perjantai 5. marraskuuta 2021

276. Abba: Voyage (2021)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Syyskuussa julkaistiin ensimmäiset uudet Abba-kappaleet 39 vuoteen, ja niiden vastaanotto oli hurmioitunut. Odotukset marraskuussa julkaistavaa albumia kohtaan olivat huipussaan, mutta uuden albumin kuuntelu oli monille, myös minulle, osittain jopa traumaattinen kokemus. Eikö tämä olekaan niin hyvä kuin odotimme? Eikö tämä olekaan se sama yhtye joka hurmasi meidät 1970- ja 80-luvuilla (ja uudelleen 1990-luvulla)? Osa kriitikoista lyttäsi levyn rankoin sanakääntein, mutta jotkut myös ymmärsivät että pian 50 vuotta vanhalta yhtyeeltä ei pidä odottaa ihmeitä. Voyage ei ole se musikaalinen aikakone jota odotimme, mutta silti ihan hyvä levy, joka kuulostaa joka kuuntelukerralla paremmalta.

Pakko se on myöntää: Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen Abban ensimmäinen albumi 40 vuoteen oli pettymys. Ei siksi että se olisi ollut huono. Se ei vain räjäyttänyt tajuntaani kuten olin odottanut sen tekevän. Ensimmäiset lehtikommentit olivat keskimäärin samalla kannalla kanssani. Helsingin Sanomien toimittajan kiteytys "Kaikkien aikojen paluu lässähtää komeiden singlejen jälkeen laimeaksi" puki sanoiksi sen, mitä monet muut kriittiset kommentit uudesta levystä ajattelivat. Toisaalta amerikkalaisen Rolling Stone -lehden mukaan "Abba pitäytyy trendisurffailun sijaan siinä klassisessa tyylissä, jonka he veivät vuosia sitten täydellisyyteen, tyylissä joka on ollut kaiken modernin popmusiikin taustalla noista vuosista lähtien." Antamiensa tähtien perusteella (HS 3 ja RS 4 tähteä) näiden lehtien vastaanotto ei ehkä kuitenkaan ollut niin kaukana toisistaan. 

Ensimmäisten kuuntelujen jälkeen aloin varovasti lämmetä. Kuten useimmat hyvät levyt, Voyagen kappaleet kuulostivat toisella kuuntelulla paremmalta ja muutama kappaleista vangitsi heti ensikuulemalta. Kolmannella kuuntelulla käyrä jatkoi nousuaan.

Abba asetti itse riman ja odotukset korkealle syyskuussa julkaisemiensa ensimmäisten kappaleiden myötä. Näistä kahdesta parempi, häpeilemättömän Dancing Queen -mainen Don't shut me down on albumin ehdottomasti paras kappale ja ainoa, jonka kelpuuttaisin Abba Gold -kokoelmalle 70- ja 80-luvun hittien sekaan. Tarttuvine melodioineen ja yllättävine sointukuvioineen se jatkoi parhaita Abba-perinteitä.

Muuten uusi albumi on kaukana Abba-kokoelmien tauottomasta hittitykityksestä. Niille jotka tätä odottivat pettymys oli raskain. Uuden Voulez-vous-albumin odottaminen olikin täysin epärealistista ja HS:n kaltaiset kommentit siitä, että "Voyagen aikamatka jää kauas Abban kultavuosien fantastisen lennokkaan ja napakan popilmaisun hengestä" olivat loppujen lopuksi aika naurettavia. Mitä ihmettä te oikein odotitte yhtyeeltä, joka on pitänyt taukoa edellisestä levystä lähes 40 vuotta ja jonka jäsenillä on elämää takana kolmen vuosikymmenen sijaan seitsemän?

Niille jotka eivät odota pikavuorokyytiä 1970-luvulle uusi levy antaa paljon enemmän. Agnetha Fältskogin kokemuksen äänellä tulkitsema I can be this woman on kuin kuvakaappaus alkoholin tahraamasta kahden aikuisen ihmisen avioliitosta. Fältskog tulkitsee Björn Ulvausin hätkähdyttävän suorasanaisen tekstin alkoholistinaisen epätoivoisesta yrityksestä pitää avioliitto kasassa sillä aitoudella ja haavoittuvuudella minkä vain Fältskog osaa.
Keep an eye on Dan on kuin suora jatko-osa edellä mainitulle kappaleelle. Sooloa laulava Fältskog pyytää entistä miestään pitämään huolta yhteisestä lapsesta kokien samalla uuden elämäntilanteen aiheuttamaa tuskaa. Ulvaeus ja Benny Andersson ammentavat näihin kahteen kappaleeseen kaiken musikaalien teossa keräämänsä kokemuksen, ja taustalla lienee myös omakohtaisia kokemuksia. Dramaattinen sovitus etenkin jälkimmäisen kappaleen kohdalla vahvistaa synkkien laulujen tunnelmaa. Nämä kappaleet muodostavat Don't shut me down -kappaleen kanssa Agnetha Fältskogin upeasti tulkitseman parisuhdetrilogian: yhdessä parisuhde on hajoamassa, toisessa laulaja yrittää tottua elämään avioeron jälkeen ja kolmannessa vanhentunut ja viisastunut päähenkilö yrittää löytää tietä takaisin ex-miehensä luo. Kyseessä ovat ehdottomasti levyn kolme parasta kappaletta.

Valitettavasti Anni-Frid Lyngstad ei ole saanut laulettavakseen yhtä hienoa tarinaa. I still have faith in you on kahdesta ensimmäisestä singlestä selkeästi vähemmän vaikuttava ja Fridalle sävelletty menokappale No doubt about it tuntuu keskeneräiseltä ja väkinäiseltä. Lyngstadin ja Fältskogin yhteislaulussa on toki samaa taikaa kuin ennenkin, ja iän tuoma roso tuo tähän mukavan lisävivahteen. Lauluharmoniat ovat aina olleet Abban musiikin tavaramerkki ja nämä harmoniat aina yhtyeen miesjäsenten bassoääniä myöten ovat edelleen kohdallaan.

Suurinta kritiikkiä albumilla on saanut joululaulu Little things, mitä mm. Helsingin Sanomien arvostelija piti puistattavan siirappisena. Itse en olisi niin kriittinen, suurin ongelma tässäkin kappaleessa on odotusten ja lopullisen tuloksen välinen ristiriita. Tällaisiahan joululaulut ovat, ja joulukuun soittolistoille tämä kappale sopii hyvin. Ymmärrän kuitenkin, että tämä hempeä laulu lahjojaan availevien lasten jouluilosta on liikaa niille, jotka odottavat kutsua tanssilattialle Mamma Mian tapaan.

Eniten uudesta Abba-levystä saavat irti ne, jotka tuntevat Benny Anderssonin Abban jälkeisen tuotannon (Björn Ulvaeusin kanssa ja ilman). Kosketinvelho onnistuu tälläkin levyllä nostamaan näennäisen yksinkertaiset ja tavanomaisetkin sävellykset uusin korkeuksiin pienillä sovituksellisilla ratkaisuilla ja yllättävillä käänteillä, joita löytyy levyn jokaiselta kappaleelta, myös niiltä jotka eivät lauluina ole parasta Andersson/Ulvaeus tuotantoa. Voyage on loogista jatkoa Benny Anderssons Orkester -yhtyeen levyille sekä Anderssonin ja Ulvaeusin kolmelle musikaalille. Kelttiläistä folkmusiikkia kupliva When you danced with me on esimerkki tyylistä joita ei Abban viime vuosisadan levyiltä löydy.
Omat odotukseni uudelle Abba-albumille olivat erittäin korkealla eikä Voyage täyttänyt niitä ensimmäisillä kuuntelukerroilla kuin osittain. Se että uusi levy ei kuulostanut niin hyvältä kuin toivoin ei tarkoita, että olisin pitänyt levyä huonona. Aiempien kahdeksan albumin muodostamaan Abba-katalogiin Voyage istuu epämukavasti, mutta jos sitä kuuntelee omana teoksenaan ilman kiveen nakutettuja ennakko-odotuksia se toimii oikein hyvin. Minulle jokainen Benny Anderssonin säveltämä ja tuottama levy on aina ollut tapaus vuonna 1984 julkaistusta Chess-musikaalista hänen oman Benny Anderssons Orkester -yhtyeensä 2000-luvuilla julkaistuihin levyihin ja Voyage jatkaa tätä sarjaa vakuuttavasti. On hyvin mahdollista, että toistuvat kuuntelut ja aika (tämä arvostelu on kirjoitettu levyn julkaisupäivänä) nostaa levyn "hyvä"-sarakkeesta lähelle "erinomainen" määritelmää.
Voyage oli Abban jäsenten hyvänmielen projekti joka syntyi vuonna 2022 alkavan avatar-konserttisarjan sivutuotteena. Olosuhteet huomioon ottaen on saavutus että levy on näinkin hyvä. Yhtyeen jäsenet ovat vakuuttaneet, että tämän jälkeen ei uutta Abba-musiikkia enää tule, ja levyn saama ristiriitainen vastaanotto sinetöinee tämän. Niille, jotka eivät hae levyltä täydellistä Abba-musiikkia, mutta jotka arvostavat hienoja sävellyksiä, viimeisen päälle tyylikkäitä sovituksia ja sopivina annoksina tarjoiltua Abba-taikaa tämä levy antaa paljon. Kiitos musiikista A, B, B ja A!

Lue myös:

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

275. The Common Linnets: The Common Linnets (2014)

 

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Hollantilaisen The Common Linnets -yhtyeen albumi on kummajainen levykokoelmassani, josta ei muuten löydy country-musiikkia ja amerikkalaista kansanmusiikkiakin hyvin vähän. Ilse DeLangen ja Waylonin muodostama duo luikerteli suosiooni vuoden 2014 Eurovision laulukilpailuista, jossa vähäeleisyydessään muista kappaleista eroava Calm after the storm nousi yllätyskakkoseksi. Yhtyeen ensialbumi sisälsi myös muita helmiä, joiden ansioista tutustumiseni tähän musiikkigenreen saattaa jatkua tästä eteenkinpäin.

Intomielinen euroviisuharrastukseni alkoi 2000-luvun toisella vuosikymmenellä hiipua hitaasti mutta peruuttamattomasti. Mitä lähemmäs 2020-lukua tultiin sitä vähemmän löysin kilpailuista itseäni koskettavaa musiikkia ja sitä enemmän kilpailuiden ulkomusiikilliset härpäkkeet alkoivat minua ärsyttää. Olen iloinen siitä, että uusien viisufanisukupolvien myötä tämä jokavuotinen musiikkishow on suositumpi kuin koskaan, minä vain alan pudota kyydistä. 

Joka vuosi löytyy kuitenkin poikkeuksia, kappaleita jotka jäävät soimaan omaan tajuntaani ja jotka pitävät yllä uskoani hienoihin melodioihin ja koskettaviin tulkintoihin. Yksi 2000-luvun ja itse asiassa koko euroviisuhistorian suosikkikappaleistani kuultiin vuonna 2014.

Jos The Common Linnets on outo lintu minun levykokoelmassani niin sitä se oli myös Kööpenhaminan euroviisulavalla. Kappale erottui edukseen yksinkertaisuudellaan ja mahtailemattomuudellaan, ja Tanskan television ohjaaja tavoitti lavalla kitaroittensa kanssa esiintyneen kaksikon vaikuttavalla tavalla. Kappaleen vangitseva tunnelma, eteerinen sovitus (joka oli lainannut yhden jos toisen kikan tuottajamestari Daniel Lanois'lta) ja vakuuttavasti esiintyneet Ilse DeLange ja Waylon saivat minun lisäkseni puolelleen sekä raadit että puhelinäänestäjät. Kilpailun vakuuttavasti voimaballadillaan voittanut Conchita Wurst jätti hollantilaisyhtyeen yhtä vakuuttavalle kakkossijalle.

The Common Linnets oli DeLangen unelma yhtyeestä, jonka riveissä hänen amerikkalaisesta folkista, bluegrassista ja countrystä innostunet maanmiehensä saisivat kanavoida rakkauttaan americanaan. Yhtyeen ensimmäisellä levyllä DeLangen rinnalla esintyi Willem Bijkerk, joka taitelijanimen Waylon alla oli esittänyt ja levyttänyt countrya sekä kotimaassaan että Yhdysvalloissa. Duo oli molempien sivuprojekti, joka oli suunniteltukin väliaikaiseksi. Yksi Waylonin bravuureista levyllä on Arms of salvation, jonka hän myös itse oli säveltänyt.
Yhtyeen ensimmäinen albumi vie kuulijansa hyvin kauas tulppanien ja tuulimyllyjen maasta, ja leyyn äänitykset tehtiinkin osittain countryn kotiseudulla Nashvillessä. Levyn autenttiseen tunnelmaan vaikuttivat eittämättä myös amerikkalaiset muusikot Jake Etheridge ja Rob ja Matthew Crosby, jotka levyllä soittamisen lisäksi osallistuivat laulujen kirjoittamiseen. Projektin vetäjänä toimi DeLange, joka laulamisen ja soittamisen lisäksi osallistui vahvasti myös sävellystyöhön.
Albumin parasta antia on DeLangen ja Waylonin kaksiääninen stemmalaulu, josta saatiin nauttia jo euroviisukappaleessa Calm after the storm. Samaa herkkää duoa kuultiin myös kappaleessa Still loving after you, joka olisi ollut minun valintani yhtyeen toiseksi singleksi. 

Aineksia hitiksi olisi ollut myös kappaleella When love was king, jossa Waylon kertoo synkkää tarinaa contryn kotiseudulta. Waylonin tulkinta ja hieno sovitus tukee vahvaa tekstiä.
Ilse DeLangen ja Waylonin country-projektin menestys ei rajoittunut pelkästään euroviisulavalle. Yhtyeen ensimmäinen albumi nousi listaykköseksi Alankomaissa ja menestyi hyvin myös muualla keski-Euroopassa. Vuonna 2014 yhtye palkittiin The Buma Cultuur Pop Award -palkinnolla, joka jaetaan vuoden merkittävimmälle hollantilaiselle artistille.  
Ilse DeLangen ja Waylonin yhteistyö oli alusta alkaen tarkoitettu väliaikaiseksi ja parin tiet erkanivat ensimmäisen yhteisen albumin jälkeen. Yhtyeen taustalla soittanut amerikkalainen Jake Etheridge otti Waylonin paikan DeLangen rinnalla, ja toinen The Common Linnets -albumi julkaistiin syksyllä 2015.

lauantai 4. syyskuuta 2021

274. Abba: I still have faith in you/Don't shut me down (2021)

Kuuntele kappaleet Spotifyssa.

Abba julkaisi 2. syyskuuta 2021 kaksi uutta singlekappaletta ennakkomaistiaisina yhdeksänneltä albumiltaan Voyage, joka julkaistaan marraskuussa, lähes tarkalleen 40 vuotta The Visitors -albumin jälkeen. Mielenkiinto näitä uusia kappaleita kohtaan on ollut valtava, ja niihin on liittynyt niin ylimaallisia odotuksia kuin pelkoakin Abban perinnön turmelemisesta. Minä olen kahden päivän aikana kuunnellut kumpaakin kappaletta yli kymmenen kertaa, enkä vieläkään ole niihin kyllästynyt.

Abban musiikin ainutlaatuisuus on koostunut useasta osa-alueesta. Tärkeimpänä on minulle aina ollut Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin pistämätön melodiantaju ja kyky tehdä tarttuvia melodioita, joiden pienet koukut erottavat ne peruspopmusiikista. Sovittajina Ulvaeus ja etenkin Andersson menevät harvoin sieltä, missä aita on matalin, ja lopputuloksena on ollut yllättäviä sävellajin vaihteluita ja taustamelodioita, joista saisi kokonaan uusia kappaleita. Näin Abba-herrat ovat joskus myös tehneet. 

Abba-soundin kulmakivenä ovat aina olleet Anni-Frid Lyngstadin ja Agnetha Fältskogin sekä yhdessä että erikseen hienosti soivat äänet. Studiossa yhtyeellä on ollut tavoitteena täydellinen lopputulos, äänitys johon kaikki ovat tyytyväisiä. Tämä korkea vaatimustaso yhdistää Abban kaikkia kahdeksaa albumia ja suurinta osaa niistä tasan sadasta kappaleesta, jotka Abba julkaisi 1900-luvun puolella. Nyt näitä kappaleita on saatu kaksi lisää, ja vuoden 2021 lopussa Abba-kappaleiden lukumäärä nousee 110:een.

Uusista kappaleista ensimmäinen oli ensi kuulemalta pelottavan etäällä perinteisesta Abba-musiikista. Hivelevän kaunis, pääasiassa Anderssonin säveltämä melodia muistutti enemmän Anderssonin myöhempää tuotantoa kuin Abbaa. Kappale toi mieleeni etenkin vuonna 2013 Tukholmassa ensi-iltansa saaneen pienmusikaalin Hjälp Sökes. Uusien kappaleiden videoesittelyssä (kohdasta 0:30 eteenpäin) kuultava yksinkertainen pianoversio tuntui sopivan kappaleelle paljon paremmin, kuin syntetisaattorille, rummuille, laulajille ja jousille sovitettu popversio. Kappaleen puolivälin paikkeilla alkava kertosäe tuntui päälleliimatulta, ja sen tilalle olisin toivonut jotain paremmin mietittyä ja yllättävämpää sävelkulkua. Sooloa laulavan Lyngstadin äänessä oli sopivasti iän tuomaa karheutta ja hänen ja Fältskogin äänet soivat yhteen yhtä hyvin kuin aina ennenkin.

Mutta kuten parhaat äänilevyt yleensäkin, I still have faith in you kasvoi joka kuuntelukerralla ja paljasti kuuntelijalleen uusia nyansseja kerrasta toiseen. Abban jälkeisinä vuosikymmeniä Andersson on kehittynyt sovittajana ja tuottajana ja tämä kuuluu myös uusissa kappaleissa. I still have faith in you palkitsee kärsivällisen ja tarkkaavaisen kuuntelijan hienonhienoilla yksityiskohdilla, ja ainakin minä opin arvostamaan myös kappaleen poptulkintaa. Pidän kuitenkin edelleen enemmän pianoversiosta, joten jos Andersson joskus julkaisee jatko-osan Piano-albumilleen, toivon että tämä kappale löytyy sieltä.

Jos kappaleista ensimmäinen haastaa "vanhaa kunnon Abbaa" ikävöivän fanin viipyilevällä melodiakerronnallaan , on Don't shut me down häpeämätön paluu yhtyeen kulta-aikoihin. Välittömästi tunnistettava Agnetha Fältskogin tulkintavoimainen ääni tutustuttaa kappaleen aloittavassa introssa laulun melodiaan, ennen kuin Dancing Queenista varastettu pianoglissando käynnistää tutun poljennon. Kappaletta ensi kertaa kuunnellessani huomioni varasti mielenkiintoinen bassokuvio, joka vie joka toisessa tahdissa aivan eri suuntaan kuin kuuntelija olettaa. On surullista, että Abban vakiobasisti Rutger Gunnarsson ei elänyt tarpeeksi pitkään ollakseen osa tätä kiehtovaa sovitusta. Kappaleen levytys on  muutenkin täynnä Abban perinteisiä tuntomerkkejä. Kuulija vakuuttuu viimeistään kertosäkeessä, jossa laulajien äänet yhdistyvät samalla tavalla kuin 40 vuotta aikaisemmin. Vaikka laulu avautuu paljon I still have faith in you -kappaletta paremmin, myös se paljastaa uusia tasoja jokaisella kuuntelukerralla ja on parhaiden Abba-perinteiden mukaisestit täynnä kiehtovia yksityiskohtia.

Myös kappaleen teksti on nostalginen heitto vanhoihin aikoihin. Monet Abban loistovuosien kappaleet kertoivat parisuhteen päättymisestä ja vanhan oven sulkemisesta selän takana. 40 vuotta myöhemmin laulun kertoja kolkuttaa tämän oven takana toivoen, että vanhat virheet olisi unohdettu ja entinen kumppani antaisi uuden mahdollisuuden. Tämän voi ajatella viittaavan niin entisten avioparien kuin kahdesta entisestä avioparista koostuvan yhtyeen suhteisiin. Voisimmeko me palata takaisin, voisiko se onnistua?

Yli 40 vuoden Abba-fanin kokemuksella voin vastata tähän kysymykseen varauksettoman myönteisesti. Abba palasi yhteen juuri oikeaan aikaan, silloin kuin he itse sitä halusivat eikä silloin kuin paluuta vaati maailma heidän ympärillään. Fältskog, Andersson, Ulvaeus ja Lyngstad tekivät sen omilla ehdoillaan. Paluun alkuaskeleet tehtiin tiukasti salassa, Abba kokoontui studioon sillä ajatuksella, että tehdyistä äänityksistä kerrotaan julkisesti vasta sitten kun on sen aika ja kappaleet julkaistaan vain jos yhtyeen jäsenet ovat niihin täysin tyytyväisiä. Kahden onnistuneen kappaleen äänitys johti kokonaisen albumin äänitykseen, ja tästäkin kerrottiin vasta kun levy oli täysin valmis. Yhtye itse määräsi tahdin, eikä vastannut median ja yleisön uteluihin ennenkuin kaikki oli lyöty lukkoon.

Kuluneiden kahden vuorokauden aikana olen kuunnellut näitä kahta uutta kappaletta lähes tauotta. Niinä aikoina, kun olen lepuuttanut korviani ovat I still have faith in you ja Don't shut me down ovat jääneet soimaan mieleeni. Harva popkappale kestää näin tiivistä ja toistuvaa kuuntelua ilman kyllästymistä, mutta toistaiseksi en ole saanut näistä kahdesta kappaleesta tarpeekseni.

Abba-kappaleiden listassa ne eivät ehkä ole kärjessä, eivät välttämättä edes top 10:ssä, mutta uusina kappaleina ne täyttivät minun odotukseni moninkertaisesti. Ajatus, siitä, että kahden kuukauden päästä julkaistaan kahdeksan kappaletta lisää, on jotain mistä uskalsin viikko sitten vain arasti unelmoida. 

Lue myös: 

keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Abba Voyage, mitä ajattelen ja mitä odotan?

Torstaina 2.9.2021 tapahtuu todennäköisesti se, mitä ruotsalaisen Abba-yhtyeen fanit ovat odottaneet vuodesta 1983 asti. Kryptisen Abba Voyage -otsikon alla kulkeva projekti julkaistanaan illan tiedotustilaisuudessa, jonka arvellaan koskevan virtuaalista Abba-konserttia sekä sen yhteydessä julkaistavia uusia Abba-kappaleita, joita on eri lähteiden mukaan kahdesta kymmeneen. Ensimmäinen tieto mahdollisista uusista kappaleista kerrottiin keväällä 2018 ja siitä lähtien Abba-fanit ovat olleet kuin tulisilla hiilillä: Monta uutta kappaletta saadaan, miltä ne kuulostavat, ovatko ne hyviä ollenkaan?

Viime viikon torstai (26.8.2021) oli kahden suuren musiikkiuutisen päivä. The Beatles ilmoitti julkaisevansa lokakuussa uudelleen miksatun deluxe-painoksen viimeisestä levystään Let it be ja Abba ilmoitti että jotain tapahtuu otsikon Abba Voyage alla seuraavana torstaina. Vaikka näistä kahdesta legendaarisesta popyhtyeestä The Beatles on kiistatta legendaarisempi ja Abban tiedote ei kertonut mitään siitä mitä 2.9.2021 olisi tarkoitus tapahtua, jätti ruotsalaisyhtyeen ympärille välittömästi kertynyt kiihkeä hype liverpoolilaisnelikon jalkoihinsa. 

Abba sytytti yhtyeen viralliset ja epäviralliset somekanavat liekkiin kolme vuotta aikaisemmin kertomalla äänittäneensä kaksi uutta kappaletta ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1982.

Ilmoitus oli täysin odottamaton ja yllättävä. Yli 30 vuoden ajan Abba oli vakuuttanut kyllästymiseen asti, että yhtye ei palaa yhteen ja vuosien kuluessa kaikki olivat hyväksyneet tämän ja alistuneet siihen, että maailman popjättiläisistä Abba olisi ainoa, joka ei palaisi yhteen. Sen comebackia pidettiin yhtä epätodennäköisenä kuin sitä että The Beatles palaisi yhteen John Lennonin kuoleman jälkeen. Vaikka The Beatles teki mahdottomasta mahdollisen vuonna 1995 julkaisemalla kaksi uutta laulua, ei kukaan enää uskaltanut toivoa Abban paluuta levytysstudioon. Kun Abba ilmoitti keväällä 2018 Facebookissa palanneensa yhdessä studioon ja levyttäneensä kappaleet I Still Have Faith In You ja Don't Shut Me Down, en takuulla ollut ainoa joka refreshasi selaimensa pariin otteeseen tarkistaakseen että kyseessä ei ollut pila, näköharha, lukuvirhe tai jokin tekninen häiriö. Täysin tavoilleni vastaisesti hihkaisin työpaikalla ääneen: "Abba on palannut yhteen".



"Kukaan ei soita enää Abbaa, hevi tulee ja hevi tappaa!" lauloi Sleepy Sleepers vuonna 1982, ja se kuvasi hyvin yleistä ilmapiiriä. Vaikka Abba julkaisi kyseisen vuoden aikana kokoelma-albumin ja kaksi singleä, pitivät monet yhtyettä 1970-luvun jäänteenä, joka hiipuisi hiljaa pois. Näin kävikin. Vuoden 1982 lopussa julkaistu Under Attack jäi yhtyeen viimeiseksi singleksi. Minä olin ollut suuri Abba-fani vuodesta 1979 alkaen, ja koska virallista ilmoitusta yhtyeen hajoamisesta ei koskaan tullut, pidin yllä toivoa siitä, että joku päivä Agnetha Fältskog, Benny Andersson, Björn Ulvaeus ja Anni-Frid Lyngstad tekisivät vielä musiikkia yhdessä. Musiikkiluokalla minua pidettiin kummajaisena, poikana joka piti Abbasta, vieläkin. 


Viimeisen kerran Abba esiintyi julkisesti yhdessä vuonna 1986, jolloin he esittivät Stig Anderssonin kunniaksi kuvatussa Här är ditt liv televisio-ohjelmassa managerinsa varhaisen sävellyksen Tivedshambo. Vuosien kuluessa aloin itsekin luopua toivosta, että Abba olisi olemassa muuten kuin menneisyydessä. Fältskogin ja Lyngstadin sooloalbumit olivat vain laiha lohtu surutyössä, jota kävin hyväksyessäni vääjäämättömän totuuden. Ne olivat teknisesti päteviä, entiset Abba-laulajat lauloivat edelleen hyvin ja joukosta löytyi muutama todella hyväkin kappale, mutta ne osoittivat myös sen että kumpikin oli vain yksi neljäsosa yhtyeestä jonka nimi oli ollut Abba.


Jos Agnetha ja Frida olivat Abban sydän, niin vuodet Abban jälkeen muistuttivat siitä että Benny Andersson ja Björn Ulvaeus olivat yhtyeen aivot. Se että myös he jatkoivat musiikin tekemistä lohdutti Abban menetystä surevaa teinipoikaa enemmän, kuin Agnethan ja Fridan soololevyt. 

Abban jälkeen Benny ja Björn kanavoivat popenergiansa ja -neroutensa musiikkiteatteriin. Abban jälkeisten vuosien abbamaisin levy oli vuonna 1984 julkaistu Chess-musikaalilevytys, joka oli joka tuotannoltaan ja laulumateriaaliltaan vähintään yhtä kunnianhimoinen ja luova kuin Abban levyt edellisten 10 vuoden aikana yhteensä. Itse pääsin katsomaan kyseistä musikaalia vasta, kun se sai ensi-iltansa Helsingin Svenska Teaternissa vuonna 2018, mutta vuoden 1984 soundtrack on ollut yksi rakkaimmista levyistäni. Myönteiset kokemukset Chess-musikaalista innostivat parivaljakkoa Andersson/Ulvaeus säveltämään musiikin myös kahteen muuhun musikaaliin, Kristina från Duvemåla (1995) ja Hjälp Sökes (2013)

Björnin ja etenkin Bennyn musiikkiaktiviteetit Abban jälkeen kertovat siitä, kuinka kahlitseva megasuositun yhtyeen toiminta oli heidän lahjoilleen. Musikaalin säveltämisen ohessa Anderssonin suuri unelma oli aina ollut kirjoittaa ja levyttää musiikkia, joka tekisi kunniaa perinteiselle ruotsalaiselle kansanmusiikille. Chess-musikaalin valmistuttua hän julkaisi ensimmäisen sooloalbumin otsikolla Klinga mina klockor, jonka tekoon Ulvaues osallistui sanoittajana. Levyllä Andersson valjasti ennakkoluulottoman musikaalisuutensa pelimannimusiikin käyttöön. Maestro ei uskonut levyn kaupalliseen menestykseen, joten sitä julkaistiin aluksi vain 12000 kappaleen painos. Lopulta levyä myytiin yli kymmenkertainen määrä, mikä innoitti Anderssonia julkaisemaan toisen albumin (November 1989) samalla reseptillä. Benny Anderssons orkester -nimisen kokoonpanon levyt 2000-luvulla jatkoivat samalla kansanmusiikin ja iskelmän synteesiä. Näiden lisäksi Andersson nautti musiikin tekemisestä julkaisemalla mm. kuoro- ja pianomusiikkia. Löytyypä Anderssonin sävellyksiä Ruotsin kirkon nykyisestä virsikirjastakin.


Varsinaista popmusiikkia Abban luova pari on julkaissut viime vuosikymmeninä vain vähän. Vuosina 1985 ja 87 B&B sävelsivät ja tuottivat kaksi albumia Glenmarkin sisarusyhtyeelle Gemini ja vuonna 1993 Andersson sävelsi ja tuotti Josefin Nilssonin ainoan sooloalbumin Shapes, jonka tekoon Ulvaeus osallistui sanoittajana.

Vuosituhannen vaihduttua ei kukaan muu enää puhunut Abban mahdollisesta paluusta, kuin huonosti taustatyönsä tehneet toimittajat, jotka eivät keksineet mitään muuta kysyttävää eläkeikää lähestyviltä artisteilta. Björn Ulvaeus ja Anni-Frid Lyngstad olivat siirtyneet syrjään musiikin tekemisestä jättäen Benny Anderssonin ainoaksi aktiivista esiintymistä jatkavaksi yhtyeen jäseneksi. Vuonna 2004 julkisuutta pitkään pakoillut Agnetha Fältskog teki yllättävän paluun parrasvaloihin julkaisemalla albumin My Colouring Book. Kokemus oli ilmeisesti positiivinen, sillä yhdeksän vuotta myöhemmin Fältskog teki jälleen uuden levyn A, jota hän myös markkinoi aktiivisesti antamalla haastatteluja, matkustamalla ympäri Eurooppaa ja esiintymällä televisio-ohjelmissa. Fälstkog, joka aiemmin oli suhtautunut tiukan kielteisesti Abban paluuseen, käänsi takkinsa kertomalla toivovansa uutta yhteistyötä entisten yhtyetovereittensa kanssa.


Vihjeitä uusista tuulista antoivat myös lukuisat julkiset tilaisuudet joissa kaksi tai kolme Abban jäsentä esiintyi yhdessä yleisön ja lehdistön edessä. Ensimmäiseen yhteiseen valokuvaan (tosin erilleen toisistaan) Abba asettui Mamma Mia -elokuvan ensi-illassa vuonna 2008. Lopulta vuonna 2016 yhtyeen neljä jäsentä nousivat yhdessä lavalle Tukholman Mamma Mia the Party -tapahtuman avajaisissa. Vuosikymmenien puheet siitä, että Abba EI KOSKAAN palaa yhteen hillitsi kuitenkin spekulaatioita siitä, että yhtyeen kohtaaminen johtaisi uuden musiikin tekemiseen.


Palatkaamme siis vuoteen 2018, jolloin Abba ilmoitti äänittäneensä kaksi uutta kappaletta. 36 vuotta aikaisemmin sammunut kipinä syttyi uudelleen satojen tuhansien fanien silmissä, ja piinaava odotus alkoi. Alun perin kappaleet oli tarkoitus julkaista loppuvuodesta 2018, mutta erinäisistä syistä (joista tärkeimmät olivat virtuaalisen Abba-tapahtuman viivästyminen ja Covid 19 -kriisi) kappaleiden julkaisua lykättiin eteenpäin useaan otteeseen. Samanaikaisesti huhut siitä montako uutta kappaletta yhtye olisi äänittänyt vaihtelivat kahdesta viiteen. Rohkeimmat odottivat jopa kokonaista albumillista uutta Abba-musiikkia. Toisaalta osa faneista turhautui luvattujen kappaleiden lykkäämiseen ja arvelivat koko projektin kaatuneen omaan mahdottomuuteensa.

Viime torstaina julkaistua tiedotetta on tulkittu monella tavalla, eikä yhtye edustajineen ole suostunut kertomaan mitään muuta kuin että torstaina 2.9.2021 kaikki selviää. Viimeisimpien "luotettavista" lähteistä vuotaneiden tietojen mukaan tänään julkaistaisiin yksi tai kaksi uutta kappaletta, tiedot virtuaalisesta Abba Voyage -konserttitapahtumasta ja jouluun mennessä kauppoihin tulisi uusi kymmenen kappaleen albumi. Tämän huhun vahvistusta tai kumoamista saadaan odottaa torstai-iltaan kello 20:45, jolloin ABBA Voyage -tiedotustilaisuus alkaa.


Minun odotukseni ovat hyvin korkealla. Jos edellä kuvattu paljastus pitää paikkansa, ja epäilen vahvasti että se pitää, saamme enemmän kuin olisimme pari vuotta sitten uskaltaneet edes odottaa. Itse olisin tyytyväinen viiteenkin uuteen kappaleeseen. Vaikka uusia kappaleita olisi vain kaksi, niin sekin olisi täysin tyydyttävä lahja faneille yhtyeeltä, joka ei ennen vuotta 2018 ollut vihjannut sanallakaan siitä, että uutta musiikkia voisi olla tulossa. 

Monet ovat huolissaan siitä, että odotukset ovat liian korkealla ja uusi Abba-musiikki tuottaa pettymyksen. Ymmärrän tämän huolen, mutta toisaalta pidän naurettavana sitä, että uusia kappaleita ylipäätään halutaan verrata Dancing Queenin tai The Winner Takes It All:in kaltaisiin Abba-klassikoihin. Aika on toinen ja yhtyeen jäsenet ovat iältään 71-76 vuotiaita; heiltä on turha odottaa samanlaista musiikkia kuin 25-30-vuotiailta muusikoilta 1970-luvulla.

Mitään syytä ei mielestäni ole kuitenkaan epäillä sitä, että Abban uusi musiikki olisi merkittävä pettymys. Abba-laivan kapteenit Benny Andersson ja Björn Ulvaeus ovat aina olleet hyvin laatutietoisia ja tarkkoja siitä, mitä päästävät julkisuteen. Tästä kertovat muun muassa monet bootleg-julkaisuilla levinneet virallisesti julkaisemattomat Abba-kappaleet, joita he eivät ole pitäneet julkaisun arvoisina mutta joiden hylkäämistä Abba-fanit pitävät käsittämättömänä. Eri tyylisuuntien sekamelskasta huolimatta Benny Anderssonin sävellykset ovat näihin päiviin saakka olleet korkealaatuisia, yllättäviä, kauniita, vaikuttavia ja viihdyttäviä, joten minä en epäile hetkeäkään etteikö uudet Abba.-kappaleet, oli niitä sitten kaksi tai kymmenen, jatkaisi samalla linjalla.

Tärkein luottamusta luova tekijä on se, että Abba ei ole missään vaiheessa luvannut liikoja. Ensimmäinen tiedote annettiin vuosi sen jälkeen, kun kappaleet I Still have faith in you ja Don't shut me down oli äänitetty. Jos nämä kappaleet eivät olisi täyttäneet yhtyeen korkeita laatuvaatimuksia, ne olisi hiljaa unohdettu eikä yleisölle olisi kerrottu niistä mitään. Sama koskee kaikkia muita mahdollisesti julkaistavia kappaleita. Rahapulaa Abban jäsenillä ei ole, joten heidän ei ole pakko julkaista kappaleita, jos he eivät sitä halua.

Joten mitä ikinä me saamme, sen ovat yhtyeen jäsenet itse rakentaneet, tutkineet, korjanneet, pohtineet, punninneet ja lopulta todenneet julkaisukelpoiseksi. Aivan kuten he tekivät huippuvuosinaan 1972-1982. Jotain hyvää on siis tulossa. Mitä ja kuinka paljon, se selviää huomenna. 

Lue myös:

maanantai 11. tammikuuta 2021

273. Madonna: Like a prayer (1989)

Kuuntele koko albumi Spotify:ssa
Kun Madonna julkaisi neljännen albuminsa, oli hän maailman menestynein, palvotuin ja kritisoiduin naislaulaja, eikä hän jättänyt maailmaa välinpitämättömäksi tälläkään kertaa. Uskonnolliset symbolit, provosoivat musiikkivideot ja levyn kannen sisältä pöllähtävä parfyymintuoksu pitivät huolen siitä, että neiti Ciccone pysyi keskusteluissa, radiokanavilla ja lehtiotsikoissa. 15 miljoonaa kappaletta myynyt albumi oli artistin siihenasti kunnianhimoisin kokonaisuus ja musiikiltaan täysiosuma, jota hän ei allekirjoittaneen mielestä tavoittanut kuin kerran tämän jälkeen. 

Kun puhutaan Madonnasta, useimmin keskustelu keskittyy naiseen nimen takana, menestyvään bisnesnaiseen, kohuttuun maailmantähteen ja kameleonttimaisesti imagoaan muuttavaan artistiin. Se mistä puhutaan vähemmän on itse musiikki, jota hän on 36 vuoden ajan tuottanut keskimäärin neljän albumin verran per vuosikymmen. Kuten olen aiemmissa kirjoituksissani maininnut, en ole koskaan saanut otetta Madonnasta henkilönä enkä hänen musiikkituotannostaan kokonaisuutena. Hän on kuitenkin onnistunut koskettamaan ja viihdyttämään minua muutamalla albumillaan, joissa hän osoittaa taitonsa laulajana ja joiden musiikki osoittaa hänen ansainneen paikkansa popin kuningattarena.

Madonnan uran yksi huippukohdista ja samalla selkeästi hänen uransa ensimmäisen vaiheen päätöslevy on albumi Like a prayer, joka on täydellisyyttä hipova poplevy täynnä erinomaisia melodioita ja harkittuja sovituksia.
Madonnalle totuttuun tapaan keskustelu albumin ensimmäisestä singlestä keskittyi kaikkeen muuhun kuin itse kappaleeseen. Katolista symboliikkaa ja rotusorron vastaista sanomaa yhdistävä Like prayer -kappaleen musiikkivideo joutui Vatikaanin ja monien uskonnollisten ryhmien protestien kohteeksi, ja kappaletta mainoksissa käyttänyt Pepsi joutui perumaan kampanjansa. Video onnistui tehtävässään nostaa Madonna kaikkien huulille ja ei itse kappaleessakaan ollut mitään vikaa. Andrae Crouchin kuuluisa kuoro toi mehevää gospel-tunnelmaa erinomaisesti rakennettuun pop-kappaleeseen.

Myös albumin toisessa singlekappaleessa oli vahva soul-lataus. Valitettavasti kappaleesta tehdyssä musiikkivideossa ja kokoelmalevyiltä löytyvistä versioista kappaletta maustava puhallinsovitus riisuttiin kokonaan pois, ja lopputuloksena kylmä tusinatanssikappale. Tässäkin tapauksessa Express yourself -kappaleen alkuperäinen versio on paras.
Levyn, ja mielestäni myös Madonnan koko uran tasapainoisin ja onnistunein kappale oli kuitenkin levyn b-puolen aloittanut Cherish. Miellyttävän maanläheisen kappaleen täydellisyyttä hipova melodia ja Madonnan rehellinen tulkinta riisuivat kappaleen kaikesta siitä mystiikasta ja mahtipontisesta imagosta, joka Madonnan ympärille oli rakennettu edellisten viiden vuoden aikana. Myös levytyksenä onnistunutta kappaletta ei onneksi miksattu hengettömäksi tanssikappaleeksi musiikkivideota tai kokoelmalevyjä varten, vaan alkuperäinen versio pysyi ennallaan myös pikkulevyllä ja musiikkivideossa.
Samaa miellyttävää luonnollisuutta ja lapsellista viattomuutta löytyy kappaleesta Dear Jessie, joka oli kirjoitettu tuutulauluksi laulun toisen säveltäjän, tuottaja Patrick Leonardin tyttärelle. Monien kriitikoiden mielestä kappale oli liian sokerinen tälle albumille, mutta minusta sen kepeys tasapainottaa hienosti aiheiltaan varsin vakavaa levyä.
Albumin 11 kappaleesta kuusi julkaistiin singlenä, mutta hienoja kappaleita löytyi myös näiden kappaleiden ulkopuolelta. Näennäisen kepeä pophelmi Till death do us part sisältää Madonnan repivän rehellistä analyysia hänen ja näyttelijä Sean Pennin hajoavasta avioliitosta.
Like a prayer -albumin henkilökohtainen linja jatkui levyn kauneimmassa kappaleessa Promise to try. Madonnan äiti kuoli laulajan ollessa vasta 15-vuotias, ja tätä lapsuuden traumaa hän käsittelee tässä herkässä kappaleessa.
Suurin odotusarvo ennen levyn julkaisemista kohdistui Madonnan ja Princen yhdessä säveltämään ja esittämään kappaleeseen. Yhteistyö kahden megatähden välillä ei kuitenkaan sujunut odotetulla tavalla, ja kappale Love song kutistui odotetusta suurhitistä Like a prayer -albumin täyteraidaksi. Se ei kuitenkaan kalvenna albumin nerokkuutta. 

Neljännellä albumillaan 30-vuotias laulaja paljasti omia haavoittuvuuksiaan avoimemmin kuin koskaan tätä ennen onnistuen rakentamaan samalla kertaa koskettavan ja energisen popalbumin. Avainhenkilöitä levyllä olivat Madonnan lisäksi tuottaja-laulunkirjoittajat Patrick Leonard ja Stephen Bray, joiden kanssa Madonna oli tehnyt yhteistyötä monen vuoden ajan. 

Like a prayer -albumin jälkeen Madonna esiintyi elokuvassa Dick Tracy, joka innoitti häntä tekemään niin ikään erinomaisen mutta hyvin paljon artistin aiemmasta tuotannosta poikkeavan I'm Breathless-albumin. Madonnan uran ensimmäiset kahdeksan vuotta kiteytettiin kokolemalevyyn Immaculate collection, millä muun muassa Like a prayer -albumin kappaleet miksattiin uudelleen. Samalla kappaleista katosi niiden terävin kärki ja tarttumapinta, ja valitettavasti nämä kokoelmalevylle vesitetyt versiot ovat pääasiassa korvanneet kappaleiden alkuperäiset versiot radiossa ja kokoelmalevyillä.  

1990-luvulla ja sen jälkeen Madonnan musiikki ei enää onnistunut vetoamaan minuun muutamaa erinomaista singleä ja Ray of light -albumia lukuunottamatta. Artisti nimeltä Madonna on jäänyt minulle edelleen arvoitukseksi, mutta onneksi hänen yli 20:n menestysalbuminsa joukosta on löytynyt muutama myös minua miellyttävä pitkäsoitto.

Lue myös: