Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sting. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sting. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. joulukuuta 2013

198. Sting: The last ship (2013)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa.
Satama-alueella lapsuutensa viettänyt Sting käsitteli telakka- ja satamaelämää albumillaan Soul Cages. Hän ei kuitenkaan saanut aihetta silloin valmiiksi, vaan kirjoitti aiheesta näytelmän, jonka ensi-iltaa odotetaan vuonna 2014. Stingin ensimmäinen uutta musiikkia sisältävä soololevy kymmeneen vuoteen sisältää musiikkia tästä näytelmästä. Se on tunnelmallinen ja puhutteleva ajankuva laman runtelemasta telakkakaupungista, joka valmistautuu viimeisen laivan rakentamiseen.

Stingin viimeisin "tavallinen" soololevy julkaistiin vuonna 2003. Sacred heart -albumin jälkeen Stingin äänitetty tuotanto sisälsi kokeiluja klassisen ja keskiaikaisen musiikin parissa. Voidaan tosin kysyä onko edes tänä vuonna julkaistu The Last ship -albumi "perinteinen" rock-albumi, vaikka se ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen koostuukin Stingin omista sävelmistä.

Last ship on albumin lisäksi Stingin kirjoittama musiikkinäytelmä, jonka on tarkoitus saada ensi-iltansa ensi vuonna. Näytelmä jatkaa samojen teemojen parissa, joita Sting käsitteli albumillaan Soul cages (jota käsittelin blogissani numerolla 195). Näytelmä vie meidät 1960-luvun brittiläiseen telakkakaupunkiin. Telakkaa ollaan sulkemassa, ja työtenkijät valmistautuvat rakentamaan telakan viimeistä laivaa, josta työn lisäksi tulee vertauskuva koko kaupungin ja kaupungin asukkaiden unelmista ja toiveista.
Jo Soul cages -albumilla Sting osoitti tarinankertojan lahjansa. The Last Ship näyttää etteivät nämä taidot ole minnekään kadonneet. Levyn laulut ovat selvästi alisteisia tarinalle, joten levyllä ei juurikaan kuulla moderneja tai edes semi moderneja rock-kappaleita. Lähimpänä perus-Stingiä on ehkä singlenä julkaistu And yet, jota ainakin tässä vaiheessa on vaikea liittää levyn telakkateemaan.
Kuusikymppiseksi ehtinyt Police-basisti kuullostaa levyllä siltä, kuin hän olisi odottanut vuosikymmeniä saadakseen laulaa levyn laulut ja kertoa kertomuksen. Herkkä August winds on esimerkki siitä, kuinka hän myös lauluntekijänä taitaa edelleen kauniin balladin kirjoittamisen
The Last Ship -albumin ongelma, ainakin minulle, on siinä että levyn kansilehdessä ei kerrota mitään samannimisen näytelmän juonesta eikä siitä, mitkä lauluista suoraan liittyvät näytelmään ja mitkä eivät. Monista lauluista kuitenkin saa selkeän kuvan, että ne ovat osa isompaa kerronnallista kokonaisuutta. Kuulija jää kaipaamaan lisää tietoa: kenestä laulut kertovat, mitä näytelmässä tapahtuu ja miten se päättyy. Tällainen kappale on muun muassa kappale Language of birds, jonka teksteissä on suoria viittauksia Soul Cages -albumiin ja sen aloittavaan, niin ikään telakkatyöläisistä kertovaan Island of souls -kappaleeseen.
Suoraan näytelmään tuntuu viittaavan myös kappale Practical arrangement, jossa Stingin esittämä rakastunut mies (telakkatyöläinen?) yrittää vakuuttaa itsenäistä yksinhuoltajaäitiä muuttamaan yhteen kanssaan. Albumin erikoispainokselta löytyy kappaleen duettoversio, jossa Jo Lawry laulaa naisen vuorosanat tuoden kappaleeseen sen kaipaamaa kaksitasoisuutta.
Jo Lawryn esittämän telakan sairaanhoitajana työskentelevän yksinhuoltajaäidin lisäksi levyltä löytyy myös muita "henkilöhahmoja". Jimmy Nail esittää kappaleissa telakan työnjohtajaa (jota kuullaan kappaleessa What have we got sekä erikoispainokselta löytyvässä näytelmän avauskappaleessa The Shipyard). Levyllä esiintyy myös brittiläinen folkyhtye The Unthanks, jonka jäsen Becky Unthank duetoi Stingin kanssa kappaleen So to speak. Kappaleessa Sting esittää telakan voipunutta pappia (?) joka sairaalavuoteella pohtii tulevaisuuttaan. Unthank (sairaanhoitaja?) tuo oman, nuoren naisen näkökulman asiaan.
The Last Ship on miellyttävä ja puhutteleva levy, josta on hyvin vaikea löytää heikkoja lenkkejä. Kun itse musiikissa ei ole vikaa, on moitittavaa haettava sen ulkopuolelta. Äsken mainittu So to speak on hyvä esimerkki kappaleesta, joka miellyttää musiikillaan mutta jättää tekstillään kuulijan hämmennyksen valtaan. Ketä ovat Father O'Brien ja Meg, jotka on merkitty laulun esittäjiksi, ja miten he liittyvät tarinaan suljetun telakan viimeisestä laivasta? Levyn kansilehti ei anna tähän vastausta.

Toinen moite koskee levyn julkaisua. The Last ship on julkaistu kolmena painoksena. Normilevyn lisäksi albumista löytyy Deluxe version ja rajoitetusti saatavilla oleva Super Deluxe package, jotka sisältävät selkeästi näytelmään sävellettyjä lauluja. Nämä kappaleet ovat selvästi kuitenkin osa hienoa musiikkikokonaisuutta, joten on sääli että ne jäävät suurelta osalta levyn ostajista kuulematta.

Päällimmäiseksi jää kuitenkin hyvä mieli siitä, että Sting on jatkanut uraansa näin hienolla musiikkikokonaisuudella. Toivottavasti myös näytelmä on yhtä laadukas.

Lue myös:

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

195. Sting: Soul cages (1991)


Kuuntele koko albumi Spotifyssa.
Ensimmäisillä soololevyillään jazzilla iloitellut Sting vaihtoi vakavammalle vaihteelle kolmatta sooloalbumia tehdessään. Sting muisteli albumilla lapsuuttaan ja purki vaikeaa suhdetta vastikään kuolleeseen isäänsä. Levyn tunnelmat vaihtelevat surullisesta mystiseen, mutta on mukana myös iloisempaa ja hieman jopa jazzahtavaa menoa. Moni vierasti levyn synkkää yleissävyä, mutta minulle se on Stingin uran tärkein albumikokonaisuus.

Stingin kolmas sooloalbumi Soul Cages ilmestyi samoihin aikoihin kuin Queenin Innuendo -albumi. Kuuntelin molempia armeijassa, ja etenkin Soul Cages -albumista minulle on jäänyt hyvin vahvoja muistikuvia: Istun lomabussissa perjantai-iltana matkalla kotiin puoliksi torkkuen puoliksi hereillä, ja albumin hämyinen tunnelma saa minut lopulta nukahtamaan kokonaan. Levy päättyy Stingin kuiskaamaan "Good night"-toivotukseen, joka herättää minut juuri ennenkuin oli aika nousta pois bussista.

Soul cages erosi hyvin paljon edeltäjistään. The dream of blue turtles ja ...nothing like the sun -albumeilla Sting haki innoitusta jazzista ja esiintyi tunnettujen jazz-muusikoiden kanssa. Näillä albumeilla tunnelma oli iloinen, osin jopa riehakas. Soul cages alkoi paljon synkeämmällä nuotilla.
Levyn aloituskappale heijastelee Stingin omaa lapsuuttaan ja vie meidät Newcastlen telakkakaupunkiin. Nuori Billy seuraa telakalla työskentelevän isänsä raskasta elämää ja unelmoi ajasta jolloin laiva olisi valmis ja hän pääsisi matkustamaan sillä isänsä kanssa. Isä kuitenkin kuolee telakkaonnettomuudessa.Vaikka Stingin isä ei ollut telakkatyöläinen, laulun ote on hyvin henkilökohtainen.

Aloituskappaleen ohella levyn muutkin laulut viittaavat mereen ja laivoihin. Näin on asia myös levyn ensimmäisen singlekappaleen All this time kanssa, joka hieman piristää edellisen kappaleen luomaa synkkää tunnelmaa.
Soul Cages -albumin inspiraationa toimi Stingin isän kuolema ja isän ja pojan haasteellinen suhde. Kappaleessa Why should I cry for you, Sting asettaa suoran kysymyksen isälleen:

Miksi minun on ajateltava sinua?
Pitäisikö, täytisikö?
Miksi minun pitäisi itkeä vuoksesi.
Miksi sitä haluaisit?
"Rakastin sinua omalla tavallani."
Mitä sillä tarkoitit?
Albumin synkkää tunnelmaa jatkaa kappale Wild wild sea, jossa meri on jälleen läsnä. Laulun sumuinen tunnelma on tehnyt siitä suosikkikappaleeni albumilla.
Niille Sting-faneille, jotka olivat tottuneet hänen aiempien albumiensa jazz-teemoihin, Soul Cages oli vaikea pala. Uusimman Last ship -albumin kannessa Sting kiteyttää Soul cages -albumin olleen hänen vääriymmärretyin ja huonoiten vastaanotettu albuminsa. Se ei kuitenkaan hidastanut levyn myyntiä, albumista tuli Stingin toinen listaykkönen kotimaassaan ja Yhdysvalloissa kappale All this time palkittiin Grammy-palkinnolla.

Eikä Soul cages ollut pelkkää synkistelyä. Edellisten levyjen jazz-tunnelmiin palasi kappale Jeremiah Blues (part 1).
Kun Sting oli saanut lapsuutensa aaveet taltutettua Soul cages -albumilla, olivat seuraavat levyt jo valoisampaa tavaraa. Näistä kuitenkin puuttui se yhtenäisyys ja vangitsevuus, joka teki tästä levystä ainutlaatuisen Stingin uralla. Meri, satama,telakka ja laivat -teemaan Sting palasi 22 vuotta myöhemmin albumilla Last Ship, joka on suoraa jatkoa Soul Cages -levylle. Tämän hienon albumin esittelen piakkoin.

Lue myös:

torstai 15. marraskuuta 2012

144. Sting: ...Nothing like the sun (1987)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
The Police -yhtyeen lauluntekijänä, basistina ja laulusolistina tunnetuksi tullut Sting pyrki soolouransa alkuvuosina erottumaan entisen yhtyeensä musiikkityylistä. Tunnettujen jazzmuusikkojen kanssa yhteistyönä syntyivät albumit The Dream of blue turtles ja ...Nothing like the sun, jotka hieman riskialttiista tyylivalinnasta huolimatta menestyivät erinomaisesti. Näistä jälkimmäinen onnistuu paremmin rakentamaan siltaa jazzin ja popin välille mutta on samalla kunnianhimoinen albumikokonaisuus, jonka nieleminen ei kaikille Sting-faneille ollut helppoa. Minulla se kesti 25 vuotta.

Blogini 300 levyä lähestyy puoltaväliä. Reilun puolentoista vuoden aikana olen esitellyt 143 albumia tai singleä, jotka ovat olleet ja ovat edelleen minulle tärkeitä. En tiedä kuinka moni on blogiani lukenut ja mitä lukijat ovat näistä teksteistäni saaneet. Kiitos kuitenkin kaikille blogiani seuranneille, toivottavasti jaksatte seurassani vielä seuraavan puolitoista vuotta ja 157 levyä.

Minulle tämän blogin suurin ilo kirjoittamisen ilon lisäksi on ollut pölyisen levyhyllyn, kaapin ja monenmoisten laatikkojen penkominen. Käteeni on tarttunut levyjä, joita en vuosiin, jopa vuosikymmeniin ole soittimessani käyttänyt.Olen myös kuunnellut alusta loppuun albumikokonaisuuksia, joista yleensä poimin kuunteluun vain raidan tai kaksi. Blogini 144. albumi on hyvä esimerkki levystä, jonka olen ostanut ja unohtanut pian levylaatikkoni pohjalle, enkä ole pahemmin kuunnellut ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen. On hyvin mahdollista, että tätä kyseistä cd:tä en ole koskaan kuunnellut alusta loppuun ennen viime viikkoa.

The Police-yhtyeen laulusolisti, basisti ja lauluntekijä Sting (oikealta nimeltään Gordon Sumner) otti soolouransa aluksi askeleen vakavamman musiikin suuntaan. Tunnettujen jazz-muusikoiden kanssa tehty The dream of blue turtles menestyi varsin hyvin, mutta osa faneista vierasti levyn jazz-tyyliä. Muutamista hiteistä huolimatta levy oli myös hieman liian kliinisesti tuotettu, ja Sting bändeineen jäi varsin etäiseksi.

Nämä virheet pyrittiin korjaamaan Stingin seuraavalla soololevyllä. ...Nothing like the sun oli paljon paremmin tuotettu kuin edeltäjänsä, ja levyn ensimmäinen single We'll be together oli selvästi askel popimpaan suuntaan. Se julkaistiin myös espanjankielisenä versiona ep:llä ...Nada como el sol.
We'll be together -kappale tuli tutuksi television musiikkiohjelmista (todennäköisesti Hittimittarista), ja ostin ...Nothing like the sun -albumin sisarelleni joululahjaksi.

Levy ei kuitenkaan auennut minulle niin hyvin kuin olin odottanut. Levyn sisäistämistä haittasi erityisesti se, että vaikka se pituutensa puolesta olisi juuri ja juuri mahtunut yhdelle levylle, se julkaistiin tupla-albumina. Tämä tarkoitti vinyylilevyn ollessa kysessä, että jokaiselle sen neljästä puolesta mahtui vain kolme laulua ja levyä oli mahdotonta kuunnella kokonaan ilman että sen puoliskoa piti käydä vaihtamassa kolme kertaa.

Selkeiden hittikappaleiden rinnalla oli pitkähköjä (ennen cd-aikaa viisiminuuttiset kappaleet olivat pitkiä) ja hitaasti avautuvia kappaleita, joihin en 16-vuotiaana jaksanut keskittyä. Suosikkikappaleiden poimiminen 12 kappaleen ja neljän levypuoliskon seasta oli hankalaa, ja levyn kuuntelu jäi vähiin.
Kappale History will teach us nothing on yksi näistä levyn "pitkistä" ja "vaikeista" kappaleista. Se alkaa hitaasti ja pääsee vauhtiin vasta reilun minuutin intron jälkeen. Nyt 25 vuotta levyn julkistamisen jälkeen se on yksi levyn suosikkikappaleistani ja hyvä esimerkki siitä, miten Sting oli ottanut opikseen Dream of blue turtles -levyn epäonnistuneesta miksauksesta. Nyt laulaja ja hänen muusikkonsa ovat läsnä, ja kuulija tuntee olevansa lähellä laulua ja sen esittäjiä.

Levyn muusikoista monet (esimerkiksi klarinetisti Branford Marsalis ja kosketinsoittaja Kenny Kirkland) olivat mukana jo edellisen albumin teossa, mutta ero kaksi vuotta aiemmin julkaistuun albumiin on selvä. Tämä on kuultavissa myös iloisessa Straight to my heart -kappaleessa.

Rytmikkäät kappaleet ovat ...Nothing like the sun -albumin sydän, mutta sen sielu löytyy hitaammista lauluista, joista monet käsittelevät vakavia aiheita. Levynteon aikoina Stingin sydäntä lähellä oli Etelä-Amerikan levottomat maat, joissa ongelmana olivat joko verinen sisällissota tai maata johtava julma diktatuuri (tai joissain tapauksissa molemmat). Levyn tunnelmallisin laulu on omistettu amerikkalaiselle Ben Linderille, joka sai surmansa Nicaraguan hallitusta vastaan taistelleiden Contra-sissien aseista. Tästä kappaleesta tehtiin ...Nada como el sol -ep:lle sekä espanjankielinen että portugalinkielinen versio.
1980-luvulla Chileä hallitsi tiukoin ottein Augusto Pinochet'n johtama sotilashallinto, jonka aikana häntä vastustavia ihmisiä pidätettiin ja vangittiin mielivaltaisesti, tapettiin ja osa katosi kuin tuhka tuuleen. Chileläisten kadonneiden omaisille omistettu kappale They dance alone on tekstiltään levyn vaikuttavin, ja sen sanoma on tänään helppo siirtää maihin, joissa demokratia ei  vieläkään ole toteutunut (Pohjois-Korea, Syyria, Valko-Venäjä...). Sting teki myös tästä kappaleesta espanjankielisen version.
...Nothing like the sun löysi tiensä minun levyhyllyyni cd-muodossa joskus 1990-luvun alkuvuosina, mutta epäilen, että en tätä levyä kertaakaan kokonaan läpi soittanut. Toistakymmentä vuotta koskemattomana hyllyssäni seissyt levy löysi tiensä soittimeeni pari viikkoa sitten, jolloin kuuntelin sen alusta loppuun todennäköisesti ensimmäisen kerran lähes 25 vuoteen.

Yllätyin suuresti kuinka nautittava tämä albumi kokonaisuudessaan oli. Nekin kappaleet joita aiemmin pidin ikävystyttävinä olivat nyt osa kokonaisvaltaista musiikkinautintoa. Jos olisin tiennyt kuinka hyvä levy tämä todella on, olisin esitellyt sen blogissani jo paljon aikaisemmin. Mutta ehkä aika on tehnyt tehtävänsä. Levy, johon 16-vuotiaalla nuorella ei riittänyt kärsivällisyyttä, on nyt albumikokonaisuus, jonka annista 41-vuotias keski-ikäinen voi nauttia täysin siemauksin.