Näytetään tekstit, joissa on tunniste The Bee Gees. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste The Bee Gees. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. toukokuuta 2012

97. The Bee Gees: You win again/Backtafunk (single 1987)

Gibbin veljesten muodostama the Bee Gees loi yli 40 vuotta kestäneen menestysuran. Värisevällä falsetolla laulavan trion suurimpia hittejä oli vuonna 1987 julkaistu You win again. Bee Geesin taru päättyi lopullisesti kaksi päivää sitten, kun Robin Gibb kuoli syöpään. Maurice oli kuollut jo 9 vuotta aiemmin, joten yhtyeen laulusolisti Barry Gibb on yhtyeen ainoa elossaoleva jäsen.

Korkealta kimittävä The Bee Gees ei ole koskaan ollut suosikkiyhtyeitäni, mutta olen aina ymmärtänyt Gibbin veljesten lahjat tuottajina ja lauluntekijöinä. Muun muassa veljesten Barbra Streisandille tuottama Guilty-albumi on yksi suosikkilevyjäni. Pari yksittäistä Bee Geesien hittiä on onnistunut tunkeutumaan myös minun suosikeikseni. Yksi näistä on vuoden 1987 hitti You win again, jonka jatkuva pakkosyöttö MTV:n välityksellä sai minut puolelleen.

You win again on onnistunut yhdistelmä yhtyeen lahjakkuutta lauluntekijöinä ja tuottajina, ja tällä kertaa heidän falsettilaulunsa pysyi aisoissa. Alla kappaleen musiikkivideo ja äänenlaadultaan parempi Grooveshark-linkki.
Vaikka levyhyllystäni ei juurikaan Bee Geesien albumeja löydy, on pakko arvostaa heidän pitkää uraansa ja sen monipuolisuutta. Barry, Robin ja Maurice Gibbin tuotantoon kuuluu niin 60-luvun poppia, 80-90-lukujen modernimpia soundeja kuin Saturday Night Fever -tyyppistä 70-luvun diskomeininkiäkin.

Yhtyeen toiminta lamaantui Maurice Gibbin kuoltua yllättäen vuonna 2003. Nyt Robin Gibbin kuoltua yhtyeen tarun voidaan katsoa päättyneen.