Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maria Guinot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maria Guinot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. joulukuuta 2021

278. Maria Guinot: Silêncio e tanta gente (1984)

Monet hienot euroviisukappaleet ovat jääneet ansiotta unholaan sen vuoksi, että ovat tulleet väärästä maasta tai laulettu väärällä kielellä. Portugalin vuoden 1984 edustuskappale oli yksi viisuhistorian vaikuttavimmista balladeista, jonka elinkaari Luxemburgissa järjestettyjen kilpailuiden jälkeen jäi lyhyeksi Portugalin rajojen ulkopuolella. Kotimaassamme kappale jäi elämään tyylikkään käännösversion ansiosta.

Viime vuosiin asti Euroviisufinaalin esiintymisjärjestys saatiin arpomalla. Vasta muutaman vuoden ajan kappaleiden järjestys on rakennettu musikaalisin perustein, miten kilpailu saadaan käyntiin sopivan tehokkaasti, miten eri tyylilajit vaihtelevat sopivaan tahtiin ja miten 25 kappaleen konsertti saadaan päättymään tyydyttävästi. Tätä ennen oli sattumaa mikä kappale aloitti kilpailun ja mikä kuultiin viimeisenä. Siksi tuntuu hämmästyttävältä että useina vuosina kilpailun päätöskappaleeksi saatiin lähes täydellisen kaunis balladi, joka jätti sitä ennen kuullut kappaleet varjoonsa. Näin kävi esimerkiksi vuosina 1977 ja 1982, jolloin kilpailun päätteeksi kuullut Marie Myriamin L'oiseau et l'enfant (=Lintu ja lapsi) ja Nicolen Ein bisschen Frieden (=Vain vähän rauhaa) voittivat sen vuoden kilpailun suvereenisti.

Vuoden 1984 Eurovision laulukilpailuiden päätös oli, mikäli mahdolllista, vieläkin vaikuttavampi. Toiseksi viimeisenä kuultiin  Alicen ja Franco Battiaton dramaattinen I treni di Tozeur (jonka esittelin numerolla 178), joka valmisteli yleisön kilpailun hienoimpaan balladiin. Portugalilainen Maria Guinot esitti pianon ääressä vähäeleisesti säveltämänsä kappaleen Silêncio et tanta gente (=Hiljaisuus ja väen paljous). 

Koskaan en tätä ennen enkä tämän jälkeen ole ollut niin vaikuttunut vuosittain käytävän laulukilpailun päätyttyä. Ennen kuin videonauhuri kotiutui perheeseeni äänitin euroviisut kasetilla ja kuuntelin niitä uudelleen ja uudelleen. Kuvan puuttuminen korosti kappaleen kauneutta ja kieli, jota en ymmärtänyt, loi laulun ympärille kiehtovaa mystiikkaa. Kun vuosia myöhemmin näin Maria Guinot'n esiintymisen uudelleen, sen tyylikkyys ja koruttomuus olivat täydellisessä harmoniassa kappaleen kanssa.

Jossittelu on tärkeä osa euroviisuharrastusta. Vuoteen 1984 mennessä euroviisuvoitot olivat jakautuneet suurten maiden kesken (Luxemburgin viisi voittoa olivat ranskalaisen ja saksalaisen musiikkiteollisuuden luomuksia), Ruotsin ja Israelin ollessa lähes ainoat poikkeukset parilla voitollaan kumpikin. Portugal kuului Suomen ja Norjan ohella niihin väheksyttyihin viisumaihin, joiden paremmatkin edustuskappaleet kuitattiin olankohautuksilla. Näinollen Maria Guinot'n 11. sija lopputuloksissa ei juurikaan hämmästytä, vaikka lauluna ja esityksenä se lyö mielestäni täysin vertoja Marie Myriamin ja Nicolen voittosuorituksille. Jos kappale olisi edustanut Ranskaa tai Italiaa, olisi menestys ehkä ollut parempi.

Vaikka kappale jäi maailmalla nopeasti unohduksiin tarttui Suomessa kappaleeseen Anneli Saaristo, jonka levyttämä Juice Leskisen sanoittama Jos joskus versioi portugalilaisen viisuhelmen onnistuneesti. Kappale löytyy myös Spotifysta toisin kuin alkuperäinen levytys, jonka nettikuuntelu on YouTuben varassa. Kappaleesta on tullut yksi Saariston suosituimmista kappaleista, ja se on sisällytetty kaikille Saariston kokoelmalevyille.
Maria Guinot'n alkuperäislevytyksen löytäminen on vaikeampaa. Streamauspalveluista kappaleesta löytyy vain muutama mielenkiintoinen cover-versio ja cd:lläkin se on julkaistu vain pari kertaa Portugalin viisukappaleita niputtaneilla kokoelmalevyillä. Guinot levytti kappaleen myös ranskaksi ja saksaksi, mutta nämä levyt ovat vieläkin harvinaisempia. Maria Guinot julkaisi elämänsä aikana (hän kuoli vuonna 73 vuotiaana kolme vuotta sitten) vain kaksi studioalbumia ja viisi singleä, joten hänen uransa ei ilmeisesti ollut niin tuottelias kuin olin olettanut. Levyn saaminen kokoelmaan olikin yksi suurimmista haaveistani, kun aloin kerätä ja kuunnella vinyylilevyjä viime keväänä 15 vuoden tauon jälkeen. 
Internetin levynkeräislysaittien ansiosta alkuperäisen singlejulkaisun löytyminen ei ollut kovin vaikeaa, ja hintakin oli kohtuun rajoissa. Levyn kuunteleminen on edelleen mieltä hivelevä kokemus. Samalla kuitenkin harmittaa, että hieno artisti ja hieno laulu eivät saaneet koskaan sitä huomiota jonka ne olisivat ansainneet.