tiistai 28. joulukuuta 2021

278. Maria Guinot: Silêncio e tanta gente (1984)

Monet hienot euroviisukappaleet ovat jääneet ansiotta unholaan sen vuoksi, että ovat tulleet väärästä maasta tai laulettu väärällä kielellä. Portugalin vuoden 1984 edustuskappale oli yksi viisuhistorian vaikuttavimmista balladeista, jonka elinkaari Luxemburgissa järjestettyjen kilpailuiden jälkeen jäi lyhyeksi Portugalin rajojen ulkopuolella. Kotimaassamme kappale jäi elämään tyylikkään käännösversion ansiosta.

Viime vuosiin asti Euroviisufinaalin esiintymisjärjestys saatiin arpomalla. Vasta muutaman vuoden ajan kappaleiden järjestys on rakennettu musikaalisin perustein, miten kilpailu saadaan käyntiin sopivan tehokkaasti, miten eri tyylilajit vaihtelevat sopivaan tahtiin ja miten 25 kappaleen konsertti saadaan päättymään tyydyttävästi. Tätä ennen oli sattumaa mikä kappale aloitti kilpailun ja mikä kuultiin viimeisenä. Siksi tuntuu hämmästyttävältä että useina vuosina kilpailun päätöskappaleeksi saatiin lähes täydellisen kaunis balladi, joka jätti sitä ennen kuullut kappaleet varjoonsa. Näin kävi esimerkiksi vuosina 1977 ja 1982, jolloin kilpailun päätteeksi kuullut Marie Myriamin L'oiseau et l'enfant (=Lintu ja lapsi) ja Nicolen Ein bisschen Frieden (=Vain vähän rauhaa) voittivat sen vuoden kilpailun suvereenisti.

Vuoden 1984 Eurovision laulukilpailuiden päätös oli, mikäli mahdolllista, vieläkin vaikuttavampi. Toiseksi viimeisenä kuultiin  Alicen ja Franco Battiaton dramaattinen I treni di Tozeur (jonka esittelin numerolla 178), joka valmisteli yleisön kilpailun hienoimpaan balladiin. Portugalilainen Maria Guinot esitti pianon ääressä vähäeleisesti säveltämänsä kappaleen Silêncio et tanta gente (=Hiljaisuus ja väen paljous). 

Koskaan en tätä ennen enkä tämän jälkeen ole ollut niin vaikuttunut vuosittain käytävän laulukilpailun päätyttyä. Ennen kuin videonauhuri kotiutui perheeseeni äänitin euroviisut kasetilla ja kuuntelin niitä uudelleen ja uudelleen. Kuvan puuttuminen korosti kappaleen kauneutta ja kieli, jota en ymmärtänyt, loi laulun ympärille kiehtovaa mystiikkaa. Kun vuosia myöhemmin näin Maria Guinot'n esiintymisen uudelleen, sen tyylikkyys ja koruttomuus olivat täydellisessä harmoniassa kappaleen kanssa.

Jossittelu on tärkeä osa euroviisuharrastusta. Vuoteen 1984 mennessä euroviisuvoitot olivat jakautuneet suurten maiden kesken (Luxemburgin viisi voittoa olivat ranskalaisen ja saksalaisen musiikkiteollisuuden luomuksia), Ruotsin ja Israelin ollessa lähes ainoat poikkeukset parilla voitollaan kumpikin. Portugal kuului Suomen ja Norjan ohella niihin väheksyttyihin viisumaihin, joiden paremmatkin edustuskappaleet kuitattiin olankohautuksilla. Näinollen Maria Guinot'n 11. sija lopputuloksissa ei juurikaan hämmästytä, vaikka lauluna ja esityksenä se lyö mielestäni täysin vertoja Marie Myriamin ja Nicolen voittosuorituksille. Jos kappale olisi edustanut Ranskaa tai Italiaa, olisi menestys ehkä ollut parempi.

Vaikka kappale jäi maailmalla nopeasti unohduksiin tarttui Suomessa kappaleeseen Anneli Saaristo, jonka levyttämä Juice Leskisen sanoittama Jos joskus versioi portugalilaisen viisuhelmen onnistuneesti. Kappale löytyy myös Spotifysta toisin kuin alkuperäinen levytys, jonka nettikuuntelu on YouTuben varassa. Kappaleesta on tullut yksi Saariston suosituimmista kappaleista, ja se on sisällytetty kaikille Saariston kokoelmalevyille.
Maria Guinot'n alkuperäislevytyksen löytäminen on vaikeampaa. Streamauspalveluista kappaleesta löytyy vain muutama mielenkiintoinen cover-versio ja cd:lläkin se on julkaistu vain pari kertaa Portugalin viisukappaleita niputtaneilla kokoelmalevyillä. Guinot levytti kappaleen myös ranskaksi ja saksaksi, mutta nämä levyt ovat vieläkin harvinaisempia. Maria Guinot julkaisi elämänsä aikana (hän kuoli vuonna 73 vuotiaana kolme vuotta sitten) vain kaksi studioalbumia ja viisi singleä, joten hänen uransa ei ilmeisesti ollut niin tuottelias kuin olin olettanut. Levyn saaminen kokoelmaan olikin yksi suurimmista haaveistani, kun aloin kerätä ja kuunnella vinyylilevyjä viime keväänä 15 vuoden tauon jälkeen. 
Internetin levynkeräislysaittien ansiosta alkuperäisen singlejulkaisun löytyminen ei ollut kovin vaikeaa, ja hintakin oli kohtuun rajoissa. Levyn kuunteleminen on edelleen mieltä hivelevä kokemus. Samalla kuitenkin harmittaa, että hieno artisti ja hieno laulu eivät saaneet koskaan sitä huomiota jonka ne olisivat ansainneet.

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

277. Samira Bensaïd: Bitaqat Hub (1980)

 
Vinyylilevyharrastukseni alettua uudelleen keväällä 2021, olen saanut hankittua hyllyyni useamman euroviisuklassikon, joita aikaisemmin ei kokoelmissani ole ollut. Seuraavaksi esittelen muutaman viisuhelmen, joita harva nykyään enää muistaa, mutta jotka ovat olleet minulle tärkeitä. Ensimmäisenä vuorossa yli 60 vuotta kestäneen euroviisuhistorian ainoa arabimaan edustaja, joka ei juurikaan kerännyt pisteitä vuoden 1980 kisoissa. Marokon ainoaksi euroviisukappaleeksi jäänyt kappale on kuitenkin monien pitkän linjan viisuharrastajien suosikki, ja sen saaminen levykokoelmaan on muistuttanut Graalin maljan metsästämistä.

Maailmanmusiikki ja maiden etnisiä taustoja korostaneet kappaleet tulivat muotiin Eurovision laulukilpailuissa vasta 1990-luvun loppupuolella. Sitä ennen ne rohkeat, jotka edustivat maataan lappalaisella joikaamisella, keskieurooppalaisella jodlaamisella tai itämaisilla sävellajeilla saivat tyytyä useimmiten jäännöspisteisiin ja paikkaan tulostaulukon häntäpäässä.

Vaikka Euroopan Yleisradiounioni EBU:n jäsenistöön kuuluu useita Afrikan maita, kilpailun osanottajakartta on ainoastaan kerran ulottunut Välimeren eteläpuolelle. Askelen Euroopan puolelle otti Marokko, jota edusti 22 vuotias Samira Bensaïd.

Vuoteen 1980 asti ainoastaan Turkki oli edustanut länsimaisessa viisuperheessä islamilaista maailmaa, eivätkä he saaneet Marokosta pysyvää kumppania sen jälkeenkään. Hienosta kokonaisuudesta huolimatta Marokon arabisävyt eivät innostaneet raateja ja kappale jäi kisojen toiseksi viimeiseksi. Vuosituhannen vaihtuessa etnisesti omaperäiset kappaleet alkoivat menestyä Euroviisuissa paremmin, mikä kulminoitui Turkin viisuvoittoon vuonna 2003. Tästä huolimatta vuoden Marokko on toistaiseksi ainoa arabimaa, joka on osallistunut kilpailuun.

Suuri yleisö unohti Marokon ainokaisen viisukappaleen pian, mutta viisufanien keskuudessa kappale sai kulttimaineen sen omalaatuisuuden ja harvinaisuuden vuoksi. Itse aktivoiduin viisuharrastuksessani 1990-luvulla, tutustuin toisiin viisufaneihin Suomessa ja muissa maissa ja aloin keräillä hyllyyni videokasetteja ja levyjä. Marokon ainokainen viisu oli monien viisufanien suosikkilistojen kärjessä ja sen saaminen levykokoelmaan oli monien keräilijöiden suurin ja mahdottomin unelma. Vaikka kappale oli julkaistu singlenä Ranskassa ja Saksassa, sitä oli myynnissä äärimmäisen harvoin ja silloinkin ostamista hillitsi useiden satojen markkojen hinta. Singlestä tuli viisukeräilijöiden Graalin malja, unelma levystä jota todennäköisesti en tulisi koskaan omistamaan.

Nyt lähes 30 vuotta myöhemmin levykeräilijöiden maailma on hyvin erilainen. Internet on helpottanut harvinaisuuksien etsimistä, ja tieto jossain toisessa maassa myynnistä olevasta levystä löytyy helposti. Tämä on lisännyt valikoimaa ja laskenut hintoja. Kun keväällä 2021 aloin mielenkiinnosta tutkia olisiko Samira Bensaïdin viisusingleä saatavilla ja kuinka monta kymmentä (tai sataa) euroa siitä pitäisi maksaa, huomasin ällistyksekseni, että überharvinaiseksi luulemani levy ei ollut harvinainen lainkaan, eikä se erottunut muista edes korkealla hinnallaan. Lopulta sain tämän hienon levyn vain viidellä eurolla. Eikä kappale ollut neljässäkymmenessä vuodessa huonontunut. Jos Samira Bensaïd olisi edustanut Marokkoa 2000-luvun puolella, olisi arvostus ja pistesaalis ollut aivan toinen.

Bensaïdin ura ei kärsinyt vaatimattomasta viisumenestyksestä. Laulaja vaihtoi nimensä Samira Saidiksi, ja hänestä on tullut yksi arabimaailman kirkkaimmista tähdistä. Nykyisin Egyptissä asuva laulajatar on myynyt arvioiden mukaan yli 60 miljoonaa levyä.

Uudelleen alkaneen vinyyliharrastukseni myötä olen löytänyt kokoelmiini myös muita viisuharvinaisuuksia. Muutamia niistä esittelen tulevissa blogikirjoituksissani.