sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

232. Queen: Sheer heart attack (1974)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Queenin kolmas albumi oli käännekohta yhtyeen uralla monella tavalla. Ensimmäistä kertaa yhtye onnistui kanavoimaan kunnianhimonsa ja luovuutensa raikkaan radioystävällisiin popkappaleisiin, jotka aukenivat myös yleisölle. Killer Queen -hitin myötä machokuningatar vakiinnutti paikkansa yleisön suosikkina ja kriitikkojen inhokkina. Laadukkaasti tuotetun ja tasalaatuisen albumin myötä kulttimaineessa ollut yhtye nousi suuren yleisön suosikiksi.

Vuonna 1974 ilmestynyt Queen II -albumi lokeroi Queenin glam- ja hard-rockin välimaastoon yhtyeeksi, jonka musiikki oli epämuodikkaan teatraalista, synkkää ja vaikeasti ymmärrettävää. Albumin a-puoli koostui Brian Mayn alakuloisen mahtipontisista balladeista, ja levyn jälkimmäinen puolisko oli Freddie Mercuryn lauluaihioista koostuva rock-ooppera, josta oli vaikea poimia hittejä radiosoittoon. Levyllä oli kuitenkin faninsa ja albumin päättävä Seven seas of Rhye tunkeutui Brittien single listan top 10:een.

Myöhemmin samana vuonna ilmestynyt yhtyeen kolmas albumi pyrki tietoisesti lähemmäs tavallista popyleisöä. Vaikka Queenin omintakeinen linja jatkui, olivat kappaleet nyt lyhyempiä ja rakenteeltaan yksinkertaisempia.
Albumin b-puolen aloittava In the lap of the Gods on hyvä esimerkki Mercuryn uudesta lähestymistavasta popmusiikkiin. Kappaleen dramaattinen alku (Roger Taylorin koirapillikorkeudelta laulaman alkufanfaari, Mercuryn pianoarpeggiot ja Mayn kitarariffi) sekä ylinopeudella äänitetty Mercuryn laulu toivat kappaleeseen kaikuja yhtyeen ensimmäisiltä levyiltä. Kuuden minuutin sijaan kappale oli kuitenkin vain reilun 3 minuutin mittainen ja rakentui perinteiseen säkeen ja kertosäkeen vuorottelun varaan. Tämä oli merkittävä kädenojennus radiokanavien ja yhtyettä aiemmin oudoksuneen yleisön suuntaan.

Levyn tunnetuin kappale oli Freddie Mercurya helpoimmillaan ja nerokkaimmillaan. Kappaleen tarttuva melodia sai vahvaa tukea yhtyeen tavaramerkiksi muodostuneelta studiostemmalaululta (jota Queen ei koskaan pystynyt toistamaan konserttilavalla), jäntevältä pianonkilkutuksella ja Brian Mayn oivaltavan ilkikuriselta kitarasoololta. Kappaleesta tuli suuri hitti ja Queen muuttui yhdessä yössä keskinkertaisesti menestyvästä rock-yhtyeestä listahirmuksi.
Levyn tekoa ja koko yhtyeen toimintaa varjosti vuonna 1974 Brian Mayn sairastuminen. Amerikan kiertue (Queen oli tarkoitus toimia Mott the Hoople -yhtyeen lämmittelijänä) keskeytyi kitaristin sairastuttua maksatulehdukseen. Levyn äänitysten aikana pohjukaissuolen haava vei Mayn uudelleen sairaalaan ja aiemmin puoliksi Mercuryn kanssa yhtyeen kappaleista vastannut May saii sävellettyä levylle vain muutaman kappaleen. Studiotyöskentelyyn hän osallistui vain sen verran kuin jaksoi.

Mayn vähäistä osallistumista kompensoi rumpali Roger Taylorin ja basisti John Deaconin entistä isompi panos. Roger Taylorin kynästä syntyi yksi levyn parhaista kappaleista, rockballadi Tenement Funster, joka varmasti olisi ollut vahva ehdokas singlejulkaisuksi, jos sen sooloa olisi laulanut rock-diiva Mercury. Queenin uran alkupuoliskolla Taylor huolehti omien laulujensa soolo-osuuksista itse, ja hänen karhea rock-äänensä toi rosoista vaihtelua yhtyeen soundiin. Ensimmäistä Taylorin säveltämää Queen-singleä (Radio Ga Ga) saatiin odottaa vielä kymmenen vuotta.
Aiemmilla levyyillä bassonsoittoon tyytynyt John Deacon innostui hänkin laulunteosta. Hänen osuutensa levyn kappalevalikoimasta on Karibian rytmeistä innoituksensa saanut Misfire, jonka Freddie Mercury tulkitsee sopii vähäeleisesti. Jo tässä vaiheessa Deacon näytti kykynsä yksinkertaisen jäntevien popkappaleiden kirjoittajana, mistä esimerkkejä löytyi tulevina vuosina useamman kerran singlelistojen kärkisijoilta (ensimmäinen Deaconin säveltämä Queen-single I'm your best friend julkaistiin jo seuraavana vuonna). Mayn sairastaessa basisti vastasi itse kaikista kitaraosuuksista loppuhäivytyksen kitarasooloa lukuunottamatta, jonka May lisäsi kappaleeseen myöhemmin.
Työparin sairastellessa Mercury sai mellastaa vapaammin kuin millään muulla levyllä tätä ennen tai tämän jälkeen, ja hän esittelikin tyylipalettinsa koko kirjon. Kappale Lily of the valley on mahtipontisten extravaganzojen sijaan myyttiseen Rhyen valtakuntaan (jota Mercury käsitteli myös edellisillä Queenin albumeilla) sijoittuva herkkä balladi, joka toi esiin rokkikukon haavoittuvamman puolen.
Suuri osa Sheer heart attack -albumista äänitettiin Mercuryn, Taylorin ja Deaconin yhteistyönä. Muiden vaivojensa lisäksi vakavasta masennuksesta kärsinyt May pelkäsi joutuvansa syrjään, mutta yhtyeen muut jäsenet kielsivät koskaan edes harkinneensa kitaristin vaihtoa. Päästyään sairaalasta May osallistui albumin äänityksiin voimiensa mukaan ja osaan kappaleista hän lisäsi kitarasoolon jälkeenpäin. Queen joutui vastaavaan asetelmaan 16 vuotta myöhemmin, kun yhtyeen muut jäsenet joutuivat tukemaan kuolemansairasta Freddie Mercurya ja paikkailemaan hänen osuuksiaan. 

Mayn lyhyt ja koskettava Dear friends on hänen kiitoksensa tuesta yhtyekavereilleen. Paljon asiaa mahtuu yhteen minuuttiin.
Brian Mayn kontribuutiot Queenin kolmannelle albumille ovat vähäiset mutta sitäkin harkitummat, eikä Mayn vähäistä läsnäoloa juuri asiaa tuntematon huomaa. Eniten voimiensa tunnossa kitaristi oli kappaleella Now I'm here, joka levytettin Sheer heart attack -sessioiden loppupuolella. Kappale on perus-Queen-rockia parhaimmillaan ja se julkaistiinkin albumin toisena singlenä korostaen samalla yhtyeen monipuolisuutta. Yhtäläisyydet Killer Queeniin ovat vähäiset.
Jos Sheer heart attack oli osoitus yhtyeen jäsenten taidosta kehittää bändinsä imagoa ja repertuaaria paremmin suurelle yleisölle sopivaksi vaikeassa tilanteesta huolimatta, oli se myös yhtyeen tuottajan Roy Thomas Bakerin taidonosoitus. Baker leipoi kolmestatoista tyyleiltään ja soundeiltaan hyvin erilaisesta kappaleesta hienosti etenevän ja soundeiltaan tasalaatuisen albumikokonaisuuden, jossa kappaleiden väliset tauot trimmattiin minimiin. Vaikka Queen jatkoi menestysalbumien tekoa aina Mercuryn kuolemaan saakka, yhtyeen levyistä vain harva soljuu yhtä vaivattomasti tunnelmasta toiseen.

Vaikka levyn päätuöskappale nimensä puolesta viittaa aiemmin esittelemääni In the lap of the Gods -kappaleeseen, on kysymyksessä aivan oma teoksensa. Sana "teos" sopii tähän powerballadiin, joka on We are the championsiin verrattava singanlong-hymni. Tämäkin kappale olisi ollut rautaa singlejulkaisuna.
Singlejä Queenin kolmannelta albumilta julkaistiin vain kaksi. Kaksi hittiä ja tasaisen laadukas albumi riittivät kuitenkin nostamaan levyn Englannin singlelistan kakkossijalle (Killer queen saavutti saman sijan Britannian singlelistalla).

Kun Queen saavutti supertähden aseman kotimaassaan pääsi yhtye myös brittilehtien popkriitikkojen silmätikuksi. Toimittajien oli vaikea sulattaa yhtyettä, joka ei noudattanut popmusiikin selkeitä genrerajoja ja jonka laulusolisti keimaili, pröystäili, irstaili ja esitti yleisön rakastamaa musiikkia vailla nöyryyden häivää. Tämä viha-rakkaussuhde jatkui aina Mercuryn kuolemaan saakka.

Queen ei kuitenkaan välittänyt lehdistön nirppanokkatoimittajista. Sheer heart attackin jälkeen yhtye oli voimissaan ja valmistautui tekemään albumin josta yhtye edelleen parhaiten muistetaan. A night of the opera yhdisti onnistuneesti Queen II -albumin monipolviset popteokset Sheer heart attackin helposti pureskeltavaan mutta silti täysin omintakeiseen Queen-poppiin.

Lue myös: