Abba on ollut osa elämääni 1970-luvun loppupuolelta asti, Abba-faniksi minua on voinut kutsua vuodesta 1979 alkaen. Yli 40 vuoden aikana musiikki-sivistykseni, musiikkimakuni ja levykokoelmani on laajentunut moniin suuntiin, mutta Abba on aina ollut suurin musiikkirakkauteni ja levysoittimeni ahkerin pyörittäjä. Abba on the Beatlesin ohella ainoa artisti, jonka levyllä julkaistun tuotannon tunnen kokonaisuudessaan omituisimpia sinkun b-puolia myöten. Jokaisesta kappaleesta löydän jotain sanottavaa. Ja nyt on aika sanoa.
Kolme vuotta sitten listasin Abban kaikki 100 kappaletta (niitä tosiaan oli tasaluku) ja laitoin ne paremmuusjärjestykseen. Vuotta myöhemmin yhtye julkaisi kymmenen kappaletta lisää, ja kaksi vuotta sen jälkeen olen tullut riittävän tutuksi niiden kanssa että voin sijoittaa ne omalle paikalleen uuteen Abba Top 110 -listaan. Muutoksia kolmen vuoden takaiseen listaan (jonka voi tarkistaa perusteluineen Twitteristä) on tullut vähän.
Abban tuotanto laatu on pysynyt korkealla koko vaihtelevan 10 vuotta (+uusi paluu) ja 9 albumia kestäneen kohtuullisen kompaktin uran aikana. Vaikka ero listan parhaiden ja huonoimpien kappaleiden välillä on suuri, ei yhtyeen levyiltä löydy mielestäni juuri lainkaan täydellisiä kalkkunoita tai kappaleita jotka olisin toivonut jäävän nauha-arkistojen uumeniin. Suurin osa kappaleista on erittäin nautittavia levytyksiä ja lähes jokaisesta löydän positiivista sanottavaa. Niin myös Abba Top 110 -listan pohjimmaisten kymmenen kappaleen kohdalla. Esittelen ne nyt.
110. Little Things (Voyage 2021)
Abba on aina ollut laatutietoinen ja maineestaan tarkka yhtye, ja varsinaisia virheliikkeitä yhtye on musiikin osalta tehnyt erittäin vähän. Yksi sellainen on kuitenkin Little Things -kappaleen julkaiseminen nykyisessä muodossaan vuoden 2021 come-back-albumilla Voyage. Jouluaiheinen hempeily lässyteksteineen on ehkä ainoa Abba-kappale, jonka ylitse hyppään Abba-levyjä kuunnellessani. Kappaleen melodia on ihan viehättävä, ja esimerkiksi Benny Anderssonin pianosoolona se toimisi hyvin. Nykyiseen tekstiin yhdistetty höttötulkinta ei sen sijaan toimi lainkaan. Kaiken kruunaa täysin päälleliimattu lapsikuoro.
109. Man in the Middle (Abba 1975)
Abban muutamasta kantaaottavasta kappaleesta vuoden 1975 Man in the Middle on vaatimattomin. Kappale keinuu ihan mukavasti eteenpäin, mutta laulun teksti on varsin nolostuttava ja kokonaispaketti on kaukana laadukkaasta Abba-musiikista. Solistina toimivan Björn Ulvaeusin lauluntekstien huippukausi oli vielä tulossa, ja menestyksen viisasten kivi vain muutaman kuukauden päässä. Tämän kappaleen päähenkilöstä tulee mieleeni Donald Trump.
108. Suzy-Hang-Around (Waterloo 1974)
Onneksi Abban menestys ei myöskään ollut Benny Anderssonin laulutaidon varassa. Yhtyeen uran ainoassa Bennyn laulamassa kappaleessa on hienosti rakennettuja lauluharmonioita, mutta se ei yksinään riitä nostamaan kappaletta pohjasakan yläpuolelle.
107. What About Livingstone (Waterloo 1974)
Vihdoin Abban naisjäsenet pääsevät näyttämään osaamistaan. Agnetha Fältskog ylistää tyhjänpäiväisessä kappaleessa avaruustutkimuksen ja löytöretkeilyn merkkihenkilöitä ja onnistuu melkein vahvalla tulkinnallaan pelastamaan kappaleen sen turhuudesta. Melkein.
106. So Long (Abba 1974)
Abba yritti uusia Waterloon menestyksen glam-rock-henkisellä So Long -kappaleella, josta tuli yhtyeen uran huonoiten menestynyt single. Näin jälkikäteen ajateltuna se ei ole ihme. Kappaleen melodia on hyvää ja tarttuvaa Abban keskitasoa, mutta rankka kitaratausta ja kirkumista lähentelevät laulusuoritukset tekevät kappaleesta vaikea kuunneltavaa. Toisella tavalla sovitettuna ja äänitettynä kappale olisi voinut menestyä hyvinkin. Onneksi yhtye siirtyi tämän jälkeen pian pois Gary Glitter -osastolta.
105. I Saw It In the Mirror (Ring Ring 1973)
Monissa rankinglistauksissa tämä Bennyn ja Björnin duettona laulama kappale pitää jumbosijaa Abban tuotannossa. Minusta tämä rauhallisen harmiton tekele ei ole ihan niin huono, mutta kovin hepposeksi tämän kappaleen anti jää verrattuna yhtyeen kokonaistuotantoon. Naislaulajien taustaharmoniat parantavat hieman tätä sympaattista lauluturhaketta.
104. I Do I Do I Do I Do I Do (Abba 1975)
Abban neljäs kansainvälinen singlejulkaisu menestyi maailmalla ihan mukavasti, mutta kappaleen levytys on onnistuttu pilaamaan tunkkaisella äänityksellä. Levyn soundimaailmaa hallitsee läpitunkeva saksofoni ja Agnethan ja Fridan laulusoundi kuulostaa tukkoiselta liian monen päällekkäisäänityksen seurauksena. Ihan ok sävellys, mutta epäonnistunut levytys.
103. No Doubt About It (Voyage 2021)
Benny Andersson teki ennen Voyage-albumia albumikaupalla hienoa musiikkia monella eri musiikkityylillä, joten Voyage-albumin muutamat hutilaukaukset olivat minulle suuri yllätys ja pettymys. No Doubt About It on tyhjänpäiväinen kappale melodialtaan ja toteutukseltaan, eikä Anni-Frid Lyngstadin vilpitön mutta samalla kireä laulusuoritus juuri paranna kokonaisuutta. Levyn muut kappaleet osoittivat, että Abba pystyi parempaan, mutta tämä kappale (ja listan pohjalta löytyä Little Things) herättävät kysymyksen, tehtiinkö osa levyn kappaleista kuitenkin liian isolla kiireellä.
102. Rock Me (Abba 1975)
Hyvistä yrityksistä huolimatta Abba ei onnistunut rokkaamaan kuin ajoittain (onnistuneita esimerkkejä tulossa listalla myöhemmin). Björnin kukkoilu tässä kappaleessa on lähinnä huvittavaa. Onneksi Agnetha ja Frida ottavat ohjat käsiinsä kappaleen loppupuolella pelastaen sen mitä pelastettavissa on.
101. Crazy World (single 1976)
Money Money Money -singlen b-puolelle piillotettu naiivi kolmiodraama jätettiin syystä pois yhtyeen vuoden 1975 julkaistulta kolmannelta albumilta. Crazy World on esimerkki siitä, miten hienosta melodiasta huolimatta kappaleesta ei saatu aikaan onnistunutta lopputulosta. Levyltä löytyy hienoja Abbamaisia sovituksellisia koukkuja ja tehokas väliosa, mutta Björnin laulama kappale jää loppujen lopuksi torsoksi. Abba jätti monia hienoja kappleita julkaisematta, koska yhtyeen jäsenet eivät olleet tyytyväisiä lopputulokseen. Ehkä Crazy World -kappaleelle olisi pitänyt tehdä samalla tavalla.
- Abba Top 110 osa 1 (101-110): vääriä valintoja ja epäonnistuneita yrityksiä
- Abba Top 110 osa 2 (91-100): Kivoja kuriositeetteja ja yliarvostettuja singlehittejä
- Abba Top 110 osa 3 (81-90): Puuduttavia miljoonahittejä ja hyvin tuotettua höttöä
- Abba Top 110 osa 4 (71-80): Ihan mukavaa Abba-viihdettä
- Abba Top 110 osa 5 (61-70): Glam-rock-kiljumista ja keskiaikaisia pillipiipareita
- Abba Top 110 osa 6 (51-60): Balladeja keskitason yläpuolelta
- Abba Top 110 osa 7 (41-50): Thank You For the Music ja muita rakkauslauluja
- Abba Top 110 osa 8 (31-40): Haitarireggaen tahdissa kohti huippuhittien kimaraa
- Abba Top 110 osa 9 (21-30): Kissanainen raapaisee
- Abba Top 110 osa 10 (11-20): Sinkkujen parhaat b-puolet
- Abba Top 110 osa 11 (1-10): The Winner Takes It All
- 27. Björn & Benny, Agnetha & Frida: Ring ring (1973)
- 206. Abba: Waterloo (1974)
- 279. Abba: Abba (1975)
- 260. Abba: Arrival (1976)
- 77. Abba: The Album (1977)
- 104. Abba: Voulez-vous (1979)
- 216. Abba: Super Trouper (1980)
- 59. Abba: Hovas vittne/Tivedshambo (single 1981)
- 7. Abba: The Visitors (1981)
- 49. Abba: The day before you came/Cassandra (single 1982)
- 167. Abba: Under attack/You owe me one (single 1982)
- 274. Abba: I still have faith in you/Don't shut me down (single 2021)
- 276. Abba: Voyage (2021)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti