sunnuntai 5. marraskuuta 2017

251. Sam Brown: 43 minutes... (1992)

Kuuntele koko albumi YouTube soittolistalta.
Muusikkoperheen tytär Sam Brown oli 1990-luvun alussa kuuma laulaja-lauluntekijätähti Britanniassa. Stop-hitin ja kahden hyvin menestyneen sooloalbumin hemmottelema levy-yhtiö odotti kuumeisesti uutta menestyslevyä nuorelta suojatiltaan. Sen sijaan perhetragediasta selvinnyt Brown tuotti synkän ja sisäänpäinkääntyneen mestariteoksen, josta puuttuivat Stopin ja Kissing gaten kaltaiset hitit. Kiittämätön levy-yhtiö käänsi selkänsä entiselle tähtiartistilleen ja omakustanteena julkaistua albumia sai vain suurimmista Lontoon levykaupoista. Ne harvat jotka levyn onnistuivat löytämään eivät pettyneet.

Armeija-aikanani tutustuin Sam Brownin ensimmäisiin albumeihin, ja Stop-hitillä listoille noussut laulaja oli pian kärjessä minunkin suosikklistallani. Odotin monen muun Sam Brown -fanin tavoin kärsimättömänä uutta levyä, mutta sitä ei kuulunut. Netin uutispalstoilla kerrottiin levystä 43 minutes, mutta onnistuin löytämään levyn vasta vierailtuani lontoolaisessa levykaupassa pari vuotta levyn julkaisun jälkeen. Levy ei ollut sitä mitä odotin.

45 minutes... avautui hitaasti. Perinteisen rakkauslaulun sijaan Sam kutsui levyn avausraidalla kuulijan sisään omaan maailmaansa, jossa kaikki ei ollut niin hyvin kuin menestyneeltä laulajalta odotettiin. Kappaleessa viulua soitti isä Joe Brown.
Vaikka April moon -albumi ei ollut myynyt aivan Stop-albumin tapaan, pidettiin Brownia edelleen lupaavana laulaja-lauluntekijänä. Hän pyysi A&M-levy-yhtiöltä rahaa uuden levyn valmistelua varten. Samoihin aikoihin Samin äiti, suosittu studiomuusikko ja keski-Euroopassa soololevyillään menestynyt Vicki Brown sairastui vakavasti, ja tämä muutti albumin suunnan täysin. Uuden levyn kirjoitus- ja äänityssessioista tuli Brownin (ja äänityksiä johtaneen Pete-veljen) keino käsitellä ja selvitä perhettä kohdanneesta tragediasta.

Siinä missä Come in to my world oli kuulijoille osoitettu kutsu, kuvaa kappale In the rain yksinäisyyttä ja hylätyksi tulemisen tunnetta. Oliko kappale osoitettu sitten kuolleelle äidille vai kadonneelle rakkaudelle jäi kuulijan tulkittavaksi. 
Aiemmilla levyillä Sam oli saanut sävellysapua ammattilauluntekijöiltä, mutta tällä kertaa hän halusi ottaa vastuun sisällöstä yksin. Äitinsä kuihtumista avuttomana seurannut tytär purki tuskaansa hyvin henkilökohtaisiin kappaleisiin. Albumin ainoa singlekappale Fear of life käsitteli vääjäämätöntä, omaa ja läheisten ihmisten kuolevaisuutta. 
Onneksi koko albumi ei ollut yhtä lohduton. Synkän alkupuoliskon jälkeen levyn tunnelma kirkastui ja tekstit saivat toiveekkaampia sävyjä. Kappaleessa One candle on lapsuuden nostalgiaa ja kodin lämpöä.
Vaikka Sam Brown käsitteli 43 minutes...-albumin kappaleissa äitinsä sairauden ja kuoleman synnyttämiä ajatyksia, ei niiden teksteissä suoraan viitattu Brownin perheen suruun. Ainoana poikkeuksena tästä on levyn vaikuttavin kappale Letting go. Kappaleessa Sam muisteli unta, jossa kuollut äiti lohduttaa surevaa tytärtään, rohkaisee päästämään menneestä irti ja katsomaan rohkeasti tulevaisuuteen.
Albumi päättyy kappaleeseen, joka kurkottaa varovaisen onnellisena kohti uutta. Sam Brown synnytti ensimmäisen lapsensa pian albumin julkaisun jälkeen. Lapsi nimettiin Vickyksi edesmenneen isoäitinsä mukaan.
Tuottajaveljen ja äänittäjäpoikaystävän tuella äänitetty demo oli viimeiseen asti hiottu kokonaisuus. Brownin yllätykseksi ja katkeraksi pettymukseksi A&M Records kieltäytyi julkaisemasta levyä. ja vaati sille hittejä henkilökohtaisen tuskan sijaan. Brown ei ollut valmis kompromisseihin. Katkeran kiistelyn jälkeen hän osti ääniraidat itselleen ja julkaisi demolevyn sellaisenaan omakustanteena. 
Levy-yhtiön penseyttä on vaikea ymmärtää. Brown oli edellisillä levyillään tuottanut A&M:lle sievoiset voitot ja todistanut, että hänellä oli mahdollisuuksia vaikka mihin. Uutta levyä varten tehty demo oli laadukas ja sellaisenaan julkaisukelpoinen. Jos levy-yhtiö olisi halunnut ja yrittänyt, siltä olisi löytynyt useampikin kappale, jotka oikein markkinoituna olisi menestyneet singlelistoilla. Yksi näistä kappaleista on kappale Your time is your own, joka erottui muuten varsin riisutun albumin kappaleista polveilevalla jousi- ja laulusovituksellaan. 

Sen sijaan aiemmmilla levyillään miljoonalukuihin päässeen laulajan kolmatta albumia myytiin joidenkin arvioiden mukaan vain 4000 kappaletta, ja erinomainen levy hukkui levyteollisuuden kylmien lakien jalkoihin.

Brown julkaisi tämän jälkeen vielä kolme sooloalbumia ilman mainittavaa menestystä. Brown palasi uransa alkulähteille ja jatkoi uraansa muiden artistien taustalaulajana laulaen mm. Pink Floydin Division Bell -albumilla ja sitä seuranneella maailmankiertueella. Televisioyleisölle  Brown tuli tutuksi Jools Hollandin televisio-ohjelmasarjan laulusolistina. George Harrisonin perheystävänä Brown sai kunnian olla ainoa naissolisti Harrisonin muistokonsertissa vuonna 2002.

Vaikka 43minutes siis floppasi täysin, pitävät uskollisimmat Sam Brown -fanit sitä edelleen suosikkialbuminaan. Levyä ei löydy Spotifysta, mutta se on kuunneltavissa YouTuben kautta ja ostettavissa edelleen Sam Brownin kotisivulta

Brownin laulajanura päättyi yllättäen vuonna 2007, kun äänihuulten sairaus vei hänen laulukykunsä lähes kokonaan. Tämän jälkeen Brown on toiminut laulutekniikan- ja ukulelensoitonopettajana.

Lue myös: