maanantai 30. joulukuuta 2013

198. Sting: The last ship (2013)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa.
Satama-alueella lapsuutensa viettänyt Sting käsitteli telakka- ja satamaelämää albumillaan Soul Cages. Hän ei kuitenkaan saanut aihetta silloin valmiiksi, vaan kirjoitti aiheesta näytelmän, jonka ensi-iltaa odotetaan vuonna 2014. Stingin ensimmäinen uutta musiikkia sisältävä soololevy kymmeneen vuoteen sisältää musiikkia tästä näytelmästä. Se on tunnelmallinen ja puhutteleva ajankuva laman runtelemasta telakkakaupungista, joka valmistautuu viimeisen laivan rakentamiseen.

Stingin viimeisin "tavallinen" soololevy julkaistiin vuonna 2003. Sacred heart -albumin jälkeen Stingin äänitetty tuotanto sisälsi kokeiluja klassisen ja keskiaikaisen musiikin parissa. Voidaan tosin kysyä onko edes tänä vuonna julkaistu The Last ship -albumi "perinteinen" rock-albumi, vaikka se ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen koostuukin Stingin omista sävelmistä.

Last ship on albumin lisäksi Stingin kirjoittama musiikkinäytelmä, jonka on tarkoitus saada ensi-iltansa ensi vuonna. Näytelmä jatkaa samojen teemojen parissa, joita Sting käsitteli albumillaan Soul cages (jota käsittelin blogissani numerolla 195). Näytelmä vie meidät 1960-luvun brittiläiseen telakkakaupunkiin. Telakkaa ollaan sulkemassa, ja työtenkijät valmistautuvat rakentamaan telakan viimeistä laivaa, josta työn lisäksi tulee vertauskuva koko kaupungin ja kaupungin asukkaiden unelmista ja toiveista.
Jo Soul cages -albumilla Sting osoitti tarinankertojan lahjansa. The Last Ship näyttää etteivät nämä taidot ole minnekään kadonneet. Levyn laulut ovat selvästi alisteisia tarinalle, joten levyllä ei juurikaan kuulla moderneja tai edes semi moderneja rock-kappaleita. Lähimpänä perus-Stingiä on ehkä singlenä julkaistu And yet, jota ainakin tässä vaiheessa on vaikea liittää levyn telakkateemaan.
Kuusikymppiseksi ehtinyt Police-basisti kuullostaa levyllä siltä, kuin hän olisi odottanut vuosikymmeniä saadakseen laulaa levyn laulut ja kertoa kertomuksen. Herkkä August winds on esimerkki siitä, kuinka hän myös lauluntekijänä taitaa edelleen kauniin balladin kirjoittamisen
The Last Ship -albumin ongelma, ainakin minulle, on siinä että levyn kansilehdessä ei kerrota mitään samannimisen näytelmän juonesta eikä siitä, mitkä lauluista suoraan liittyvät näytelmään ja mitkä eivät. Monista lauluista kuitenkin saa selkeän kuvan, että ne ovat osa isompaa kerronnallista kokonaisuutta. Kuulija jää kaipaamaan lisää tietoa: kenestä laulut kertovat, mitä näytelmässä tapahtuu ja miten se päättyy. Tällainen kappale on muun muassa kappale Language of birds, jonka teksteissä on suoria viittauksia Soul Cages -albumiin ja sen aloittavaan, niin ikään telakkatyöläisistä kertovaan Island of souls -kappaleeseen.
Suoraan näytelmään tuntuu viittaavan myös kappale Practical arrangement, jossa Stingin esittämä rakastunut mies (telakkatyöläinen?) yrittää vakuuttaa itsenäistä yksinhuoltajaäitiä muuttamaan yhteen kanssaan. Albumin erikoispainokselta löytyy kappaleen duettoversio, jossa Jo Lawry laulaa naisen vuorosanat tuoden kappaleeseen sen kaipaamaa kaksitasoisuutta.
Jo Lawryn esittämän telakan sairaanhoitajana työskentelevän yksinhuoltajaäidin lisäksi levyltä löytyy myös muita "henkilöhahmoja". Jimmy Nail esittää kappaleissa telakan työnjohtajaa (jota kuullaan kappaleessa What have we got sekä erikoispainokselta löytyvässä näytelmän avauskappaleessa The Shipyard). Levyllä esiintyy myös brittiläinen folkyhtye The Unthanks, jonka jäsen Becky Unthank duetoi Stingin kanssa kappaleen So to speak. Kappaleessa Sting esittää telakan voipunutta pappia (?) joka sairaalavuoteella pohtii tulevaisuuttaan. Unthank (sairaanhoitaja?) tuo oman, nuoren naisen näkökulman asiaan.
The Last Ship on miellyttävä ja puhutteleva levy, josta on hyvin vaikea löytää heikkoja lenkkejä. Kun itse musiikissa ei ole vikaa, on moitittavaa haettava sen ulkopuolelta. Äsken mainittu So to speak on hyvä esimerkki kappaleesta, joka miellyttää musiikillaan mutta jättää tekstillään kuulijan hämmennyksen valtaan. Ketä ovat Father O'Brien ja Meg, jotka on merkitty laulun esittäjiksi, ja miten he liittyvät tarinaan suljetun telakan viimeisestä laivasta? Levyn kansilehti ei anna tähän vastausta.

Toinen moite koskee levyn julkaisua. The Last ship on julkaistu kolmena painoksena. Normilevyn lisäksi albumista löytyy Deluxe version ja rajoitetusti saatavilla oleva Super Deluxe package, jotka sisältävät selkeästi näytelmään sävellettyjä lauluja. Nämä kappaleet ovat selvästi kuitenkin osa hienoa musiikkikokonaisuutta, joten on sääli että ne jäävät suurelta osalta levyn ostajista kuulematta.

Päällimmäiseksi jää kuitenkin hyvä mieli siitä, että Sting on jatkanut uraansa näin hienolla musiikkikokonaisuudella. Toivottavasti myös näytelmä on yhtä laadukas.

Lue myös:

perjantai 27. joulukuuta 2013

197. Elvis Presley: How great Thou art (1967)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Gospelmusiikki ei ollut vain Elvis Presleyn tapa julistaa maailmankatsomustaan. Sekä valkoinen että musta hengellinen musiikki olivat osa hänen lapsuuttaan syvästi uskonnollisessa Yhdysvaltain etelässä, ja Presley ammensi molemmista lähteistä vaikutteita koko uransa ajan. Hänen kolmesta gospelalbumistaan toinen yhdisteli onnistuneesti eri hengellisen musiikin genrejä ja rockin kuningas sai siitä uransa ensimmäisen Grammy-palkinnon. 

Elvis Presleyn lapsuudessa kirkko ja hengellinen musiikki olivat tärkeitä. Enemmän kuin tietoinen valinta, kirkossakäynti oli 1930-1940-luvuilla etelävaltioissa tapa jota kaikki noudattivat. Raja mustien ja valkoisten yhteisöjen välillä oli tuolloin hyvin tiukka, mutta se ei estänyt nuorta Elvistä livahtamasta valkoisten perinteisemmästä jumalanpalveluksesta katsomaan ja kuuntelemaan mustien kirkkojen huomattavasti riehakkaampaa meininkiä. Näillä kokemuksilla oli keskeinen merkitys Elviksen musiikkityylin syntymisessä.

Vaikka rock'n'roll ja myöhemmin hillitympi aikuispoppi teki Presleystä suositun, hän piti aina gospelia suosikkimusiikkityylinään. Ensimmäisen gospelalbumin hän julkaisi jo vuonna 1960. His hand in mine -albumin sessioissa hän äänitti oman versionsa gospelklassikosta Crying in the chapel. Jostain syystä kappale jätettiin albumilta pois ja julkaistiin singlenä vasta viisi vuotta myöhemmin. 
Monien yllätykseksi tämä vain pianon, basson ja the Jordanaires lauluyhtyeen säestämä hengellinen laulu nousi USA:n singlelistan kolmoseksi ja se valtasi peräti ykköspaikan Englannin listoilla. Kappale lisättiin myöhemmin myös yhdeksi uuden gospelalbumin raidoista.

1960-luvun puolivälissä Elvis Presleyn ura ei ollut parhaimmillaan. Viimeisen studioalbumin hän oli tehnyt vuonna 1962, ja sen jälkeen hänen aikansa oli mennyt toinen toistaan tylsempien elokuvien ja niiden mitättömien soundtrack-albumien tekoon. Presley näki gospelin pakotieksi tästä keskinkertaisuuden noidankehästä ja otti ensimmäisen kerran vuosiin itse aktiivisen otteen uuden levyn äänityksissä. Hän yhdisteli uudella levyllä Crying in the chapel -kappaleen tapaisia hengellisiä lauluja sekä lapsuutensa pakomatkoilla kuulemaansa mustien sielukasta gospelia.
Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen Elvis koki levyttävänsä musiikkia jonka takana hän itse myös seisoi. Tämä kuuluu mm. hienossa kappaleessa Where could I go but to the Lord, jossa Presleyn hienon tulkinnan lisäksi loistavat taustalaulajat, joiden stemmat hän todennäköisesti myös itse sovitti. Elvis palasi kappaleeseen myös vuosi myöhemmin televisiospesiaalissaan.

Vaikka Presley oli herättänyt paheksuntaa ja vihaa konservatiivisissa piireissä, armeijavuodet sekä 1960-luvun elokuvat olivat luoneet hänestä uuden joka äidin mallivävyn. Vaikka päälle päin ei nuoruuden kapinasta ollut enää jälkeäkään, oli How great Thou art -albumi Presleyn tapa vastustaa sitä elokuvien ja elokuvasoundtrackien kierrettä johon hän oli joutunut. Ensimmäisen kerran vuosiin hän sai itse päättää mitä lauloi ja miten.
Gospelalbumi osoitti maailmalle ja myös Elvikselle itselleen, että hän pystyi edelleen monipuoliseen ja omakohtiseen tulkitaan. Albumin tyyli vaihteli Where no one stands alone -tyyppisestä hartaudesta ronskimpaan revittelyyn, jollaiseen hän oli ihastunut kotikaupunkinsa mustien köyhissä kirkoissa. Hyvä esimerkki tästä on kappale By and by, jonka Presley muokkasi negro spiritualista itselleen sopivaksi.
Rockin kuninkaan toinen hengellinen levy oli suuri menestys omassa sarjassaan ja nousi korkealle jopa sekulaarin musiikin myyntilistoilla. How great Thou art oli tärkeä askel Elvis Presleyn uralla halveksitusta elokuvatähdestä takaisin varteenotettavaksi levyartistiksi. Presleyn paluun sinetöi vuonna 1968 lähetetty televisiokonsertti ja vuonna 1969 julkaistu From Elvis in Memphis -albumi.

Lue myös:

perjantai 20. joulukuuta 2013

196. The Beach Boys: The Beach Boys' Christmas album (1964)


Kuuntele koko albumi Spotifyssa

Joulun lähestyessä on aika poimia esiteltäväksi jälleen yksi jouluaiheinen levy. En aiemmin pitänyt The Beach Boys -yhtyeen joululevyä kuuntelun arvoisena kokoelmana, mutta nyttemmin minua on alkanut kiehtoa se lähes 50 vuotta vanha amerikkalainen joulutunnelma, jonka yhtye on hienosti saanut vangittua tälle äänitteelle.

Wilsonin perheessä joulutraditioihin kuului perheen poikien Brianin, Dennisin ja Carlin moniäänisesti laulamat joululaulut. Usein lauluun yhtyi kylässä käynyt serkkupoika Mike Love. Ei siis ihme, että kun pojat aikuisuuden kynnyksellä perustivat koulukaverinsa Al Jardinen kanssa yhtyeen the Beach Boys, oli yksi yhtyeen menestysvuosien levyistä juuri joululevy.

The Beach Boys' Christmas Album julkaistiin yhtyeen seitsemäntenä albumina loppuvuodesta 1964. Vaikka the Beatlesin johdolla maahan vyörynyt brittiläisen popin invaasio olikin jättänyt yhtyeen varjoonsa, ei the Beach Boysin suosio ja levymyynti siitä juurikaan kärsinyt. Heidän joululevy on myynyt ja soinut radioissa tasaisesti joka joulu puolen vuosisadan ajan.

Yhtyeen johtaja Brian Wilson kokosi albumin harkiten. Vinyylilevyn a-puolelle Brian Wilson sävelsi viisi uutta joululaulua, jotka yhtye soitti ja lauloi itse. Levyn suurin hitti oli Wilsonin säveltämä ja Mike Loven sanoittama kertomus joulupukin reestä, joka oli noussut singlehitiksi ja vuotta aiemmin. Tämä kaikki Beach Boys -hitin ainekset sisältävä kappale liitettiin itseoikeutetusti albumin avausraidaksi.
Joulupukkien, tonttujen ja lahjojen lisäksi joulu on rakkauden aikaa. Brian Wilson sanoitti itse oman sävellyksensä Merry Christmas baby, jonka päähenkilö suree tyttöystävän lähtöä. Voisiko joulu saada aikaan sovinnon?
Levyn B-puolella tunnelma siirtyy pukkien ja teinirakkauden sävyttämästä joulupopista hartaampaan tyyliin. Omien soittimien sijaan yhtyettä säestää orkesteri, jonka jouset on sovitettu yhtä taivaallisesti kuin yhtyeen laulustemmat. 1800-luvulta peräisin oleva joululaulu We three kings of orient are vie kuulijat pois tavaratalojen joulukiireestä ja kulkusten kilinästä. Tätä laulu kuunnellessa voi kuvitella Wilsonin veljeksiä laulamassa joulukuusen äärellä serkku ja koulukaveri seuranaan.
Vaikka albumin b-puolen tunnelma on jouluisen harras, vain edellämainittu We three kings of orient are viittaa joulun hengelliseen sanomaan. Muut orkesteritaustaiset laulut ovat amerikkalaisille tuttuja (mutta suomalaisille vieraampia) joululauluja joulun tunnelmasta sekä kaipauksesta. Laulut Blue christmas ja I'll be home for christmas koskettivat amerikkalaisia erityisesti 1960-luvun puolivälin jälkeen, jolloin Vietnamin sota erotti rakkaat toisistaan myös joulun aikaan.
Itse sain The Beach Boysin joululevyn lahjaksi joskus 1980-luvun puolivälissä, kun olin kaivannut kotimme levyhyllyyn lisää uutta joulumusiikkia. Levyn jäi silloin parin kuuntelun jälkeen hyllyyn, kunnes innostuin yhtyeen musiikista enemmän 1990-luvun loppupuolella. The Beach Boys' Christmas albumin hienouden löysin vasta aivan äskettäin, enkä ihmettele lainkaan että levystä on yhdessä Phil Spectorin ja Elvis Presleyn joululevyjen ohella tullut amerikkalaisten joulujen kestohitti.

Levy on merkittävä yhtyeen katalogissa toisellakin tapaa. Albumi oli yhtyeen menestyskauden (->1966) viimeinen levy, jolla yhtyeen jäsenet soittivat itse soittimiaan. Vuonna 1965 ylirasittunut Brian Wilson jäi pois yhtyeen kiertuekokoonpanosta ja keskittyi studiotyöskentelyyn ammattimuusikoiden (ns. the Wrecking crew) kanssa. Dennis ja Carl Wilson, Al Jardine, Mike Love ja Brianin kiertueilla korvannut Bruce Johnston äänittivät vokaaliosuutensa kiertueiden aikana äänitettyihin soitintaustoihin. Seuraavan kerran yhtyeen jäsenet palasivat levytystensä pääasiallisiksi muusikoiksi vasta vuoden 1967 lopulla, jolloin yhtyeen kaupallinen menestys oli jyrkässä alamäessä. Joulualbumi oli myös yhtyeen viimeinen albumi ennen vuotta 1968 joka julkaistiin stereona.

Lue myös:

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

195. Sting: Soul cages (1991)


Kuuntele koko albumi Spotifyssa.
Ensimmäisillä soololevyillään jazzilla iloitellut Sting vaihtoi vakavammalle vaihteelle kolmatta sooloalbumia tehdessään. Sting muisteli albumilla lapsuuttaan ja purki vaikeaa suhdetta vastikään kuolleeseen isäänsä. Levyn tunnelmat vaihtelevat surullisesta mystiseen, mutta on mukana myös iloisempaa ja hieman jopa jazzahtavaa menoa. Moni vierasti levyn synkkää yleissävyä, mutta minulle se on Stingin uran tärkein albumikokonaisuus.

Stingin kolmas sooloalbumi Soul Cages ilmestyi samoihin aikoihin kuin Queenin Innuendo -albumi. Kuuntelin molempia armeijassa, ja etenkin Soul Cages -albumista minulle on jäänyt hyvin vahvoja muistikuvia: Istun lomabussissa perjantai-iltana matkalla kotiin puoliksi torkkuen puoliksi hereillä, ja albumin hämyinen tunnelma saa minut lopulta nukahtamaan kokonaan. Levy päättyy Stingin kuiskaamaan "Good night"-toivotukseen, joka herättää minut juuri ennenkuin oli aika nousta pois bussista.

Soul cages erosi hyvin paljon edeltäjistään. The dream of blue turtles ja ...nothing like the sun -albumeilla Sting haki innoitusta jazzista ja esiintyi tunnettujen jazz-muusikoiden kanssa. Näillä albumeilla tunnelma oli iloinen, osin jopa riehakas. Soul cages alkoi paljon synkeämmällä nuotilla.
Levyn aloituskappale heijastelee Stingin omaa lapsuuttaan ja vie meidät Newcastlen telakkakaupunkiin. Nuori Billy seuraa telakalla työskentelevän isänsä raskasta elämää ja unelmoi ajasta jolloin laiva olisi valmis ja hän pääsisi matkustamaan sillä isänsä kanssa. Isä kuitenkin kuolee telakkaonnettomuudessa.Vaikka Stingin isä ei ollut telakkatyöläinen, laulun ote on hyvin henkilökohtainen.

Aloituskappaleen ohella levyn muutkin laulut viittaavat mereen ja laivoihin. Näin on asia myös levyn ensimmäisen singlekappaleen All this time kanssa, joka hieman piristää edellisen kappaleen luomaa synkkää tunnelmaa.
Soul Cages -albumin inspiraationa toimi Stingin isän kuolema ja isän ja pojan haasteellinen suhde. Kappaleessa Why should I cry for you, Sting asettaa suoran kysymyksen isälleen:

Miksi minun on ajateltava sinua?
Pitäisikö, täytisikö?
Miksi minun pitäisi itkeä vuoksesi.
Miksi sitä haluaisit?
"Rakastin sinua omalla tavallani."
Mitä sillä tarkoitit?
Albumin synkkää tunnelmaa jatkaa kappale Wild wild sea, jossa meri on jälleen läsnä. Laulun sumuinen tunnelma on tehnyt siitä suosikkikappaleeni albumilla.
Niille Sting-faneille, jotka olivat tottuneet hänen aiempien albumiensa jazz-teemoihin, Soul Cages oli vaikea pala. Uusimman Last ship -albumin kannessa Sting kiteyttää Soul cages -albumin olleen hänen vääriymmärretyin ja huonoiten vastaanotettu albuminsa. Se ei kuitenkaan hidastanut levyn myyntiä, albumista tuli Stingin toinen listaykkönen kotimaassaan ja Yhdysvalloissa kappale All this time palkittiin Grammy-palkinnolla.

Eikä Soul cages ollut pelkkää synkistelyä. Edellisten levyjen jazz-tunnelmiin palasi kappale Jeremiah Blues (part 1).
Kun Sting oli saanut lapsuutensa aaveet taltutettua Soul cages -albumilla, olivat seuraavat levyt jo valoisampaa tavaraa. Näistä kuitenkin puuttui se yhtenäisyys ja vangitsevuus, joka teki tästä levystä ainutlaatuisen Stingin uralla. Meri, satama,telakka ja laivat -teemaan Sting palasi 22 vuotta myöhemmin albumilla Last Ship, joka on suoraa jatkoa Soul Cages -levylle. Tämän hienon albumin esittelen piakkoin.

Lue myös:

perjantai 6. joulukuuta 2013

194. Lara Fabian: I will love again (single 2000)

Ranskankielisellä popmusiikilla menestynyt Lara Fabian sai lupaavan alun englanninkieliselle uralleen singlehitillä I will love again. Tarttuva ja vahvasti laulettu tanssikappale nousi tanssilistojen kärkeen eri puolilla maailmaa, ja belgialais-italialais-kanadalainen laulaja sai ensimmäistä kertaa jalansijaa myös Yhdysvaltain markkinoilla. Jostain syystä kappale jäi kuitenkin Fabianin ainoaksi englanninkieliseksi hitiksi.

Belgiasta kotoisin oleva ja Kanadaan muuttanut Lara Fabian nousi ranskakielisten maiden listoille 1990-luvun puolivälissä, ja on pysynyt tämän kielialueen kärkiartistina tästä lähtien. Hänen viimeisin albuminsa Le Secret nousi sekä Belgian että Ranskan listaykköseksi keväällä 2013, ja syksyllä 2014 Fabian saapuu konsertoimaan ensimmäistä kertaa Suomeen.

Kanadalaisen virkasisarensa Céline Dionin tapaan Fabian on yrittänyt tehdä uraa myös englanninkielisellä musiikilla. Fabianin englanninkielisestä tuotannosta elämään on kuitenkin jäänyt vain hänen suurin jenkkihittinsä I will love again, jota soitetaan edelleen aika ajoin kotimaisilla radioasemilla.
I will love again on tarttuva tanssikappale, ja taitavana laulajana Lara Fabian erottuu edukseen tusinadiskoilijoiden joukossa. Kappale erosi merkittävästi hänen aiemmasta ranskankielisestä tuotannostaan, ja kysymyksessä olikin mitä ilmeisimminkin yritys laajentaa yleisöä kielirajojen lisäksi myös genrerajojen yli. Erinomainen yritys, jos minulta kysytään.

Valitettavasti  Lara Fabianin englanninkielinen menestys on jäänyt tähän yhteen singleen. Singlen kanssa samaan aikaan julkaistu englanninkielinen albumi menestyi kohtalaisesti, mutta vuonna 2004 julkaistu erinomainen Wonderful life -albumi (jonka olen esitellyt numerolla 142) katosi julkaisunsa jälkeen musiikkimarkkinoiden mustaan aukkoon.

Fabian ei kuitenkaan lannistunut takaiskusta. Ura omalla kielialueella jatkui ja sittemmin hän on noussut yhdeksi ranskalaisen kielialueen suurimmista tähdistä. Hänen viimeisin aluevaltauksensa on ollut itä-Eurooppa ja hän onkin noussut suureen suosioon etenkin Venäjällä ja Ukrainassa. Uutta yleisöä hän hakee nyt Suomesta, esiintymällä Finlandia-talossa lokakuun 25. päivä 2014.

Lue myös:

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

193. Ted Gärdestad: Himlen är oskyldigt blå (single 1977/1993)

Singlekansi vuoden 1997 uudelleenjulkaisusta
Pitkän hiljaisen kauden jälkeen Ted Gärdestad nousi jälleen listoille vuonna 1993, kun hänen kokoelmalevyltään poimittiin kaksi uutta singleä julkaistavaksi. Uusintaversio vuonna 1977 julkaistusta englanninkielisestä kappaleesta Blue virgin isles sai nyt huomattavasti henkilökohtaisemman tekstin ja syvällisen otsikon Himlen är oskyldigt blå ja aikoinaan unohdetusta laulusta tuli suuri hitti, jo toinen saman vuoden sisällä.

Vuonna 1977 manageri Stig "Stikkan" Anderson suunnitteli 21-vuotiaalle suojatilleen Ted Gärdestadille maailmanlaajuista lanseerausta Abban esimerkin innoittamana. Rahassa ei säästelty, uutta englanninkielistä albumia lähdettiin äänittämään Yhdysvaltoihin asti ja levyä tekemään palkattiin parhaimmat ammattimuusikot Steve Lukatherista Jim Keltneriin ja Jeff ja Steve Porcarosta David Cassidyyn.

Ted Gärdestadista ei kuitenkaan tullut Stig Andersonin uutta kultamunaa. Albumi Blue virgin isles katosi jälkiä jättämättä eikä se mennyt kaupaksi edes Ruotsissa. Nuoren Gärdestadin ura lähti jyrkkään alamäkeen ja hän heitti hanskat tiskiin neljä vuotta myöhemmin.

Kappaleen nimikappale Blue virgin isles teki kuitenkin yllättävän paluun 16 vuotta myöhemmin. Englanninkielisellä levyllä mahtipontisesti sovitettu mutta pohdiskelevasti sanoitettu kappale sopi huonosti nuoren, vain 21 vuotiaan Gärdestadin suuhun. Kappale ei kiinnittänyt juurikaan huomiota, ja se piilotettiin Satellite-singlen b-puolelle.
Vuonna 1993 tilanne oli täysin toinen. 37-vuotiaalla Tedillä oli takanaan vähäistä menestystä ja henkilökohtaisia ongelmia sisältänyt 1980-luku ja hän oli vanhentunut silminnähden enemmän kuin vuosien lukumäärällä laskettuna. Hänen koko uransa koonnut kokoelmalevy Kalendarium palautti laulaja-lauluntekijän kappaleet ruotsalaisten mieleen, ja aikuistunut entinen teinitähti otettiin vastaan suurella innolla. Albumi myi erinomaisesti ja sillä julkaistu uusi kappale För kärlekens skull (jonka olen esitellyt aiemmin numerolla 55) nousi Svensktoppenin kärkeen.

Kokoelmalla oli myös toinen "uusi" kappale. Isoveli Kenneth Gärdestad oli sanoittanut Blue virgin isles -kappaleen uudelleen ruotsiksi nimellä Himlen är oskyldigt blå ja Ted äänitti uuden lauluosuuden vanhoihin taustoihin. Uudelleen laulettu ja miksattu kappale nousi niinikään listoille, ja aiemmin olankohautuksella vastaanotetusta kappaleesta tuli yksi Ted Gärdestadin suurimmista hiteistä.
Uusi versio toimiikin alkuperäisäänitystä huomattavasti paremmin. Huolien ennen aikojaan haurastama lauluääni sopi paljon paremmin vanhenemisesta ja lapsuuden katoamisesta kertovaan kappaleeseen kuin optimistisen kaksikymmpisen ääni 16 vuotta aiemmin. Vaikka taustat olivat peräisin 1977 Amerikan mailla nauhoitetuista sessioista, uusi miksaus toi sovituksen hienoudet paremmin esiin kuin albumiversiossa. Toki myös ruotsinkieli tuo uutta aitoutta Gärdestadin tulkintaan. Uusi versio kappaleesta oli menestyksensä arvoinen.

Kuten olen aiemmissa Ted Gärdestadia koskevissa teksteissäni kertonut, hänen come backinsä jäi lyhyeksi. Hänen kuolemansa jälkeen single julkaistiin uudelleen vuonna 1997 ja kappaleesta tehtiin monta coverversiota. Ruotsissa laulua esitetään usein myös hautajaisissa.

Lue myös:


192. Ted Gärdestad: Ted (1973)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Teini-ikäinen Ted Gärdestad oli kuumimpia nimiä Ruotsin musiikkimarkkinoilla 1970-luvun alkuvuosina. Yhdessä veljensä Kennethin kanssa kirjoitetut laulut olivat yhdistelmä naivin ennakkoluulotonta tulevaisuudenuskoa ja nuoren mielen pohdiskelua ihmiselämän koukeroista. Gärdestadin levytysuran huippu osui vuoteen 1973, jolloin hän, tulevien Abba-gurujen Andersson & Ulvaeus avustamana loi toisen albuminsa Ted.

Suomessa Ted Gärdestad muistetaan parhaiten hänen vuoden 1979 Euroviisukappaleestaan Satellit, joka oli osa manageri Stig Anderssonin yritystä luoda  Gärdestadista Abban kaltainen maailmansensaatio. Yritys epäonnistui surkeasti Tedin jäädessä kisassa 17. sijalle. Samoin suurella rahalla Atlantin toisella puolella äänitetty englanninkielinen levy Blue virgin isles jäi ilman odotettua menestystä. Yhtenä syynä huonoon menestykseen pidettiin sitä, että se oli Gärdestadin ensimmäinen albumi, jonka tuottajiksi Benny Andersson & Björn Ulvaeus eivät Abba-kiireiltään enää ehtineet. Tästä alkoi alkoi Gärdestadin uran ja elämän alamäki, joka ei lyhyestä 1990-luvun alun come backistä huolimatta enää kunnolla kääntynyt nousuun.

Vuonna 1973 17-vuotiaalla Tedillä oli kaikki vielä edessä.
Nuori Ted oli monilahjakkuus. Kenneth-veljen mukaan hän pystyi soittamaan mitä tahansa soitinta jonka käsiinsä sai. Ruotsin nuorten tennisrankingissa hän oli kakkosena (ykkönen oli Björn Borg) ennenkuin tennismaila vaihtui pysyvästi kitaraan. Säveltäjänä hän oli myös erinomaisen lahjakas. Yksi hänen parhaimmista kappaleistaan, Sol vind och vatten löytyy tältä albumilta. Hienot sanat kirjoitti, kuten hänen koko uransa ajan seitsemän vuotta vanhempi veli Kenneth.
Polar-levy-yhtiön johtaja Stig "Stikkan" Andersson teki Gärdestadin kanssa levytyssopimuksen hänen ollessaan vasta 15 vuotias. Tuottajikseen ja sovittajikseen Ted sai nuoren lupaavan muusikkoparivaljakon, jotka kutsuvat levytyksiin mukaan vaimonsa ja tyttöystävänsä. Näin Gärdestadin ensimmäisllä albumeilla esiintyi yhtye, joka pari vuotta myöhemmin tunnettiin nimellä ABBA. Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin kädenjälki (ja Agnetha Fältskogin ja Anni-Frid Lyngstadin taustalaulu) on kuultavissa muun muassa kappaleessa Oh vilken härlig dag, jolla Ted osallistui Ruotsin euroviisukarsintoihin. Hän sijoittui kilpailussa neljänneksi. Samana vuonna kolmanneksi tuli hänen tuottajiensa ja taustalaulajiensa muodostama lauluyhtye kappaleella Ring ring.
Ruotsalaisyleisö innoistui nuoresta kitaraa soittavasta ja omia sävellyksiään laulavasta Ted Gärdestadista. Hänen uransa kärsi kuitenkin samassa levy-yhtiössä rahaa takovan Abban menestyksestä. Epäonnistuneen maailmanvalloituksen jälkeen Stig Anderssonin Polar-levy-yhtiö käytti kaikki paukkunsa Abban markkinoimiseen, ja parin huonosti menestyneen levyn jälkeen Gärdestad lopetti uransa ja katosi julkisuudesta vasta 25-vuotiaana. 

Kokoelmalevy Kalendarium ja comeback-singlet För kärlekens skull ja Himlen är oskyldigt blå palauttivat hänet kuitenkin hetkeksi radioiden soittolistoille. Myös vuotta myöhemmin valmistunut albumi Äntligen på väg sai hyvän vastaanoton. Gärdestadin paluu jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä vuonna 1997 hän kuoli oman käden kautta kärsittyään jo 1980-luvulta asti mielenterveysongelmista.
Ted Gärdestad oli ruotsalaisten vastine Amerikan ja Britannian laulaja-lauluntekijöille kuten James Taylor, Billy Joel ja Elton John. Hänen surullinen elämänsä on esimerkki musiikkimaaliman julmista lainalaisuuksista, vahvat selviävät heikkojen jäädessä jalkoihin.