Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marie Fredriksson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marie Fredriksson. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. marraskuuta 2019

270. Roxette: Joyride (1991)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Abban menestysvuosien jälkeen Ruotsi joutui odottamaan vajaat kymmenen vuotta, ennenkuin maasta nousi uusi maailmaa valloittanut popyhtye. Per Gesslen ja Marie Fredrikssonin muodostaman Roxette-yhteen matka yhtenä maailman kärkiyhtyeistä oli huima mutta suhteellisen lyhyt. Uran huippu sekä kaupallisesti että taiteellisesti osui vuoteen 1991, jolloin Roxette julkaisi kolmannen albuminsa Joyride.

Vaikka Abba ja ruotsalainen pop ovat aina olleet lähellä musiikkisydäntäni, en koskaa ole ollut suuri Roxette-fani. Yhtyeen kansainvälinen läpimurtokappale The Look oli minun mielestäni ärsyttävää ränttätänttä-poppia, ja vaikka tunnustinkin Per Gesslen taidot tarttuvien popkappaleiden kirjoittajana, en voinut sietää hänen kähisevää ääntään.  The Look oli monen muun Roxette-kappaleen tavoin mielestäni kooste keskeneräisiä kappaleaihioita, jotka oli väkisin ympätty yhteen. Pidin Marie Fredrikssonin äänestä, mutta hänen roolinsa The Look -kappaleessa oli valitettavan vähäinen.

Suuri yleisö maailmalla oli kuitenkin eri mieltä. Roxetten rakettinousussa maailman radioaalloille on yhtäläisyyksiä The Beatlesin amerikanvalloituksen kanssa. Molemmissa tapauksissa yhdysvaltalaiset levy-yhtiöt hylkäsivät tylysti yhtyeen, jonka musiikkilla "ei ole tulevaisuutta meidän maassamme". Kuin 24 vuotta aiempien tapahtumien toistona amerikkalaisyleisö innostui The Look -kappaleesta, kun paikallinen radioasema alkoi soittaa Ruotsissa vaihto-oppilaana olleen nuoren mukanaan tuomaa singleä ohjelmissaan. Kappale levisi nopeasti USA:n joka kolkkaan, ja kun amerikkalainen levy-yhtiö lopulta julkaisi singlen, se nousi USA:n singlelistan listaykköseksi.

Siinä missä Roxetten kaksi ensimmäistä levyä julkaistiin alunperin vain Ruotsissa, yhtyeen kolmannen levyn valmistumisen aikoihin se oli yksi maailman suosituimmista yhtyeistä.
Joyride oli Roxetten neljäs USA:n listaykkönen (Abba sai vain yhden singlen USA:n listakärkeen), mutta minä suhtauduin siihen samalla skeptisyydellä kuin yhtyeen aikaisempiin kappaleisiin. Minun mielestäni kappale jatkoi The Lookin aloittamaa keskeneräisistä melodianpätkistä koottua ärsyttävää ränttätänttä-perinnettä. Se että kappale oli listaykkönen USA:n lisäksi "vain" 17 maassa (The Look oli noussut 24 maan listaykköseksi) ei muuttanut mielipidettäni. Vuosien varrella olen oppinut kuitenkin pitämään kappaleesta, joka nyttemmin on Roxetten ränttätänttäkappaleista vähiten vastanmielinen, itse asiassa ihan kiva kappale.

Joyride-albumi, jota on myyty 11 miljoonaa kappaletta, vetosi minuun kuitenkin aivan toisella tasolla. Kappaleiden Listen to your heart ja  It must have been love menestys (molemmat USA:n listaykkösiä) antoi yhtyeelle rohkeuden panostaa poppiskappaleiden lisäksi powerballadeihin. Näitä rakkauslauluja löytyi albumilta monta, ja Per Gessle todisti viimein minullekin osaavansa rakentaa hienoja melodioita. Mikä parasta, Gessle tyytyi laulajana sivuosaan ja Marie Fredriksson sai loistaa. Kaksi hienointa balladia julkaistiin singleinä.

The Look -kappaleen menestyksen innostama levy-yhtiö, etenkin EMI:n Amerikan haara painosti yhtyettä äänittämään levynsä Yhdysvalloissa jonkun tunnetun amerikkalaistuottajan ohjauksessa. Per Gessle ymmärsi kuitenkin että paras tapa jatkaa yhtyeen menestystä oli pitää kiinni Roxetten ruotsalaisuudesta. Yhtye jatkoi yhteistyötään tuottaja Clarence Öfwermanin kanssa ja levytti uuden levynsä samassa tukholmalaisessa studiossa kuin edeltäjänsäkin. 

Joyride on albumina rakennettu erinomaisesti. Vaikka en yhtyeen rock- ja popkappaleista kauheasti perustakaan, en voi kiistää sitä, että Joyride-levyn rytmitys ja eri tyylien välinen tasapaino on levyllä kohdallaan. Eikä levyn kaikki hyvät kappaleet balladeja ole. Kappale I remember you ammentaa ruotsalaisesta pop-perinteestä (Abba-vaikutteet on havaittavissa etenkin kappaleen väliosassa)  ja on hyvä esimerkki kappaleesta, minkä amerikkalainen sliipattu tuotanto olisi voinut pilata täysin.
Siitä ei päästä mihinkään, että Per Gessle oli vuosikymmenen vaihteessa liekeissä laulunkirjoittajana. Marie Fredrikssonin rooli yhtyeessä oli puhaltaa laulajana henkeä Gesslen sävellysautomaatin tuotoksiin. Harva Roxetten miljoonista faneista tiesivät, että myös Fredriksson oli taitava ja tuottelias laulunkirjoittaja, joka oli julkaissut ennen Roxetten menestystä kolme soololevyä. Joyride-albumin ainoa Marie Fredriksson sävellys antaa maistiaisen siitä, minkälaista musiikkia hän esitti omilla levyillään. Hienosti sovitettu Watercolours in the rain on erinomainen kappale, mutta ei sitä tyyliä millä yhtye oli menestyksensä hankkinut.
Joyride oli Roxetten uran ehdoton kohokohta. Vaikka yhtye jatkoi toimintaansa, sen levyjen myyntiluvut olivat selkeästi vaatimattomampia kuin aiemmin. Yhdysvalloissa neljä listaykköstä julkaissen yhtyeen käyrä laski erittäin nopeasti. Listakakkokseksi nousseen Fading like a flower -kappaleen jälkeen yhtyeen singlet nousivat vaivoin top 50:een ja pian Roxette-kappaleita ei nähty edes siellä. Vuonna 1994 EMI America pudotti yhtyeen listoiltaan kokonaan. Roxetten tähti loisti vielä Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa ja Etelä-Amerikassa, mutta sielläkin hieman pienemmällä liekillä kuin aikaisemmin.

Myös minä putosin Roxetten riemukelkan kyydistä pian Joyride-albumin jälkeen. Vuonna 1992 julkaistu single Queen of rain (jonka esittelin numerolla 72), oli yksi yhtyeen parhaista kappaleista, mutta sen jälkeen Per Gesslen sävellykset eivät minua liikuttaneet.

Minulle Roxetten menestyksen suurin anti on ollut se, että sen kautta olen tutustunut Marie Fredrikssonin soolouraan. Soololevyillään pääasiassa ruotsiksi laulavan Fredrikssonin albumit ovat täynnä melankolisia, usein myös varsin surullisia, mutta silti varovaisen toivekkaita kappaleita. Minusta hän on lauluntekijänä Eva Dahlgrenin ja Melissa Hornin tasoa. Joyride-albumin päätöskappale Perfect day on yksi esimerkki, siitä kuinka hieno artisti hän on myös laulajana.

Lue myös:

lauantai 13. syyskuuta 2014

209. Marie Fredriksson: Nu! (2013)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa.
Syöpädiagnoosin ja kuntoutumisen jälkeen Roxetten laulusolistina maailmalla tunnettu Marie Fredriksson jatkoi soolouraansa verkalleen. Vuonna 2013 Fredriksson palasi radioaalloille seitsemän vuoden tauon jälkeen ruotsinkielisellä sooloalbumilla. Uusi levy osoitti että Fredrikssonilla oli edelleen sanottavaa. Vaikka Fredriksson ei aiemmista albumeistaan poiketen säveltänyt itse uuden levyn lauluja, oli se erinomainen uusi luku Roxette-tähden laadukkaalla soolouralla.

Marie Fredrikssonilla oli takanaan menestyksekäs sooloura jo ennen Roxetten maailmanmenestystä, ja hän halusi jatkaa uraansa myös rankkojen syöpähoitojen jälkeen. Aiemmin esittelemäni englanninkielinen albumi The Change oli samanaikaisesti synkkä ja toiveikas paluu parrasvaloihin ja sitä seurannut Min bäste vän huomattavasti kevyempi kokoelma coverversioita.

Fredriksson palasi yhteen vanhan ystävänsä Per Gässlen kanssa. Kahden Roxette-albumin ja maailmankiertueen jälkeen Fredriksson koki olevansa valmis uuden sooloalbumin tekoon. Albumin ensimmäinen single jatkoi suoraan siitä, mihin The Change oli jäänyt.
Kom vila hos mig -kappaleessa yhdistyy The Change -albumin tapaan tiukka rockmainen ilmaisu, mutta silti toiveikas melodia ja teksti. Laulun sävelsi ja sanoitti aviomies ja tuottaja Mikael Bolyos, joka tekstissään selkeästi palasi pariskunnan rankkoihin vuosiin, jolloin Fredriksson oli lähellä kuolemaa.

Vaikka Fredrikssonin maailmanmenestys perustuu englanninkielisiin Roxette-hitteihinsä, osoittaa tämä(kin) soololevy, kuinka paljon parempi tulkitsija hän on omalla äidinkielellään. Hyvänä esimerkkinä artistin taidoista on kappale Bara tre ord, jonka hienon tekstin kirjoitti yksi Ruotsin rakastetuimmista sanoittajista Kenneth Gärdestad. Aviomies vastasi tälläkin kertaa musiikista.
Aiemmin soololevyjensä lähes kaikki kappaleet säveltänyt Marie Fredriksson jätti tällä kertaa levyn sävellystyön lähes kokonaan Bolyosin harteille. Oliko syynä sitten Roxetten paluu lavoille tai kahden teini-ikäisen lapsen täysipäiväinen äitiys, niin uudelle albumilla ei ole kuin yksi Fredrikssonin sävellys. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä uudet laulut sopivat laulajalleen erinomaisesti. Rockkitara ja Fredrikssonin vetoava ääni sulautuvat hienosti yhteen myös kappaleessa Det är nu.
Levyn kannesta ja YouTube:sta löytyvistä livetallenteista näkee selvästi, että syöpä ja sen hoidot ovat jättäneet jälkensä 56-vuotiaaseen laulajaan. Hänen ääneensä on kuitenkin vastaavasti tullut uutta syvyyttä ja tummuutta, mitkä osaltaan tekevät uudesta levystä puhuttelevan kokonaisuuden.
Uusi albumi sai ruotsalaislehdistöltä hiema varauksellisen vastaanoton, mutta minulle levy on jälleen yksi osoitus siitä, kuinka paljon enemmän Marie Fredriksson on ruotsinkielisenä sooloartistina kuin menestysbändi Roxetten toisena jäsenenä. Laulaja oli myös itse innoissaan levystään ja konsertoi runsaasti ympäri Ruotsia kevään 2014 aikana.

Valitettavasti hänen soolouransa on Suomessa jäänyt tuntemattomaksi, joten kiertue ei yltänyt tänne asti. Meillä Fredriksson nähdään seuraavan kerran Roxetten lokakuussa alkavan maailmankiertueen merkeissä. Peräti 11 Venäjälle buukatun konsertin jälkeen Roxette yhtye esiintyy meillä kahdesti marraskuun puolella Helsingissä ja Turussa.

Suosittelen kuitenkin kaikille Marien soololevyjä, joita olen tässä blogissa esitellyt aiemmin neljä. Nu jatkaa tätä albumisarjaa kunniakkaasti.

Lue myös:

torstai 8. marraskuuta 2012

143. Marie Fredriksson: The Change (2004)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Roxettesta paremmin tunnettu Marie Fredriksson teki vuonna 2004 albumin, joka poikkesi täysin kaikesta mitä hän oli soolona tai Roxetten jäsenenä tehnyt. Laulajan ensimmäinen englanninkielinen sooloalbumi sisälsi tunteiden koko skaalan henkisestä ja fyysisestä tuskasta lämpöön, rakkauteen ja tulevaisuuden uskoon. Albumi oli osa vakavasta sairaudesta selvinneen Fredrikssonin toipumisprosessia ja näin ennennäkemättömän avoin ikkuna tämän maailmantähden elämään.

Roxetten ja Marie Fredrikssonin fanit pelästyivät, kun mediassa kerrottiin Fredrikssonin sairastumisesta syöpään. Pahalaatuinen aivokasvain löydettiin onneksi ajoissa. Vaikean leikkauksen lisäksi laulaja joutui käymään läpi rankat syöpähoidot, joiden seurauksena hänen täytyi opetella kokonaan uudelleen muiden muassa lukemaan ja laskemaan.

Tämä yllättävä ja rankka muutos tuli laulajan elämään vaiheessa, jolloin kaikki näytti olevan kohdallaan. Roxette oli edelleen pinnalla, mutta yhtyeen rankin kiertuevaihe oli takanapäin. Aiemmin yksin elänyt Fredriksson oli löytänyt itselleen puolison tuottajastaan Mikael Bolyosista, jonka kanssa hän oli saanut kaksi lasta. Laulaja oli juuri julkaissut hänen soolouransa kattavan kokoelmalevyn Äntligen. Muutos oli kantava teema Fredrikssonin ensimmäisellä englanninkielisellä soololevyllä, joka julkaistiin vain kaksi vuotta aivokasvaimen löytymisen jälkeen.
Albumin nimikappale löytyy levyltä sekä repivänä rock-versiona sekä orkesterille sovitettuna versiona. Laulun tekstissä Fredriksson käy läpi hyvin henkilökohtaisella tasolla sairastumistaan ja sen aiheuttamaa järkytystä itsessään ja läheisissään.

The Change -albumin mieliala vaihtelee laidasta toiseen aivan kuin ihmisellä suuren elämänmuutoksen jälkeen. Siinä missä levyn avauskappale ja muutama muukin raita ovat lohduttomia ja synkkiä, löytyy levyltä myös toivoa ja luottamusta siihen, että asiat kääntyvät paremmin päin. Levyltä julkaistussa singlekappaleessa 2nd chance Marie kiittää siitä toisesta mahdollisuudesta, jonka hän kokee saaneensa syövästä toivuttuaan.
The Change -albumin sävellys- ja levytystyö kestivät lähes kaksi vuotta ja alkoivat laulajan ollessa vielä rankkojen syöpähoitojen kohteena. Aiemmin lähes kaikki sooloalbumiensa kappaleet säveltänyt Fredriksson ei tällä kertaa jaksanut säveltää koko albumillista kappaleita, vaan hänen tuottaja-aviomiehensä Mikael Bolyos sävelsi levyn lauluista puolet. Bolyosin säveltämä iloluontoinen ja energinen Love 2 live tuo virkistävää vaihtelua levyn varsin ilottomaan ja sisäänpäinkääntyneeseen yleissävyyn.
Tuottaja-aviomiehen panoksesta huolimatta albumin parhaista kappaleista vastasi laulaja itse. Aiemmin varsin suoraviivaista tyyliä noudattanut laulaja kokeili nyt myös sellaisia musiikkityylejä, joihin hän tai Roxette eivät aiemmin olleet paneutuneet. Levyn laulullisesti vahvinta antia on kappale April snow, jossa ovat läsnä selvät soul- ja gospelvaikutteet.
Jos levyn musiikki erosi selkeästi Fredrikssonin ruotsinkielisestä tuotannosta, niin poikkeava oli myös levyn kansi. Sairautensa aikana Marie purki tuntemuksiaan musiikin lisäksi piirtämiseen. Hiilellä raapustetuissa kuvissa esiintyy laulaja itse nuorena, vanhana, sairaana, terveenä, ahdistuneena ja onnellisena. Näiden piirrustusten kollaasi kertoo levyn kannessa samaa kuin sen musiikki: helppoa ei ole ollut.

Albumin kokonaisuus on kuitenkin ennemmin toivon kuin epätoivon puolella. Norah Jones -tyylisen Table in the sun -kappaleen teksti kuvaa hyvin laulajan tuntoja:
En muuta kaipaa kuin pöydän auringossa
Haluan hengähtää ja antaa sydämeni levätä
Niin paljon kyyneleitä ja pelkoa
Niin paljon tapahtunut kahden vuoden aikana
Ei sadetta, ei surua
Pahat päivät ovat takanapäin
Auringon säteet loistavat
jopa marraskuun päivinä
.

Marie Fredrikssonin toipumisesta ja albumin teosta kertova Ruotsin TV4:n dokumentti En andra chans esittelee hienosti tämän prosessin eri vaiheita. Sairauden näkyvästi runtelema laulaja kertoo dokumentissa elämänsä vaikeimmasta vaiheesta ja siitä, miten se vaikutti musiikintekoon. The Change on vakuuttava dokumentti tämän taitavan laulajan lahjakkuudesta ja elämänhalusta. Lisäksi se on erinomainen levy.

perjantai 2. marraskuuta 2012

140. Marie Fredriksson: I en tid som vår (1996)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa.
Roxette vei 1990-luvulla laulajaa, jonka laulamat, toinen toistaan seuranneet englanninkieliset pophitit soivat radioissa ja levysoittimissa kautta maailman. Marie Fredriksson ei unohtanut kuitenkaan soolouraansa, joka antoi hänelle mahdollisuuden säveltää lauluja, jotka eivät Roxetten repertuaariin sopineet ja laulaa omalla äidinkielellään. Synkän Den ständiga resan -albumin jälkeen Fredriksson löysi elämänsä miehen, ja uusi onnellisempi Marie esiintyi levyllä I en tid som vår, joka ilmestyi vuonna 1996.

Den ständiga resan (blogini levy numero 3) on mielestäni yksi kaikkien aikojen hienoimpia ruotsalaisia rock-levyjä, joten odotin suurella innolla Marie Fredrikssonin seuraavaa soololevyä. Opiskeluni Vaasassa antoi minulle mahdollisuuden seurata Ruotsin television kautta sikäläistä musiikkielämää, ja eräänä aamuna Ruotsin TV4:n aamutelevisiossa soitettiin uusi Marie Fredrikssonin musiikkivideo kappaleesta Tro.
Tunnetun ruotsalaisen elokuvaohjaaja Colin Nutleyn musiikkivideossa näytetään pätkiä elokuvasta Änglagård, jossa kappale Tro myös kuultiin. Tyylikäs musiikkivideo loi oivan tunnelman pohdiskelevaan kappaleeseen, joka oli kuin suoraa jatkoa Den ständiga resan -albumin väsyneisiin tunnelmiin sisältäen kuitenkin toivon pilkahduksen. Odotukseni uutta albumia kohti kasvoivat entisestään.

Ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen olin hieman pettynyt. Fredrikssonin tuoreen aviomiehen Michael Bolyosin tuottama albumi oli soundeiltaan rosoisempi ja tyyliltään vähemmän hienostunut kuin laulajan edellinen soololevy, eivätkä laulut ensikuulemalla olleet aivan yhtä vetoavia kuin edellisellä levyllä.
Olen aiemmin pohtinut sitä, kuinka ihminen antaa itsestään eri kielellä täysin erilaisen kuvan. Marie Fredriksson on hyvä esimerkki tästä. Ruotsinkielellä laulaessaan hänellä on äänessään aina tietty alakuloinen soundi, kun taas englanninkielisissä hiteissä Marien äänessä on positiivista energiaa. Eroa on toki myös itse lauluissa, esimerkiksi kappale Ber bara en gång ei juurikaan muistuta Roxetten tuotantoa.
Kuluneet 16 vuotta ovat avanneet tätä albumia minulle, ja nykyään pidän sitä yhtenä Fredrikssonin parhaista albumeista. Itse laulunsa säveltävä ja sanoittava Fredriksson on parhaimmillaan ruotsinkielisissä balladeissa, joihin sisältyy sekä onnea, kaihoa että lievää alakuloisuutta. 
Fredriksson jatkoi kiireistä sooloartistin, Roxette-tähden ja äidin roolia kunnes vuonna 2002 kaikki oli lähellä loppua. Laulajalta löydettiin pahalaatuinen aivokasvain. Leikkauksen sekä rankkojen syöpähoitojen jälkeen alkoi toipuminen, minkä aikana hän sävelsi, sanoitti ja äänitti aviomiehensä kanssa ensimmäisen englanninkielisen sooloalbuminsa Change. Tämän varsin rankan albumin esittelen lähiaikoina.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

138. Marie Fredriksson: Efter stormen (1987)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Kun Marie Fredriksson ja Per Gessle aloittivat yhteistyön Roxette-yhtyeessä, oli Fredriksson jo suosittu naislaulaja ja lauluntekijä kotimaassaan. Hän jatkoikin soolouraansa rinnan Roxetten kanssa, kunnes The Look, Joyride ja muut suurhitit tekivät yhtyeestä maailmankuulun. Efter stormen -albumi oli laulajan viimeinen soololevy ennen maailmanmainetta, ja sillä on hyvin vähän yhteistä iloisten englanninkielisten renkutusten kanssa, joista Roxette tulisi pian tunnetuksi. Levyn voima ovat laulajan omat hienot sävellykset ja pohdiskelevat tekstit. Seuraavaa soololevyä häneltä saatiin odottaa viisi vuotta.

Vaikka en koskaan ole kovin paljoa perustanut Roxetten poppisralleista (toki yhtyeellä on myös minua miellyttävää materiaalia), on yhtyeen naisjäsen yksi suosikkilaulajistani. Aiemmin esittelin jo hänen parhaan albuminsa Den ständiga resan, joka oli Marie Fredrikssonin  tapa toipua Roxetten julkisuusrumbasta. Vuonna 1987 tilanne oli hyvin toisenlainen. Roxette oli Fredrikssonin ja Per Gesslen yhteistyönä tehnyt juuri ensimmäisen albuminsa, ja maailmanmenestys oli vielä vain hämyinen unelma.

Albumin Efter stormen tehnyt Marie Fredriksson oli kahden edellisen levynsä ansiosta noussut Ruotsin naislaulajien kärkikaartiin. Niille jotka tuntevat Fredrikssonin lähinnä Roxetten iloisista kappaleista tyyliin Joyride tai balladeista kuten Fading like a flower, vuonna 1987 ilmestynyt albumi esittelee tyystin erilaisen laulajan. Pitemmän hiusmallin lisäksi Fredriksson myös kuullostaa erilaiselta. Levyn aloittava Om du såg mig nu on hyvä esimerkki laulusta, jossa Fredriksson ei himmaile, vaan antaa äänensä raikua lähes kristallit särkevällä volyymilla. Tästä huolimatta tämä kuolleelle isälle kirjoitettu laulu on levyn kauneimpia ja koskettavimpia kappaleita.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi Roxetten kaikki kappaleet ovat yksinomaan Per Gesslen säveltämiä. Tämäkin albumi (myöhemmistä sooloalbumeista puhumattakaan) osoittaa, kuinka myös Marie Fredriksson oli taitava tekemään tarttuvia popkappaleita. Efter stormen -albumin nimikappale on hyvä esimerkki tästä. 
Niille, jotka väittävät että ruotsinkieli on rumaa, neuvon kuuntelemaan tämän albumin. Levyn tunnelmapala Aldrig som främlingar on ruotsinkieltä kauneimmillaan. Kuten olen aiemmin todennut Céline Dionin kohdalla, on äidinkielellään laulavan Marie Fredrikssonin tulkinnassa enemmän aitoutta ja voimaa kuin niissä englanninkielisissä Roxette-kappaleissa, joista hänet paremmin tunnetaan.
Vuonna 1988 julkaistu Roxetten toinen albumi Look Sharp ja etenkin sen hittisingle The Look muuttivat Ruotsin hittilistoilla viihtyneen naislaulajan maailmantähdeksi. Onneksi hän ei kuitenkaan Abban naistähtien tapaan hylännyt soolouraansa vaan jatkoi soololevyjen tekoa myös Roxetten läpimurron jälkeen. 
Kappale Längtan osoittaa, kuinka Marie Fredrikssonin soololevyjen tyyli erosi merkittävästi Roxetten tyylistä. Tätä tyyliä seurasi myös seuraavaa Marie Fredrikssonin soololevy Den ständiga resan, jota saatiin kuitenkin odottaa viisi vuotta. Tämän levyn esittelin blogissani jo aiemmin. Yhdeksän vuotta Efter stormen -levyn jälkeen maailmanmaineen koulima laulaja julkaisi albumin I en tid som vår, jonka esittelen blogissani piakkoin.


tiistai 28. helmikuuta 2012

72. Roxette: Queen of rain/Pearls of passion (single 1992/1986)

Ruotsin suurin vientimenestys musiikkimarkkinoilla Abban jälkeen on ollut Roxette. Itse en kuulu yhtyeen suurimpiin faneihin, mutta siltä löytyy monta minua suuresti miellyttävää kappaletta. Queen of rain on vähemmälle huomiolle jäänyt Roxette-hitti, mutta se on minulle jäänyt mieleen yhtenä parhaista Roxette-balladeista. Kappale, joka alkaa oboesoololla ei voi olla huono.

Kun muutin asumaan opiskelijasolukämppään Vaasan Palosaaressa syksyllä 1992, kuului ensimmäisen "oman" kodin luontaisetuihin kaapelitelevisio ja etenkin musiikkikanava MTV. En ollut ahkera iltaelämän viettäjä, joten vietin paljon aikaa omassa boksissani televisiota katsellen. Näinä vuosina minulle tuli tutuksi myös ruotsalaisyhtye Roxette, joka oli noussut maailmanmaineeseen pari vuotta aiemmin hitillään The Look. En tuosta kappaleesta, enkä juuri muistakaan yhtyeen rockimmista kappaleista pahemmin perustanut, mutta Per Gesslen ja Marie Fredrikssonin muodostamalla duolla oli monta hienoa balladia, jotka miellyttivät minua kovasti. Eräänä iltana musiikkikanavalta soi kaihoisalla oboe-introlla varustettu Queen of rain. Minä jäin tähän kappaleeseen koukkuun lopullisesti.
Queen of rain julkaistiin alun perin Roxetten neljännellä albumilla Tourism, jossa yhdistettiin U2:n Rattle and Hum -albumin tapaan vanhempien kappaleiden liveversioita sekä uusia studiossa tehtyjä kappaleita. Yhtyeen kaksi edellistä levyä Look sharp ja Joyride olivat olleet suuri menestyksiä aina Yhdysvaltoja myöten, mutta Tourism ei ilmeisesti täysin vakuuttanut yleisöä, sillä menestys ei ollut aivan yhtä huikea. Levy myi kuitenkin miljoonia.

Tourism-albumin pääsingle How do you do on Roxettea pahimmillaan. Kun kuulin kappaleen ensimmäisen kerran, luulin että kysymys oli Roxette-parodiasta, niin muottiin valettu  se oli. En pidä Per Gesslestä laulajana ja How do you do:ssa hän raakkuu kappaleen suurimman osan päästäen huomattavasti paremmin laulavan Marie Fredrikssonin ääneen vasta kertosäkeessä. Tätä formaattia noudattaa suurin osa yhtyeen menokappaleista.

Balladit ovat toista maata. Nekin yleensä on säveltänyt Per Gessle, mutta solistina on useimmiten Marie Fredriksson, joka on yksi ruotsalaisista suosikkilaulajistani. Ja vaikka Fredriksson on parhaimmillaan laulaessaan ruotsiksi, on hänen laulamansa Roxette-kappaleet silti usein koskettavaa kuultavaa.

Singlen toinen kappale Pearls of passion on peräisin yhtyeen ensimmäiseltä albumilta, joka julkaistiin ennen yhtyeen maailmanmenestystä. Tätä blogia kirjoittaessani tutustuin tähän kappaleeseen ensimmäisen kerran ja yllätyin positiivisesti.
Kysymyksessä on puolinopea rockbiisi, jossa Gesslen ja Fredrikssonin lauluosuudet ovat varsin hyvässä tasapainossa. Mikään mestariteos tämä kappale ei ole, mutta ansaitsee tämän uudelleenjulkaisun.

Roxetten uran suurimmat menestykset osuivat 1990-luvulle. Yhtyeen toiminta katkesi yllättäen vuonna 2002 Fredrikssonin sairastuttua vakavasti. Fredrikssonin toivuttua aivokasvaimestaan yhtye on palannut jälleen sekä studioon että konserttilavoille, mutta ainakaan toistaiseksi 90-luvun menestys on jäänyt tavoittamatta.

maanantai 28. marraskuuta 2011

35. Frida: Djupa andetag (1996)

Sveitsiin kotiutuneen ja prinssin kanssa avioituneen Anni-Frid Prinzessin Reuss von Plauenin (omaa sukua Lyngstad) päätös julkaista uusi ruotsinkielinen albumi 12 vuotta edellisen englanninkielisen ja 21 vuotta edellisen ruotsinkielisen levyn jälkeen oli erittäin henkilökohtainen. Frida ei halunnut takaisin maailmanmenestyksen melskeisiin vaan laulaa ja tehdä levyllisen lauluja omalla äidinkielellään. Lämminhenkinen Djupa andetag toi takaisin pitkään kaivatun tummaäänisen laulajan ja joukon hänelle hyvin sopivia popkappaleita. 

Opiskeluvuosinani 1990-luvun puolivälin paikkeilla olin jo hyväksynyt ajatuksen, että Abba ei enää palaisi takaisin eikä yhtyeen naispuoliset jäsenet enää koskaan levyttäisi. Yllätys oli suuri kun sain tiedon, että edellisen kerran vuonna 1984 levyn tehnyt Anni-Frid Lyngstad oli palannut levytysstudioon. Vielä iloisemmin yllätyin kun kuulin, että levy olisi ruotsinkielinen. Fridan edelliset soololevyt olivat olleet kovin pinnallisia ja niissä pyrittiin kansainväliseen soundiin, joka samalla peitti alleen tumman laulajan kauniin äänen.

Odotusta lisäsi Ruotsin televisiossa (jota onneksi Vaasassa pystyin katsomaan) dokumentti, jossa Frida kertoi elämästään ja musiikistaan. Ohjelma antoi laulajasta hyvin maanläheisen ja harmoonisen kuvan. Dokumentti päättyi lauluun Älska mig alltid, joka aloittaa levyn.
Djupa Andetag -albumi syntyi yhteistyönä tuottaja-lauluntekijä Anders Glenmarkin kanssa, joka sävelsi ja sanoitti levyn laulut ja tuotti levyn. Glenmark tunnetaan parhaiten Eva Dahlgrenin levyjen tuottajana ja moni pelkäsikin, että hänen suuri roolinsa veisi pohjaa Fridan henkilökohtaiselta tulkinnalta. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan levy on hyvin laulajansa näköinen. Parhaiten levyn tyyliä ja tunnelmaa edustaa singlekappale Även en blomma.

Även en blomma -kappaleen musiikkivideo sisältää hejastuksia laulajan lapsuudesta. Norjalaissyntyisen Lyngstadin äiti kuoli nuorena, ja tytön kasvatti aikuiseksi hänen isoäitinsä.
Vähältä piti, ettei levystä tullut kahden vanhan yhtyetoverin kohtaamista. Kappaleeseen Alla mina bästa år Frida pyysi duettokaverikseen Agnetha Fältskogia, joka ei lopulta kuitenkaan ollut valmis yhteislevytykseen. Huono ei kuitenkaan ollut kakkosvalintakaan, Roxetten myötä maailmanmaineeseen noussut ruotsalaislaulaja Marie Fredriksson. Rytmikäs Alla mina bästa år on balladivoittoisen albumin huippukohta hienoine jousisovituksineen.
Levyn tekeminen oli Fridalle mieluinen kokemus, ja hän ehtikin jo suunnitella uuden levyn tekemistä. Aviomiehen ja tyttären kuoleman jälkeen ei hän enää kuitenkaan ollut valmis palaamaan studioon. Frida viettää eläkepäiviään Sveitsissä osallistuen ympäristöprojekteihin. Levyn kauneimman laulun Lugna vatten sanoja lainatakseni, hän elää elämäänsä "rauhallisissa vesissä".


sunnuntai 2. lokakuuta 2011

3. Marie Fredriksson: Den ständiga resan (1992)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Marie Fredriksson oli suosittu laulaja Ruotsissa jo ennen Roxetten maailmanmenestystä. Den ständiga resan oli Fredrikssonin neljäs soololevy ja ensimmäinen, jonka hän julkaisi Roxetten noustua suureen suosioon. Levyllä laulaja-lauluntekijä tutkii itseään ja pohtii välillä hyvinkin rankasti elämäänsä, joka on jäänyt huikean menestyksen jalkoihin.

Opiskeluni kaksikielisessä Vaasassa toi Ruotsin lähemmäksi kuin koskaan aikaisemmin. Ahventien opiskelijaboksissa pystyi katsomaan Ruotsin kolmea televisiokanavaa, ja ruotsalaisen musiikki tuli vastaan kirjaston musiikkiosaston ja paikallisten levykauppojen hyllyillä. Marie Fredrikssonin soolourasta kiinnostuin nähtyäni Den ständiga resan -levyn markkinointidokumentin televisiosta ja levy löytyi myös kirjaston musiikkiosastolta. Levy antoi aivan toisen kuvan Fredrikssonista kuin MTV:llä nähdyt Roxetten musiikkivideot.

Den ständiga resan ei voisi vähempää erota Roxetten pirteistä poppislevyistä, ja ruotsiksi laulavaa Fredrikssonia on vaikea tunnistaa samaksi ääneksi, joka Roxetten levyillä laulaa Joyridea. Tyyli on lähempänä Eva Dahlgrenia, tosin Dahlgrenin levyillä esiintyvä itseironia puuttuu täysin.

Nopea nousu paikallisesta artistista maailmantähdeksi on selvästi ollut rankkaa ja levyn yleissävy on synkkä ja vakava.

Suorimmin asian sanoo levyn ensimmäisen singlekappale Så länge det lyser mittemot, jonka Fredriksson kirjoitti palattuaan pitkältä Roxette-kiertueltaan yksinäiseen kotiinsa Tukholman keskustassa. Yksinäisyyteen toi lohtua vain vastapäisen talon seinään heijastuva toisen asunnon ikkunan valo.

Alakuloisesta tunnelmasta huolimatta levy on vahva Marie Fredrikssonin voimannäyttö. Kaikki laulut on säveltänyt ja sanoittanut Fredriksson itse kuten aiemmillakin soololevyillä. Roxetten levyillä Marien sävellyksiä on vain muutama Per Gässlen käyttäessä hittikynää. Kuten moni muukin maailmantähti, myös Fredriksson löytää äidinkielellään laulaessaan äänestään paljon laajemman sävyskaalan kuin englanninkielellä laulaessaan. Tämän levyn tulikintojen rinnalla Roxetten laulusuoritukset kuullostavat ulkokohtaisilta ja rutiininomaisilta.

Vaikka Den ständiga resan ei täysin pelkkää synkistelyä olekaan, on levy kuin laulajan vastaus Roxetten ylipirteydelle. Kokonaisuutena albumi on hienosti soitettu ja tunnelmallisesti sovitettu hiljentymisen hetki, joka kannattaa kuunnella alusta loppuun. Valitettavasti Fredrikssonin soolotuotanto ei koskaan ole Suomessa saanut ansaitsemaansa huomiota.

Lopuksi vielä pari ylistyssanaa Den ständiga resan -levyn kannesta. Ruotsalaiset ymmärsivät jo cd-kauden alussa, että cd-koteloon on turha tunkea vinyylilevyn kantta pienoiskoossa. Monien muiden 90-luvun alun ruotsalaislevyjen tapaan Den ständiga resan -kansilehtinen on kuvitettu hienoilla väri- ja mustavalkokuvilla ja layoutissa on nähty paljon vaivaa. Jo ennen kuin ehdin levyä kuulla, teki mieleni ostaa levy jo pelkästään sen kansikuvan perusteella. Eikä levy pettänyt odotuksia.