torstai 22. helmikuuta 2024

Abba Top 110 osa 9 (21-30): Kissanainen raapaisee

Nyt pääsemme toinen toistaan kirkkaampien Abba-helmien pariin. 

30. Take a Chance In Me (The Album 1977)

Tämä Abba-ikivihreä alkaa 15 sekunnin a-capella-osuudella, joka edustaa sitä mikä yhtyeen lauluosuuksissa on parasta: Kaikkien neljän yhtyeen jäsenen äänet täydellisesti sovitettuna pää- ja vastamelodioineen useaan kertaan päällekkäin äänitettynä. Melkein harmittaa, kun muu yhtye liittyy bileisiin noiden 15 sekunnin jälkeen. Kappale ei kokonaisuutenakaan petä, tässä tarttuvassa menopalassa toimii kaikki. Kappaleen viimeinen minuutti olisi kaivannut ehkä jotain kohotusta, jotta sen toisteisuus ala puuduttamaan.

29. Like an Angel Passing Through My Room (The Visitors 1981)

Tämä vähemmän tunnettu Abba-balladi päättää yhtyeen ensimmäisen vuosikymmenen viimeisen albumin herkästi ja intiimisti. Hyvin askeettisesti sovitettu kappale koostuu vain Anni-Frid Lyngstadin laulusta ja Benny Anderssonin herkästi soittamasta syntetisaattorista. Tunnelmallinen kappale on riisutulta toteutukseltaan esimakua hyvin samalla tavalla toteutetusta The Day Before You Came -kappaleesta, joka löytyy listaltani lähempänä kärkeä. 

28. Gimme, Gimme, Gimme (single 1979)

Gimme, Gimme, Gimme -kappaleella ja sen musiikkivideolla on erityinen paikka muistoissani, sillä sen esittäminen Toivotaan Toivotaan -ohjelmassa joskus syksyllä 1979 teki minusta Abba-fanin. Eikä rakkauteni tähän kappaleeseen ole vähentynyt. Greatest Hits 2 -albumilla ensimmäisen kerran julkaistu kappale on kuin huomattavasti parannettu versio aiemmin samana vuonna julkaistusta Voulez-Vous-kappaleesta sävellyksensä, sovituksensa ja äänityksensä puolesta. Kappaleen aloittava kitara+syntetisaattoririffi on legendaarinen, ja Gimme Gimme Gimme välttää tylsyyden ja jankuttavuuden sudenkuopat jousitaustan mielikuvituksellisella käytöllä. Kappale on vain kymmenisen sekuntia Voulez-Vous-kappaletta lyhempi, mutta se tuntuu tiivistetyltä siinä missä jälkimmäinen venytetyltä.

27. Me And I (Super Trouper 1980)

Abban albumeilla on useita kappaleita, joiden kohdalla en voi ymmärtää miksi ne eivät ole nousseet yhtyeen tunnetuimpien ja rakastetuimpien kappaleiden joukkoon. Tällaisia kappaleita on 30 kärjessä useita. Ensimmäisenä vuorossa on Me and I, jonka kissanainen Lyngstad tulkitsee ilkikurisella Eartha Kitt -äänellään. Melodian rinnastan suurimpiin Abba-hitteihin, ja syntetisaattori- ja vokaalisovitus ovat koko Abba-tuotannon parhaimpia. Minusta tämä on kymmenen kertaa parempi kuin samalta albumilta hitiksi nostetu Lay All Your Love On Me, jonka suosiota en ole koskaan ymmärtänyt.

26. Slipping Through My Fingers (The Visitors 1981)

Keksittekö mitään muuta miljoonia myynyttä popbändiä, joka lauluissaan kertoo vanhemmuuden haasteista ja isän tai äidin haikeudesta lapsen kasvaessa isoksi? Sanoittaja Björn Ulvaeusin ja Agnetha Fältskogin hyvin henkilökohtainen yhteistyö on koskettavaa pohdintaa siitä, mitä kaikkea he ovat lastensa kanssa tehneet tai jättäneet tekemättä. Kappale on myös Mamma Mia -musikaalin varmin nenäliinahetki.

25. Under Attack (Single 1982)

Abban viimeinen singlejulkaisu ennen vuoden 2021 paluuta on viivottimen tarkka pophitti. Tunnelma on yhtyeen sisäisen tilanteen tapaan kalsea ja hymytön. mutta tähän kappaleeseen se sopii. 

24. Soldiers (The Visitors 1981)

Mielenkiintoisilla basso- ja rumpukuvioilla ryyditetty tummasävyinen popvalssi on yksi sivuutettuja, Abban hittitulvan alle jääneitä helmiä. Monikerroksiset lauluharmoniat peittävät alleen synkeän tekstin ja alakuloisen perusvireen mikä rimmaa hyvin The Visitors -albumin muiden kappaleiden kanssa.

23. The Visitors (The Visitors 1981)

Samaa synkkyys jatkuu The Visitors -albumin nimikappaleessa, joka valssin sijaan on kiinni popin nelitahtisessa perusrytmissä. Fridan hymytön ja metalliseksi kompressoitu laulusuoritus on ikuisuuden päässä vain vuotta aiemmin julkaistuista Super Trouper ja Our Last Summer -kappaleista.

22. Summer Night City (single 1978)

Abba ei ollut tyytyväinen tähän tanssikappaleeseen, mutta minusta tämä on onnistuneempi kuin suurin osa sitä seuranneen Voulez-Vous-albumin diskoviritelmistä. Vetävärytmisen kappaleen alussa ollut 43 sekunnin mittainen balladi-alku leikattiin pois ennen julkaisua, mutta se palautettiin mm. Voulez-Vous deluxe-cd:llä bonusraitana julkaistuun kappaleeseen.

21. Another Town Another Train (Ring Ring 1973)

Another Town Another Train on mielestäni Abban ensimmäisen albumin onnistunein kappale ja se olisi ollut oiva kappale myös yhtyeen myöhemmillä albumeilla. Vaikka Björn laulaakin tämän kappaleen soolo-osuudet, en kaipaa Agnethaa tai Fridaa hänen tilalleen. Abban naisäänet kuullostavat taivaallisilta laulun kertosäkeessä, mikä on melodialtaan ja toteutukseltaan koko Abban historian parhaista. Jälleen yksi unohdettu Abba-helmi, jonka nostan monien menestyskappaleiden yläpuolelle.


torstai 1. helmikuuta 2024

Abba Top 110 osa 8 (31-40): Haitarireggaen tahdissa kohti huippuhittien kimaraa

Minulla Abba on aina ollut enemmän kuin vain heidän tunnetuimmat hittinsä. En juurikaan kuutele Abba-kokoelmia, vaan mielummin laitan levysoittimeen yhtyeen albumikokonaisuuksia, joilta löytyviä helmiä harva tuntee ja vielä harvempi sijoittaisi omien listojensa kärkipaikoille. Näitä vähälle huomiolle jääneitä kappaleita löytyy listaltani aina sen kärkipaikoille saakka.

40. Tropical Loveland (Abba 1975)

Tropical Loveland kuuluu monien mielestä helpoiten unohdettavien Abba-kappaleiden joukkoon. Minä pidän kuitenkin kovasti tästä pehmeästi keinahtelevasta reggaepalasta. Tekstityksenä puolesta se ei ole mikään mestariteos, mutta melodian, ilmavan sovituksen ja Anni-Frid Lyngstadin tulkinnan yhdistelmä on vastustamattoman keimaileva. Ja onhan se yksi vain vain tietääkseni kolmesta Abba-kappaleesta, jossa Benny Andersson pääsee soittamaan suosikkisoitintaan haitaria. Minulle tämä on epätasaisen Abba-albumin huippukohtia.

39. One Of Us (The Visitors 1981)

Eroballadien erikoisnainen Agnetha Fältskog jatkaa One Of Us -kappaleessa siitä, mihin hän vuotta aikaisemmin jäi The Winner Takes It All -kappaleessa. Melodia ja sovitus toimii, mutta kokonaisuus jää kalseaksi niinkuin ehkä on tarkoituskin.

38. I Wonder (The Album 1977)

Vuorossa lisää pakahduttavaa tulkintaa niin kuin Frida vain osaa. The Girl With a Golden Hair -minimusikaalin kappale I Wonder on vahva balladi, jossa Fridan lisäksi valokeilassa on Bennyn aistikas pianonsoitto.

37. Dream World (julkaisematon 1979)

Benny ja Björn Ulvaeus eivät olleet tyytyväisiä Voulez-Vous -albumille äänitettyyn Dream World -kappaleeseen ja muokkasivat kertosäkeen uusiksi. Lopputuloksena syntynyt, singlenäkin julkaistu Does Your Mother Know ei kuitenkaan mielestäni tavoita Dream Worldin riemukkuutta. Vasta 1994 julkaistun kappaleen laulusovitus kuuluu Abban uran parhaimpiin ja sen paikka olisi ehdottomasti ollut vuonna 1979 julkaistulla albumilla, jos minulta olisi kysytty. Kappale julkaistiin lopulta vuonna 1994 neljän cd:n kokoelmaboxilla Thank You For the Music.

36. Nina Pretty Ballerina (Ring Ring 1973)

Dancing Queenin esiaste on Abban ensimmäisen albumin tarttuvinta tavaraa. Kappale on melodialtaan ja sovitukseltaan lähellä sitä tasoa, johon Abba nousi muutama vuosi myöhemmin, ja Agnethan ja Fridan innostus kuuluu energisissä laulusuorituksissa. Kappale on jäänyt tuntemattomaksi, vaikka se sisällytettiinkin vuoden 1976 Greatest Hits -kokoelmalle.

35. Åh Vilka Tider (single 1973)

Ring-Ring-singlen b-puoli on ainoa Abba-kappale, josta ei koskaan tehty englanninkielistä versiota, mikä kertoo yhtyeen vastenmielisyydestä sitä kohtaan. Sitä ei myöskään löydy Ring Ring -albumin cd-painoksilta, joten kyseessä on yhteen kaupallisesti julkaistuista kappaleista harvinaisin (sitä ei löydy tällä hetkellä edes Spotifysta). Kesäisen iloinen ralli ei mielestäni ansaitse tämänkaltaista hylkimistä, minut se saa aina hyvälle tuulelle.

34.  Mamma Mia (Abba 1975)

Britannia avasi korvansa uudelleen Abballe SOS-hitin myötä, ja Mamma Mia sulatti loputkin epäilijät aloittaen käsittämätömän 15 peräkkäisen top 5 hitin putken saarivaltiossa. Erittäin terävällä hittikynällä kirjoitettu kappale erottui muiden joukosta ainutlaatuisella sovituksellaan. Siinä missä normaalisti kertosäkeeseen olisi ympätty mukaan kaikki mahdolliset mausteet, Mamma Mian kertosäkeen soundimaailma karsittiin minimiin. Efekti toimi niin hyvin, että siitä tuli yksi Abban tunnusmerkeistä. Sitä hyödynnettiin myöemmin mm. Super Trouper ja The Name of the Game -kappaleissa ja Chess-musikaalin One Night in Bangkok -hitissä.

33. If It Wasn't For the Nights (Voulez Vous 1979)

Jos Voulez-vous-albumin singleraidat tuppaavat jankuttavan paikallaan, kappale If It Wasn't For the Nights esittelee taitavasti, miten melodiaa kuljetetaan sujuvasti eteenpäin ensitahdeista alkaen. Taidokkaasti rakennettua kappaletta vaivaa kuitenkin sama ongelma kuin muutamaa muutakin albumin kappaletta: lauluraidat on äänitetty tukkoon ja lopputulos kuullostaa ajoittain tasapaksulta huutamiselta. Kappaleen pituudessa on lisäksi puolisentoista minuuttia liikaa, loppusuoralla se jumahtaa paikalleen kuin liikaa soitettu vinyyliäänilevy. 

32. Knowing Me, Knowing You (Arrival 1976)

Anni-Frid Lyngstadin salaperäisesti tulkitsema erokappale on bona fide Abba-klassikko niin melodialtaan, sovitukseltaan kuin tuotannoltaankin. Ainoa asia mikä pudottaa kappaleen näinkin alas listaani on hienoinen kyllästymiseni tähän ylisoitettuun helmeen. Kunpa voisin palata siihen hetkeen kun kuulin tämän kappaleen ensimmäisen kerran.

31. Money, Money, Money (Arrival 1976)

Lähes samat sanat koskevat Arrival-albumin toista Fridan laulamaa hittiä. Jostain syystä Money, Money, Money on minun korvissani vähän vähemmän kulunut kuin edellämainittu kappale. Vaikka kappaleen tuntevat kaikki, eikä Abbalta ole varmasti julkaistu yhtään kokoelmaa jolla tätä kappaletta ei olisi, se on jollain tavalla onnistunut säilyttämään tuoreutensa. 


sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Abba Top 110 osa 7 (41-50): Thank You For the Music ja muita rakkauslauluja

Nyt kun olemme päässeet Abba-rankingissani yli puolen välin olemme jo todella hienon musiikin ääressä. Suurinta osaa sijojen 41-50 kappaleista ei löydy kokoelmalevyiltä, mutta minun listallani ne jättävät taakseen seitsemän Abba Gold -kokoelman 19 kappaleesta. Kahta lukuunottamatta näitä kappaleita en juuri ole kuullut kotini ulkopuolella. enkä näinollen ole päässyt niihin liikaa kyllästymään. 

50. Two For the Price Of One (The Visitors 1981)

Se että ensimmäinen The Visitors -albumin kappale löytyy listaltani vasta tässä vaiheessa rankingia kertoo siitä kuinka paljon tätä albumia arvostan. Two For the Price Of One on albumin kepeintä antia, mutta siitä huolimatta se on erinomaisesti rakennettu ja sovitettu kappale, jonka levytyksessä on tasapainoiltu upeasti huumorin ja vakavan tuotanoprosessin välillä. Kappale on viimeinen Abba-kappale, jossa Björn Ulvaeus laulaa sooloa, mutta yhtyeen naisjäsenten monimutkaiset taustastemmat antavat kappalleelle sen monitasoisen luonteen. Monet pitävät tätä höpsöä deittisatua aivan liian heppoisena yleissävyltään vakavalle levylle. Minusta se puolustaa täydellisesti paikkaansa synkkätunnelmaisen levyn keventäjänä.

49. Sitting In the Palmtree (Waterloo 1974)

Tällä kappaleella on paljon yhteistä edellämainitun Two For the Price Of One kappaleen kanssa. Tälläkin kertaa Björnin laulama näennäisen heppoinen rakkauslaulu on taitavasti toteutettu reggaekappale, jossa huumori ja musiikillinen ammattimaisuus ovat sulassa sopusoinnussa. Agnetha Fältskog ja Anni-Frid Lyngstad ovat tälläkin kertaa taustalla, mutta heidän osuutensa on jälleen olennainen laulun onnistumisen suhteen. Lopputuloksena on Waterloo-albumin mielenkiintoisin kappale.

48. People Need Love (Ring Ring 1972)

Aivan ensimmäinen Abba-kappale on energinen vuorolaulu yhtyeen mies- ja naislaulajien välillä. Neljän artistin ja ystävän yhteislevytyksen piti olla vain väliaikainen sivuprojekti, mutta onneksi nelikko huomasi jo tässä vaiheessa, että heidän yhteistyössään on jotain erityistä. Soolourat laitettiin pian syrjään, ja yksi popmusiikin suurimmista menestystarinoista alkoi.

47. Hasta Mañana (Waterloo 1974)

Hasta Mañanan kansainvälinen nimi on kaikuja siitä, että kappaletta harkittiin vakavasti Abban ehdokkaaksi vuoden 1974 euroviisuihin. Vaikka se on mielestäni Waterloo-kappaletta (ainakin sen levytystä) parempi, oli valinta oikea. Agnethan haikealla äänellä tulkitsema balladi on mielestäni yksi Abban ikivihreistä kappaleista, mutta ei ole lainkaan takeita siitä olisiko Abbaa edes valittu Ruotsin viisuedustajaksi, jos yhtye olisi tällä kappaleella lähtenyt kisaan mukaan.

46. My Love, My Life (Arrival 1976)

Abba on tunnettu viimeiseen asti hiotuista levytyksistään ja lähes täydellisistä soundeistaan, mutta mukaan mahtuu myös yli- ja alilyöntejä. My Love My Life on upea balladi, mutta sitä vaivaa lähes tukkoon päälleäänitetty levytys. Hieman enemmän harkintaa ja aavistuksen kevyempi äänitys olisi tehnyt kappaleesta yhden ikivihreistä Abba-kappaleista. Lopullisessa mudossaan My Love My Life on hieno, mutta jonkin verran puuduttava kuuntelukokemus.

45. Put On Your White Sombrero (julkaisematon kappale 1980)

Super Trouper -albumille tarjolla ollut kappale jätettiin levyltä pois, kun levyn nimikappale äänitettiin viime tingassa ennen levyn julkaisua. Put On Your White Sombrero julkaistiin vasta yli 10 vuotta myöhemmin Thank You For the Music -kokoelmalevyllä. Sävelmänä kappale ei ole parasta Abbaa ja ymmärrän hyvin, miksi sitä ei aikanaan julkaistu. Levyn sovitus etenkin lauluosuuksien suhteen on kuitenkin mestarillinen, ja toisin kuin edellämainitun My Love My Life -kappaleen kohdalla äänitys on monikerroksisuudestaan huolimatta raikas ja kevyt.

44. I Let the Music Speak (The Visitors 1981)

The Visitors -levyllä Anni-Frid Lyngstad sai esitellä tulkintarepertuaariaan laidasta laitaan. Levyn a-puolelta löytyvien katkerien ja jopa uhkaavien tulkintojen vastapainona levyn b-puolella kuullaan pehmeää ja lämmintä Fridaa. Monitasoinen, tosin myös hieman liian pitkä, I Let the Music Speak on selkeä jatko-osa neljä vuotta vanhemmalle Thank You For the Music -kappaleelle, ylistys musiikin kyvylle iloita kuulijansa kanssa ja tukea vaikeissa hetkissä. Tällä laululla syntetisaattorin äärestä akustisen pianon ääreen palannut maestro Benny Andersson antaa parastaan.

43. I've Been Waiting For You (Abba 1974)

Abban kolmannen albumin SOS-hitti jätti saman albumin toisen hienon rakkauslaulun varjoonsa. Tälläkin kertaa Agnetha Fältskog tulkitsee sydämensä kyllyydestä balladin, joka täysin ansiotta on unohdettu Abba-albumin ja So Long -singlen b-puolelle.

42. Thank You For the Music (The Album 1977)

Thank You For the Music -kappaletta voidaan  pitää Abban tunnuslauluna, vaikka se ei kaupallisessa menestyksessään nousekaan Dancing Queenin, Gimme Gimme Gimmen ja Mamma Mian tasolle. Björn Ulvaeusin näppärä teksti kiteyttää hyvin koko yhtyeen olemassaolon tarkoituksen, ja Bennyn kanssa kirjoitettu melodia vie tarinaa taitavasti eteenpäin.

41. SOS (Abba 1975)

SOS on Abban uran ehkä tärkein kappale. Waterloon menestyksen jälkeen Britannia käänsi selkänsä "yhden hitin euroviisuihmeelle", eikä suostunut uskomaan, että yhtyeeltä voisi tulla mitään muuta merkittävää musiikkia. SOS sai brittien pään kääntymään ja avasi viimeisen sulun hittien tulvan tieltä. Kappaleen levytys ei vielä saavuta sitä viimeisteltyä nerokkuutta, mistä yhtyeen tulevat kappaleet lähes poikkeuksetta saivat nauttia, mutta lauluna ja tulkintana se on legendaarisen maineensa ansainnut.


lauantai 2. joulukuuta 2023

Abba Top 110 osa 6 (51-60): Balladeja keskitason yläpuolelta

Keskinkertaisissakin Abba-kappaleissa on hienoja yksityiskohtia ja tarttuvia melodioita, joista muut artistit olisivat ylpeitä. Tässä vaiheessa listaa myös Voyage-albumin kappaleista löytyi sitä jotain, mikä tekee niistä lähes kelvollisia Abba-kappaleita. Lähes. 

60. Andante, Andante (Super Trouper 1980)

Tämä hellä rakkauslaulu soittimelta soittajalle jää Super Trouper -albumilta löytyvien superballadien varjoon, eikä tätä juuri muistella. Minustakaan tämä ei ole mitenkään erikoinen kappale, vaan ihan miellyttävä albumiraita, jonka Anni-Frid Lyngstadin tulkinta nostaa keskitason yläpuolelle. Kappaleen kruunaa loppuun asti mietitty puolen minuutin mittainen hillitty mutta nerokas finaali, johon on ajatusta käytetty enemmän kuin levyn muihin kappaleisiin yhteensä.

59. Arrival (Arrival 1976)

Abban uran toinen instrumentaalikappale kuvastaa Benny Anderssonin rakkautta ruotsalaiseen kansanmusiikkiin. Muu  yhtye osallistuu kappaleeseen sanattoman hyminän muodossa. Hieno päätös yhtyeen ikonisimmalle albumille.

58. Eagle (The Album 1978)

Tämä ilmavan eteerinen luonnon ylistys on aavistuksen ylipitkä mutta silti erittäin kaunis aloituskappale Abban viidennelle albumille.

57. Dance (Waterloo 1974)

Tämä Phil Spectorilta innoituksensa saanut eroballadi on yksi Abban varhaiskauden vaikuttavimmista sävellyksistä. Valitettavasti eroballadien expertti Agnetha Fältskog jää kappaleessa sivuosan esittäjäksi Björn Ulvaeusin tulkitessa laulun pääsanoman. Toisenlaisella solistijaolla kappaleesta olisi voinut tulla yksi monista Abban ikivihreistä balladeista. 

56. Hey Hey Helen (Abba 1975)

1970-luvun puolivälissä kantaaottavuus oli päivän sana ruotsalaisessa popmusiikissa, mutta Abba halusi vain viihdyttää ilman yhteiskunnallista sanomaa. Hey Hey Helen on varovainen poikkeus säännöstä. Onnistunut yksinhuoltajaäidin ylistys on viimeisiä Abba-kappaleita, joissa on vielä kaikuja Waterloo-albumin glam-rock-tyylistä.

55. Disillusion (Ring Ring 1973)

Soolourallaan Agnetha Fältskog oli tuottelias laulunkirjoittaja, ja ensimmäisten viiden sooloalbuminsa kappaleista hän sävelsi itse puolet. Vuoden 1975 sooloalbumilta löytyy kappale Mina ögon, jonka esiaste Disillusion oli viime hetken lisäys Ring Ring -albumille. Kappaleen askeettisesti sovitettu Abba-versio sopii sävellykseen ja Agnethan tulkintaan hyvin, mutta hänen ruotsinkielinen sooloversionsa voittaa sen vertailussa selvästi. Kyseessä on ainoa kerta, kun Agnethan sävellys löytyy Abba-levyltä, vaikka lahjakkaalla laulaja-lauluntekijällä olisi varmasti ollut rahkeita useampaankin.

54. I Can Be That Woman (Voyage 2021)

Agnetha on Voyage -albumin tähti, ja hänen eläytymisensä krapulaisen ja katuvan aviovaimon rooliin on tämän kappaleen hienointa antia. Bennyn vähäeleinen sävellys ja Abba-kappaleeksi korostetun karsittu sovitus tukevat tarinaa samoin kuin Fridan herkät harmoniat. Björnin sanoitus on kömpelö, mutta toisaalta juuri sen vuoksi vaikuttava: asia on niin painava että sitä ei haluta kaunistella hienoilla sanankäänteillä. I Can Be That Woman ei yllä Abba-kappaleiden parhaimmistoon, mutta omintakeisuudessaan se on hieno osa Abban tuotantoa.

53. Honey Honey (Waterloo 1974)

Tyyleiltään rikkonaisella Waterloo albumilla Honey Honey on maistiainen siitä, millaiseksi Abba oli muuttuva muutaman vuoden sisällä. Hiottu ja jousilla sokeroitu kappale on sisällöltään höttöisempaa Abbaa, mutta samalla ensimmäisten Abba-levyjen tarttuvimpia kappaleita. Kappale sai uuden elämän Mamma Mia -musikaalin myötä.

52. The Way Old Friends Do (Super Trouper 1980)

Olen kelpuuttanut vuoden 1979 kiertueella äänitetyn kappaleen tähän listaan sen vuoksi, että se on sisällytetty Abban studioalbumille ja sille on studiossa jälkiäänitetty merkittävästi lisäinstrumentteja. Voin vain kuvitella, kuinka vaikuttava tämä oli yhtyeen konserttien päätöskappaleena. The Way Old Friends Do on yksi vain parista Abba-kappaleesta, jossa sekä Agnethalla että Fridalla on oma soolo-osuus. Super Trouper -albumin päätösraita on Abban ainoa julkaistu Andersson/Ulvaeus-kappale, josta ei puhdasta studioversiota tehty.

51. Keep an Eye On Dan (Voyage 2021)

Keep an Eye On Dan on Abban paluualbumin turhauttavin kappale. Mystisesti alkavan kappaleen säkeistöt on maustettu upeilla, säkeistöstä toiseen kasvavilla, dramaattisilla jousilla ja Agnetha eläytyy jälleen täydellisesti eroäidin tuskaan, jonka Björn on hienosti taltioinut säkeistön tekstiin. Myös melodia on hyvin rakennettu ja johdattaa kohti kertosäettä, jonka pitäisi nostaa kappale vielä kirkkaanpaan loistoon. Kertosäe kuitenkin pilaa kaiken jankuttavalla melodiallaan, jota tympeä syntetisaattoririffi toistaa monotonisesti. Kappaleen loppuun on lisätty oivaltavasti SOS-kappaleen pianoriffi kuin anteeksipyydellen sitä, että tätäkään Voyage-albumin kappaletta ei ole harkittu loppuun saakka. Jos Keep an Eye On Dan -kappaleen kertosäe olisi tehty parhaiden Abba-standardien mukaisesti olisi tämä kappale ollut top 20 tavaraa.


tiistai 7. marraskuuta 2023

282. The Beatles: Free As a Bird/Real Love/Now And Then (1995/1996/2023)

 


Vuosien 1969-70 vaihteessa hajonneen The Beatlesin elossa olleet jäsenet George Harrison, Paul McCartney ja Ringo Starr saivat vuonna 1980 kuolleen John Lennoin leskeltä kasetin, joka sisälsi kolmen demoa. Näistä kaksi, Free As a Bird ja Real Love julkaistiin vuonna 1995 ensi-iltansa saaneen The Beatles Anthology -sarjan yhteydessä, mutta kolmas jäi teknisten haasteiden, ja ilmeisesti myös sisäisten erimielisyyksien vuoksi viimeistelemättä. Lähes 30 vuotta myöhemmin nämä haasteet saatiin selätettyä ja "viimeiseksi The Beatles -kappaleeksi" tituleerattu Now And Then julkaistiin suurelle yleisölle marraskuussa 2023. Minulle nämä kolme kappaletta musiikkivideoineen luovat eheän ja koskettavan trilogian, joka kunnioittaa yhtyeen historiaa ja etenkin yhtyeen perustajaa John Lennonia. Kappaleiden kuuntelijat saavat itse päättää, onko kysymys "oikeasta" Beatlesista vai jostain muusta. 

John Lennonin murha kotiovelleen New Yorkissa joulukuussa 1980 päätti spekulaation vuosikymmenen. Vuodesta 1970 alkaen lehdistö ja yhtyeen fanit olivat pitäneet yllä toivoa siitä, että The Beatles palaisi yhteen, tekisi levyn tai kenties jopa kiertueen. Promoottorit tarjosivat miljoonien dollarien porkkanaa Beatlesin yhdistymiseksi, ja yhtyeen jäsenet itsekin - etenkin John Lennon - pohtivat ääneen mahdollisuutta tehdä jälleen musiikkia entisten yhtyetovereiden kanssa. Lennonin kuoleman myötä nämä spekulaatiot päättyivät. Kunnes vuonna 1994 tapahtui kummia.

The Beatlesin tarinasta kertova dokumentti The Beatles Anthology toi vanhat yhtyetoverit yhteen ja George Harrison, Paul McCartney ja Ringo Starr päättivät tehdä sarjaan uutta musiikkia. John Lennon haluttiin jossain muodossa mukaan, joten hänen leskensä Yoko Ono antoi Paul McCartneylle kasetillisen demoja, jotka John oli äänittänyt 197-luvun lopulla. Helmikuussa 1994 Harrison, McCartney ja Starr aloittivat työt McCartneyn studiolla Sussexissa. Kappaleista ensimmäinen Free As a Bird paljastettiin maailmalle The Beatles Anthology -dokumenttisarjan ensimmäisen jakson yhteydessä marraskuussa 1995.

Vaikka ennenjulkaisematonta Beatles-materiaaliaa oli julkaistu ennenkin, Free As a Bird oli poikkeuksellisen iso tapaus maailmanlaajuisesti. Kyseessä oli ensimmäinen kerta tammikuun 1970 jälkeen, kun yhtyeen jäsenet olivat äänittäneet uutta materiaalia The Beatles nimen alla. Muistan kuinka Vaasan Anttila-tavaratalossa keski-ikäiset miehet hykertelivät keskenään: "Tätä on odotettu 25 vuotta!".

Minä odotin enemmän samana päivänä ensi-iltansa saanutta The Beatles Anthology -dokumenttisarjaa (sarjan neljä jaksoa esitettiin viikon sisällä MTV3-kanavalla nimellä "The Beatles Story"). Olin suhteellisen tuore Beatles-fani, ja mahdollisuus nähdä tuntikaupalla yhtyeen haastatteluja ja videomateriaalia oli kuin joululoma olisi alkanut kuukauden etuajassa.

Free As a Bird -musiikkivideon näin ensimmäisen kerran Ruotsin TV4:n Gomorron Sverige -ohjelmassa samana aamuna, enkä vieläkään ole päässyt yli siitä kuinka hienosti rakennettu se on. Taitavasti kuvattu ja nerokkaasti editoitu neljän ja puolen minuutin video on täynnä viittauksia Beatlesin lauluihin ja elämänvaiheisiin. Tarkkaavainen Beatles-fani voi löytää videosta jopa sata Beatles-tärppiä, ja itse laulu jää helposti sivuseikaksi. 

Levytyksenä uusi Beatles-kappale oli minulle pettymys. Kesti hetken ennenkuin hyväksyin huonolaatuiselta äänitykseltä poimitun narisevan äänen John Lennoniksi, eikä kappaleessa tuntunut olevan sitä beatlemaista energiaa, mitä olin odottanut. Lennonin demo oli keskeneräinen, joten Paul, Ringo ja George olivat säveltäneet kappaleeseen väliosan, jonka Paul ja George laulavat vuorotellen ennen Harrisonin kitarasooloa. Pikkuhiljaa aloin pitää kappaleesta ja hyväksyin levynteon olosuhteiden tuomat rajoitukset lopputulokseen. Vuonna 2015 kappale miksattiin uudelleen, jolloin Lennonin lauluraitaa onnistuttiin parantamaan.


Myöhemmin samalla viikolla julkaistu Real Love aukeni minulle nopeammin.
Toisin kuin ensimmäinen "uusi" Beatles-kappale, Real Love ei ollut minulle täysin uusi tuttavuus. Lennonin demo kappaleesta soi jo vuonna 1988 julkaistussa dokumenttielokuvassa Imagine: John Lennon. Tiesin siis suunnilleen mitä odottaa. Helmikuussa 1995 McCartneyn kotistudiolle palannut kolmikko oli työskennellyt nauhan kanssa, jonka tekninen laatu oli parempi, tempo oli hieman nopeampi ja yleissävy oli duurivoittoinen. Tällä kertaa sävellys oli valmis, joten muiden Beatlesin jäsenten ei tarvinnut säveltää tai sanoittaa kappaleeseen uusia säkeistöjä tai väliosia. 

Pidin Real Love -kappaleen uudesta versiosta heti. Ensimmäistä kappaleen väsyneisyys oli vaihtunut innostuneisuuteen, ja kontrasti Johnin 1970-luvun demon ja 1990-äänitettyjen uusien osien välillä oli helpommin hyväksyttävissä. Real Love kuullosti enemmän oikealta Beatles-levytykseltä, vaikka ero 60-luvun tuotoksiin oli selkeä.

Real Loven musiikkivideossa ei ollut samaa suurennuslasin kanssa anlysoitavaa sisältöä eikä leikkauksellista nerokkuutta, mutta se palkitsi silti Beatles-fanin. Pääsimme ensimmäistä kertaa katsomaan, miten Ringo, George ja Paul äänittivät yhdessä uusia Beatles-kappaleita viimeksimainitun kotistudiossa. Saumattomasti studio-osuuksien lomaan oli liitetty kuvia ja videopätkiä Johnista, sekä valikoituja otoksia Anthology-dokumentissa nähdystä arkistomateriaalista. 

Free As a Bird ja Real Love julkaistiin the Beatles Anthology -cd-kokoelmien ensimmäisen ja toisen osan aloitusraitoina. The Beatles Anthology sarjan kolmannen cd:n piti alkaa kappaleella Now and Then. Paul, Ringo ja George aloittivat tuottaja Jeff Lynnen kanssa työt kappaleen kanssa maaliskuussa 1995, mutta hyvin nopeasti he, etenkin George Harrison, turhautuivat Lennonin demolla kuuluviin hälyääniin, joita ei 90-luvun tekniikalla saatu poistettua. Kahden päivän äänitysten jälkeen nauhat laitettiin hyllylle, eikä niihin enää vuonna 2001 kuolleen Harrisonin elinaikana palattu. Paul McCartney olisi halunnut jatkaa kappaleen työstöä ja hän lupasi viimeistellä kappaleen joskus. Tämä "joskus" oli keväällä 2022.

Neljännesvuosisadassa tietokone- ja äänitystekniikka oli kehittynyt niin paljon, että McCartney uskalsi Starrin ja tuottaja Giles Martinin tuella sekä Lennonin ja Harrisonin perikuntien luvalla tarttua uudelleen Now And Then -kappaleeseen. Elokuvaohjaaja Peter Jacksonin tiimissä työskentelevä ääniteknikko Emile de la Rey oli kehittänyt järjestelmän, joka tekoälyä hyödyntäen pystyi eristämään Lennonin lauluäänen, ja tuloksena olikin hälyäänistä puhdas lauluraita. Ringo lisäsi kappaleeseen rumpuosuudet kotistudiossaan ja Paul lisäsi loput instrumentit. Georgen kitarariffit poimittiin vuoden 1995 äänityksistä, ja McCartneyn ja Martinin sovittama orkesteri äänitettiin Capitolin studioilla Los Angelesissa. Because-kappaleeseen vuonna 1969 äänitetty Johnin, Paulin ja Georgen kolmiääninen taustakuoro rakensi sillan the Beatlesin kultavuosiin ja viimeisteli paketin.

Neljältä eri vuosikymmeneltä peräisin olevien äänitysten yhdistelmä on vaikuttava. Tekoälyä on hyödynnetty vain alkuperäisten nauhoitusten puhdistamisessa, mitään keinotekoista ääntä ei kappaleseen ole lisätty. John Lennonin sävellys oli yksinkertainen ja karu, mutta hänen jo yli 80-vuotta täyttäneet yhtyetoverinsa ovat onnistuneet muuttamaan keskeneräisen demon valmiiksi ja vaikuttavaksi kappaleeksi. 

Now And Then alkaa yksinkertaisesti, mutta se kasvaa vähitellen loppua kohti ylittämättä mauttomuuden rajaa. Kappaleen kliimaksi on McCartneyn soittama kitarasoolo, joka on kunnianosoitus George Harrisonille, joka valitettavasti ei ollut ehtinyt vuoden 1995 sessioissa äänittää kappaleeseen omaa sooloaan. Kappale ei välttämättä aukea tai tee vaikutusta niihin ihmisiin, jotka eivät tunne sen mutkikasta taustaa. Mutta niille jotka ovat odottaneet kolmatta "uutta" Beatles-kappaletta lähes 25 vuotta kokemus on tunteellinen ja jopa liikuttava.

Jos Now And Then -kappale ei saa Beatles-fania liikuttumaan, niin se tapahtuu viimeistään kappaleen musiikkivideota katsellessa. Real Love -musiikkivideon tapaan se matkustaa ajassa eteen ja taaksepäin näyttäen Paulin, Ringon ja Georgen äänittävän kappaletta keväällä 1995 ja kahden ensimmäisen tekevän samaa 27 vuotta myöhemmin poimien mukaan otoksia yhtyeen historiasta. Videon kiistanalaisimmassa kohdassa Jackson on tuonut vuoden 1967 Johin ja Georgen velmuilemaan tämän päivän Paulin ja Ringon rinnalle. Huomattavasti vaikuttavampi aikasilta on kohdassa, jossa kahdeksankymppinen kaksikko esiintyy the Beatlesin Hello Goodbye -videolla 24-27 vuotiaitten yhtyekavereittensa kanssa. Kun vuoden 1964 the Beatles kumartaa yleisölle musiikkivideon lopussa ja ruutuun jää tyhjä lava, eivät kyyneleet ole kaukana. The Beatles oli hetken tässä, mutta se oli viimeinen hetki.

Now and Then -kappaletta on markkinoitu otsikolla "The Last Beatles Song" ja ainakin minä uskon tähän. The Beatlesin arkistoissa on edelleen paljon julkaisematonta materiaalia, mutta parhaat helmet lienee jo julkaistu. Lennonin ja Harrisonin demoja on kymmeniä, mutta uutta levytystä missä kaikki neljä yhtyeen jäsentä esiintyisivät emme enää tule kuulemaan. Julkaisun tarkoituksena on sulkea the Beatlesista kertova kirja ja saattaan loppuun se, mikä oli aloitettu yli 60 vuotta aikaisemmin.

Mutta ovatko Free As a Bird, Real Love ja Now And Then "oikeita" Beatles-kappaleita? Tämän voi kukin päättää itse. Minun Beatles-yhtyeeni hajosi vuonna 1970, eikä se alkuperäisessä muodossaan palannut koskaan yhteen. Tästä huolimatta pidän näistä kolmesta kappaleesta paljon, ja peräkkäin kuunneltuna ne rakentavat yhtenäisen trilogian. Tämä koskee myös kappaleitten musiikkivideoita, jotka peräkkäin katsottuna toimivat hämmästytävän hyvin. Now And Then on kappaleista onnistunein ei vähiten sen vuoksi, että kehittyneen tekniikan ansiosta vuosikymmenien välinen etäisyys on onnistuttu kuromaan lähes olemattomiin. Ehkä saamme lähivuosina kuulla uudet nykyaikaisella tekniikalla parannetut versiot myös kahdesta ensimmäisestä "uudesta" kappaleesta. Jos ne on tehty samalla rakkaudella kuin Now And Then, niin minä otan ne avosylin vastaan. 

Lue myös: