Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ringo Starr. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ringo Starr. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. marraskuuta 2011

24. George Harrison: Cloud nine (1987)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Cloud nine on levy, jolla George Harrison palasi arvostetuksi kitaristiksi ja lauluntekijäksi useamman epäonnistuneen levyn jälkeen. Viiden vuoden levytystauolta palannut Harrison kokosi levylleen joukon muusikkoystäviä. Tuottaja Jeff Lynnen kanssa tehty hyvätuulinen levy sisälsi hienoja sävelmiä ja taitavaa kitarointia. Cloud nine on Harrisonin arvostetuin albumi vuonna 1970-julkaistun debyyttisoololevyn jälkeen. Harrison ei kuitenkaan jatkanut menestyksellistä hittikaavaa, vaan levy jäi hänen viimeiseksi albumiksikseen postuumisti julkaistua Brainwashedia lukuunottamatta.

Olen pitänyt George Harrisonia aina kaikkein mielenkiintoisimpana The Beatles -yhtyeen jäsenenä ja innostuin hänen musiikistaan samoihin aikoihin kuin aloin ostelemaan hänen entisen yhtyeensä levyjä. Hän ei ollut yhtä tuottelias ja varma hittitehtailija kuin John Lennon ja Paul McCartney, mutta hän osasi jo 60-luvulla yllättää ja tehdä jotain sellaista mitään kukaan muu ei tehnyt. Siksi olin todella iloinen, kun hän 1987 teki pitkästä aikaa laadukkaan soololevyn. Sain ensimmäisen cd-soittimeni joululahjaksi samana vuonna ja lahjapaketista paljastui myös elämäni ensimmäinen cd, George Harrisonin Cloud nine.
Voisi kuvitella, että kun maailman kuuluisimman rockyhtyeen kitaristi tekee soololevyn, hän haluaisi kaiken kunnian (ja kaikki kitarasoolot) itselleen. Harrison teki asiat toisin. Muun muassa levyn nimikappaleella Harrison jakaa kitarasoolot puoliksi hyvän ystävänsä, kitaralegenra Eric Claptonin kanssa. Harrison on kutsunut levylleen myös muita tunnettuja muusikoita, koskettimia soittavat Gary Wrightin ohella Elton John ja rummuissa vanhat tuttavat Jim Keltner ja Ringo Starr.

Harrisonilla oli tähän asti ollut vaikeuksia suhtautua Beatles-historiaansa, mutta nyt tuntui siltä, että pahimmat menneisyyden haamut oli saatu taltutettua. Harrison muistelee Beatles-aikoja lempeän ironisesti kappaleessa When we was fab, jonka musiikkivideo vilisee Beatles-viittauksia.
Cloud nine on Harrisonin soololevyistä hyvätuulisin ja raikkain. Ensimmäisten levyjen hengellinen paatos oli poissa ja aiempien 80-luvulla julkaistujen levyjen väkinäisyys oli unohtunut. Tästä on pitkälti kiittäminen tuottaja Jeff Lynneä, joka ilmeisesti sai Harrisonin vapautumaan ja nauttimaan laulamisesta ja soittamisesta. Tämä kuuluu erityisesti kappaleessa This is love, jonka Harrison ja Lynne sävelsivät yhdessä. Yhtä aidosti iloista Harrison-kappaletta saa hakea aina 60-luvulta asti.
This is love -kappaleen kitarasoolo kertoo siitä usein unohdetusta tosiseikasta, että Harrison oli erinomainen kitaristi. Hän ei ollut pitkitettyjen kitararevittelyiden vaan enemmän lyyristen kitarasoolojen mies. Kitara on merkittävässä osassa myös levyn parhaassa balladissa That's what it takes.
Kaikki esittelemäni kappaleet löytyvät levyn a-puolelta. B-puolen tunnetuin kappale on ykköshitiksi noussut Rudy Clark -cover Got my mind set on you, jonka musiikkivideo on mielenkiintoisempi kuin itse kappale. 
The Beatlesin soolokitaristi ei pitänyt kiirettä soololevyjen julkaisussa. Edellinen levy oli julkaistu viisi vuotta aiemmin ja seuraavaa levyä saatiin odottaa 15 vuotta. Cloud nine oli Harrisonin kahdeksas soololevy (jos 60-luvun kokeellisia levyjä ei lasketa) ja viimeinen, joka julkaistiin hänen elinaikanaan.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , ,

perjantai 21. lokakuuta 2011

16. The Beatles: Abbey Road (1969)

Abbey Road jäi The Beatles -yhtyeen viimeiseksi levyksi. Yhtyeen tulehtuneiden välien ei annettu vaikuttaa levyn tekemiseen ja lopputuloksena olikin tasapainoisin ja tyylikkäin levy sitten Revolverin. Jos Sgt. Pepperiä ja Magical Mystery Touria pidetään The Beatlesin kokeellisina levyuinä ja Valkoista tuplaa paluuna perusrokkiin, niin Abbey Roadia voidaan pitää yhtyeen AOR-levynä. Levy menestyi hyvin jo 1969, ja arvostus on siitä vain kasvanut. Kun The Beatlesin levyt julkaistiin uudelleen remasteroituina 40 vuotta myöhemmin, parhaiten kaupaksi kävi juuri Abbey Road.

Ensimmäiset kosketukseni Abbey Roadiin olivat sen kaksi George Harrison -sävellystä Here comes the sun ja Something, jotka löytyivät John Lennonin kuoleman jälkeen ostamaltani The Beatles 20 Greatest hits -kokoelmalta. Kun ryhdyin "vakavaksi" Beatles-faniksi 1987, oli Abbey Road yksi ensimmäisiä ostamiani yhtyeen levyjä ja se on pysynyt suosikkilistani kärjessä siitä lähtien.

"Tehdään levy niin kuin me se ennen tehtiin", oli Paul McCartneyn vetoomus tuottaja George Martinille, joka riitaisten The Beatles ja Let it be -sessioiden jälkeen oli haluton osallistumaan uuden Beatles-levyn tekoon. McCartney sai kuitenkin Martinin vakuutettua siitä, että kaikki halusivat nyt oikeasti tehdä hyvän levyn ilman turhaa sisäpolitiikkaa. Mukaan saatiin myös Revolver ja Sgt. Pepper -levyillä ihmeitä tehnyt äänittäjä Geoff Emerick, joka oli vuotta aiemmin lähtenyt lätkimään kyllästyttyään yhtyeen jatkuvaan riitelyyn.

Lopputulos oli komea, joidenkin mielestä ehkä liiankin siloiteltu albumi, jolla yhtyeen jokainen jäsen sai näytellä parhaita taitojaan.
Parhaiten tilanteesta hyötyi Harrison, joka sai levylle kaksi tunnetuinta sävellystään. Something julkaistiin singlenä, ensimmäinen kerta kun Harrison sai kappaleensa singlen a-puolelle. Kappale on hienoimpia The Beatles -balladeja ja tuottaja Martinin jousisovitus kasvattaa kappaleen tunnelmaa hienosti.

John Lennon oli Abbey Roadin monipuolisin säveltäjä. Levyn b-puolelle sijoittui kaksi hivelevin laulustemmoin varustettua laulua Because ja Sun King ja hän osallistui myös b-puolen laulusikermän tekoon omilla kappaleillaan Mean Mr Mustard ja Polythene Pam. Omimmillaan Lennon oli kuitenin A-puolen rock-kappaleissa Come together ja I want you.
Levyn b-puolen laulusikermä oli Paul McCartneyn idea. Sikermässä yhdistettiin yhdeksän lyhyttä tai keskeneräistä Lennon/McCartney-kappaletta toisiinsa 16 minuuttiseksi laulukokonaisuudeksi. Kaikki eivät tästä ajatuksesta innostuneet, etenkin Lennon vastusti sitä, vaikka osallistuikin sikermän tekoon omilla kappaleillaan. 

Sikermän ja koko levyn päättävä kappalekolmikko oli samalla kertaa yhteenveto yhtyeen urasta ja ennustus tulevasta. Golden Slumbers/Carry That Weigh yhdistää tuutulaulunomaisen balladin All you need is loven tapaiseen yhteislauluun. Sikermä päättyy The End -kappaleeseen, jossa yhtyeen kolme kitaristia vuorotellen soittavat kitarasoolon ja Ringo Starr soittaa Beatles-uransa ensimmäisen ja samalla viimeisen rumpusoolonsa. Laulun viimeiset sanat "And in the end the love you take is equal to the love you make" päättää 7 vuotta kestäneen The Beatles -yhtyeen levytysuran.
Tämän jälkeen julkaistiin vielä Let it be -sessioista koottu samanniminen albumi, mutta varsinaisesti yhtyeen taru päättyi Abbey Road -albumiin.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , ,

lauantai 1. lokakuuta 2011

2. The Beatles: Revolver (1966)

The Beatlesin vuonna 1966 julkaistua Revolver-albumia pidetään yleisesti yhtyeen parhaana albumina ja se on ohittanut monissa listoissa aiemmin ykköspaikalla olleen Sgt. Pepper's Lonely Heart's Club Bandin. Siinä missä Sgt Pepper oli kokeellisten äänitystekniikoiden ja teemallisten albumikokonaisuuksien uraauurtaja, Revolver on ylivoimainen kokoelma erinomaisia rock-kappaleita.

The Beatles oli tuttu minulle lähinnä kokoelmalevyjensä ja hittiensä puolesta, kunnes luin Philip Normanin Beatles-historiikin Shout kesällä 1986. Yhtyeen tarina innoitti minua tutustumaan sen tekemiin albumeihin, ja varasinkin yhtyeen kaikki levyt Tampereen kaupunginkirjastosta. Ensimmäisenä lainasin Revolverin. Tämän ensikuuntelun vaikutukset jatkuvat vieläkin 25 vuotta ensikuuntelun jälkeen.

Jo edellisen vuoden Help ja Rubber Soul osoittivat, että The Beatles oli jättänyt taakseen Yeah yeah -huudot ja I want to hold your handin. Revolver oli kuitenkin jo kymmenien vuosien päässä yhtyeen ensilevyjen musiikista, vaikka reaaliajassa näistä vuosista oli kulunut vain 2-3 vuotta. Revolverin soundi oli uudenlainen, kappaleet olivat kehittyneempiä ja katse oli selvästikin tulevassa eikä menneessä.


Levyn aloitusraita, George Harrisonin Taxman kertoo heti mistä on kysymys. Taitavalla bassokuviolla ja pistävällä soolokitaroinnilla (josta poikkeuksellisesti vastasi Paul McCartney) varustettu kappale on pistävä myös tekstillään. Huutia saa verokarhun lisäksi niin pääministeri Wilson kuin oppositiojohtajakin, eikä Harrisonin lauluäänessä ole huumorin hitustakaan.

Harrison sai tällä levyllä aiempaa enemmän tilaa esitellä säveltäjäntaitojaan, ja hänen kolme kappalettaan ovatkin hyvin erilaisia. I want to tell you on jo lähempänä "vanhaa" Beatles-tyyliä, kun taas intialaistyylinen Love you to oli kaukana kaikesta rock-levylle perinteisestä. Kolmella kappaleellaan Harrison todisti, että hänen ei tarvinnut hävetä Lennonin ja McCartneyn rinnalla, ei muusikkona eikä lauluntekijänä.


Harrisonin rock-kitaraa kuullaan myös John Lennonin kappaleissa. Etenkin And your bird can sing ja She said she said  edustaa sitä uutta äänimaailmaa, jolla Revolver eroaa aiemmista yhtyeen albumeista. Levyn päättävä Tomorrow never knows on sitten jo viittaus siihen kokeellisuuteen, jota the Beatles harjoitti seuraavana vuonna.

Paul McCartney kulkee levyllä omia polkujaan. Sähkökitaran sijaan hänen kappaleitaan säestää joko jousikvartetti (Eleanor Rigby), pikkolotrumpetti (For no one) tai torvisektio (Got to get you into my life).


Kauttaaltaan tasalaatuisen albumin ainoa kauneuspilkku on Yellow submarine. Se joka sinänsä on ihan hauska lastenlaulu, mutta istuu huonosti moderneja soundeja ja vahvoja melodioita pursuavalle levylle.

Revolver sisältää vähän kaikkien tuntemia Beatles-hittejä mutta se on siitä huolimatta yhtyeen parhaiten aikaa kestänut albumikokonaisuus.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)