaista kansanmusiikkia ja ajoittain yhtyeen levyiltä on kuultavista myös selkeitä Abba-vaikutteita. Yhtyeen vakiohenkilöstoon kuuluu soittajien lisäksi laulajat, Kristina från Duvemålasta tähdeksi noussut Helen Sjöholm ja Chess-musikaalin miestähti, pitkän linjan ruotsalaislaulaja Tommy Körberg.

Vaikka yhtye esiintyy ruotsiksi, eikä ole juurikaan esiintynut kotimaansa ulkopuolella, on yhtyeen musiikkia yritetty viedä myös ulkomaille. Vuonna 2009 yhtyeen parhaat kappaleet äänitettiin uudelleen englanninkielisillä teksteillä ja julkaistiin kokoelmalevyllä muun muassa Isossa Britanniassa (nimellä Benny Andersson Band). Kokoelman yhteydessä julkaistiin single Story of a heart, joka soundeiltaan muistutti pitkästä aikaa vanhaa kunnon Abbaa. Tälläkin kertaa teksti oli Björn Ulvaeusin käsialaa.
Minulla ei ole tietoa Story of a heart singlen ja albumin menestyksestä Isossa Britanniassa, mutta en usko sen kovin paljoa listoja hätyytelleen. Asetelma oli jo valmiiksi epäreilu, Englantilaiset olivat Abban suurimpia ihailijoita, eikä korvikkeet (kuten aiemmin esitelleeni Josefin Nilsson tai Gemini) olleet koskaan kelvanneet briteille. Helen Sjöholm vakuutti jo 1990-luvulla esittäen viisi vuotta pääroolia Abbamiesten Kristina från Duvemala -musikaalissa. Muu maailma halusi kuitenkin Agnethan ja Fridan, vaikka kaikki tiesivät toiveen mahdottomaksi. 

Ruotsalaiset sen sijaan olivat olleet Helen Sjöholmin lumoissa jo Kristanan ajoista lähtien. Sjöholm oli ollut mukana Benny Anderssons orkesterin jokaisella levyllä ja hän teki vaikutuksen myös roolisuorituksellaan Niinkuin taivaassa -elokuvassa miehensä pahoinpitelemänä Gabriellana.

Story of a heart julkaistiin ruotsiksi nimellä Sommaren du fick.
Story of a heart/Sommaren du fick ei ole aivan parasta Benny Anderssonia, mutta pidän sitä silti erinomaisena muistutuksena siitä, että Andersson taitaa edelleen popkappaleiden kirjoittamisen.

Kymmenien hienojen Abba-hittien säveltäjä, työllään multimiljonääriksi rikastunut muusikko jatkaa edelleen uraansa tekemällä sitä mikä häntä huvittaa. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana hän on säveltänyt ruotsalaista pelimannimusiikkia oman orkesterinsa kanssa, julkaissut äänilevyllinen linnunlauluja, tuotannosta löytyvät myös vuoden 2013 Euroviisujen tunnushymni We write the story, Ruotsin kirkon virsikirjan virsi 717 Innan gryningen, oman Rival-hotellin henkilökunnan kanssa levytetty mainossingle 2nd best to none, Victorian ja Danielin häihin sävelletty juhlahymni Vilar glad i din famn ja viimeisenä tuotteena musikaali Hjälp sökes, jossa näyttelijöiden ja laulajien lisäksi lavalla nähdään koira, vuohia ja hevonen. Benny Andersson taitaa olla maailman onnellisin popmiljonääri.

Lue myös:

torstai 21. maaliskuuta 2013

160. Euroviisut - Suomen finaaliklassikot (1961-2007)

Lyhennttyä Spotify-versiota albumista voit kuunnella täällä.
Suomalaisiin viisuperinteisiin kuuluu jokavuotinen jossittelu siitä, olisiko Suomi pärjännyt paremmin valitsemalla jonkin toisen kappaleen meitä edustamaan. Tämän jossittelun historia koottiin muutama vuosi sitten kokoelmalevylle, jolta löytyy 40 kappaletta aina Tamara Lundin Olen mikä olen -kappaleesta Nightwishin Sleepwalkeriin, joiden viisutie tyssäsi Suomen karsintoihin. Kokoelmalta löytyy monta hittiä, mutta ei vastausta siihen kysymykseen olisiko maamme viisumenestys ollut parempi toisenlaisilla lauluvalinnoilla.

Neil Hardwickin käsikirjoittamassa komediasarjassa Sisko ja sen veli lanseerattiin ns. Svoinnutin tapaus määrittelemään kaikkea sitä, mitä olis voinut tapahtua, jos asiat olisivat toisin. Yksi rakastetuimmista svoinnut-keskustelujen aiheista on Suomen euroviisuhistoria. Joka vuosi karsinnoissa jäi rannalle lukuisia kappaleita, joilla Suomi "oli svoinnut" menestyä paremmin kuin sillä joka loppukilpailuun lähetettiin. Näistä kappaleista koottiin vuonna 2007 kokoelmalevy, joka on hyvä paketti svoinnut-kappaleita jälkiviisaita viihdyttämään.

Kovaäänisintä spekulointi on ollut niinä vuosina, jolloin Suomi jäi finaalin hännille tai peräti viimeiseksi. Näin kävi muun muassa vuonna 1963, jolloin Laila Halmeen Muistojeni laulu toi Suomelle ensimmäisen jumbosijan. Samana vuonna karsintaan osallistui kappale, josta on sittemmin noussut niin suuri ikivihreä klassikko, ettei suurin osa suomalaisista edes tiedä sen osallistuneen Suomen viisukarsintaan. Tamara Lundin kappale on myös siitä harvinainen, että sen karsintaestyksestä löytyy vielä videotallenne. Kokonaisia karsintalähetyksiä Yleisradion arkistoista löytyy vasta vuodesta 1973 alkaen.
Vuonna 1966 kotimaisiin karsintoihimme osallistui jo uransa suurimman menestyksen taakseen jättänyt Laila Kinnunen. Ennen Katri-Helenaa Suomen varmasti suosituin laulajatar olisi varmasti saanut nostetta uralleen ranskalaistyylisellä kappaleella Muistojen bulevardi, mutta viisulavalle haluttiin popimpaa tavaraa ja Luxemburgiin Suomen edustamaan lähetettiin Ann Christinen esittämä Playboy. Kohtalainen lopputulos, 10. sija 18 kappaleen joukossa vaimensi kovaäänisimmät jossittelijat.
Abban voitto vuoden 1974 loppukilpailussa vei kaiken huomion, eikä juuri kukaan jäänyt miettimään olisiko jokin muu kuin Brightoniin valittu Carita Holmströmin: Älä mene pois voinut uhata Waterloon voittokulkua. Oma suosikkini tuon vuoden karsinnoista oli Kaj Chydeniuksen säveltämä Jäähyväiset, jonka esitti Anneli Sari.
1970-luvulla laulukilpailut olivat suosituimpia uusien levyjen markkinointiväyliä. Levy-yhtiöt lähettivät tärkeimmät artistinsa sekä Syksyn Säveleen että Euroviisuihin. Kirka osallistui uransa aikana Euroviisuihin useammin kuin kukaan muu. Oma suosikkini hänen edustuskappaleistaan oli vuonna 1976 Fredin Pump pumpille hävinnyt Neidonryöstö. Artisti itse ei kovinkaan paljon laulua arvostanut ja hän levytti kappaleesta ainoastaan vaisun liveversion, joka häviää tempossa ja tehokkuudessa kirkkaasti karsintaesityksestä. Alla molemmat versiot kappaleesta. Paremmin menestyi vuoden 1984 ehdokas Hengaillaan, jolla Kirka pääsi viisuilemaan aina Luxemburgissa pidettyyn finaaliin saakka.
Toisin kuin yleensä luullaan, Suomen viisutaival ei pelkästään ole ollut rämpimistä jumbopaikasta toiseen. Suomen viisuhistoriaan mahtuu myös hyviä sijoituksia. Paras tahti Suomella oli 1970-luvulla, jolloin Suomi ei saanut yhtään viimeistä sijaan ja neljä kertaa maamme pääsi top 10:een. Huonoin sijoitus tällä vuosikymmenellä oli 18 (20 osallistujasta), jonka sai Seija Simola vuonna 1978.

Saman vuoden kotimaan karsintoihin osallistui pitkä rivi maamme huippuartisteja. Vuoden karsintakappaleista parhaiten on jäänyt elämään Lea Lavenin dramaattinen Aamulla rakkaani näin. Nimekkäääseen taustakuoroon kuuluivat Paula Koivuniemi, Maarit Hurmerinta ja Irina Milan
Vuonna 1989 Suomi sai yhden parhaista viisumenestyksistään Anneli Saariston esittäessä kappaleen La dolce vita. 11 vuotta aiemmin hän oli vielä varsin tuntematon laulaja, mutta hänen karsintakappaleensa Sinun kanssasi sinua ilman on omia henkilökohtaisia karsintasuosikkejani.
Juice Leskinen, Mikko Alatalo, Tapani Kansa, Frederik ja Taiska olivat vuoden 1981 karsintojen tähtikaartia. Yksi suurimmista yleisön suosikeista oli Markku Aron ja Nisa Sorayan kappale Mun suothan tulla vierees sun, joka sekin joutui luovuttamaan voiton Riki Sorsan Reggae OK:lle. Tämäkin tulos antoi aiheen lukuisille svoinnut-keskusteluille, sillä Rikin menestys kansainvälisessä finaalissa ei päätä huimannut.
1990-luku ei meille menestystä suonut, yksikään edustuskappaleemme ei yltänyt kymmenen parhaan joukkoon. Huonosti kävi myös Edean Aava-kappaleelle vuoden 1998 kisoissa, mikä sai jälleen spekulaatiot valloilleen. Olisiko Jari Sillanpää pärjännyt paremmin viisulavalla, entä Nylon Beat? Itse olisin suonut voitton Ultra Bralle, jonka hurjasti sovitettu ja gustolla esitetty Tyttöjen välisestä ystävyydestä olisi varmasti herättänyt Birminghamin lavalla huomiota, vaikkei pisteitä olisi tullutkaan. 
Tämän vuosituhannen kitkerin svoinnut-väittely nousi vuonna 2000. Nightwish sai valtaosan puhelinäänistä, mutta koska puhelinäänet muodostivat vain puolet annetuista pisteistä, sijoittui kansainvälisen menestyksen kynnyksellä odotellut heavy-yhtye vasta kolmanneksi. Oma suosikkini oli karsinnassa toiseksi tullut Anna Erikssonin Oot voimani mun, joka Tukholman kisoissa olisi varmasti menestynyt paremmin kuin raadin ja puhelinäänien yhteissummalla voittajaksi valittu Nina Åströmin A little bit.
Monien mielestä Nightwishin Sleepwalker "oli svoinnut" olla maamme ensimmäinen voittokappale, ja kun seuraavan kerran ehdokkaana oli raskasta rokkia, ei lopputulos ollut epäselvä. Lordi voitti ylivoimaisesti niin Suomen karsinnat kuin lopulta Ateenassa pidetyn kansainvälisen finaalinkin.

Seuraavana vuonna meillä ei juuri huolehdittu oman kappaleen menestyksestä, tärkeintä oli onnistuminen kansainvälisen finaalin järjestämisessä. Suomi jatkoi raskaalla linjalla valiten kotikisoihin edustajaksi Hanna Pakarisen kappaleen Leave me alone. Suosikkilaulajani Johanna Kurkela oli mukana karsinnoissa kahdella kappaleella. Suomen finaaliklassikot -kokoelmalta löytyy hieno kappale Olet uneni kaunein, vaikka Kurkelan toinen kappale Jossain metsäin takana oli mielestäni Kurkelan kahdesta karsintakappaleesta parempi.
Kaksi cd:llistä Suomen viisukarsinnoissa rannalle jääneitä kappaleita antaa hyvän yleiskuvan siitä, kuinka tärkeästä instituutiosta Euroviisuissa ja etenkin niiden kotimaisissa karsinnoissa on kysymys. Lukuisat artistit ja hittikappaleet ovat aloittaneet taipaleensa sieltä, vaikka niiden alkuperä halutaan usein täysin unohtaa. Vaikka Krista Siegfrids peittosi tänä vuonna monta hienoa kappaletta, uskallan luvata myös niille pitkää ikää Suomen popmusiikin historiassa.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

153. Sanna Nielsen: Hela världen för mig/All that it takes (single 2003)

Vain 18-vuotias Sanna Nielsen nousi Ruotsin poptaivaalle maansa viisukarsinnoissa esittämällään kappaleella Hela världen för mig. Pari pienempää hittiä jo aiemmin tehnyt Nielsen vakuutti vahvalla äänellään ja varmalla esiintymisellään, ja kappaleesta tuli Melodifestivalen-klassikko. Monista yrityksistä huolimatta ei Nielsen vieläkää ole onnistunut Ruotsin karsintoja voittamaan, mutta hän on vakiinnuttanut paikkansa kotimaansa tähtitaivaalla.

Sanna Nielsenin uralla on monia yhtymäkohtia kanadalaisen Céline Dionin kanssa. Dion teki ensimmäisen hittinsä 12-vuotiaana ja Nielsenin Som en fågel nousi Ruotsin listoille laulajansa ollessa 11-vuotias. Molemmat ovat laulajina virheettömän vakuuttavia, ääntä tuntuu molemmilla riittävän loputtomiin. Molemmat laulajat nousivat lapsitähdestä varteenotettavaksi aikuislaulajaksi Eurovision laulukilpailujen kautta. Dion voitti kansainvälisen loppukilpailun 20-vuotiaana, Nielsenin läpimurtohitti Hela världen för mig esitettiin Ruotsin viisukarsinnoissa laulajan ollessa kaksi vuotta nuorempi.

Hela världen för mig on malliesimerkki hienosta ruotsalaisesta schagerista. Rauhallisen mutta jämäkän rytmin omaava sävelmä lähtee matalalta ja nousee tarttuvassa kertosäkeessä korkeuksiin. Toisen säkeistön kohdalla kaikki tehdään vielä vähän mahtipontisemmin. Sävelmä ja nuori laulaja ovat kuin luodut toisilleen.
Nielsenin lavaesiintymisessä Melodifestivalen-lavalla vuonna 2003 on paljon samaa kuin Céline Dionissa. Suuri lava ja miljooniin nouseva katsojamäärä ei nuorta laulajaa häkellyttänyt, vaan hän veti kappaleen samalla varmuudella kuin kanadalainen virkasiskonsa 15 vuotta aiemmin. Ääntä nuoressa Nielsenissä riitti kuin pienessä kylässä.

Erinomaisen sävellyksen teki Ruotsin Melodifestivalenin vakiokasvo Thomas G:son, joka vuoteen 2012 mennessä on säveltänyt 37 kappaletta kotimaansa viisukarsintoihin (Suomen karsintoihin hän on osallistunut neljä kertaa). Viidennestä sijastaan huolimatta Hela världen för mig oli vuoden suurimpia hittejä Ruotsissa. G:sonin pitkä työ palkittiin vihdoin vuonna 2012, jolloin hänen säveltämänsä Euphoria voitti Ruotsin karsinnan ja lopulta myös Azerbaidjanissa pidetyn kansainvälisen loppukilpailun.

Nielsen ei toistaiseksi ole onnistunut voittamaan Ruotsin viisukarsintoja. Kuudesta ehdokkaasta parhaiten menestyi hänen 2008 laulamansa Empty room, joka sai enemmistön yleisöäänistä, mutta tuomariäänien riittämättömyyden vuoksi jäi kokonaispisteissä toiseksi.

Hieno Empty room ja Nielsenin tulkinta olisi minun mielestäni ansainnut voiton. Kyseisen kappaleen myötä Nielsen vaihtoi esityskielekseen englannin, ja samalla allekirjoittaneen mielenkiinto laulajaan romahti. Nielsenin viehätys ja persoonallisuus ovat aina olleet vahvassa ruotsinkielisessä tulkinnassa, nyt hän hukkuu muiden Céline Dion -kloonien sekaan. Toivottavasti Nielsen laulaa pian jälleen äidinkielellään.

Hela världen för mig -singlen b-puolelta löytyy kappaleen englanninkielinen versio, jota valitettavasti ei Spotifysta tai YouTubesta löydy.

lauantai 17. marraskuuta 2012

145. Lara Fabian: 9 (2005)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Lara Fabian on viime vuosikymmenien yksi merkittävimmistä ranskankielisistä artisteista, joka kuitenkin Suomen lisäksi monissa maissa tunnetaan vain parista englanninkielisestä hitistään. Hänen viimeisin uutta materiaalia sisältävä albuminsa ilmestyi vuonna 2005. Englanninkielisen uran epäonnistuminen ja tuottajan vaihtaminen tekivät uudesta levystä henkilökohtaisen ja vaikuttavan kokonaisuuden, jonka olisi suonut menestyvän muuallakin kuin ranskankielisissä maissa.

Tuttavuudestani monien ranskankielisten artistien tuotantoon saan kiittää euroviisuharrastustani sekä Ranskassa ja Belgiassa asuvia ystäviäni, jotka ovat lähettäneet minulle ranskankielisissä maissa suosittujen artistien levyjä. Lara Fabianin kohdalla kysymys oli molemmista, ensimmäistä kertaa ihastuin hänen ääneensä vuoden 1988 Eurovision laulukilpailuissa. Nyt esiteltävänä olevan albumin sain Ranskassa asuvalta ystävältäni.

Lara Fabianin lupaavasti alkanut englanninkielinen ura lysähti kasaan, kun hänen toinen englanninkielinen albuminsa Wonderful life julkaistiin vain muutamassa maassa, eikä se niissäkään menestynyt mitenkään kaksisesti. Tämän mahalaskun myönteisinä puolina voidaan pitää sitä, että sen jälkeen Fabian sai käyttää kaiken energiansa ranskankielisen uransa edistämiseen. Wonderful life -albumin sessioissa laulaja tutustui myös ranskalaiseen lauluntekijään ja tuottajaan Jean-Felix Lalanneen, joka tuotti hänen seuraavan albuminsa.

Samalla päättyi Lara Fabianin pitkäaikainen yhteistyö irlantilais-belgialaisen tuottajan Rick Allisonin kanssa. Jean-Felix Lalannen kanssa tehty uusi levy erosi selvästi Allisonin kanssa tehdyistä aiemmista levyistä. Albumin 9 tunnelma on aiempia levyjä henkilökohtaisempi ja akustisempi. Levy koskettaa kuulijaa heti ensisävelillä, kappaleella La lettre. Erosta kertovan kappaleen melodia on yksi surullisimmista mitä olen kuullut.
Albumin 9 musiikki perustuu yksinkertaisiin sovituksiin, ja sen tärkein elementti on Fabianin ilmaisuvoimaisen äänen lisäksi piano. Laulajan ja pianon välinen vuoropuhelu on kantava teema levyn alusta loppuun saakka.
Levyn herkkä ja puhutteleva yleissävy on niin hallitseva, että sen muutama rankempi ja vauhdikkaampi kappale sopivat kokonaisuuteen huonosti. Rytmikkäistä kappaleista vähiten luotaantyöntävä on gospel-musiikista vaikutteita ottanut kappale L'homme qui n'avait pas de maison, joka kertoo kodittomista ihmisistä.
Tuottaja-lauluntekijäparin vaihtamisen ohella yksi suurimmista muutoksista Lara Fabianin elämässä oli paluu Eurooppaan. Italialais-belgialainen laulajatar saavutti suosionsa vasta muutettuaan Kanadaan, mutta ennen albumin 9 levyttämistä hän palasi takaisin kotimantereelleen. Kansainvälisten soundien sijaan levy hakeekin voimansa vanhasta ranskalaisesta chanson-perinteestä. Perinteisiä ranskalaisia sävyjä on muun muassa levyn päätöskappaleessa Je me souviens, jossa pianon ja jousiorkesterin lisäksi laulajaa säestää ranskalainen haitari.
9 on toistaiseksi viimeinen Lara Fabianin uutta musiikkia sisältävä albumi. Kokoelmalevyn lisäksi Fabian on tällä vuosikymmenellä julkaissut albumillisen suosittujen ranskankielisten naislaulajien kappaleita otsikolla Toutes les femmes en moi. Vaikka Yhdysvallat ja muu englanninkielistä musiikkia kuluttava maailma onkin kääntänyt Fabianille selkänsä, hän on löytänyt uutta yleisöä Itä-Euroopasta, erityisen suosittu Fabian on nykyään Venäjällä ja Ukrainassa.

Suomessa Lara Fabianin vuoden 2000 hitti I will love again soi edelleen säännöllisesti radiossa, mutta hänen ranskankielinen tuotantonsa ei ole meillä saanut lainkaan jalansijaa.

Lue myös:

torstai 8. marraskuuta 2012

143. Marie Fredriksson: The Change (2004)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Roxettesta paremmin tunnettu Marie Fredriksson teki vuonna 2004 albumin, joka poikkesi täysin kaikesta mitä hän oli soolona tai Roxetten jäsenenä tehnyt. Laulajan ensimmäinen englanninkielinen sooloalbumi sisälsi tunteiden koko skaalan henkisestä ja fyysisestä tuskasta lämpöön, rakkauteen ja tulevaisuuden uskoon. Albumi oli osa vakavasta sairaudesta selvinneen Fredrikssonin toipumisprosessia ja näin ennennäkemättömän avoin ikkuna tämän maailmantähden elämään.

Roxetten ja Marie Fredrikssonin fanit pelästyivät, kun mediassa kerrottiin Fredrikssonin sairastumisesta syöpään. Pahalaatuinen aivokasvain löydettiin onneksi ajoissa. Vaikean leikkauksen lisäksi laulaja joutui käymään läpi rankat syöpähoidot, joiden seurauksena hänen täytyi opetella kokonaan uudelleen muiden muassa lukemaan ja laskemaan.

Tämä yllättävä ja rankka muutos tuli laulajan elämään vaiheessa, jolloin kaikki näytti olevan kohdallaan. Roxette oli edelleen pinnalla, mutta yhtyeen rankin kiertuevaihe oli takanapäin. Aiemmin yksin elänyt Fredriksson oli löytänyt itselleen puolison tuottajastaan Mikael Bolyosista, jonka kanssa hän oli saanut kaksi lasta. Laulaja oli juuri julkaissut hänen soolouransa kattavan kokoelmalevyn Äntligen. Muutos oli kantava teema Fredrikssonin ensimmäisellä englanninkielisellä soololevyllä, joka julkaistiin vain kaksi vuotta aivokasvaimen löytymisen jälkeen.
Albumin nimikappale löytyy levyltä sekä repivänä rock-versiona sekä orkesterille sovitettuna versiona. Laulun tekstissä Fredriksson käy läpi hyvin henkilökohtaisella tasolla sairastumistaan ja sen aiheuttamaa järkytystä itsessään ja läheisissään.

The Change -albumin mieliala vaihtelee laidasta toiseen aivan kuin ihmisellä suuren elämänmuutoksen jälkeen. Siinä missä levyn avauskappale ja muutama muukin raita ovat lohduttomia ja synkkiä, löytyy levyltä myös toivoa ja luottamusta siihen, että asiat kääntyvät paremmin päin. Levyltä julkaistussa singlekappaleessa 2nd chance Marie kiittää siitä toisesta mahdollisuudesta, jonka hän kokee saaneensa syövästä toivuttuaan.
The Change -albumin sävellys- ja levytystyö kestivät lähes kaksi vuotta ja alkoivat laulajan ollessa vielä rankkojen syöpähoitojen kohteena. Aiemmin lähes kaikki sooloalbumiensa kappaleet säveltänyt Fredriksson ei tällä kertaa jaksanut säveltää koko albumillista kappaleita, vaan hänen tuottaja-aviomiehensä Mikael Bolyos sävelsi levyn lauluista puolet. Bolyosin säveltämä iloluontoinen ja energinen Love 2 live tuo virkistävää vaihtelua levyn varsin ilottomaan ja sisäänpäinkääntyneeseen yleissävyyn.
Tuottaja-aviomiehen panoksesta huolimatta albumin parhaista kappaleista vastasi laulaja itse. Aiemmin varsin suoraviivaista tyyliä noudattanut laulaja kokeili nyt myös sellaisia musiikkityylejä, joihin hän tai Roxette eivät aiemmin olleet paneutuneet. Levyn laulullisesti vahvinta antia on kappale April snow, jossa ovat läsnä selvät soul- ja gospelvaikutteet.
Jos levyn musiikki erosi selkeästi Fredrikssonin ruotsinkielisestä tuotannosta, niin poikkeava oli myös levyn kansi. Sairautensa aikana Marie purki tuntemuksiaan musiikin lisäksi piirtämiseen. Hiilellä raapustetuissa kuvissa esiintyy laulaja itse nuorena, vanhana, sairaana, terveenä, ahdistuneena ja onnellisena. Näiden piirrustusten kollaasi kertoo levyn kannessa samaa kuin sen musiikki: helppoa ei ole ollut.

Albumin kokonaisuus on kuitenkin ennemmin toivon kuin epätoivon puolella. Norah Jones -tyylisen Table in the sun -kappaleen teksti kuvaa hyvin laulajan tuntoja:
En muuta kaipaa kuin pöydän auringossa
Haluan hengähtää ja antaa sydämeni levätä
Niin paljon kyyneleitä ja pelkoa
Niin paljon tapahtunut kahden vuoden aikana
Ei sadetta, ei surua
Pahat päivät ovat takanapäin
Auringon säteet loistavat
jopa marraskuun päivinä
.

Marie Fredrikssonin toipumisesta ja albumin teosta kertova Ruotsin TV4:n dokumentti En andra chans esittelee hienosti tämän prosessin eri vaiheita. Sairauden näkyvästi runtelema laulaja kertoo dokumentissa elämänsä vaikeimmasta vaiheesta ja siitä, miten se vaikutti musiikintekoon. The Change on vakuuttava dokumentti tämän taitavan laulajan lahjakkuudesta ja elämänhalusta. Lisäksi se on erinomainen levy.

maanantai 5. marraskuuta 2012

142. Lara Fabian: A Wonderful Life (2004)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Vuosituhannen vaihteessa, 15 vuotta euroviisuesintymisensä jälkeen Lara Fabian oli suuri tähti. Kanadassa tehdyt ranskankieliset levyt menestyivät erinomaisesti kaikkialla kielialueensa maissa, ja englanninkielinen debyyttialbumi oli myös myynyt kohtalaisesti. Adagio ja I will love again -hittien innoittamana Fabian lähti tekemään toista englanninkielistä albumiaan. A Wonderful life onnistui levynä erinomaisesti, mutta myynti sakkasi pahoin eikä levyä julkaistu lainkaan Yhdysvalloissa. Tämän levyn jälkeen italialais-belgialais-kanadalainen laulajatar on keskittynyt ranskankieliseen uraansa.

Kuten olen aiemminkin todennut, Lara Fabianin ura liippaa monessa kohdin hänen kanadalaisen virkasiskonsa Céline Dionin uraa. Molemmat tekivät kansainvälisen läpimurtonsa vuoden 1988 euroviisuissa ja aloittivat maailmanvalloituksensa Kanadasta käsin. Molemmat olivat poikkeuksellisen lahjakkaita laulajia jo uransa alkuvuosina.

Näiden kahden laulajan urat lähtivät kuitenkin eri suuntiin yhdessä merkittävässä asiassa. Erittäin vakavista ja varteenotettavista yrityksistään huolimatta Fabian ei koskaan ole saanut pysyvää jalansijaa englanninkielisillä markkinoilla lupaavasta alusta huolimatta. Vuonna 1999 ilmestynyt Fabianin ensimmäinen englanninkielinen albumi myi maalmanlaajuisesti kaksi ja puoli miljoonaa kappaletta ja sen hitit Adagio ja I will love again myivät vakuuttavasti jopa maailman tärkeimmillä markkinoilla Yhdysvalloissa.

Lara Fabianin toiselle englanninkieliselle palkattiin huippulauluntekijöitä ja -tuottajia Desmon Childista Walter Afanasieffiin ja Anders Baggeen. Mukana oli myös ranskalainen tuottaja-lauluntekijä Jean Félix Lalanne, ja Lara osallistui lauluntekotalkoisiin myös itse työparinsa Rick Allisonin kanssa. Kaikki eväät olivat siis koossa uudelle menestysalbumille.
Leyvn ensimmäiselle singlelle tehtiin näyttävä musiikkivideo. Kappale on hyvä esimerkki siitä, että vaikka kohteena olivat Yhdysvaltain vaativat musiikkimarkkinat, ei Fabianin tarvinnut tinkiä tyylistään. Kappale olisi sopinut hyvin hänen ranskankielisillekin levyilleen. Kappaleen No big deal tekijätiedoista löytyvät Laran ja Rick Allisonin lisäksi muun muassa brittiläinen hittinikkari Eliot Kennedy.

Fabian sai lauluntekoon apua myös Yhdysvalloista. Kappalleessa I am laulajan laulutekijäparina on mm. Alice Cooperille, Bon Joville ja Ricky Martinille lauluja kirjoittanut Desmond Child.
Muodollisesti pätevä albumi ei kuitenkaan tavoittanut kuulijoitaan. Alunperin Lara Fabianista innostunut suuri Columbia-levy-yhtiö ei enää ollut kiinnostunut, eikä levyä julkaistu Yhdysvalloissa lainkaan. Amerikkalaisen vetoavun puute johti siihen, ettei levy myynyt kaksisesti edes ranskankielisissä maissa, joissa hänen levynsä olivat säännöllisesti listojen kärkipäässä. Näin myös Eurooppa ei huomannut esimerkiksi kappaleen Conquered hittipotentiaalia.
Levyn huono menestys ei mielestäni johdu siltä löytyvästä musiikista. Lara Fabian on taitava ja monipuolinen laulaja ja Wonderful life -albumille on koottu sopivasti eri musiikkityylejä. Jean Félix Lalannen tuottama Walk away on hyvä esimerkki levyn herkemmästä ja akustisemmasta tarjonnasta.
Onneksi Wonderful life -albumin floppi ei vaikuttanut laulajan ranskankieliseen uraan. Fabian yhdisti voimansa lauluntekijä-tuottaja Lalannen kanssa ja heidän yhteistyönään syntynyt albumi "9" menestyi jälleen erinomaisesti ja vahvisti laulajan asemaa yhtenä ranskankielisen kielialueen merkittävimmistä naislaulajista. Tähän hienoon albumiin palaan lähiaikoina.

tiistai 4. syyskuuta 2012

127. Agnetha Fältskog: My colouring book (2004)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Blogini Agnetha Fältskog -sarja päättyy tähän. Julkisuudesta vetäytynyt Fältskog yllätti vuonna 2004 julkaisemalla ensimmäisen soololevynsä 17 vuoteen. Levyllä ei tälläkään kertaa kuultu uusia Agnetha Fältskog -sävellyksiä, vaan levy koostui vanhojen popklassikoiden uusista versioista. Uuden materiaalin puuttumisesta huolimatta tuloksena oli henkilökohtainen albumi, jossa laulaja esitti hyvin omakohtaiset versiot kappaleista. Faneille tärkeintä oli kuitenkin entisen Abba-tähden ääni, joka ei tuntunut kärsineen 17 vuoden hiljaisuudesta. 

En ole koskaan pitänyt suurien starojen coveralbumeista, levyistä joilla he esittävät omia versioitaan kaikkien tuntemista ikivihreistä hiteistä. Monen suosikkiartistini kohdalla olen jättänyt ostamatta tämmöiset levyt, vaikka heidän muu tuotantonsa olisikin kunniapaikalla levyhyllyssäni. Agnetha Fältskog My colouring book -albumi oli kuitenkin yksi harvoista poikkeuksista tähän sääntöön. Hankin levyn pelkästään jo sen vuoksi, että halusin kuulla miltä Abban nuorin jäsen kuullostaisi yli 20 vuotta Abban hajottua ja 17 vuotta edellisen soololevyn jälkeen.

Agnetha Fältskog oli pettynyt vuonna 1987 julkaistun I stand alone -albumin huonoon kansainväliseen menestykseen. Ruotsissa levy myi hyvin, mutta muualla menestys jäi laimeaksi. Median tunkeilevuus ja epäonnistuneet ihmissuhteet saivat laulajan eristäytymään julkisuudesta ja musiikkibisneksestä jopa niin, ettei hän omien sanojensa mukaan vaivautunut hankkimaan kotiinsa edes kunnollisia stereoita. Vuonna 1996 hän kirjoitti omaelämänkertakirjan Som jag är, jota kriitikot eivät kuitenkaan pitäneet erityisen onnistuneena.

Mutta täysin ei rakkaus lauluun ja musiikkiin ollut kadonnut. Reilut 10 vuotta äänihuuliaan leputeltuaan Fältskog aloitti varovasti uuden levyn teon. Hän keräsi suosikkikappaleitaan ja äänitteli levyä rauhassa useamman vuoden ajan, kunnes ensimmäinen Agnetha Fältskog -levy lähes 20 vuoteen soi radiossa. Kysymyksessä oli uusintaversio Cilla Blackin alunperin esittämästä kappaleesta If I thought you'd ever change your mind. Seuraavista linkeistä voit vertailla näitä kahta versiota.
Pitkän hiljaiselon jälkeen julkisuuteen palannut Fältskog otti levyllä varman päälle. Hän ei yrittänyt itse säveltää laulujaan tai tilata uusia kappaleita, vaan tyytyi versioimaan suosikkiartistiensa kappaleita. Cilla Blackin lisäksi yksi näistä laulajan suosikkiartisteista oli Dusty Springfield, joka levytti kappaleen My colouring book 40 vuotta ennen Abba-solistia. Vaikka itsekin olen suuri Dusty-fani, on uusi versio mielestäni parempi.
Abban vaaleaverikkö on saanut lempinimen "Queen of broken hearts", sillä hän on aina ollut taitava tulkitsemaan surullisia rakkauslauluja. Näitä löytyy tältäkin albumilta useampi. Mielestäni paras esimerkki on alunperin Art Garfunkelin levyttämä Sometimes when I'm dreaming, johon monta rikkoutunutta ihmissuhdetta kokenut laulaja tuntuu lataavan kaiken surunsa. Tälläkin kertaa Fältskogin versio pesee alkuperäisversion mennen tullen.
My colouring book -albumi on kappalevalinnoiltaan onnistunut, mutta Fältskog osoittaa tyylitajua myös tuottajan roolissa. Sovituksissa ei revitellä, mutta lauluihin onnistutaan tuomaan uusia puolia ja vahnoihin lauluihin on saatu modernia puhtia. Vähemmän onnistunut on levyn kansi, jossa edelleen kaunis laulajatar piillotetaan hämyisen, värjätyn mustavalkokuvan sävyihin.

Levyn päättävä What now my love on albumin levytetyimpiä kappaleita. Vaikka alun perin ranskalaisen Gilbert Bécaud'n nimellä Et maintenant säveltämästä kappaleesta löytyy yli 60 levytettyä versiota, tekevät tällä levyllä valittu sovitusratkaisu ja laulajan sydäntäsärkevä tulkinta kappaleesta täysin uuden. Sovituksessa on otettu vaikutteita Daniel Lanois'lta ja U2:lta.
My colouring book ei ollut Agnethan pysyvä paluu levyttäväksi artistiksi. Hän antoi pari televisiohaastattelua (Ruotsin TV4:lle antama haastattelu on yksi hänen parhaista haastatteluistaan), mutta ei suostunut esiintymään tai matkustamaan levyn promoamiseksi. Tämä on valitettavaa, sillä albumi osoitti että ruotsalaislaulajan taidot olivat edelleen tallella.

Viime vuosina hän on kuitenkin varovasti raottanut julkisuuden verhoa esiintyen vuorotellen yhdessä jokaisen entisen bändikumppaninsa kanssa. Etenkin yhdessä Anni-Frid Lyngstadin ja entisen aviomiehensä Björn Ulvaeusin kanssa tehdyt esiintymiset ovat hälventäneet myyttiä siitä, että yhtyeen jäsenet eivät tulisi keskenään toimeen.

torstai 16. elokuuta 2012

122. Annie Lennox: Songs of mass destruction (2007)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Eurythmics-yhtyeestä tunnetuksi tullut Annie Lennox ilmestyi pienen tauon jälkeen julkisuuteen Lontoon olympialaisten päättäjäisissä esittämällä kappaleen soolodebyyttialbumiltaan Diva. 15 vuotta myöhemmin ilmestynyt Songs of mass destruction ei ole aivan yhtä tunnettu, mutta Divan lailla se on tasaisen varmaa Annie Lennox -laatua. Levy ja siihen tehdyt musiikkivideot esittelevät hienon musiikin lisäksi tyylikkäästi ikääntyneen tähden luonollisemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Ihastuin Annie Lennoxiin viimeistään nähtyäni Eurythmics-singlen Thorn in my side musiikkivideon. Upean lauluäänen lisäksi Lennoxilla oli samanaikaisesti pistäväkatseiset ja kauniit silmät, jotka edesauttoivat hänen laulujensa sanoman perillemenoa. Ensimmäinen sooloalbumi Diva esitteli nimensä mukaan vahvasti erilaisten roolien taakse piiloutuneen artistin, joka vain lisäsi kiinnostustani häneen.

Neljännellä soololevyllään Songs of mass destruction Lennox on hylännyt roolivaatteensa, ja esiintyy aitona, kypsänä naisena. Levyn aloittava Dark road on vakava ja pohdiskeleva laulu 53-vuotiaalta artistilta. Vaikuttavassa videossa esiintyy artistin itsensä lisäksi joukko kodittomia amerikkalaisia.
Kappale Love is blind muistuttaa hyvin paljon Eurythmicsin uran alluvuosien tuotantoa, joissa riisutut ja sähköiset sovitukset antoivat kappaleille kylmän ja tunteettoman alkuvaikutelman. Tähän kappaleesen voisi hyvin kuvitella Dave Stewartin kitarasoolon.
Tällä albumilla Annie Lennox palasi Eurythmicsin tyyliin useammallakin kappaleella. Mystinen Through the glass darkly voisi hyvinkin olla peräisin yhtyeen uran viimeisiltä levyiltä, ja se olisi sopinut hyvin myös laulajansa Diva-albumille.
Rock-uransa ohessa Lennox on ollut aktiivinen AIDS-tietoisuuden kampanjoijana Etelä-Afrikassa. Songs of mass destruction -albumilta löytyvä Sing-kappale julkaistiin singlenä, jonka myyntitulot käytettiin AIDS-tietoisuuden lisäämiseen Afrikassa. Levyllä esiintyy Lennoxin lisäksi 35 tunnettua naislaulajaa Madonnasta Bonnie Raittiin ja Céline Dionista Shakiraan.  AIDS-sanomaa vie eteenpäin myös video, jossa yhdistyvät järkyttävät kuvat aitoon toivoon paremmasta tulevaisuudesta. Yleensä videoissaan vahvasti maskeerattu ja näyttäviin pukuihin piiloutunut laulaja esiintyy Etelä-Afrikassa kuvatussa musiikkivideossa kerrankin vähän meikattuna ja vailla turhia hörpelöitä.
Synkästä nimestään huolimatta Songs of mass destruction on piristävällä tavalla monipuolinen albumi Annie Lennoxilta, joka on viime vuosikymmenien parhaita rock/pop-laulajia. Lennoxin tuotanto on ollut valitettavan verkkaista. Viimeisten 20 vuoden aikana hän on julkaissut vain 5 albumia. Hyvänä puolena tässä on kuitenkin se, että laatu on pysynyt korkeana, walesilaislaulajan soololevyt ovat kaikki erilaisia mutta tasaisen laadukkaita.
Lennoxin viimeinen julkaisu on vuonna 2010 julkaistu hieno joululevy Christmas cornucopia. Lontoon olympialaisten päättäjäislavalla esitetty Little bird osoittaa, että Annie Lennoxilla riittää edelleen virtaa. Toivottavasti tätä energiaa saadaan nauttia pian uuden albumin muodossa.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

117. Benny Anderssons Orkester: Bao! (2004)

Abba yhtyeen säveltäjänero Benny Andersson viettää mukavia eläkepäiviä musiikin parissa. Mitä hän musikaaleiltaan ehtii, hän kiertää Ruotsin tanssilavoja ja muita estradeja kesäisin Benny Anderssons orkester -kokoonpanonsa kanssa, jonka elämäniloa pursuavaa musiikkia on julkaistu jo neljän albumin verran. Kuten muutkin orkesterin levyt, BAO! yhdistää pirteästi ruotsalaista kansamusiikkia, vanhan ajan iskelmää flirttaillen samalla modernin popmusiikin kanssa. Kokonaisuutta pitää koossa muusikkolegendan tyylitaju ja ammattitaito.

Olen vuosikymmenien aikana oppinut, että mitä tahansa Abban suurhiteistä yhdessä Björn Ulvaeuksen kanssa vastannut Benny Andersson tekee on laadukasta ja mielenkiintoista, enkä muista törmänneeni yhteenkään herra Anderssonin tuotokseen, joka olisi laadultaan keskinkertaista tai tylsää, oli kysymys sitten Abban albumeista, musikaalilevytyksistä tai muille artisteille tuotetuista levyistä. Eikä Anderssonin tuotanto rajoitu edes niihin.

Ruotsissa lähes kansallissäveltäjän asemaan viimeisen vuosikymmenen jälkeen nostettu Andersson on ainutlaatuinen toimija alallaan. Vai tuleeko mieleen toista satoja miljoonia levyjä myynyttä muusikkoa, joka viettäisi kesiään kiertämällä kotimaansa tanssilavoja oman yhtyeensä kanssa ja levyttämällä musiikkia omistamansa hotellin henkilökunnan kanssa. Kosketisoittimien lisäksi haitaria soittava, 70-ikävuotta lähestyvä muusikko on ottanut tehtäväkseen ruotsalaisen kansanmusiikin elvyttämisen yhdistelemällä siihen nykymusiikin elementtejä. Tätä tarkoitusta varten hän perusti vuosituhannen vaihteessa omaa nimeään kantavan yhtyeen, joka esiintyy ympäri Ruotsia kesästä toiseen.
Benny Anderssons orkesterin toisen albumin aloittava Glasgow boogie (josta yllä levyversion lisäksi televisioitu liveversio) on hyvä esimerkki siitä, miten Andersson leipoo yhteen eri musiikkityylejä ja saa mukaan aimo annoksen soittamisen iloa. Yhtyeeseen kuuluu koskettimia ja haitaria soittavan maestron lisäksi puhallinsoittajia, viulisteja, kitaristeja, lyömäsoittajia sekä muita haitaristeja. Tarvittaessa levyillä esiintyy myös jousiorkesteri ja kuoro

Osa kappaleista on instrumentaaleja Glasgow boogien tapaan. BAO!:n lauletuissa kappaleissa toimii solistina Kristina från Duvemåla -musikaalista maineeseen noussut Helen Sjöholm, jonka laulama Skenbart on kunnianosoitus 1930-luvun iskelmäperinteelle. Laulussa Sjöholm unelmoi elokuvanäyttelijäurasta ja se on kuin vastaus The Beatlesin Honey pielle, jonka tyyliä kappale imitoi aina rahisevaa savikiekkosoundia myöten.
Benny Anderssons orkester ei ollut Anderssonin ensimmäinen sooloprojekti. Jo 80-luvulla hän teki kaksi soololevyä samalla reseptillä Abban hajoamisen jälkeen, eikä odottanut niistä suurtakaan menestystä. Ruotsalaiset ihastuivat kuitenkin Abba-pianistin ja lauluntekijän uuteen tyyliin, joka kunnioitti maan musiikkiperintöä.

BAO:n, niinkuin uutta yhtyettä alettiin pian kutsumaan, levyt jatkoivat Anderssonin soololevyjen menestystä. Hänen sävelkynänsä oli edelleen tallella ja tyylitaju pistämätön. Tästä esimerkkinä kaunista huilua ja pelimannimusiikkia yhdistävä Stora skuggan.
Siinä missä muut menneitten vuosien muusikkotähdet Paul McCartneytä, Bruce Springsteeniä ja Rollareita myöten kiertävät ympäri maailmaa konsertoimassa, Andersson Abban ainoana vielä aktiivisena muusikkona selvästi nauttii esiintymisestä kesäisen Ruotsin tanssilavoilla. BAO antaa hänelle mahdollisuuden myös jatkaa laulujen säveltämistä, missä hän edelleen on elementissään.

Kuten olen aiemmissakin Benny Anderssonin tuotantoa käsittelevissä kirjoituksissani todennut, on hän mielestäni maailman monipuolisimpia lauluntekijä-muusikoita, joka ei ole antanut suurmenestyksen estää häntä tekemästä sitä mitä haluaa. BAO!-levyn päättävä kuorolle sävelletty Kärleken tid on kuin esimakua kymmenen vuotta myöhemmin prinsessa Victorian ja prinssi Danielin häihin sävelletystä Vilar glad indin famn -kappaleesta.
BAO:ta kuulemme tässä blogissa myöhemmin lisää.